CRIMSON CIRCLEN MATERIAALEJA
Löytäminen-sarja
SHOUD 11: “Löytäminen 11” – Adamus Saint-Germain Geoffrey
Hoppen kanavoimana
5.7.2014 Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Tärkeä huomautus: Tämä informaatio
ei luultavasti ole sinua varten, ellet ota täyttä vastuuta omasta elämästäsi ja
luomuksistasi.
***
Minä
olen mitä olen, täysivaltaisen alueen intohimoinen Adamus.
Tervetuloa,
tervetuloa, rakkaat ystävät. Tervetuloa Shaumbra-saarelle, missä voitte
rentoutua valaistumiseenne.
Jonain
päivänä puhutte minulle ja sanotte: "Adamus, miksi et kertonut minulle
heti silloin Tobiaksen lähtemisen jälkeen? Miksi et vain kertonut minulle, että
voisin rentoutua valaistumiseeni? Miksi annoit minun käydä läpi koko tämä
helvetin, koko tämän helvetin?" Minä sanon: "Rakas ystäväni, kehotin
sinua kerta toisensa jälkeen rentoutumaan valaistumiseen."
Se
on luonnollista. Se on itse asiassa … no, "helppo" ei kenties ole
oikea sana. Se on luonnollista. (Adamus naureskelee) Se tapahtuu. Sitä tapahtuu
juuri nyt, kun puhumme. Rentoudutte valaistumiseen.
Tänään
aion puhua asioista, jotka saattavat näyttää ristiriitaisilta, mutta ne eivät
ole. Kaikki on hyvin yhdenmukaista.
Vetäkää
siis syvään henkeä ja vain rentoutukaa valaistumiseen. Aah.
Valokehon salliminen
Viime
kuussa puhuimme valokehosta. On oleellista jokaiselle mestarille saada tuo
keho, missä kokea tämän upean asian nimeltään "ruumiillistunut
mestaruus". Oletteko huomanneet noin viimeisen kuukauden aikana tai luulen
sen tapahtuneen viime viikkojen aikana – oletteko huomanneet tunteneenne, että
tarvitsette ylimääräisen suihkun? Tunteneet itsenne vähän normaalia
likaisemmaksi? Tunteneet, että jos laitatte päällenne täysin uudet vaatteet, teistä
ei tunnu puhtaalta? Hmm, joo.
Yritätte
ostaa uusia vaatteita, kuten rakas Linda tekee koko ajan, ja seisotte
sovituskopissa. Olen kanssanne tavallaan – en kurki, mutta olen kanssanne.
(Naurua) Ja riisutte vaatteet, mitä teillä on päällä kaupassa, ja sovitatte
uusia vaatteita, mutta teistä ei tunnu oikealta. Ne ovat liian puhtaita eikä
teistä tunnu riittävän puhtaalta. No, se on vain osa valokehointegrointia,
koska vanha fyysinen kehonne vapautta valtavia määriä vanhaa energiaa tällä
hetkellä. Sitä tulee ulos huokosistanne, ihostanne, jokaisen osanne kautta.
Olette ehkä tunteneet, että hiuksenne tuntuvat vähän erilaiselta tai
näkökykynne tai mikä tahansa. Nämä ovat vain joitain kohtia valokehoon
siirtymisessä.
Teissä
ei ole mitään vikaa. Ei ole. Se vain vapauttaa elämien aikaista vanhaa, vanhaa
energiaa, mistä olette nyt valmis vapautumaan. Olette valmis päästämään irti.
Ottakaa
siis ylimääräinen suihku, jos tahdotte, mutta ennen kaikkea vetäkää syvään
henkeä ja sallikaa valokehonne.
Ja
kyllä, tulemme puhumaan, tulemme puhumaan … Sandra, oletko unessa? Oletko
unohtanut Adamuksen? Kahvia? Kerman kera? (Muutama naurahdus) Tiedän, että olet
lumoutunut keskustelustamme, mutta …
Mestarin muistelmia
Niin
rakkaat ystävät, kirjoitan muutamaa uutta kirjaa tällä hetkellä ja se mistä
olen innostunein, koska se perustuu löyhästi teidän kokemuksiinne – minun
kokemuksiini teidän kanssanne – on nimeltään "Mestarin muistelmia".
Joo, mielenkiintoista. Se on helppolukuinen monille ihmisille. Se ei ole
erityisen pitkä kirja, mutta se on täynnä mielenkiintoisia ja hyvin syvällisiä
tarinoita tapaamisistamme.
Minäpä
kerron teille yhden tarinoista tänään. Teen tätä toisinaan shoudeissamme ja
kokoontumisissamme. Jos siis saisin valot hieman himmeämmälle ja vähän tunnelmaa
tänne. Aa, kyllä, paljon parempi.
Siis
Mestarin muistelmia, tarina mestarista ja oppilaasta.
Uudella
oppilaalla joka oli ollut mysteerikoulussa muutaman kuukauden, oli lopultakin
tapaaminen mestarin edessä. Uusi oppilas oli kuullut tarinoita, millaista on
mennä mestarin eteen, ja hän oli täynnä ahdistusta, mutta myös innostusta. Hän
tiesi, että silloin kun tapaaminen mestarin kanssa tuli, se merkitsi, että
oppilas oli saavuttanut tietyn tason tai valaistumisasteen – menestysasteen,
voitaisiin sanoa.
Niinpä
oli uuden oppilaan – nimeltään Henry, Henry Smith – päivä. Nuori mies, hyvin
kiinnostunut henkisyydestä ja valaistumisesta, mutta myös hyvin viaton, hyvin
naiivi. Henryn tuli siis aikaa lähestyä mestaria – mestaria joka tietysti istui
tuolissaan kahvikupin kanssa. (Naurua, kun Adamus ilmehtii, koska hän ei ole
saanut vielä kahviaan)
Ja
Henry lähestyi mestaria, vähän hermostuneena tietysti, mutta ennen kaikkea
innostuneena, koska no, tämä olisi kuin todistuksen saamista teidän ollessanne
koulussa. Arvion saamista, arvostelun saamista mestarilta. (Linda tuo hänelle
kahvia, mutta pysähtyy näyttämön ulkopuolelle)
Lähestykää.
(Linda tuo kahvin ja kumartaa hänen jalkojensa juuressa; paljon naurua ja vähän
taputuksia; Adamus ottaa hörpyn) Asiaankuuluvaa, asiaankuuluvaa.
Siis
… (naureskellen) Henry lähestyi mestaria, joka joi nyt kahviaan tuolissa, ja
sanoi mestarille: "Mestari, miten pärjään? Olen ollut muutaman kuukauden
täällä ja olet tehnyt kovasti töitä ja yrittänyt, ollut hyvin ahkera kaikessa täällä
Mysteerikoulussa. Mestari, miten pärjään?"
Ja
mestari istui rennon mestarillisesti, silmät suljettuna ja sanoi:
"Oppilas" – sillä mestari ei koskaan puhuttele oppilasta oikealla
nimellä. "Oppilas, minun tehtäväni ei ole mitata tai arvostella."
Tietysti
Henry oli vähän pettynyt, koska hän halusi oikeasti mestarin arvion. Niinpä
Henry veti syvään henkeä, keräsi energiansa, ajatteli asiaa toiselta kannalta
ja sanoi: "Mestari, mestari, tarkistaisitteko henkioppailtani, miten
pärjään."
Ja
mestari veti syvään henkeä, puri vähän hammasta ja sanoi: "Oppilas,
sinulla ei ole henkioppaita. (Vähän naurua) Sinulla oli henkioppaita ja he
olivat kanssasi monta, monta, monta elämää. Mutta oppilas, he kyllästyivät ja
lähtivät." Minusta se oli hauska juttu. (Naurua) Kirjastani ei ehkä tule
bestselleriä. (Lisää naureskelua)
Nyt
Henry oli hyvin lannistunut ja pettynyt, mutta Henry oli päättäväinen, kuten
kaikki oppilaat. Kaikki oppilaat ovat hyvin päättäväisiä, mutta joskus niin
naiiveja, etteivät he tajua. Niinpä Henry keräsi taas itsensä, veti syvään
henkeä ja sanoi: "Mestari, miten pärjään arkkienkelien mielestä?"
(Vähän naureskelua)
Ja
mestari istui silmät suljettuna pitkän aikaa, ravisti hyvin, hyvin hienoisesti
päätään, veti syvään henkeä ja sanoi: "Oppilas, arkkienkelit ovat kaikki
hyvin kiireisiä, koska nyt hyvin monet ihmiset kanavoivat arkkienkeleitä
(naurua), paitsi Rafaelia. Emme ymmärrä, miksi kukaan ei halua kanavoida
Rafaelia."
LINDA:
Oi.
ADAMUS:
"Mutta keneltäkään arkkienkeliltä ei ole mitään palautetta."
Nyt
Henry on jo hyvin, hyvin pettynyt, lannistunut ja järkyttynyt. Hänestä tuntui,
että tässä pelattiin jotain peliä ja hänen kanssaan leikittiin. Mutta oppilas
oli niin päättäväinen, niin jääräpäinen tavallaan, että hän veti syvään henkeä
ja sanoi itselleen: "Mestari pelaa kanssani vain jotain peliä. Hän yrittää
nähdä, miten päättäväinen olen. Yritän vielä kerran." Ja oppilas sanoi:
"Mestari, miten pärjään Jumalan mielestä? Tarkistaisitteko
Jumalalta?"
Mestari
veti syvään henkeä ja sanoi: "Pieni hetki" ja meni transsimaiseen
tilaan. Ja muutaman minuutin jälkeen hän palasi ja sanoi: "Mikä nimesi
on?" (Vähän naureskelua) Ja oppilas sanoi: "Se on Henry. Se minä
olen, Henry." Mestari sanoi: "Pikku hetki."
Ja
mestari odotti jonkin aikaa – näytellen tietysti – ja tuli yhtäkkiä takaisin,
avasi silmänsä, katsoi oppilasta suoraan silmiin ja sanoi: "Jumala ei
tiedä, että sinä olet olemassa." (On hiljaista, sitten Adamus elehtii
"hauska juttu", vähän naureskelua)
Oppilas
lähti ulos lannistuneena, ahdistuneena ja järkyttyneenä. Seuraavana aamuna hän
pakkasi tavaransa ja lähti mysteerikoulusta. Hän toimii nyt ashramissa, missä
työstetään tietysti ääntä ja yhteyttä Henkeen. (Muutama naurahdus)
Tuon
kohtaamisen jälkeen mestari oli illalla Ruumiillistuneiden mestarien klubilla,
kun joku toinen mestari sanoi: "Miten meni Henryn, oppilaan kanssa?"
Ja mestari sanoi: "Ei hyvin, ainakaan nyt. Ei lainkaan hyvin. Oppilas ei
vielä oivalla yhtä valaistumisen perusperiaatetta."
Ja
toinen mestari sanoo:" No, miten se kuuluu? Mitä tarkoitat sillä?" Ja
hyvin viisas seniorimestari sanoo toisille: "Koska silloin kun yksilö ei
tunnista itseään, Henkikään ei tunnista häntä."
Se
on suurin myötätuntolahja, minkä Henki voi antaa. Hmm, hmm, hmm.
Silloin
kun ette tunnista omaa olemassaoloanne, kun luotatte toisten mittareihin ja
arvionteihin siinä, teettekö oikein vai väärin, kun ette näe itseänne omin
silmin ja kuule itseänne omin korvin, Henkikään ei tunnista teitä. Henki tietää
olemassaolostanne vasta sillä hetkellä, kun te tiedätte olemassaolonne.
Tämä
on siis yksi luku Mestarin muistelmista – jokseenkin tosi tarinoita, jotka
perustuvat löyhästi kokemuksiini shaumbrojen kanssa.
LINDA:
Ai jaa! (Vähän naureskelua ja taputuksia)
ADAMUS:
Nämä eivät ole välttämättä sellaisia tarinoita, jotka saavat ihmiset hurraamaan
ja taputtamaan tarinan aikana. Mutta pointtini on tehdä nämä tarinat ja saada
aikaan: "Hmm, hmm, nyt tajuan sen."
Okei,
emme tiedä, milloin kirja ilmestyy, mutta olen varma, että se on, hmm,
mielenkiintoinen.
Pistokkaat
Pistokkaiden
aika. Pistokkaat ovat jotain, minkä pidämme hetken mielijohteesta, ja Linda
juoksuttaa mikrofonia yleisön joukossa. Siinä tarkistetaan, arvioidaan, missä
te olette, millaisia vastauksia annatte.
Tänään
siis pistokkaidemme, "hetkessäkokeemme", aihe liittyy todellisuuteen
versus havaintoon.
LINDA:
Oho!
Ensimmäinen kysymys – totta vai
havainto?
ADAMUS:
Oho, oo. Mielenkiintoinen kysymys, totuus vai havainto.
Linda,
ole siis valmiina mikrofonin kanssa. Voit kävellä, kun esitän kysymyksen.
(Vähän naureskelua)
Onko
totta vai havainto, että alle 5% planeetan ihmisistä kontrolloi 95%:ia kaikesta
varallisuudesta? Onko se totta vai havainto? Viisi prosenttia kontrolloi
valtaosaa, valtavaa valtaosaa varallisuudesta planeetalla – kyllä vai ei, totta
vai havainto?
KAREN
(nainen): Totta.
ADAMUS:
Nousisitko seisomaan? Kyllä.
KAREN:
Totta.
ADAMUS:
Totta. Miksi sanoisit niin? Minkä perusteella?
KAREN:
Oman kokemukseni.
ADAMUS:
Oman kokemuksesi. Okei, hyvä. Hyvä vastaus. Ja Linda näyttää – teille kaikille
– että pidä mikrofonia suun edessä, joo.
KAREN:
Okei.
ADAMUS:
Hyvä, okei. Eikä tässä ole oikeaa tai väärää. Pointti on: totta vai havainto.
Se
on itse asiassa havainto. Havainto. Fakta tosiaan on, että hyvin pieni määrä
ihmisiä tai sukuja tai hallituksia – tai paremminkin liikeyrityksiä –
kontrolloi valtaosaa planeetan rahoista. Se on kuitenkin havainto. Se on
havainto, koska vain se, että hänellä on paljon rahaa – sanotaan, että hänellä
on 20% maailman kaikesta varallisuudesta – ei merkitse, ettei sinulla voi olla
varallisuutta tai sinulla ei voi olla varallisuutta tai sinulla ei voi olla
varallisuutta. Ei ole mitään rajaa tai kattoa sille varallisuusmäärälle, mitä
tällä planeetalla voi olla, puhutaan sitten rahoitusvälineistä, luonnonvaroista
tai puhtaasta energiasta. Sille ei ole kattoa.
On
se havainto, että tietyt ihmiset kontrolloivat sitä eivätkä toiset ihmiset voi
saada sitä. On se havainto, että planeetalla on rajallinen määrä rahallista
yltäkylläisyyttä, ja tuohon havaintoon ihmiset jäävät jumiin, että nämä 5% tai
vähemmän kontrolloivat – käytän hyvin harkitusti sanaa
"kontrolloivat".
He
eivät kontrolloi lainkaan. Heillä on, heillä on. Heillä on sitä, toisilla ei
ole. Mikään ei sano, ettei sinulla voisi olla sitä ja sinulla ja sinulla. Ei
lainkaan ja riippumatta siitä, miten paljon he ehkä haluaisivat kontrolloida
omaa prosenttiosuuttaan, dollari- tai euromääräänsä pankissa, he eivät voi. He
eivät voi.
Siis
rakkaat ystäväni, totuus, asioiden tämänhetkinen tila, on, että on muutama,
joilla on enemmän kuin toisilla. Mutta mikään ei sano, ettei jokaisella teistä
voisi olla juuri sitä, minkä valitsitte, ja enemmän kuin sallitte.
Siis
totta versus havainto, hyvä.
Seuraava.
Seuraava kysymys. Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa on enemmän saasteita kuin 15
vuotta sitten – totta vai havainto?
DAVE
(Crash): Kyllä.
ADAMUS:
Kyllä. Millä perusteella?
DAVE:
Tieteellisen datan perusteella.
ADAMUS:
Hyvä, havainnon perusteella. Ehdottomasti on vähemmän saasteita kuin koskaan 15
viime vuoden aikana – sanoin Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. On paljon uutta
teknologiaa, mikä vähentää päästömääriä. On paljon enemmän huolta ympäristöstä
ilman ja veden osalta. Vaikka on enemmän ihmisiä, enemmän kulkuneuvoja, enemmän
koneita kuin koskaan ennen, saastemäärä laskee.
Maailmanlaajuisesti
ei välttämättä, koska on …
DAVE:
Kuten Kiina, Intia.
ADAMUS:
… muita maita, jotka lisäävät paljon. Mutta sanoin erityisesti
Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa.
Siis
todellisuus on itse asiassa "ei" ja havainto – esittäessäni tämän
kysymyksen, ihmiset sanovat yleensä: "Voi kyllä, tilanne pahenee."
Tuon
tämän esiin, koska tämä toteamus tehdään tietämättä oikeasti faktoja –
valitettavasti – mutta myös uskotaan, että kaikki nämä pahuudet, kaikki nämä
kamalat asiat tehdään katsomatta, mitä tehdään.
Samaan
aikaan on valtavaa kiinnostusta ympäristöä kohtaan, koska oivallatte kaikki,
että tämä kuuden miljardin asukkaan planeetta pystyy todellisuudessa
käsittelemään vain noin 10 miljardia ja olette nopeasti lähestymässä tuota
lukemaa. Täytyy siis huolehtia enemmän maasta, ilmasta, vedestä ja
eläinkunnasta. Se on kuitenkin myös valtavan kontrolloinnin ja manipuloinnin
kohde.
Tämä
on hedelmällistä "ruokkimismaaperää" niille, jotka ovat kiinnostuneita
kontrolloinnista, ja usein tietämättä oikeasti mitään itse aiheesta –
viittaamatta tietenkään sinuun, Dave, vaan toisiin jotka ovat
ympäristöfanaatikkoja – käytetään lukumääriä ja informaatiota, mikä ei ole
oikeasti totta. Se on eräänlaista kontrollointia. Se on vain yksi asia, minkä
lisään hypnoosi- ja massakontrollointilistaani.
Todellisuudessa
tilanne paranee monissa paikoissa ja toisissa on pitkä matka kuljettavana. He
vahingoittavat itseään, omaa kansaansa eikä ole tosiasiassa tietoisuutta. Mutta
erityisesti Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa on tietoisuutta ja se muuttaa
asioita. Kenties ei riittävän nopeasti, kuin haluaisitte. Kenties on edelleen
niitä, joilla ei ole tietoisuutta tästä planeetasta, tästä kappaleesta minkä
pinnalla asutte, mutta se on tulossa. Mutta olkaa samaan aikaan myös tietoisia
omista havainnoistanne – mikä on totta, mikä ei ole, mikä on kontrollointia tai
hypnoosia ja mikä ei ole. Hyvä.
Seuraava
kysymys samassa linjassa: onko nyt enemmän vai vähemmän rikollisuutta kuin 15
vuotta sitten – merkittävää rikollisuutta enemmän vai vähemmän?
DAVID
McMaster: (pitäen pienen tauon) No, en halua lähteä vessamatkalle. (Naurua)
ADAMUS:
Vapaasti vaan. (Adamus naureskelee)
DAVID:
Ja tunnen, että vähemmän.
ADAMUS:
Vähemmän. Onko jotain erityistä syytä siihen?
DAVID:
Kyllä. Maailman lisääntynyt tietoisuus, erityisesti sen jälkeen kun shaumbrat
ovat tulleet kuvaan mukaan viimeisten 15 vuoden aikana.
ADAMUS:
Niin sitä pitää. Niin sitä pitää, joo. Kiitos. (Yleisö taputtaa)
Joskus
on tunne, että on enemmän, sellaisten asioiden vuoksi kuin internet, uutiset,
blogit ja hyvin, hyvin nopea tiedonvälitys, mutta ns. kehittyneemmissä maissa
on itse asiassa vähemmän rikollisuutta. Olet oikeassa.
Taas
kerran, toisissa paikoissa rikollisuutta on edelleen valtoimenaan, mutta
tietoisuus on se asia, joka saattaa sen paremmin tasapainoon.
Samaan
aikaan kun sanon, että on tilastollisesti vähemmän rikollisuutta useimmissa
paikoissa kuin 15 vuotta sitten, on kuitenkin suurempi potentiaali ns.
katastrofaaliseen rikollisuuteen, terrorismin tyyppisiin hyökkäyksiin. Ja
terroristit, ne jotka eivät välitä toisten ihmisten hengistä, jotka tappaisivat
suuren määrän ihmisiä oman henkilökohtaisen aatteensa vuoksi – siihen on
suurempi mahdollisuus kuin koskaan ennen teknologian ja heidän
päättäväisyytensä vuoksi.
Niinpä
tavallaan roikkuu jatkuva pelkopilvi, erityisesti teillä, ja teillä netissä
kuuntelevilla, koska voitte tuntea sen. Voitte aistia sen. Se on melkein:
"Milloin jotain pahaa tapahtuu? Milloin pohja putoaa?" Tunnette sen
ikään kuin vatsakuopassa tai joskus sydämen tai kurkun alueella – "Mitä
seuraavaksi?"
Se
on vaikea tapa elää – murehtia jatkuvasti, mitä seuraavaksi, ja pyydän teitä
vetämään vain syvään henkeä ja elämään omaa elämäänne parhaan kykynne mukaan ja
mahdollisimman tietoisesti. Edes yrittämättä estää niitä, joilla on omat
poliittiset, uskonnolliset tai taloudelliset agendansa, ja elämään omaa
elämäänne ruumiillistuneen mestarin korkeimmassa muodossa. Se vaikuttaa eniten
tällä planeetalla. Se lisää tietoisuustekijän, mikä puuttuu hyvin monista
paikoista.
Kuten
olen sanonut uudestaan ja uudestaan, suurin asia minkä voitte tehdä tämän
planeetan hyväksi – itse asiassa tämän universumin, koko luomakunnan hyväksi –
on olla se mestari, mikä todella oikeasti olette.
Vedetäänpä
siis syvään henkeä tälle.
Voisimme
jatkaa ja jatkaa, mutta pointtini tässä on: totta vai havainto. On todella
monia havaintoja. Kun todella aletaan katsoa asiaa, havainnot eivät välttämättä
sovi todellisuuteen. Mutta luullakseni voitaisiin sanoa, että kaikki on
havaintoa riippumatta siitä, mitä se on.
Niinpä
pyydän teitä katsomaan omia havaintojanne – havaintoanne maailmasta,
havaintoanne paikastanne maailmassa, havaintoanne valaistumisesta, havaintoanne
siitä, mitä valaistumisen, ruumiillistuneen valaistumisen salliminen vaatii. On
edelleen paljon havaintoja, että teidän on tehtävä kovasti töitä tai
kärsittävä, että se on syvälle juuttuneena tuohon pikku huoneeseen, melkein
kuin pikkuruiseen kaappiin ihmistietoisuuden talossa. Pikkuruisessa kaapissa
joka on sullottuna sivuun, on ovessa sana "valaistuminen" hädin
tuskin luettavissa. Ja tuossa pikkuruisessa varastossa on valaistumisen tai
tietoisuuden perusta. Se on myös hyvin lähellä paljon, paljon suurempaa huonetta
nimeltään filosofia. Mutta tässä pikkuruisessa, sivuun sysätyssä kaapissa on
tietoisuus valaistumisesta – mitä se on.
Olemme
kokoontumisissamme ja työpajoissamme pelanneet aiemmin peliä, missä sanon:
"Mitä valaistuminen on?" Ja tehtyäni sitä monta vuotta lopetin tuon
kysymyksen esittämisen, koska ei ollut hyviä vastauksia. Ei … No, oli joitain
huonoja vastauksia, mutta erittäin harvoja hyviä vastauksia. Ja perimmiltään
oikea vastaus on, että se on tunne. Valaistumista ei voi oikeastaan määritellä.
Luullakseni voitaisiin määritellä valaistumisen nettotulos, se mitä ihmisosa
saa – parempi elämä, terveempi keho, enemmän onnellisuutta, vaikka onnellisuus
on todella huono havainto. Voisin sanoa joitain hassuja asioita
onnellisuudesta.
Mutta
koko tässä valaistumisjutussa on kyse myös havainnosta, siitä havainnosta, mitä
teidän täytyy tehdä. Tässä piilotetussa pikkukaapissa on muutama tunnettu
mestari, jotka ovat saavuttaneet valaistumisen, mutta heidän tarinansa eivät
ole kovin hyviä, kuten olemme puhuneet. Ne olivat täynnä kärsimystä. Ne olivat
täynnä vastoinkäymisiä, yksinäisyyttä, ahdistusta ja lopussa oli – kenties
voitaisiin sanoa – täydellinen romahdus tai kuolema. Ei kovin hyvä havainto.
Pyydän
teitä katsomaan tuota totuutta ja havaintoa todellisuudesta. Pyydän teitä
katsomaan sitten sitä tunnetta, mikä teillä on valaistumisesta. Tämä on asia,
mikä on kaikkien muiden asioiden yläpuolella teidän useimpien elämässä. Tärkein
asia, syynne tulla tälle planeetalle. Mutta kuitenkin siitä on edelleen kummallinen
havainto – havainto, miten kovasti teidän on tehtävä työtä ja kaikkia
filosofisia, uskonnollisia ja henkisiä opintoja päästäksenne siihen ja hyvin
usein keskeneräisyyden, täyttymättömyyden, tyytymättömyyden tunne tai tunne,
ettei tiedä vastausta, havainto, että jokin on edelleen pielessä, on edelleen
jotain, mitä ette ole selvittäneet.
Monet
teistä menevät illalla sänkyyn sanoen: "On edelleen jotain, mitä en
tajua", kuin tämä olisi testi tai jonkinlainen sokkelo, minkä läpi teidän
täytyy päästä. Sanotte edelleen itsellenne: "Mitä se on? Mitä se on? En
ole aivan vielä perillä." On päiviä, jolloin tunnette ns. edistyvänne
vähän, mutta hyvin usein sanotte: "Mitä en tee oikein?"
Se
mitä ette tee oikein, on valaistumisen ajatteleminen – havaintonne valaistumisesta,
havaintonne siitä, mitä täytyy tehdä ja millainen olette valaistuneena.
Rakkaat
ystäväni, teidän ei oikeasti tarvitse tehdä mitään muuta kuin sallia. Mutta se
on luultavasti yksi vaikeimmista asioista ihmiselle, koska on suuri taipumus sanoa:
"Minun täytyy jatkaa kovaa yrittämistä. Minun täytyy tehdä jotain, kuten
meditoida tai laulaa mantraa tai valella itseni öljyillä" tai jokin asia
toisensa jälkeen. Ihmistietoisuudessa on osa, mikä ei voi hyväksyä, että voitte
vain sallia valaistumisen. Teidän ei tarvitse pakottaa sitä. Teidän ei tarvitse
tehdä töitä sen eteen. Ei ole mitään valta/voimapeliä.
Teidän
ei tarvitse puskea sitä. Teidän ei tarvitse painia sen kanssa. Se ei ole
mitään, minkä demonit tai pimeys tai edes saatana estää teiltä. Pimeys, teidän
pimeytenne itse asiassa toivoo, että sallitte sen, koska se vapauttaa tuon
pimeyden. Se vapauttaa tuon kärsimyksen ja tuon syvän sisäisen haavan.
Siis
havainto ja totuus, havainto ja totuus valaistumisesta. Kuten ylösnousseet
mestarit sanoisivat, havainto valaistumisesta on hyvin kaukana totuudesta,
totuus valaistumisesta on hyvin lähellä juuri tässä ja nyt.
Okei,
vedetään syvään henkeä. Siirrytään eteenpäin.
Toinen kysymys – mitä olette
löytäneet?
Tämä
on viimeinen kanavointimme, kokoontumisemme Löytäminen-sarjassa. Niinpä kysymys
tänään on – Linda taas mikrofonin kanssa – mitä olette löytäneet tämän sarjan
11 osassa? Ja tarvitsen fläppitaulua täällä, jos voisitte. Mitä olette
löytäneet? Ja Linda, kuka tahansa.
Meillä
on ollut tämä Löytäminen-sarja. Tavallaan te valitsitte nimen, en minä. Mitä
olette löytäneet? Ja se voi olla jotain onnellista tai surullista, hyvää tai
huonoa – kuten sanottaisiin – sillä ei ole merkitystä. Mutta mitä olette
löytäneet itsestänne? Kiitos, herrat (Larrylle ja Sartille, jotka toivat
fläppitaulun) Carol Merrill (visailuohjelman isäntä) ja hänen apurinsa. Hyvä.
Ole hyvä.
Mitä
olet löytänyt, Edith?
EDITH:
Olen saanut monia erinomaisia muistutuksia siitä, että minä olen mitä olen,
olen olemassa ja olen luova suuri mestari.
ADAMUS:
Kuulostaa hyvältä. Mitä se merkitsee? (Vähän naureskelua) Tuodaanpa se
suppiloon. Tiivistetään se ja anna minulla alle kymmenen sanaa. Mitä olet
löytänyt?
EDITH:
Minä olen mitä olen.
ADAMUS:
Hyvä. Ja olet löytänyt sen?
EDITH:
No, olen saanut muistutuksia. Olemme työstäneet sitä ikuisuuden.
ADAMUS:
Kyllä, niin olemme! (Naurua) Voi kyllä! Mistä tuo muistutus tuli?
EDITH:
Sinulta. (Lisää naureskelua)
ADAMUS:
Tuliko se sinulta?
EDITH:
Kyllä.
ADAMUS:
Heräsitkö koskaan keskellä yötä ja sanoit: "Joo! Tajuan sen
viimeinkin."
EDITH:
Ei, nukun erittäin hyvin öisin.
ADAMUS:
Okei. (Vähän naureskelua) Kokeillaanpa tätä eri kulmasta. Oletko koskaan ajanut
autoa katua pitkin ja tiellä keskellä päivää yhtäkkiä todennut: "Tajuan
sen! Minä olen mitä olen."
EDITH:
No, tiesin se jo.
ADAMUS:
Ai jaa. Okei, hyvä. Ja mitä löysit elämisestä tänä vuonna?
EDITH:
(huokaisten) Liikaa puhuttavaksi tässä.
ADAMUS:
Okei. (Adamus naureskelee) Yksi asia?
EDITH:
No, tota … (hän pitää tauon)
ADAMUS:
Ole varovainen. Olet "Mestarin muistelmia" –kirjassani. (Adamus
naureskelee) Edith, olet ikoni.
EDITH:
Olen kuin David. En halua mennä vessaan.
ADAMUS:
Aivan. Voisimme mennä sinne yhdessä, jos haluat. (Adamus naureskelee ja joku
yleisöstä nauraa) Edith, olet ikoni, kyllä.
EDITH:
Sain vain hyviä muistutuksia. Minä … hmm … koska en tiedä, mitä kertoa …
tarkoitan, etten voi sanoa "en tiedä". Katsotaanpa, hmm … minä vain …
ADAMUS:
Hoipertelemme tuolla näppärällä reunalla. (Naurua)
EDITH:
Se tuo …
ADAMUS:
Hoipertelemme.
EDITH:
Iloa.
ADAMUS:
Iloa, kiitos. Olin juuri sanomassa: "Sano mitä tahansa!" (Lisää
naurua) Tämä on hyvin, hyvin tosi toteamus. Silloin kun mestari epäilee, kun
mestari ei pysty enää ajattelemaan, hän teeskentelee. Keksi mitä tahansa. Sano
mitä tahansa. Iloa. Rakastan sitä, kiitos.
Tuntuuko
hyvältä sanoa "iloa"?
EDITH:
Kyllä. Kyllä!
ADAMUS:
Kiitos! Näetkö, miten helppoa se on. Kaksi sanaa. Paljon iloa. Okei. (Hän
huokaa ja kirjoittaa taululle) "Paljon iloa (paljon puhetta)". Okei.
(Muutama naurahdus) Hyvä. Olet kirjassani. Muutan kyllä nimet. Joo, mutten
sinun nimeäsi. (Adamus naureskelee)
Hyvä.
Seuraava. Mitä löysit tänä vuonna?
SHAUMBRA
1 (nainen): Hei. Löysin sieluni.
ADAMUS:
Ai jaa, missä se oli?
SHAUMBRA
1: Hah, hah, hah. Aloin yhdistyä sen kanssa ja sitten yhtenä päivänä yhtäkkiä
oivalsin, tunsin, että olin nukkunut koko elämäni …
ADAMUS:
Ahaa, joo, joo.
SHAUMBRA
1: … ja tunsin herääväni.
ADAMUS:
Joo, kumpikin on totta. Kyllä, kyllä.
SHAUMBRA
1: Tiedäthän, aloin aistia elämää.
ADAMUS:
Mitä kieltä sielusi puhuu sinulle? Espanjaa tai ranskaa? (Nainen naureskelee)
SHAUMBRA
1: Ei.
ADAMUS:
Useimmat sielut puhuvat nimittäin ranskaa. Olen vähän ennakkoasenteinen.
SHAUMBRA
1: Se on enemmän tunne.
ADAMUS:
Tunne.
SHAUMBRA
1: Se on enemmän aistimus.
ADAMUS:
Okei, kyllä.
SHAUMBRA
1: Se on enemmän tietämistä.
ADAMUS:
Joo, joo.
SHAUMBRA
1: Ja sitten tavallaan olen hengittänyt sieluani kehoon enemmän ja enemmän ja
enemmän ja tunnen alkavani integroitua ja olen todella hyvin innostunut.
Yhtäkkiä minusta tuntuu, että voin nähdä valoa tunnelin päässä ja on
mahdollista, että valaistun tässä elämässä.
ADAMUS:
Joo.
SHAUMBRA
1: Ja tiedäthän, minä …
ADAMUS:
Mikä estäisi sinulta sen? Sanot "valoa tunnelin päässä", mutta
tiedätkö mitä?
SHAUMBRA
1: Mitä?
ADAMUS:
Se on …No, se ei ole juna, mutta on kenties uusi tunneli ja uusi valo sen
jälkeen. Kenties tuo valo on vain katuvalon tyyppinen valo.
SHAUMBRA
1: En usko.
ADAMUS:
Oletko varma?
SHAUMBRA
1: Voi, olen varma. (Nainen naureskelee)
ADAMUS:
Koska emmekö ole käyneet tämän läpi … me. Etkö ole käynyt tämän läpi aiemmin?
Paljon valoa tunnelin päässä, paljon lähestymistä, mutta …
SHAUMBRA
1: En ole koskaan kokenut tätä aiemmin.
ADAMUS:
Okei, pidän tavastasi sanoa sen. Rakastan tuota intohimoa. Pysäytit minut.
SHAUMBRA
1: Joo.
ADAMUS:
Kyllä.
SHAUMBRA
1: Ja haluan todella käyttää tämän tilaisuuden ja kiittää sinua, koska sinä …
ADAMUS:
Olen tehnyt hyvin vähän.
SHAUMBRA
1: Ei, todella olet! Olet oikeasti opastanut minua tämän läpi ja kiitos sinun,
alan …
ADAMUS:
Voi jukra! Sinä teet kaiken. (Naurua, kun hän näyttelee hyvin vaatimatonta)
SHAUMBRA
1: Siis, eikä vain …
ADAMUS:
Voi, kyse on täysin sinusta!
SHAUMBRA
1: Ei vain minusta.
ADAMUS:
En voi ottaa siitä mitään ansioita.
SHAUMBRA
1: Niin kuin monet shaumbrat.
ADAMUS:
Palkinto! (Adamus teeskentelee antavansa itselleen palkinnon, naurua)
SHAUMBRA
1: Meitä on joko joukko ja alamme …
ADAMUS:
Voi, se on ok. Sinun ei tarvitse sanoa enempää. (Lisää naurua)
SHAUMBRA
1: Joka tapauksessa.
ADAMUS:
Okei, Adamus. (Hän kirjoittaa taululle "Adamus", yleisö taputtaa)
SHAUMBRA
1: (naureskellen) Kiitos.
ADAMUS:
Kiitos.
SHAUMBRA
1: Voinko saada halauksen sinulta?
ADAMUS:
Toki! Jotain muuta?
SHAUMBRA
1: Oi, oi-joi.
ADAMUS:
Suukko, suukko. (He halaavat) Kiitos. Hyvä. Meidän täytyy … Mestari nauraa.
Meidän täytyy nauraa, täytyy nauraa. Hyvä.
Seuraava,
sama kysymys. Mitä olet löytänyt tänä vuonna? Hyvää, huonoa, rumaa, mitä
tahansa. Mitä olet löytänyt?
SUE:
Halusin kertoa tarinan tänä aamuna peilin edessä ja osa minusta sanoi:
"Haluan olla rokkitähti, aivan kuin Edith."
ADAMUS:
Joo!
SUE:
Tiedäthän. (Naurua ja vähän taputuksia) Ja …
ADAMUS:
Katso, mitä olet luonut itsellesi, Edith. Tällä hetkellä ihmisiä ympäri
maailmaa katselee sinua ja he rakastavat sinua. Olen tosissani. He rakastavat
sinua, Edith, koska edustat hyvin monia – kysymykset ja vaarat, mutta kuitenkin
läpimurrot ja kaunis viattomuus tästä heräämisestä. He näkevät, mitä käyt läpi,
ja he ovat nähneet uurtamasi uran. Olet siis todella ikoni ja rokkistara,
kyllä. (Vähän taputuksia)
SUE:
Silloin tuli vastaus, että minä olen.
ADAMUS:
Minä olen.
SUE:
Minä olen.
ADAMUS:
Kyllä.
SUE:
Minä olen.
ADAMUS:
Hyvä.
SUE:
Ja se on kuin …
ADAMUS:
Oletko tuntenut oikeasti sen tänä vuonna?
SUE:
Kyllä, kyllä. Ja nauroin ja se oli kuin "kyllä, tajuan sen".
ADAMUS:
Joo, hyvä.
SUE:
Tajuan sen.
ADAMUS:
Koska on "minä olen mitä olen". (Hän sanoo sen vaisusti)
SUE:
Häh, mitä. Ei.
ADAMUS:
Ja sitten on "minä olen!!" Ja silloin haluat sanoa sanat, ei koska ne
ovat epämiellyttäviä, vaan se on kuin "Vi- …! (Naurua) Jessus! Miksei
minulle kerrottu tätä aiemmin?!! Minä olen!" Ja sitten yhtäkkiä tämä koko
nauhoitus ikään kuin soi äänennopeudella mielesi läpi kehoon. Ja sinä tavallaan
sanot: "Voi! Muistan, kun Adamus oli kimpussani omalla äänelläni
puhumisesta, sanomisesta "Käsken sinua palvelemaan". Pidin sitä
silloin typeränä ja nyt tajuan sen. Ja muistan, kun Adamus sanoi: "Olen
olemassa" ja pidin sitä kaikkien aikojen tyhmimpänä asiana. Koirani on
olemassa ja minä sanon "olen olemassa". Nyt tajuan sen!"
SUE:
Olen olemassa.
ADAMUS:
"Tajuan sen!"
SUE:
Joo.
ADAMUS:
Kyllä.
SUE:
Ja on kiva huutaa autossa. (Lisää naureskelua)
ADAMUS:
Niin on, niin on. Erinomaista. Okei, kaksi vielä. Mitä löysit tänä vuonna? Ole
hyvä.
KERRI:
Löysin … Löysin, että minulla on merkitystä, että voin rakastaa itseäni enkä
tarvitse mitään itseni ulkopuolelta.
ADAMUS:
Maaakyoa!
KERRI:
Mitä?!
ADAMUS:
Makyoa.
KERRI:
No, on se parempi kuin "en tiedä". (Naurua) Keksin jotain!! (Naurua
ja taputuksia)
ADAMUS:
Löysit, miten kierretään kysymykseni. Se on hyvä juttu.
KERRI:
Minä, minä …
ADAMUS:
Siis (kirjoittaen taululle) "Adamus x 2". Kertaa kaksi. Olet
löytänyt. Hienoa, ja se on saavutus.
KERRI:
Mikä oli saavutus?
ADAMUS:
Minun kiertämiseni. Sen sijaan että sanoit "en tiedä" ja jouduit
menemään vessaan.
KERRI:
En tee sitä uudestaan. Otin niin paljon paskaa naisilta.
ADAMUS:
Kyllä.
KERRI:
He olivat pettyneitä minuun.
ADAMUS:
Joo, ei ole tarkoitus leikkiä sanoilla, mutta kyllä. (Naurua) Joo, hyvä. Löysit
siis, miten ainakin …
KERRI:
Ainakin.
ADAMUS:
… seistään mestarin edessä. Sinäkin olet kirjassani.
KERRI:
Ai oikeasti?
ADAMUS:
Joo, joo.
KERRI:
Suosikkisi, mitä?
ADAMUS:
Kyllä. Voi, en sanonut … (Lisää naurua)
KERRI:
Se on vale. Älä valehtele.
ADAMUS:
Panit minut sanomaan sen.
KERRI:
Aivan, aivan.
ADAMUS:
Ymmärsit, miten seistään mestarin edessä.
KERRI:
Helvetti, joo.
ADAMUS:
Kyllä, ja siksi …
KERRI:
Pidän puoleni sinua vastaan.
ADAMUS:
Ja siksi puolustat itseäsi.
KERRI:
Kyllä.
ADAMUS:
Kyllä. Voinko olla hyvin rehellinen?
KERRI:
Voi luoja, joo, se on ok.
ADAMUS:
Voi luoja, heidän pitäisi vain sanoa "ei". Olet oppinut – ja
opettelet edelleen, harjoittelet edelleen – mutta olet oppinut puolustautumaan
tuota kakaramaista pikkutyttöä vastaan …
KERRI:
(kuiskaten) Voi, haista vittu. Okei, mutta kyllä, kiitos.
ADAMUS:
… sisälläsi. Ja olet oppinut, ettet anna tuon aspektin juoksuttaa sinua …
KERRI:
Käskin sitä matkalla tänne pitämään - p.t.k. Sanoin sen.
ADAMUS:
Voit sanoa sen ääneen.
KERRI:
Pidä turpasi kiinni jo.
ADAMUS:
Kiitos.
KERRI:
Se ei ole minun.
ADAMUS:
Ei, mutta …
KERRI:
Eikö?
ADAMUS:
Mutta sen sinulta vaati lopultakin sanoa: "Ei enää, minä olen" ja
olla antamatta tuon pienen, pilalle hemmotellun ja erittäin loukkaantuneen
pikkukakaran jatkaa elämäsi pyörittämistä.
KERRI:
Okei, kiitos.
ADAMUS:
Kiitos. (Vähän taputuksia) Mutta eikö tunnu hyvältä …
KERRI:
Kyllä!
ADAMUS:
… sanoa …
KERRI:
Tiesin olevani kakara ja pilalle hemmoteltu. En …
ADAMUS:
Ei, ei, ei, ei. Lopeta. Sinä et ole.
KERRI:
En ole enää.
ADAMUS:
Se on totta.
KERRI:
Tiesin, että …
ADAMUS:
Tuo aspekti joka pyöritti elämääsi – tuo pilalle hemmoteltu pikkukakara –
pelkäsi itse asiassa helvetisti elämää ja mitä seuraava hetki toisi. Se pelkäsi
olla yksin, mutta sillä oli kuitenkin aina kurjaa monien muiden seurassa …
KERRI:
Jeesus Kristus, anna tulla vaan. Päästä se kaikki ulos. (Naurua)
ADAMUS:
Jeesus on jossain muualla tänään. Hän hoitaa toista asiaa. Olet vain sinä ja
minä.
Mutta
oli varsinainen löytö sanoa viimeinkin: "En tarvitse sitä enää." Ja
ystäväni, elämässänne ei ole toisia ihmisiä, jotka tekevät teidät hulluksi – se
olette te itse. Se ei ole perheenjäsenet tai ystävät. Se olette te ja te teette
itsenne hulluksi.
Ja
ensinnäkin, vaatii tiettyä selkeyttä tunnistaa, että "sinä" on monia,
monia asioita, monia, monia aspekteja, että "sinä" ei ole vain tuo
sumuinen, tavallaan iso kaikkien eri tunteiden, tuntemusten, ajatusten ja
ohjeiden sotku, että teissä on monia eri puolia tai säteitä, mutta älkää antako
minkään puolen tai säteen – erityisesti jos se on toimimaton säde – pyörittää
koko show'ta. Vasta sitten löydätte, että te pyöritätte show'ta joka
tapauksessa.
No
niin, sinulla on valtavaa päättäväisyyttä, valtavaa draivia ja jääräpäisyyttä
ja käytät sitä lopultakin etkä anna tämän aspektin käyttää sitä. Ja silloin
asiat elämässäsi muuttuvat, rakas ystäväni. Voit puhua siitä, ettet kenties tee
elämäsi intohimoa, sitä mitä todella haluat tehdä ihmisten kanssa
yltäkylläisesti, koska olet antanut tuon pikku kakaran pyörittää asioita. Ei
enää.
KERRI:
Tiedätkö, miten monet naiset täällä sanovat: "Lopultakin hän sanoi tuolle
pahasisuiselle ämmälle sen, mitä olen halunnut sanoa!"
ADAMUS:
(nauraen) No, miehet myös. (Naurua)
KERRI:
Joo, juuri niin! Lopultakin!
ADAMUS:
Mutta vielä enemmän miehet, luulisin.
KERRI:
Voi no, he …
ADAMUS:
Lakatkaa nyökyttelemästä, hyvät herrat. (Lisää naureskelua) Hyvä, erinomaista,
kiitos. Voi, joitain läpimurtoja täällä.
KERRI:
Kiitos.
ADAMUS:
Kyllä. Viimeinen vastaus. Mitä löysit?
CAROL:
Yhdentymisen.
ADAMUS:
Yhdentymisen. Hyvä, pidän siitä. Ja mitä löysit siitä? Mikä yhdistyi?
CAROL:
Siis kuvana, jos olisi kaksi polkua ja ne yhdistyvät – ihmisosani toisella ja
muu osani toisella. Polut yhdistyvät. Ensimmäisenä tulet tietoiseksi, että on
toinen polku, mutta sitten tiedostat, että ne yhdistyvät. Eikä tarvitse mennä
tuolle toiselle polulle … ne yhdistyvät. Nyt ne ovat hyvin lähellä, niin
lähellä, että voi pitää kädestä toisella polulla olevan kanssa.
ADAMUS:
Kyllä!
CAROL:
Se on upeaa!
ADAMUS:
Kyllä!
CAROL:
Ja ensin piditte kädestä tuossa ulottuvuudessa. Mutta nyt kuljet ihmisenä.
Tavallaan "pidät kädestä minua, joka kulkee täällä maan päällä". Näin
lähellä se on. Siis pointtina on, että se on täällä, ja niinpä kun sanot
"rentoudu", se ei ole kuin: "Okei, sinun on tehtävä jotain,
plaa, plaa, plaa …"
ADAMUS:
Aivan. Voi, on taipumusta ajatella niin.
CAROL:
Ai jaa!
ADAMUS:
Joo, joo.
CAROL:
On paljon stressiä, mutta sanot vain: "Ei, se on luonnollista. Pidätte jo
kädestä. Mikä on siis ongelma? Saavutte tuohon pisteeseen yhdessä."
ADAMUS:
Kyllä. Kysymys: milloin aiotte lakata pitämästä kädestä ja rakastelette?
CAROL:
Joo! Sen haluan tietää. Mutta sitten mieli! Mieli! (Adamus naureskelee) Jos
aloitan sen enkä rentoudu, niin mieli: "Mitä minun täytyy tehdä? Miten
teen sen? Miksi en rakasta itseäni? Miksi en ole jo valaistunut?" Ja
sitten: "Olet jo valaistunut." Olen tavallaan: "Ok, ok, mutta
milloin se toteutuu täällä maan päällä?" Mutta älä puske, joten.
ADAMUS:
Luulen, että se on toinen luku Mestarin muistelmissani.
CAROL:
Luku? Se on kokonainen kirja!
ADAMUS:
Tiedäthän: "Kädestä pitämisestä rakasteluun".
CAROL:
Kyllä!
ADAMUS:
Ja tuon suuren askeleen ottaminen, salliminen.
CAROL:
Kyllä.
ADAMUS:
Puhun tietysti itsensä rakastamisesta.
CAROL:
Itsensä, juuri niin.
ADAMUS:
Ja voit pitää kädestä pitkän aikaa, mutta jonkin ajan kuluttua se on kuin
"pus kii", tiedäthän.
CAROL:
Joo, se on "pus kii!"
ADAMUS:
Pelkkää puhetta, ei toimintaa, joo.
CAROL:
Okei! (He nauravat)
ADAMUS:
Pelkkää ajattelua, ei integroitumista.
CAROL:
Miten olisi ainakin pussaaminen?!
ADAMUS:
Kyllä, kyllä.
CAROL:
Jotain!
ADAMUS:
Hyvä.
CAROL:
Joo.
ADAMUS:
Erinomaista. Rakastan tätä. Rakastan tätä tarinaa. Hyvä.
Kolmas kysymys – mitä olisitte
toivoneet löytävänne?
Okei,
seuraava kysymys, ja tämä on johdatteleva kysymys – johdattelee teitä ja
seuraavaan osaan. Mitä olisitte toivoneet löytävänne, mutta ette löytäneet?
Mitä olisitte toivoneet löytävänne, mutta ette löytäneet? Hmm, aha.
JANE:
Aha.
ADAMUS:
(kuiskaten) Keksi jotain. Teeskentele. (Vähän naureskelua)
JANE:
Olisin halunnut löytää aiemmin sen, mitä löysin.
ADAMUS:
Joo, pidän tästä. Pidän tästä. Kyllä, tavallaan zen-mäistä. Joo, kyllä. Halusit
löytää … Miten paljon aiemmin?
JANE:
Elämiä sitten. (Adamus naureskelee)
ADAMUS:
Miksi?
JANE:
Koska olisin nauttinut elämästä paljon enemmän.
ADAMUS:
Ahaa!! Rakastan tätä. Rakastan tätä. Lämmitit Cauldren sydäntä. Hänellä on
kuitenkin suuri syylä sen päällä. (Muutama naurahdus) Kyllä. Ei siksi, että on
kilpailua, että yrität lyödä toiset valaistumisessa tai mitään, vaan olisit
voinut vain nauttia elämästä vähän enemmän.
Itse
asiassa tulet katsomaan taaksepäin ja sanot: "No, se oli tavallaan
hauskaa, kaikki nuo hullut asiat, kaikki nuo kahjot hetket ja kaikki stressi ja
pelko." Mutta kieroutuneella tavalla se oli tavallaan hauskaa, muuten et
olisi tehnyt sitä. Joo.
JANE:
Totta.
ADAMUS:
Totta. Mutta joo, tietyssä pisteessä siitä tulee vanhaa. Siitä tulee tylsää.
Osa
… Ihmiselämä tarjoaa hyvin paljon, mutta osa haastetta on, että sillä on
taipumusta joutua malleihin, uriin ja toistaa itseään uudestaan ja uudestaan ja
uudestaan. Ja sitten ihmiset sanovat: "En tiedä, miten pääsen ulos. En
tiedä." Ja sitten he vain odottavat eikä mitään muuta tapahdu, paitsi muodostuu
suurempi ura. Ja vaatii erittäin rohkeaa, urheaa, pöyristyttävää ja uskaliasta
ihmistä sanomaan: "Ei enää. Ei enää. Olen valmis sen osalta."
Sanotte
"ei enää", mutta sitten tapahtuu outo asia ja ihmisitse, pikkuitse
tulee sisään ja sanoo: "No, nyt minun on tehtävä jotain." Ei, olette
jo tehneet sen sanomalla "ei enää". Silloin kun todella tarkoitatte
sitä, kun todella oikeasti tarkoitette sitä – "ei enää" – se muuttaa
koko tietoisuusmääränne, sen tietoisuusmäärän mitä pystytte hyödyntämään ja
käyttämään jokapäiväisessä elämässänne. Se on kuin suuri magneetti, joka vetää
puoleensa energiaa. Se tuo energiaa, mikä automaattisesti muuttaa kaikki nuo
asiat elämässänne.
Monta
kertaa pieni ihminen sanoo: "Joo, mutta se ei tapahtunut naps! tuosta
vaan." No, ei. Joskus se tapahtuu armollisesti. Joskus paljon muita
energioita monissa muissa ulottuvuuksissa ja myös monia muita ihmisiä on
järjesteltävä. Mutta todellinen mestari vetää syvään henkeä ja sanoo:
"Työni on tehty. Minulla on syvä sitoutuminen. Sanoin "ei enää"
ja siksi odotan, että kaikki muuttuu, eikä minun tarvitse tehdä mitään muuta
kuin nauttia elämästäni."
JANE:
Joo.
ADAMUS:
Siis upeaa. Kyllä, ole hyvä ja nauti elämästäsi.
JANE:
Kyllä, kiitos.
ADAMUS:
Ehdottomasti, kiitos. (Taputuksia)
Mitä
olisit toivonut löytäväsi tässä Löytäminen-sarjassa? Koska sinulla on vielä
tilaisuus. Meillä on 47 minuuttia jäljellä sen löytämiseen. Mitä olisit
toivonut löytäväsi? (Seuraava henkilö irvistää, kun Linda antaa hänelle mikin)
Hän on vain viestintuoja mikrofonin kanssa.
Voisinko
pysäyttää hetkeksi, koska aioit ajatella liikaa tässä. Voisitteko vain tuntea
energiaa hetken? Se melkein kihelmöi. Se on hyvin kaunista, hyvin todellista
täällä ja toivottavasti myös kaikilla katselijoilla. Joo, okei.
SUSAN:
Toivon, että olisi löytänyt vapauteni aiemmin.
ADAMUS:
Vapauden, hmm. Ja mitä olisi tehnyt sillä, jos olisit löytänyt?
SUSAN:
Kaikkea. (He naureskelevat)
ADAMUS:
Hyvä. Onko jotain syytä, miksi se vei näin kauan?
SUSAN:
Vanhat tarinat, vanhat mallit, vanhat tavat, vanhat …
ADAMUS:
Vanha paska.
SUSAN:
… kahleet, jotka ostin edelleen.
ADAMUS:
Myös monista muista ihmisistä huolehtiminen.
SUSAN:
Joo.
ADAMUS:
Joo, joo, joo. Se on vaikea rasti, monista muista ihmisistä huolehtiminen. Sitä
kutsutaan "viivytetyksi valaistumiseksi". "Odotan, kunnes
kaikista muista on huolehdittu." No, tuollaisella havainnolla vedätte
ainoastaan elämäänne lisää tarvitsevia ihmisiä. Ja huolehditte monista muista
ihmisistä ja todella viivytätte tai lykkäätte tai mitä tahansa, omaa
valaistumistanne. Ja perimmiltään sitä valaistuminen on – vapautta. Viittaan
korkeampaan itseen tai kultaiseen enkeliin tai mihin tahansa – se on oikeasti
vain vapaa Itse, ja ihmisitse on tavallaan pikkuitse, vangittu itse. Ja hassu
asia on, että voitte olla kumpikin vain vetämällä syvään henkeä ja
valitsemalla.
Mutta
useimmat ihmiset eivät tee sitä. He eivät vedä syvään henkeä. He ajattelevat
sitä. He ajattelevat ja sitten haluavat harkita: "No, katsotaanpa.
Pikkuihmisitseni, vapaa Itsen- …" He joutuvat tähän mielen hetteikköön
eivätkä koskaan tee sitä. He ajattelevat tehneensä.
Minulle
on tullut tässä elämässä shaumbra-kokoontumisiimme ihmisiä, jotka ovat
edellisissä elämissä luulleet tehneensä valinnan. Ja sitten he ovat vihaisia
minulle, koska he sanovat: "No, sitä ei tapahtunut. Se ei toiminut."
Ja – yksi luku Mestarin muistelmissani – itse asiassa he eivät koskaan tehneet
valintaa.
"Ai
jaa", he sanovat. "Kyllä tein valinnan. Tein
yltäkylläisyysvalinnan." Ei, ajattelit yltäkylläisyyttä ja uneksit vähän
yltäkylläisyydestä. Mutta havaintosi oli, että kaikilla muilla oli rahaa ja
sinulla ei ollut etkä ollut vapaa ja he käyttivät hyväkseen sinua. Et siis
koskaan tehnyt valintaa. Ajattelit sitä ja tavallaan ajattelit, miten kivaa se
olisi, mutta sitten lähdit ulos mysteerikoulun ovesta, luokan ovesta – mikä
tahansa se olikin – ja palasit takaisin vanhoihin tapoihisi.
Siis
vapaus – se tulee tuon valinnan tekemisen myötä.
SUSAN:
Mm hmm.
ADAMUS:
Joo.
SUSAN:
Joo.
ADAMUS:
Niinpä olen iloinen, että olet … On vaikea antaa muiden ihmisten mennä. Todella
vaikeaa ja ymmärrän sen oikeasti. Saada heidät ottamaan vastuu omasta
elämästään. Ja sinä olet – sinä, te kaikki – olet ollut niin ohjelmoitu
tarpeeseen huolehtia toisista ja tietysti pitämään huolta ensin tosista. Se on
hyvin, hyvin vanha, mutta voimakas dynamiikka tällä planeetalla. Ja on
syyllisyyden tunnetta, kun sanotaan: "Ei, vaan pidä huolta itsestäsi.
Kuluta rahat itseesi. Ota aikaa itsellesi. Rakasta itseäsi." Ja sitten
tulee tämä välitön ajatus: "Joo, teen sitä vähän enemmän kuin ennen."
Ei, vaan tavallaan se on, että teet sen täysin tai unohdat sen, koska muuten
olosi on aina kurja. Yrität huolehtia toisista, yrität huolehtia itsestäsi ja
epäonnistut kummassakin. Tee se täysin. Kiitos.
SUSAN:
Joo. Ja nyt paljon uusia asioita alkaa avautua minulle, koska olen tehnyt tuon
valinnan ja jättänyt vanhan elämäni. Uusi intohimo kuplii sisälläni ja uusia
tilaisuuksia, uusia ovia avautuu, yltäkylläisyyttä. Sain sen tehtyä.
ADAMUS:
Ja sitten ajatus on: "Miksi en tehnyt tätä aiemmin?"
SUSAN:
Mm hmm.
ADAMUS:
"Miksi en tehnyt?" Joo. Ja sitten vaikea kohta on, toinen osa sitä
on, että kun alat tehdä sitä, yltäkylläisyyttä, tilaisuuksia ja kaikkea muuta
tulee, mutta voi olla vähän yksinäistä, koska suurin osa ihmisistä joiden
kanssa olet ollut tekemisissä, ovat edelleen tuossa toisessa ulottuvuudessa,
tuossa toisessa tietoisuudessa. On vähän yksinäistä, mutta se muuttuu, kun
useammat ja useammat ihmiset vetoavat itseensä oman makyonsa vuoksi ja
ymmärtävät, milloin se on todellinen häiriötekijä, ja lopulta sallivat oman
vapautensa. Ehdottomasti.
Vapaus
on edelleen suurin tämän planeetan kohtaama ongelma. Suurin ongelma ja ihmiset
puhuvat vapaudesta, mutta hyvin harvat oikeasti ymmärtävät, mitä se on. He
luulevat vapautta kyvyksi käydä jossain toisessa kaupassa tai saada tällainen
tai tuollainen työpaikka. Se ei ole vapautta. Se ei ole vapautta. Vapaus on
itsensä rakastamista, vastuun ottamista itsestä ja vain sallimista. Joo, hyvä.
Vielä yksi.
Mitä
olisit toivonut löytäväsi tänä vuonna, muttet löytänyt?
KATHLEEN:
(pitäen tauon) Löysin, että kokonaisuuteni on maadoittunut tänne, rakastan
itseäni täysin ja annan oman itseni loistaa.
ADAMUS:
Hyvä. Mitä et löytänyt?
KATHLEEN:
Niinpä en …
ADAMUS:
Mitä olisit toivonut…
KATHLEEN:
Tantra-kumppanin.
ADAMUS:
Tantra. Oi, se on hyvä. Joo, tantra-kumppanin.
KATHLEEN:
Jonkun jonka kanssa jakaa energeettisesti.
ADAMUS:
Joo. Onko vapaaehtoisia? (Vähän naureskelua) He ovat kaikki liian ujoja. (Adamus
naureskelee) Ei, vaan itse asiassa se on erittäin, erittäin hyvä juttu.
Nimittäin tässä oli kyse löytämisestä ja … Pääsimme puhumaan kehosta ja
biologiasta, kumppanin saamisesta jakamaan sen – uskomatonta.
Siis
osa ongelmaa – kuten juuri sanoin - on yksinäisyys, vähän sitä, koska ei ole
vielä paljon olentoja, jotka ovat valmiita. Seksissä on hyvin paljon kyse
energiaepätasapainosta – valitettavasti – tai puutteellisuudesta. Mutta hyvin
usein se ei ole vapaata jakamista. Siihen liittyy hyvin paljon syyllisyyttä.
Hyvin monia estoja.
Minulla
on sinulle kuitenkin kumppani. Minulla …
KATHLEEN:
Missä?
ADAMUS:
Hän pitää mikrofonia. (Adamus naureskelee)
KATHLEEN:
Tiedän sen. Omistan sen.
ADAMUS:
Hyvä.
KATHLEEN:
Mutta joo, silti jonkun saaminen fyysisesti lähelle jakamaan sen.
ADAMUS:
Kyllä, voisit myös saada.
KATHLEEN:
Rakastan itseäni todella täysin.
ADAMUS:
Kyllä, se on hyvin tärkeää. Hyvin tärkeää. Ja läpimurto, löytö siinä on, että
yksilö voi todella jakaa fyysisellä ja henkisellä tasolla avoimesti ja vapaasti
vain, silloin kun hän rakastaa itseään avoimesti ja vapaasti. Hyvä.
LINDA:
Kathleen siis sanoo, että hän on sinkku ja vapailla markkinoilla. Muuten, hän
on Crimson Circlen Facebookissa. (Vähän naureskelua)
ADAMUS:
(naureskellen) Joo, joku luultavasti aloittaa shaumbra-tantran. Kyllä. Siis
kiitos.
Vedetäänpä
syvään henkeä, kun siirrymme varsinaiseen ytimeen, varsinaiseen …
LINDA:
Ai jaa.
ADAMUS:
Linda luuli, että olimme jo valmiita. Ei, ei, ei. Me vasta lämmittelemme. Mennäänpä
sen varsinaiseen ytimeen, mitä varten olemme täällä tänään.
Kaiko
Tämä
oli Löytäminen-sarja ja monet teistä löysivät eri asioita, paljon siitä on
edelleen älyllistä. Se edelleen leijuu täällä: "Minä olen, minä olen
olemassa", mutta te ette ole tunteneet sitä. Ette ole oikeasti kokeneet
siihen pisteeseen saakka, että se olisi kuin rakastelua itsenne kanssa. Se
olisi kuin fyysinen, henkinen ja älyllinen massaorgasmi. Ja jos ette löytäneet
sitä tänä vuonna, no, teillä on vielä noin 36 minuuttia sen tekemiseen.
Osa
ongelmaa, haastetta on kenties keskinkertaisuus, omahyväisyys ja valaistumisen
ajatteleminen sen sijaan, että on intohimoinen siitä. On eräs sana, minkä aion
laittaa shaumbra-sanastoon – sana mikä kuulostaa vähän tutulta. Tuo sana on
"kaiko", kirjoitetaan tai lausutaan myös "kaiho". Mutta
pidän enemmän kaikosta, koska joku tekee pilaa sanasta kaiho ja vääntää sen
joksikin. Joo, sinä. (Linda nauraa ja yleisö nauraa) Minun ei tarvitse olla
selvänäköinen tietääkseni, että hetken kuluttua hän sanoo: "Eikö se
kuulosta kovasti "reiältä"?" (Lisää naurua) Siis pelkästään
sinun vuoksesi minun oli keksittävä uusi sana, kaiko.
LINDA:
Okei-ho. Okei-ho. (Hän kikattaa)
ADAMUS:
Kaiko. Kaiko on intohimoa. Kaiko on syvää ja merkityksellistä. Kaiko on melkein
räjähtävää. Ja monet teistä eivät löytäneet kaikoa kaikista niistä upeista
asioista huolimatta, joita ehkä löysitte. Kaiko on tuo intohimo sisällänne,
mutta olette sementoineet sen. Olette sinetöineet sen. Olette laittaneet
teräsovet sen ympärille. Olette piilottaneet sen. Olette tukahduttaneet sen.
Panitte sen matalaksi ja sitten ajattelitte sitä liikaa niin, että se näytti
hävinneen.
Kaiko
on tuo syvä pohjakerros, tuo intohimo mikä menee niin syvälle, että pelkäätte
päästää sen ulos (puhuen hyvin intohimoisesti). Kaiko – syvä sisäinen totuus.
Se on karjuva leijona, mutta olette oppineet tukahduttamaan sen. Opitte
panemaan sen matalaksi, muuttamaan sen maksimissaan kissanpennuksi. Ja sitten
sanotte, että olette henkinen, haluatte valaistua, kun koko ajan päädytte
keskittymään sellaisiin asioihin, kuin yltäkylläisyys, kumppani, hemmetin
terveys ja kaikki muu, koska olette tukahduttaneet kaikon.
Olette
kätkeneet tämän kaikon, tämän syvän tunteen, koska jos ette olisi tehneet sitä,
ette istuisi täällä. Tanssisitte parkkipaikalla kaikkien muiden istuessa
täällä. Teillä olisi niin paljon poltetta, intohimoa ja innostusta, että te
ette pystyisi hillitsemään sitä, hädin tuskin pystyisitte hillitsemään sen
kehoon. Kaiko ajaisi demonit pois mielestänne, aspektit kauas teistä – tuo syvä
intohimo. Mutta sen sijaan olette tyytyneet omahyväisyyteen ja
keskinkertaisuuteen valaistumisessa.
"Otamme
muutaman askeleen joka kuukausi matkan varrella. Opimme vähän lisää. Löydämme
vähän lisää", ja minä sanon: ei helvetissä. Kyse on tuon intohimon
antamisesta tulla ulos, sen antamisesta tulla esiin.
Elämässänne
ei pitäisi olla mitään tärkeämpää kuin vapautenne ja valaistumisenne. Ei
työnne, ei perheenne, eivät lapsenne, ei terveytenne, ei statuksenne, eivät
mitkään prenikat rinnassanne. Mikään ei ole tärkeämpää, siihen pisteeseen
saakka, että sanon se olevan sellaista, kun ennen mysteerikouluissa otin
oppilaita tukasta – mitä en tee täällä – ja pidin heidän päätään veden alla,
kunnes he olivat kohta vetämässä viimeisen kerran henkeä tässä elämässä. Sitten
vedin heidän päänsä vedestä – tätä pystyi tekemään ennen lakimiehiä. (Naurua)
Vedin heidän päänsä vedestä ja sanoin: "Millaista oli haluta hengittää
niin epätoivoisesti ja mennä mielen tuolle puolen yrittämättä selvittää, mitä
tapahtui ja minkä oppitunnin yritin opettaa? Millaista tuollainen epätoivo oli,
tuo päättäväisyys saada henkeä? Se on ainoa asia, millä oli merkitystä."
Ja he sanoivat: "Kyllä, vain sillä oli merkitystä. En pystynyt
ajattelemaan mitään muuta. Halusin vain hengittää, jotta voin elää." Ja
sanoin: "Nyt olet alussa, kaikon ymmärtämisen aivan alussa." Tuon
intohimon, tuon karjuvan intohimon, mikä on hyvin syvällä teissä jokaisessa,
mutta olette jotenkin onnistuneet kätkemään sen.
On
annettava teille kunnia sen piilottamisesta niin hyvin. Jonkin joka on niin
kaikenkattavaa, joka on niin suurta ja niin karjuvaa. Annan teille kunnian
siitä, että olette jotenkin onnistuneet tukahduttamaan sen. Mutta tiedättekö
mitä? Se on edelleen siellä. Se on edelleen siellä. Ja se teidän olisi pitänyt
löytää tänä vuonna. Tuo karjuva ja huutava intohimo omaa vapauttanne kohtaan,
koska vain Jumala tietää, miten kauan siitä on, kun teillä on ollut vapaus.
Miten kauan siitä on, kun olette olleet tyytyväinen itseenne, onnellinen
itsenne kanssa. Miten kauan siitä on, kun kaikki vain tapahtui elämässänne
synkronistisesti, vaivattomasti ja helposti. Mutta kuitenkin jatkatte
kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen ja elämästä toiseen jonkinlaisessa
henkisessä omahyväisyydessä.
Usein
mietin, onko tuo omahyväisyys ja keskinkertaisuus itsenne osalta pahempi asia
kuin täysi tiedostamattomuus. Mietin joskus, onko parempi pysyä tietoisesti
unessa, kunnes olette todella oikeasti valmis heräämään, koska mitkä askeleet
voisivat olla kurjempia kuin pikkuaskeleet valaistumiseen.
Nuo
pikkuaskeleet sattuvat, ovat tuskallisia, aiheuttavat kaikki tunteet,
tuntemukset ja hämmennyksen. Tuo keskinkertaisuus, tuo jonkin vähemmän
sietäminen kuin täydellinen vapaus ja valaistuminen tekee polusta ja matkasta
hyvin vaikeaa.
Kenenkään
teistä ei tarvitse sietää sitä. Kukaan ei kontrolloi teitä. Ja jos luulette
kontrolloivan, tarkastelkaa omaa perspektiiviänne. Kukaan ei estä teiltä
valaistumista. Kukaan ei pidättele teitä – ei edes massatietoisuus, ei lainkaan.
Se on omahyväisyys. Se on halukkuus vain raahustaa eteenpäin.
Rakkaat
ystäväni, se sattuu. Se on tuskallista. Minulle on tuskallista katsoa. Minulle
on tuskallista joutua keksimään uusia temppuja joka kuukausi yrittäessäni saada
ajanvietettä, yrittäessäni saada jotain liikkeelle.
Kaiko
on intohimoa, mikä ei halua mitään muuta kuin oman valaistumisensa.
Pyydän
teitä vetämään kunnolla syvään henkeä ja tuntemaan sitä. Antakaa sen tulla
esiin.
(Tauko)
No,
se oli melko kurja esitys. (Muutamia naurahduksia) Yritetäänpä uudestaan.
Kaiko
tai kaiho merkitsee syvää kaipausta, syvää kaipausta, sielukasta kaipausta,
hyvin syvää ja voimakasta kaipausta. Se on halua ja intohimoa. Se ei ole
ihmisluonteen ahneutta. Se ei ole vain paremman elämän haluamista. Se on tämän
vapauden haluamista tai muuten ei eletä lainkaan. Ei eletä.
Ja
miten moni teistä on ollut niin rohkea ja uskalias, että on sanonut: "En
välitä hetkenkään elämisestä, jos se ei tapahdu vapaudessa. En välitä, jos
kuolen." Eikä teidän pitäisi. Teidän ei pitäisi. Vapauden pitäisi olla
tärkeämpää kuin kaikki nämä säännöt, määräykset, omahyväisyydet, ajattelut ja
"mitä-jossit". "Kuolisin mieluummin tällä hetkellä kuin eläisin
hetkeäkään rajoittuneisuudessa." Näin sen pitäisi olla, mutta kukaan teistä,
jonka voin nähdä, ei ole vielä siinä. Ajattelette sitä. Luulette tehneenne
päätöksen ja valinnan valaistumisesta ja vapaudesta ja rakkaat ystäväni, se on
hyvin hatara. Siinä ei ole intohimoa. Se on hyvin paljon ajatuksia ja
ajattelua, asioiden pohdiskelua ja raahustamista, myönnytysten tekemistä ja
omahyväisyyttä.
Minun
on paljon helpompi katsoa niiden ihmisten tekojen yli, jotka eivät ole
hereillä, jotka eivät ole edes maistaneet Henkeä ja vapautta. Minun on paljon
helpompi katsoa heidän tasapainottomuutensa ja heikkoutensa yli kuin jonkun
teidän silmiin, joka tietää paremmin, joka on istunut näillä tunneilta
aikakaudesta toiseen, joka kutsuu itseään opettajaksi ja joka luulee olevansa
henkinen, mutta missä on kuitenkin kaiko? Missä on tuo syvä ja karjuva sisäinen
polte, jolloin millään muulla ei ole merkitystä? Ei millään. Ja vasta sitten
kun pääsette siihen, ymmärrätte valaistumisen ja vapauden.
Muuten
se on peliä. Se on peliä, mitä voitte pelata pitkän aikaa – ajatellen, että
olette tehneet valinnan, ajatellen, että olette tehneet jonkinlaisen löydön,
kun todellisuudessa olette kaivaneet itsellenne vain syvemmän kuopan. Olette
vain laittaneet kiiltoa päälle, maalanneet ja lakanneet sellakalla tämän
todellisen sisäisen intohimon nimeltään kaiko. Millään muulla ei ole
merkitystä. Ei perheellä, ei hengellä, ei terveydellä – ei millään. Silloin
alatte olla tosissanne itsenne kanssa.
Silloin
emme kuule paljon makyoa tässä huoneessa. Silloin ei ole paljon sanoja ilman …
Tunnetteko joskus sanoja ilman tunnetta? Ilman merkitystä? Kuin matkimista tai
papukaijana olemista, jonkin sanomista, mutta no, te luulette, että on oikein
sanoa jotain.
Jos
haastan teidät kaikon kera, annatte takaisin ja sanotte: "Haista vittu,
Adamus" ja tuntisin sen ja lakkaisin kiusaamasta teitä. Todellisen kaikon
kera tanssisitte. Säteilisitte. Säteilisitte. Karjuisitte. Olisitte täällä
edessäni sanomassa: "Adamus, mennään eteenpäin. Olen kyllästynyt kaikkeen
tähän puheeseen. Olen kyllästynyt …"
LINDA:
Adamus! Mennään eteenpäin! (Yleisö hurraa ja taputtaa)
ADAMUS:
Kiitos! Kiitos!
Vapaus
(hän sanoo vaisusti, sitten naureskelee). Vapaus (taas vaisusti). Ei, vaan se
on VAPAUS! NÄIN!!!! (Yleisö huutaa "vapaus!")
Kuulen
sen nyt ja kuulen suuret sananne, mutta milloin aiotte oikeasti tarkoittaa
sitä? Kuulen: "Voi kyllä, vapaus. Haista vittu, Adamus", mutta
milloin aiotte oikeasti sanoa sen? Ja milloin aiotte sanoa sen itsellenne? Aa,
on yksi asia käskeä minut painumaan vittuun, mutta käskeä itsenne. (Muutama
naurahdus) Käskeä itsenne …
KERRI:
Minä käskin.
ADAMUS:
… intohimoisesti. Tavallaan, et oikeasti.
KERRI:
Ei, vaan oikeasti.
ADAMUS:
Ei, et kovin paljon.
KERRI:
Ei, vaan oikeasti!
ADAMUS:
Se oli tukahdutettua. Se oli piilotettua. Se oli, se oli …
KERRI:
Haista vittu! Sanoin sen! Okei! Sanoin sen.
ADAMUS:
Siinä tuo pikku tyttö huutaa minulle. Haluan kuulla sinun huutavan minulle.
KERRI:
Mitä haluat minun sanovan nyt? (Adamus huokaisee) Pidä turpa kiinni jo!
ADAMUS:
Pidän tästä. Pidän tästä! Ja eikö tuntunutkin hyvältä?
KERRI:
Se tuntuu upealta. Rakastan sanoa niin. P.T.K. (Adamus naureskelee) Haluan
oikeasti sanoa sen, kun juon ja poltan samaan aikaan. Se on elämistä.
ADAMUS:
Okei, hakekaa joku hänelle olut ja savuke. (Naurua) Tänne ylös. (Adamus kutsuu hänet
näyttämölle)
KERRI:
Ai jaa!
ADAMUS:
Tule nyt. Tule nyt. Tule nyt! (Joku huutaa "vou!" ja taputtaa)
KERRI:
Sinä oikeasti …
ADAMUS:
Joo. Okei, siis nyt – kaiko.
KERRI:
Kaikooo!! Kaikoooo!! Sen on oltava kuin karateisku. Kaikooo!
ADAMUS:
Se tavallaan on.
KERRI:
Näin tekeväni sen kuin haiyaaa!!!! Chakaaa!
ADAMUS:
Joo, joo. Anna palaa. Oikeasti …
KERRI:
Tein se juuri.
ADAMUS:
Ei, tee se oikeasti.
KERRI:
(hän potkaisee jalallaan) Kaikoooo! Kaikooo! Haiyaa! (Vähän naurua ja
taputuksia)
ADAMUS:
Siinä oli vähän intohimoa.
KERRI:
Olen kaivannut sitä. Tiedän, että olen kaivannut sitä.
ADAMUS:
Tiedän!
KERRI:
Olen kuin, missä … Onko tämä sitä?
ADAMUS:
Voisinko olla …
KERRI:
Se on kuin tuo pieni liekki.
ADAMUS:
Voisinko olla taas rehellinen kanssasi tässä?
KERRI:
Voi luoja, joo.
ADAMUS:
Tavallaan olet kuin … Astun pois tältä näyttämöltä, jottet potkaise minua.
(Vähän naureskelua) Tavallaan olet kuin malliesimerkki …
KERRI:
Ai jaa.
ADAMUS:
Ei, vaan …
KERRI:
Täysin häiriintynyt tunari? Vai … (Vähän naurua)
ADAMUS:
Jessus. En aikonut sanoa niin, mutta nyt kun ajattelen asiaa ... (Lisää naurua)
KERRI:
Hyväksyn sen!
ADAMUS:
No, joo! Se on siinä! Tavallaan malliesimerkki sellaisesta, jolla on ollut
paljon saavutuksia menneisyydessä – entisissä elämissä, myös joitain tässä
elämässä – malliesimerkki sellaisesta joka huijaa itseään. Huijaa itseään siinä
mielessä, että hajottaa itsensä liikaa eikä ole mitään substanssia. Ei ole
syvyyttä. Sinulla on valtavasti kapasiteettia. Sinulla on valtava
keskittymiskyky.
Keskittyminen
on yksi enkeliaisti. Hän voisi olla keskittymisen malliesimerkki. Mutta mitä
hän tekee? Hän hajoaa, laimentuu ja vuotaa kaikkialle. Ei ole mitään fokusta.
Ja
sinä …
KERRI:
(puhuen jollekin yleisössä) Sinä toivot. Sinä olet iloinen, että se olen minä,
eikö vain? Näen sen kasvoiltasi. Olet kuin: "Voi paska! Olen iloinen, että
se on hän."
ADAMUS:
Joo, sinä olet seuraava. Sinä olet seuraava. (Vähän naureskelua) Et siis
keskity ja sitten sanot itsellesi, että sinulla on liian monia ongelmia ja
elämä on ollut liian vaikeaa etkä tiedä, mitä tehdä. Sanot itsellesi koko ajan:
"En tiedä."
KERRI:
Tiedän. Niin teen.
ADAMUS:
Ja sitten toivot, etten minä kuullut. Minä kuulen. Pidän lukua. Olet
kirjassani.
Rakkaani,
sinulta puuttuu yksi asia – vähän intohimoa.
KERRI:
Kyllä! Tarvitsemme saavin. Olen valmis. Pidä päätäni! Olen kyllästynyt tähän
paskaan! En halua tehdä tätä enää kahta vuotta!
ADAMUS:
Me menemme vain …
KERRI:
Hakekaa saavi!
ADAMUS:
Joo, kiitos. Me vain …
KERRI:
En välitä meikeistä. Painetaan pää vain alas.
ADAMUS:
Menemme vain naisten …
KERRI:
Okei. (Linda ja Sandra etsivät sankoa) Siinä on verkkoa. Se ei pidä vettä.
ADAMUS:
Menemme naistenhuoneeseen.
KERRI:
Linda on niin valmis videoimaan sen. (Naurua)
ADAMUS:
Naistenhuoneen vessanpönttöön.
KERRI:
Ei vessanpönttöön, Linda! Ei vessanpönttöön! (Lisää naurua) En mene sinne.
ADAMUS:
Tarvitsemme kaukokameran seuraamaan meitä vessaan, kun upotan hänen päänsä.
KERRI:
Ei, ei – ei vessanpönttöön. Meidän pitäisi painia.
ADAMUS:
Minäpä kysyn sinulta.
KERRI:
Häh?
ADAMUS:
Kun aloin puhua kaikosta, tunsitko jonkin pienen alkavan sisälläsi helistä?
KERRI:
Kyllä, kyllä, kyllä. Tavallaan kuulin tuon "kaikooo!" (pienellä ja
kimeällä äänellä) todella syvältä sisältä.
ADAMUS:
En sanonut "kaikooo"! (Matkien häntä)
KERRI:
No, se kulkee …
ADAMUS:
Kaiko!!
KERRI:
Joo.
ADAMUS:
Tällä tavalla.
KERRI:
Oikeasti, oikeasti.
ADAMUS:
Ai jaa! Ja muuten, se ei ole … Se on itse asiassa vanha lemurialainen sana. Se
ei ole välttämättä aasialainen sana tai japanilainen.
KERRI:
Mutta se kuulostaa paremmalta.
ADAMUS:
Tiedätkö, mistä se tulee? Mistä maasta alun perin?
KERRI:
Ai, Romaniankielestä?
ADAMUS:
Uudemmassa historiassa.
KERRI:
En tiedä miksi, mutta Romaniankielestä?
ADAMUS:
Suomenkielestä.
KERRI:
Ai jaa.
ADAMUS:
Suomenkielestä mikä … joo, joo. Niin, niin suomalaista – syvää kaipausta. He
täyttävät sankoa. (Naurua, Linda täyttää sankoa)
SART:
Löydämme vain vessanpöntön! (Naurua)
KERRI:
Hän on kuin, voi hyvä luoja … Ei, ei. Hän oikein tosissaan auttaa minua
tekemään sen.
ADAMUS:
Voi toki. Voi toki. Kyllä.
KERRI:
Nyt minua pelottaa.
ADAMUS:
Miten syvälle siinä voi mennä? (Lisää naurúa, joku sanoo "se on melko
syvä")
KERRI:
Hän ikään kuin …
ADAMUS:
Pystytkö ottamaan kameralla kuvan, kun teemme sen … (Linda tuo vesiämpärin)
KERRI:
Voi hyvä luoja! Et voi pilata mattoasi. Miten pääni muka mahtuu tuohon?! Oletko
menettänyt järkesi?
LINDA:
(näyttäen sankoa Adamukselle) Haluatko enemmän vettä vai riittääkö tämä?
KERRI:
Voi hyvä luoja! Mitä helvettiä?!
ADAMUS:
Luuletko, että voisin laittaa tuon suuren pään tänne?! (Naurua) Ei, se on suuri
kuin …
KERRI:
Se on likainen! Oletko hullu? Ei helvetissä! Vessanpönttö on parempi kuin tuo.
(Lisää naurahduksia)
ADAMUS:
Okei, tule nyt.
KERRI:
Sinun täytyisi pitää – sinun täytyisi painia kanssani. Se olisi hauskaa. (Lisää
naurahduksia)
ADAMUS:
No niin, näet …
KERRI:
Mutta olen vakavissani. Hankimme suuren saavin.
ADAMUS:
Jokin hänen sisällään herää ja se on viihdyttävää. Se on hauskaa tietyssä
määrin, tietyssä määrin. Voisitko kuvitella hukkuvasi tuohon?
KERRY:
En helvetissä.
ADAMUS:
Miten se selitettäisiin?
KERRI:
En tiedä, pystyisitkö pitämään minut alhaalla. Se on osa haastetta.
ADAMUS:
Voi kyllä! (Adamus naureskelee)
KERRI:
Ikään kuin se olisi hauskaa katseltavaa. (Naurua)
ADAMUS:
Voi kyllä!
KERRI:
Koko päivän.
ADAMUS:
Mutta, mutta – tästä tulee yksi mestaritarinoistani – en aio pitää päätäsi
alhaalla. Pyydän sinua tekemään sen itse.
KERRI:
Ei hitossa! Voi, ei helvetissä. En tee sitä. En! Linda, oikeasti? Likaiseen
sankoon? Pilaan kaiken tämän?
LINDA:
Se on melkein uusi. (Naurua)
ADAMUS:
Ei se niin paha ole. Kuthumi sanoisi sinulle, että Intiassa on paljon pahempaa.
KERRI:
Voi kyllä. He kakkaavat ja pissaavat samaan paikkaan, minne he menevät pesulle.
ADAMUS:
Oikeasti? Onko se havainto vai totta?
KERRI:
Tota, totta.
ADAMUS:
Okei. (Adamus naureskelee)
KERRI:
Ja tiedät sen. Okei.
ADAMUS:
Siis rakas Kerri, rakas shaumbra, rakas shaumbra, tuo intohimo.
No
niin, kosketimme sitä vähän tässä, mutta todennäköistä on, että kun olemme
valmiita tämän päivän osalta, kävelet ulos ovesta, sytytät savukkeen ja menet
hakemaan oluen. Menet ulos ovesta ja sanot: "No, jukra, että tänään oli
tosi hauskaa. Tuskin maltan odottaa ensi kuuhun." Ja sitten palaat
vanhoihin tapoihisi tehdä asioita. Palaat takaisin keskinkertaisuuteen,
omahyväisyyteen ja tekosyihin ja annat tuon pikku kakaran pyörittää elämääsi.
KERRI:
Sanoit juuri, että olen päässyt siitä ohi. Se oli niin eilistä jo. Olen kuin …
ADAMUS:
Joo, mutta …
KERRI:
Löytäminen-sarjaa viisi minuuttia.
ADAMUS:
Mutta sitten istuttuasi tuolissa vähän aikaa se tuli takaisin.
KERRI:
Paskat.
ADAMUS:
Mutta ei, ei. Sano "ja paskat" niin, että tarkoitat sitä.
KERRI:
Ja paskat!!
ADAMUS:
Niin että tarkoitat sitä. Hyvä.
KERRI:
Ja paskat.
ADAMUS:
Okei, kiitos.
KERRI:
Se tyttö on kuollut.
ADAMUS:
Kiitos, kyllä.
KERRI:
Ei likaista sankoa! (Vähän taputuksia)
ADAMUS:
Aa, kysymys. Kysymys on: merkitseekö se, että teidän pitäisi läksyttää ihmisiä,
silloin kun teistä tuntuu siltä? (Jotkut ihmiset sanovat "kyllä" ja
toiset "ei") Miten moni sanoo "kyllä"? Antaa vain lentää.
Oi, kiitos! Miten monta kättä nousi? Okei. Meillä ei siis ole riittävästi
Adamus-palkintoja, mutta sinun olisi tarvinnut tuoda enemmän. Meillä on siis
muutamia. Kaikki jotka nostivat kätensä, kysykää Lindalta Adamus-palkintoa.
Kyllä!
LINDA:
Ai jaa, te kaikki kolme. Niin monta minulla juuri on.
ADAMUS:
Ei, ei. On noin 12, 15, enemmän. (Adamus naureskelee, kun lisää ihmisiä nostaa
kätensä)
Vedetäänpä
syvään henkeä.
Kysymys
on – ja se on erittäin hyvä kysymys – "Tarkoitatko, että minun pitäisi
vain kertoa ihmisille, miltä minusta tuntuu? Käskeä painumaan vittuun? Pitämään
tupansa kiinni?" Teoriassa kyllä. Muuten teillä on tämä säätelijä,
tukahduttaja päällä. Muuten ei ole kaikoa. On joukko tekosyitä ja on
pidättelyä.
Niinpä
voitte antaa itsellenne luvan sanoa, mitä ikinä haluatte. Tämä tuo esiin
ongelmia – "Voi peijakas" – koska sanoitte itsellenne kauan sitten:
"En tee sitä enää koskaan. En puhu enää koskaan pahaa. En loukkaa enää
koskaan ketään. Aion aina yrittää sopia joukkoon. En keikuta venettä. En suutu,
kun olen puhelimessa jonkun asiakaspalvelijan kanssa. En sano ihmisille, mitä
oikeasti ajattelen." (Vähän naureskelua)
Totuus
on nyt – kyllä, haluaisin teidän antavan itsellenne luvan tehdä sen – että te
vain avaudutte. Ja jos teillä on itse asiassa jotain vihaa … Nimittäin jokainen
oppilas joka tulee valaistumiseen, yrittää tukahduttaa vihansa, mutta oppii
olemaan vihainen. Päästämään sen ulos. Taas sanotte välittömästi: "No,
mitä jos tapan nämä ihmiset?" No, te ette tapa. Te ette tapa. Teillä on
liikaa tietoisuutta tehdäksenne sen. Mutta sanotte: "Kyllä, mutta Adamus,
et näe ajatuksia, joita minulla on mielessäni." Voi, kyllä näen. (Vähän
naureskelua) Joo, siksi minulla on luodinkestävät liivit. (Lisää naurua)
Mutta
se on neuvottelua itsenne kanssa. "No, en voi antaa itseni suuttua"
ja "Valaistuneet ihmiset eivät suutu." Saanen olla eri mieltä.
Jokainen mestari joka on kulkenut edellänne, on käynyt läpi kiihkeän vihan. Se
on yksi valaistumisen viidestä vaiheesta – viha. Viha, ja sitten …
CAROL:
Soimaavatko he itseään jälkeenpäin? Ei.
ADAMUS:
Ovatko itsensä jälkeenpäin?
CAROL:
Joo, tehtyään oman intohimonsa ja läksytettyään ihmisiä.
ADAMUS:
Kysymys on: soimaavatko he itseään jälkeenpäin? Tuntevatko he syyllisyyttä?
Eivät! Tiedättekö miksi? Koska he eivät päädy tekemään sitä. He vapauttavat
paljon energiaa, kun he pääsevät kaikoon, kun he sanovat: "Annan itselleni
luvan sanoa juuri sen ja olla juuri sitä, kuka olen. Annan itselleni luvan
tehdä sen ilman kaikkia näitä itseni tukahduttajia ja kontrolleja, ilman koko
havaintoa, että minun täytyy kontrolloida." Ja sitten he antavat itselleen
vapauden ja nauravat. He nauravat, koska oivalletaan, että teillä on vapaus
tehdä se, huutaa kurkku suorana kuulle ja käskeä Jumalan painua vittuun. Teillä
on lupa tehdä se ja tuntuu hyvältä vain tietää, että teillä on se. On
todennäköistä, että kun oivallatte sen, teidän ei luultavasti tarvitse koskaan
tehdä sitä tai ette koskaan halua tehdä sitä. Pelkästään oivallatte.
Alkakaa
olla todellisia. Alkakaa olla vapaita. Saakaa kaikoa elämäänne. Ei, se ei ole
mikään lisäravinne. (Naurua) Luoja! Kuulin juuri neljä internetissä kuuntelevaa
ihmistä: "Ahaa! Kirjoitan sen muistiin. (Lisää naurua) Joo! Kaiko, tehty
luonnollisista meren antimista. Ai jaa!" Ei, ei, ei.
EDITH:
Voinko esittää kysymyksen sinulle?
ADAMUS:
Lindan antaman mikrofonin kanssa voit ehdottomasti esittää kysymyksen.
EDITH:
Miksi …
ADAMUS:
Eikä tunnu hyvältä? Äläkä seuraavalla kerralla pyydä lupaa. Sano vain:
"Linda, anna minulle se vitun mikrofoni." (Naurua)
LINDA:
Et halua vastaustani.
EDITH:
Et pidä kysymyksestäni. Kysyn sinulta, miksi sinusta vapauden täytyy olla
karkeaa.
ADAMUS:
Ei tarvitse, ei tarvitse. Ja luonnostaan te ette ole sitä, minä en ole. Mutta
joskus teillä on niin paljon tukahdutettuna sisällenne. Älä anna minun kiusata
itseäsi, koska sinulla on valtava määrä tukahdutettua energiaa. Yrität tehdä
oikein, yrität – kuten olemme puhuneet – pitää muut ihmiset tyytyväisinä ja se
on kaikki roskaa.
EDITH:
Ei, vaan elämää.
ADAMUS:
Karkeaa. Ensinnäkään se ei merkitse mitään. Kaikossa voit sanoa
"vittu" 8000 kertaa peräjälkeen eikä sillä ole merkitystä. Sillä ei
ole merkitystä.
EDITH:
Sillä on minulle. Se sattuu korviini.
ADAMUS:
Miksi?
EDITH:
Se vain sattuu korviini. En halua kuulla sitä.
ADAMUS:
No, vittu! Mikä on tärkeämpää – valaistuminen vai muutama pikku asia joka
sattuu korviisi? (Taputuksia)
EDITH:
Pidän intohimosta ja ihmiset voivat olla intohimoisia haluamallaan tavalla.
ADAMUS:
Kontrolloidusta intohimosta.
EDITH:
Ei!
ADAMUS:
Voi luoja! Siitä puhumme tässä! (Hän haluaa iskeä turhautuneena näyttämön
taustakangasta, mutta pysähtyy) Ai. (Naurua) Näin sen (henkilökunnalle) Äh! En
voi sille mitään! (Hän kaataa vesiämpärin matolle, jotkut yleisössä kirkuvat)
Tällä tavalla, Edith!!! Tällä tavalla!!! (Lisää naurua) Edith, Edith …
EDITH:
Intohimo voi olla kaunista ja upeaa. Sen ei tarvitse olla …
ADAMUS:
Kyllä, intohimo voi olla kaunista.
EDITH:
… hävytöntä, vastenmielistä ja mattojen pilaamista. Sen ei tarvitse olla
moskaa!
ADAMUS:
Se ei pilannut mattoa. Edith, olen iloinen, että suutut minulle. Lopultakin!
Voi luoja! Saat sen ulos! Mutta se vaatii minua suuttumaan sinulle. Ei ole
luontainen tilani olla aggressiivinen. (Edith nauraa) Mutta mitä sillä on
merkitystä? Miten paljon aiot kontrolloida tätä valaistumiseen pääsemistä?
EDITH:
Olen siinä. En kanna huolta sen kontrolloimisesta. Nautin siitä. Se on upeaa.
Tiedän, että minä olen mitä olen.
ADAMUS:
Kyllä. Nyt takaisin pointtiini. Ympyrä sulkeutuu. Aloitin päivän kehottamalla
rentoutumaan valaistumiseenne. Ja sanoin, että olisin ristiriidassa itseni
kanssa, koska nyt puhun intohimosta. Puhun kaikosta. Puhun tuosta syvästä
kaipauksesta.
EDITH:
Se on mahtavaa. Se on mahtavaa!
ADAMUS:
Kyllä. Ja palaan nyt siihen ja sanon, että sitten kun tunnet sen, tuon niin
syvän halun, Edith, millään muulla ei ole merkitystä. Ei tehdä myönnytyksiä.
Sillä ei ole merkitystä, miten monta pahaa sanaa tai vesisankoa tai lisäkiloa
tai ikävuotta tai huonoa suhdetta tai rahanpuutetta on. Millään muulla ei ole
merkitystä kuin vapaudella. Tuolla intohimolla! Tuolla tunteella.
Ja
en välitä, onko teidän suututtava löytääksenne sen. En välitä, onko teidän
huudettava ja kiruttava. En välitä, mitä sen löytäminen vaatii, mukaan luettuna
kuolema. Sitten kun palaatte tuohon paikkaan, tuohon kaikoon, niin olette
vapaa. Sitten voitte todella rentoutua, vetää syvään henkeä ja palata siihen
samaan asiaan, mikä toi teidät henkiselle polulle, tuohon tietämiseen mistä
olemme puhuneet aiemmin ja mikä tapahtui muutama elämä sitten, tuo asia mikä
sanoi: "On oltava enemmän, mitä sallin itseni kokea. Elämässä on oltava
enemmän."
Ja
se johti sinut ulottuvuuksien, vaihtoehtoisten menetelmien ja Jumalan eri
versioiden tutkimisen polulle. Mutta matkan varrella se kuitenkin laimeni ja
kadotti intohimonsa. Ja on jotain, mitä et löytänyt tänä vuonna. Se oli
intohimo. En puhu vain sinulle, puhun kaikille.
Kuka
välittää sangollisesta ei kovinkaan likaista vettä – se ei ollut kovin huono
asia. Kuka välittää? Tiedättekö, mitä tämän maton vaihtaminen olisi maksanut,
jos se olisi mennyt pilalle, mitä ei tapahdu? Se on kuin pyhää vettä (naurua),
paljon sitä. Se on sivuseikka. Vaikka se maksaisi 1000 tai 5000 dollaria,
vaikka sanoisitte: "Adamus, on hyvin vastenmielistä, että kaadat vettä tälle
uudelle näyttämöllesi. On vastenmielistä, että teet sen." Joskus minun
täytyy saada oma intohimoni liikkeelle, jotta voisin kenties sytyttää omanne.
Rakkaat
ystäväni, sanotte kyllästyneenne vanhoihin tapoihin. Olette kyllästyneet tähän
pitkään ja kiemurtelevaan, kieroutuneeseen henkiseen polkuun. Kehotan tuomaan
esiin kaikon, tuomaan esiin tuon intohimon, mutta se tuo esiin ongelmia. Ja
kerron teille nyt, että te neuvottelette, teette myönnytyksiä, sanotte:
"Okei, menen ulos ovesta ja olen vähän intohimoisempi" ja
huomisaamuun mennessä olette unohtaneet sen, mistä puhuimme tänään.
EDITH:
Voi ei.
ADAMUS:
Kyllä!
EDITH:
Ei.
ADAMUS:
Kyllä. Mallit. Mallit ja todennäköisyydet. Mallit.
EDITH:
Ei.
ADAMUS:
Ei. Kerro minulle sitten, mikä muuttaa sen, Edith?
EDITH:
Miksi unohtaisin sen? Kuuntelen sitä joka ilta mennessäni nukkumaan. En koskaan
unohda sitä.
ADAMUS:
Aivan, hyvä. Et koskaan unohda mitään siitä?
EDITH:
En tavallisesti.
ADAMUS:
Et tavallisesti. Etkä tee myönnytyksiä siihen?
EDITH:
Minun täytyy saada sinut määrittelemään, mitä tarkoitat myönnytyksien
tekemisellä siihen. Minä …
ADAMUS:
Laimennat sitä. Vesität sitä. Joo, se on kuin …
EDITH:
Olemme tällä polulla. Olemme olleet sillä pitkään. Me rakastamme sitä. Me
valitsimme sen. Me …
ADAMUS:
Mitä, olenko Mooses?
EDITH:
Rakastamme itseämme. (Naurua) Kyllä, olet Mooses. Rakastamme itseämme.
Tarkoitan …
ADAMUS:
Ja se on ollut enemmän … Tiedäthän, että Mooses ja juutalaiset olivat vain 40
vuotta ja me olemme tehneet tätä elämien ajan.
EDITH:
Tiedän sen.
ADAMUS:
Lopetetaan erämaassa vaeltelu. On aika jatkaa eteenpäin.
EDITH:
En vaella. Tiedän, että olen Jumala, ja rakastan itseäni. Vaikene siis.
ADAMUS:
(naureskellen) Hyvä. Olet pääsemässä siihen. Se oli noin 2 asteikolla 1-100. Se
on kuin: "Turpa kiinni, Adamus!" Hyvä. Ja sitten voimme nauraa. Ja
sitten voimme rentoutua valaistumiseen.
Rakkaat
ystäväni, haluan teidän tekevän läpimurron, koska tunnen, että haluatte tehdä
läpimurron. On suurta kaipausta tehdä läpimurto, suurta oivalluksen ja
yksinkertaisuuden kaipausta. Mutta sitten juoksette ympyrää. Ajattelette sitä.
Laimennatte sen. Vesitätte sen. Teette myönnytyksiä siinä. Sitten pelkäätte
sellaisia asioita kuin, vanhenetteko, kuoletteko, tuleeko teistä köyhä. Sillä ei
ole merkitystä! Sillä ei ole merkitystä. Ja minäpä esitän sen toisella tavalla.
Menetätte
kaiken matkalla valaistumiseen. Ja luulitte jo menettäneenne paljon. Menetätte
kaiken, ellette vedä syvään henkeä ja anna tuon sisällä raivoavan tulen tulla
esiin. Teidän ei tarvitse kantaa huolta ihmisten päiden katkaisemisesta. Te
ette tee sitä. Mutta antakaa itsellenne lupa, että voitte tehdä sen, jos
haluatte. (Adamus naureskelee ja yleisö nauraa vähän) Tarkoitan sitä
vertauskuvallisesti. Toisin sanoen, jos joku syöttää teille paskaa, lakatkaa
olemasta joku kiva ja epätodellinen new age –makyoihminen. Sanokaa:
"Haista vittu! Olen mestari. Haluan parempaa palvelua nyt!" (Yleisö
taputtaa) eikä "Voi, levitän valoa sinulle". Se on kuin: "Turpa
kiinni!" (Lisää naureskelua)
On
nimittäin paljon ihmisiä, jotka tyytyvät vain harrastelemaan ja harrastelemaan
ja harrastelemaan henkisyyttä. Te ette ole täällä sitä varten. Te ette ole.
Olen kitkenyt nuo ihmiset pois jo kauan sitten. (Adamus naureskelee) Te ette
ole. Olette täällä sitä varten nyt. Mutta kun tarkastelin Löytäminen-sarjaa –
katoimme monta asiaa, teimme monia upeita asioita – sanoin: "Adamus
…" Viekää tuo likainen ämpäri pois täältä näyttämöltäni. (Vähän kikatusta)
Sanoin itselleni: "Adamus, mitä meiltä jäi puuttumaan? Mitä emme tehneet?
On jotain … " Onko teillä koskaan sitä? Tiedätte, että on jotain, mutta
ette tiedä, mitä se on? No, minä tiesin, mitä se oli.
Niinpä
sanoin: "Se on intohimo. En tunne intohimoa. En tunne palon tulevan esiin.
Tiedän, että sitä on. En tunne sen tulevan esiin."
Olen
saarnannut ja paasannut viimeiset 28.5 minuuttia kaikosta havainnollistaakseni
sitä vähän, koska jos olisin sanonut vain: "Okei, on kiva sana
"kaiko", mmmmm" … (Muutamia naurahduksia) Haluan teidän
ymmärtävän. Haluan teidän tuntevan sen sisällänne. Se on siellä. Teidän ei
tarvitse mennä todella kauas etsimään sitä. Teidän täytyy antaa vain itsellenne
lupa sen esiintulemiseen.
Unohtakaa
se, suututteko. Sillä ei ole merkitystä. Mitä sitten jos suututte? Unohtakaa
se, menetättekö kaiken. Mitä sitten? Se on kaiko. Mitä sitten jos menetätte
kaiken? Muutama teistä ehkä olisi valmis siihen. Ja tiedättekö mitä? Teidän ei
tarvitse. Teidän täytyy olla vain valmis siihen. Se ei merkitse, että
menetätte. Teidän täytyy olla vain valmis siihen.
Silloin
kun tuo intohimo tulee esiin, se vapauttaa teidät.
Kaiko-merabh
Pyydän
teitä siis tuntemaan sitä. Teemme pienen merabhin. Soitamme musiikkia 14.5
minuuttia ja tuskin puhun lainkaan. Niinpä John voi laittaa musiikin vähän
kovemmalle. Tämä ei ole tyypillistä merabh-musiikkia. Toisin sanoen, se ei ole
vain tuikkivaa pikku musiikkia. (Joku nousee ylös) Olen pahoillani, vessat on
suljettu. Ei, ei, ei. Ole hyvä ja istu alas, koska kyse on kaikosta. Sinun
täytyy haluta pissalle niin kovasti, niin kovasti, kyllä.
HEATHER:
Ulkona sataa!
ADAMUS:
Siis tule takaisin ja istu alas. Sinulta menee ohi tämän hämmästyttävä merabh.
Mikä on tärkeämpää?
HEATHER:
Tulen takaisin!
ADAMUS:
Mikä on tärkeämpää – kuivat housut vai valaistuminen? (Naurua)
Vetäkää
kunnolla syvään henkeä ja himmennetään valoja vähän. Vetäkää kunnolla syvään
henkeä.
Siis
valitsemani musiikki ei ole tyypillistä merabh-musiikkia, mutta sen ei myöskään
tarvitse olla kovaa ja rajua. Siinä on vähän aistillisuutta.
(Musiikki
alkaa: PremiumBeat.comin "Liquid Groove")
Pyydän
teitä tuntemaan tätä tulta, tätä kaikon tulta – syvällä sisällä. Se on siellä.
Se
on se, joka sanoo: "Vain vapaus, millään muulla ei ole merkitystä."
Ei tekosyitä. Ei kompromisseja. Ei pidättelyä.
Kaiko.
(Pitkä
tauko)
Sinun
ei tarvitse suuttua antaaksesi tämän kaikon tulla läpi. Joskus se auttaa. Sinun
on oltava vain todellinen.
Tunteva.
Tiedostava.
Kun
musiikki soi, haluan sinun vain tuntevan hetken, miten paljon olet peittänyt
tämän. Tämän tulen. Tämän intohimon. Ja sitten pelkästään sen ajattelemisen
sijasta pyydän sinua tekemään valinnan, päätöksen, selkeän ja fokusoituneen
päätöksen.
Oletko
valmis sallimaan tämän syvän sisäisen kaipauksen, tämän kaikon, vapaudenhalun,
tulla elämääsi?
Ja
sitten sallimaan itsesi tuntea sen?
(Pitkä
tauko)
Kaiko.
Se on sisällä palava polte, syvä sisäinen palava intohimo, kaipaus, kyltymätön
sisäinen jano.
Se
on intohimoa.
Mutta
se voi olla tuli, mikä ei polta, tuli mikä ei tuhoa, muuntamistuli omahyväisyydestä
intohimoon, tuli mikä liikuttaa energiaa, mikä on ollut jumissa hyvin pitkään,
tuli mikä palaa mielessä, mutta polttamatta mieltä, tuli mikä avaa asioita,
jotka ovat olleet suljettuna pitkän aikaa – viileä tuli kun tarvitaan viileää,
kuuma tuli kun tarvitaan kuumaa.
Kaiko
voi olla intohimoa. Se voi tuntua vihalta toisinaan. Mutta se on fokus. Se on
todellinen.
Kaiko
voi toisinaan näyttää raivoavalta myrskyltä, mutta todellisuudessa se on myös
lempeä valosadekuuro.
Kaiko
voi näyttää paljolta intohimolta, mutta ilman vallan/voiman tarvetta, paljolta
energialta, paljolta halulta, mutta ilman ahneutta. Pelkästään halua elää,
tuntea ja olla vapaa sen tehdessään.
Miten
helppoa henkistä polkua kulkevan on täyttyä omahyväisyydestä.
Miten
helppoa valaistumistiellä olevan on harhauttaa itsensä, laimentaa itsensä,
pettää itseään ja unohtaa tuo tuli, mikä on syvällä sisällä, tuo kaipaus.
Kaipaus mitä jotkut teistä sanoisivat kaipuuksi mennä takaisin Kotiin, mutta
oikeasti se on kaipuuta olla Koti – olla oma Kotinne.
Miten
helppoa se on peittää kaikilla säännöillä, kontrolleilla ja havainnoilla
elämästä.
Miten
helppoa on neuvotella itsenne pois valaistumisesta.
Mestarit,
ne muutamat mestarit jotka ovat tulleet ennen teitä, ovat kaikki käyneet läpi
tämän kokemuksen, ajattelun, uskomisen, havaitsemisen, että he olivat polulla,
ja jossain määrin he olivatkin. Mutta matkan varrella he muuttivat tuon kauniin
henkisen polun hyvin ihmistieksi – ja ajattelivat koko ajan kulkevansa edelleen
henkistä polkua, kunnes jotain hyvin dramaattista, hyvin valtavaa oli tultava
heidän elämäänsä.
Eikä
se ollut ulkopuolinen käsi tai olento, joka tuli sekoittamaan heidän elämänsä
täysin. Se oli heidän oma kaikonsa, tuo syvä sisäinen halu. Sen täytyi repiä
heidät – repiä heidät irti omahyväisyydestään, irti harhakuvitelmistaan, irti –
voitaisiin sanoa – laiskuudestaan.
Tuo
kaiko ei välitä. Se ei välitä, oletko edelleen inkarnoituneena fyysiseen
kehoon. Se ei välitä, miten paljon rahaa tai miten monia ongelmia sinulla on.
Se ei välitä kaikista ihmisen kitinöistä ja paasauksista.
Kaiko
on tuota intohimoa, sielun intohimoa tuntea ja kokea itsensä. Tuon pienen
ihmiskakaran sekaantumatta asiaan. Noiden aspektien kontrolloimatta, jotka
eivät tiedä, mitä todellisuudessa haluavat.
Kaiko
on tuli, mikä on ikuinen. Olet tehnyt suuren työn sen tukahduttamisessa, sen
sivuuttamisessa ja selkäsi kääntämisessä sille, mutta se on edelleen siellä.
Aivan
yhtä paljon kuin se voi olla erittäin kuuma liekki, hyvin kaoottinen, se voi
olla myös viileä liekki. Se voi olla myös oma lempeytensä. Se voi olla myös oma
lahjansa.
Kaikosi,
tämä syvä sisäinen kaipaus kysyy sinulta, oletko valmis siirtymään eteenpäin
nyt, valmis siirtymään eteenpäin, myös todellisuuden ja havaintojen tuolle
puolen, valmis siirtymään syvään totuuteesi.
Tunne
hetki sitä.
Se
on siellä. Oletko valmis tekemään, mitä ikinä, mitä tahansa se vaatii?
(Pitkä
tauko, kunnes musiikki loppuu)
Se
on kuuma liekki tai viileä liekki – sytytetään valot – kuuma liekki tai viileä
liekki. Se ei välitä. Mitä tahansa se vaatii. Kyse on vain siitä, että teet
valinnan. Teet valinnan. Olet valmis tuomaan tämän intohimon takaisin. Valmis
avaamaan sen.
Jos
teet valintasi, se on siinä. Mutta ole kitti ja tee valinta. Älä vain ajattele
sitä. Meidän ei tarvitse palata seuraavassa elämässä tekemään tätä uudestaan.
Ja
riippumatta siitä, minkä valinnan teet – joko "kyllä, olet valmis"
tai "ei, et ole" – älä murehdi sitä, koska no, kaikki on hyvin koko
luomakunnassa.
Kiitos,
kiitos. (Yleisö taputtaa)