CRIMSON CIRCLEN MATERIAALEJA
"Kulje eteenpäin – vallaton elämä" -sarja

SHOUD 6: "Kulje eteenpäin 6" – Adamus St. Germain, Geoffrey Hoppen kanavoimana
 
Esitetty Crimson Circlelle
6.2.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
www.crimsoncircle.com
 
Minä olen mitä olen, täysivaltaisen alueen Adamus.
 
Aah! Tervetuloa takaisin.
 
Kyllä, ennen mitään muuta kahvini (Sandra tuo hänelle kahvia). Cauldre ei juo – kiitos, Sandra, ja pyydän anteeksi, että Cauldre kutsui koiraasi Puddlesiksi (= lätäköt) (naurua), Sandrasta se ei ollut kovin hauskaa – kahvia iltapäivällä, mutta aah! niin kauan kun olen tässä ihmistilassa kanssanne vähän aikaa, kahvia olla pitää. Mmm.
 
Olin siis Ylösnousseiden mestareiden klubissa yhtenä iltana (vähän kikatusta). Nämä ovat aina osittain totta ja osittain kaunisteltuja. Olin … Meillä on täällä lattialla pipareita. No, kiitos. Kiitos, että toit tämän minulle. Onko tämä sinun, Edith? Ai, tämä on sinun (naiselle hänen takanaan).
 
EDITH: Se on hänen.
 
ADAMUS: Kiitos (naurua, kun hän ottaa piparilautasen). Minulla on ruokaa. Minulla on kahvia. Mmm. Haluatko vähän?
 
LINDA: Ei kiitos.
 
Jalokivet
 
ADAMUS: Olin Ylösnousseiden mestareiden klubilla yhtenä iltana (lisää kikatusta). Osittain totta, osittain totta. Kyse on lahjastani. Annan teille lahjoja tänään. Selitän sitä tässä tarinassa. Annan lahjoja.
 
Olin Ylösnousseiden mestareiden klubilla yhtenä iltana ja yksi uusista, vastatulleista mestareista sanoi: "Adamus, miksi valitsit helmikuun – erityisesti helmikuun 14. päivän – antaaksesi tuon viestin shaumbroille?", koska Ylösnousseiden mestareiden klubilla tietysti kaikki tietävät. Kaikki tietävät. He osallistuvat, katselevat ja näkevät, mitä mestarien mestari tekee sen (vähän naureskelua).
 
Siis tämä uusi mestari sanoi: "Adamus, miksi valitsit helmikuun 14. päivän shaumbra-viestille? Miksi et tammikuun 1. päivää? Miksi et syntymäpäivääsi? Miksi et jotain …" Jessus! (Hän melkein törmää kameraan) Kamera, jota kaikki ihmiset katselevat ympäri maailmaa (hän vääntelee typerästi naamaa kameralle, vähän naureskelua) Hmm.
 
"Miksi valitsit helmikuun 14. päivän?" Ja sanoin: "Rakas mestaritoveri – juniorimestari, mutta mestaritoveri silti – siihen on hyvä syy. On hyvä syy, koska itse asiassa tuon juhlapäivän alkuperäinen nimi, itse asiassa koko kuukauden, oli "St. Germainin päivä". (Yleisö epäilee hänen tarinaansa, joku sanoo "oikeasti?") Joo, oikeasti. Minä selitän, minä selitän. (Adamus naureskelee) Millaisia epäilijöitä te oikein olette? Millaista huumorintajuttomuutta teillä on? Koska itse asiassa – tämä nyt on tosi osa (naurua) – elämässäni St. Germainina, viime elämässäni, minulla oli tapana antaa jalokiviä. Ei valtavia, vaan pieniä jalokiviä, samanlaisia kuin …
 
LINDA: (Linda tulee käsi ojennettuna) Tiedän, ettei sinulla ole yhtään jalokiveä. Mitä taskussasi on?
 
ADAMUS: Ne jalokivet eivät ole sinua varten, beibi! (Paljon naurua, Linda leyhyttelee itseään) Siis (nauraen) … ai jaa, nyt Cauldre lakkasi kanavoimasta hetkeksi. Hänen täytyy tulla takaisin. Täytyy tulla takaisin. Okei.
 
Tapanani oli siis antaa jalokiviä – pieniä timantteja, safiireja, rubiineja. Tapanani oli antaa niitä ja mukana oli aina viesti niille, joille annoin niitä, aina muistuttamaan heille siitä, mitä oikeasti oli heidän elämässään, mitä voisi olla heidän elämässään. Useimmat heistä ottivat jalokiven, kirjaimellisen korukiven ja juoksivat pois yrittäen myydä sen saman tein, mutta jotkut ymmärsivät, mitä se oikeasti merkitsi.
 
Siis alun perin kuukautta kutsuttiin "St. Germainin kuukaudeksi". Todella kutsuttiin – en tiedä, onko mitään kirjoitettua todistetta vahvistamaan sitä, mutta oli liike sen kutsumiseksi "St. Germainin kuukaudeksi". Mutta sen muuttivat voimat, joita kutsutaan kirkoksi. He olivat hyvin hämmentyneitä. He tiesivät, että se oli muutettava St. Germainin kuukaudesta, jalokivien ja korukivien antamisesta, joksikin muuksi, joten he keksivät tämän St. Valentiinin.
 
Ensinnäkään ei edes usko, että Valentiini oli pyhimys tuolloin. He tavallaan tekivät hänestä pyhimyksen jälkeenpäin. He eivät osanneet edes päättää, kuka Valentiini se oli. Ei ollut ainoastaan yksi Valentiini, vaan oli monia.
 
He tutkivat vähän ja löysivät Valentiinin, joka oli vihkinyt paljon sotilaita, erityisesti roomalaisia sotilaita juutalaisten kanssa, ja muiden kansallisuuksien sotilaita, jotka olivat kukistetuissa maissa. 
 
Sitä ei ole kovin vaikeaa tehdä, naittaa naisia ja miehiä nuorena. Niinpä siitä tuli pyhän Valentiinin päivä, ei St. Germainin kuukausi. Mutta ehdotan, että kenties meidän pitäisi anoa Vatikaania peruuttamaan se (vähän naurua). Mutta annoin tosiaankin jalokiviä.
 
Mahdollisuudet
 
Tänään Cauldren taskut ovat tyhjät Lindan vuoksi, joka varmisti, ettei niissä ole mitään, tai muuten antaisin rahaa, paljon. Mutta sen sijaan haluaisin antaa teille tänään mahdollisuuksia. Täällä on itse asiassa mahdollisuuksia kaikille. Kaikille.
 
Mikä mahdollisuus on? Jotain mitä ei ole vielä valittu ja koettu. Ja jokaisella teistä on valtavasti mahdollisuuksia. Vaikea nähdä joskus. Näette usein vain sen, minä on suoraan edessänne. Näette usein asioita, joiden kanssa kamppailette, asioita joita pelkäätte, ja pysytte usein tavallaan rajoittuneena sen vuoksi. Mutta avataanpa tänään mahdollisuuksia.
 
Haluaisin aloittaa Mary Suesta. Sinulla on tällä hetkellä mahdollisuus tuoda läpi Walter (Russell), kanavoida Walteria.
 
MARY SUE: Okei.
 
ADAMUS: Mutta sinun täytyy vain tunnistaa tuo mahdollisuus. Sinun täytyy tunnistaa, että hän seisoo aivan tässä.
 
MARY SUE: Hei.
 
ADAMUS: Sinun täytyy tunnis- …hei. Hän on siinä, mutta joo. Aivan, sori, Walter. Mutta sinulla on tuo mahdollisuus. Hän työskentelisi kanssasi enemmän kuin mielellään.
 
Nyt Mary Sue aikoo sanoa: "Mutta en osaa kanavoida. Eikö se ole vain – öhöm – eliittiä varten?" (Adamus naureskelee) Se oli Cauldre, en minä. Lopeta se (muutama naurahdus). Mutta sinä osaat. Osaa kanavoida. Avaat vain suusi tai alat kirjoittaa. Menet pois mielestäsi, menet pois epäilyksistäsi ja vain aloitat.
 
MARY SUE: Okei.
 
ADAMUS: Tuo mahdollisuus on täällä sinulle.
 
MARY SUE: Kiitos.
 
ADAMUS: Kyllä. Aah! Syvään henkeä sille.
 
Ja Patricia. Aa, Patricia, siellä. Patricia, hei. Patricia, olet tavallaan työstänyt käytännönläheisempiä asioita elämässäsi – ihmiselämän asioita – mutta nyt tämä mahdollisuus joka on hyvin säteilevänä ympärilläsi tällä hetkellä – saisimmeko kuvan; katsokaa, miten säteilevältä hän näyttää! Mahdollisuus saada se tapahtumaan nyt. Tuo – miten sitä kutsuisi? – luovuus, tuo hämmästyttävä inspiraatio on kaikkialla ympärilläsi. Voin nähdä sen. Kaikki voivat nähdä sen. Nyt voit lisätä valosi siihen. Se on siinä. Et ajattele sitä. Et ole huolissasi siitä. Et palaa myöhemmin lukemaan tekstiä tästä sessiosta 50 kertaa – "Mitä hän sanoi? Oliko siinä kätkettyjä sanoja?" Ei! Se on tässä juuri nyt ja hengität sen vain sisään, tuon luovan aallon, tuon inspiraation joka saa sinut tekemään joitain, no, mitä et välttämättä odottanut tekeväsi. Se ei ole lineaarista. Se ei ole laajentuma siitä, mitä olet tehnyt aiemmin. Se on jotain erilaista, joo.
 
Vedä siis syvään henkeä sille.
 
Voi, tämä on parempaa kuin jalokivien antaminen, eikö vain? Saisitte mieluummin … (yleisö sanoo "joo") Voi, kyllä. Voi, kyllä. Puolet ryhmästä sanoo "kyllä" ja toinen puoli sanoo … (naurua) "ei".
 
Scott. Scott. Voi, kyllä. Sinulla on varsinainen mahdollisuus ja se on sinun ja se on kumppanisi. On tietty terveystilanne. Oikeasti kumppanillasi on kyse siitä – todella kirjaimellisesti – jääkö hän vai lähteekö, mutta paljon siitä perustuu sinuun. Vaikka vaikuttaa siltä, että kumppanisi, rakkaasi, käy läpi tätä traumaattista tilannetta, se on oikeastaan sinun. Nimittäin hän ottaa sen itselleen sinun uoksesi. Sinulla on mahdollisuus jäädä ja saada elämä haluamallasi tavalla, ilman kaikkia muita taakkoja, saada selkeyttä ja jäädä nauttimaan elämästä. Mietit sitä joskus. Mietit: "Voinko oikeasti nauttia elämästä? Onko se mahdollista? Kenties on parempi uudella maapallolla" ja kumppanisi näyttelee tämän puolestasi. Ja sinulla on tuo mahdollisuus tällä hetkellä valinnallasi. Mutta aion myös laajentaa sitä vähän, jos sinulle on ok …
 
SCOTT: Voi, kyllä.
 
ADAMUS: … että olen henkilökohtainen. Emme rukoile. Emme tee mitään suurta seremoniaa, vaan säteilemme kaikki mahdollisuuden valoa. Siis kumppanillesi, joka on Sam?
 
SCOTT: Samuel.
 
ADAMUS: Samuel. Kumppanillesi ja sinulle. Lisätäänpä nyt valoamme heidän iloisen elämän mahdollisuuteensa.
 
Emme työnnä parannusta. Emme yritä tuputtaa parannusta, koska siitä puuttuu myötätuntoa. Olemme pelkästään mestareita. Olette niitä mestareita, joita olette. Olette "sanoinkuvaamaton läsnäolo/olemus", kuten kutsun sitä. Menen siihen myöhemmin, mutta olemme vain siinä nyt, me kaikki. Meidän ei tarvitse tietää, miltä hän näyttää, missä hän on, mikä hänen tilansa on. Sillä ei ole mitään tekemistä tämän kanssa. Kyse on vain niiden mahdollisuuksien valitsemisesta, joita ihmisten – sinun ja Samuelin – saattaa olla muuten vaikea nähdä.
 
Tehdäänpä se siis nyt, jos se on sinulle ok.
 
SCOTT: Rakastaisin sitä.
 
ADAMUS: Okei. Siis kaikki täällä ja netissä, vetäkää syvään henkeä ja tuodaan tähän vain valomme. Ei ole rukoilemista. Ei ole pakottamista. Emme yritä parantaa. Se on kuin valon sytyttämistä suureen pimeään huoneeseen, jotta voitte alkaa nähdä kaiken, mitä siellä on, myös mahdollisuuden todella iloiseen elämään ja iloiseen elämään yhdessä.
 
Vedetäänpä kunnolla syvään henkeä tässä.
 
Luulitte, että laskin leikkiä, kun sanoin, että tämän pitäisi olla St. Germainin kuukausi. Aah. Ja hassu asia on, että jokainen teistä osaa tehdä tämän. Jokainen teistä voi tehdä sen elämässään.
 
Ai, hei, Teresa. Hei. Nousisitko seisomaan? Kyllä, kiitos. Itse asiassa tulen luoksesi, koska luulen, että kaikki voivat nähdä.
 
Hyvin tyypillistä, että ihminen hämmentyy, erityisesti tullessaan omaan mestaruuteensa. "Mitä minun pitäisi tehdä? Missä minun pitäisi asua? Mitä seuraavaksi?" Voi, se ahdistus jota tulee tämän vuoksi. Ahdistusta, levottomia öitä: "Teenkö oikein? Teenkö väärin?" Pysähdytäänpä tähän. Valaistaanpa mahdollisuus. (Adamus sytyttää useita valoja lisää, naurua) Valaistaanpa mahdollisuus. Laitetaan valo mahdollisuuteen asioista, joita et edes katso. Nimittäin menet tavallaan mieleesi ja sinusta tulee lineaarinen: "Mitä Henki haluaa minun tekevän?" Ja yrität puhua minulle siitä ja sanon: "Sillä ei ole merkitystä." Oikeasti sanoin niin.
 
Siis vedät kunnolla syvään henkeä ja valaiset mahdollisuuksia. Avaudu asioille, joita et nähnyt vanhoilla silmillä. Tulet mestariaistiin.
 
Ensinnäkin, sillä ei ole oikeasti merkitystä, minne menet, kuten olet kuullut. Toiseksi, vastaus, tietäminen on siinä, kun vedät kunnolla syvään henkeä, ja se tulee sisään juuri nyt. Ja vastauksen avautuminen voi viedä päiviä, kenties noin viikon, mutta se on siinä. Lakkaa siis stressaamasta. Iso hali (he halaavat, yleisö sanoo "oiii"). Voi, pidän näistä oiiii-hetkistä. Joo (naurua). Ne ovat niin hyviä meille kaikille. Okei.
 
Voi, voisin tehdä tätä koko päivän, mutta meillä on paljon puhuttavaa, mutta puhun vielä sinulle, Paul.
 
PAUL: Niin.
 
ADAMUS: Niin Paul, ympärillä on paljon mahdollisuuksia, mutta miten sanoisin sen? Sinulle on tavallaan joskus mukavampaa epävarmuus ja sinulle on todella jotain – ei pakottavana, mutta todella läsnä – mutta tavallaan sanot: "No, en ole varma" ja "Kenties minä …" Voinko olla rehellinen sinulle?
 
PAUL: Totta kai!
 
ADAMUS: Leikit sen kanssa, mutta tavallaan sanot: "Kenties paras aikani suureen projektiin on jo ohi. Kenties minulla ei ole energiaa. Kenties otan vain varman päälle." On siis mahdollisuus, joka ei ole oikeastaan kovin turvallinen, mutta se on hauska. Tarkoitan, että se on todella hauska.
 
PAUL: Pidän hauskoista asioista.
 
ADAMUS: Pidät hauskoista asioista, mutta yleensä riskittömistä hauskoista asioista. Tavallaan … (vähän naureskelua) Olet ottanut paljon riskejä aiemmin elämässäsi – suuria, suuria riskejä – ja sitten sanoit: "Aion pysyä turvallisessa paikassa." Mutta voin kertoa, ettet ole täysin onnellinen tuossa turvallisessa paikassa. On tavallaan vähän tylsää. Mutta sitten sanot: "No, mitä minun pitäisi tehdä?" ja daa, daa. Tulet vain tuohon mahdollisuuteen, tuohon valaistuun tilaan etkä sitten murehdi siitä. Et ajattele sitä. Et murehdi, palaatko vanhoihin tapoihin. Et murehdi, pelaatko varman päälle. Se on niin oikein ja tuntuu niin hyvältä, että se on vain siinä. Teet sen. Kiitos.
 
PAUL: Kiitos.
 
ADAMUS: Hyvä. Voisimme jatkaa ja jatkaa, mutta meillä on muita asioita. Voidaan siis sammuttaa nuo häikäisevät valot. Oi, ei sittenkään. Pidetään ne palamassa, koska teemme jotain (muutama naurahdus).
 
Mutta palataanpa St. Germainin kuukauteen. (Adamus naureskelee) Siinä on kyse mahdollisuuksista. Annoin todellakin ennen jalokiviä, kauniita pieniä korukiviä eräänlaisena muistutuksena kaikille elämänsä mahdollisuudesta, joille he eivät ole avautuneet.
 
Jollekin avautumisella ja jonkin tavoittelemisella on suuri ero. Tavoitteiden jahtaamisessa, istumisessa alas sanoen: "Aion suunnitella tämän." Mahdollisuuksille avautumisessa on suuri ero. Ne ovat kaikki siinä. Ne ovat kaikki siinä riippumatta siitä, oletteko huolissanne siitä, mitä teette seuraavaksi, minne muutatte, riippumatta siitä, tarjoatteko vain aikaanne, elättekö vain viimeistä muutamaa vuosikymmentänne tällä planeetalla. Avaudutte vain sille, eikä se vaadi mitään ponnistelua tai työtä. Teidän täytyy tunnustaa, että avaudutte sille, ja sitten se on siinä. Ja sitten kyse on valinnan tekemisestä – mitä haluatte tehdä?
 
Vedetäänpä siis syvään henkeä kaikille mahdollisuuksille, joita on elämässänne. Kaikille asioille. Se ei ole enää rajoittunutta niin kuin ennen. Se ei ole enää vain kapeaa ja pientä. On hyvin paljon kaikkea. Ja tiedättekö mitä? Teidän ei tarvitse kamppailla sen kanssa. Teidän ei oikeasti tarvitse. Teidän ei tarvitse ajatella sitä. Sallitte vain avoimuutenne. Se on siinä. Säteilkää valoanne omiin mahdollisuuksiinne.
 
Kunnolla syvään henkeä.
 
Ensimmäinen kysymys
 
Seuraava asia. Linda mikrofonin kanssa, kiitos. Seuraavaksi esitän muutamia kysymyksiä ja ensimmäinen kysymys on: miksi esitän aina kysymyksiä? Linda, voisitko … Se on hyvä kysymys alkajaisiksi. Miksi esitän aina kysymyksiä, tavallisesti shoudien alussa? Kuka tahansa – shoudien alussa, miksi?
 
TAD: Haluat yhdistyä energiaamme, siihen missä olemme tällä hetkellä. Katsot, olemmeko täynnä hevonp-… makyota vai …
 
ADAMUS: Ei, tein sen jo kauan ennen kun pääsit siihen, joo. Mutta se oli hyvä.
 
TAD: En voi sanoa: "En tiedä", mutta …
 
ADAMUS: Joo, et voi sanoa: "En tiedä."
 
TAD: En, joten …
 
ADAMUS: Joo, koska jos teet sen, niin joudut "en tiedä" –helvettiin (naurua).
 
TAD: Ja olen ollut jo siellä.
 
ADAMUS: Joo, olet ollut siellä!
 
TAD: Joo, minä – joo! Se on …
 
ADAMUS: Joo. Siis miksi esitän kysymyksiä kokoontumistemme alussa?
 
TAD: No, vastaaminen saa minut olemaan tässä.
 
ADAMUS: Kiitos, hyvä, hyvä. Pari lisää. Saa teidät olemaan tässä, koska luuletteko, etten tiedä jo vastausta ennen kysymistä? Ole hyvä. Miksi kysyn?
 
MARY SUE: Luulen, että määrittelemme todellisuutemme esittämillämme kysymyksillä.
 
ADAMUS: Kyllä, niin määrittelette. Kyllä, niin määrittelemme.
 
MARY SUE: Ja näin olisin sanonut, että se olisi auttanut meitä … Sen laittaminen sanoiksi auttaa meitä ymmärtämään, missä olemme.
 
ADAMUS: Kyllä, hyvä.
 
MARY SUE: Okei.
 
ADAMUS: Pari vielä. Miksi esitän mielelläni kysymyksiä kuukausi-shoudiemme aluksi? Rakastan tuota reaktiota, kun joku – kun Linda antaa hänelle mikrofonin.
 
TIFFANY: Pelästyttää meiltä paskat housuun, kun mikrofoni tulee.
 
ADAMUS: Kyllä! (Naurua) Ehdottomasti! Se on hyvä vastaus.
 
LINDA: Olet puhunut Kerrin kanssa (Tiffany nauraa).
 
ADAMUS: Joo. Tiedätte, miten helppoa on vain istua siinä, ottaa mukava asento, katsella show'ta ja tavallaan vaipua omaan tuudittavaan maailmaanne. Kun tiedätte, että mikrofoni kiertää, yritätte välttää sitä … Muuten, pikku vinkki: jos ette halua saada mikrofonia, älkää sanoko Lindalle psyykkisesti: "Linda, älä anna mikrofonia minulle" (naurua) …
 
TIFFANY: Sanoin juuri niin.
 
ADAMUS: Koska hän kuulee vain: "Haluan mikrofonin! Haluan mikrofonin!" Siis kyllä, se on hyvä vastaus. Pelästytettiinkö sinulta nyt paskat housuun?
 
TIFFANY: Ei.
 
ADAMUS: Ei.
 
TIFFANY: Mutta tavallisesti kyllä, ja olen tehnyt sitä: "Ei, en minä. En minä", joten …
 
ADAMUS: Joo, joo. Joo, ja nyt sait sen. Eikö se tunnu kuitenkin hyvältä?
 
TIFFANY: Joo.
 
ADAMUS: Saat mikrofonin ja aah! Joo.
 
TIFFANY: Haluatteko kaverit, että laulan teille?
 
ADAMUS: Totta kai (naurua).
 
TIFFANY: Ei, en laula. Ei, en laula.
 
ADAMUS: Kyllä, sinä mainitsit sen. Pyysinkö minä häntä laulamaan? Toinko minä sen esille? Anna mennä. Kiinni veti.
 
TIFFANY: Ei, en aio tehdä sitä. En aio laulaa.
 
ADAMUS: Sinun on pakko.
 
TIFFANY: Ei.
 
ADAMUS: Joo, joo. Tee se.
 
TIFFANY: En aio tehdä sitä (hän naureskelee).
 
ADAMUS: Nimittäin sanon näin, koska sinulla oli jokin syy sanoa se. Se ei ollut vain sattumaa. En aiheuttanut sitä. Kukaan muu ei hyräillyt vieressäsi, luulisin (Tiffany naureskelee). Okei?
 
TIFFANY: Minua on vähän viime aikoina nolottanut puhua ihmisten edessä. Minusta on tuntunut vähän epämukavalta. Sitä se luultavasti on.
 
ADAMUS: No, tehdäänpä uusi mahdollisuus. Tässä, annan sinulle yhden näistä mahdollisuusjalokivistä. Ole hyvä.
 
TIFFANY: Kiitos.
 
ADAMUS: Joo. Äläkä kuluta sitä kokonaan yhteen paikkaan (Tiffany naureskelee). Nyt sinulla siis on tuo mahdollisuus, avaudut ja se on kuin: "Voi luoja, tuo mahdollisuus on tässä." Mitä aiot tehdä sillä?
 
TIFFANY: Laulaa? Voi, pyhä paska. Okei. (Laulaen) Onnellista St. Germainin kuukautta teille kaikille!!
 
ADAMUS: Hyvä.
 
TIFFANY: Miltä tämä kuulostaa? (Hän naureskelee ja vähän taputuksia)
 
ADAMUS: Joo, olen varma, että se pääsee lähellä listahuippua. Joo, joo. Kiitos. Nyt sanot: "Eikö tunnukin hyvältä?" Sukelsit tuohon mahdollisuuteen.
 
TIFFANY: Joo, mutta tietysti katselen sen myöhemmin. Katselen itseäni 50 kertaa ja kritisoin.
 
ADAMUS: Joo, joo, joo. Joo, joo. Eikö ole hassua, että ihmiset tekevät sitä? Miksei vain olla hetkessä, sanoinkuvaamattomassa hetkessä? Miksei vain olla hetkessä ja tehdä se? Mutta palaatte takaisin katsomaan ja kritisoitte – tiedättehän: "Miltä näytin? Miltä kuulostin? Luoja, se oli typerää. Jessus, jos minun täytyisi tehdä …" Olkaa vain hetkessä. Kuka välittää? Älä mene katsomaan. Ole kiltti, äläkä mene. Ei, älä. Okei.
 
LINDA: Lisää?
 
ADAMUS: Ei, aion siirtyä seuraavaan kysymykseen.
 
LINDA: Voi, älä viitsi! Haluan pyytää julkkista vastaamaan.
 
ADAMUS: Okei, okei, okei.
 
LINDA: Okei.
 
ADAMUS: Okei. Miksi kysyn? (Naurua) Edith, Edith, Edith! Mitä kuuluu?
 
EDITH: Zi-pi-di-duu-daa! Zi-pi-dii-duu! (Vähän naureskelua)
 
ADAMUS: Lady Edith, kyllä.
 
EDITH: Sori.
 
ADAMUS: Edith, miksi esitän aina näitä kysymyksiä?
 
EDITH: Koska nautit siitä. Se miellyttää sinua.
 
ADAMUS: Niin tekee. Miksi?
 
EDITH: Koska olet fiksu (muutama naurahdus).
 
ADAMUS: Ilman muuta! Koska … Luuletko, että siksi, koska haluan pilkata ihmisiä?
 
EDITH: Ei.
 
ADAMUS: Ei.
 
SHAUMBRA 1 (nainen): Luulin niin.
 
ADAMUS: Ai, luulit niin! (Naurua) Tiesin, että se tuli jostain, koska minä vain pidän ihmisten pilkkaamisesta. Miksi esitän teille kysymyksiä?
 
EDITH: Haluat nähdä meidän rakastavan itseämme, olevan valppaana ja sallivan.
 
ADAMUS: Joo, pitäisin kiinni tuosta valppausosasta. Joo, joo.
 
Valppaus! Valppaus. Osallistumme kaikki tähän. Valppaus – läsnäoleminen. Jokainen teistä – olette sitten täällä tai katselette netissä – vastaa välittömästi, kun esitän kysymyksen. "Mitä tekisin, jos saisin mikrofonin Lindalta? Mitä tekisin? Voi luoja. Linda, älä anna minulle mikrofonia." Se tuo tietoisuutta. Tuo elämänvoimaenergiaa näihin kokoontumisiin, kun esitetään kysymyksiä, kun kaikki meistä osallistuvat, kun olemme osana tätä. Ja kysymykset ovat myös hyviä, koska ne ovat kaikki ajankohtaisia. Ne kaikki perustuvat kirjaimellisesti siihen, mitä käymme läpi tässä ja nyt. Hyvä.
 
Seuraava kysymys, ellei – Linda, oliko vielä joku muu, jonka sinä …
 
LINDA: Ei, näin on …
 
ADAMUS: Okei.
 
LINDA: Tällä erää näin on hyvä.
 
Toinen kysymys
 
ADAMUS: Okei, hyvä. Seuraava kysymys. Mikä on ensisijainen asia, joka on ollut menossa tämän vuoden alusta saakka? On ollut vain, mitä, 35, 36 päivää. Mikä dynamiikka on ollut menossa vuoden ensimmäisestä päivästä saakka? Hyvä, Mofo!
 
MOFO (Marty): Terve!
 
ADAMUS: Terve.
 
MOFO: Minun täytyisi sanoa …
 
ADAMUS: Näytät hyvältä, Mofo.
 
MOFO: No, kiitos.
 
ADAMUS: Joo, joo.
 
MOFO: Joo, samoin sinä, kamu.
 
ADAMUS: Joo, kiitos.
 
MOFO: Okei (Adamus naureskelee). Sanoisin, että kukkura-annos epävarmuutta.
 
ADAMUS: Pidän siitä.
 
MOFO: Joo.
 
ADAMUS: Kukkura-annos epävarmuutta.
 
MOFO: Joo.
 
ADAMUS: Mitään syitä siihen?
 
MOFO: Kaikki vain vyöryy ja vyöryy suuremmaksi ja pahemmaksi ja kaikista tulee epävarmempia, pelokkaampia, tai meistä shaumbroista tulee vain ilkeämpiä (vähän naurua).
 
ADAMUS: Joo, joo. Hyvä, kiitos.
 
MOFO: Joo.
 
ADAMUS: Kiitos, joo. Äläkä palaa kuuntelemaan sitä (naurua).
 
MOFO: Ai! Eikö se olisi ilkeää?
 
ADAMUS: No, ei, se oli hyvä vastaus! Se oli hyvä. Siksi. Koska otat jotain, mikä oli hyvä – olet humoristinen, hurmaava, nokkela – ja sitten palaat siihen sanoen: "Mitä sanoin? Haluan nähdä, mitä se on." Ja sitten …
 
MOFO: (nasaaliäänellä) Kuulostin niin honottavalta.
 
ADAMUS: Voi! Joo, kuulostin niin honottavalta.
 
MOFO: Voi, minulla oli räkäkökkäre!
 
ADAMUS: Linda sanoo sitä lepakoksi luolassa (naurua). Voi! Tai …
 
MOFO: Hurmaavaa.
 
ADAMUS: Tai sitten sanot: "Miksi seisoin käsi taskussa? Mitä tein sillä?" Ja … (Marty naureskelee) Olet hetkessä. Okei, kiitos. Hyvä vastaus. Pari lisää.
 
Mitä on tapahtunut vuoden alusta saakka? Miten määrittelisit sen? Vuoden alusta.
 
LINDA: Katsotaanpa.
 
ADAMUS: Linda hiiviskelee.
 
LINDA: Takaisin Ms. Henryyn.
 
ADAMUS: Voi, kyllä.
 
MS. HENRY: Neiti? (Suom. huom. Ms = neiti)
 
LINDA: Ei.
 
MS. HENRY: Ms.
 
ADAMUS: Joo, vaikka istuisit kaukana rivin päässä, hän löytää tiensä sinne.
 
MS. HENRY: Hmm … hmm …
 
ADAMUS: Tarvitsisimme oikeastaan sellaisen suuren "puomimikrofonin", joka liukuu yleisön yläpuolella.
 
LINDA: Ei, pidän liikunnasta. Voin testata joustavuuttani.
 
ADAMUS: Ei, vaan voit juoksuttaa sitä pienellä ohjaimella.
 
LINDA: Ei, pidän joustavuudestani.
 
ADAMUS: Nyt olemme siis häirinneet sinua. Mitä on ollut menossa?
 
MS. HENRY: Epäilyn ohittaminen.
 
ADAMUS: Aha, okei.
 
MS. HENRY: Joo.
 
ADAMUS: Hyvä.
 
MS. HENRY: Joo, joo. Se nousi esiin.
 
ADAMUS: Oman epäilysi?
 
MS. HENRY: Ryhmäepäilyn ja sitten pääseminen siihen, mikä on minun, ja omaan epäilyyni.
 
ADAMUS: Joo, joo.
 
MS. HENRY: Joo.
 
ADAMUS: Pidän siitä.
 
MS. HENRY: Paljon sitä.
 
ADAMUS: Hyvä.
 
LINDA: Okei, kiitos. Lisää?
 
ADAMUS: Toki, kolme lisää.
 
LINDA: Okei.
 
ADAMUS: Mitä on ollut menossa vuoden alusta? Mitä olet todella käsitellyt?
 
DIANE: Elämän valitseminen.
 
ADAMUS: Elämän valitseminen, joo. Se on hyvä asia. Se on huono asia, mutta se on hyvä asia. Se tavallaan tuo esiin kaiken, ja mainostan, ärsytän, provosoin koko tuota keskustelua tällä hetkellä.
 
DIANE: Mm hmm.
 
ADAMUS: Joo. Sellaisissa asioissa provosoin sitä, kuin ProGnost, keahak, shoudit ja henkilökohtaiset keskustelumme. Tätä koko asiaa – uusi maa, vanha maa, minne menemme tästä? Se sattuu. Tarkoitan, että voisimme tehdä vain kivoja kumbajaa-asioita, mutta ei, luulen, että meidän täytyy todella oikeasti kulkea eteenpäin tässä kohtaa. Siis joo. "Pitäisikö minun jäädä?" Vaikea kysymys. Vaikea kysymys.
 
DIANE: Se on tuo kysymys.
 
ADAMUS: Se on iso kysymys. Ja kun tarkastelet tuota kysymystä: Pitäisikö minun jäädä?" ilman suurta valoa mahdollisuuksiin, kun katsot vain, ovatko 5, 10, 20, 30 vuotta tai enemmän tavallaan samaa, raportti on melko synkkä. Palaute ei ole kovin hyvä. Siis tästä syystä me avaamme mahdollisuuksia St. Germainin kuukaudessa.
 
DIANE: Mm hmm.
 
ADAMUS: Joo, hyvä.
 
DIANE: Okei.
 
ADAMUS: Kiitos. Voi, että rakastan tätä, kyllä. Ja voitte tuntea, ennen kun Linda antaa mikrofonia kenellekään, miten tämä … Voitteko tuntea ne energialiikekerrokset, joita huoneessa on tällä hetkellä? On pientä ja on suurta ja on sitä, että haluatte itkeä ja haluatte nauraa – joo, kaikki on siinä. Mm, kyllä. Miten määrittelisit sen?
 
LINDA F: Minulle kyse on ollut vapaudesta. Myin kotini. Tunne, että on mahdollisuuksia.
 
ADAMUS: Upeaa, hyvä. Saitko paljon rahaa kodistasi?
 
LINDA F: Tarpeeksi hyvin.
 
ADAMUS: Tarpeeksi hyvin, okei.
 
LINDA F: Kyllä.
 
ADAMUS: Hyvä. Ja mitä aiot tehdä seuraavaksi?
 
LINDA F: Matkustaa.
 
ADAMUS: Hyvä, hyvä, erinomaista. Mihin paikkaan menet ensimmäisenä?
 
LINDA F: No, Havaiji on listalla.
 
ADAMUS: Joo.
 
LINDA F: Florida ja kuumat lähteet.
 
ADAMUS: Kuumat lähteet, hyvä. Olen iloinen, ettet sanonut Coloradon lähteet (naurua). Tarkoitan, että ne ovat vain tunnin päässä. Jotkut ihmiset eivät ajattele suuria. Tiedäthän: "No, taidan tehdä suuren matkan Coloradon lähteille. Käyn Jumalien puutarhassa yhtenä iltapäivänä", ja se on okei.
 
Hyvä, kiitos. Vielä yksi, vielä yksi. Mitä on ollut menossa vuoden alusta saakka? On …
 
LINDA: Yritän hämmentää sitä.
 
ADAMUS: On hyvin eräs huomattava shaumbra-energia. He siirtävät mikkiä eteenpäin, Linda! (Adamus naureskelee) Se vain jatkaa menoaan. Ole hyvä.
 
JOHN: No, yhtä valtavaa vuoristorataa, joten …
 
ADAMUS: Joo.
 
JOHN: Joo.
 
ADAMUS: Hyvä.
 
JOHN: Vapaus, ehdottomasti.
 
ADAMUS: Vuoristoradan juttuna on, että … Tiedäthän, miten vuoristorata kulkee ylös ja alas?
 
JOHN: Joo.
 
ADAMUS: Tämä vuoristorata kulkee taaksepäin ja eteenpäin samanaikaisesti, ja ylös ja alas.
 
JOHN: Joo.
 
ADAMUS: Ja siinä ei ole mitään tolkkua. Miten vuoristorata voisi kulkea eteenpäin ja taaksepäin? Tässä ei ole tolkkua. Mutta itse asiassa se kulkee. Hyvä, kiitos. Kiitos, että olet täällä.
 
Minun vastaukseni, mitä olen havainnut, syy miksi tuon esiin tämän kysymyksen, on melko yksinkertainen: epäily. Epäily. Muutamat teistä sanoivat sen tai pääsivät lähelle sitä. Epäily
 
On paljon voimakasta itsenne epäilyä, mikä repii teitä monin tavoin, ja epäilyä maailmasta ja siitä, mitä seuraavaksi tulee. Tarkoitan, että on aina jonkin verran epäilyä, mutta nyt se on hyvin merkittävää. Se on hyvin huomattavaa ja toimii todella syvillä tasoilla. Epäilyä siitä, teettekö oikeita asioita, ettekä ole yksin tässä. Kun muut mestarit, ne hyvin harvat jotka ovat tulleet tätä tietä ennen teitä, pääsivät tähän kohtaan, oli paljon epäilyä. Se on huteraa maaperää. Se on vuoristorata, joka kulkee eteenpäin ja taaksepäin samanaikaisesti. Se on kysymistä, mitä tehdä, ja hyvin usein ette katso koko mahdollisuusvaloa – katsotte vain menneisyyttä, mistä tulette, ja yritätte projisoida sen tulevaisuuteen.
 
Ja teillä on sisällänne tunteita, että jokin on kohta pääsemässä irti – Patricia erityisesti on tästä esimerkkinä, on jotain valmiina pääsemään irti – mutta sitten alatte analysoida sitä. Alatte arvioida sitä mielessänne ja alatte käyttää menneisyyttä vertailukohtana, ainakin mittapuuna ja sanotte: "Mutta voinko oikeasti tehdä sen?" Ja sitten epäilette itseänne ja sitten Paulin tapaan teillä on upeita ideoita, hämmästyttäviä inspiraatioita – tuo kaveri on mestari – mutta sitten hän pelaa varman päälle. Anteeksi, että kiusaan sinua, mutta pelaat varman päälle, ja niin monet teistä tekevät.
 
Kyse ei ole siitä, että teidän tarvitsee tehdä mitään. Teidän ei tarvitse. Teidän ei tarvitse tehdä mitään. Voisitte vain matkustella. Voisitte vain ottaa rennosti, mutta sitten ette tee mitään, ja on hyvin, hyvin haastavaa, kun sisällänne on jotain, joka haluaa todella tehdä jotain, erityisesti tässä viimeisessä elämässänne – lähteä suurten fanfaarien kera, lähteä äärimmäisen luovuus- ja inspiraatiopuuskan ja niiden asioiden kera, joita olette aina halunneet tehdä tällä planeetalla. Vaikka se olisi vain kertomista todella isosti planeetalle: "Lähden pois täältä" (Adamus näyttää kumpaakin keskisormea, vähän naurua). "Lähden niin pois täältä. Pitäkää hauskaa paskalävessänne!" (Paljon naurua)
 
Ei, vaan käytän tätä esimerkkinä … Haluatte päästää sen ulos. Haluatte, mutta ette päästä ja tukahdutatte sen. En suosittele, että menette kaikki tekemään tämän huomenna, mutta eikö teillä ole ollut tuota tunnetta? Sanotte vain: "Lähden niin pois!"
 
Nimittäin tiedän, että jotkut teistä tekivät niin kouluaikana. Pääsitte tiettyyn kohtaan – jotkut teistä lukiossa, jotkut yliopistossa – ja yhtenä päivänä vain heräsitte ja sanoitte: "Tämä ei ole minua varten. Kenties se on toisia ihmisiä varten, mutta ei minua. En aio olla enää kahta tai kolmea vuotta." Jotkut teistä tekivät sen vain kuukausia ennen valmistumistanne. "Tämä ei ole minun polkuni. Se saattaa olla jonkun toisen. Lähden niin ulos täältä. En tiedä, mitä teen. En tiedä, minne menen. En tiedä, miten selviydyn, mutta olen varma, etten jää tähän tylsään helvetinloukkoon enää kauemmaksi aikaa. Aion olla minä." Tästä syystä siis olette shaumbra-merirosvoja. Tästä syystä olette hämmästyttäviä ja tästä syystä tuon tämän esille.
 
Tällä hetkellä on paljon epäilyä. Olkaa ok epäilyn suhteen. Nimittäin kun alatte epäillä epäilyä, voi pojat, rrr, rrr, saatte ison päänsäryn (Adamus naureskelee). Olkaa ok epäilyn suhteen. Se on vain tuo pieni itse menneisyydestä, joka yrittää pelata varman päälle, joka yrittää suojella teitä.
 
Okei, isosti syvään henkeä tässä.
 
Kolmas kysymys
 
Seuraavana kysymyslistalla. Aa, esitetäänpä vähän roolia tässä, okei? Olette noin 50 hengen ryhmän edessä. Nämä ovat vastaheränneitä ihmisiä. He ovat juuri lukeneet oman "Keskusteluja Jumalan kanssa" –kirjani – keskusteluja Itseni kanssa, kuten Kuthumi kutsui sitä. He olivat inspiroituneita. Heillä oli suuri avautuminen tai jotain tapahtui heidän elämässään. He vasta alkavat herätä. Tiedätte, millaista se on, mitä, 10, 15 vuoden takaa. Tiedätte tuon tavallaan naiivin inspiroitumistason, joka sanoo: "Voi hyvä luoja, katsokaa, mitä olen löytänyt."
 
Olette tässä nyt sellaisina, kuin olette tänään, olentoina jotka tulevat mestaruuteensa. Olette käyneet läpi vaikeita aikoja. Olette käyneet läpi tuon heräämisen alkueuforian – "Voi, on jotain muuta!" – ja nyt olette tässä monen vuoden päässä käytyänne paljon läpi. Mitkä kaksi tai kolme asiaa kertoisitte?
 
Olette ikään kuin ryhmän edessä. Olette mestari, olette opettaja ja teillä on rajallinen aikamäärä, joten teidän täytyy päästä suoraan asiaan. Mitä aiotte kertoa tälle ryhmälle vastaheränneitä olentoja? Mitä ovat – sanotaan – kaksi tai kolme pääkohtaa, tai vain yksi pääkohta, jos todella haluatte. Mitä aiotte kertoa heille tästä matkasta? Mitä viisaita, järkeviä neuvoja aiotte antaa heille?
 
Linda, tulisitko tänne taululle, ja käynnistetään taikalehtiösi tässä, ja … Teknologia on hämmästyttävää. Hän voi seistä siinä ja se näkyy tuolla. Uskomatonta. Mitä tulee seuraavaksi? Siis teemme roolileikkinäytöksen. Muistakaa vetää syvään henkeä, koska jotkut teistä sekoavat tällä hetkellä (vähän naurua). Tietoisuusnäytös. Kaikki on näytöstä. Okei?
 
Siis Linda kutsuu teitä, mutta hän seisoo myös täällä kirjoittamassa taululle, mikä merkitsee, että teidän täytyy tulla tänne …
 
LINDA: Ai jaa!
 
ADAMUS: … tuoliin. Siis valitse, Linda. Minä astun sivuun.
 
LINDA: Sart.
 
ADAMUS: Sart. Puhut siis … (naurua) Nyt tiedätte, oletteko Lindan hyvällä vai huonolla listalla (lisää naurua). En sano, kumpi on kumpi.
 
Siis Sart, puhut noin 50000 hengen edessä, jos otetaan mukaan kamera …
 
SART: Hei, shaumbrat!
 
LINDA: Toivon, ettet olisi niin ujo.
 
SART: Yritän olla olematta.
 
ADAMUS: Mitkä pari kohtaa sinulla olisi?
 
SART: Älkää kuunnelko ketään muuta. Kuunnelkaa itseänne heti. Mitä muuta? Ai niin, olkaa kuin Sart (naurua).
 
ADAMUS: Tota, Sart, minä …
 
SART: Olen todella …
 
ADAMUS: Eikö tässä ole ristiriita? (Lisää naurua) Etkö juuri sanonut – kuuliko joku muu sen vai onko kyse vain minusta? – "Kuunnelkaa itseänne, älkää kuunnelko ketään muita. Olkaa kuin Sart." (Lisää naurua)
 
SART: Okei, otetaan se pois.
 
ADAMUS: Okei. Ja Linda kirjoittaa nämä. Voimmeko saada taikataululle yhden asian? Okei.
 
LINDA: Mitä hän sanoi, mikä oli kirjoittamisen arvoista?
 
ADAMUS: Ei mitään (naurua).
 
SART: Hei! Ensimmäinen kohta oli hyvä!
 
ADAMUS: Hän sanoi: "Millään ei ole merkitystä". Joo. "Kuuntele itseäsi."
 
LINDA: Ok.
 
ADAMUS: Okei.
 
SART: Nauttikaa elämästä! Tehkää, mitä haluatte, silloin kun haluatte. Tiedän, että se on vaikeaa rahallisesti, ja kaikkia hyviä juttuja, joita voitte ajatella, mutta tehkää se itsenne vuoksi, silloin kun haluatte tehdä sen.
 
ADAMUS: Okei. Tämä on heräävien ihmisten ryhmä ja heillä on vielä vähän matkaa edessään. Haluaisitko jakaa jotain muuta, ennen kuin lähdet näyttämöltä? Jotain muuta heräämisestä mestaruuteen?
 
(Sart pitää tauon)
 
Koska minusta tämä vaikuttaa liihottelulta. He lähtevät ulos ovesta: "Voi!" – tiedäthän autuaana. Haluaisitko jakaa jotain muuta? Sanonpahan vain.
 
SART: Tavoitelkaa unelmianne, koska sitä ne ovat. Ne ovat hyviä. (Adamus katsoo yleisöön saadakseen reaktion, vähän naurua) Onko tämä makyoa?
 
ADAMUS: En sanonut niin, mutta yleisö tavallaan sanoi (lisää naureskelua). No, jos olisitte kaikki herääviä ihmisiä: "Voi kyllä, kyllä, kyllä!" Mutta ette ole herääviä ihmisiä, olette tulossa mestaruuteen. Ette välttämättä sano: "Kyllä, kyllä, kyllä." Sanotte tavallaan: "Emmekö puhu tuosta isosta elefantista huoneessa?" Huoneessa on todella suuri elefantti. Se on vain minun mielipiteeni. Sinulla on näyttämö, mestari. Siis "Kuuntele itseäsi, nauti elämästä ja tavoittele unelmiasi. Jee!" Tehdään juliste, missä on kissanpentu, ja sitten … (Naurua ja Adamus naureskelee)
 
SART: Vau!
 
ADAMUS: Joo, kiitos. Kiitos. Seuraava. Ja muuten, ei ole helppoa olla täällä edessä.
 
LINDA: Haluatko uuden sivun joka ihmiselle …?
 
ADAMUS: Ei, jatka vain kirjoittamista. En tiedä, miten tämä juttu toimii.
 
LINDA: Okei. Ai niin, uusi ihminen. Se olisi – se olisi tohtori.
 
ADAMUS: Ja olet myös tervetullut yleisön joukkoon antamaan mikrofonin jollekin.
 
LINDA: Okei, kiitos.
 
ADAMUS: Juokse tänne eteen.
 
LINDA: Voin tehdä sen.
 
CHERYL: Kiitos.
 
ADAMUS: Ole hyvä. Sinulla on nyt 50 vastaherännyttä ihmistä.
 
CHERYL: Kauniita, upeita olentoja täällä.
 
ADAMUS: Kyllä, kyllä.
 
CHERYL: Ensimmäiseksi ajattelen, että on hyvin, hyvin tärkeää rakastaa itseään. Monet meistä kasvavat kaikenlaisten hyväksikäyttöjen kanssa ja meille kerrotaan asioita, jotka eivät ole totta. Ne ovat rajoituksia. Päästetäänpä siis irti rajoituksista ja rakastetaan tuota hämmästyttävää ja upeaa olentoa, joka olet.
 
Sanon tämän ensin, koska toinen asiani on, että teillä on helvetinmoinen tie edessänne (vähän naureskelua). Se on vaikea. Se on haastava. Se on kova. Se on pelottava. Se on kammottava. Mutta jos rakastatte itseänne ja luotatte itseenne, luotatte siihen luojaan, joka olette, pärjäätte hyvin siinä ja tulette ulos siellä, missä haluatte olla (vähän taputuksia).
 
ADAMUS: Sinulla oli itse asiassa hyvin uskottava esitys tässä. Hyvin uskottava, joo. Näen, että tosiaan teet tätä.
 
CHERYL: Olen tehnyt monta vuotta.
 
ADAMUS: Ai, siis upeaa. Hyvä.
 
CHERYL: Kiitos.
 
ADAMUS: Kiitos, kiitos. Linda, kenestä teet vapaaehtoisen?
 
LINDA: Okei, teen vapaaehtoisen David McMasterista.
 
ADAMUS: Ai David! Minä tulen sinun tuolillesi.
 
DAVID: No, ensimmäiseksi suosittelisin, että nousette seisomaan, laitatte pään jalkojenne väliin ja pussaatte pepullenne hyvästit (vähän naurua).
 
LINDA: En aio kirjoittaa sitä.
 
DAVID: Joo.
 
ADAMUS: Voisitko havainnollistaa, David? (Lisää naurua)
 
DAVID: Tässä kohtaa menen yleisöön ja annan mikin.
 
LINDA: Anna minulle jotain, mitä voin kirjoittaa.
 
DAVID: Kyllä. Vedetään vain henkeä tässä.
 
EDITH: Voit pussata peppuasi, kun pääset kotiin.
 
DAVID: Teen sen (Adamus naureskelee). Kaikki selviää. Kaikki selviää. Kaikki tulee olemaan ok. Ihmisyytenne ei ole vastuussa valaistumisestanne, heräämisestänne.
 
LINDA: Miten se tiivistetään?
 
ADAMUS: "Kaikki tulee olemaan ok. Ihminen ei vastuussa."
 
LINDA: Okei. 
 
ADAMUS: Joo.
 
DAVID: Samaan aikaan tämän prosessin läpikäyminen tuo esiin valtavasti ahdistusta ja epäilyä, ja se on aikaa todella luottaa itseensä, hyväksyä itsensä ja tietää, ettei ole koskaan tehnyt mitään väärin. Siis nauttikaa elämästä, hengittäkää ja sallikaa. Ja salliminen on yksinkertaisin, mutta vaikein asia, jonka koskaan teette, koska epäilette sitä päivästä toiseen. Mutta vain sallikaa.
 
ADAMUS: (taputtaen) Kiitos (vähän taputuksia).
 
LINDA: Oikein kiva. Seuraava.
 
ADAMUS: Huoneessa on paljon viisautta. Hyvä, hyvä. Seuraava.
 
LINDA: Okei, seuraava olisi Jan Luce (Jan on yllättynyt, Adamus naureskelee)
 
ADAMUS: Tämä on Lindan lista. Huomatkaa, että minä esitän kivaa kaveria. Minä en kutsu ketään. Anna palaa.
 
JAN: Luulen, että minua auttoi eniten pääsemään läpi se, ettei voi tehdä virhettä. Luulen, että se oli suurin ahaa-elämys minulle – koko elämäni olin aina tuntenut, että mitä tahansa tein, se ei ollut oikein. En seurannut oikeita asioita. En tehnyt oikeita asioita. Niinpä minulle oli valtava asia, että joku kertoi, etten tehnyt virheitä. Jos siis kertoisin teille, että kaikki mitä teette, on ok, että te ette voi tehdä virhettä, se olisi suurin asia, jonka mielestäni voin sanoa teille.
 
ADAMUS: "Ei voi tehdä virhettä." Hyvä. Ja noudatatko sitä omassa elämässäsi? Tarkoitan, että oliko tämä helppo omaksua?
 
JAN: Ei, työstän sitä edelleen (naureskellen). Joo.
 
ADAMUS: Mutta se on erittäin hyvä asia ymmärtää.
 
JAN: Kyllä, niin ajattelen.
 
ADAMUS: Hyvä.
 
JAN: Se oli …
 
ADAMUS: Ja miltä tuntuu seistä täällä edessä?
 
JAN: Vähän jännittää.
 
ADAMUS: Hyvä. Okei, mutta pääsit mahdollisuuteen tänään.
 
JAN: Pääsinkö?
 
ADAMUS: Pääsit.
 
JAN: Ai.
 
ADAMUS: Seistä täällä edessä näin.
 
JAN: Vau! (Hän naureskelee)
 
ADAMUS: Joo, joo.
 
JAN: Okei! (Vähän taputuksia)
 
ADAMUS: Kiitos.
 
JAN: Kiitos.
 
ADAMUS: Okei, vielä kaksi.
 
LINDA: Suoraan takanasi.
 
ADAMUS: Minulla on muita asioita puhuttavana.
 
Ja nyt kaikki ajattelevat: "Voi hyvä, enää yksi tämän jälkeen. Toivottavasti – prosentteina on vain kahden prosentin mahdollisuus, että minut valitaan, ja kenties se en ole minä." Ole hyvä.
 
SHAUMBRA 2 (nainen): Hyvää iltapäivää. Yksi suurimmista tämän prosessin lahjoista, jonka olen kokenut, on avautuminen sallimiselle – sallimiselle "olen olemassa" – mutta ei vain sen sallimiselle, vaan sen tunteminen itsessäni ja sen tunteminen niin syvästi, että alkaa elää "olen olemassa" jokapäiväisessä toiminnassaan. Ja se on ollut suuri lahja, meneminen todella syvälle sen tuntemiseen ja sallimiseen ja sen tietämiseen, että ihmisyyden rinnalla menemme mestariaistiin ja siirrymme mielen ja viiden aistin yli. Avaudumme tälle suurelle mahdollisuudelle, että vain sallimme, ja se on tunne, mistä ihminen ei minun mielestäni voi oikeasti saada tunnetta. Mennä viiden aistin ja mielentilan yli. Ja avautua tälle laajalle äärettömyydelle, sallia sisällään "olen olemassa", tulla äärettömyydeksi ilman alkua, ilman loppua, ilman päättymistä ja sen tunteminen sisällään.
 
ADAMUS: Hyvä. Tunnetteko intohimon?
 
SHAUMBRA 2: Kiitos.
 
ADAMUS: Tarkoitan, että se lähti pienestä jännityksestä.
 
SHAUMBRA 2: Olen todella hermostunut, kyllä! (Hän naureskelee)
 
ADAMUS: Joo, mutta itse asiassa sinä …

SHAUMBRA 2: Join liikaa chaita ensin (vähän taputuksia).
 
ADAMUS: Liikaa chaita (naureskellen). Mutta kanavoit tuon hermostuneisuuden intohimoksi, ja sen voi tuntea. Se oli erittäin, erittäin hyvä. Kiitos. Vielä viimeinen.
 
LINDA: JoAnne.
 
JOANNE: Haluan vain esitellä Broncoseja (hänellä on Peyton Manningin, numeron 18, oranssi paita ja tämä pelaa Super Bowlissa seuraavana päivänä).
 
LINDA: No, sinulla on todella tyylikkään kaverin paita. Mm hmm.
 
JOANNE: Se on totta.
 
ADAMUS: Joo.
 
JOANNE: Hei, Peyton (he naureskelevat). Okei, se sattuu.
 
ADAMUS: Luuletko, että Peyton katselee?
 
JOANNE: Totta kai hän katselee!
 
ADAMUS: Ai, okei.
 
JOANNE: Olemme kavereita.
 
ADAMUS: Varmasti, okei (Joanne kikattaa).
 
JOANNE: No, hänellä on vähän kiire tällä hetkellä. Hän katselee myöhemmin.
 
ADAMUS: Joo, joo. Joo.
 
JOANNE: Kaverit, se sattuu. Teidän täytyy päästää irti monista asioista, joita olette kanniskelleet elämä toisensa jälkeen. Se sattuu. Niinpä ehdotan, että huolehditte itsestänne. Varmistakaa, että liikutte. Syökää todella paljon elävää ruokaa, juokaa paljon vettä ja rakastakaa itseänne. Menkää tanssimaan niin paljon, kuin voitte. Se vapauttaa paljon. Luottakaa minuun tässä. Ja minulla oli jotain muutakin. Älkää hikoilko pikkujutuista. Älkää olko ankara itsellenne. Emme ole täydellisiä. Kuka haluaisi ollakaan täydellinen? Älkää hikoilko pikkuasioista ja pitäkää vähän hauskaa, ok? Jihuu!
 
ADAMUS: Kiitos (vähän taputuksia). Kiitos. Ja unohdin, oli vielä yksi, jonka halusin – rakas Linda.
 
LINDA: Aion ampua …
 
ADAMUS: Ai, et tarvitse mikrofonia. Anna palaa, Linda. Olet luokanopettaja. Tässä on luokkasi vastaheränneitä, heräämisimpejä. Mitä siis kertoisit heille? Haluatko, että kirjoitan sen?
 
LINDA: Täytyykö sen olla jotain, mitä ei ole vielä sanottu?
 
ADAMUS: Ei, mitä vaan haluat. Mitä vaan haluat.
 
LINDA: (huokaisten) Itken kohta.
 
ADAMUS: Se olisi hyvä juttu.
 
LINDA: Elämä on kaunis kokemus, jos sallitte sen olla ja voitte vain olla sen kanssa, ja kun teette sen, todellinen "minä olen" –olemuksenne on välittömästi aina teitä varten (joku sanoo "kaunista" ja yleisö taputtaa).
 
ADAMUS: Okei.
 
LINDA: Ei ole reilua. Kaikki muut …
 
ADAMUS: Kiitos, kiitos. Okei, ja voimme himmentää näitä vähän, jotteivät ne häikäise silmiänne.
 
Adamuksen vastaus
 
Adamus opettamassa vastaheränneiden opiskelijoiden luokkaa on vähän erilaista, kuten voitte kuvitella.
 
LINDA: Niinkö?
 
ADAMUS: Numero yksi – olette kaikki nyt vastaheränneitä. Numero yksi: ei ole paluuta takaisin. Unohtakaa se. On liian myöhäistä. Teidän olisi pitänyt ajatella sitä aiemmin (naurua). Olette niin … (joku sanoo "sekaisin" ja paljon naurua) En aikonut sanoa "sekaisin", kuten joku sanoi. Aioin sanoa, että olette nyt täysin heräämisessä, sekaisin. Se on pointtini numero yksi.
 
Pointtini numero kaksi: koko olemuksenne tuhotaan, murskataan, jauhetaan seuraavien 5, 10, kenties 20 vuoden aikana. Pääskää siitä yli, koska se tapahtuu. Se tapahtuu.
 
Se "sinä", joka istuu nyt tuolilla tuo leveä makyo-hymy kasvoillaan … (joku sanoo "oii!" ja vähän naureskelua) Tämän minä tekisin.
 
SHAUMBRA 3 (nainen): Se on kuitenkin totta.
 
ADAMUS: Joo, se on totta. Ajatelkaa taaksepäin.
 
SHAUMBRA 3: Kyllä.
 
ADAMUS: Kuten minä puhuin kaikille teille jokin aikaa sitten.
 
Missä olinkaan? Tuo leveä makyo-hymy kasvoillanne nyt, muistakaa se, koska menee pitkään, ennen kuin hymyilette taas (naurua ja kommentteja, joku sanoo "nauttikaa siitä nyt"). Puhun tässä elefantista, koska matka heräämisestä mestaruuteen muuttaa kaiken.
 
Oivallatte, ettei kyse ole ihmisen tulemisesta täydelliseksi, ei ihmisen yrityksestä olla parempi ihminen. Tämä on se asia, jota olette halunneet sydämessänne ja sielussanne – olla jumalainen, olla "minä olen". On useimmiten siis aikoja, jolloin teistä tuntuu ehdottomasti kamalalta.
 
LINDA: Se on jännittävää.
 
ADAMUS: Tunteellisesti … shh! Pidän puhettani. Jonkun olisi pitänyt sanoa teille tämä 15 vuotta sitten, eikö?
 
Tunteellisesti ja fyysisesti. Ja kun se tapahtuu, ymmärtäkää, että se on osa heräämistä. Kenties sitä ei tarvitse tapahtua tulevissa sukupolvissa. Kenties on joitain teidän kaltaisianne todellisia pioneereja, jotka käyvät tämän läpi ja raivaavat polkua ja tasoittavat tietä. Kenties. Mutta se mitä käytte läpi, kääntää teidät nurinpäin. Se laittaa teidät kohtaamaan kasvotusten omat demoninne ja lohikäärmeenne.
 
Se on painajaista ja jokainen teistä tulee siitä läpi. Jokainen teistä tulee lopulta mestaruuteensa eikä se ole mitään sellaista, mitä luulette nyt. Se ei ole mitään sellaista, mitä olette kuvitelleet sen olevan. Se on äärettömästi parempaa. Siinä on paljon enemmän potentiaalia. Siinä on paljon enemmän merkitystä ettekä vain puhu itsenne rakastamisesta, vaan olette rakastunut itseenne joka hetki. Sitä teidän täytyy odottaa innolla.
 
Seuraavat vuodet ovat vaikeita. Tiedän sen. Olen käynyt läpi sen, ja tämä shaumbra-ryhmä joka tuli ennen teitä, tietää, miten vaikeaa se on. Mutta haluan kertoa teille nyt, että kun menette alkuheräämisestänne mestaruuteenne, me – en vain minä, vaan me – olemme kanssanne matkan jokaisella askeleella. Minä, ne jotka oivalsivat mestaruutensa tässä elämässä, ne jotka kutsuvat itseään shaumbraksi, ne jotka kulkivat eteenpäin mitä vaikeimpina aikoina – me olemme kanssanne matkan joka askeleella. Tämän minä sanoisin.
 
Vedetäänpä siis kunnolla syvään henkeä (vähän taputuksia). Kiitos, kiitos, kiitos. Koska haluan puhua elefantista huoneessa teidän kaikkien kanssa. Haluan puhua siitä, että se repii teidät kappaleiksi hyvin monilla tasoilla. Se laittaa teidät kasvotusten niiden osienne kanssa, joita ette ole halunneet katsoa.
 
Emme yritä värvätä ihmisiä tähän. Emme yritä lainkaan myydä heille valaistumisen ihmeitä. Itse asiassa, me kaikki olemme tehneet melko hyvää työtä ihmisten ajamisessa pois (vähän naurua), mutta oikein niin. Miksi maalata jotain makyo-kuvaa heille, kun kyse on vaikeimmasta asiasta, minkä koskaan teette?
 
Kun olette joutuneet puun ja kuoren väliin ja on luultavasti viimeinen kertanne maan päällä, kun kohtaatte joitain suurimpia pelkoja ja haasteita ja mietitte, pystyttekö siihen, onko teillä se sisällänne, on kirjoitettu joitain suuria sanoja – jos voitte palata tässä taaksepäin: luottaminen, salliminen. Nämä ovat perusasiat, kun olette päässeet alkuheräämisen läpi ja alatte päästä mestaruuteen. Luottaminen ja salliminen. Luottaminen ja salliminen, ennen kuin olette menneet … Itsenne rakastaminen, joo, mutta se on edelleen tavallaan epämääräinen käsite tuolla jossain – itsenne rakastaminen. Kuulostaa hyvältä, kovin monet ihmiset eivät oikeasti osaa tehdä sitä. Se tulee myöhemmin. Luottaminen, salliminen ja sen ymmärtäminen, että te ette voi tehdä virhettä, vaikka luulette tehneenne. Ajattelette, että olette tehneet suurimman ja tyhmimmän virheen lähdettyänne tähän kaikkeen, ja sitten oivallatte, että se oli suurin lahja, jonka koskaan olette antaneet itsellenne.
 
Siis vedetään syvään henkeä. Voi kyllä, ja nämä olivat vasta avauskommenttini (Adamus naureskelee).
 
Itse asiassa ennen kuin menen seuraavaan asiaan, haluan sanoa, että huomatkaa se viisaus, jota täällä tuli tänään läpi. Huomatkaa se viisaus, jota tuli teidän kaikkien läpi, kun tulitte tänne jakamaan. Ja kyllä, joskus on taipumusta päästellä vähän makyoa. Olette ryhmän edessä, olette lähetyksessä ympäri maailmaa, mutta alatte päästä joihinkin ydinasioihin, jotka ovat tärkeitä teille. Tämä on teidän viisauttanne. Tämän olette oppineet ja tätä jaatte, ja avataan vain tuo mahdollisuus tässä St. Germainin kuussa. Avataan tuo mahdollisuus kaikille teille opettajina riippumatta siitä, oletteko 50 vastaheränneen ihmisen edessä, koska teidän kirjanne ilmestyi juuri, kirja jonka nimi on: "Valaistuminen – älä tee sitä." (Naurua) Ei, vaan olen vakavissani. Se olisi upea otsikko.
 
Nimittäin jos teillä olisi kirja "Valaistuminen – polku, ruusuja ja pipareita", se on kuin, että kaikki tekevät sen. Joo, "Valaistuminen – pysy kotona". (Adamus naureskelee) Kuulin sen. "Valaistuminen – älä tee sitä", ja sitten pienellä präntillä alhaalla: "Ellet ole ehdottoman sitoutunut itseesi". Bestseller, ehdottomasti. Pelkästään tuo otsikko. Sillä ei oikeastaan ole merkitystä, mitä kirjoititte sisälle, vaan … (vähän naureskelua).
 
Mutta haluan siis kommentoida sitä, mitä kaikki tunsitte ja kuulitte täällä tänään. Paljon viisautta, ja katselitte itseänne 10, 15 vuotta sitten. Tarkastelitte, mitä yksinkertaisia totuuksia olette oppineet ja nyt jaatte, ja kyky tehdä se myös huumorilla. Todella hämmästyttävää. Jokainen teistä sai välähdyksiä mieleensä. Mitä sanoisin tälle 50 vastaheränneen ryhmälle? Ja kannustan teitä menemään sosiaaliseen mediaanne jakamaan sen toisten kanssa. Jakamaan, mutta ei kritisoimaan. Ei kritiikkiä. Jakakaa se. Laittakaa se sinne. Mitkä kaksi tai kolme asiaa sanoisitte tälle ryhmälle?
 
Okei, vedetäänpä syvään henkeä ja siirrytään eteenpäin. Mestariaisti.
 
Sandra, voisinko saada lämmintä kahvia? Tarkoitan, kuumaa kahvia. Tämä on yhtäkkiä jäähtynyt.
 
SANDRA: Okei.
 
ADAMUS: Kyllä. Vähän kermaa, ei sokeria, vastakeitettyä. Ei pannusta (muutama kikatus).
 
SART: Sinun täytyy mennä Starbucksiin.
 
ADAMUS: Ei sokeria, mutta kermaa. Vastakeitettyä.
 
LINDA: Haluatko hänen menevän Starbucksiin?
 
ADAMUS: Ei, ei, ei. Tee sitä, sinulla on laite siellä takana, kiitos. Hei, minä olen mestari ja niin on hänkin. Hän voi helposti sanoa: "Tee oma kahvisi", ja luultavasti tekisin (vähän naurua), joo. Se on mahdollisuus.
 
SANDRA: Onko minulla vielä tuo mahdollisuus? (Naurua)
 
ADAMUS: Ei, se meni juuri umpeen. Kyllä, se meni juuri umpeen. 
 
Mestariaisti
 
Siis menemme nyt mestariaistiin ja aion puhua tästä jonkin aikaa. Puhun viidestä ihmisaististanne ja jotkut teistä kyllästyvät ja sanovat: "Hän puhuu jatkuvasti siitä". Kyllä, kunnes oivallatte sen. On suuri ero informaation, yksityiskohtien saamisessa ja sen ruumiillistamisessa, oivaltamisessa, tuomisessa kokemukseksi. Niinpä aion jatkaa puhumista ihmisaisteista ja mestariaistista. Ja taas kerran, kiitos ei kaikkia näitä kommentteja: "Haluan uutta joka kuukausi." Ei, vaan haluat jotain vain häiritsemään itseäsi. Tämä on sen ydinolemus, mihin menemme tällä hetkellä. Okei.
 
Ensimmäinen asia jonka huomaatte mestariaistissa – ja jotkut teistä ovat jo huomanneet – on hämmennys ajassa. Ensimmäinen asia. Se on kuin perusteet. Se on aakkoset. Ja aivan kuten puhuitte oppilaille aiemmin, herääville oppilaille, ja annoitte kaksi tai kolme asiaa, nyt minä puhun teille, mestareille, ja sanon, että ensimmäinen asia jonka oivallatte mestariaistissanne, on hämmennys ajassa. Se voi saada teidät voimaan pahoin. Se voi saada teidät tuntemaan, että hajoatte, ettei teillä ole enää mitään viitekohtia, ja se voi ehdottomasti saada tuntemaan, että tulette hulluksi.
 
Otatte pois tiettyjä perusasioita, joita olette pitäneet sisällänne – aika-avaruuden ollessa yksi perusasioista – ja alatte muuttaa sitä ja voitte luulla tulevanne hulluksi.
 
Kerron teille nyt, rakkaat mestarit, että antakaa sen olla ok. Kun alatte tuntea ehdotonta hämmennystä, huimausta eikä teillä ole suhdetta paikkaan – tarkoitan enemmän kuin koskaan ennen – olkaa ok sen osalta, koska jos vastustatte sitä, jos yritätte päästä takaisin ns. viitekohtaan, häkkiinne, jos yritätte päästä takaisin siihen, romutatte ajattomana ja ajallisena olentona olemisen vaikutukset.
 
Aika-avaruusjoki
 
Kuvitelkaa hetki, että seisotte hartioita myöten joessa, pienessä joessa, ja vesi kulkee ohitsenne. Se ei syöksy, ei kaada teitä, mutta voitte todella tuntea veden. Ja tehdäänpä jotain tavallaan merabh-maista. Laitetaan vähän musiikkia tähän.
 
Seisotte siis … ja himmennetään valoja.
 
(Musiikki alkaa)
 
Seisotte siis joessa, tietysti miellyttävän puhtaassa vedessä ja voitte tuntea sen virtaavan joka puolella kehonne ympärillä. Tunnette sen lämpötilan. Tunnette tuon voiman, paineen, kun vesi virtaa ohitsenne.
 
Tunnette veden rauhallisuuden. Vaikka se työntyy teitä vasten, se tavallaan virtaa ympärillänne.
 
Tunnette sen läsnäolon. Sillä on määritelty olemus, tällä vedellä. Ja se on aina siinä. Tuo virtaus on suhteellisen pysyvä, aina siinä.
 
Tuo virtaus, tunne veden virtaamisesta kehonne ympäri on jatkuva muistutus, että olette joessa, olette vedessä. Se sanoo jatkuvasti: "Olet tässä. Olet elossa. Olet olemassa", koska voitte tuntea veden virtaavan ympärillänne.
 
Tällainen aika-avaruus on. Se on jatkuvaa virtaa. On tavallaan jatkuva paine. Voitaisiin kutsua sitä lempeäksi vastustukseksi, iloiseksi vastustukseksi. Toisin sanoen, voitte tuntea sen. Ja tässä tapauksessa aika-avaruus kulkee lävitsenne, voitte tuntea sen. Se on biologianne joka osassa, mielenne joka osassa.
 
Aika-avaruus on kuin joki. Oli suurenlainen hyppäys, kun aloitte ymmärtää, että te ette kulje aika-avaruuden läpi, että se virtaa teidän lävitsenne ja ympärillänne. Ja nyt tässä esimerkissä, joessa, tuntiessanne sen itseänne vasten, siinä on tavallaan tolkkua – "Joo, aika ja avaruus ovat asioita, jotka virtaavat."
 
Ja jos liikutatte kättänne vedessä tai jalkaanne, aika-avaruus – tai tässä tapauksessa vesi – reagoi. Ette juokse joen läpi. Ette työnnä jokea kulkiessanne. Se virtaa teidän ympärillänne. Tällä periaatteella aika-avaruus todella toimii.
 
Mutta nyt on eräs vakio – joen virtaus. Se on pysyvä, aina siinä, siinä määrin, että unohdatte edes olevanne joessa. Alatte itse asiassa unohtaa, että on virtaus. Unohdatte, että on tavallaan voima. Voitte tuntea virtauksen. Unohdatte, että on vastustusta tai kitkaa.
 
Se on vakio. Se ankkuroi teidät, ja itse asiassa joen virtaus ei oikeasti koskaan muutu, eikä lämpötila, eikä paljon mikään. Se on aina siinä.
 
Niinpä melko pian alatte vain hyväksyä sen. Ette koskaan kyseenalaista sitä, ette koskaan mieti, millaista on, kun sitä ei ole. Se on aina siinä. Se on yhteys.
 
Tällaista se on, tällaista se on ollut teillä – aika-avaruuden virtaus. Liikuttakaa jalkaa, liikuttakaa kättä vedessä, sukeltakaa, laittakaa päänne veden alle ja se reagoi teihin. Se virtaa ympärillänne.
 
Tämä on aika-avaruus. Ja tätä ihmiset tekevät.
 
Okei, vedetäänpä kunnolla syvään henkeä tälle. Se on tavallaan aika-avaruuden yleistunne, dynamiikka.
 
Siihen olette tottuneet. Mutta kuten alatte jo panna merkille, se alkaa muuttua. Se alkaa muuttua, ja tässä on esimerkki tuosta erosta.
 
Ajaton mahdollisuusallas
 
Tyypillisellä ihmisellä virta kulkee hänen luokseen, lävitseen ja pois. Hän ei edes tunnista sitä. Hän luulee kulkevansa aika-avaruuden läpi, mutta hän on joessa. Kun tulette mestariaistiinne, teillä on yhtäkkiä eri tilanne ja se menee näin. Vähän musiikkia.
 
(Musiikki alkaa uudestaan)
 
Nyt olette suuressa, lämpimässä ja ihanassa uima-altaassa. Ei ketään muita. Miellyttävän lämmintä ja puhdasta vettä, ja annatte itsenne mennä pinnan alle, painutte upoksiin, tavallaan kellutte. Tämä on suuri allas, ihanaa lämmintä vettä, jonka lämpötila on suurin piirtein sama kuin kehossanne, joten ette oikeastaan tunne vettä.
 
Eikä se liiku, se on vain siinä. Ei ole painetta. Ei ole voimaa. Tavallaan vain kellutte. Antakaa itsenne tuntea sitä hetki.
 
(Tauko)
 
Tämä on tavallaan ajattomuutta. Tuo vesi on nyt-hetkessä. Se ei työnnä teitä vasten. Se ei mene minnekään. Olette mahdollisuuksien, ajattomien mahdollisuuksien altaassa.
 
(Tauko)
 
Olette vain siinä. Olette vain siinä.
 
Tämä on ajattomuutta ja huomaatte mestarina ensimmäiseksi: "Tämä on kivaa, mutta mitä minun pitäisi tehdä sillä? Siis … kellun vain lämpimässä vesialtaassa. Mitä minun pitäisi tehdä?"
 
Sallikaa itsenne ensin tulla tietoiseksi siitä erosta, mikä on liikkuvassa joessa ja nyt uppoutumisessa tähän lämpimään vesialtaaseen. On joitain samankaltaisuuksia. Ne ovat kumpikin vettä. Mutta kaikki muu on tavallaan erilaista.
 
Tämä on ajattomuutta, mitä kutsun sanoinkuvaamattomaksi hetkeksi, sanoinkuvaamattomaksi läsnäoloksi. "Sanoinkuvaamaton" merkitsee "ilman kuvausta". Älkää yrittäkö määrittää sitä. Älkää yrittäkö määritellä sitä.
 
Vain kellutaan. Ei työnnetä sinne tai tänne. Vain kellutaan.
 
Sanoinkuvaamaton läsnäolo, minä olen, ympärillään tämä mahdollisuusmeri, joka on ajan ja paikan ulkopuolella. Sitä vesi on – kaikki mahdollisuudet.
 
Se on myös aika-avaruus, mutta hyvin erilainen kuin joki, koska sillä hetkellä kun päätätte kokea jotain, sillä hetkellä kun päätätte olla luova, sillä hetkellä kun päätätte ilmaista itseänne, yhtäkkiä tuo liikkumaton vesi, tuo aika-avaruus, joka ei liiku, aktivoituu. Yhtäkkiä. Sitten se liikkuu ja reagoi täysin haluunne. Mutta toisin kuin joki, se ei vain virtaa ikuisuutta. Voitte muuttaa sitä. Voitte liikuttaa sitä. Voitte sopeutua siihen tai paremminkin se sopeutuu teihin sillä hetkellä, kun valitsette jotain. Ja se on ajan ja avaruuden/paikan ulkopuolella.
 
Sillä ei ole merkitystä, oletteko tässä vesialtaassa, tässä liikkumattomassa aika-avaruudessa. Sillä ei ole merkitystä, valitsetteko tällä hetkellä jotain, mitä joessa oleva ihminen olisi pitänyt lapsuudessaan olevana, koska ei ole aikaa ja paikkaa, mestari. Ei ole menneisyyttä. On vain sanoinkuvaamaton läsnäolo.
 
Sillä ei ole merkitystä.
 
Sillä ei ole merkitystä tässä aika-avaruuspotentiaalin altaassa, päätättekö kokea jotain, minkä ihminen joessa ajattelee olevan tulevaisuudessa – ajattelee olevan jossain ylävirrassa. Ei tässä altaassa, koska se on ajaton.
 
Ihmiselle se on ällistyttävää. "Miten niin voi olla?" Ihminen on ollut tuossa joessa elämien ja elämien ajan eikä se tiedä mitään muuta kuin joen. Se luottaa jokeen. Se on riippuvainen joesta. Se käyttää jokea oikeuttaakseen olemassaolonsa. Mutta mestariaistissa kyse on teistä tässä aika-avaruuspotentiaalin lämpimässä altaassa.
 
Tuo lapsi joka olitte, tuo lapsi joka oli turvaton jossain kohtaa, on tässä nyt mestarin rinnalla. Mestarin jonka jotkut teistä sanoisi olevan tulevaisuudesta. Mutta se ei ole. Se on tässä altaassa kanssanne nyt.
 
Nuo aspektinne joiden kanssa olette kamppailleet, ovat tässä altaassa nyt, täysin integroidun Itsenne rinnalla. Kaikki aivan tässä, täysin integroituneena.
 
Nimittäin ei tarvitse olla lineaarista aika-avaruutta. Teidän ei tarvitse seistä tuossa joessa enää. Helvetti, toiset eivät edes käsitä, että on joki. Te voitte olla tässä altaassa.
 
Tuo lapsi joka olitte, joka tunsi suurta turvattomuutta, voi olla tässä ja nyt tämän altaan ehdottomassa turvassa, tuon mestarin kanssa. Tuo mestari joksi yritätte tulla, on tässä nyt.
 
Ei ole erillisyyttä. Ei ole etäisyyttä. Ne kaikki ovat täällä.
 
Ja yhtäkkiä erittäin hassu asia alkaa tapahtua, hyvin merkittävä asia alkaa tapahtua. Nimittäin ne ovat aina olleet tässä. Aina, aina. Ne ovat aina olleet yhdessä ja yhtäkkiä tuo lapsi, tuo haavoittunut turvaton lapsi oivaltaa, että se on myös integroitunut mestari. Myös. Ja.
 
Se ihminen joka luulette olevanne nyt, joka yrittää raivata tietään joen läpi, yrittää tulla mestariksi, oivaltaa yhtäkkiä tässä ajattomuudessa, että mestari on jo tässä. Ei ole enää erillisyyttä ja ne kaikki voivat olla tässä. Ne kaikki voivat jakaa tämän sanoinkuvaamattoman läsnäolon.
 
Ja yhtäkkiä kaikki muuttuu. Yhtäkkiä tuo turvaton lapsi ei ole enää turvaton. Tuo aikuinen joka epäonnistui joissain asioissa, ei ole enää epäonnistuja. Tuo ihminen joka yrittää tulla mestariksi, ei enää yritä, koska kaikki mahdollisuudet on valaistu tässä paikassa ilman aikaa tai paikkaa. Olette jo siinä.
 
Teidän ei tarvitse parantaa lasta. Teidän ei tarvitse oikeuttaa virheitä. Teidän ei tarvitse yrittää olla mestari. Ne ovat kaikki tässä.
 
(Tauko)
 
Ja sitten yhtäkkiä tässä kauniissa hetkessä: "Minä hukun! Mitä oikein ajattelin?! Olen veden alla. Kellun ympäri tätä allasta. Plääh! Yäk! Minä hukun! Missä … On saatava henkeä!" Se tulee tapahtumaan (naurua kun Linda vääntelee naamaa).
Haluaisitko, että sanoisin teille mieluummin: "Voi, opitte rakastamaan itseänne ja se on niin iloista ja teillä on …"?
 
LINDA: Kyllä!
 
ADAMUS: Kerron teille nyt, mitä tulee … (Adamus nauraa).
 
LINDA: Joo! Tänään, joo!
 
ADAMUS: Kerron teille nyt, mitä tulee tapahtumaan.
 
LINDA: (nauraen) Voi luoja!
 
ADAMUS: Koska oivallatte ensimmäisenä mestariaistissa, että on ajattomuus ja olette myös ajassa. Olette edelleen joessa ja olette altaassa, kummassakin samanaikaisesti. Ja menette mukana niin, kuin menimme nyt: "Voi, pidän tästä todella. Musiikki on niin ihanaa."
 
Muuten, se on Yohamin uudelta "Merabh Zone" –cd-albumilta (Adamus naureskelee). Ja sanotte: "Voi, tämä on niin ihanaa. Kellun vain altaassa." Ja sitten aivan yhtäkkiä saatte tuon paskaoivalluksen: "En saa henkeä! Miten kauan olen ollut veden alla?" Ihminen siinä huutaa: "Mikä sinussa on vikana?! Sinulla on kaikki nämä henkiset jutut, mutta unohdat käytännön asiat, kuten että sinun täytyy hengittää ja sinulla täytyy olla työpaikka ja sinun täytyy syödä ja sinulla on kaikkia näitä ongelmia menneisyydestä etkä pysty maksamaan vuokraasi."
 
Näettekö, mitä tapahtuu? Totutelkaa siihen (vähän naurua). Totutelkaa siihen.
 
Sanoinkuvaamaton läsnäolo
 
Teistä tuntuu ehdottoman hämmentyneeltä fyysisesti. No, käytte jo läpi sitä, mutta kehostanne tuntuu: "Mitä tapahtuu?" Se on tuo huuto, jonka juuri sanoin: "Sinä hukut!" Siinä kehonne sanoo: "Missä joki on?! Tarvitsemme joen! Oletko hullu?! Annat itsesi saada tämän kokemuksen – mikä sinussa on vikana?! Mene heti takaisin jokeen. Ilman tuota voimaa, ilman painetta, ilman seisomista joessa loputtomien elämien ajan, sinä kuolet. Sinä sekoat. Sinusta tulee hullu."
 
Esitän mielen roolia. "Mitä oikein ajattelet? Olet tehnyt tämän aiemmin. Muistatko, kun sallit itsellesi näitä huikentelevia fantasioita, yksisarvisia ja kaiken muun, mitä sinulla on, makyosi? Yritän auttaa sinua. Mene takaisin tuohon hemmetin jokeen nyt, niin kuin kaikki muut. Seiso vain siinä ja anna joen virrata ohi. Mitä ajattelet tuossa altaassa? Mitä jos joku muu omistaa sen? (Naurua) Mitä jos siinä on alligaattoreita. Sinun ei edes pitäisi olla … Et omista allasta. Sinulla ei ole riittävästi rahaa altaan omistamiseen ja kellut altaassa?! Ja mitä jos on alligaattoreita, joita et näe, koska niin voi tapahtua." (Adamus naureskelee)
 
Ja tämä on todellisuus, ystäväni. Aivan kuten te puhuitte oppilaille, jotka tulevat heräämiseen, minä puhun teille, jotka olette tulossa mestariaistiinne. Ensimmäiseksi menetätte ajan tasapainon tai joustamattomuuden. Se on todella siistiä ensin, koska kellutte vain tuossa ajattomuudessa, tuossa sanoinkuvaamattomassa läsnäolossa, tuossa "Voi luoja, että tämä tuntuu hyvältä. Se on niin vapauttavaa" ja sitten yhtäkkiä – pum! – todellisuus. Vanha todellisuutenne. Jokitodellisuus.
 
Valmistautukaa siis siihen. Onko se teille ok? Nyt kun tiedätte, että se tapahtuu, nyt kun voitte sanoa: "Voi kyllä, muistan. Olemme puhuneet tästä. Nyt en ole yhtä huolissani siitä. Nyt olen ok."
 
Tunnette siis ajattomuuden vaikutukset. Olkaa sen kanssa. Olkaa rohkea ja uskalias. Avautukaa mahdollisuuksille, okei? Okei? Tämä on St. Germainin kuukausi – historiallisesti tämä on nyt aina St. Germainin kuukausi. Avautukaa mahdollisuuksille, joita on ajattomuudessa.
 
Tuossa ajattomassa – käytän klassisia esimerkkejä, haavoittunut lapsi, epäonnistunut aikuinen ja kaikki ne muut ja mestari, integroitunut ylösnoussut mestari, joka tulee Ylösnousseiden mestareiden klubille yöllä ja mestaruuden havittelijat – ovat kaikki. Ja katsotte itseänne kasvoihin ylösnousseena mestarina, tulevana mestarina, katsotte sitä ja sanotte: "Voi, tein sen. En kaukana tulevaisuudessa, vaan tässä altaassa, tässä läsnäolossa. Tein sen." Ja tuo pieni lapsi jota hakattiin ja piestiin ja joka tunsi turvattomuutta ja kaikkea sitä muuta, mitä olette yrittäneet parantaa ja prosessoida, eikä mikään tarvitse kaikkea sitä. Täytyy vain olla siinä ja sanoa: "Voi! Hei, se selvisi. Hyvä. Palaan nyt leikkimiseen ja hauskanpitoon ja olen huolehtimatta lopputuloksesta, koska kaikki selvisi." "En murehdi" –tyyppinen asia.
 
Menetätte siis koko ajantajun, ja ajattomuudessa on hämmästyttävää, koska teillä ei ole enää valheellisia verhoja ja valheellista erillisyyttä hyvin lineaarisessa elämässä, jota elätte seisten tuossa joessa.
 
Mutta tunnette toisinaan pahoinvointisuutta. Älkää alkako ottaa huimauslääkettä tai mitään sellaista. Kenties jotain luonnon lisäravinteita, mutta tehkää jotain kehollista (suom. huom. jotain fyysistä, kuten hieronta, jooga, liikunta, rentoutus). Tehkää jotain kehollista. Se todella hämmentää teitä, koska … (Adamus naureskelee) Ei, vaan oikeasti, tehkää jotain kehollista – ei yrittääksenne pakottaa itsenne takaisin jokeen, vaan vapautuaksenne siitä ajatuksesta, että teidän ylipäätään tarvitsi olla siinä. Ja kun saatte "kehotyön" tehtyä, menkää altaaseen, lämpimään altaaseen. Ja muuten, omistakaa tuo allas ja hankkiutukaa eroon alligaattoreista, jos niitä on.
 
Ja yhtäkkiä oivallatte: "Hei, tämä aika-avaruusjuttu" – mikä on oikeasti osa plasmaprojektiota boniin ja kaikkea sitä muuta, todellisuutenne – "oli joka tapauksessa iso temppu." Aika ja avaruus ovat kuin vesi, lämmin vesi ihanassa altaassa, joka vain odottaa teitä. Voisitte kellutella siinä pitkän aikaa. Se on suuri mahdollisuusallas. Sitä se vain on. Kelluskelette siinä ja otatte rennosti – teette kelluessanne, mitä haluatte, kuuntelette kivaa musiikkia. Ja sitten sillä hetkellä kun haluatte ilmaista ja kokea, saada luovuutenne tulemaan karjuen esiin, alatte tuntea virtauksen, ajan ja avaruuden liikkeen nyt ehdottomana reaktiona teihin.
 
Kun olitte tuossa joessa ja se vain virtaisi, virtasi ja virtasi, se ei oikeastaan reagoinut teihin henkilökohtaisesti. Mutta nyt altaassa se alkaa reagoida henkilökohtaisesti. Se on hämmästyttävää.
 
Yhtäkkiä näette, mitä voitte luoda, mutta sillä hetkellä kun alatte leikkiä sillä tuossa suuressa altaassa, sillä hetkellä kun alatte leikkiä, saatte tuon huudon ihmiseltä, joka seisoo joessa sanoen: "Sinä hukut! Mitä sinä oikein teet?" Sillä hetkellä kun alatte periaatteessa vain liikkua ja ilmaista altaassa ja alatte tuntea, miten aika ja avaruus todella reagoivat, todella tuovat energioita, se on niin yksinkertaista, hätkähdyttävää ja hämmästyttävää, että ihminen huutaa: "Olet tunnut hulluksi nyt. Olet sekaisin nyt. Mitä oikein ajattelet? Minne olet menossa?" Silloin nauratte kovasti, hymyilette leveästi ja sanotte: "Sillä ei ole merkitystä", koska no, tuntekaa vain sitä. Mikä on oikeasti todellisempaa? Mikä on todempaa teille?
 
Tämä oli siis ensimmäinen asia. Toinen asia … (Linda irvailee)
 
Vedetäänpä syvään henkeä tälle. Meillä on koko ilta/yö. Te lähdette vasta huomenna (muutama naurahdus). Otetaanpa toinen asia.
 
Ei paikkaa
 
Okei, jos puu kaatuu metsässä eikä kukaan ole kuulemassa sitä, pitääkö se ääntä?
 
Muuten, keksin tuon kysymyksen mysteerikouluissa. Tein paljon asioita, joista en ole koskaan kertonut teille (vähän naurua). Jos siis … ja tämä oli hyvä mysteerikoulukysymys. Jos siis puu kaatuu eikä kukaan ole kuulemassa, pitääkö se ääntä? Kyllä vai ei? (Yleisö miettii ja joku kysyy "onko sillä merkitystä?") Kyllä ja ei, tavallaan. Mutta ei oikeastaan, koska – voisimme mennä tähän Kankkulan kaivoon pitkäksi aikaa – jotta jokin on totta, olemassa, ilmentyy, tietoisuuden on oltava läsnä. Joo, tietoisuuden.
 
Nyt voisitte väittää vastaan ja sanoa: "Joo, mutta tuo puu kaatuu ja se pitää silti ääntä, koska voitaisiin laittaa mittauslaite …" – mikrofoni tai "statometer" tai miksi sitä kutsutaankin – "sinne ja se rekisteröi äänen." No, eikö tuo laite on ole osa sitä mittaavaa tietoisuutta?
 
Siis se on kuin, no, meidän täytyy antaa tuon kommentin mennä, koska tietoisuus oli läsnä.
 
EDITH: Kenties kettu tai orava kuuli sen siellä.
 
ADAMUS: Kenties oli kettu tai orava, mutta täytyy olla tarpeeksi tietoisuutta kyetäkseen puhumaan tuolle ketulle tai oravalle: "Oliko eilen ääntä klo 3.45?" (Vähän naurua) Ja sitten jos teillä olisi tuollainen tietoisuus, niin luultavasti olitte siellä, kun puu kaatui ja se luultavasti piti ääntä, mutta jos ette olleet siellä, pitääkö se oikeasti?
 
Itse asiassa voimme tuoda tämän melkein tieteelliselle tasolle. Jos se kaatui ettekä olleet siellä, siellä ei ole tietoisuutta eikä ole myös korvienne "aistilaitetta". Itse asiassa se ei pidä ääntä, se muodostaa värähtelyn. Korvat tulkitsevat asioita ääneksi. Joo. Ja kysymys on sitten, muodostaako se edes värähtelyä. Mutta pitäydytäänpä alkuperäisessä asiassa: pitääkö se ääntä? Ei, jos ette ole siellä. Ja käytän tätä esimerkkinä siinä, että pääskää mestariaistissa yli siitä, että teidän täytyy kuulla se. Kyse on läsnäolosta siellä. Ja se voi olla värähtelyä, joka havaitaan, se voi olla jotain muuta kuin kuulo tai lopulta silmät. Se on täysin eri shoud. 
 
Haluan nyt tässä suhteessa jatkaa tuota kysymystä: onko paikkaa olemassa ilman tietoisuutta? Ilman tietoisuutta. Onko silloin olemassa toisia ulottuvuuksia, joissa sieluolennot eivät ole välttämättä koskaan käyneet tai olleet? Tämä on mestarin muoto puusta ja äänestä metsässä.
 
Jos tietoisuus ei ole koskaan ollut siellä, onko näitä kaikkia muita ulottuvuuksia olemassa? Ja esitän tämän kysymyksen, koska … Muuten vastaus on "ei". Vastaus on "ei". Tietoisuuden täytyy olla läsnä minkään ilmentymiseksi, olemiseksi totta – muuten sitä ei ole olemassa.
 
Ja tuon tämän esiin, koska seuraavaksi oivallatte mestariaistilla, että menette nyt paikkoihin – henkilökohtaisesti ja ryhmänä – joiden olette olettaneet olevan olemassa. Menette ulottuvuuksiin – menette matkoilla paikkoihin, joita ei ole olemassa. Niitä kutsutaan ei-paikaksi. Niitä ei ole. Kukaan ei ole ollut siellä. Kukaan …
 
EDITH: Entä uusi Maa?
 
ADAMUS: Entä uusi Maa? Täysin eri aihe. Se on täysin eri aihe, Edith, johon en halua mennä nyt.
 
Menette ajattomassa ja avaruudettomassa tilassanne paikkoihin, joita ei ole taivaassa. Niitä ei ole olemassa. Ja mestariaistissa tässä on täysin tolkkua – mennä jonnekin, jota ei edes ole. Siinä on täysin tolkkua, mutta ihmiselle tämä on valtava haaste. Se on vanha kunnon: "No, jos puu kaatuu eikä kukaan ole paikalla, pitääkö se ääntä?" Jos kukaan ei ole ollut siellä, onko sitä olemassa?
 
Menette – ne eivät ole oikeastaan edes ulottuvuuksia, ne ovat tietoisuustiloja, olotiloja. Ja kun menette sinne, ihmismieli, ihminen tuossa joessa, epäilee sitä. Siksi tämän pitkän shoudin aivan alussa sanoin: "Mitä on tapahtunut vuoden alusta saakka?" ja perusvastaus oli "epäily".
 
Menette sinne tietoisuudessa, oivaltamisessa, mutta menette näihin olotiloihin tavallaan mielessänne. Mielenne on tietoinen siitä ja se epäilee sitä ja sanoo: "Ellei sitä jo ollut" – Maan lähiulottuvuudet, unitila – "miten voisin olla täällä, jos en edes luonut sitä, jos en ponnistellut siihen? Olen yhtäkkiä täällä, mutta sitä ei ollut koskaan aiemmin. Olen varmaan tulossa hulluksi. Varmaan keksin kaiken tämän." Ettekä te keksi. Ette keksi.
 
On maailmoja, joihin menette – ei arkkienkelimaailmoja tai henkiperheulottuvuuksia tai galakseja. On paikkoja, joita ei ole olemassa nyt. Ne ovat suuressa ei-paikkaa-potentiaalissa. Ja menette sinne, yleensä yksilömatkoilla, yleensä yksin. Se on hemmetin hämmentävää mielelle. Se haluaa viitekohtia. Se haluaa aika-avaruusjoen. Se haluaa määritelmän. Se haluaa jotain, ja menette sinne sanoinkuvaamattomana läsnäolona, kuten sitä kutsun – määrittelemätön myös, erityisesti mielelle. Määrittelemätön. Ja kerron teille nyt, aivan kuten te luennoitte herääville oppilaille aiemmin – nyt minä luennoin teille, mestarit – se tuntuu kummalliselta ja ihanalta samanaikaisesti.
 
Ja kun ajattelette sitä tai paremminkin tunnette sitä, tunnette sitä, haluatte viitekohdan. Haluatte jotain … Sanon aina, että mieli on assosiatiivinen. Se tarvitsee jotain, mihin assosioida, mutta havaitsette, että ... no, hyvä esimerkki. Hyvä aika laittaa vähän musiikkia ja teemme pienen merabh-tsatsatsaan tässä (vähän kikatusta).
 
Annan teille hyvän esimerkin, kun musiikki alkaa soida.
 
(Musiikki alkaa)
 
Tiedätte kaikki, mitä värit ovat. Teillä on tänään täällä yllänne kivoja värejä ja väriasteikko on teille hyvin tuttu. Monet teistä osaavat sekoittaa värejä uusiksi väreiksi. Mutta esimerkki menemisestä paikkaan jonne ei ole koskaan menty, jota ei ole olemassa ja jonka luomiseksi teidän ei tarvinnut tehdä työtä, on kuin olemista värissä, jota ette ole koskaan ennen nähneet. Kukaan muukaan ei ole. Väri. Ei vihreä, ei sininen, ei oranssi, ei musta, ei valkoinen, mutta kuitenkin se on väri.
 
Mestariaisti ymmärtää tämän täydellisesti eikä sen tarvitse mennä kosmiseksi väriksi tai joksikin, jonka enkelit näkevät, mutta ihmiset eivät. Mestarilla on tietämys, että on värejä, joita ei ole ollut koskaan ennen, joita edes Jumala ei ole koskaan nähnyt. Ei koskaan.
 
Tämä on suuri juttu mielelle. Se on todella suuri juttu. Mieli on kuin: "No, ei. Jonkun on täytynyt tehdä se. Menen vain käymään."
 
Ei. On värejä, on asteikkoja, on ulottuvuuksia, joita ei ole olemassa, edes Jumalan mielessä. On paikkoja ja tiloja, jotka löydätte itse ja joihin kukaan ei ole koskaan mennyt, ja ihmettelette, miten pääsitte sinne. Ihmettelette, kuka sen loi, miten vanha se on – tämä paikka josta yhtäkkiä löydätte itsenne – kenelle se kuuluu, ja oivallatte, ettei kukaan ole koskaan ollut siellä, ei koskaan.
 
Näin kutsutaan tätä luovuutta ja bonia yhdessä. Tämä inspiraatio ja intohimo bon-taustalla, ruudulla jolle mikä tahansa todellisuus voidaan luoda, eikä kukaan ole tehnyt sitä.
 
On yksi asia sanoa, että lähdette matkalle, sanotaan lomalle, ja menette jonnekin, missä olette olleet aiemmin. Niin useimmat ihmiset tekevät. He menevät lomalle ja palaavat samaan paikkaan. Kenties he vaihtavat hotellia, mutta samaan paikkaan. Se on mukavaa. Ja sitten joskus kaksi ihmistä sanoo: "Aa! Haluan mennä Japaniin, en ole koskaan ollut siellä", mutta muut ihmiset ovat. Se on jo siellä.
 
Siinä on siis tavallaan tolkkua. Hyppäätte lentokoneeseen, menette Japaniin ensimmäistä kertaa, mutta se on ollut ikuisuuden. No, se on ollut pitkän aikaa. Sitten koette sen, mitä muut ihmiset ovat kokeneet pitkään, ja syötte ruokaa, jota muut ihmiset ovat syöneet pitkään.
 
Mitä tapahtuu, jos menette matkalle jonnekin, jota ei ole olemassa, jolla ei ole historiaa? Ja kukaan muu ei ole koskaan aiemmin ollut siellä, mutta yhtäkkiä se on siinä. Se on melko hämmästyttävää.
 
Mutta mielenne sanoo: "Sinä hukut. Hengitä! Olet tulossa hulluksi. Muistatko, kun teit näin aikaisemmin? Lopeta! Palaa takaisin!" Ja silloin mestarina jolla on mestariaisti, vedätte kunnolla syvään henkeä olemukseenne ja oivallatte, että te ette ole tulossa hulluksi. Olette vain pääsemässä pois eläintarhasta.
 
Vedetäänpä kunnolla syvään henkeä tälle ja oivalletaan, että – hämmennyksen lisäämiseksi vielä lisää – että koette sen samanaikaisesti ns. jokirottaitsenne kanssa. Koette sitä samanaikaisesti ajaessanne katua pitkin, ajaessanne ruokakauppaan, kestäessänne liikennettä ja ajatellessanne lapsianne, laskujanne ja mitä täytyy tehdä myöhemmin tuona päivänä. Tämä tapahtuu samanaikaisesti sanoinkuvaamattomassa läsnäolossa.
 
Ja silloin vedätte syvään henkeä ja sanotte: "Olen niin mestariaistissani."
 
Silloin pysähdytte ja muistatte tämän päivän, jolloin jotkut teistä pääsivät näyttämölle yrittämään kommunikoida niiden kanssa, jotka ovat vasta heränneet, kommunikoimaan, mitä heille tapahtuu ja puhumaan siitä, mitä tulee seuraavaksi, kun he menevät heräämisestä mestaruuteen. Muistatte, että tämä oli loistava häiriötekijä tässä St. Germainin kuukaudessa, minulta loistava tapa kertoa teille, mitä tulee nyt mestariaistinne myötä.
 
Meneminen ajattomuuteen, meneminen paikkoihin, joita ei ole koskaan ollut, ei ole hullua. Se on vain osa mestaruutta.
 
Ihmisitse huutaa. Se yrittää tehdä kaiken voitavansa pysäyttääkseen teidät. Se epäilee – epäilyä mitä olette tunteneet vuoden ensimmäisestä päivästä saakka, ja silloin vedätte syvään henkeä ja sanotte …
 
ADAMUS JA YLEISÖ: Kaikki on hyvin koko luomakunnassa.
 
ADAMUS: Tämän myötä, rakkaat shaumbrani, nauttikaa, kunnes tapaamme jälleen. Kiitos. Kiitos. (Yleisö taputtaa)