CRIMSON CIRCLEN MATERIAALEJA

Penkkeilyn taito -sarja

SHOUD 2 – ADAMUS ST. GERMAIN, Geoffrey Hoppen kanavoimana

Esitetty Crimson Circlelle

6.11.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
www.crimsoncircle.com

Minä olen mitä olen, täysivaltaisen alueen Adamus.

Tervetuloa Shaumbra-taloon, rakas shaumbra. Tervetuloa taloon. Sillä ei ole merkitystä, missä sinä olet, missä minä olen – olemme tässä talossa.

Kaikki energiat ovat nyt fokusoituneet tähän taloon, shaumbroihin, sinuun, sinun matkaasi. Kaikki tietoisuus on täällä. Olemme kaikki täällä taas uutta shoudia varten. Hmm.

Riippumatta siitä, missä olet, kuka olet, mitä teet tällä hetkellä, sinun on tarkoituksenmukaista olla täällä. Valitsit sen. Ei tapahtunut mitään virhettä. Vaikka olisit huoneen takaosassa ja vain kurkkisit ovesta tähän Shaumbra-taloon, on täysin tarkoituksenmukaista, että olet täällä.

Tämä kaikki valittiin energiakoodauksella, olla täällä, ja tuo koodi ei sano täsmälleen, miten pääsette tänne. Koodi sanoo vain: "Tulet olemaan täällä." Ei ole erehdys, että Cauldre on täällä tuomassa näitä viestejä minulta. Ei ole erehdys, että rakas Eesan Linda on täällä hänen rinnallaan. Ei ole erehdys, että Crimson Cirlcen tiimi, henkilökunta, tukee täällä tätä palvelua shaumbroille, eikä ole mikään yllätys, että te olette täällä. Se ei ole erehdys. Ei voi olla erehdyksiä. Se ei tapahdu vain sattumalta. Ei lainkaan, vaikka ajattelisit olevasi vain äärireunalla kurkistamassa sisään aina silloin tällöin. Se kaikki on koodauksen ja suunnitelman mukaista, miksi olette täällä.

Nyt meillä on asioita tehtävänä, hyvin erityislaatuisia asioita. Kuten sanoin jokin aika sitten, kyse ei ole vain Oivaltamisestanne. Se on selviö. Sen vuoksi en keskity paljon siihen. Muistutus vain aina silloin tällöin vetää syvään henkeä ja sallia se, mutta se tulisi joka tapauksessa. Olemme tällä planeetalla juuri nyt tänä ryhmänä nimeltään shaumbra – kaunis termi muuten. Shaumbrasta on itse asiassa tullut entiteetti. Ei sieluolento, mutta entiteetti, kaiken sen vuoksi mitä te ja me olemme tehneet näiden monien, monien vuosien saatossa. Mutta ei ole mikään erehdys, että olette täällä.

Usein kuulen teidän ajattelevan tai sanovan itsellenne: "En tiedä, mitä minun pitäisi tehdä. En tiedä, miksi olen täällä. Mikä on tarkoitukseni? Miten ihmeessä minulla ei ole työpaikkaa, johon tunnen intohimoa? Miten ihmeessä minulla ei ole intohimoa moniin asioihin? Miten ihmeessä minua ei oikeastaan ollenkaan kiinnosta olla muiden ihmisten kanssa? Miksi minusta tuntuu joskus, että olen kuin laiva ilman peräsintä?" Se johtuu siitä, että tähän pääsemiseen on liittynyt paljon odottelua. On ollut paljon odottelua, että yhteiskunta, massatietoisuus, kaikki elementit tekevät omat juttunsa, että ollaan tässä Koneiden ajassa, ollaan tässä uuden ihmislajin ajassa tällä planeetalla – uusi keho, uusi mieli, uusi tietoisuus ja uudet ajatukset tässä ajassa.

Tästä syystä olet täällä. Valitsit sen. Emme raahanneet sinua sängystä (Adamus naureskelee) ja pakottaneet sinua tulemaan seuraamme. Valitsit olla täällä tänä aikana. Tiedän, että on aikoja, jolloin mieli menee edestakaisin, ja se ihmettelee, se pohtii, se epäilee ja se kyseenalaistaa. Se on ok. Sitä mieli on tehnyt. Kenties voisimme alkaa muuttaa sitä.

Mutta juuri nyt tunne vain sitä, omaa valintaasi – voitaisiin tavallaan sanoa – sielukohtaloasi. Kohtaloa, kyllä, jonka olisit voinut jättää koska tahansa. Jotkut shaumbrat ovat jättäneet. He ovat lähteneet, ja jotkut eivät ole tulleet takaisin. Monet ovat tulleet takaisin, koska he oivaltavat, ettei kyse ole oppitunneista. Kyse ei ole opettamisesta. Kyse ei ole siitä, että täytyy katsella kaikki, mitä teemme, osallistua jokaiseen työpajaan, shoudiin, pilvikurssiin tai kaikkeen muuhun. Se johtuu siitä, että meillä täällä on yhteinen side, olla tällä planeetalla juuri nyt mestareina. Ei tarvitsevina ihmisinä, ei tyytymättöminä ihmisinä, vaan mestareina. Ja oivallat sen tai et, niin olet mestari. On edelleen kenties tuo osa, joka epäilee ja pelaa pelejä, mutta sinä todella olet. Te todella olette mestareita. Muuten ette olisi täällä, enkä minä olisi täällä.

Tuntekaa sitä hetki, syytä miksi valitsitte tulla takaisin, syytä miksi valitsitte olla täällä tänä aikana. Tuntekaa tuota polkua, joka toi teidät tähän. Joskus hyvin pitkä ja työläs polku, mutta olette saaneet tarinoita. Olette saaneet paljon tarinoita.

Tuntekaa tätä koko sielukohtaloa, joka toi teidät tähän nyt. Eikä kyse ole siitä, että yritämme käännyttää tämän planeetan. Kyse ei ole siitä, että yritämme muuttaa jokaisen. Ei ole tarvetta, ei ole halua tehdä sitä. Myötätunnon todellinen määritelmä on hyväksyä kaikki, mitä on, myös muut ihmiset, ja sallia heidän tehdä, mitä he valitsevat, aivan kuten teidän sallittiin tehdä, mitä valitsitte. Joskus se oli seikkailunhaluista, joskus hyvin surullista, masentavaa ja tuskallista. Toisilla kerroilla kaunista ja iloista, mutta te valitsitte itse, mitä teette, ja siksi sallimme myös kaikkien muiden valita. Se on todellinen merkki myötätunnosta.

Meillä ei ole kirjoja, jotka ojennamme heille sanoen, että heidän täytyy lukea kaikki nuo pyhät merkinnät, tai mitään sellaista. Olemme pelkästään täällä penkkeilemässä, säteilemässä valoamme, valaisemassa, koska on hyvin monia mahdollisuuksia, joita ihmiset eivät vielä näe. He elävät hyvin rajoittuneessa, hyvin rajoitetussa todellisuudessa. He eivät näe niitä vielä. Mutta kun valo syttyy, kun valonne säteilee maailmaan, he näkevät ne. Ja sitten se riippuu heistä. Valitsevat sen, eivät valitse – sillä ei ole merkitystä. Me vain istumme täällä puistonpenkillä, tai omassa tapauksessani baarijakkaralla, ja nautimme vähän kahvia, minun tapauksessani melko hyvää kahvia.

Vedetäänpä syvään henkeä sen myötä.

Voimistuu? Voimistuu? Kuulen rakkaan Lindan puhuvan asioiden voimistumisesta. Kuulen sitä, kun olemme pitäneet työpajan tai kurssin tai shoudin tai tehneet jokseenkin mitä tahansa nykyään, pilvikurssin, ja ihmiset sanovat, että kaikki on voimistunut, on hyvin intensiivistä, hyvin nopeaa tällä hetkellä. No, ehdottomasti. Pysymme ihmiskunnan tahdissa – hieman edellä – ja ihmiskunnalla asiat ovat voimistuneet tällä hetkellä kaikin tavoin, ja usein se vaikuttaa olevan hämmentävää ja häkellyttävää ja totaalista sekasotkua. Mutta se ei oikeasti ole. Se ei todella, oikeasti ole. Se on vain muutosta. Sitä vain tapahtuu silloin, kun kaikki muuttuu kvanttinopeudella ja ihmisillä on vaikeuksia ymmärtää se. Se räjäyttää heidän mielensä. He eivät yksinkertaisesti tajua. Heillä ei ole sanoja sille. Heillä ei ole qualiaa, joka on assosiaatio johonkin menneisyydessä, paitsi että kaikki menee hemmetin nopeasti ja se on melko hämmentävää.

On ihmisiä, jotka huutavat epäoikeudenmukaisuuksista ympäri maailmaa, ja todellakin on monia, ja epäilemättä epäoikeudenmukaisuudet jatkuvat ja jollain tavalla kuilu, jakautuminen lisääntyy niiden välillä, joilla on ja joilla ei ole, niiden jotka haluavat jotain ja jotka eivät halua sitä. Mutta asian ydin on, että kaikki tämä sekasorto, kaikki tämä tohina, palvelee tarkoitusta. Se todella palvelee.

Ja mitä voitte tehdä? No, voitte vain vetää syvään henkeä ja oivaltaa, että selvisitte tähän. Antakaa itsellenne kunnia siitä. Selvisitte tähän. Sanotte: "Mitä minun pitäisi tehdä nyt?" Ei mitään. Olette tehneet kaiken tekemisen, mitä teidän täytyy tehdä. Olette tehneet kaiken tuon tekemisen. Voitte laittaa sen sitaattina kotisivullenne. Olette tehneet kaiken tekemisen, mitä teidän tarvitsee tehdä, ja nyt olette tässä, ja on aika liittyä muihin ylösnousseisiin mestareihin, joita on planeetalla tällä hetkellä, ja vain nauttia elämästä, säteillä valoanne. Tehkää niitä asioita, joita ette ole tehneet itsellenne/hyväksenne. Olkaa rohkea ja uskalias. Murtautukaa ulos muotista. Tehkää asioita, joita ette ole tehneet itsellenne. Sanotte: "Kyllä, mutta minun pitäisi olla täällä planeetan vuoksi nyt säteilemässä valoani." Joo, ja se tapahtuu, kun teette asioita itsellenne, kun nautitte elämästä, kun laitatte lopun omalle kärsimyksellenne.

Mutta tällä hetkellä olet täällä omasta valinnastasi, ja olet täällä muiden samanmielisten kanssa. Ei sidottuna yhteen tiukaksi yhteisöksi tai kommuuniksi tai ykseydeksi tai mitään sellaista. Olet täällä yhteydestä muihin, toveruudesta ja ystävyydestä muihin, vanhoihin ystäviisi.* Vanhoihin, ja tarkoitan todella vanhaa – kuin atlantislaisen vanha, Jeshuan aikojen vanha, raamatun aikojen vanha, mysteerikoulujen vanha. Olet täällä vanhojen ystäviesi kanssa, ja nyt on se aika. Olet ansainnut oikeuden ottaa rennosti ja nauttia kupin kahvia, lasin viiniä, mitä se onkin. Sinun ei tarvitse tehdä. Olet tehnyt kaiken tekemisen, ja nyt kyse on vain olemisesta täällä.

*Viitataan lauluun "Old Friends" (=vanhat ystävät), joka esitettiin ennen kanavointia shaumbra-kuvavideon kera.

Voitko ottaa hetken, kun aloitamme tämän shoudin, ja vain hyväksyä sen, sallia sen? Olet tehnyt kaiken tekemisen, mitä sinun täytyy tehdä, ja nyt olet saapunut perille. Nyt on aika nauttia mestaruudestasi. Voi, opit vielä enemmän ja enemmän tai koet vielä enemmän ja enemmän, millaista on, kun energia palvelee sinua.

Voitko vain sallia, että olet mestari täällä Koneiden ajassa ja teet täsmälleen, mitä tulit tekemään, vain sytyttämällä valon? Se ei vaadi paljon työtä. Sytytät valon, istut rennosti ja sitten katselet, tarkkailet. Se on ehkä yksi asia, jota voisit tehdä, jos "tekisit asioita" – tarkkailla. Tällä hetkellä on kiehtovaa katsella, matalan aidan takaa. Kiehtovaa katsella.

Käyn kanssanne myöhemmin tänään läpi penkkeily-merabhin, ja se on vain penkkeilyä. Tarkoitan, että se on melko helppoa. Ette tarvitse paljon treenaamista. Ette tarvitse paljon koulunkäyntiä siihen. Se on vain penkkeilyä. Istutte perseellenne penkille tai tuoliin – mikä se sattuukin olemaan – nappaatte suosikkijuomanne tai välipalan, vedätte muutaman kerran syvään henkeä, laitatte jotain musiikkia, jos haluatte, ja penkkeilette, eli annatte valonne säteillä maailmaan. Se on melko helppoa. Ja sitten tarkkailkaa, mitä tapahtuu.

Tarkkailkaa, mitä maailmassa tapahtuu suhteellisen lyhyessä ajassa sen jälkeen, kun teemme penkkeily-merabhin Shaumbra-talossa. Katsokaa, mitä tapahtuu seuraavien, sanoisin kenties kahden viikon aikana sen jälkeen. Se saattaa tapahtua aiemmin, se saattaa tapahtua myöhemmin. Ja voitte sanoa: "No, jotain oli tapahtumassa joka tapauksessa." No, alatte katsoa sitä, etsiä todellista muutosta, etsiä suurta muutosta. Ja joka kuukausi kun käymme läpi tai teemme merabhimme ja puistonpenkkeilymme yhdessä, alkakaa panna merkille kuvioita ja mitä maailmassa tapahtuu sen jälkeen.

Ja taas kerran, emme yritä muuttaa maailmaa. Se on vaikeaa peliä, koska silloin maailma hyppää sisään. Jos sanotte: "Yritän muuttaa sinut", maailma sanoo: "Peli alkaa! Yrität muuttaa minut, ja minä yritän muuttaa sinut. Peli alkaa, ja katsotaan. Katsotaan, kuka tämän pelin voittaa." Ei, emme tee sitä. Ottakaa vain suosikkijuomanne ja istukaa suosikkipuistonpenkillenne. Ja olen pahoillani … aloitamme tämän penkkeilysarjan talven alkaessa joissain paikoissa, mutta pukeutukaa, laittakaa lisäkerroksia, tai istukaa kahvilassa tai istukaa kotona, jos haluatte. Kiva päästä pois kotoa aina silloin tällöin, mutta istukaa kahvilassa. Istukaa autossanne ja penkkeilkää. Laittakaa lämmitin päälle, tai mitä se sattuukin olemaan, mutta nyt on aika vain säteillä valoa ja sitten tarkkailla. Jos aiotte tehdä jotain, tarkkailkaa, mitä planeetalla tapahtuu. Kenties siellä on joku, joka pitää kirjaa tästä puolestamme – tietty shoud joka pidettiin tiettynä päivänä.

Vedetään syvään henkeä tässä kohtaa.

Olette täällä syystä. Ette saadaksenne jonkin tärkeän työpaikan, tai muuttaaksenne maailmaa, tai rakentaaksenne valtavan identiteetin itsellenne. Olette täällä pelkästään mestarina. Se on itsessään melko hyvä tarina – ei ainoastaan, miten pääsitte tähän, vaan "tulin tähän maalimaan juuri nyt ollakseni mestari, ja tässä olen".

Vedetään kunnolla syvään henkeä tässä kohtaa.

Voimistunutta? Ehdottomasti. Kaikki on voimustunutta ja myös … Rakas Linda, näytät kauniilta tänään.

LINDA: No, kiitos.

ADAMUS: Ja minä (osoittaen itseään kysyvästi).

LINDA: Aina komea.

ADAMUS: Kiitos. En ole vielä tottunut käyttämään näitä Havaiji-typpisiä paitoja, mutta totun siihen jonkin ajan kuluttua.

LINDA: Ne ovat mukavia.

ADAMUS: Mukavia. Myöskään Mark Twain ei käyttänyt tämäntyyppistä vaatetusta.

LINDA: Ai.

ADAMUS: Ei, ei. Aina solmio. Aina solmio.

Mutta rakas Linda, siis joka tapauksessa tiedät, että viimeaikaisissa shoudeissamme ja tapahtumissamme ja työpajoissamme on ollut melko nopeatahtista. Mutta ei niin nopeaa, että se pakahduttaa teidät.

LINDA: Ei.

ADAMUS: Kenties se vaikuttaa teihin. Miten se sinuun vaikutti Masters in Communication -työpajan jälkeen?

LINDA: Se oli vain … Se oli hyvin laajentavaa ja perspektiiviä muuttavaa, ja teet jatkuvasti sitä, ja näin tavallaan ajattelen …

ADAMUS: Sen vuoksi minulle maksetaan paljon rahaa.

LINDA: Tiedän! Ja niin … ajattelen jatkuvasti, mihin tämä on menossa. Ja sitten se menee vielä pidemmälle!

ADAMUS: Se menee pidemmälle. Olisitko pettynyt, jos se olisi vain: "Voi pojat, sama juttu. Se ei ole muuttunut kymmeneen vuoteen"?

LINDA: En olisi enää täällä.

ADAMUS: Et olisi enää täällä. Okei. Mutta kyllä, kaikki on voimistunut, ja myös sellaisen hyvin intensiivisen session jälkeen, jonka juuri teimme. Se oli kaunista.

LINDA: Hämmästyttävää.

ADAMUS: Joskus se vaikuttaa kehoon, erityisesti koska puhuimme kehosta, fyysisestä kehosta ja valokehosta. Ja huomaatte, että joskus se voi olla ns. väsyttävää, ja todellisuudessa teidän täytyy vain olla vähän aikaa hissukseen, nukkua tai rentoutua tai lakata tekemästä koko ajan.

LINDA: Pyydätkö minua myöntämään, että olin ihan puhki ja vain …

ADAMUS: En pyydä mitään (Linda nauraa). Annan vain ehdotuksia.

LINDA: (naureskellen) Olin tavallaan ihan puhki!

ADAMUS: Ai, olit ihan puhki, ja niin olivat monet muutkin, jotka osallistuivat Masters in Communicationiin. Se vaikuttaa teihin, ja aina silloin tällöin kannattaa mennä vain istumaan altaalle tai makaamaan sänkyyn. En aina neuvo makaamaan vain normaalisängyssänne, koska siinä on energialeima. Se on enemmän nukkumista varten, kuin muuttumiseen, sopeutumiseen, tietoisuuden muuttamiseen.

LINDA: En mennyt peiton alle, joten …

ADAMUS: Ai, sehän muuttaa kaiken.

LINDA: Joo, joo. Täysin.

ADAMUS: Okei. Kyllä, kyllä.

LINDA: Täysin. Täysin (Adamus naureskelee)

ADAMUS: Joka tapauksessa, asiat voimistuvat ehdottomasti. Ne menevät nopeasti, mutta …

LINDA: Makeella tavalla.

ADAMUS: … luulen, että olisimme kaikki kyllästyneitä, jos ne eivät menisi, jos olisimme jumissa, jos mitään ei tapahtuisi.

LINDA: Se ei toimisi kovin hyvin.

ADAMUS: Se ei toimisi kovin hyvin. Okei.

Tarina

No, aloitetaanpa shoud, ja haluaisin aloittaa pienellä tarinalla. Tämä on tarina, joka tapahtuu kauan, kauan sitten. Se on tarina Guiseppestä, hyvin nerokkaasta ja taitavasta kuvanveistäjästä. Tarina Guiseppestä.

Guiseppe rakasti tehdä veistoksia pronssista. Pronssi on tietysti kuparin ja tinan yhdistelmä, ja sen kanssa on suhteellisen helppoa työskennellä – no, helpompaa kuin marmorin tai kiven tai sellaisten aineiden kanssa. Mutta Guiseppe rakasti luoda kaikkea. Hän aloitti luomalla pieniä pronssisia miniatyyriveistoksia, ja sitten niistä tuli suurempia ja suurempia. Hän teki luonnollisen kokoisia veistoksia, ja hänet tunnettiin laajasti kaikkein suurimpana kuvanveistäjänä.

Yhtenä päivänä hän sanoi: "Haluan tehdä nyt mestariteokseni. Haluan luoda hyvin uskomattoman veistoksen Jumalasta." Jumalasta. Ja tietysti noina aikoina kaikki ajattelivat Jumalan näyttävän vanhalta mieheltä. Hän suunnitteli tämän veistoksen. Se oli viisi metriä korkea. Se oli hyvin korkea, korkein veistos jonka kukaan tunnetussa historiassa oli koskaan yrittänyt tehdä. Ja hän kulutti paljon aikaa Jumalan mallin työstämiseen, mutta tietysti se näytti mieheltä – eivätkä asiat ole juurikaan muuttuneet sen jälkeen. Ihmiset liittävät Jumalaan edelleen ison, vanhan miehen. Mutta hän loi tämän kauniin työn, kiinnittäen huomiota jokaiseen pieneen yksityiskohtaan, tuli melkein pakkomielteiseksi siinä ja piti oppipoikiaan kovilla joka kerta, kun he tekivät pienen virheen tai möhlivät, koska hän halusi tämän olevan veistos, joka kestäisi aikaa kunnioittaen Jumalaa. Ja kenties näyttäen ihmisille, että Jumala oli aina läsnä. Jumala ei ollut vain jossain taivaassa, vaan Jumala oli täällä maan päällä kuvapatsaana.

Tuli se päivä, jolloin he kaataisivat sulan pronssin muottiin. Tiedätte muotit. Olet tehnyt metallitöitä, rakas Linda. Tuli tuo päivä, joten he sekoittivat valtavan sammiollisen, valtavan sammiollisen sulaa pronssia. Tuli oli kuumaa, ja pronssista tuli nestemäistä tulen vuoksi ja se kupli, ja se oli täysin valmista kaadettavaksi ensimmäiseen muottiosaan.

Tuossa kohtaa Guiseppe joka oli hyvin tarkka jokaisesta pienestä yksityiskohdasta, halusi tietää tarkkaan sulatetun pronssin koostumuksen, halusi tietää, että sen lämpötila oli oikea ja kaikki oli juuri oikein – oikeat värit oli lisätty siihen tuomaan tietyn efektin. Ja hän katsoi, hän oli lähellä tuon ison pronssikattilan päällä, jota kuumennettiin, ja hän (Linda haukkoo henkeään) tarkisti tilannetta ja meni vähän liian pitkälle.

LINDA: Voi!

ADAMUS: Putosi suoraan sulaan pronssisammioon.

Luulette, että se olisi ollut tarinan loppu, mutta tietenkään ei, ei, ei. Tämä on Adamus-tarina. Tarina jatkuu.

Sillä hetkellä kun hänen kehonsa osui tuohon kuumaan, nestemäiseen pronssiin, se suli. Se ei palanut, se vain suli ja muuttui välittömästi pieniksi kristalleiksi/kiteiksi tuon pronssin sisällä. Se kristallisoitui/kiteytyi. Ja hassu asia oli, että sitä luulisi, että Guiseppe-raukka olisi periaatteessa silloin jo paistettu Guiseppe, mutta hän ei ollut. Hän oli nyt tässä sulassa pronssissa, ja hän pystyi tuntemaan itsensä. Hän pystyi kuulemaan itsensä. Hän oli tietoinen. Kuumuus ei polttanut hänen ihoaan, koska hänellä ei ollut enää ihoa. Se kaikki oli kristallisoitunut. Mutta hän oli keskellä kokemusta, tätä nestemäistä pronssia joka olisi melko pian Jumala, ja hän oli siinä.

No, oppipojat olivat kiireisiä ja heidän huomionsa oli muualla. Heillä oli paljon tekemistä. Guiseppe oli antanut heille paljon ohjeita etukäteen, miten tämän täytyi sujua juuri oikeaan aikaan ja miten se piti tehdä ehdottoman oikein. Siis ajattelematta, missä Guiseppe oli – he ajattelivat, että kenties hän oli livahtanut käymään vessassa – he kaatoivat sulan pronssin muottiin, ja sitten he kaatoivat toiseen puolikkaaseen, laittoivat ne yhteen ja antoivat niiden jähmettyä. Ja nyt Guiseppe oli valettuna omaan kuvapatsaaseensa.

Pronssi jäähtyi, ja he poistivat muotin ja ihailivat tämän hyvin, hyvin korkean Jumala-patsaan kauneutta. He ihastelivat, miltä se näytti nyt, ei vain valoksena, vaan todellisuudessa. Se oli hyvin korkea, ja se näytti hyvin voimakkaalta ja oli hyvin "pöyhkeä" auktoriteetissaan ja voimassaan.

No, he parantelivat kiireisenä tätä patsasta ja viimeistelivät joitain karkeita reunoja, rukkasivat sitä sieltä täältä, eikä kukaan vaivautunut kysymään, missä Guiseppe oli. Ja tuo patsas oli siinä muutaman päivän, ennen kuin se oli valmis miesjoukon vietäväksi kylän aukiolle ja pystytettäväksi jalustalle, jonka he olivat rakentaneet. Ja siinä Guiseppe oli tämän patsaan sisällä, kirjaimellisesti sulatettuna pronssiin. Hän kuuli itsensä. Hän tunsi itsensä. Hän kuuli toisten puhuvan ja ihmetteli: "Miten ihmeessä kukaan ei sano: "Missä Guiseppe on? Missä Guiseppe on?"" Mutta no, hänen tiedettiin rakastavan kaupungin naisia, ja he vain olettivat, että tämä oli varmaan karannut jonkun nuoren naisen kanssa, eikä kenties tulisi koskaan takaisin. Mutta heidän tehtävänsä oli pystyttää tämä kaunis veistos, ja sen he tekivät.

Ja nyt tässä tämä kuvapatsas Jumalasta katseli kylää ja kylän ihmisiä, Guiseppe valettuna sen sisälle, lukittuna sisään eikä hän voinut päästä ulos. Hän yritti huutaa – kukaan ei voinut kuulla. Hän yritti työntyä ulos, mutta voi, pronssi oli liian vahvaa. Mikään ei onnistuisi. Hän mietti: "Mitä seuraavaksi? Mitä seuraavaksi Guiseppelle?"

Ei mennyt kovin kauan, kunnes ihmiset tavallaan unohtivat hänet. Taas kerran, he olettivat, että hän oli juossut pois kaupungista jonkun tai jonkin kanssa, tai kuka tietää miksi. Mutta melko pian kyläläiset tulivat joka päivä kunnioittamaan tätä Jumala-patsasta tietämättä, että Guiseppe katseli heitä, tunsi heidät, näki heidät ja kuuli heidät.

Ja sitten sukupolvi toisensa jälkeen ihaili tätä Jumala-patsasta. Ihmisiä tuli kaukaa katsomaan tätä työtä, ja melko pian he unohtivat, kuka taitelija sen itse asiassa teki. Se oli vain Jumala. Melko pian tarinoiksi ympäri maaseutua tuli, että tämä patsas vain ilmestyi yhtenä päivänä, ja sillä oli joitain outoja ominaisuuksia. Vaikka se oli vain pronssia, se näytti toisinaan melkein elävältä. Jotkut väittivät, että yöllä se hehkui vähän. Jotkut väittivät kuulleensa ääniä tulevan siitä.

Sukupolvi toisensa jälkeen he jonottivat tällä Jumala-patsaalla. Koko ajan Guiseppen katsoessa tässä heitä miettien, pääsisikö hän koskaan ulos tuosta patsaasta.

Jonkin ajan jälkeen hän oli niin juurtunut, että hänestä tuli tuo patsas. Ei oikeastaan ollut enää Guiseppea. Oli vain patsas. Hän unohti, kuka hän oli. Hän unohti nimensä jonkin ajan kuluttua. Hän oli nyt tuo patsas ja seisoi siinä päivästä päivään kaikkien ihailtavana ja palvottavana.

Oli mennyt jo monta sukupolvea, ja luonnonvoimien vero alkoi näkyä patsaassa – tuulet, sateet, myrskyt, erityisesti pulut. Ja hitaasti, hitaasti Jumala-patsas jonka Guiseppe oli luonut, alkoi rapistua. Melko pian siinä ei ollut sitä samaa viehätystä, kuin ollessaan uusi ensimmäisen 100 vuoden aikana. Melko pian siitä tuli vain vanha ja likainen. Ihmiset ympäri maata lakkasivat käymästä sen luona. Kylän ihmiset lakkasivat käymästä palvomassa sitä tai pyytämässä vastaamaan rukouksiin. Melko pian se oli unohdettu. Pensaita alkoi kasvaa sen ympärille, puut kohota sen yli, ja melko pian se oli vain unohdettu, Guiseppe lukittuna sen sisään.

Ja sitten yhtenä päivänä, ainakin tuhannen vuoden päästä, Jumala-patsaan seistessä siellä kylän yllä, mutta nyt jokseenkin unohdettuna, tuli iso myrsky. Se tuli horisontista, valtava tornado, ja se kulki kylän läpi ja meni suoraan Jumala-patsaan luo, jonka Guiseppe oli tehnyt – suoraan sen luo. Nyt patsas oli jo melko kulunut, siinä oli reikiä, siitä oli kadonnut paljon yksityiskotia, se oli haalistunut, eikä se ollut juuri mikään. Se oli melko likaisenruskea, melko tylsä, ja tämä tornado meni suoraan sitä kohti, kaatoi sen maahan ja pirstoi tuhansiksi kappaleiksi.

Ja tässä kohtaa kaikki tämä hälinä herätti Guiseppen. Oltuaan yli tuhat vuotta jumissa omassa veistoksessaan, se herätti hänet. Ja herätessään hän ei oikein käsittänyt, kuka hän oli ollut, mutta hän tiesi olleensa vankina tässä kuvapatsaassa pitkän, pitkän aikaa. Herätessään pelko melkein valtasi hänet: "Kuka olen nyt? En ole enää tämä patsas. En ole enää Jumala-patsas. Kuka olen nyt? Olen vapaa, mutta mitä se merkitsee? Mitä teen vapaudellani? En ole enää valettuna tähän patsaaseen. Patsas on täysin palasina nyt, pirstoutuneena ympäriinsä. Mutta kuka minä olen? Minulla ei ole enää identiteettiä."

Sitten Guiseppe kuuli tavallaan äänen sisältään, ja tuo ääni sanoi: "No, olet Jumala. Heh! Esitit tuota roolia yli tuhat vuotta patsaana, mene nyt elämään se. Olet Jumala." Ja Guiseppe sanoi: "No, minulla ei ole oikein muitakaan vaihtoehtoja, koska en muista, kuka olin. Minulla ei ole enää tunnetta identiteetistä. Olin niin lukittuna tähän patsaaseen, että unohdin, kuka olin. Voisin yhtä lailla vain lähteä. Vapaus – en tiedä, mitä se merkitsee. Tiedän, että olen vapaa, mutta mitä se merkitsee?"

Guiseppe alkoi vain kävellä, samalla tavalla kuin Kuthumi. Hän alkoi kokea, ja hitaasti, hitaasti joitain muistoja Guiseppenä olemisesta palasi hänelle, ja muistoja joiden hän myöhemmin kuuli olevan entisistä elämistä, palasi. Hitaasti, hitaasti hän alkoi oivaltaa, että hän oli valanut itsensä omaan identiteettiinsä Guiseppenä, kuuluisana kuvanveistäjänä. Hän oli valanut itsensä niin tiukasti lukittuun identiteettiin, että hän unohti olla vapaa ja ilmaiseva. Hän unohti, että hän voisi luoda itsensä millaiseksi tahansa, mitä hän kulloinkin halusi. Mutta hän oli niin lukkiutunut itseensä, tähän ilmaisumuotoonsa suurena kuvanveistäjänä, että kirjaimellisesti se merkitsi hänen joutumistaan vangiksi omaan veistokseensa.

Siis hän käveli paljon, matkusti, tapasi ihmisiä ja koko ajan vastusti muodostaa enää koskaan määriteltyä identiteettiä. Hän antoi itsensä saada identiteetin. Hän antoi itsensä nauttia ilmaisemisestaan, mutta hän vastusti joutumista enää koskaan yhden identiteetin vangiksi. Voi, ei enää tuon tuhannen vuoden jälkeen Jumala-patsaassa.

Nyt hän oivalsi, miten hauskaa se oli. Yhtenä päivänä hän voisi olla yksi asia, seuraavana päivänä hän voisi olla toinen. Hän voisi olla leipuri. Hän voisi olla taiteilija. Hän voisi olla poliitikko. Hän voisi olla, mitä halusi. Hän voisi vain olla olento, joka kävelee kylästä toiseen nauttien elämästä ja jutellen muiden ihmisten kanssa. Hän oivalsi, että on erittäin helppoa jäädä identiteetin vangiksi, vaikka todellinen Jumala sisällä sanoo: "Olet kaikki identiteetit, mitä tahansa haluat olla. Ja kyllä, voit sukeltaa syvälle yhteen. Voit tulla vangituksi ikään kuin kuvapatsaaseen, mutta olet aina vapaa, aina vapaa luomaan minkä tahansa uuden identiteetin, jonka haluat itsellesi."

Se on tarina Guiseppestä, kuvanveistäjästä. Ei yhtä hyvä kuin minun tarinani (Linda tuhahtaa), kun jäin vangiksi … Tiesit tämän olevan tulossa (Linda kikattaa). Ei yhtä hyvä kuin minun tarinani olemisesta kristallivankilassa, mutta kuitenkin yksi versio siitä, mikä johdattaa yhteen osaan tämän päivän esitystämme.

Identiteetti

Yksi asia jonka huomaatte tapahtuvan teille tällä hetkellä – tai jota on tapahtunut teille – on, että tunne identiteetistä, jonka muovasitte, loitte ja veistitte itsellenne ja johon sitten tavallaan jäitte jumiin, on hajoamassa. Siitä on nyt tulossa vanha. Se on ollut alttiina monille säätiloille, sateille, tuulille, myrskyille, muille ihmisille, tylsyydelle, masennukselle, vaikka mille. Mutta tuo vanha kuvapatsas, teidän patsaanne, alkaa hävitä pois, ja se on pelottavaa joillekin. Se on todella pelottavaa. Olette olleet tuossa patsaassa, tuossa fyysisessä kehossa ja mielessä, tuossa identiteetissä, hyvin pitkään. Pelkäätte! Voi, tiedän, että jotkut teistä sanovat älyllisesti: "No ei, tämä kaikki on mahtavaa", mutta kun se on suoraan edessä, on pelkoa. "Mitä tapahtuu, jos koko identiteettini pirstoutuu?" ja sitten vastustatte sitä.

Yritätte suojella sitä, eikä se loppujen lopuksi toimi. Tuo myrsky, tuo tornado löytää teidät, koska se olette te. Se on teidän sielunne – ja lohikäärme – joka sanoo: "Ei, ei. Ei, ei, ei. On todellisen vapauden aika. On aika oivaltaa, että et ole vain tämä identiteetti." Tarkoitan, että tämä identiteetti on ok, tiettyyn pisteeseen saakka, mutta olette paljon enemmän kuin se. Ja jos meidän täytyy pirstoa se, jos meidän täytyy repiä se hajalle, jos meidän täytyy saada voimalla teidät ulos tuosta patsaasta, tuosta veistoksesta, joka olette olleet, se on ok. Koska tiedämme, että perimmiltään – perimmiltään – haluatte olla todella vapaa olento, jolla on kyky muuttaa identiteettiä, muuttaa ilmaisuanne, muuttaa tapaanne yhdistyä muihin koska tahansa. Se on maagi. Se on maagikko, Merlin. Ei vangittuna yhteen identiteettiin, paitsi otaksuttavasti "minä olen mitä olen". Mutta "minä olen mitä olen" ei ole määritelmä. Se on tietoisuus. Se ei ole patsas. Se on avointa, virtaavaa ilmaa.

Sanon tämän, koska kun työskentelen kanssanne ja katselen teitä, ja tietysti Kuthumi tekee paljon työtä sivussa kanssanne – ja puhumme ainakin kerran viikossa: "Mitä shaumroille kuuluu? Mitä he tekevät? Kuthumi, mikä on sinun havaintosi? Missä he ovat?" Ja käsitämme kumpikin, että tällä hetkellä hyvin paljossa on kyse identiteetin hajoamisesta, häviämisestä, ja se on pelottavaa. Ja yritätte sitten tarttua kiinni, pitää kiinni. Yritätte vahvistaa tuota identiteettiä. Teidän ei tarvitse. Vedätte vain syvään henkeä, ja päästätte siitä irti. Tämä ei merkitse, että se on kuollut. Se merkitsee, että nyt olette avoin monille muille ilmaisumuodoille, monille erityyppisille identiteeteille – olematta huolissanne, että teillä on kaikkea aspektihämmennystä tai mitään sellaista. Mutta nyt saatte ilmaista ja muuttua ja teillä on nyt vapaus uudelleenidentifioitua tai kaksoisidentifioitua.

Kuulen tällä hetkellä planeetalla ilmaistavan, ihmisten puhuvan identifioituvansa sellaiseksi ja sellaiseksi, tai sellaiseksi ja sellaiseksi – identifioituvan transsukupuoliseksi, sotilaaksi, miksi hyvänsä. Tässä avaamme nyt nuo määritelmät. Miksi olla vain yksi identiteetti? Ja miksi luoda identiteetti, joka perustuu vääriin jumaliin? Miksi luoda identiteetti, joka perustuu asioihin, joita on ehkä hauskaa kokea jonkin aikaa, mutta nyt on aika päästää irti ja olla todella vapaa.

Se on melko iso muutos, ja voimme tuntea monissa teistä vastarintaa kaksoisidentifioitumiselle tai uudelleenidentifioitumiselle, koska vanha identiteettinne hajoaa. Lohikäärme oli tärkeänä apuna siinä, sen hajottamisessa, mutta oivallatte, että lohikäärme on myös – ja lohikäärme olette te – jotta voitte olla hyvin monia asioita nyt – olla Merlin, olla ihminen tällä planeetalla, olla lapsi monin tavoin, olla taiteilija, olla mitä tahansa haluatte. Ja voitte olla ne kaikki. Ja se on Merlininä olemisen kauneutta tällä planeetalla. Ette ole jumissa yhdessä identiteettimuodossa.

Nimenne ei ole enää kovin tärkeä, paitsi kun teidän täytyy antaa ajokorttinne ystävälliselle poliisille. Nimi ei ole enää kovin tärkeä. Luettelo saavutuksistanne, oppiarvoistanne tai epäonnistumisistanne, mistä tahansa mikä on muokannut identiteettiänne, ei ole enää kovin tärkeä. Se auttoi muokkaamaan sen. Se auttoi valamaan sen eräänlaiseen henkiseen pronssiin, mutta nyt sen on aika lähteä, jotta voitte olla todella vapaa, kuin Guiseppe vapauduttuaan veistoksestaan.

Vetäkää kunnolla syvään henkeä, ja tuntekaa sen identiteettinne kauneutta, jonka olette luoneet, jonka olette veistäneet. Ihailkaa tuota kauneutta. Ihailkaa, että se on myös Jumala, mutta älkää Guiseppen tapaan jääkö tuon veistoksen vangiksi, pelkästään tuohon yhteen identiteettiin. Ponttina on, että menette nyt multi-identiteettiin, ja se tuntuu ensin vähän kiusalliselta/kömpelöltä. Tuntuu siltä, kuin haluaisitte löytää "pohjamaanne", lähtökohtanne/perusviivanne asioissa: "Missä on tuo tasapainopiste?" Älkää olko huolissanne siitä. Se kaikki selviää, missä olette kehonne, mielenne, henkenne ja sielunne välillä.

Jos on jokin pontti, jota voin painottaa shaumbroille tällä hetkellä – ja olen yrittänyt tehdä sen monin eri tavoin – niin lakatkaa yrittämästä rakentaa, lakatkaa yrittämästä muotoilla kuvaveistoksia tällä hetkellä, edes itsestänne mestarina. Jotkut teistä yrittävät edelleen tehdä sitä. Yritätte sanoa: "No, mikä mestari on? Määritellään se. Valetaan se sitten pronssiin." Se ei mene niin. Mestari on erittäin joustava. Mestari aikamatkustaa. Mestari on tilan/paikan ulkopuolella. Mestari ei tarvitse määritelmää itsestään. Vain "minä olen, olen olemassa" riittää mestarille. Sen ei tarvitse nyt määritellä, miten se pukeutuu tai miten se puhuu tai mitään sellaista. Se on todella ilman määritelmää.

Voitte olla leikkisä sen kanssa, pitää hauskaa, pitää pukeutumispäiviä, matkustaa eri paikkoihin, tehdä erilaisia asioita. Kyse on vain siitä, että älkää olko Guiseppe, joka jää kiinni omaan määritelmäänsä, koska se muuttuu. Älkää työstäkö uutta määritelmää. Älkää työstäkö uutta identiteettiä itsellenne. Teidän ei tarvitse. Se tapahtuu. Se säteilee läpi itsestään. Jos nyt on jotain tekemistä, se on pelkästään kokea. Joskus se merkitsee nousemista ylös sängystä ja lähtemistä ulos talosta. Menkää kokemaan uusi "sinä", uusia identiteettejä – monikko – joita luotte. Menkää kokemaan ne.

Vedetään henkeä tässä kohtaa, ja tuntekaa se. Teidän ei tarvitse tehdä työtä tässä. Kerron vain teille, mitä elämässänne tapahtuu tällä hetkellä, miksi teistä tuntuu siltä, kuin tuntuu, miksi teistä tuntuu joskus, että haluatte murtautua ulos tästä vanhasta patsaasta, joka olette olleet – melkein toivoen, että tuo tornado tulee. Tarkoitan, melkein haluatte sen tulevan. Ja sanon jopa, että luotte tuon tornadon tulemaan elämäänne. Oltuanne tuossa vanhasta patsaassa pitkän aikaa jumissa, nyt luotte ja sanotte: "Tuokaa tuo tornado. Olen valmis hajottamaan tämän vanhan ihmisidentiteetin" – nimittäin luonnonvoimat, tuuli ja sade eivät tehneet sitä riittävän nopeasti.

Se on itse asiassa välttämättömyys. Ihmislajin evoluutiossa tällä hetkellä, siinä tavassa jolla te menette siihen, on välttämätöntä hajottaa tuo patsas, ja periaatteessa pirstoa se palasiksi. Sen ei tarvitse sattua. Se voi olla iloista, mutta on myös välttämätöntä murtautua siitä ulos ja alkaa kokea itsenne monilla tasoilla. Kyllä, voitte luoda identiteettejä, leikkiä niillä, pitää hauskaa niiden kanssa, mutta älkää valako niitä pronssiin nyt.

Vedetään syvään henkeä tässä kohtaa kaikkeen, mitä olette, moniin identiteetteihin ja siihen, että alatte kokea niitä.

Kyllä, kun menette ulos ja olette ihmisten kanssa, kun menette kauppaan tai teette jotain luomisprojektia tai mitä ikinä teettekin nyt, alatte nähdä, miten tuon vanhan identiteetin ei tarvinnut olla niin jumissa, kuin se oli.

Jotkut ihmiset pelkäävät todella sitä, ettei ole identiteettiä. Tarkoitan, että useimmille ihmisille olisi vaikeaa, jos sanoisimme nyt: "Okei, ensi sunnuntaina otamme pois kaikkien identiteetin". He sekoaisivat, kuten sanotaan, koska he ovat niin samaistuneita siihen. He ovat niin valettuja siihen. Siihen he yhdistyvät. Siihen he yhdistyvät, kun he nousevat ylös sängystä aamulla, ja siihen he ovat yhteydessä koko päivän ajan. Ja he purnaavat siitä ja he valittavat siitä, mutta he olisivat hukassa ilman identiteettiä.

Te, shaumbrat, että tarvitse identiteettiä. Voitte pitää hauskaa sen kanssa, mutta ette enää tarvitse sellaista. Se on pelkästään: "Minä olen mitä olen. Mitä valitsen olla tässä hetkessä?"

Vedetään kunnolla syvään henkeä tässä kohtaa.

Tätä hyvin monet teistä käyvät läpi tällä hetkellä, ja se jatkuu, kunnes tuo patsas on rikki ja Guiseppen tapaan vapautatte itsenne, mutta sitten tuolla vapaudenhetkellä sanotte: "En tiedä, mitä teen tällä vapaudella", ja sitten haluatte hypätä takaisin tuohon patsaaseen, mutta ette voi. Siis oivaltakaa, että se kaikki on täydellistä, myös vanhan ihmisidentiteetin menettäminen, jotta voitte oivaltaa kaiken, mitä todella olette.

Okei, eteenpäin. Vedetään syvään henkeä, ja annetaan hetken mennä perille. Syvään henkeä, kuppi kahvia (Adamus siemaisee omaa kahviaan). Aah!

Tietoisuus vs. ajatus/ajattelu

Seuraavana ohjelmassa. On iso kysymys tällä hetkellä: "Mikä on tietoisuuden ja ajatuksen ero?" Keskustelimme siitä jossain määrin yhdessä viimeaikaisista kokoontumisistamme täällä Villa Ahmyossa. Mikä on tietoisuuden ja ajatuksen ero? Ja siihen on vaikea tarttua, ja Linda, kirjoittaisitko sen taululle, yläosaan kuin otsikon: "Tietoisuus versus ajattelu".

LINDA: Okei.

ADAMUS: Se on vähän vaikea asia, koska ne ovat tavallaan lähellä toisiaan, mutta ne ovat hyvin, hyvin erilaisia. Ja haluan nyt auttaa teitä ymmärtämään tuon eron.

Hyvin usein ne ovat kietoutuneet toisiinsa, ja sitten kategorioitte kaiken ajatteluksi, ja reagoitte eri tavalla ajatuksiin kuin tietoisuuteen.

Siis mikä ero tietoisuudella ja ajatuksella on? Ja olen tiivistänyt sen tähän – hyvin, hyvin yksinkertainen ja helppo muistaa. Teen nykyään "helppo muistaa" -juttuja. Muistatko, Linda, miten teimme "helppo muistaa" äskettäisessä työpajassa siitä, ettei teidän kannata aina käyttää sanoja. Sanat voivat olla hyvin rajoittavia, koska kommunikoitte tällä hetkellä energeettisesti. Niinpä keksin upean pikku sanonnan, joka on hyvin, hyvin mieleenpainuva siihen, ettei tarvitse määritellä kaikkea sanoina, ja tuo pikku sanonta oli … Muistatko, mikä se oli? (Linda ei sano mitään, hän vain tuijottaa)

Kyllä sinä muistat. Hän ei halua sanoa sitä. "Sanat voivat olla paskakikkareita/paskiaisia."

LINDA: En halunnut sanoa sitä (Adamus naureskelee).

ADAMUS: Se on noin yksinkertaista.

LINDA: En halunnut sanoa sitä.

ADAMUS: Kyllä, sanat voivat olla paskakikkareita, ja kun …

LINDA: En halunnut sanoa sitä.

ADAMUS: Ja selitän, että "paskakikkare" (turd) (suom. huom. englanninkielinen sanan merkitys ei ole itsestäänselvyys, arvattava) on muinais-kreikan sana, joka merkitsee tavallaan sotkusta ja … Mitä? Mitä?

LINDA: Sinä keksit tuon.

ADAMUS: Minä keksin sen. Keksin sen täysin. Mutta kuten kerroin tuon työpajan osallistujille, ette unohda koskaan, kun sanotte: "Voi, on hyvin vaikeaa olla käyttämättä sanoja, kun teen energiakommunikointia. Mieleni lipsahtaa sanoihin, minä lipsahdan sanoihin." Silloin sanon: "Et tarvitse oikeasti sanoja". Sanat voivat olla paskakikkareita. Ne voivat estää luonnollisen avoimen ilmaisun, mutta se ei ole pointti, jonka halusin tuoda tänne taululle.

Miten erottaa tietoisuuden ja ajatukset, ja se on todella yksinkertaista: ellipsi. (Suom. huom. "kolme pistettä" lauseen lopussa) Ellipsi. Neljä pistettä – yksi, kaksi, kolme, neljä. Laittaisitko vain neljä suurta pistettä sinne taululle? Neljä pistettä.

Tuota noin, tyypillisesti ellipsi – laitan Lindan kirjoittamaan sen aivan hetken kuluttua – on kolme pistettä, mutta käytämme neljää, tavallaan muistuttamaan itseämme ja erotamme sen ellipsin muista käyttötavoista – siis piste, piste, piste. Kirjoittaisitko sanan "ellipsit", monikossa?

LINDA: Ellipsit, okei.

ADAMUS: Tai voit kirjoittaa kummankin sanan – "ellipsi" …

LINDA: Suoraan alapuolelle?

ADAMUS: Kyllä. Ellipsi, englanninkielinen sana, joka tarkoittaa lauseen lopussa piste, piste, piste, piste. Ja niin tiedätte tietoisuuden ja ajatuksen eron (Linda huokaisee yrittäessään kirjoittaa sen oikein). Kaikki hyvin. Se on vaikea sana kirjoittaa. Siinä on kaksi l-kirjainta. Siis ellipsit, ja käymme sen läpi aivan hetken kuluttua, heti kun Linda selviää siitä.

LINDA: Haluatko "ses" vai "sis" (suom. huom. "ellipses" ja "ellipsis", englannin kielessä "ellipsi" kirjoitetaan vähän eri tavalla tarkoittaessaan "soikiota").

ADAMUS: S-e-s. Tavallaan sisäpiirivitsi, voitaisiin sanoa. Ellipses. Ellipsi on tavallisesti kolme pistettä, me käytämme neljää. Seuraava sivu, kiitos.

Siis auttamaan tietoisuuden ja ajatuksen eron ymmärtämisessä. Tässä on tietoisuus: "Minä olen mitä olen …." Kirjoita se taululle, "minä olen mitä olen" ja neljä pistettä. Se on tietoisuus. Tarkoitan, että se on kyllä puettu sanoiksi, mutta se ei ole supermääritelty ja neljä pistettä lopussa merkitsee, että mennään nyt tuohon kokemukseen. Se ei ole määritelty. Se on avoin. Se on nyt tunne, joka voi sitten mennä mihin tahansa kokemukseen. Se voi mennä ajatukseksi. "Minä olen mitä olen" ja sitten neljä pistettä.

Ajatus siitä voi olla monia asioita. Jos kategorioidaan ja sanotaan … Okei, tässä on ajatus, eikä sinun tarvitse kirjoittaa sitä: "En ole varma, kuka olen." Se on ajatus. Tai "Olen Guiseppe, kuvanveistäjä." Se on ajatus. "Olen 66-vuotias ja voin hyvin." Se on ajatus. Nämä ovat ajatuksia, ja ne loppuvat (yhteen) pisteeseen. "Olen ihminen tällä planeetalla." Piste. Se on ok. Siinä ei ole mitään vikaa, mutta tietoisuus on avoin. Se on "minä olen mitä olen" ja sitten ellipsi. Sitä tietoisuus tavallaan on.

Tietoisuuden ja ajatuksen ero on ellipsin ja pisteen ero.

On monia muita. "Olen olemassa …." Kirjoittaisitko sen taululle? Se on neljän pisteen kera tietoisuus. "Olen olemassa …." Se on tunne. Se ei tarvitse paljon määrittelyä.

LINDA: Ellipsi?

ADAMUS: Kyllä. Se ei tarvitse paljon määrittelyä. Se on tietoisuus. "Olen olemassa …." Jos mentäisiin ajatukseen, se voisi olla jotain: "Mietin, mitä teen täällä." Tai "Tunnen itseni ihmiskehossa." Tai "Mietin, kauanko olen olemassa." Nämä ovat ajatuksia.

Tuntekaa energeettisesti tuota eroa. "Olen olemassa …." Se on tietoisuus. Se on tiedostamista. "Olen olemassa …." Ja sitten ajatus olisi: "Mietin, miten vanha olen kuollessani." Se on ajatus. Kyse ei ole siitä, että se on huono asia, ettei se ole mitään. Mutta tietoisuuden ja ajatuksen eron ymmärtäminen on sen eron ymmärtämistä, mitä olette mestarina ja mitä olette ihmisenä.

Toinen esimerkki taululle. "On kaunis päivä …. On kaunis päivä …." Se on tietoisuus, ja sitä seuraa ellipsi. "On kaunis päivä …." Nousette ylös aamulla, astutte ulos, ja todellisuudessa sen korkeimmassa muodossa teillä ei ole edes noita sanoja. Käytän niitä tässä. Voisitte tehdä vain ellipsin. Voisitte vain vetää syvään henkeä uuteen päivään – ellipsi, piste, piste, piste, piste. Jatkuu. Lisää tulossa. Jää koettavaksi. "On kaunis päivä …." Se on tietoisuus. Se on tunne.

Ja sitten ajatus on: "On hyvin aurinkoista." Ajatus on: "Mietin, mitä teen loppupäivän." Ajatus on: "No, mietin, nouseeko myrsky." Ajatus on: "Ai, tulee kuuma päivä." Nämä ovat ajatuksia, ja ne ovat ok. Tai "On kaunis päivä. Teen jotain itselleni."

Siis "On kaunis päivä …." – tietoisuus. "Teen jotain itselleni." – ajatus. Ja näin se toimii. Tietoisuuden ja ajatuksen ero on ellipsin – avoin; piste, piste, piste, piste – ja pisteen välinen ero lauseen lopussa.

Ajatukset ovat jäsentyneitä. Ajatukset ovat väliaikaisia. Ajatukset ovat kuin veistoksia tai patsaita. Ne ovat määriteltyjä, ja sitten lopussa on piste. Se loppui siihen.

Teillä on paljon ajatuksia aivoissanne joka päivä ja koko ajan. Ajatuksia – myös nyt puhuessamme: "No, ymmärränkö tämän? Haluanko ymmärtää tämän?" Ajatuksia: "Oi, se oli niin nokkelaa, Adamus." Nämä kaikki ovat ajatuksia.

Perimmiltään tietoisuus on todella – ei tarvita edes sellaisia sanoja kuin "On kaunis päivä …." Tietoisuus olisi pelkästään: "On …." Piste, piste, piste, piste. Laita se taululle. "On …." jolloin ette yritä laittaa mitään siihen. Mutta jokin pieni on ok. "On kaunis päivä …." Se on hyvä. Se on tietoista. Mutta perimmiltään se vain on. "On …. On …." ja sitten tunnette sen ja koette sen. Koette tuon tunteen, sitten voitte mennä kokemaan sen fyysisessä tai mentaalimuodossa.

"On …." Mutta tällä hetkellä voisitte heittää pari muuta sanaa siihen. "On kaunis päivä …." Vedätte syvään henkeä ja tunnette sen. Se on tietoisuus. Se on tiedostamista.

Tuon tämän esiin, koska hyvin usein on vaikea erottaa, mikä on tietoisuus ja mikä on ajatus. "Mikä osa minua on tietoisuus? Onko tietoisuus jotain, mikä menee aivokuoren läpi, kuvastuu sieltä ja sitten yhdistyy jokaiseen muuhun osaani, kommunikoi niiden kanssa?" Ei. Se on ajatus, ja ei, se ei ala aivokuoresta. Se on aivojen osa, joka latistaa tietoisuuden – pam! Se laittaa sen ajatuksiksi ja sanoiksi.

Tietoisuus, missä se on? Kaikkialla. Se on kaikkialla, missä olette. Sen täytyy olla, mutten ei voisi olla mitään muuta. Jos ette olisi tässä, ei olisi mitään. Siis tietoisuus on kaikkialla. Se ei ole vain aivoissa tai vain kehossa. Se on noissa asioissa, mutta se on kaikkialla. Tietoisuus ei vie tilaa, eikä se ole synkronissa minkään ajan muodon kanssa. Se on vain siinä. Tietoisuus. "On …." "Minä olen …."

Toisaalta ajatukset ovat määriteltyjä, usein tuomitsevia, usein laitettu sanoiksi, jotta ne voidaan oletettavasti kommunikoida tehokkaammin. Ajatukset rakentavat identiteetin. Haluaisin sen eri paperille. "Ajatukset rakentavat identiteetin." Tietoisuus ei rakenna identiteettejä, mutta ajatukset rakentavat identiteettejä ja tekevät teistä sen, mitä olette. Tekevät teistä hyvin ainutlaatuisen yksilön ja hyvin monimutkaisen olemismuodon tällä planeetalla.

Mutta se kaikki on ajatuksia. Ajatus, että "olen tietyn ikäinen". Ajatus, että "minusta ei tunnu hyvältä tänään". Ajatus, että "minulla on paljon tekemistä". Ajatus, että "en malta odottaa seuraavaa shoudia". Nämä kaikki ovat ajatuksia. Jotkut hyviä, jotkut eivät kovin hyviä. Ja olette tottuneet, että näitä ajatuksia jaarittelee jatkuvasti päässänne, ja sitten luulette, että se on tietoisuus. Luulette, että se olette te. Ei ole. Ne ovat vain ajatuksia. Ne ovat vain ajatuksia, ja teillä juoksee aivan liian paljon niitä aivojenne läpi tällä hetkellä.

Olette tietoisuus. Olette tietoisuus. "Minä olen mitä olen …. On kaunis päivä …. Rakastan ateriani makua …." Se on tietoisuus. Se on tiedostamista. Ja sitten siitä tulee usein ajatuksia: "Nämä tomaatit ovat todella tuoreita. Tämä kala on mukavasti maustettua. Kakku on hyvin makea ja herkullinen."

Nuo ovat ajatuksia, mutta tietoisuus on: "Rakastan sitä, että olen hyvin yhdistynyt ateriani energiaan …." Se on tietoisuus, jonka jälkeen on neljä pistettä. Perimmiltään kuitenkin, kuten sanoin, se vain on. "Minä olen …. On …." Se on tietoisuus. Mutta ihmiset tarvitsevat enemmän sanoja.

Tunnetaanpa tietoisuuttanne nyt. Se ei ole tietyssä paikassa, eikä se tule aivoistanne, eikä se ole ajatuksia. Se on pelkästään: "On …. minä olen …. on …." Se on tiedostamista.

Tietoisuus ei itse luo koskaan identiteettiä. Se ei luo identiteettiä. Se on hyvin nestemäinen, avoin, virtaava. Se on piste, piste, piste, piste lauseen lopussa. Se jatkuu. Se ei pysähdy. Se virtaa. Voitaisiin sanoa, että se virtaa yhdestä tietoisuustunteesta toiseen, yhdestä tiedostamisesta toiseen. Se on hyvin, hyvin avoin. Te olette tietoisuus.

Eikä tietoisuus kerro teille, mitä tehdään. Tietoisuus on pelkästään tietoinen siitä, mitä teette. Tietoisuus ei luo identiteettiä.

Tietoisuus on todellinen "sinä". Se ei ajattele. Sen ei tarvitse ajatella. Se on pelkästään "minä olen mitä olen …." Tietoisuus on todelliset vastaukset sisällänne. Nuo ajatukset joita kulkee aivojenne läpi, erityisesti kun yritätte selvittää jotain ja teillä on sitten ristiriitaisia ajatuksia, ovat vain ajatuksia.

Tulkaa takaisin tietoisuuteenne. "Minä olen mitä olen" ja piste, piste, piste, piste, eli "Minä olen mitä olen ….Minäpä hyppään nyt kokemaan sen." Mutta toisin kuin Guiseppe, ei jäädä jumiin. Sukelletaan ajatuksiin. Sukelletaan kokemukseen. Sukelletaan sen iloon, jos haluatte, tai kärsimykseen, jos haluatte. Sillä ei ole merkitystä. Sukelletaan siihen, mutta siinä on ellipsi. Se jatkuu.

Kyllä, voitaisiin sanoa, että ajatukset jatkuvat koko ajan, mutta se on sarja ajatuksia, lauseita joissa on piste lopussa, määriteltyjä, jäsennettyjä, kuten mieli.

Mieli generoi ajatuksia. Se hahmottaa tietoisuuden tavallaan hyvin rajoittuneella tavalla, ja sitten se luo ajatuksia, jotka muodostavat identiteettiänne. Ja se on ok jonkin aikaa, kunnes teidät valetaan siihen.

Ajatukset mielessä … Mielenkiintoinen asia mielestä, ja tämä on erittäin tärkeää, kun menemme eteenpäin. Ja tuon tämän esiin, koska mielenne on muuttumassa. Tulette takaisin enemmän tietoisuusorientoituneeseen todellisuuteen, kuin ajatuspohjainen jäsennetty mentaalitodellisuus. Tulette takaisin enemmän tietoisuuteen ja samaistutte enemmän kaikkeen siihen, mitä olette, ei siihen pieneen, mitä olette.

Mieli on hyvin jäsentynyt. Mieli on kuin tuo valettu patsas. Se valaa itsensä tiettyyn ilmaisumuotoon, eikä se liiku. Mieli on sellainen. Mutta yksi asia mielessä on, erityisesti tällä hetkellä, että se on tottelevainen. Ja Linda, laittaisitko sen sinne alle. Nämä ovat hyvin nerokkaita sanontoja. Mieli on tottelevainen.

LINDA: (kuiskaten) Okei.

ADAMUS: Mieli tekee, mitä sen käskettiin tehdä: tuoda ajatuksia, muotoilla ja muodostaa todellisuutta, pysyä identiteetissä. Jokin osa teissä käski sitä tekemään niin, ja se on hyvin, hyvin tottelevainen. Se tekee, mitä käsketään, ja se vie sen äärimmäisyyteen saakka. Se tekee siitä pakkomielteen.

LINDA: Piste vai ellipsi?

ADAMUS: Ei tarvita mitään. Ei tarvita mitään.

Mieli on hyvin tottelevainen. Nyt, koska tietoisuutenne on tulossa enemmän tajuntaanne, mieli alkaa tällä hetkellä totella ja sanoo: "Meidän on aika muuttaa koko se tapa, jolla teemme ajatuksemme ja todellisuutemme." Nyt on aika, jolloin tietoisuus tulee sisään, ja on tuo iso valo, tuo iso yleiskuva. Ajatukset tulevat auttamaan tuon todellisuuden muokkaamisessa, mutta ajattelematta sitä liikaa. Mieli on hyvin tottelevainen nyt, vaikka se tuntuu vastustaneen, ja se sanoo: "Olen valmis muutokseen."

Tuntisitteko sitä hetken, omia aivojanne, omaa mieltänne? Teissä tulittaa satoja miljardeja neuroneja/hermosoluja tällä hetkellä. Se on melkein liikaa edes kuviteltavaksi. Mutta mieli on pelkästään reaktiomekanismi. Se on pelkästään tietokone, joka tekee, mitä ohjelmoitte sen tekemään. Ja tässä tapauksessa iso asia joka tapahtuu, on sanoa: "Oivallan, että tämä kaikki on minun energiaani ja se on palvelemassa minua", ja sitten sallia se. Versus menneisyys, jolloin se oli kuin: "Kaikki energia kuuluu jollekin muulle, ja minun täytyy saada osuuteni siitä."

Nyt on erilaista, ja mieli sopeutuu siihen tällä hetkellä. Se kuulee teidät. Se kuulee teidän sanovan: "Joo, se on sovittu. Olen valmis siihen, että energia palvelee minua." Mieli alkaa sopeutua – se vie vähän aikaa. Siitä tulee tottelevainen, ja se sanoo: "Avaudumme nyt käsityksille, jotka eivät ole oikein tuttuja meille, mutta avaudumme ja sopeudumme niihin, avaudumme tälle ajatukselle, että energia on itse asiassa meidän", ja nyt mieli sopeutuu sen mukaisesti. Mieli sanoo: "Minun ei tarvitse pitää yhtä identiteettiä itsestäni. Olen kaikkea, mitä olen."

Mieli on alkuun vähän jäsentynyt. Mutta se on tottelevainen, joten se sanoo: "Okei, emme tarvitse identiteettiä. Kerroit minulle aiemmin, että tarvitsemme identiteetin, ja tein sellaisen. Nyt sanot, ettemme tarvitse identiteettiä. Okei, olemme hyvin nestemäisiä, hyvin avoimia ja joustavia."

Tällä hetkellä mielenne, aivonne, sopeutuvat ja mukautuvat. Teidän ei tarvitse tehdä työtä siinä. Teidän ei tarvitse puskea sitä. Teidän ei tarvitse tehdä mieliharjoituksia tai mitään sellaista. Se sopeutuu. Se muuttuu – se on aina muuttunut – mutta se tottelee nyt mestaria, ja mestari olette te.

Vedetään kunnolla syvään henkeä tässä kohtaa.

Nämä muutokset joita käytte läpi – kerron pelkästään, mitä käytte läpi, ja te teette sen, en minä – on läpimurto tarpeessa jäsentyneihin tai veistettyihin identiteetteihin. Ette ole enää patsas. Nyt kun ymmärretään tietoisuuden ero, se on yksinkertaista. Tietoisuus on oikeasti tunne. Se on avoin. Se on ellipsi. Se on piste, piste, piste, piste. "Olen olemassa …. Olen olemassa …. On kaunis päivä …. Rakastan olla täällä tässä Koneiden ajassa …." Voisitte kenties sanoa: "No, onko se tietoisuus vai ajatus?" Mutta tuokaa se tietoisuuteen, silloin se on.

Ja ajatus olisi: "En uskonut koskaan pääseväni tähän." Ajatus on: "Ei sitä, mitä odotin." Ajatus on: "Mikä Koneiden aika oikeasti on?" Mutta tietoisuus on: "Olen tässä …. Olen tässä …." Se ei tarvitse ajatusta.

Tietoisuus on se, kuka oikeasti olette. Ajatukset ovat pelkästään tapoja kokea se ja toteuttaa se. Mutta ei valeta niitä pronssiin.

Vedetään syvään henkeä.

Mielenne muuttuu. Alatte ymmärtää nyt puhtaan tietoisuuden eron – se on tiedostamista, ja sitten kaikki muu on ajattelua.

Mihin menette, silloin kun valitsette jotain? Mihin menette, silloin kun olette valmis kokemukseen? Mihin menette, silloin kun olette valmis muutokseen? Menette tietoisuuteen.

"Valitsen kaiken, mitä olen …. Valitsen ilon …." Se on tietoisuus. Voitaisiin väittää, että se on ajatus, mutta viime kädessä on kyse siitä, onko lopussa ellipsi – "Valitsen ilon …." ja sitten se tapahtuu – vai piste – "Valitsen ilon." Se on tavallaan tuo ero.

Vedetään kunnolla syvään henkeä tässä kohtaa tähän siirtymään, ymmärrykseen, mikä tietoisuutenne on, ymmärrykseen, ettei teidän tarvitse rakentaa nyt yhtään identiteettiä. Olette vapaa olemaan kaikkea, mitä todella olette – ette ole vain lukittuna johonkin patsaaseen. Tunnetaan sitä hetki.

(Tauko)

Ahaa! Näen, että jotkut teistä tulevat hyvin luovaksi. Kyllä, ellipsikaulakoru, neljä timanttia rivissä. Ai, se oli Linda (he naureskelevat). Mutta ajatelkaa sitä vain noilla yksinkertaisilla termeillä. Älkää ajatelko sitä liikaa: "Mitä hän oikein sanoi?" Ero on ellipsi – piste, piste, piste, piste. Se on tietoisuus. Kun taas ajatus loppuu (yhteen) pisteeseen. Melko yksinkertaista.

Valomme säteileminen -merabh

Okei. Siirrytäänpä eteenpäin. Meillä on työtä tehtävänä, todellinen syy miksi olemme planeetalla nyt: penkkeilemme vähän yhdessä. Kerätäänpä kaikki energiamme. Laitetaan musiikkia, ja tehdään, mitä tulimme tänne tekemään.

Voitte tietysti penkkeillä yksin, koska tahansa haluatte. Toivon, että teette sen. Sen ei pitäisi olla harjoitus/rutiini. Sen ei pitäisi olla kärsimystä. Sen pitäisi olla sellaista, että pidätte tauon tavallisessa päivässä …

(Musiikki alkaa)

… ja sanotte: "On penkkeilyn aika. On aika pelkästään säteillä valoani. Se on syy, miksi olen täällä. Tulin tälle planeetalle tänä uskomattomana aikana, ja tulin tänne tekemään tätä."

Ja penkkeilyn kauneus on, että te ette yritä aiheuttaa muutosta. Ette yritä visualisoida maailmanrauhaa. Joku sanoisi: "No, joo, mutta eikö se ole hyvä asia?" Tiettyyn pisteeseen saakka, mutta sanon, että myötätunto on tärkeämpää.

Myötätunto on hyväksymistä. Kaikki ovat omalla matkallaan. Kyllä, jotkut heistä valitsevat kärsimyksen. Jotkut heistä valitsevat hyväksikäytön, huumeet, alkoholismin, mitä se onkin. Se on heidän valintansa. Kun he ovat valmiita, he tulevat luoksenne, he tulevat itseensä, teidän valonne vaikuttaa heihin. Muussa tapauksessa, näpit irti. Antakaa heidän kokea, mitä valitsevat. Se on myötätuntoa.

Siis olemme täällä penkkeilemässä. Penkkeilemässä. Aah! Kuppi kahvia, kenties jotain syötävää.

Penkkeily ei ole meditointia.

Penkkeily ei ole meditointia. Hyvin monet meditoivat yrittäen hiljentää mielensä. Huh! Höh! Onnea siihen, kunnes ymmärrätte tietoisuuden ja ajatuksen eron.

Penkkeily on sanomista: "Pääsin tähän. Olen tässä. Olen mestari tällä planeetalla. Sallin energian palvella minua. Nyt istun vain tässä ja annan valoni säteillä. Keskeytän hetkeksi kaiken toiminnan. Pysähdyn hetkeksi, ja annan valoni vain säteillä.

"Ensin säteilen itseeni, kehooni", ja emme edes käsitelleet tänään, mitä se käy läpi tällä hetkellä tullessaan valokehoon.

"Säteilen valoa mieleeni. Tämä tottelevainen osa, joka istuu pääni päällä ja joka on totellut minua pitkän aikaa, on ollut vain patsas. Ja nyt olen hyvin selkeä tietoisuudessani ja siksi mieli tottelee, ja se avautuu." Mieli on hyvin tottelevainen, ja se on hyvin joustava. Joskus nämä kaksi asiaa eivät kulje käsi kädessä, mutta mieli on hyvin joustava.

Tiedän, tiedän, että sanotte: "Adamus, olet ollut melko ankara mielelle." Olen ollut, koska joskus työskentely shaumbrojen kanssa on, kuin puhuisi joukolle patsaita. Minun täytyi saada huomionne. Minun täytyi olla vähän kuin tuo tornado, joka tuli. Mutta nyt kun tuo identiteetti, tuo patsas, hajoaa, mieli on vapaa tottelemaan mestari-sinua.

Mieli on vapaa nyt tuomaan energiaa eri tavalla. Mieli on vapaa kommunikoimaan itsessään eri tavalla – turvautumatta enää pelkästään neuroneihin/hermosoluihin.

Mieli on vapaa sopeutumaan ja mukautumaan siihen, mitä tulee seuraavaksi.

Se ei tarvitse tuota neuroottisen neuronitoiminnan monimutkaista kommunikointijärjestelmää. Se ei tarvitse sitä.

Siis ensin säteilette valoa itseenne, omaan kehoonne, yrittämättä tehdä muutosta, vaan sallitte luonnollisen evoluution.

Ja säteilette sitä mieleenne, yrittämättä veistää mieltänne, yrittämättä muuttaa sitä jonkinlaiseksi patsaaksi, vaan säteilette valoanne sanoen: "Rakas mieli, on monia mahdollisuuksia. Tavoitellaan niitä."

Säteilette valoanne koko elämäänne, yrittämättä tehdä mitään. Säteilette vain valoa.

Mitä valo loppujen lopuksi on? Valo on tietoisuutta, tiedostamista, "esiajattelua", ellipsi, piste, piste, piste, piste.

Teistä tulee tietoisempi itsestänne oman valonne kautta, tietoinen kaikesta, mitä oikeasti olette, tietoinen, että te ette ole tämä patsas.

Ja säteillään nyt valoa tähän maailmaan, tähän planeettaan, fyysiseen planeettaan, Gaiaan – joka on lähdössä, mutta tekee edelleen työtään – luontoon. Hyvin kaunis asia.

Teidän pitäisi nähdä jotkut puutarhat joissain uusissa Maissa, jotka luotiin tämän planeetan luontoon perustuen. Hyvin monet jotka ovat jättäneet tämän planeetan ja menneet uusiin Maihin, halusivat ottaa mukaan luonnon kauneuden, ja puutarhat ovat uskomattomia. He ovat ottaneet luonnon ydinajatuksen tältä planeetalta, ja toteuttaneet sen uusiin Maihin.

Ajattelette, että teillä on kauniita kuvia luonnosta puhelimissanne tällä hetkellä. Odottakaapa vain, kunnes pääsette uusiin Maihin, jos satutte menemään vierailulle.

Säteillään valoamme maailmaan, oivaltaen, että ihmiset tekevät tällä hetkellä, mitä valitsevat.

Kyllä, tiedän monien sanovan, että he ovat eksyksissä tai heihin sattuu. Mutta sen sijaan, että yritämme pelastaa heidät, sanomme vain: "No, tässä on toinen mahdollisuus. Tässä on jotain muuta, mitä voitte tehdä. Teidän ei tarvitse olla eksyneitä. Teihin ei tarvitse sattua. Teidän ei tarvitse olla energiavampyyrejä. Teidän ei tarvitse olla "vallanlietsojia". Tässä on valo, joka näyttää teille, mitä muuta voitte tehdä."

Säteillään valoamme nyt kaikkiin planeetan ihmisiin. Aiheuttamatta mitään heille, ilman agendaa, säteillään pelkästään valoa.

Se ei ole pelastuslääkettä. Se ei ole tuomitsemista. Se on sanomista pelkästään: "Olkoon valoa, jotta voitte nähdä, jos valitsette nähdä."

(Tauko)

Siis olemme kerääntyneet tähän Shaumbra-taloon, ulkoilmaan tietysti, säteilemään valoamme ihmiskunnalle.

Mikä voi olla suurempaa palvelua kuin se, mitä teemme tällä hetkellä? Mitä voi olla suurempaa palvelua?

(Tauko)

On muita, jotka jatkoivat siitä, mihin jäitte aiemmassa energiatyössänne – energian (yllä)pitäjät planeetalla, aatetyöntekijät. He ovat niitä, jotka huolehtivat köyhistä ja tarvitsevista, ja kyllä, siihen on tarvetta.

On muita, jotka jatkoivat työtänne energian (yllä)pitäjinä, säilyttäen erittäin tärkeät linkit tämän ulottuvuuden ja muiden ulottuvuuksien välillä, ihmisen ja jumalan välillä. Heitä on ollut ikuisuuksia, hyvin, hyvin pitkän aikaa, usein eristäytyneenä jonnekin pelkästään ylläpitämään tuota linkkiä, säilyttämään tuon linkin.

Monet teistä ovat palvelleet noissa rooleissa menneisyydessä, entisissä elämissä – energian (yllä)pitäjinä, aatetyöntekijöinä. Mutta nyt tulette tähän, tehdäksenne tässä elämässä sitä, mitä suunnittelitte koko ajan, olemaan mestari, valaistunut mestari.

Säteilemme valoamme nyt luonnon halki, taivaiden halki, planeetan halki.

Ei todella ole suurempaa lahjaa planeetalle, ei suurempaa lahjaa ihmiskunnalle.

Emme ole lähetystyöntekijöitä tai lähettiläitä. Tuota, lähetystyöntekijät – miten mielenkiintoinen asia. Hyvin oikeamielisiä työssään, tuoden Jumalan ja Jeesuksen sanaa kaikille, myös niille, jotka eivät halua sitä. Lähetystyöhön liittyy suurta oikeamielisyyttä: "Tässä, lue tämä kirja."

Olisi ollut erilaista, jos lähetystyöntekijät olisivat menneet ihmisten luo ja sanoneet: "Jos etsitte joskus muutosta, se on aivan tässä." Mutta sen sijaan he toivat kirjoja, sääntöjä, määräyksiä ja paljon väkivaltaa.

Ei, emme ole lähetystyöntekijöitä. Emme ole lähettiläitä. Olemme yksinkertaisesti mestareita, jotka istuvat puistonpenkillä, ja säteilemme valoamme niin, että muut voivat nähdä omat suuret mahdollisuutensa nyt tai tulevaisuudessa.

Rakastan tätä työtä. Se mitä teemme juuri nyt – rakastan sitä. Se on vähän helpompaa, kuin kaikki nuo keskustelujen, luentojen ja kaiken muun vuodet. Rakastan tätä, istua vain kanssanne puistonpenkillä.

Nimittäin ei ole kovin vaikeaa säteillä valoanne, erityisesti kun tiedätte, mitä valonne on. Se on tietoisuuttanne. Kun tiedätte valonne ja ajatustenne, tietoisuutenne ja aivotoimintanne, eron, tämä on paljon helpompaa.

Sanon, että ensi kerralla haluaisin saada cappuccinon vs. kahvin kermalla, ja croissantin, mutta työskentelen edelleen täällä kanssanne, ja säteilemme valoamme.

Nimittäin tuntuu hyvältä, kun voi todella olla niin turvassa, että voi avautua ja säteillä valoaan, olematta huolissaan, että tulee tunkeilijoita, koska niitä ei tule. Miksi? Koska ette yritä muuttaa mitään. Säteilette pelkästään valoa.

Jos olisi jokin reaktio/vastaus valonne säteilemisestä maailmaan, se olisi, että maailma säteilisi valoaan takaisin teille. Se on hyvin eri asia, kun yritätte muuttaa jotain – silloin energia yrittää luonnostaan muuttaa teitä.

Ajattelette: "On melko helppoa työtä, istua vain tässä puistonpenkillä." Mutta muistakaa kaikki, mitä tähän pääseminen vaati. Muistakaa vastoinkäymiset, koettelemukset, kokemukset, vääriltä näyttävät käännökset, väärät käännökset väärien ihmisten kanssa. Vei tovin päästä tähän.

Yksinkertaista nyt, kyllä, mutta kun saatte keskivertoihmisen istumaan tähän puistonpenkille, hän löytää tavan möhliä sen ja tehdä siitä vaikeaa.

Vedetään syvään henkeä. Säteilette valoa.

Nimittäin säteileminen tällä tavalla antaa teille täysin uutta kiitollisuutta/arvostusta kaikesta, kun katsotte luontoa tai myös muita ihmisiä.

Se antaa teille uuden ja erilaisen vaikutelman itsestänne.

Näin on, koska mieli ei porhalla ajatusten kanssa, yrittäen laittaa (loppu)pisteitä kaikkeen.

Se on enemmän avoimuutta. Se on enemmän aistillisuutta, koska se tulee nyt tietoisuudesta – "Minä olen mitä olen …." – koska siinä on neljän pisteen ellipsi, ei (loppu)pistettä.

Olkaa myös tarkkailija. Olkaa tarkkailija. Ei juuri nyt, vaan parin seuraavan viikon aikana. Mitä planeetalla tapahtuu? Mikä muuttui?

Ensin sanotte: "No, sillä ei ollut mitään tekemistä meidän kanssamme. Se oli jotain, mikä tapahtuisi kuitenkin." Mutta kun teemme riittävästi näitä yhdessä tai te yksin, alatte sanoa: "Jokin todella muuttuu."

Kun kuuntelette uutisia, siellä sanotaan: "Jotain todella odottamatonta tapahtui tänään. Jotain mikä ei noudattanut normaaleja kaavoja, jotain mikä tuli täysin tyhjästä." Sitten voitte hymyillä ja ajatella: "Kenties valollamme oli vaikutusta, se aiheutti joitain muutoksia."

Kuulette jostain tieteellisestä läpimurrosta ja sanotaan: "Voi pojat, kukaan ei olisi koskaan odottanut sitä. Se tuli yllätyksenä. Se oli täysin odottamatonta, ja se uhmaa hyvin paljon konventionaalista ajattelua."

Kun kuulette tuontyyppisen asian, "se on täysin uutta, odottamatonta", voitte hymyillä, taputtaa itseänne olkapäälle ja sanoa: "Sitä tapahtuu, kun valo valaisee, kun valoasäteilee" – on se sitten tiedemies, joka etsii vastauksia, jokin muutos vanhassa yhteiskuntarakenteessa, jokin avautuminen.

Kun alatte kuulla sanoja "odottamaton", "ennenkuulumaton", "tyhjästä", "täysin erilaista", "kvanttimuutos", silloin alatte hymyillä. Kaikki tämä penkkeily, tämä – huh! – hikoileminen tässä penkkeillessä, ja katsokaa, mitä se tekee planeetalle.

Tätä tulitte tänne tekemään nyt.

Oivallatte, ettei kyse ole enää itsenne kehittämisestä. Teidän ei tarvitse. Se on tuskaa joka tapauksessa.

Se on kuin kuvanveistäjä, joka työstää aina patsasta. Antakaa periksi. Rikkokaa tuo patsas. Olette täällä ollaksenne mestari, sallien energianne palvella teitä ja säteillen valoanne. Se on näin yksinkertaista.

No, on ollut hauskaa tänään. Olemme päässeet liikkeelle. Haluan päästä Ylösnousseiden mestareiden klubille ja katsoa kristallipallooni. Haluan nähdä sen vaikutukset, mitä teimme tänään, shaumbra-ryhmäpenkkeilyssämme. Haluan nähdä nuo vaikutukset. Haluan nähdä, miten energiat muuttuvat, jos lainkaan. Haluan nähdä, missä tuolla valolla on todella vaikutusta.

Tehkää itse sama. Pitäkää silmänne ja korvanne auki.

Vedetään syvään henkeä yhdessä, aina muistaen, että kaikki on hyvin koko luomakunnassa, erityisesti kun on teidän valoanne.

Tämän myötä, rakkaat ystäväni, olen täysivaltaisen alueen Adamus. Kiitos.