CRIMSON CIRCLEN MATERIAALEJA
Kharisma-sarja
Shoud 5: "Kharisma 5" Adamus St. Germain Geoffrey Hoppena kanavoimana
Esitetty Crimson Circlelle
31.12.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
(www.crimsoncircle.com)
 
Minä olen mitä olen, täysivaltaisen alueen Adamus.
 
Taianomaista, todella taianomaista. Musiikki, hetki, jokainen teistä. Kiitos, rakas Yoham. Lisää on tulossa, joten älkää rentoutuko liikaa, hmm.
 
Taianomaista. Koska … Oi! (Shaumbra ojentaa hänelle kristallimukillisen kahvia) Voi, rakkaani! Voi, rakkaani!
 
SHAUMBRA 1: Rohkeasti ja pöyristyttävästi annan sinulle …
 
ADAMUS: Mestarin arvoinen …
 
SANDRA: … kristallimukin.
 
ADAMUS: … muki.
 
SANRDA: Kahvia ja kermaa.
 
ADAMUS: Kyllä. Aah! Kiitos. (Yleisö taputtaa) Ei mitään halpoja paperi- tai muovimukeja mestarille. Ei, ei. Kristallia … oikeaa kristallia.
 
EDITH: Onko se Leslieltä? (Adamus kohauttaa olkapäitään, joku sanoo "ei")
 
Taika
 
ADAMUS: Taianomaista, rakas shaumbra, koska musiikin soidessa kaikki ladattiin. Se itse asiassa ladattiin päiviä sitten – kenties viikkoja sitten joillakin teistä. Mutta saitte kuunnella musiikkia. Saitte tuntea sen. Aah, saitte kuunnella musiikkia.
 
Se tuli nyt, mitä ei ollut täysin ladattu aiemmin. Se on elämän kauneus. Teidän ei tarvitse tehdä raskasta työtä, kokea arkisten kokemustenne ankeutta, tylsyyttä, purkaaksenne asioita lineaarisuuteen. Se tulee tuosta vaan. Kaikki mitä puhumme tänään shoudissa, on jo tehty musiikin avulla, silloin kun musiikki soi tuossa rentouttavassa hetkessä, kun unohdit murtuneen käsivartesi, rakkaani. Aa, parantukoon se nopeasti eikä muita osiasi murru vähään aikaan. (Vähän naureskelua)
 
SHEEMA: Juku, kiitos.
 
ADAMUS: (naureskellen) Joo, "juku, kiitos". (Lisää naurua) Se oli innostunutta.
 
Taianomaista, tuossa kauniissa hetkessä on kaikki, kaikki. Kaikki tästä shoudista, vähän viisautta – kaikki mitä saatte, on jo olemassa. Se on jokapäiväisen elämänne kauneutta. Se on jo olemassa. Se on jo ladattu tai latausprosessissa – "ladattu" merkitsee tulemista tietoisuuteenne.
 
Oivallatte, ettei ole oikeasti mitään tavoiteltavaa, mitään minkä puolesta taistella, mitään pyrkimistä vanhalla tavalla. Se on näin helppoa.
 
No niin, kauneutta on, että saitte sitten kuunnella musiikkia. Kaikki tulee sisään, ladataan … (Adamus siemaisee kahviaan) Voi, niin hyvää. Voit heittää sen pois (Lindalle), mitä ikinä tuo litku onkin, mitä Cauldre juo.
 
Kaikki on ladattu, mutta kauneus on siinä, että saitte nyt kokea musiikin ja voitte kokea sen vähän eri tavalla – iloisemmin, avoimemmin, yrittämättä saada mitään ulos siitä. Otatte vastaan vain sen, mikä on jo. Se on eteenpäin mentäessä elämää, kun voitte olla vain siinä tietämyksessä, että kaikki on jo olemassa, ja sitten kokea sen paljon iloisemmin.
 
Tiedän, että joillakin teistä on ollut kokemus, missä yritätte kuunnella hyvin syvällisesti musiikkia tai luentoa tai soinnutusta tai kristallikulhojen soittamista, yrittäen saada jotain siitä, ja peläten, että teiltä saattaa mennä jotain ohi. Teiltä ei mene, koska kaikki on jo olemassa. Hyvin kaunista, hyvin yksinkertaista, hyvin puhdasta.
 
Nyt voitte saada ns. tunnereaktion kuunnellessanne musiikkia vaivattomasti, koska ette yritä saada siitä mitään, ette yritä tehdä siitä jotain, ette yritä saada sen parantamaan itseänne. Nyt voitte vain nauttia siitä ja voitte saada ns. tunne- tai aistireaktion siitä. Voitte rentoutua ja todella nauttia siitä.
 
Tuo tunnereaktio muuttuu yhtäkkiä, tunnereaktio minkä kanssa monet teistä ovat ristiriidassa – yhtenä hetkenä yritätte saada tunnereaktion ja seuraavana hetkenä yritätte olla saamatta tunnereaktiota, yhtenä hetkenä yritätte tuntea jotain, seuraavana hetkenä yritätte sulkea sen pois, koska tunnette liikaa. Tunne- ja aistireaktio on vain mauste – teidän mausteenne.
 
Mauste. Se on kaunis uute, minkä laitatte elämänne ainesosiin. Se on mauste, joka antaa nyt tuon erityisen ja ainutlaatuisen maun – maun elämäänne. Aah! Nyt voitte lisätä tuon tunne- ja erityisesti aistiainesosan kaikkeen, mitä teette helposti tietäen, että se on jo olemassa.
 
Nyt jotkut teistä ajattelevat sitä vähän liikaa – "Miten se tapahtuu?" No, voin kertoa teille. Se on luontainen tapa, millä asiat tapahtuvat. Sen luontainen tapa, millä sen pitäisi tapahtua. Teidän ei pitäisi tarvita tehdä työtä niin kovasti ja taistella niin kovasti.
 
Kaikki on jo olemassa. On kyse sitten työpaikasta, näkemyksestä tai oivalluksesta, mistä tahansa – se on jo olemassa. Palaamme tähän shoudimme lopussa, mutta oivaltakaa, että loppu on jo tässä.
 
Hyvästit vanhalle
 
On ollut mielenkiintoinen vuosi. Aloitimme vuoden … (on jokin mikrofonivika) On hyvin suuri ääni tänään. Aloitimme vuoden periaatteessa karkottamalla kaikki, periaatteessa sanomalla, että on aika mennä ulos, lähteä. Kuten muistatte, pyysin siellä mäellä kaikkia lähtemään. Pyysin teitä, jotka katselette netin kautta, myös lähtemään huoneestanne, kodistanne.
 
Siinä sanottiin symbolisesti: "Joko sitoudun ja pysyn sitoutuneena valaistumiseeni tai palaan takaisin vanhaan maailmaan, vanhoihin tapoihin." Ei tuomitsemista. Sillä ei ole oikeastaan merkitystä. Mutta se oli hyvin symbolinen tapa sanoa: oletko valmis? Oletko oikeasti valmis?
 
Melkein kaikki te tulitte takaisin. Muutama ei tullut, mutta melkein kaikki te tulitte takaisin, mutta edelleen ihmetellen, mistä tässä kaikessa on kyse, mihin olemme menossa, mitä teille tapahtuu?
 
Olemme tässä. Ei ole sattumaa, että meillä on tämä hyvin erityinen shoud vielä tänä vuonna. Voi, tunnit hiipuvat, mutta on edelleen tämä vuosi. Miten täydellistä, ettemme pidä tätä uutena vuotena. Se on kuin kirjatuet. Vuoden alussa sanotaan: "Ole hyvä ja lähde, jos et ole valmis", sitten vietetään koko vuosi tuntien sitä, sallien sen – "oletko valmis?" – ja sitten tulemme näihin viimeisiin tunteihin ja tuohon aivan lopulliseen päätökseen. Päätökseen minkä jokainen teistä on itse asiassa jo tehnyt.
 
Käytetäänpä siis tämä tilaisuus juuri nyt – kenties muutamien pelokkaiden tunteiden kera – mutta käytetään tämä tilaisuus todellisiin hyvästeihin vanhalle ja rajoittuneelle itselle, pelokkaalle itselle, lineaariselle ihmisitselle, itselle jonka oli samaistuttava menneisyyteen, itselle joka ihmetteli, mitä tulevaisuudessa tapahtuisi. Käytetään tämä tilaisuus todellisiin hyvästeihin eksyneenä ja hämmentyneenä olemiselle, jolloin mietitään, mitä tulee tapahtumaan. Käytetään tämä tilaisuutena sanoa hyvästit epäilylle. Voi, epäily on hyvin ruma ja haiseva peitto, mutta kanniskelette sitä edelleen. Miksi? Miksi? Kysytte itseltänne miksi. Minä kysyn teiltä miksi. Miksi? Miksi haluaisitte kanniskella tuota todella groteskia, vanhaa epäilypeittoa? Mutta se antaa teille tietyn määrän lohtua.
 
Luulen, että siitä on kummallista lohtua. Luulette, että jos ette epäile itseänne, teette jotain, käyttäydytte tavalla, millä teidän ei pitäisi. Niinpä laitatte tuon rajoituksen. Tuo epäily on tavallaan teidän jarrutusjärjestelmänne. Teidän täytyy epäillä itseänne, heittää mukaan tuo epäily varmuuden vuoksi. Mutta käytetään tämä myös aikana sanoa hyvästit epäilylle.
 
Ilmaisen sen hyvin inhimillisin sanoin, hyvin lineaarisin sanoin. Mitä teillä on menetettävää? Jos päästätte irti epäilystä, jos ette jää kiinni epäilyyn – paremminkin jos ette jää kiinni epäilyyn – mikä on pahinta, mitä tapahtuu? Teette jotain niin omalaatuista kuin tulette mestariksi? Jos päästätte irti epäilystä, hmm, annatte valonne säteillä? Teillä on kharismaa? Annatte todellisen sinun tulla esiin?
 
Epäily on kuin vankila. Epäily on rajoitus ja itse asiassa hyvin monet teistä ovat niin tottuneet epäilyyn, tähän demoniin, tähän haamuun, että vain hyväksytte, että sitä on, että se palaa jatkuvasti ja taistelette aina sitä vastaan.
 
Voitte päästää siitä irti nyt. Päästätte irti siitä, että annatte sille minkäänlaista uskottavuutta, minkäänlaista energiaa. Päästätte irti tuosta epäilystä.
 
Epäily on varsinainen energian tyhjentäjä, kuten te epäilijät tiedätte. (Adamus naureskelee) Itsenne epäileminen on varsinainen energian tyhjentäjä. Se vie teistä energian. Epäily on yksi seksuaalienergiaviruksen sukulainen. Silloin kun epäily tulee mieleenne, se tavallaan jähmettää mielenne ja sitten se tunkeutuu syvemmälle ja syvemmälle. Tuosta epäilystä tulee rumempaa ja rumempaa ja sitten te ette tee mitään, koska epäilette itseänne. Ette edes … Ette tee mitään. Jähmetytte. Jäätte jumiin. Se ei ole sen arvoista.
 
Siis millainen vuosi onkaan ollut sanoen: "Oletko todella valmis ruumiillistuneeseen mestaruuteen? Oletko todella oikeasti valmis siihen?" Teillä oli koko vuosi aikaa harkita sitä, ajatella sitä ja tuntea sitä.
 
Vuoden aikana oli aikoja, jolloin tunsitte hyvin syvää intohimoa sitä kohtaan. Tiesitte sen olevan hyvin todellista yhtenä päivänä ja sitten seuraavana päivänä tuli epäily. Seuraavana päivänä: "Mitä olen tekemässä?" Seuraavana päivänä vertasitte edelleen itseänne toisiin ihmisiin. Seuraavana päivänä ajattelitte edelleen, mistä olette tullut – menneisyyttänne ja kaikkia typeriä asioita, joita olette tehneet, ja niin edelleen. Tämä epäily tulee tiellenne, hmm.
 
Jonkin ajan kuluttua, ystäväni, tästä tulee hyvin omalaatuinen elintapa – elämää oivaltamisintohimonne ja kaiken epäilyn väillä. Sanotaanpa hyvästit kaikelle sille näiden muutamien viime tuntien aikana – no, jotkut teistä toisella puolella maailmaa ovat jo uudessa vuodessa, mutta tulkaa takaisin kalenterin tälle puolelle hetkeksi. Käytetään tämä aika hyvästien jättämiseen sille.
 
Pyydän musiikkisäestystä suosikkimusiikkiryhmältäni koko maailmassa, Yohamilta, ja käytetään lempeän musiikin soidessa tämä tilaisuus sanoa hyvästit.
 
Sanotaan hyvästit. Yhtenä hetkenä se kuulostaa todella hyvältä: "Hyvä! Olen iloinen päästessäni eroon kaikesta tästä", mutta sitten tulee epäily. Se on kuin: "Haaa! Mutta mitä olen tekemässä? Voinko oikeasti sanoa hyvästi?" Näettekö, miten epäily toimii? "Voinko oikeasti sanoa hyvästi? Vai onko tämä vain viiden minuutin pieni kiva musiikkikokemus, pieni kiva hyvä tunne, mutta huomenna taas olen samassa paikassa?" Se riippuu täysin teistä, täysin teistä. Sanotte hyvästi koko tuolle vanhalle itselle.
 
(Musiikki alkaa)
 
Sano hyvästi epäilylle, tyrmistykselle. Voi, joskus … Rakastan sinua kovasti, teitä kaikkea, mutta joskus katson silmiinne. Katson siihen, minkä läpi laitatte itsenne – kamppailu, mielen kidutus, sen kyseenalaistaminen kuka olette – ja tosiaankin huudan teille toisinaan ja sanon: "Päästä vain irti."
 
Kasvoillesi tulee leveä hymy, mutta sitten seuraavassa hetkessä tavallaan sanot: "Voi, mutta voinko päästää irti kaikesta?" ja "Olenko todella riittävän arvokas päästämään irti? Mitä minun täytyy tehdä päästääkseni irti? Täytyykö minun tehdä jonkinlaista vesiterapiaa päästääkseni irti?" Ei, turpa kiinni. (Muutama naurahdus) Päästä vain irti. Se on niin helppoa. Se oikeasti on.
 
Käytetään siis tämä tilaisuus päästää irti musiikin kera. Hyvästi. Hyvästi tuolle vanhalle itselle. Ei siinä mitään vikaa ollut, paitsi perspektiivisi. Perspektiivisi. Vanha sinä on ok, mutta sinulla oli perspektiivi siitä ja taistelit sitä vastaan. Voi tuota taistelua vanhaa itseä vastaan. Yhtenä päivänä voitit yhden erän, seuraavana se voitti erän, muttei se loppunut yhdeksään erään. Se jatkui päivästä toiseen. Sanotaan hyvästi perspektiivillesi menneisyydestä, taistelulle itsesi kanssa.
 
Vedä kunnolla syvään henkeä. Se on todella niin helppoa kuin salliminen.
 
Te jotka tarvitsette pientä mielen oikeutusta, ymmärtäkää, että tuo vanha itse ei ole yhtään onnellisempi sinun kanssasi kuin sinä olet sen kanssa. Toisin sanoen, tuo havainto vanhasta itsestä, sekin haluaa pois tuosta ansasta. Se ei pidä tuosta roolista. Se ei pidä inhosta, mitä sinulla on sitä kohtaan, ja pelosta mitä sinulla on sitä kohtaan ja kaikesta siitä muusta. Se on kyllästynyt tuohon peliin.
 
Nimittäin tuo vanha itse ei ole, mitä luulet sen olleen. Se haluaa paljastaa itsensä – sinun itsesi – täyteydessään, rikkaudessaan. Se ei halua, että sitä pidetään jonkinlaisissa tietoisuusrajoissa, missä olet pitänyt sitä. Se ei halua taistella sinua vastaan enää. Laitoit sen asemaan, missä sen oli pakko. Olet pannut sen taistelemaan sinua vastaan.
 
Voitaisiin sanoa, että vanha itse on kumulaatio monista kokemuksista, epäonnistumisista – ainakin sinun perspektiivistäsi katsottuna – itsesi ja toisten pettämisistä, kamppailuista – vanha itse jolla on paljon surua. En sano, että se oli pelkkää myrskyä, mutta suuri osa siitä oli.
 
Se oli kyllästynyt siihen asemaan, mihin laitoit itsesi, mihin laitoit menneisyytesi. Ja yhdessä erittäin kauniissa ja yksinkertaisessa kokemuksessa, mikä joskus tunnetaan merabhina, voit vain päästää siitä irti.
 
Sinun ei tarvitse antaa ajatustakaan sille. Sinun ei tarvitse painostaa sitä. Sinun ei tarvitse taistella sitä. Sano vain hyvästi. Se antaa valtavan muutoksen energiassa ja tietoisuudessa.
 
Ilmaisen sen teille eri tavalla. Tietoisuus mikä teillä on menneisyydestänne, on erittäin rajallinen. Tietoisuusmäärä mitä pidätte menneisyydessänne, on erittäin rajattu.
 
Sanotaan, että tietoisuus on valo, kharisma, mikä säteilee kirkkaana, esteettä, ujostelematta ja määrittelemättömänä. Tietoisuus, tämä kaunis kristallivalo.
 
Mutta tietoisuus mikä teillä on menneisyydestänne – on se sitten mennyt elämä tai jotain tässä elämässä – on yleensä sellaisissa asioissa kuin epäonnistuminen, kamppailu, vaikeudet, kärsimys, traumat.
 
Tietoisuus mikä teillä on menneisyydestänne, ei ole totuus, ei oikea totuus. Mutta laitatte nämä pienet tietoisuushiukkaset menneisyytenne vaikeimpiin, masentavampiin ja synkimpiin kohtiin. Ja siellä ne ovat, nämä pienet rajoittuneet tietoisuushiukkaset, ja sitten ne erotetaan päätietoisuudesta, mikä olisi jumalainen, vapaa Itsenne. Se on edelleen tietoisuutta, mutta sitten se alkaa tulla takaisin teihin rajoittuneena ajatuksena ja muistona.
 
Se on edelleen tietoisuutta menneisyydestänne, mutta nyt se tulee takaisin teihin hyvin sinnikkäänä – huonoina muistoina, jumiutuneena energiana, haamuina, epäilyksinä ja pimeytenä.
 
Menneisyytenne ei halua sitä. Se ei oikeasti halua. Se ei halua tuota rajoitusta. Se haluaa täyden tietoisuuden, täyden valon … rajoittamatta.
 
Sanon sen uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, kunnes popcornit alkavat poksahdella, mutta menneisyytenne ei ole sitä, mitä luulette – luojan kiitos. Menneisyytenne ei ole sitä, millaisena muistatte sen.
 
On niitä, jotka taistelevat menneisyytensä kanssa. On niitä, jotka vakiinnuttavat tarinansa menneisyydestä – tarinat jotka eivät yksinkertaisesti ole totta. On niitä, jotka kertovat näitä tarinoita uudestaan ja uudestaan itselleen ja toisille eivätkä ne yksinkertaisesti ole totta.
 
(Tauko)
 
Menneisyys ansaitsee yhtä paljon tietoisuutta kuin nykyisyys. Se ansaitsee yhtä paljon kharismaa kuin tulevaisuus.
 
(Tauko)
 
Sanotaan hyvästi tuolle perspektiiville, vanhalle perspektiiville menneisyydestä.
 
Ja on ok saada tässä tunne- tai aistireaktio. On ok tuntea, millaista se oli – rajoittuneet tietoisuushiukkaset, jotka olivat upotettuna menneisyyteen.
 
On ok tuntea kuivuutta – kuten kutsuisin sitä – tylsyyttä ja ahdistusta menneisyydestä.
 
Aion välittää hetken musiikin kautta teille, aion kanavoida musiikin kautta tässä. Aion kanavoida, millaista on, kun päästätte irti menneisyyden rajoituksista – kaikista kokemuksistanne, kaikista elämistänne – ja annatte sen olla vapaa. Annatte sen saada täyden kharisman, minkä se hyvin ansaitsee. Antakaa itsenne olla vapaa kaikista rajoituksistanne.
 
Kanavoin tässä musiikin kautta sen, mitä näen siinä todellisessa menneisyydessä, mikä sinulla oli. Ei sitä, mitä näet, ei sitä, miten olet rajoittanut itseäsi, ei sitä, miten olet laittanut itsesi kärsimään.
 
Haluaisin musiikin kautta kanavoida teihin jokaiseen menneisyyden rajoituksista irtipäästämisen kauneutta, silkkaa kauneutta.
 
Vedetään syvään henkeä, kun menemme syvälle tähän.
 
(Pitkä tauko, kun musiikki soi)
 
Nimittäin menneisyys ei ole lainkaan, mitä muistat. Se ei ole. Jatkan tämän sanomista uudestaan ja uudestaan, kunnes tajuat sen. Mutta se ei ole. Se menneisyys, se asia mikä oikeasti määrittelee nykyisyyttäsi ja tulevaisuuttasi, ei ole, mitä luulit sen olleen.
 
Vedetään syvään henkeä ja sanotaan hyvästi vanhoille havainnoille menneisyydestä.
 
Ihmisen on vaikea tehdä se, koska menneisyys määrittelee hänet – tai niin hän luulee. Menneisyys antaa hänelle jotain ajateltavaa ja vertailtavaa, vertailtavaa kaikkeen. Mutta se on yksi suurimmista rajoituksista, koska menneisyys ei ole lainkaan, mitä luulet.
 
Nyt mieli väittää vastaan ja epäilee sitä. Se sanoo: "Ei, minä muistan. Minulla oli työpaikka siitä päivästä siihen päivään. Menin naimisiin tiettynä ajankohtana ja olen tehnyt tätä ja tuota." Nämä ovat aikajanatapahtumia, muttei se ole oikeasti menneisyys. Menneisyys on oikeasti se viisaus, mitä saatiin – tai monissa tapauksissa ei saatu. Sillä ei ole mitään tekemistä tietyn asian kanssa, joka tapahtui tiettynä kalenteripäivänä. Sillä tavalla hahmotitte sen. Sillä tavalla teillä oli tunteita ja ymmärrystä siitä.
 
Jokin asia tapahtuu ja on monia tunteita. Mieli rajoittaa niitä nopeasti ja laittaa ne kivaan pieneen varastolaatikkoon ja sanoo: "Näin se oli, tunteellisesti ja kaikilla muilla tavoilla" ja sitten se jatkaa viittaamista siihen. Mutta se ei ole totta.
 
On valtava askel sanoa: "Aion sanoa hyvästi menneisyydelle." Valtava askel, koska tavallaan tunnetaan, että se on kieltämistä. Kieltämistä. Ja minua on syytetty siitä monta kertaa – käskemisestä ihmisiä kieltämään. Ei lainkaan. Todellista kieltämistä on, kun teillä on rajoittuneita tietoisuushiukkasia upotettuna menneisiin tapahtumiin. Se on kieltämistä.
 
Kieltäminen ei ole sen hyväksymistä ja sallimista, että on monia kokemuksia, tunteita ja reaktioita, kokonainen kirjo. Teillä voi olla jokin kokemus ja se voi ulottua huonosta hyvään, voi olla kerros toisensa jälkeen samasta asiasta, mikä tapahtui. Mutta mieli rajaa sen ja sanoo: "Ei, tämä tapahtui ja se oli huono asia." Sitten yritätte vuositolkulla päästä yli siitä, mutta noiden terapiavuosien aikana – tai mitä tahansa teettekin päästäksenne yli siitä – määrittelette sitä vain enemmän ja annatte sille enemmän uskottavuutta. Ja sitten se asettuu syvemmälle ja siitä tulee kiinteämpi ja sitten oikeasti uskotte, että se on menneisyys.
 
Voidaksenne kokea ja olla vapaa Itse, teidän täytyy vapautua myös menneisyydestänne. Se ei ole mielen harjoitus. Emme aio istua täällä tuntitolkulla avaamassa menneisyytenne solmuja, koska taas kerran, se on erittäin älyllinen ja erittäin tehoton harjoitus. Se on yhtä yksinkertaista kuin istua täällä muutaman minuutin kauniin musiikin parissa ja tuntea, millaista on päästää irti menneisyytenne rajoituksista, tuntea vapaus tulemisesta ulos sen tiukoista määritelmistä, mitä tapahtui. Se vapauttaa teidät. Se palaa yhteen Tobiaksen nerokkaimmista opetuksista: tulevaisuus on parannettu menneisyys.
 
Niin rakkaat ystäväni, vedetään kunnolla syvään henkeä sille.
 
Tobiaksesta puheen ollen, mestarit ovat täällä tänään – hyvin erityislaatuinen tilaisuus. Meillä on kaikki ne, jotka ovat työskennelleet kanssanne menneisyydessä, Tobias, Metatron, Kuthumi, St. Germain – henkilökohtainen suosikkini – ja kaikki muut, koska tämä on käännekohta. Tässä ja nyt on ns. totuuden hetki. On totuuden hetki, koska emme jätä taakse ainoastaan vanhaa vuotta, vaan jätämme taakse myös rajoittuneen ei-muistetun menneisyyden. Sanon "ei-muistetun", koska ette muista, mitä oikeasti tapahtui. Jätämme sen taakse.
 
Kun menemme nyt uuteen vuoteen, uusiin aikoihin – kuten Cauldre ja Linda sanoivat tänään – tämä on vain niille, jotka valitsevat ja sallivat ruumiillistuneen valaistumisen. Se on siinä. Se on siinä. Ei ole tilaa millekään muulle. Työssä mitä minä ja muut mestarit teemme kanssanne, ei ole tilaa epäilylle. Olen pahoillani. Ja tässä kohtaa te ja minä painimme. Te ja minä painimme tänä vuonna, koska sanotte, kerrotte minulle: "En pääse eroon epäilystä." Sanotte: "Minulla täytyy olla tietty määrä epäilyä tasapainona." Käytätte sitä tasapainona varmistamaan, että teette oikein. Kerrotte minulle, että te ette voi tehdä mitään epäilylle, ja heitän sen suoraan takaisin naamallenne, suoraan takaisin.
 
Epäilyyn ei ole mitään syytä. Epäilyyn ei ole mitään tarvetta.
 
Teidän on pakko olla kyllästynyt siihen, koska minä olen todella kyllästynyt siihen. (Vähän naureskelua)
 
Vedetään kunnolla syvään henkeä ja sanotaan hyvästi tuolle vanhalle rajoittuneelle perspektiiville. Vapauttakaa itsenne. Se ei ole mielen harjoitus. Teette sen vain. Teette sen vain.
 
Adamuksen kysymys ja vastaus
 
Niin shaumbra, pidetäänpä vähän hauskaa. Linda mikrofonin kanssa – suosikkiaikaani.
 
LINDA: Mmmm.
 
ADAMUS: Suosikkiaikaani. On kysymys- ja vastausaika – minun kysymykseni, teidän vastauksenne.
 
LINDA: Voi ei.
 
ADAMUS: Kyllä.
 
LINDA: Sinun ilosi.
 
ADAMUS: Kaksi asiaa ennen kuin aloitamme. Vedetäänpä henkeä, kunnolla energiamuutoshenkeä. Siirrytään siihen. (Kaikki vetävät syvään henkeä)
 
Ja jotta todella ymmärretään sen viisaus, mitä täällä tapahtuu, kun esitän näitä idioottimaisia kysymyksiä ja te annatte minulle todella idioottimaisia vastauksia – siirrytään siihen, mitä huoneessa tapahtuu oikeasti.
 
No, ensinnäkin se on häiriötekijä/ajanvietettä. Rakastan häiriötekijöitä. Numero kaksi, se saa teidät tunteisiin ja rakastan sitä, kun hämmennytte. (Vähän naureskelua) Ei, vaan oikeasti rakastan, koska se todistaa hyvän pointin. Minä esitän kysymyksen ja teillä alkaa olla tunteita. Kun katselen teitä, teillä on kaksi, kolme, neljä eri tunnetta ja sitten hämmennytte: "Miksi minulla pitäisi olla kaikkia näitä eri tunteita, osa näyttää ristiriitailta", ja sitten joko sulkeudutte tai valitsette yhden ja luulette, että se on ainoa tunne. Ei. Ne kaikki ovat totta – jokainen vastaus mikä teillä on sisällänne.
 
Kun esitän näitä kysymyksiä, käytte läpi … Voin nähdä sen, että teistä tulee hyvin älyllinen ja ajattelette, mitä tapahtuu, jos Linda antaa teille mikrofonin. "Minkä vastauksen annan, mikä tekee todella vaikutuksen kaikkiin teihin?" (Muutama naurahdus) Ja unohdatte itsenne. Unohdatte itsenne ja unohdatte, että itse asiassa on vastauskerroksia ja ne kaikki ovat totta. Ne kaikki ovat totta.
 
Mutta ennen kuin teemme tämän, haluan tehdä yhden muun asian. Vedetään kunnolla syvään henkeä. Ja jatkan tämän sanomista uudestaan ja uudestaan, kunnes jyvät alkavat poksahdella: kaikessa, kaikessa on kyse valaistumisestasi. Kaikessa mitä tapahtuu – myös tuossa haukotuksessasi nyt – on kyse valaistumisestasi. (Adamus naureskelee)
 
Kaikessa on kyse valaistumisestasi. Se on kaunis asia. Jokaisessa teossa, kaikessa mitä tapahtuu toisten ihmisten kanssa, koko elämässäsi – sulkematta pois mitään – on kyse valaistumisesta.
 
Hassua asia on, että myös siinä kokemuksessa, mikä meillä juuri oli, myös menneisyydessäsi on nyt kyse valaistumisestasi. Ehkä ajattelit: "No, ennen ei ollut, koska se oli menneisyyteni enkä ollut kovin valaistunut silloin", mutta nyt yhtäkkiä on. Yhtäkkiä kaikki alkaa toimia yhdessä. Se luo melkoisen pyörteen, melkoisen myrskyn, melkoisen puhdistuksen, kun tämä tapahtuu. Mutta kaikessa, myös murtuneessa käsivarressa, on kyse valaistumisestasi. Ei niin, että käsivartesi oli pakko murtua valaistuaksesi, mutta siinä on oltava kyse valaistumisestasi – muuten sitä ei olisi. Eikö vain?
 
SHEEMA: Aivan.
 
ADAMUS: Mitä olet oppinut tästä kokemuksesta, kun käsivartesi murtui? Mitä olet oppinut?
 
SHEEMA: Hmmm …
 
ADAMUS: Se on hevonpaskaa. Sinun olisi pitänyt oppia: älä kävele jäällä! Älä kävele jäällä! (Vähän naureskelua) Okei!
 
SHEEMA: (naureskellen) Okei!
 
ADAMUS: Mitä muuta olet oppinut? (Nainen jatkaa naureskelua) Hän aikoi antaa minulle erittäin metafyysisen vastauksen. Tota, ei sitä. Älä kävele jäällä. Mitä muuta olet oppinut?
 
SHEEMA: (naureskellen) Olemaan haavoittuva.
 
ADAMUS: Kyllä.
 
SHEEMA: Koska olen tottunut olemaan riippumaton …
 
ADAMUS: Voi joo, joo.
 
SHEEMA: … ja vahva ja olemaan laskematta kenenkään varaan.
 
ADAMUS: Joo.
 
SHEEMA: Mutta nyt on paljon asioita, joita en pysty tekemään.
 
ADAMUS: Joo. Kuten?
 
SHEEMA: Minun täytyy siis antaa toisten auttaa itseäni.
 
ADAMUS: Mitä et pysty tekemään?
 
SHEEMA: Ai, tarttumaan asioihin, pieniin asioihin.
 
ADAMUS: Voisit tarttua minuun toisella kädellä. Ei tarvitse olla vain sitä. (Nainen naureskelee) Hyvä. Mitä muuta? Haavoittuva. Se on ok.
 
SHEEMA: Toisten salliminen palvella itseäni.
 
ADAMUS: Aah! Rakastan tätä. Toisten salliminen palvella sinua.
 
SHEEMA: Aivan.
 
ADAMUS: Voisit itse asiassa tavallaan leikkiä tällä käsivarsijutulla. Nimittäin … voisit laittaa kummankin käsivarren tuollaiseen ja todella korostaa sitä! (Nainen naureskelee) Jos olisin sinä, hankkisin myös pyörätuolin ja … (Nainen nauraa ääneen) Tarkoitan, ihan totta! Jos se vaaditaan saamaan sinut oivaltamaan, että vain mestari voi olla palveluksessa. Kaikki muut ovat palvelijoita. Ja vain mestari voi oikeasti sallia toisten palvella itseään. Joo, korosta sitä. Tarvitseeko meidän mennä niin pitkälle, että jokin muu paikka murtuu, että asia menee perille?
 
SHEEMA: Ei, ei.
 
ADAMUS: Hyvä, hyvä, hyvä.
 
SHEEMA: Ei, mutta …
 
ADAMUS: Se ei siis ollut merkki Jumalalta, että teet jotain väärin elämässäsi?
 
SHEEMA: No, se on tavallaan mielenkiintoista. Viime shoudissa puhuit jostain kaverista, joka putosi tikkailta.
 
ADAMUS: Kyllä, kyllä.
 
SHEEMA: Muistatko sen?
 
ADAMUS: Niin kerroin, joo.
 
SHEEMA: Okei.
 
ADAMUS: Joo. En tarkoittanut sitä kirjaimellisesti! (Naurua) Minäpä ilmaisen sen eri tavalla. Se perustui tositarinaan jostain, mikä oli jo tapahtunut. Mutta käsitätkö, miten moni shaumbra on loukkaantunut tuon tarinan jälkeen? Se on todella surullista. Et ole ainoa.
 
SHEEMA: Okei.
 
ADAMUS: Joo, joo. Samaistuitko tuohon tarinaan?
 
SHEEMA: No, sillä hetkellä kun kaaduin, mietin: "Mitä ajattelen?"
 
ADAMUS: Joo, joo. Mitä ajattelit kaatuessasi?
 
SHEEMA: No, ajattelin, että kun pääsen alas, menen polttamaan savukkeen.
 
ADAMUS: Ahaa, ahaa. (Nainen naureskelee) Nyt pääsemme varsinaiseen aiheeseen. Miltä sinusta tuntuu … Onko sinulla syyllisyyttä tupakoinnista?
 
SHEEMA: No, en ollut polttanut muutamaan päivään ja sitten aloin taas polttaa.
 
ADAMUS: Ai jaa.
 
SHEEMA: Miten siis käsittelen tämän?
 
ADAMUS: Tupakoinnin, murtuneen käsivarren vai minut?
 
SHEEMA: Tupakoinnin. (He nauravat kumpikin)
 
ADAMUS: Hassua, että mainitsit sen. Pääsemme siihen aivan hetken kuluttua.
 
SHEEMA: Okei.
 
ADAMUS: Kyllä. Itse asiassa aloitamme sen nyt. Tässä on päivän kysymys, mutta voitko antaa mikrofonin Lindalle, koska haluan vähän tämän tuntemista ensin. Vaikea kysymys lopettamaan tämä vuosi, vaikea kysymys. Ja ettekä tiedä koskaan, kuka saa Lindan mystisen mikrofonin, joten olkaa valmiina. Hmm, hmm.
 
Kysymys mikä minulla on tänään – ja teidätkin saatetaan ottaa mukaan (Yohamille). Vain se että olette muusikkoja, ei merkitse, että teidät on vapautettu. Ja te siellä – vain se että olette lähellä ovea, ei merkitse, että voitte karata. Kysymys on – ja haluan teidän todella tuntevan tätä ensin oivaltaen, että Linda saattaa antaa teille mikrofonin.
 
Kysymys on: mitä vastaan olet taistellut sisälläsi? Mitä vastaan olet … Hmm. Joo, paljon "hmm". Voitte sulkea silmänne. Ottakaa hetki. Mitä … Eikä mitään makyoa tässä, koska tavallaan tiedän jo.
 
Mitä vastaan olet taistellut sisälläsi?
 
Mitä vastaan olet taistellut sisälläsi?
 
Muistakaa, että jokainen vastaus minkä annatte, voi auttaa muita shaumbroja, jotka kuuntelevat nyt tai tulevaisuudessa. Ja muistakaa, että jokainen vastaus voi todella tehdä teistä osasyyllisen. (Adamus naureskelee)
 
Mitä vastaan olet taistellut sisälläsi? Hmmm.
 
(Tauko)
 
Oletko valmis, Linda?
 
LINDA: Totta kai.
 
ADAMUS: Aloitetaan.
 
LINDA: Okei.
 
ADAMUS: Aah! Rakastan tätä aikaa. Voi tuntea hermostuneisuuden huoneessa ja muutamat teistä: "Joo anna minulle mikrofoni!" Mutta ole hyvä. Nousisitko seisomaan, että koko maailma voi nähdä sinut?
 
LINDA F: Raivo.
 
ADAMUS: Raivo. Erinomaista, kiitos. Kiitos ei-makyo-vastauksestasi. Mutta tiedät seuraavan kysymykseni.
 
LINDA F: Ai jaa.
 
ADAMUS: Vai mitä? (Adamus naureskelee) Miksi raivo? Mitä vastaan taistelet?
 
LINDA F: Luulen, että taistelen asumistilannetta vastaan jonkun kanssa enkä ole …
 
ADAMUS: Pysähdytäänpä siihen – "Taistelen asumistilannetta vastaan."
 
LINDA F: Okei, kyllä.
 
ADAMUS: Piste.
 
LINDA F: Piste.
 
ADAMUS: Perimmiltään se ei liity oikeasti kehenkään muuhun.
 
LINDA F: Okei.
 
ADAMUS: Asumistilanne, mielenkiintoista. Okei, tämän perusteella nyt, miksi raivoa?
 
LINDA F: (pitäen vähän taukoa ja sitten huokaisten) Luulen, että toivon sen muuttuvan. Tarkoitan, että muutin toiseen asumistilanteeseen, mutta nyt olen kahden paikan välissä.
 
ADAMUS: Mm hmm.
 
LINDA F: Hmm …
 
ADAMUS: Raivo. Kohdistettuna sinuun, luullakseni. Mutta kohdistat sen tyytyväisenä myös toisiin, jos annetaan tilaisuus.
 
LINDA F: Sen olen havainnut pari viime päivää, kyllä. (Vähän naureskelua)
 
ADAMUS: Joo, hyvä, hyvä. Ja mistä tuossa raivossa on oikeasti kyse?
 
LINDA F: Siinä on kyse siitä, missä kohtaa en käytä täysin resurssejani siihen, mitä haluan itselleni.
 
ADAMUS: Voisinko todeta sen vähän eri tavalla?
 
LINDA F: Totta kai.
 
ADAMUS: Siinä on kyse epäilystäsi tai vapauden, itsenäisyyden, todellisen itsenäisyyden, kyseenlaistamisesta. Se on vähän pelottavaa. On tavallaan helpompaa roikkua jossain vanhassa tilanteessa, muissa tilanteissa. On helpompaa mukautua toisiin ihmisiin tai sanoa, että siinä on kyse asunnosta, asumisesta, sen tyyppisestä asiasta, mutta perimmiltään oikeasti on kyse omasta vapaudestasi – ensinnäkin vapaus muista, mikä on tavallaan epätavallista sinulle ja monille muille – mutta on kyse todellisesta vapaudesta ja siitä, mitä tuossa vapaudessa tapahtuu. Oletko valmis siihen? Osaatko käsitellä sen vastuun? Selviydytkö?
 
On – enkä yritä laittaa sinua koville, mutta kaikki voivat nähdä itsensä siinä – jonkin verran ns. selviytymisenergiasyöttöä, mikä jatkuu usein ajatellessasi: "No, ainakin elämässäni on toinen ihminen, vaikken kestäkään häntä enkä halua olla hänen kanssaan. Ainakin on joku muu tai jotain muuta." Käytät sitä siis energiasyöttönä hänestä. Enkä sanoisi sitä vampyyrijutuksi, mutta se on lohdutusta. Se on lohdutusta.
 
Ihmisidentiteetille on erittäin pelottavaa miettiä olemista täysin yksin – erittäin pelottavaa. On siis tuo toisten tarve, tarve nähdä itsensä toisten kautta, ikään kuin se tarve, että heillä on vastaus tai voi olla vastaus, mitä teillä ei ole. Ja erityisesti sinun tapauksessasi myös huoli siitä, lähdetkö planeetalta. Leijutko pois täältä, jos elämässäsi ei ole muita ihmisiä maadoittamassa sinua? Ei niin, että he tarvitsevat sinua, vaan tavallaan sinä tarvitset heitä, koska ilman ketään, ilman tuota vanhaa yhteyttä, on huoli, että lähdet. On siis selviytymisenergiasyöttöä. Ja pääsemme ratkaisuun, mahdolliseen ratkaisuun, aivan hetken kuluttua.
 
Hyvä, seuraava. Rakas Eesan Linda, kuka on seuraava? Mitä vastaan taistelet elämässäsi?
 
Voi, ja ennen kuin annat mikrofonin kenellekään, niin tapahtuu paljon taistelua. Oikeasti tapahtuu. Ja tiedän joidenkin teistä ajattelevan: "No, minulla homma on hallussa." (Adamus sylkäisee) (Vähän naureskelua) Sinä vain luulet, että sinulla homma on hallussa, mutta se on hyvin yleistä. Se on hyvin läpitunkevaa, ja me … olemme kyllästyneet siihen. Meidän täytyy päästää siitä irti. Se on merkityksetöntä. Se oikeasti on.
 
Okei, Linda, mikrofoni, ole hyvä.
 
Aa, tervehdys!
 
SHAUMBRA 2 (mies): Tota, luulen …
 
ADAMUS: Haluaisitko kupin kahvia?
 
SHAUMBRA 2: Totta kai.
 
ADAMUS: Tänään tehdään hyvää kahvia. Kermaa, sokeria, vuohenmaitoa?
 
SHAUMBRA 2: Kristallilasissa? Voinko saada sellaisen?
 
ADAMUS: Kristallilasissa? Sinulle haetaan jotain, mikä näyttää tavallaan kristallilasilta. Mitä haluaisit siihen?
 
SHAUMBRA 2: Vain kermaa, kiitos.
 
ADAMUS: Vain kermaa. Haluaisitko pipareita?
 
SHAUMBRA 2: Ei, en ole kovin makean ystävä.
 
ADAMUS: Minä haluaisin pipareita.
 
SHAUMBRA 2: Okei. (Naurua)
 
ADAMUS: Siis …
 
SHAUMBRA 2: Adamus haluaa pipareita, kiitos.
 
ADAMUS: Joo, lautasellinen tänne, hyvä. Siis mitä vastaan taistelet elämässäsi?
 
SHAUMBRA 2: Tota …
 
ADAMUS: Muuten, mitä minä juuri tein?
 
SHAUMBRA 2: Häiritsit minua.
 
ADAMUS: Ehdottomasti.
 
SHAUMBRA 2: Yritit saada minut pois päästäni, jotten anna sinulle loogista vastausta.
 
ADAMUS: Kyllä, kyllä, kyllä, kyllä, hyvä.
 
SHAUMBRA 2: Kiitos.
 
ADAMUS: Ja mitä tein juuri kysymällä, mitä kysyin?
 
SHAUMBRA 2: Sait minut oivaltamaan sen?
 
ADAMUS: Joo, tai sain sinut takaisin mieleesi, mutta se on pientä peliä, mitä pelaamme. Anna palaa. Mitä vastaan taistelet itsessäsi
 
SHAUMBRA 2: Luulisin, että monia pelkoja ja epäilyksiä. Tunnen, että tavallaan laitan itseni ulos joskus, mutta sitten päädyn ottamaan kaksi askelta taaksepäin ja …
 
ADAMUS: Joo, joo. Miksi?
 
SHAUMBRA 2: Luulen, että pelkään tavallaan vähän tulla täysin maailmaan ja olla täysin itseni.
 
ADAMUS: Miksi?
 
SHAUMBRA 2: Pelkään, mitä saattaa tapahtua.
 
ADAMUS: Kuten mitä? Poltetaan roviolla? (Adamus naureskelee)
 
SHAUMBRA 2: Joo, no, se on voinut tapahtua yhdessä elämässä.
 
ADAMUS: Se sattuu vain minuutin. (Naurua) Ei, vaan koska olet tavallaan lähtenyt jos ennen prosessia. Se on hyvä asia ajattomana olemisessa – nimittäin jos sinut aiotaan polttaa roviolla, olet jo lähtenyt tavallaan. Olet vain maisemissa riittävästi sanoaksesi: "Jessus, se oli todella kuumaa!" ja sitten viuh! olet pois sieltä. Et siis oikeasti koskaan käy läpi … (Joku ojentaa miehelle kupin kahvia) Ota kulaus, kyllä. Voi, sait "Ranskan lilja" –mukin. Minä en …
 
SHAUMBRA 2: Joo.
 
ADAMUS: Vau! (Naurua)
 
SHAUMBRA 2: Kiitos.
 
ADAMUS: Vau! Okei, okei.
 
Olet siis tässä, ilmeisen älykäs mies. Olet tässä, hyvännäköinen kaveri. Ettekö sanoisi niin, naiset ja herrat? (Yleisö on samaa mieltä) Joo, näetkö? Näetkö, mitä tapahtuu, kun tulet tänne.
 
Olet näkemyksellinen. Sinulla on tietoisuutta. Mikä siis antaa sinulle tätä epäilyä ja pelkoa? Ja sinulla on kaikki työkalut. Miksi sinulla on tätä? Miksi taistelet vastaan ja kuka voittaa?
 
LINDA: Mmm.
 
SHAUMBRA 2: Ei todellinen Itseni.
 
ADAMUS: Joo, joo. Nautitko siitä?
 
SHAUMBRA 2: Ei, siitä on tulossa itse asiassa todella väsyttävää.
 
ADAMUS: Makaatko valveilla sängyssäsi yöllä?
 
SHAUMBRA 2: Joo, on unettomuutta.
 
ADAMUS: Koska olet terävä kaveri, mitä ratkaisuja olet keksinyt?
 
SHAUMBRA 2: No, ne eivät toimi enää. Tarkoitan yritys antaa itselleni muuta ajateltava lukuisilla eri keinoilla. Mutta huomaan oikeasti, ettei se toimi enää.
 
ADAMUS: Hyvä. (Joku tuo lautasellisen pipareita) Haluaako kukaan pipareita? Pipareita? Tota, minä ensin. Tällä tavalla mestarit toimivat, kiitos. Pankaa ne kiertämään. Kun lautanen on tyhjä, teemme lisää kalaa ja leipää ja jatkamme tarjoamista. (Vähän naureskelua) Olen pahoillani keskeytyksestä.
 
SHAUMBRA 2: Ei se mitään.
 
ADAMUS: Mutta, mmm, mmm, mmm. (Adamus nauttii intohimoisesti piparista, vähän naurua) Koeta kestää, haluan kokea tämän. On asioita, joita kaipaan ihmisenä olemisesta. Joo, pipareita. Se on melkein … Se on aistillista. Se on erittäin aistillista. Mm hmm.
 
AMIR: Mmm. (Hänelläkin on pipari) Niellä … sokeria.
 
ADAMUS: Mm hmm. Sokeri ei vaivaa minua.
 
AMIR: Hyvä.
 
ADAMUS: Voisin syödä paljon sokeria, joo. Se vaivaa vain niitä, jotka ovat huolissaan sokerista. Ja he luulevat sen vaikuttavan heihin ja sitten heidän täytyy luopua sokerista ja jatkaa näitä sokerittomia dieettejä. Mutta todellinen mestari voi syödä sokeria aamiaiseksi – vain kulhollisen sokeria (naurua), joskus vähän kermaa lisäksi. (Lisää naurua) Makea kerma-sokeriaamiainen. (Lisää naurua)
 
Missä olimmekaan? (Naurua)
 
SHAUMBRA 2: Ai jaa, taas takaisin häiriötekijöihin.
 
ADAMUS: Voi, taas häiritsemässä. (Lisää naurua) Itse asiassa, tässä oli enemmän kyse aistillisuuden korostamisesta. Jos aiot syödä piparin, niin tarkoitan, että syö se. Tunne se. Lopeta se, mitä olet tekemässä. Vaikka olisit keskellä haastattelua ja ihmiset katselisivat sinua ympäri maailmaa, pysähdy ja saa tuo aistikokemus, mitä useimmat teistä eivät enää saa, ja syö sokeria aamiaiseksi. Hyvä luoja.
 
Siis epäily ja pelko ja … (joku tuo lisää pipareita) Voi, kiitos, kiitos.
 
EDITH: Anna hänelle yksi.
 
ADAMUS: Hän ei syö sokeria.
 
EDITH: Ai jaa.
 
ADAMUS: Ei välitä kovasti makeasta, joo.
 
SHAUMBRA 2: En kovasti. Pidän kyllä puhtaasta suklaasta, missä on suuri kaakaopitoisuus. Se on minun juttuni.
 
ADAMUS: Joo. No, tämä on puhdasta. Sitten se kääritään keksiin piparin sisälle.
 
SHAUMBRA 2: Just joo!
 
ADAMUS: Hyvin puhdasta. Tota, mmm.
 
SHAUMBRA 2: Maissisiirappia, joo.
 
ADAMUS: Mm hmm. Mmm, mmm.
 
Missä siis olimmekaan? Olemme siis pelossa ja epäilyssä. Sinua varten tapahtuu paljon, mutta uppoudut siihen. Miten aiot käsitellä tämän lopulta?
 
SHAUMBRA 2: Huomaan itse asiassa ottavani harppauksia lopultakin, koska olen vain todella kyllästynyt siihen, miten asiat ovat olleet. Tarkoitan, että alan tehdä asioita, joista nautin oikeasti ja …
 
ADAMUS: Vau, mikä ajatus! (Vähän naureskelu) Vau.
 
SHAUMBRA 2: … asioita joita pelkäsin tehdä, kuten olen todella kiinnostunut henkisyydestä ja minulla on blogi ja olen … (kännykkä soi)
 
ADAMUS: Joo, uusi pieni häiriötekijä. Eikä edes uskoisi, että se tulee Edithin kännykän soimisesta kesken keskustelumme. Edith on viimeinen ihminen maailmassa, jonka olettaisit sen olevan! (Naurua)
 
SHAUMBRA 2: Kyllä.
 
ADAMUS: Suloinen äiti Edith ja hänen soiva kännykkänsä. Kaikkien näiden vuosien jälkeen luulisi … miten voisit … aivan keskellä keskusteluamme. (Vähän naureskelua) Joo. (Joku sanoo "pistä se piiloon, pistä se piiloon!")
 
SHAUMBRA 2: Joo, olet melko hyvä siinä.
 
ADAMUS: Joo, joo. (Adamus naureskelee) Itse asiassa te olette hyviä siinä. Te olette todella hyviä siinä, koska juuri tätä te teette. Teillä on käynnissä näistä taisteluja. Ette tiedä, miten se käsitellään. Annatte itsellenne muuta ajateltavaa, kunnes taistelu palaa, kunnes luotte uuden taistelun. Ja melko pian on niin paljon kaaosta ja roskaa menossa, että olette jo unohtaneet, mistä taistelussa oli kyse, mitä vastaan taistelette ja unohdatte, että itse asiassa on erittäin helppo ratkaisu mennäkseen siitä yli.
 
Pysytte siis tuossa nyrkkeilykehässä koko ajan – tarkoitan, että kenties hyppäätte kehästä toiseen, mutta melko pian siitä tulee hämmentävää. Se on kuin: "En edes tiedä enää, minkä vuoksi olen onneton. En edes tiedä, miksi olen niin vihainen tänään. En edes tiedä, miksi Adamus ärsyttää minua niin paljon, mutta niin asiat vain ovat", tavallaan. Eikö vain?
 
SHAUMBRA 2: Oletan niin.
 
ADAMUS: Oletat niin. Okei, hyvä. Kiitos. Palaamme asiaan.
 
SHAUMBRA 2: Okei.
 
ADAMUS: Kiedomme tämän kaiken yhteen nerokkaasti.
 
Mitä vastaan taistelet? (Linda antaa mikrofonin John Kuderkalle, joka heilauttaa sen pois)
 
LINDA: Ei. Sinun on pakko.
 
JOHN: Ei, en ota.
 
LINDA: Kyllä otat. Minulle sanottiin, että sinun on pakko.
 
JOHN: Hmm.
 
ADAMUS: Hmm.
 
JOHN: Hmm.
 
ADAMUS: Kenties meidän pitäisi saada lisää pipareita. (Naurua)
 
JOHN: Ai jaa, minulle kelpaisi myös kuppi kahvia.
 
LINDA: Sandra, kuppi kahvia Johnille.
 
JOHN: Ei, laskin vain leikkiä.
 
ADAMUS: Mitä vastaan taistelet?
 
JOHN: (pitäen tauon) Terveysongelmien.
 
ADAMUS: Terveysongelmien, hyvä. Se on hyvä vastaus. Miten se taistelu sujuu?
 
JOHN: Se näyttää menevän hyvin tällä hetkellä.
 
ADAMUS: Okei. Pelkäätkö, ettei se ehkä mene hyvin? Pelkäätkö, ettei sinulla ole kontrollia siihen?
 
JOHN: (pitäen pienen tauon) Ei, ei pelkoa. Minulla on kontrolli siihen, jos haluan.
 
ADAMUS: Okei. Ei pelkoa, ei taistelua?
 
JOHN: Ei oikeastaan, ei.
 
ADAMUS: Okei. Terveysongelma, mistä se juontuu, miksi se ylipäätän on olemassa?
 
JOHN: (hengittäen syvään ulos) Katsotaanpa.
 
(Tauko)
 
ADAMUS: Autan sinua mielelläni milloin vain.
 
JOHN: No, anna palaa.
 
ADAMUS: Okei, terveysongelma. Se voitaisiin jäljittää tiettyihin kemikaaleihin, myrkkyihin, sellaisiin asioihin, mutta se ei ole itse asiassa koko tarina. Se on mielenkiintoinen tarina, mutta terveysongelma auttaa sinua todellisuudessa tulemaan paljon herkemmäksi, tuntevammaksi ihmiseksi. Se antaa sinulle kyvyn tuntea kuoleman mahdollisuus. Se antaa sinulle kyvyn tuntea itseäsi, matkaasi, ihmisiä ympärilläsi ja yhtäkkiä se aktivoi, avaa todelliset tunteet – ei emootiot, joita vastaan olet suhteellisen paljon, hyvästä syystä, mutta todelliset tunteet. Ja minun täytyisi sanoa, että yksi kolmesta pääasiasta, joita tulit tänne kokemaan tässä elämässä, on todellinen tunteminen – kutsun sitä aistillisuudeksi – eivät nuo saastaiset ja siirappiset tunteet, joista et pidä kovin paljon toisissa ihmisissä, enkä minäkään, mutta todellinen kokeminen. Ja se antaa sinulle sitä.
 
Ja jos ruumiillistat oikeasti tuon todellisen tuntemisen perusolemuksen, kaikenlainen biologinen epätasapaino, kaikenlainen sairauden tarve voi mennä pois. Se on palvellut tarkoituksensa. Ota siis avosylin vastaan tunteminen.
 
JOHN: Kuulostaa hyvältä minusta.
 
ADAMUS: Hyvä. Se on paljon helpompaa ja paljon parempaa kuin taistelu.
 
Tiedän, että toisilla teistä täällä on terveysongelmia ja jotain todella pelottavia terveysongelmia – tarkoitan hengenvaarallisia terveysongelmia. Ja teille kerrotaan nykyään: "Taistelemme tätä vastaan. Taistelemme syöpää vastaan. Taistelemme sitä vastaan, mitä se onkin." Ja sanon teille nyt "ei, emme taistele". On paljon tehokkaampi, paljon parempi ja paljon iloisempi tapa.
 
Okei, vielä muutama. Mitä vastaan taistelet sisälläsi? Mitä vastaan taistelet? Ole hyvä.
 
SHAUMBRA 3: (nainen) Pelkoa.
 
ADAMUS: Haluaisitko pipareita?
 
SHAUMBRA 3: Söin juuri kaksi.
 
ADAMUS: Haluaisitko lisää?
 
SHAUMBRA 3: En.
 
ADAMUS: Haluaisitko tonnikalaleivän nyt? (Naurua) Minulla on sellaisen himo.
 
SHAUMBRA 3: Miten tiesit, että se on suosikkileipäni?
 
ADAMUS: Miten tiesin! (Nainen naureskelee) Koska sillä hetkellä kun nousit ylös, sain himon …
 
SHAUMBRA 3: Tonnikalaan?
 
ADAMUS: … tonnikalaleipään.
 
SHAUMBRA 3: Ai jaa.
 
ADAMUS: Ja olen aina ollut lohityyppi, mutta yhtäkkiä … tonnikalaa ja vähän salaattia, majoneesia, vähän juustoa …
 
SHAUMBRA 3: Perunalastuja.
 
LINDA: Tuskinpa vaan! (Hän naureskelee)
 
ADAMUS: Ja perunalastuja ja kivalla jyväleivällä, paahdettuna.
 
LINDA: Onko talossa tonnikalaa?
 
ADAMUS: Paahdettuna. Leipä hieman paahdettuna, kyllä.
 
SHAUMBRA 3: Söin juuri eilen sellaisen.
 
ADAMUS: Voiiii! Minä …
 
SHAUMBRA 3: Se on edelleen aurassani, luulisin.
 
ADAMUS: Anna minun … annan minun haistaa vähän. (Naurua, kun Adamus haistelee häntä) Voiii! Jos vain tehtäisiin tonnikalaparfyymiä. (Paljon naurua)
 
Mutta ei, haluaisin todella tonnikalaleivän.
 
SHAUMBRA 3: Erittäin hyvää.
 
ADAMUS: Luuletteko, että saan sellaisen?
 
LINDA: Lohta. Voimme tehdä lohesta.
 
ADAMUS: Tonnikalaa! Tonnikalaa. Mutta ei, se on ok. Jo riittää häiriötekijät, mennään suoraan asian ytimeen. Mitä vastaan taistelet?
 
SHAUMBRA 3: Pelkoa.
 
ADAMUS: Joo, minkä?
 
SHAUMBRA: Huh.
 
ADAMUS: Huh. Tunsitteko sen? Tunsitteko tuon "huh"? Pystyttekö olemaan empaattinen sen osalta? Kun hän sanoi "huh", sanoitte tavallaan: "Voii! Tiedän, mistä tulet, beibi! Minä … huh!" Sanot "pelko". Minkä pelko? Huh! (Muutama naurahdus) Okei.
 
SHAUMBRA 3: Epävarmuus tulevaisuudesta. Epäily. Epäily olisi suuri osa sitä.
 
ADAMUS: Tulevaisuus on ehdottomasti katastrofi. (Vähän naureskelua, nainen huokaisee) Ja tulevaisuus on erittäin lupaava. Tulevaisuus voi olla hyvin tuottoisa. Tulevaisuus on erittäin helppo. Se on kaikkia näitä asioita. Ymmärrätkö? Ei ole yhtä vastausta, mutta on paljon vaihtoehtoja.
 
Tulevaisuus on kaikkia noita asioita. Joillekin ihmisille tulevaisuus on ehdottomasti kamala. Tulee pahin vuosi, mitä heillä on koskaan ollut.
 
SHAUMBRA 3: Voi ei!
 
ADAMUS: Ei sinulla. Sanot: "Voi ei!" En puhu sinusta. Puhun muista.
 
Luulisi myös, että saisin popcorn-kaulaketjun … joltain, joltain. (Nainen heittää omansa Adamukselle) Kiitos, kiitos. Ja luulisi, että joku aloitekykyinen shaumbra löytäisi tavan tehdä kestävän popcorn-kaulaketjun – sellaisen mitä linnut ja oravat eivät syö. (Joku on tuonut popcorn-kaulaketjuja jaettavaksi tapaamisessa)
 
EDITH: Haluatko syödä sen?
 
ADAMUS: Ei, haluan tonnikalaleivän. (Adamus naureskelee) Mutta ei nyt, myöhemmin. Myöhemmin. Jatketaan … Himoni kasvaa puhuessamme eikä edes pizza tyydyttäisi nälkääni nyt.
 
SHAUMBRA 3: Totta, joo.
 
ADAMUS: Katso nyt, mitä teit minulle?
 
SHAUMBRA 3: No, tiedäthän.
 
ADAMUS: Toisitko minulle tonnikalaleivän seuraavaan tapaamiseen?
 
SHAUMBRA 3: Kyllä tuon.
 
ADAMUS: Kiitos.
 
SHAUMBRA 3: Lupaan sinulle sen.
 
ADAMUS: Okei, hyvä, hyvä.
 
Missä siis olimmekaan? Ai niin, pelko. Se on kaikkia noita asioita. Se on synkkä. Se on kaikkein paras vuosi. Se on vapautumisen ja täysivaltaisuuden vuosi ja se on kurja vuosi. On rikoksia ja kaikkia noita asioita. Ja niitä kaikkia tapahtuu, niitä kaikkia on tapahtunut. Ne ovat kaikki mahdollisuuksia. Ne kaikki eletään jossain määrin. Menemme sen yli. Menemme siihen, mitä haluatte. Hyvä.
 
Siis miksi pelkäät? Miksi pelkäät mitään?
 
SHAUMBRA 3: (huokaisten) Se on todella hyvä kysymys.
 
ADAMUS: Onko siitä sinulle mitään hyötyä?
 
SHAUMBRA 3: Ei. Ainoa vastaus, minkä löydän siihen, on vain tehdä se, mitä pelkään, niin paljon kuin voin. Tiedäthän, vain tehdä se.
 
ADAMUS: Siinä ei ole tolkkua.
 
SHAUMBRA 3: Eikö? (He kumpikin naureskelevat)
 
ADAMUS: Ei. Mutta se on parempi kuin juosta karkuun sitä. Mutta tavallaan myös taistelet edelleen pelkoa vastaan.
 
SHAUMBRA 3: No, se ei ole miellyttävää. Se ei ole vieläkään miellyttävää.
 
ADAMUS: Se ei ole vieläkään miellyttävää. Taistelet edelleen sitä vastaan.
 
SHAUMBRA 3: Aivan.
 
ADAMUS: Ja tavallaan edelleen asetut sen hakattavaksi.
 
SHAUMBRA 3: Niin taitaa olla.
 
ADAMUS: Ohitamme sen. Okei? Ohitamme sen.
 
SHAUMBRA 3: Mahtavaa!
 
ADAMUS: Sanot nyt "mahtavaa", mutta kun …
 
SHAUMBRA 3: Ei!
 
ADAMUS: … kerron, miten sen voi tehdä, sanot: "Voiii, en tiedä, Adamus. En tiedä, mmmm."
 
SHAUMBRA 3: No, se ei voi toivottavasti olla yhtään pahempaa kuin …
 
ADAMUS: Voi, voi se olla.
 
SHAUMBRA 3: Se voi?
 
ADAMUS: Se voi olla pahempaa. (Naurua) Voi, hyvä luoja, et ole päässyt edes vielä "pahemman" määritelmään.
 
SHAUMBRA 3: Okei.
 
ADAMUS: Emme ole … Voi, ei, ei, ei. Siitä voi tulla paljon pahempaa. Tuoko se esiin pelkoa?
 
SHAUMBRA 3: Oudosti ei.
 
ADAMUS: Ai jaa, haluat siitä tulevan pahempaa.
 
SHAUMBRA 3: Ei. Haluan vain tietää, mitä se on. Mitä se on? Selvitetään, mitä se on.
 
ADAMUS: Annan sinulle salaisuuden tässä ja selitän sitä enemmän myöhemmin. Hän kehottaa sinua ottamaan drinkin. (Naurua) Joo. Kaataisitteko hänelle drinkin, kiitos? Hän tarvitsee sitä.
 
SHAUMBRA 3: Kyllä, kiitos!
 
ADAMUS: Luomme vain täysin eri todellisuuden.
 
SHAUMBRA 3: Okei.
 
ADAMUS: Siinä kaikki, hyvin yksinkertaista.
 
SHAUMBRA 3: Olen valmis.
 
ADAMUS: Okei, hyvä. Sanot nyt olevasi valmis, mutta sitten näemme sen. Älä unohda sitä tonnikalaa, ekstramajoneesilla, joo. Ja pidän vähän lämmitetystä leivästä. Sinun ehkä täytyy selvittää, miten teet sen, mutta …
 
LINDA: Purkitettua tonnikalaa vai tuoretta tonnikalaa?
 
ADAMUS: "Purkitettua vai tuoretta", hän kysyy. Kristallia vai pahvia? (Linda kikattaa) Vähän selleriä myös.
 
Seuraava. Otamme vielä kaksi. Mitä vastaan taistelet elämässäsi? Aa!
 
MICHELLE: Luulen, että …
 
LINDA: Hei, hei, hei. (Näyttäen pitämään mikrofonia ylhäällä)
 
MICHELLE: Ai jaa. Minussa … (Hän naureskelee)
 
ADAMUS: Taistelet nyt Lindan kanssa. (Adamus naureskelee)
 
MICHELLE: … on osia, jotka turhauttavat minua – suurta ärtyneisyyttä tiettyihin yksilöihin.
 
ADAMUS: Minuun?
 
MICHELLE: Ei kehenkään täällä.
 
ADAMUS: Noooo, vähän! Auts! Vain vähän. (Vähän naureskelua) Siis ärtyneisyyttä tiettyihin ihmisiin …
 
MICHELLE: Ei.
 
ADAMUS: Joo. Tuntuuko sinusta pahalta, että olet ärtynyt heihin?
 
MICHELLE: Kyllä.
 
ADAMUS: Miksi? Minä pidän ärtymisestä ihmisiin.
 
MICHELLE: Koska ärsyynnyin todella erääseen jouluna enkä se ollut minä. Mutta se olin minä, koska …
 
ADAMUS: Se olit sinä. (Adamus naureskelee)
 
MICHELLE: Joo.
 
ADAMUS: Oikeasti olit. Miksi et huomenna vain ripitä häntä?
 
MICHELLE: No, hän ei ole enää tässä osavaltiossa, luojan kiitos. (Naurua)
 
ADAMUS: Missä osavaltiossa ja kaupungissa hän on?
 
MICHELLE: No, se kertoo liikaa.
 
ADAMUS: On puhelimia. On internet. Ripitä hänet etänä.
 
MICHELLE: Olisin mieluummin puhumatta tälle ihmiselle.
 
ADAMUS: Aha! Olisit mieluummin.
 
MICHELLE: Vain hyvin kummallinen …
 
ADAMUS: Oikeasti menisin mieluummin vain suoraan siihen. Silloin kun minulla on vihollinen, isken suoraan siihen, missä tuntuu. Joo. Krrrr!
 
MICHELLE: Hänellä ei ole aavistustakaan. Hänellä ei ole aavistustakaan.
 
ADAMUS: No, tiedän, mutta anna hänelle aavistus, koska tiedätkö mitä? Muuten pullotat sen itseesi.
 
MICHELLE: En enää.
 
ADAMUS: Oiiiii! En usko sitä. Mmmmm. En. Mutta se oli ensimmäinen asia, jonka mainitsit sanottuani: "Mitä vastaan taistelet?"
 
MICHELLE: Ärsytys.
 
ADAMUS: Joo.
 
MICHELLE: Joo.
 
ADAMUS: Okei. Mikä muu? On jotain muuta, mitä kalastelen tässä.
 
MICHELLE: Hmm. (Naurua) Ensimmäinen …
 
ADAMUS: Muuten, mestari ymmärtää häiritsemisen taidon. Linda, kirjoittaisitko sen siihen taikajuttuusi (iPad). Se on hyvin tärkeä muistaa. Se antaa vähän huumoria itselle – kenties ei kenellekään muulle. Mutta kun olette opettamassa tai tekemässä, mitä teettekin, mestarina ymmärrätte häiritsemisen taidon. Se on suurenmoista, koska joku voisi haastaa teidät, tehdä jotain haastavaa ja te vain häiritsette häntä, annatte muuta ajateltavaa. Tuotte sen täältä tänne.
 
Silloin kun joudutte omaan päähänne, kuten joudutte – joudutte tuohon ajatteluun, murehtimiseen, makaatte yöllä hereillä sängyssä – hitto, häiritkää vain itseänne! Ei, vaan oikeasti. Häiritkää itseänne. Pelatkaa peliä. Tehkää jotain omalaatuista. Kierähtäkää sängystä lattialle! (Vähän naurua) Järkytätte itsenne pois tuosta merkityksettömästä mielen roskasta, mitä teillä oli. Ottakaa peitto pois ja kierähtäkää – pum! – kunnes putoatte laidalta. Ja nauratte niin kuin nyt sanoen: "Olin niin kiinni omassa roskassani." Mestari ymmärtää häiritsemisen taidon. Luulen, että teemme shaumbra-kirjan, kun saan muut kirjani lopultakin ulos – "Häiritsemisen taito".
 
Voi, häiritsinkö sinua?
 
MICHELLE: Kyllä, sinulla on se häiritsemisen taito.
 
ADAMUS: Kyllä, tarkoituksella. Tarkoituksellisen häiritsemisen taito.
 
MICHELLE: Tarkoituksellisen häiritsemisen.
 
ADAMUS: Mitä muuta vastaan taistelet, rakkaani?
 
MICHELLE: Taistelen itseäni vastaan.
 
ADAMUS: Tiedetään, tiedetään. Sitä juuri sanoin. Mitä vastaan taistelet sisälläsi, mitä vastaan itsessäsi?
 
MICHELLE: Asioita, joista en pidä itsessäni.
 
ADAMUS: Okei. Sinun ei tarvitse mainita mitään, mutta voit mainita, jos haluat.
 
MICHELLE: En halua.
 
ADAMUS: Okei, minä mainitsen sitten. (Naurua) Näettekö pelon tulevan esiin, pööö! (Lisää naurua) Ei se ole minun asiani.
 
MICELLE: Ei niin.
 
ADAMUS: Mutta tapahtuu paljon taistelua.
 
MICHELLE: Joo.
 
ADAMUS: Voinko olla henkilökohtainen? Okei, olen. (Lisää naureskelua) Sillä ei ole merkitystä, mistä taistelussa on kyse, mutta yrität teeskennellä, ettei sitä ole, ja se saa sinut kiinni. Taistelu voittaa, koska sinun täytyy teeskennellä, ettei sitä ole, ja sitä on, rakkaani, ja aion näyttää sinulle tämän vuoden loppuun mennessä … Ai niin, on melkein uusi vuosi jossain. Aion näyttää sinulle tämän loppuun mennessä, miten paljon olet taistellut, miten paljon se on sitonut energiaasi, miten paljon se on aiheuttanut sinulle vaivoja – fyysisiä, nukkumisongelmia, puhumisongelmia. Sinulla on hyvin terävä huumorin- ja viisaudentaju etkä käytä sitä. Et käytä sitä. Pidättelet itseäsi, kun yrität artikuloida jotain, ja sinulla on yksi hämmästyttävimmistä luontaisista keskusteluvaistoista.
 
MICHELLE: Onko?
 
ADAMUS: Nerokkaan keskustelun. Ei mitään pölöttämistä, vaan nerokasta. Siis toivottavasti – ei, ei toivottavasti, teemme siitä todellisuutta – tämän loppuun mennessä näet, miten paljon energiaa olet sitonut asioita vastaan taisteluun, ja teeskentelet, ettet ole.
 
MICHELLE: Kuulostaa hyvältä.
 
ADAMUS: Kiitos, kiitos.
 
MICHELLE: Kiitos.
 
ADAMUS: Voi ei. Siitä tulee säälittävää. Siitä tulee kamalaa noin kolmeksi päiväksi …
 
MICHELLE: (naureskellen) Kiitos.
 
ADAMUS: … ja sitten pääset siitä yli.
 
Okei, yksi vielä ja pääsemme asian ytimeen. Luultavasti ihmettelette: "Mikä tämän shoudin pointti on, paitsi häiritseminen?" Kyllä, massiivinen häiritseminen.
 
GLORIA: Minäkö?
 
LINDA: Mm hmm. Sinä.
 
GLORIA: Minulla ei ole … Minulla ei ole mitään kysymystä.
 
LINDA: Ai jaa! Se ei ota tulta siipiensä alle. Ei, ei, ei, et saa torjua mikkiä.
 
ADAMUS: Itse asiassa, voit torjua mikin, mutta sitten sinun täytyy siivota vessat illan päätteeksi (naurua), mikä ei olisi normaalisti mikään ongelma, mutta juhlitte kaikki uutta vuotta ja juotte paljon ja vessoista voi tulla tavallaan sotkuisia – jos tiedät, mitä tarkoitan. (Yleisö sanoo "ei, yäk!)
 
Joo, uusi häiriötekijä. Näettekö, että jotain ei vain heitetä pois. Luodaan koko illuusio, koko kuva, jotta kaikki kuvittelevat tämän todella törkeän vessan ja "voi eiiii!"
 
GLORIA: Ei.
 
ADAMUS: Kyllä, kyllä. Mitä vastaan olet taistellut itsessäsi?
 
GLORIA: Olen iloinen, että olen täällä. Ei minulla ole mitään taisteltavaa.
 
ADAMUS: Niin minäkin olen.
 
GLORIA: Kyllä.
 
ADAMUS: Kyllä.
 
GLORIA: En tiedä.
 
ADAMUS: Ei mitään? (Hän pudistaa päätään "ei") Perhe?
 
GLORIA: Mitä?
 
ADAMUS: Perhe. Mitään perhetaisteluja?
 
GLORIA: Kenties, kenties.
 
ADAMUS: Aha! Nyt alamme paljastaa sen. Tietysti se oli helppoa – kuka tahansa teistä olisi voinut selvittää sen. Perhetaisteluja, okei.
 
GLORIA: No, ei kovin monia. Heistä on tavallaan tulossa nyt vanhempia.
 
ADAMUS: Joo, heistä tulee vanhempia ja sitten he kuolevat eivätkä tappelut ole yhtä hauskoja.
 
GLORIA: Juuri niin. (Naurua)
 
ADAMUS: Joo, joo.
 
GLORIA: He ovat kuolleet. (Hän naureskelee)
 
ADAMUS: He ovat kuolleet, joo.
 
GLORIA: En tiedä.
 
ADAMUS: Siis mitä muuta?
 
GLORIA: Mitä muuta? Hmm. Olen melko tyytyväinen ja rauhallinen ihminen. En tiedä …
 
ADAMUS: Joo, joo, okei. Etkö koskaan esimerkiksi suutu itsellesi tai mistään?
 
GLORIA: Joo, suutuin ennen, mutten enää.
 
ADAMUS: Joo.
 
GLORIA: Joo.
 
ADAMUS: Okei. Mistä olit ennen vihainen itsellesi?
 
GLORIA: Perheestäni. (Adamus naureskelee ja vähän naurua)
 
ADAMUS: Okei, hyvä.
 
GLORIA: Mutta ei mitään …
 
ADAMUS: Okei.
 
GLORIA: Olen surullinen, koska lemmikkini kuoli, mutta muuten …
 
ADAMUS: Se on "surullinen". Se ei ole "vihainen". Siinä on eroa.
 
GLORIA: Joo.
 
ADAMUS: Ja lemmikkisi on edelleen maisemissa.
 
GLORIA: Tiedän sen.
 
ADAMUS: Aina.
 
GLORIA: Kiitos.
 
ADAMUS: Se tervehtii sinua ensimmäisenä, kun menet toiselle puolelle.
 
GLORIA: Okei.
 
ADAMUS: Joo, joo. Voi, rakastan sitä lemmikeissä. Ne vain odottavat.
 
GLORIA: Joo.
 
ADAMUS: Ne vain odottavat. "Milloin isäntä aikoo kuolla, jotta voin … " (Naurua) "Tota, kenties tänään (vähän naureskelua). Voi, kenties huomenna. Odotan joka tapauksessa." Älä unohda ruokkia sitä. Ruoki sitä, joo. Energiaruokkimista – lähetä sille vähän ruokaa, koska se vain odottaa sinua.
 
GLORIA: Okei.
 
ADAMUS: Joo, okei. Kiitos.
 
GLORIA: Kiitos.
 
ADAMUS: Kiitos.
 
Okei, vedetäänpä syvään henkeä.
 
Ei enää taistelua itsensä kanssa
 
Mentäessä tähän uuteen vuoteen kerron teille joitain, mikä kuulostaa ensin upealta ja sitten omituiselta. Mutta tuntekaa sitä kaikilla tasoilla, joita annetaan.
 
Ja kerron teille tämän ja te kaikki pudistatte ja nyökkäätte päätänne: "Ai, joo, joo, okei. Teemme sen", ja sitten ette tee sitä. Ja sitten taistelette sitä vastaan. Luulette, etten puhunut teille, mutta minä puhun. Luulette, että puhuin ainoastaan joistain teistä, joistain tekemistänne asioista, mutta puhun kaikesta. Ja luulette, etten kenties tiedä, mistä puhun, mutta minä tiedän. (Adamus naureskelee)
 
Kun menemme tähän vuoteen ja siitä eteenpäin, ei enää taistelemista itsenne kanssa. Tähän sisältyy koko laaja kirjo asioita, joita teette tehdäksenne asioista vaikeita itsellenne. Siihen sisältyy sellaisten asioiden kanssa taisteleminen kuin ruokavalio, paino, fyysinen ulkonäkö.
 
Luulette, että teidän on taisteltava sitä vastaan, koska olette "ruokaholisti". Syötte paljon suklaata ja ahmitte kakun ja perunalastuja. Älkää taistelko sitä vastaan. Ei enää sellaisten asioiden sääntelyä kuin ruoka fysiikkanne vuoksi, kehonne vuoksi. Monet teistä ovat laittaneet itsensä eriskummallisille ruokavalioille ja sitten oikeuttaneet sen sanoen: "Ei, mutta lääkäri kertoi minulle, että minulla on matala … " luoja ties mikä tai korkea jonkin muu. Taistelette sitä vastaan. Taistelette itseänne vastaan.
 
Laskekaa puolustuksenne. "Voi ei!" Sanotte. "Minun on pidettävä puolustus ylhäällä. Minun täytyy taistella jotain vastaan, koska olen luonnostaan heikko ihminen. Olen syntinen. Minulle sanottiin niin. Niinpä minun on taisteltava. Minun on toimittava asioita vastaan. Olen luonnostaan turmeltunut ja söisin itseni kuolemaan tonnikalaleivillä, jos en kontrolloisi itseäni." Ei. Taistelu on jo valmis. Taistelu on valmis. Päästäkää siitä irti.
 
Voi, tiedän, että se kuulostaa hyvältä ja sitten se kuulostaa omituiselta. Se on suloista ja sitten se on kitkerää.
 
Tupakointi, käsivartesi, kaikki se muu. Tavallaan: "Olen tupakoija ja se on paha asia." Ei, se ei itse asiassa ole. Sillä ei ole oikeasti merkitystä. Voi, olen pahoillani, Linda ja kaikki muut, jotka loukkaantuvat, mutta sillä ei oikeasti ole merkitystä. Todelliselle mestarille sillä ei ole merkitystä.
 
Monet teistä ovat tupakoijia. Taistelette sitä vastaan. "Teen huonoa asiaa. Aion lopettaa joku päivä." Ei, itse asiassa luultavasti ette lopeta. Kuolette ennen sitä. (Muutama naurahdus)
 
LINDA: Juuri niin!
 
ADAMUS: Ei se ole niin paha asia, ei niin paha asia. Mutta tavallaan sanotte: "Voi, minussa on jotain vikaa" ja teidän on mentävä ulos ja oltava jonkun kummallisen, oudon ihmisen kanssa ja sitten siinä on tavallaan jotain, että on yksi niistä, joka voi mennä ulos. Ja jotkut teistä jotka eivät edes polta, haluavat liittyä ulkona olevien ihmisten seuraan, koska he ovat vähän mageempia.
 
LINDA: Voi eiii!
 
ADAMUS: Ja Cauldre sanoi sen. Minä en sanonut sitä.
 
Siis pistätte pystyyn taistelun sisällänne ja sanotte: "Minun täytyy kontrolloida itseäni ja minun täytyy lopettaa. Se on huono asia." Mestari ei taistele enää sisällään.
 
Jotkut teistä tekevät sellaisia asioita kuin kuntoilu, liikunta. Teette sitä siksi, että luulette, että teidän tarvitsee tehdä. Taistelette jotain vastaan – ikä, paino, luiden ja lihasten heikentyminen. Lopettakaa se. En käske lopettamaan liikuntaa – lopettakaa taisteleminen. Annatte sille vain energiaa. Se on osanne menneisyydestä, pelko tai jokin epätäydellisyys itsessänne ja te vain ruokitte tuota haamua, tuota hirviötä.
 
Monet teistä luulevat, että teidän on rajoitettava ajatuksianne, että te ette voi oikeasti ilmaista tunteitanne, koska raivoaisitte toisille. Niinpä luotte eräänlaisen kieltämisen: "Minun täytyy olla mukava ihminen." Ei, teidän ei tarvitse. Teidän ei tarvitse. Oivallatte, että "mukava ihminen" on hypnoottinen päällyste, mihin olette langenneet – "Minun täytyy olla mukava. Minun täytyy olla mukava muille ihmisille."
 
No, hassu juttu on, että energeettisesti ette ole mukava heille, koska ette voi sietää heitä. Mutta yritätte käyttäytyä hyvin ja tavallaan sanotte: "Namaste." (Sanottuna irvistäen ja ääni kuristuneena, yleisö nauraa) Mutta energeettisesti lähetätte heille paskaa: "En voi sietää tuota oikeamielistä … Namaste" (sarkastisesti). Yritätte siis näytellä jotain. Teillä on menossa tämä taistelu. Päästäkää se ulos! Päästäkää tuo raivo ulos.
 
Tämä kuulosta hyvin kummalliselta: "Ei, meidän täytyy olla mukavia ihmisiä, olemme henkisiä." Ei, te ette ole henkisiä enää ettekä ole olleet mukavia koskaan."
 
LINDA: Oho! (Vähän naureskelua)
 
ADAMUS: Ei, "mukava" on hypnoosia. Te ette ole mukavia ihmisiä, ette ole. Enkä halua teidän olevankaan.
 
EDITH: Kiitos.
 
ADAMUS: Koska se on hypnoottinen päällys, minkä toiset ovat laittaneet teille. "Mukava" on itse asiassa karkkiperse. Se on …
 
LINDA: Mikä se on?
 
ADAMUS: Karkkiperse.
 
LINDA: Mitä se merkitsee. En ole varma, että se kääntyy kovin hyvin.
 
ADAMUS: Se on Cauldren sana. Minä en käyttänyt sitä. (Vähän naureskelua) Keinotekoinen. "Mukava" on keinotekoinen. Ei ole mitään "mukavaa". On aito. On myötätuntoinen. Mutta "mukava" on vain suurta ja mahtavaa myyntityötä. Okei? Siis ei mukavaa.
 
Taistelette asioita vastaan elämässänne. Taistelette, oletteko tarpeeksi fiksu. Niinpä yritätte olla fiksumpi ja taistelette tyhmyyttänne vastaan. Taistelette sitä vastaan.
 
No, periaatteessa olemme kaikki tavallaan tyhmiä. Ja "tyhmä" on hyvä asia. Viaton on hyvä asia. Ei ajatella kovin paljon ja sitten voidaan keksiä oikeita vastauksia, mihin menemme hetken kuluttua.
 
Tyhmä – pidän itse asiassa tyhmistä ihmisistä.
 
EDITH: Kuin Forrest Gump.
 
ADAMUS: Anteeksi kuinka?
 
EDITH: Kuin Forrest Gump.
 
ADAMUS: Kuin Forres Gump, kiitos. Kyllä, "viaton" olisi parempi sana sille.
 
Pyydän teitä lopettamaan taistelemisen sisällänne keskiyöstä alkaen, missä tahansa satuttekin olemaan. Lopettakaa se taistelu, että te ette ole riittävän hyvä, että olette tehneet jotain väärin, että teidän täytyy työstää itseänne, että teidän täytyy tehdä itsestänne parempi, että teidän täytyy parantaa itseänne, että teillä täytyy olla jokin suunnitelma. En halua nähdä, että kukaan teistä tekee uudenvuoden … Miten niitä kutsutaan?
 
LINDA: Lupauksia.
 
ADAMUS: Lupauksia, koska ne eivät koskaan toimi. Ette ratkaise mitään, ja sitten olette vielä suurempi törppö kuin ennen lupausta ja teillä on käynnissä tämä taistelu.
 
Se mitä nyt sanon, ei päde kaikkiin tuolla jossain. He hajoaisivat, jos he noudattaisivat tätä neuvoa. Mutta shaumbra, luulen, että te ymmärrätte – ei enää taistelua.
 
Nyt tavallaan sanotte: "Voi, tämä on oikein hyvä juttu, koska olen todella kyllästynyt taistelemiseen." Mutta fakta on, että te ette ole aivan vielä riittävän kyllästynyt taistelemiseen. On siis taipumusta yrittää piilottaa jotain taistelua taskuihinne tai kaappiin tai jonnekin, minne piilotatte asioita minulta – mitä ette oikeasti tee. Ja on taipumusta tavallaan: "No, minun on edelleen työstettävä …" – täytä puuttuva osa – "koska Adamus ei ymmärrä minun …" uskomatonta heikkouttanne, uskomatonta riippuvuuttanne, uskomattomia perversioitanne, uskomatonta kaikkeanne. Joo, ymmärrän niitä kaikkia, mutta ymmärrän, että taistelemalla niitä vastaan elätte niitä.
 
Taistelemalla niitä vastaan elätte niitä.
 
Silloin kun taistelette näitä asioita vastaan, kun taistelette itseänne vastaan, kun teidän on asetettava tavoitteita … Tavoitteet ovat mestarille kuin kryptoniittia supermiehelle. "Voi, tavoitteita. Voi, voi." Miksi tavoitteita? Tavoitteet ovat sen olettamista, että teissä on jotain vialla, että teidän täytyy parantaa jotain. Te ette tarvitse tavoitteita. Teidän täytyy elää. Siinä kaikki. Teidän täytyy vain elää ilman taistelua, ilman kamppailua.
 
Elämä ei ole kamppailua. Se ei oikeasti ole. Jos otetaan elämän ydinolemus, se ei ole kamppailua. Se ei ole koskaan ollut, mutta on paljon asioita, jotka ovat tehneet siitä taistelua, ja olette omaksuneet sen. Teidät on vietelty siihen ja tavallaan pidätte siitä. Vaikka sanotte, että te ette pidä, te kuitenkin pidätte siitä, koska muuten ette tekisi sitä.
 
Ei enää taistelua. Ei enää taistelua terveydestänne. Jos teillä on jokin terveysongelma, lakatkaa taistelemasta sitä vastaan. Se kuulostaa hyvältä ensin, mutta sitten aivan yhtäkkiä tavallaan sanotte: "Gulp! Mutta se merkitsee, että sallin sen. Hyväksyn sen. Sitten se ottaa hallinnan." Olette hyvin yllättyneitä siitä, miten tuo taistelu teki siitä todellisen. Miten fokus … Enkä kehota myöskään välttelemään sitä ja teeskentelemään, ettei sitä ole. Kehotan vain sallimaan sen.
 
On vaistonvastaista sallia riippuvuutenne, sairautenne, heikkoutenne, kaikki ne asiat joista ette pidä itsessänne. Se on hyvin, hyvin vaistonvastaista. Olette tottuneet rajoittamaan itseänne. Sanotaan, että pidätte pastasta. "En voi syödä pastaa, koska se lihottaa minua." Okei, sitten se lihottaa. Sitten teillä on tämä taistelu menossa ja sitten se ottaa ilon pois elämästä. Voiii, ei enää taistelua itsenne kanssa.
 
Voitte taistella toisten ihmisten kanssa. Se on itse asiassa tavallaan hauskaa. Ei, vaan se on oikeasti hauskaa, koska oivallatte, että jos todella päästätte itsenne avoimeen tappeluun jonkun toisen kanssa … Sanotaan, että teillä on joku sukulainen – veli, sisar, joku – jonka kanssa olette olleet vuosia ja kestäneet häntä ja annatte itsellenne luvan, ei ole enää pidättelyä, se tuntuu tavallaan oudolta. Sanotte: "Voi, tappaisin hänet." Tota, mitä sitten? (Vähän naureskelua) Tiedättekö mitä? Hän tulee takaisin joka tapauksessa. Ja sitten kun annatte itsellenne vapauden, tuon luvan, kaikki nuo kieroutuneet ajatukset menevät pois. Te ette tee sitä, mutta antamalla itsellenne luvan sanoa: "Menen raivoamaan hänelle uuden …"
 
LINDA: Minkä uuden?
 
ADAMUS: Uuden elämän. Menen raivoamaan hänelle uuden elämän. (Naurua) Mitä luulet tarkoittaneeni? "Menen raivoamaan hänelle uuden elämän" ja annatte itsellenne luvan, huijaamatta itseänne sanoen: "No, annan itselleni luvan, mutten sitten voi tehdä sitä." Ei, vaan oikeasti. Antakaa itsellenne tuo lupa. Yhtäkkiä laitatte itsenne eri tietoisuuteen. Yhtäkkiä asioista tulee paljon selkeämpiä ja yhtäkkiä oivallatte, että itse asiassa voitte tehdä heistä näkymättömän – puh! – jos haluatte. Mutta te ette halua.
 
Yhtäkkiä oivallatte: "Annoin hänelle paljon valtaa itseeni. Annoin hänen varastaa energiaani. Se ei ollut oikeasti hänen vikansa, se oli minun vikani. Annoin hänelle kaiken tuon voiman. Nyt kun oivallan sen, en pidättele itseäni. En halua pelata tuota peliä enää."
 
Palaamme tähän kerta toisensa jälkeen ja puhuttelen teitä siitä vuoden aikana, mutta taistelu on ohi. Mitä tahansa se on – terveys, suhteet, itseinho, itse-epäily, ruoka, kaikenlaiset riippuvuudet. Ei ole riippuvuuksia – se kaikki on älyllistä – kaikenlaiset asiat joita vastaan taistelette itsessänne, mukaan luettuna "Miksi en ole saavuttanut enemmän elämässäni?". Oksennan, jos koskaan näen teidän ajattelevan niin, koska katsotte itseänne tuosta pienestä mikroskooppinäkökulmasta. Katsotte itseänne ja sanotte: "No, muut ihmiset ovat saavuttaneet enemmän." Muut ihmiset eivät ole tulleet tälle planeetalle yhtenä kauneimmista mutta haastavimmista ajoista ollakseen ruumiillistunut mestari. Onko mitään suurempaa? Onko jokin oppiarvo parempi kuin se? Vähän enemmän rahaa? Suurempi talo? En usko. Niinpä silloin kun joudutte tuohon taisteluun itsenne kanssa siitä, mitä olette saavuttaneet, päästäkää siitä irti. Ei enää taisteluja.
 
Erityishuone
 
Tämä kuulostaa puolittain hyvältä, tavallaan sanotte: "Voi hyvä, ei enää taisteluja". Puolittain se on erittäin vaikeaa, koska olette ehdollistuneet taisteluun, kamppailuun. Olette ehdollistuneet pidättelemään. Olette ehdollistuneet pitämään näitä epäilydemoneja elämässänne sanoen: "Ei enää. Lakkaa tekemästä sitä. Olet huono ihminen. Ole mukava." Se tuntuu siis hyvin, hyvin epämiellyttävältä. Ja silloin avaan Crimson Circlen nettisivuille hyvin erityislaatuisen huoneen, suuren huoneen, hienon huoneen, missä on tonnikalaleipiä ja suklaamurupipareita. Siitä tulee …
 
SART: Onko siinä pehmustetut seinät?
 
ADAMUS: Pehmustetut seinät? (Muutama naurahdus) Ei, luulen, että seinät tehdään yhdellä sivulla suklaavanukkaasta ja – pehmustetut seinät, mitä sinä? – jäätelöä toisella sivulla ja … (joku sanoo "älä unohda jalapenoja") jalapenoja. Jalapenoseinä – rakastan sitä. (Naurua) Joo, joo, joo! Hyvä. Jalapeloseinä. Meillä on monta seinää tässä huoneessa. (Lisää naureskelua)
 
Pyydän siis rakasta Michelleä avaamaan nettisivuille tämän pikkupaikan, minne voitte mennä, ja se on luultavasti – en tiedä – tyhjä ruutu tai kaunis kuva tai jotain. Mutta tästä tulee paikka, minne voitte tulla ollessanne vähän pakahtunut taistelusta luopumiseen ja hämmennytte. Hämmennytte taistelusta, mitä teillä on itsenne kanssa – mitä tehdä, miten päästää siitä irti, mitä seuraamuksia on – ja tulette vain sinne. Olen siellä – miten se sanotaankaan – kaksikymmentäneljä …
 
LINDA: Kaksikymmentä-neljä-seitsemän.
 
ADAMUS: … seitsemän. Olen siellä koko ajan. Tiedätte minun olevan siellä, koska haistatte tonnikalaleivän. (Vähän naureskelua)
 
LINDA: Ai jaa!
 
ADAMUS: Rakastan tonnikalaleipää! Voisin tulla takaisin uuteen inkarnaatioon vain saadakseni hyvän tonnikalaleivän sipsien kera, sipsien kera. Kyllä, ensi kuussa.
 
Siis avaamme nettisivuille pienen huoneen, mihin voitte klikata. Annamme teille informaatiota. Tulette sinne, jos hämmennytte taistelusta tai jos luulette, että teidän täytyy edelleen taistella, ja sitten puhumme. Puhumme. Te ja minä tappelemme. Huomaatte, että minulla on jo side kädessäni ja olen valmistautunut siihen.
 
Siis laitan sen sinne, palaamme siihen ensi kuussa – ei enää taistelua sisällänne. Ja yritätte soveltaa sitä ulkoiseen maailmaan ja sanotte: "Voi, minun ei pitäisi tapella." Tota, taistelkaa ulkoista maailmaa vastaan, lopettakaa se itsessänne. Lopettakaa kaikki rajoitukset ja väittelyt ja pidättely ja omat reseptit ja kaikki muut oudot asiat, joita teette. Päästäkää itsenne vapaaksi. (Edith nostaa kätensä)
 
Aiotko kysyä minulta, voitko olla poikkeus?
 
EDITH: En.
 
ADAMUS: Antaisitko hänelle mikrofonin.
 
LINDA: Mielelläni.
 
ADAMUS: Joo, kyllä.
 
EDITH: Miksi ihmeessä emme voi vain päästää irti koko roskasta?
 
ADAMUS: Älä minulta kysy. (Adamus nauraa) Koska te – annan sinulle suoran vastauksen – olette ihminen. Koska on paljon ehdollistumista ja pelkoa ja asioita jotka eivät ole totta, mutta uskotte niin.
 
Kuulette siis asioita. Kuulitte niitä aiemmin Tobiakselta. Cauldre taisi äskettäin kirjoittaa artikkelin Hiljaisesta rukouksesta.
 
EDITH: Oikein kiva.
 
ADAMUS: Ja kuulitte sen silloin, mutta ette ole vieläkään tajunneet sitä. Luitte sen ja sanoitte: "Voi, se kuulostaa hyvältä", mutta ette ruumiillistaneet sitä.
 
Ette anna mennä. Ette päästä irti, koska olette ihminen ettekä usko, että voitte. Ette usko, että olette voimaantunut tekemään sen. Ette usko, että se on mahdollista, ja perustatte tämän entisiin kokemuksiin, jolloin kokeilitte jotain eikä se toiminut. Vaikka se ei joskus toiminut yhden kerran sadasta, niin sen laitoitte tietoisuuteenne – kerran se ei toiminut.
 
Se on siis ehdollistumista, rakkaani. Se on hypnoosia. Se on ehdollistumista. Se on uskomus ja osittain siksi, että olet pelkuri.
 
EDITH: Vaaditaan pelkuri tunteakseen toisen. (Adamus naureskelee)
 
ADAMUS: Te kaikki. Ei, vaan kyse on vähän pelkuruudesta.
 
EDITH: Osaamme tehdä kaiken sen. Teemme sitä koko ajan.
 
ADAMUS: Pelkuruutta?
 
EDITH: Ei! Päästämme irti, päästämme irti, päästämme irti ja sallimme.
 
ADAMUS: (huokaisten) Meillä on vielä matkaa jäljellä, eikö vain? (Vähän kikatusta)
 
Osa siitä on pelkuruutta, ja tarkoitan tällä sitä, että otatte vauvanaskelia valaistumiseen, eivätkä ne vie teitä koskaan siihen. Todellinen irtipäästäminen, todellinen hyppäys vievät. Luulette, että teidän täytyy oppia tämä ja sitten tämä ja sitten tämä. Teidän täytyy jatkaa kulkemista näiden shoudien kera. Ei, ei.
 
Kutsun sitä siis pelkuruudeksi, jänistämiseksi … Odotatte – et vain sinä, vaan kaikki täällä – odotatte jonkun muun tekevän sen. Meidän pitäisi tehdä jänishousu-t-paitoja – pidättelyä ilman hyvää syytä. Siksi ärsytän teitä kaikkia. Siksi häiritsen teitä. Siksi teemme tiettyjä asioita, sanoaksemme: milloin olette valmis?
 
Tämän myötä vaihdetaan aihetta.
 
EDITH: Voi, luulen, että olemme valmiita ja …
 
ADAMUS: Kyllä. On melkein juhlien aika.
 
Niin rakas shaumbra, puhuimme tänään taistelusta luopumisesta ja te ajattelette sitä, tunnette sitä ja mietitte: "Mitä hän tarkoitti?" Sitten syntyy paljon pulinaa sosiaalisessa mediassanne siitä, mitä oikeasti tarkoitin. Ja ihmiset spekuloivat ja siteeraavat minua asioissa, joita en sanonut. Siinä ei ole kyse mistään muusta kuin teistä itsessänne. Se on oma tapanne kontrolloida itseänne, rajoittaa itseänne, taistella itsenne kanssa, pidätellä itseänne, säännöstellä ja rajata itseänne, koska on taustatunne, että olette tehneet jotain väärin tai olette heikko tai teidän täytyy tulla paremmaksi. Taustaolettamus, että jokin ei ole oikein.
 
Jossain määrin, osittain se on oikein. Mutta se on vain yksi kerros. Se on vain yksi todellisuus. On toinen todellisuus, mihin voitte laittaa tietoisuutenne – kaikki on jo olemassa.
 
Tiedätte jo.
 
Ja kun tulette uuteen paikkaamme nettisivuilla, tähän kauniiseen huoneeseen – annamme sille kivan nimen. Kun tulette tähän huoneeseen, tulette sinne oivaltaen, tietäen, että tiedätte jo. Kun teillä on kysymyksiä, kun teillä on pelkoja, kun ihmettelette, mitä tulee seuraavaksi, tulette sinne tunteaksenne, että tiedätte jo.
 
Teette tämän olemalla todella hiljaa ja kenties meillä soi jotain kivaa musiikkia – kenties Yohamin musiikki soi tässä huoneessa. Tulette sinne ja vedätte syvään henkeä ja rentoudutte.
 
(Musiikki alkaa)
 
Ja alatte oivaltaa, että tiedätte jo vastauksen kaikkeen, mitä mietitte. Minä en anna teille tuota vastausta, vaan kannustan teitä oivaltamaan vastauksen, mikä teille jo on.
 
Tulette tähän huoneeseen, minkä luomme – ja muuten, salasana on "Minä olen olemassa. Minä olen mitä olen. Minä tiedän että tiedän." Se on salasana. Sillä pääsette sisään, kirjaimellisesti. Haluan teidän näppäilevän sen: "I Exist" piste "I Am that I Am" piste "I Know that I Know" piste. Se on kirjoitettava suurin ja pienin kirjaimin. Kaikki suurina ei toimi. (Naurua)
 
Minä olen olemassa. Harjoitellaan sitä nyt. Minä olen olemassa.
 
YLEISÖ: Minä olen olemassa.
 
ADAMUS: Ei, vaan hiljaa. (Adamus naureskelee) Mikä luulitte tämän olevan? Pyhäkoulu?! "Toistakaa perässäni. Jeesus kuoli syntieni vuoksi." (Vähän naureskelua)
 
LINDA: Oho!
 
ADAMUS: (naureskellen) Ymmärrättekö, miten aivopesu toimii? "Kyllä toistan, opettaja. Jeesus kuoli syntieni vuoksi." No, sitten alatte tuntea todella huonoksi itsenne, todella huonoksi. Ja sitten kuljette loppuelämänne läpi tavallaan sanoen: "Hän kuoli syntieni vuoksi." Jeesus ei välitä teidän synneistänne.
 
Vedetään syvään henkeä. Älkää toistako perässäni. (Adamus naureskelee) Tuntekaa sitä itse. Muut ylösnousseet mestarit nauravat.
 
Minä olen olemassa.
 
Voi, se on mestaruuden oivaltamista. Minä olen olemassa.
 
Minä olen mitä olen.
 
Mitä se merkitsee? Se kuulostaa kivalta, kun ihmiset sanovat sen. "Minä olen mitä olen. Namaste." Minä olen mitä olen. Kaikki mitä olen koskaan tehnyt, kaikki mitä koskaan teen, kaikki mahdollisuudet joita olen koskaan luonut tulimuurin jälkeen, minä olen mitä olen.
 
En ole vain se, mitä muistan, mitä luulen olevani, vaan olen kaikkea mitä olen – kaikki kerrokset ja tasot, koetut ja kokemattomat asiat, oivalletut ja oivaltamattomat asiat. Olen kaikkea sitä.
 
Olen kaikkea, mitä päätän olla. Sitä se oikeasti merkitsee. Minä olen mitä olen. Olen kaikkea, mitä päätän olla.
 
Ja sitten minä tiedän, että tiedän.
 
Olen nimittäin usein sanonut ja usein nuhdellut, kun joku nousee seisomaan ja sanoo: "No, en tiedä." Ei, vaan te todella tiedätte. Te ette vain tiedä, että tiedätte. Tiedätte todella jokaisen vastauksen. Tunnette menneisyyden ja tulevaisuuden joka kiemuran ja käänteen. Tunnette tulevaisuuden. Se on hämmästyttävää. Se tavallaan ottaa pois tulevaisuuden vaikutuksen. Tavallaan mitätöi koko sanan "tulevaisuus". Alatte oivaltaa, että nyt on ok.
 
Kuuluu siis koputusta nettisivujen uuden huoneemme ovelta.
 
"Mikä salasana on?"
 
"I Exist. I Am that I Am. I Know that I Know."
 
"Okei, voit tulla sisään."
 
Ja sitten vain istutte. Istutte vain hiljaa. Tunnette "minä olen olemassa". Tunnette "minä olen". Kaikkea mitä päätän olla, minä olen. Ja sitten todella sallitte "minä tiedän mitä tiedän". Älkää tulko tänne istumaan sanoen: "No, en tiedä". Älkää kysykö minulta. Älkää kysykö Adamukselta. Sanotte: "Minä tiedän, että tiedän" ja sitten tukitte turpanne ja annatte sen tulla teihin.
 
Sitten annatte sen vain tulla teihin: "Minä tiedän, että tiedän."
 
Hassu asia tapahtuu ja alatte oivaltaa: "Joo, itse asiassa todella tiedän. En tiedä, miten tiedän, mutta tiedän, että tiedän." Sitten alatte oivaltaa, ettei oikeastaan ollut ylipäätään paljon tiedettävää. Toisin sanoen, ette oikeasti kuljeskellut eksyneenä, ette kuljeskellut tietämättömänä, kuten luulitte kulkevanne. Oikeasti todella tiesitte.
 
Tavallaan nauratte. Muistatte sessiot, joita meillä oli ja joissa minun täytyi todella nuhdella jotakuta, kun hän sanoi: "En tiedä." Nauratte sanoen: "Nyt ymmärrän, miksi Adamus teki niin. Hän todella tiesi."
 
Se on todella yksinkertaista. "Minä olen olemassa. Minä olen mitä olen. Minä tiedän, että tiedän."
 
Ja istuessanne tässä hyvin kauniissa uudessa huoneessa, tavallaan nettisivujen lisukkeessa, istuessanne siellä oivallatte: "Miksi taistelin kaikkia näitä juttuja vastaan itsessäni? Mistä taistelussa oli kyse? Mistä tuossa tappelussa oli kyse?" Sitten saatte hyvät naurut ja sanotte: "Minun on ollut pakko nauttia jostain siinä. Mutta voi pojat, että olen iloinen, että laitoimme stopin sille." Oivallatte, ettei ole mitään taisteltavaa – ei kehossanne, ei ajatuksissanne, ei valinnoissanne. Silloin kun ei ole mitään taisteltavaa, ei ole myöskään mitään pelättävää.
 
Ja sitten saatte valtavan rakkaushuuhtelun, mikä kulkee ylitsenne Sinulta sinulle, tämä kihelmöinti joka kulkee koko kehonne läpi. Sitten oivallatte tämän vapaudentunteen. Oivallatte, ettei ole mitään tavoitteita. Kyse on vain elämänilosta. Oivallatte, ettei kyse ole yrityksestä tehdä itsestänne parempaa jollain tavalla. Oivallatte sen täydellisyyden, mikä jo on.
 
Sitten teillä on luultavasti vähän kyyneliä. Tarvitsemme paperinenäliinoja tähän huoneeseen. Teillä on vähän kyyneliä, kun päästätte irti ja kysytte itseltänne miksi. "Miksi, voi miksi, tein siitä niin vaikeaa? Miksi Adamus ei kertonut minulle aiemmin?"
 
Teillä on vähän lisää kyyneliä ja sitten todella päästät irti, Edith. Todella päästät irti. Sitten oivallat, että olit tavallaan pelkuri aiemmin. Jouduit aina näihin taisteluihin itsesi kanssa, antamatta koskaan itsesi tietää, että tiesit.
 
Oivallat, että melkein teit siitä vaikeaa itsellesi. Melkein. Pistit aina pystyyn tuon taistelun itsessäsi. Oivallat, että taistelu on nyt poissa. Vain pelkuri taistelee, joo.
 
Vedätte kunnolla syvään henkeä. Voi, tuskin maltan odottaa menemistä tähän huoneeseen kanssanne. Vedätte kunnolla syvään henkeä, kun teillä on ollut paljon kyyneliä, ja kurkotatte kättänne tuota seinää kohti, otatte ison kauhallisen suklaavanukasta tuntematta oloanne huonoksi sen vuoksi ja huolehtimatta, kaatuuko seinä, tai huolehtimatta, että siihen tulee bakteereita. Huolehtimatta väristä tai mistään. Turpa kiinni! Nauttikaa suklaavanukkaasta ja tonnikalaleivästä. Ne sopivat todella hyvin yhteen. Sen täytyy olla yksi suosikkini.
 
Sitten vedätte syvään henkeä ja sanotte: "Hemmetti, me teimme sen. Selvisimme vuoden 2014 loppuun. Se on ihme. Se on ihme." (Yleisö taputtaa)
 
Jos olisin kertonut teille tämän elämän alussa, että selviäisitte vuoden 2014 loppuun, luultavasti ette olisi uskoneet sitä. Luultavasti ette olisi uskoneet sitä. Se on ihme, että kestitte. Se on ihme, että olette edelleen hengissä – oikeasti – ja toimitte puolittain. (Vähän naurua, Adamus naureskelee) Ja ihme, että olemme yhdessä täällä ja voimme nauraa ja hymyillä ja vitsailla ja häiritä. Älkääkä unohtako, mitä sanoin. Mestari ymmärtää tarkoituksellisen huijaamisen … häiritsemisen taitoa. (Paljon naurua) Häiritsemisen. Harhautin teidät hetkeksi.
 
Vedetäänpä siis kunnolla syvään henkeä.
 
Selvisitte vuoden 2014 loppuun. 2015 – mistä siinä on kyse? Siinä on kyse oivaltamisesta. Piste. En aio sietää mitään makyoa, tekosyitä. En aio sietää mitään taisteluja itsessänne. Ei. Kutsun ne matolle. En aio sietää mitään tekosyitä, en mitään "en tiedä", en mitään "voi, et ymmärrä, Adamus, minulla oli todella rankka elämä". Haluatteko rankan elämän? Satatuhatta vuotta kristallissa – siinä on rankka elämä.
 
Vedetäänpä siis kunnolla syvään henkeä, kun teemme siirtymän oikeasti uuteen aikaan teillä, Crimson Circlellä, maailmalla. Voi, tulee hullu vuosi. Luulitte, että tämä vuosi oli vaikea – odottakaas ensi vuotta. Mutta tiedättekö mitä? Se ei ole teidän.
 
Ja tiedättekö mitä? Huolimatta kaikista hulluista asioista, joita tapahtuu, kaikista sodista ja väkivallasta ja kadonneista lentokoneista ja kaikesta muusta, kaikesta siitä huolimatta voitte astua etäämmälle, vetää syvään henkeä ja sanoa …
 
ADAMUS JA YLEISÖ: Kaikki on hyvin koko luomakunnassa.
 
ADAMUS: Onnellista uutta vuotta. Jumalan siunausta teille kaikille. Kiitos, kiitos. (Yleisö taputtaa)
 
(Musiikki soi)