CRIMSON CIRCLEN MATERIAALEJA

Transhumaani (yli ihmisen) –sarja

SHOUD 6 – ADAMUS ST. GERMAIN, Geoffrey Hoppen kanavoimana

 

Esitetty Crimson Circlelle

4.2.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
www.crimsoncircle.com

 

Minä olen mitä olen, professori Adamus Saint Germain.

 

Aah! Ennen kuin edes avaan silmäni, aistin kahvin tuoksun – mmm – innokkaasti odottavan minua, kun tulen tälle näyttämölle kuukausittain shaumbrojen kanssa. Suuri ilo saada kahvia ja seksiä ja viiniä ja luontoa ja asioita, joita ihmisillä on, muttei meillä muissa ulottuvuuksissa, Ylösnousseiden mestareiden klubissa. Meillä on eräänlaista kahvia, mutta se ei ole yhtä todellista, se ei ole yhtä fyysistä, se ei ole yhtä täynnä gravitaatiota, mitä teillä on täällä.

 

Aah! Teillä on suuria iloja. Ja haluan todella tulla toisinaan, ei liian usein, vierailemaan enemmän tässä fyysisessä muodossa. Siis jos ei haittaa, rakas Eesan Linda (hän ottaa hörpyn). Aah! Juuri oikeanlaista.

 

Vedetään kunnolla syvään henkeä, kun aloitamme tämän helmikuun, rakkauden kuukauden, shoudin.

 

LINDA: Mmm.

 

ADAMUS: Kyllä, kyllä.

 

Miten nopeasti?

 

Minulla on kysymys teille, kun aloitamme. Valvon tarkkaan, tunnen kaikkia energioitanne ja työskentelen kanssanne sanoakseni: mikä on oikea tasapaino estämään asioita räjähtämästä käsiin, estämään asioita tulemasta liian hulluksi?

 

Kysymys on: pitäisikö meidän edetä vähän hitaammin nyt? Pitäisikö meidän hidastaa vähän, jotta kaikki voi asettua kehoonne ja mieleenne? Pitäisikö meidän hidastaa asioita vai pitäisikö meidän nopeuttaa niitä? (Joku sanoo "nopeuttaa niitä" ja "kyllä") Nopeuttaa niitä. Nopeuttaa niitä. Kuulitte tämän siellä Ylösnousseiden mestarien klubissa (naurua). He katselevat tänään tietysti, kyllä.

 

LINDA: Valiten sen kaikille vai ainoastaan joillekin?

 

ADAMUS: "Nopeuttaa", muutama sanoo. Näytetäänpä käsillä.

 

LINDA: Ai.

 

ADAMUS: Kaikki jotka haluavat kaikkea sitä, mitä teemme täällä ruumiillistuneessa valaistumisessanne, hidastettavan vähän, niin kuin: "Meillä ei ole kiire. Nautimme vain menosta". Kaikki jotka haluavat hidastaa, nostakaa kätenne (yksi tai kaksi ihmistä nostaa kätensä). Näen kaksi puolikättä (vähän naureskelua), täällä alhaalla (hänen kätensä on puolittain nostettu).

 

Kaikki jotka haluavat nopeuttaa, nostakaa kätenne (paljon käsiä nousee ja muutama "jihuu!") Käsiä nostettiin korkealle. Miten moni teistä ei ole oikein tajuissaan? Istutte täällä tuoleissa tänään (naurua), mutta ette ole oikeasti tietoinen tai hereillä? Okei. Miten moni … (Joku sanoo "tarvitsemme samanlaista") Miten moni teistä pitää juuri siitä, miten etenemme? (Joku sanoo "aah!" ja joku "kiitos") Täällä. Rakastan teitä kaikkia (Adamus naureskelee).

 

Kysyn, koska teen todella työtä teidän kaikkien kanssa varmistaakseni, että tapahtuu integroitumista, on kyky käydä läpi kokemus, jossa olette. Olen sanonut monta kertaa, että tämä on suurin kokemus, joka teillä koskaan on. Jotkut teistä haluavat oksentaa suuhunsa, kun sanon näin, mutta (vähän naurua) se on suurin kokemus. En halua, että se menee teiltä ohi. Emme ole kilpailussa, mutta valvon sitä ja tiedän, että joskus vähän kyllästytte. Tiedän, että kun tulette istumaan näille tuoleille tai katselette netissä, sanotte: "Toivottavasti hänellä on jotain uutta meille tänään, koska haluan vain uutta. Haluan uusia juttuja. En ole oikeasti kuullut vanhoja juttuja, en tajua vanhoja juttuja, mutta antakaa minulle uusia juttuja, jotta pysyn kiireisenä, jotta minulla on muuta ajateltavaa."

 

On siis paljon teitä, jotka sanotte: "Edetään tässä. Sukelletaan siihen", ja joillakin jotka kamppailevat tällä hetkellä, joilla on vaikeuksia kehonsa kanssa, sopeutumisessaan kaikkeen, on vaikeaa. On hyvin, hyvin vaikeaa toisinaan, joten katselen tilannetta tarkkaan, ja tiedän jo vastauksen, ennen kuin esitän kysymyksen.

 

Se on hyvä sääntö kenelle tahansa teistä – tietäkää aina vastaus, ennen kun esitätte kysymyksen. Cauldre ja minä teemme yhteistyössä artikkelin ensi kuun Shaumbra-lehteen kysymyksistä – kysymysten vaarasta, kysymysten kauhusta. Mutta tiesin aina vastauksen, ja vastaus on, että teemme sen juuri oikein. Ja on joitain aikoja, kuten olette tunteneet, jolloin se etenee hyvin nopeasti. Tässä kuussa erityisesti, hyvin nopeasti. Toisina aikoina tiedän teidän kyllästyvän ja tiedän teidän sanovan itsellenne: "Voi! Olemme kuulleet kaiken tämän aiemmin Adamukselta. Minä olen. Olen olemassa. En välitä. Olen kyllästynyt." (Naurua) Ja palaan jatkuvasti joihinkin periaatteisiin, jotka ovat hyvin perusasioita, hyvin tärkeitä, koska kuten tiedätte, usein sanon jotain, mikä on vain heijastusta teistä.

 

Muuten, jos olette kyllästynyt, se johtuu teistä, ei minusta.

 

LINDA: Ai jaa (vähän naurua).

 

ADAMUS: Mutta sanon asioita, jotka kuulette, ja se tavallaan kihelmöi mielessänne ja pidätte siitä ja se tuntuu hyvältä, mutta sitten kahden vuorokauden päästä se on kuin: "Mitä hän sanoi?" Ja sitten kuulette sen uudestaan seuraavalla kerralla, ja se menee vähän syvemmälle ja on kenties vähän merkityksellisempi. Ja voi mennä vuosi tai kaksi, ennen kuin saatte todella aistillisen kokemuksen siitä. "Olen olemassa", esimerkiksi. "Olen olemassa." Kivoja sanoja, todella lyhyitä ja yksinkertaisia, tavallaan mestarillista. Istutte puistonpenkillänne ja ihmiset tulevat luoksenne kysymään, miten teillä menee. "Olen olemassa." (Muutama naurahdus) Kuulostaa hyvin pyhältä. "Olen olemassa." "Lapset! Tulkaa nyt! (Naurua) Lähdetään täältä nopeasti!"

 

Ja sitten yhtenä päivänä istuessanne puistonpenkillä, ottaessanne kylvyn tai tehdessänne, mitä ikinä teettekin, ottaessanne kulauksen kahvia, tajuatte sen yhtäkkiä. "Minä … olen olemassa! Nyt tajuan, mitä hän tarkoittaa", ja se on tunne, joka menee ensin kehoonne. Ja tunnette sen kehossanne – kihelmöinnin ja muutokset – ja sitten mielenne alkaa avautua ja mukautua.

 

Mutta on tunne, joka menee siitä yli, se on suurempi kuin kehonne tai mielenne. Teillä on kaikilla ollut se, tuo tunne joka menee tuolle puolen ja sanoo: "Tunnen sen nyt. Kyse ei ole siitä, että tajuan sen. Minä tunnen sen. Minä olen se." Varsinaiset sanat – "olen olemassa" – menevät melkein pois. Ne ovat melkein merkityksettömiä, ja yhtäkkiä olette siinä. Koette sen. Se on mennyt mentaalisen ja fyysisen tuolle puolen, vaikka niihinkin vaikutetaan. Mutta yhtäkkiä olette tuossa kokemuksessa, ja kuten tiedätte oltuanne siinä, niin ette koskaan halua päästää siitä irti. Ette koskaan halua sen häviävän pois. Ja sillä hetkellä kun sanotte: "Voi, en halua tämän häviävän pois. En halua sen …", se häviää pois – osittain siksi, että fokusenne on häviämisessä sen sijaan, että vedätte syvään henkeä ja ruumiillistatte sen.

 

Mieli hyppää mukaan ja alkaa olla huolissaan, te alatte olla huolissanne: "Voi, en halua koskaan menettää tätä!" Ja mitä energiat ovat siinä? "Sen menettäminen", ja sitten se menee pois. Mutta hyvä uutinen on, että se tulee takaisin. Se tulee ehdottomasti takaisin.

 

Vedetäänpä siis syvään henkeä tässä. Emme etene – no, etenemme liian nopeasti ja etenemme liian hitaasti ja etenemme aivan oikein. Ja kyetäksenne todella kokemaan sen, ei vain kuulemaan korvillanne, vaan todella kokemaan joka tasolla, joka kerroksen, ja-tilanne. "Etenemme todella hitaasti. Milloin se tapahtuu?" "Etenemme todella nopeasti! En pysy enää mukana! Tulen hulluksi! En usko olevani sen arvoinen!" Ja sitten "Etenemme juuri oikein. Aah! Ooh!" – uusi hörppy kahvia – "Etenemme aivan oikein," ja niin etenemme.

 

Ja tätä rakastan siinä, mitä teemme yhdessä. Minulla ei ole koskaan ennen ollut tällaista ryhmää (naurua). Ei ole koskaan oikeasti ollut tällaista ryhmää. Minulla ei ole koskaan ennen ollut tällaista ryhmää, joka ei kokonaan kuole. Monet muista ryhmistäni ovat kuolleet. Se ei taida olla kovin hyvää todistusaineistoa (lisää naurua). Mutta se oli liikaa heille. Heidän odotuksensa siitä, mitä tapahtuisi, ja sitten – niin kai voitaisiin sanoa – tahti millä edettiin, ja kyky pysyä tasapainossa henkisesti, fyysisesti ja kaikissa muissa ulottuvuuksissa olivat liikaa. Liikaa. Menen niihin hetken kuluttua. Ja sitten toisen puolen viehätys, viettelys, ja toinen puoli on melko suloinen. Ja nyt meillä on Theos ja kaikki sen ja toisten ulottuvuuksien viettelys. Ja oleminen kanssani Ylösnousseiden mestarien klubissa, maksan kaikki liput. Sen viettelys, sen halu oli liian voimakas hyvin monilla oppilailla.

 

Itse asiassa yksi syymme sulkea mysteerikoulut oli, että niihin oli riippuvuutta. Oli riippuvuutta ja jotkut teistä täytyi potkaista ulos. Jotkut paikat vain suljimme. Tulitte kotiin kävelyltä ja ovet oli laudoitettu umpeen – "häh!" – koska siihen voi tulla riippuvaiseksi. Se vetää teidät sisään, ja haluatte ikään kuin vain jäädä tuohon mysteerikoulun maailmaan ettekä uskaltaudu ulos, ette mene elämään. Haluatte olla vain toisten kanssa, joita on siellä. Ette halua mukautua muihin ihmisiin – kyläläisiin, kylähulluihin, kuten kutsuitte heitä. Sieltä tuo sana on peräisin. Te aloititte sen (naurua). "Haluatko minun menevän kauppaan kaikkien noiden kylähullujen kanssa?! Aion pysyä täällä mysteerikoulussa." Se on kuin: "Sinun on pakko laskea leikkiä. Hyvää musiikkia, hyvää ruokaa."

 

Siis kyky jäädä ja tuntea millä tahansa hetkellä, että kaikki etenee liian nopeasti teillä. Ja tiedän, että jokainen teistä sanoo – jokainen teistä, puhun kanssanne yöllä – "Voi, Adamus! Mikä on pielessä?" Ei mikään. "Voi, Adamus! Edetään liian nopeasti. En usko pysyväni enää käsittelemään tätä."

 

Ja sitten seuraavana päivänä, itse asiassa seuraavana yönä: "Olen täysin kyllästynyt. Edetään liian hitaasti. Aion mennä toiseen ryhmään, Adamus." Hyvä, heippa! Mutta kyky olla siinä kaikessa kerralla on todellinen mestari. Kyky tuntea kaikki tämä, tarkoitan oikeasti tuntea se.

 

Osa ongelmaa, kamppailua, teillä ja minulla on, että te ajattelette sitä ja sanon: "Tuo se tunteisiin. Tuo se aistillisiin, tunnetason, todellisiin tunteisiin." Mutta te jatkatte sen ajattelua. Jos siis olette tunteneet vähän painetta viime aikoina, kuin joku yrittäisi työntää teitä alaspäin – ei tunteellisesti, vaan sanoa: "Ihan oikeasti. Pidä se tuossa kehossa. Pidä se tuossa mielessä. Pidä se tuossa todellisuudessa ja tunne se kaikki yhdessä. Tunne kaikki, mitä sinulla tapahtuu, ja lakkaa taistelemasta sitä vastaan. Lakkaa jahtaamasta sitä. Lakkaa ajattelemasta tietäsi sen läpi." Se on tylsyyttä – tienne ajatteleminen kaikesta tästä läpi ja tuleminen täysin mentaaliseksi tässä. Ei, vedätte vain syvään henkeä – vedätte kunnolla syvään henkeä – ja annatte itsenne tuntea sen, vaikka se sattuu, koska sattuminen on melko väliaikaista. Sattuminen on mielen vastarintaa johonkin paljon syvempään.

 

Siis mieli joka on kaiken kivun generoija – fyysisessä kehossanne ei ole kipua, kenelläkään teistä, kaikki on mielessä – luo vastustusta todelliselle aistillisuudelle, todelliselle tuntemiselle eikä se ole vain fyysinen tunne.

 

Teillä kaikilla on ollut tuo kokemus, laajentunut tunne mielen tuolle puolen. Tiedätte, miten kaunis se on, miten rikas se on. Ja kuten sanoin viime shoudissamme, juuri sinne olemme menossa. Mutta siinä on muutamia haasteita. Siinä on muutamia haasteita.

 

Tämän päivän muistutus

 

Mutta ennen kuin pääsen siihen, on tämän kuukauden kuukausimuistutus. Haluaisin keksiä näitä aina silloin tällöin, koska olemme yhdessä luoneet paljon uskomatonta informaatiota. Crimson Circle kutsuu sitä "sisällöksi" (asiasisältö), mutta pidän siitä – sisältö. Sisältö (suom. huom. sama sana kuin "tyytyväinen") Paljon sisältöä, paljon informaatiota, valtava määrä.

 

Tämän päivän muistutus tulee upealta Tobiakselta: Sillä ei ole merkitystä. Sillä ei ole merkitystä. Ja taas kerran, tuntekaa se päässänne, tuntekaa sanat "sillä ei ole merkitystä" ja tavallaan sanotaan: "Joo, en välitä paskaakaan. Sillä ei ole merkitystä." Tobias ei tarkoittanut ihan sitä. Sillä ei ole merkitystä.

 

Sillä ei ole merkitystä

 

Hän toimitti tuon viestin ja minä roikuin tavallaan kulisseissa ja katselin ryhmää. Se oli Egyptissä. Se oli ryhmä Suuren pyramidin Kuninkaan kammiossa. Se on melko erityislaatuinen paikka. Se on yksi noista paikoista, noista ikonisista paikoista, jonka melkein jokainen tällä planeetalla tietää – pyramidin ja tuon kammion. Tiedättehän, planeetalla on paljon symboleja, paljon paikkoja jotka ovat kuuluisia, mutta se on luultavasi maailman kaikkien paikkojen kymmenen parhaan joukossa, ja millainen historia sillä on. Millainen historia sillä on.

 

Tuossa Kuninkaan kammiossa istui Jeshua ja Maria – no, siellä oli joukko Marioita, mutta se jotta kutsutaan Äiti Mariaksi – Maria Magdalena, Napoleon ja luettelo jatkuu ja jatkuu ja he etsivät vastauksia, etsivät jotain syvällistä kokemusta. Ja te jotka olette olleet Kuninkaan kammiossa tiedätte, että kun sinne menee, haisee pahalta, koska paljon ihmisiä käy siellä joka päivä ja se on tavallaan … eikä ilma liiku paljon. Siellä ei ole hyvää ilmanvaihtoa, joten se tavallaan rakentuu aikojen kuluessa. Ja te jotka olette olleet siellä ja te jotka ette ole, tuntekaa sitä vain hetki.

 

Siis kiivetään kiviportaita pyramidin ulkopuolella. Noustaan siis portaita ylös ja joissain kohdin täytyy kontata. On hyvin rajoittunutta ja sitten pelkonne ahtaanpaikankammosta tulee esiin, joo. Ja sitten kaiken tämän keskellä – joitain ihmisiä konttaa edessänne ja paljon ihmisiä konttaa takananne, konttaatte osittain kirjaimellisesti polvienne ja käsienne varassa – ja yhtäkkiä: "Luoja … ei kai, siunattu biologia. Minun täytyy mennä vessaan." Mitä aiotte tehdä? Eikä ylhäällä ole vessoja. Ette voi mennä takaisin samaa tietä, koska 25 ihmistä konttaa käsillään ja polvillaan suurin piirtein näin kapeassa ja näin korkeassa tilassa (näyttää käsillään).

 

LINDA: Mihin tämä on menossa?

 

ADAMUS: Vien huomion muualle, rakkaani! (Lisää naurua) Heitä kiehtoi tämä. He pystyivät tuntemaan sen. Heidän rakkonsa supisteli. "Voi! Oi!" (Lisää naurua) Sitä kutsutaan häiritsemisen taidoksi. Hyvä Jumala, tuo Linda, auttaisitko minua (anoen taivasta)? (Naurua)

 

Palataanpa takaisin siihen. Konttaatte käsillänne ja polvillanne ja teidän täytyy oikeasti mennä vessaan ja ajattelette: "Voi, minun ei olisi pitänyt juoda sitä kahvia, ennen kuin tulin tänne."Ja sitten pääsette lopulta Kuninkaan kammioon. Yhtäkkiä teille avautuu huone, joka ei ole yhtä suuri kuin tämä – kenties katto on vähän korkeammalla, mutta muuten pienempi kuin tämä studioalue – eikä siellä ole mitään. Seinillä ei ole kauniita maalauksia. Seinillä ei ole veistoksia. Lattialla ei ole mattoa. Ei ole vessaa (muutama naurahdus). Siellä ei ole mitään. Se on suuri huone, joka kaikuu. Ainoa esine edessä on sarkofagi. Se on ollut siellä tietysti ikuisuuden, ja se on tavallaan vanha ja lohkeilee, ja siinä kaikki. Siinä kaikki.

 

Sitten koko huomio näyttää keskittyvän huoneen ainoaan esineeseen, sarkofagiin, ja mitä se tuo esiin? Kuoleman. Kuoleman. "Voi peijakas! Minä kuolen." No, joo, te kuolette, mutta ette välttämättä siellä. Se tuo esiin kaikki ongelmat.

 

Siis tässä meillä on … Se oli häirintääni. Siis tässä meillä on 50 shaumbran ryhmä uskomattomine odotuksineen siitä, mitä siellä tapahtuu. Ensinnäkin, odotus oli, että se olisi jokin kullalla maalattu huone ja siellä olisi muumioita ja kaikkea. Siellä ei ole mitään. He siis käyvät läpi tuon alkushokin, ja yksi kiehtova asia tässä kammiossa on kaiku, koska puhuttaessa se kaikuu-kaikuu-kaikuu läpi-läpi-läpi, ei vain kimpoile huoneessa, vaan tuntuu menevän elämien läpi ja sitten palaavan takaisin, koska juuri niin tapahtuu. Se menee toisiin todellisuuksiin ja palaa sitten takaisin. Sillä on siis erittäin ainutlaatuinen ääni.

 

Ryhmä istuutui. Tobias tuli sisään. Kaikki odottivat vastausten vastausta pyhistä pyhimmässä, suurta vastausta elämään ja kaikkiin sen mysteereihin ja kaikkiin sen kysymyksiin. Ja Tobias esitti sen sille kuuluvan arvon mukaisesti ja veti syvään henkeä, ja uskoakseni oli vähän soinnutusta ja sitten oli hiljaista. Sitten lopulta Tobias puhui hyvin hitaasti ja harkitusti ja pääsi suureen hetkeen. "Syy miksi olen kerännyt teidät kaikki tänne koko luomakunnasta, tämän maailman kaikista paikoista, syy miksi olette matkustaneet tuhansia maileja ja tulleet erämaan poikki kameleilla päästäksenne tänne ja teidän täytyi mennä vessaan matkallanne käytävien läpi, syynä on tämän merkittävän viestin antaminen: sillä ei ole merkitystä." (Vähän naureskelua) (Tämän Tobiaksen viestin voi kokea Time Travels –audiolta)

 

Voitte kuvitella pettymyksen. "Sillä ei ole merkitystä?!" Kukaan ei tietenkään sanonut sanaakaan, mutta sen saattoi kuulla huutavan jokaisesta: "Sillä ei ole merkitystä??! Olen tehnyt kaiken tämän, istun täällä Suuren pyramidin Kuninkaan kammiossa Egyptissä, ja sanot, ettei sillä ole merkitystä? Tämän piti olla täällä henkisen matkani kohokohta, ihmiskunnan polttopiste, sivilisaation nollapiste, missä sellaiset suuret kuin Jeshua, Napoleon ja monet, monet muut ovat istuneet, ja kerrot minulle, ettei sillä ole merkitystä?"

 

Sillä ei ole merkitystä.

 

Ja se oli itse asiassa niin syvällinen viesti, että minun täytyi tuoda se takaisin tänään. Niin syvällinen viesti, koska kaikki tämä kamppailu, mitä teette, ei vie teitä mihinkään. Ei vie. Ette saa ylimääräistä ansioita, pisteitä tai tuoretta kahvikupillista kaikesta siitä kamppailusta, mitä teette mennessänne valaistumiseen. Ette mitään, koska kaikella mentaalisella ponnistelulla, kaikella yrityksellä selvittää se, saada tolkkua siitä, löytää tie sokkelon läpi salaiseen kammioon, joka tuo teidät valaistumiseen, ei ole merkitystä. Millään siitä ei ole merkitystä. Se on mentaalista makyoa. Se on hevonpaskaa. Se on itsenne huijaamista.

 

Kaikki opiskelu, kuten olen sanonut, kaikki perusteellinen harkinta, kaikki anominen jota teette yöllä minulle ja muille – kun ette saa minun huomiotani, tiedän teidän pettävän minua. Menette jonkin toisen olennon luo (naurua). Me puhumme toisemme kanssa. Me puhumme. Juuri yhtenä tällaisena yönä yksi muista mestareista tuli sanomaan: "Tiedätkö, että Henrietta on pettänyt sinua, Adamus. Hän on ollut tuolla toisella klubilla." Ja se on kuin: "Tiedän, tiedän. Se ei vaivaa minua … paljon (lisää naurua). Mutta kostan sen vielä joku päivä."

 

Millään siitä ei ole merkitystä. Luulette olevan. Haluatte olevan, eikä sillä ole. Ei ole mitään suuria salaisuuksia. Ei ole mitään pikaraidetta valaistumiseen, eikä ole mitään väärää raidetta valaistumiseen. Laittakaa sen nettisivuille – ei ole mitään pikaraidetta valaistumiseen eikä ole mitään väärää raidetta valaistumiseen. Se vain on. Ja mitä pikemmin oivallatte sen ja lakkaatte tekemästä kovasti työtä sen eteen … Kaikki tuo kyseleminen aivoissanne – artikkelissamme menemme siihen yksityiskohtaisemmin – mutta joka kerta kun esitätte aivoissanne yhden näistä kysymyksistä, se menee universumiin etsimään vastauksia, eikä se palaa takaisin, ennen kuin se luulee, että sillä on vastaus. Teillä on kaikkia näitä kysymyksiä – "Mitä varten olen täällä? Kuka olen? Miten löydän todellisen onnellisuuden? Mitä teen väärin? Mitä minun pitäisi tehdä eri tavalla huomenna? Kuka olen, uudestaan? Kuka olen, uudestaan? Ja milloin saan valaistumisen?" Lähetätte ne kaikki toisiin ulottuvuuksiin. Teillä on kaikkia näitä pieniä etsintäötököitä kuljeskelemassa ympäriinsä yrittäen löytää vastauksia, eivätkä ne löydä.

 

Se on hämmentävää, koska voitte tuntea sen. Teillä on kymmeniä miljardeja kysymyksiä, joita olette esittäneet – ja se oli pelkästään viime viikolla (vähän naureskelua) – ja ne yrittävät löytää vastauksia. Ne etsivät, eivätkä ne löydä niitä, koska millään siitä ei ole merkitystä. Millään siitä ei ole merkitystä.

 

On täyttymysdirektiivi tai –gravitaatio, kuten kutsun sitä, ei pään valinnan vuoksi, ei ihmisen valinnan vuoksi, vaan luonnollisen evoluution vuoksi ja sielun syvän oivaltamishalun vuoksi. Se tapahtuu. Se on tapahtumassa. Tosiasia on, että luulette panevanne sen tapahtumaan. Ette pane. Menette tielle. Luulette, että keskittymällä tai meditoimalla tai tekemällä jotain harjoituksia tai mitä tahansa, syömällä tietyllä tavalla. Ei. On täyttymysdirektiivi sielultanne, "minä olen" –olemukselta. Se on oivaltaminen.

 

"Minä olen" kysyy teiltä vain: "Nauttisitko hitto soikoon elämästä jonkin aikaa? Nauttisitko vain elämästä, kiitos? Syö hyvä ateria. Kävele luonnossa. Harrasta seksiä. Siitä on jo kauan, harrasta seksiä. Kuuntele musiikkia. Tee jotain hauskaa", mutta on sellaista jäykkyyttä, sellaista anaalipidättelyä – Cauldren sanoja, ei minun – tästä kaikesta ja "Minun täytyy jatkaa työntekoa, minun täytyy jatkaa työn tekemistä sen eteen. Täytyy jatkaa työn tekemistä sen eteen." Ei, ei tarvitse, joten lopetetaan se tähän paikkaan. Ei ole mitään suuria vastauksia, paitsi salliminen.

 

Meillä on ollut paljon sessioita. Olemme puhuneet paljon. Olemme jakaneet paljon. Olemme itkeneet paljon. Olemme nauraneet vähän. Mutta se on tavallaan häiritsemistä, jotta sallitte luonnollisen prosessin, jotta teidät saadaan pois itsenne tieltä.

 

Sillä ei ole merkitystä. Kaikilla asioilla joilla luulette olevan merkitystä, ei ole merkitystä. Terveys? Itse asiassa sillä ei ole merkitystä. Varallisuus? Ei lainkaan. Pysyminen ns. kaidalla tiellä, sääntöjenne totteleminen? Sillä ei ole merkitystä. Tobias yritti sitä. Hän yritti seurata Jumalan sääntöjä juutalaisuuden mukaan, eikä sillä ollut mitään merkitystä. Jumala ei välitä.

 

Siis kaikki tämä kova työ. Näen sen, ja viime kuussa erityisesti olette todella … Asiat etenivät ennemmin nopeammin kuin hitaasti viime kuussa. Ja näin teidän myös lisäävän voimaa, yrittävän hallita tätä kaikkea, ettekä te voi. Antakaa itsenne kokea se. Antakaa itsenne tuntea se. Luulisin, että jos olisi jotain muuta kuin "sillä ei ole merkitystä", niin se olisi "anna itsesi kokea se, älä ajattele sitä". Ja nämä huolet ja nämä ongelmat, joita teillä on: "Voi, mitä teen?" Pysähtykää ja vetäkää syvään henkeä. Millään niistä ei ole oikeasti merkitystä. Niillä ei oikeasti ole. Kaikki mitä pidätte tärkeänä – pthyi! – sillä ei ole merkitystä. Sori, se ei ollut totta, Edith. Se oli vain teeskentelyä (naurua). Ai, kenties se oli (katsoen sylkäisynsä perään).

 

Aloitetaanpa siis tämä shoud sanomalla vain, että vetäkää syvään henkeä. Vetäkää syvään henkeä. Et selvitä sitä, ihminen, sinua ei pyydetä selvittämään, ihminen. Ainoa asia jota sinulle ehdotetaan, on: hitto soikoon, nauttisitko vain siitä? Ja lakkaa yrittämästä selvittää, minne sinun pitäisi muuttaa seuraavaksi tai miksi (nimeksi) sinun pitäisi muuttaa nimesi. Sillä ei ole merkitystä. Muuta nimesi Edithiksi. Olette kaikki Edithejä ympäri maailmaa (naurua). Olin velkaa sen hänelle … Panin hänet koville äskettäin kännykän vuoksi, ja ne jotka näkivät tuon pikku näytöksen, panivat myös minut koville. Missä on lahjani? Hetki vain.

 

LINDA: Jatka puhumista (Linda lähtee hakemaan sitä).

 

ADAMUS: Menin kauppaan ostamaan jotain vain sinulle, Edith. Siis, sillä ei ole merkitystä. Aloitetaan päivä sillä, okei? Eikö se tunnu tavallaan vapauttavalta? "Sillä ei ole merkitystä! Voi, sillä ei ole merkitystä!"

 

Okei, nyt aion kuitenkin vaihtaa seuraavaan asiaan, ja tarvitsen Lindaa mikrofonin kanssa. Minä voin juoksuttaa mikrofonia, joo. Tota, ehkä en. Odotamme Lindan paluuta.

 

Miksi elämä on niin vaikeaa?

 

Kysymys joka minulla on, on monitasoinen kysymys teille: miksi elämä on niin vaikeaa? Puhun koko ihmiselämästä, en vain teidän elämästänne. Miksi ihmiselämä on niin vaikeaa? (Adamus viheltää Linda, muutama naurahdus)

 

Onko tämä kapistus (mikki) päällä? (Hän yrittää selvittää sitä) Linda osaa tämän. Tarvitsemme kaksi Lindaa täällä, joo. Ai, nyt se toimii. Okei, miksi elämä on niin … Ai, Linda! Miksi elämä on niin vaikeaa?

 

Ennen kuin teemme sen – teillä kaikilla on tilaisuus ajatella sitä hetken – Edith, Edith, Edith (yleisö sanoo "oiiiii", kun Adamus antaa hänelle ruusurintakukan), tämä on sinulle (vähän taputuksia). Moiskis (hän antaa poskisuudelman).

 

EDITH: Moiskis!

 

ADAMUS: Panin hänet koville ProGnostissa, mutta tiedättehän, kun on tekemässä jotain todella tärkeää ja yhtäkkiä kännykkä soi, mitä tehdään? Ollaan piittaamatta siitä tai suljetaan se. Ei pengota kassia ja pidetä suurta hälinää ja häiritä professoria. Mitä pitäisit siitä, Edith, että jos harrastaisit seksiä ja puhelin soisi ja joku menisi vastaamaan siihen? Et olisi tyytyväinen siihen.

 

LINDA: Miten tuo on anteeksipyyntö? (Naurua)

 

EDITH: En tiedä! Siitä on niin kauan, että olen unohtanut.

 

SART: Ouu!

 

ADAMUS: Siis kysymys. Miksi elämä on niin vaikeaa? Linda, mikrofoni, kuka tahansa. Miksi elämä on niin vaikeaa? Vai eikö se ole? Eikö se ole? Niin.

 

SHAUMBRA 1 (mies): Se vain on.

 

ADAMUS: Nousisitko seisomaan.

 

SHAUMBRA 1: Ai.

 

ADAMUS: Jep, kiitos.

 

SHAUMBRA 1: Se vain on.

 

ADAMUS: Vain on. Mitä esimerkkejä on elämän vaikeudesta?

 

SHAUMBRA 1: Luulen, että teemme oikeasti siitä vaikeampaa itsellemme.

 

ADAMUS: Joo. Tarkoitan ihmisille – sanotaan, että olet filosofi, psykologi tai jokin ja katselet ihmisiä, asiakkaitasi joka päivä – miksi se on vaikeaa? Miksi se on vaikeaa heille?

 

SHAUMBRA 1: (pitää tauon, pudistaa päätään ja naureskelee) Hmm …

 

ADAMUS: Heitä on hakattu lapsena? Huonot vanhemmat? Keksi vain jotain.

 

SHAUMBRA 1: Keksi jotain.

 

ADAMUS: Joo, joo.

 

SHAUMBRA 1: Okei. Hmm, elämä. Se on elämää.

 

ADAMUS: Elämä! Elämä on vaikeaa. Okei, elämä on vaikeaa. Hyvä, kiitos. Elämä, se vain on. Se on vaikeaa, joo. Vau. Ei ole koskaan ajateltu, että sen pitäisi olla jotain muuta. Siis miksi elämä on vaikeaa?

 

JEANETTE: Vapauden puute.

 

ADAMUS: Varmasti.

 

JEANETTE: Yksinkertaisuuden puute.

 

ADAMUS: Yksinkertaisuuden puute, hyvä. Pidän siitä paljon. Joo, joo. Ja mitä esimerkkejä on elämän vaikeudesta?

 

JEANETTE: Perhe (hän naureskelee).

 

ADAMUS: Joo, juuri niin. Ei, vaan se on suuri syy ja se tulee mieleen heti: "Ai niin!" Rakastatte perhettänne, mutta se on vaikea, ehdottomasti.

 

JEANETTE: Keho, keho voi olla haastava.

 

ADAMUS: Keho, juuri niin.

 

JEANETTE: Mieli, vain ajatukset.

 

ADAMUS: Joo, joo. Mikä on vaikein asia sinulle kaikista näistä? Keho, mieli vai perhe? Mikä on vaikein asia?

 

JEANETTE: Keho ja mieli, luulisin.

 

ADAMUS: Keho ja mieli, okei. Toimivatko ne yhdessä hyvin?

 

JEANETTE: (pitäen tauon) Joo. Ne ovat kumpikin vain haastavia. Ne voivat olla haastavia.

 

ADAMUS: Joo, joo. Jos voisit muuttaa vain yhden ja saattaa sen harmoniaan ja tasapainoon kanssasi, "minä olen" –olemuksen kanssa, kumman muuttaisit? Kehosi vai mielesi?

 

JEANETTE: Mielen.

 

ADAMUS: Mielen. Joo, joo, hyvä.

 

JEANETTE: Ollakseni vain puhtaassa luomisessa.

 

ADAMUS: Joo, se on kuin: "Turpa kiinni!" Joo, joo (Adamus naureskelee).

 

JEANETTE: Mutta voi olla myös ja-tilassa ja vain istua penkillä tarkkailemassa sitä.

 

ADAMUS: Juuri niin.

 

JEANETTE: Joo, joo.

 

ADAMUS: Juuri niin.

 

JEANETTE: Sillä ei ole merkitystä.

 

ADAMUS: Ei, sillä ei ole. Sillä ei oikeasti ole merkitystä, hyvä. Tarkoitan, että saattaa näyttää kummalliselta, että kysyn: "Miksi elämä on niin vaikeaa?", mutta luulen, että olen menossa johonkin tässä. Saamme sen vielä selville.

 

JEANETTE: Niin aina teet. Niin aina teet.

 

ADAMUS: Saamme sen selville. Okei, seuraava. Miksi elämä on niin vaikeaa? Tervehdys. Anna palaa ja nouse seisomaan.

 

KASIA: Koska me …

 

ADAMUS: Näytät hyvin kauniilta tänään.

 

KASIA: Kiitos.

 

ADAMUS: Vau! Hehkuvalta (nainen naureskelee).

 

KASIA: Koska meillä oli odotuksia, joiden toteutumiseen pyrimme.

 

ADAMUS: Kyllä, kyllä! Anna minulle joitain odotuksiasi.

 

LINDA: (Kasia antaa mikkiä takaisin Lindalle) Hän ei ole valmis kanssasi.

 

ADAMUS: Joo, joo.

 

KASIA: Anteeksi kuinka? Joo, okei.

 

ADAMUS: Siis mitä ovat jotkut odotukset, joita sinulla on ollut elämässä?

 

KASIA: Viime aikoina vapauden saavuttaminen.

 

ADAMUS: Vapauden, joo. Jonkinlainen menestys?

 

KAISA: Ei kovin paljon.

 

ADAMUS: Ei kovin paljon. Rakkaus?

 

KASIA: Kyllä!

 

ADAMUS: Joo. Voi, se oli ehdoton "kyllä"! Ja toinen kysymys on: asteikolla yhdestä kymmeneen, kymmenen ollessa todella hiton vaikeaa ja ykkösen todella helppoa, missä elämä on yleisesti ottaen tuolla asteikolla? Onko se lähempänä yhtä? Onko se lähempänä kymmentä?

 

KASIA: Riippuu päivästä (hän naureskelee).

 

ADAMUS: Riippuu päivästä. Ei sinulla, vaan ajattele kaikkia, koko massatietoisuutta, kaikkia ihmisiä.

 

KASIA: Tavallisesti kahdeksassa.

 

ADAMUS: Kahdeksan, vaikeaa.

 

KASIA: Kyllä.

 

ADAMUS: Okei, joo. Joo, hyvä. Kiitos.

 

KASIA: Kiitos.

 

ADAMUS: Olen iloinen, että olet täällä. Hyvä nähdä sinua taas.

 

LINDA: Lisää?

 

ADAMUS: Ole hyvä. Miksi elämä on niin vaikeaa?

 

FRED: No, ensinnäkin, suoraan sanottuna se ei ole ollut minulla. Vähintäänkin tämä meno on ollut suurenmoista ja vaivatonta.

 

ADAMUS: Hyvä. Olet hyvä luoja, ja tavallaan et välitä hittoakaan, mikä on tavallaan mielenkiintoista.

 

FRED: Kyllä, sillä ei ole merkitystä.

 

ADAMUS: Joo, joo.

 

FRED: Yleisesti ottaen mielestäni kyse on oikeasti kokemusrikkauden luomisesta ja se näyttää vaikealta toisinaan, mutta suuremmassa kuvassa se tekee kokemuksesta paljon rikkaampaa, tämä fyysinen kokeminen.

 

ADAMUS: Hyvä. Minne laittaisit ihmisten elämän yleisesti ottaen asteikolla yhdestä kymmeneen? Ei sinulla, mutta olet tekemisissä paljon ihmisten kanssa.

 

FRED: Minusta "kahdeksan" on optimistinen. Ajattelen, että se on lähempänä yhdeksää, yhdeksää ja puolta.

 

ADAMUS: Mielenkiintoista, mielenkiintoista. Ottaen huomioon koko ihmiskunnan, miten vaikeaa elämä on? Ei huonoa. En sano "huonoa" tai "pahaa" tai rumaa". Vain vaikeaa, okei.

 

FRED: Se on vaikeaa.

 

ADAMUS: Olemme siis nyt jossain "kahdeksan" ja "yhdeksän" välissä. Hyvä. Pidetään mikrofoni liikkeellä. Tämä on mielenkiintoista. Oivallatte, mitä teemme tässä, me kaikki, te kaikki katselemassa – luomme oikeasti, no, luomme historiaa, kirjaa, tarinaa.

 

Kyllä, anna mennä ja nouse seisomaan.

 

BECKY: Minusta tuntuu, että minun täytyy kontrolloida kaikkea.

 

ADAMUS: Joo, joo.

 

BECKY: Joten …

 

ADAMUS: Joo. Miksi?

 

BECKY: En tiedä.

 

ADAMUS: Miten hyvin se on toiminut sinulla?

 

BECKY: Se ei ole toiminut.

 

ADAMUS: Se ei ole toiminut.

 

BECKY: Ei.

 

ADAMUS: Eikö se ole hassua? Mutta jatkat sen tekemistä.

 

BECKY: Kyllä, jatkan sen tekemistä.

 

ADAMUS: Joo, joo. Koska – voinko sanoa? – taustalla on pelko, että jos et kontrolloi, kaikki hajoaa.

 

BECKY: Aivan, aivan.

 

ADAMUS: Okei, nyt yleistät sen ja sanot: "Hetkinen. Teen tätä valaistumisjuttua, ja yritän kontrolloida sitä ja se on "porkkana hevosen edessä" –tyyppinen juttu. Se on aina seuraavan kulman takana, ei ihan vielä siinä, ja haluan kertoa itselleni ja uskoa, teeskennellä, että olen melkein perillä." Niinpä tuo kontrollointi on juuri se asia, joka estää sinua pääsemästä siihen, koska mitä jos lakkaat kontrolloimasta? Mitä jos paha osasi tulee ulos?

 

BECKY: Aivan.

 

ADAMUS: Joo. Mitä jos kaikki vain hajoaa? Tarkoitan, että tulet hulluksi ja kuolaat laitoksessa päällesi. Se on kuin: "Voi ei! Ei! En halua sitä!".

 

BECKY: Joo.

 

ADAMUS: Tuo pelko siis pidättelee sinua, se estää sinua tekemästä sitä. Milloin aiot lopettaa tuon kontrollointijutun?

 

BECKY: Nyt (hän naureskelee).

 

ADAMUS: Luultavasti et.

 

BECKY: Okei.

 

ADAMUS: Luultavasti et (naurua). Joo. Voi pojat, se oli mentaalinen vastus, jos kukaan teistä tunsi sen. Mutta ajattelet sitä, eikö?

 

BECKY: Aivan, aivan.

 

ADAMUS: Joo, joo. Ja ajattelit sitä pari vuotta sitten pari vuotta ja sitten noin viisi vuotta ja sitten noin kymmenen vuotta. En tietenkään yritä panna sinua koville, mutta edustat hyvin monia tässä, hyvin monia katselemassa. Se on kuin: "Minun täytyy jatkaa asioiden kontrollointia", ja sitten oikeutat sen myös sanomalla: "Tämä on hullu maailma. Voi jukra! Ja olen hullu ihminen hullussa maailmassa, ja kaikki vain hajoaa."

 

Mitä teet saadaksesi mielenrauhan ja itsesi takaisin tasapainoon?

 

BECKY: Kävelen.

 

ADAMUS: Kävelet. Missä kävelet?

 

BEKCY: Poluilla.

 

ADAMUS: Joo, joo. Hyvä, luonnossa.

 

BECKY: Luonnossa, kyllä.

 

ADAMUS: Aivan, aivan. Piditkö tuosta videosta aiemmin?

 

BECKY: Kyllä.

 

ADAMUS: Eikö se ollut kiva?

 

BECKY: Se oli hyvin kaunis, kyllä.

 

ADAMUS: Kävellään poluilla ja pieniä orbeja on kaikkialla.

 

BECKY: Aivan.

 

ADAMUS: Ja kivaa musiikkia ja, joo. Se on hyvä, koska luonto on asioista numero yksi, jota shaumbrat ovat sanoneet kaipaavansa, kun he lähtevät tältä planeetalta. Luonto. Ei heidän aivomiehensä tai vaimonsa tai lapsensa. Ei ruoka. Ei televisio. Ei mikään noista asioista. Ei seksi. Numero yksi on luonto. Se sanoo paljon. Se sanoo paljon. Puhumme siitä myöhemmin, mutta kiitos.

 

BECKY: Kiitos.

 

ADAMUS: Kiitos. Vedä vain syvään henkeä ja päästä irti. Ja katsele sitten, mitä tapahtuu. Kun teet sen, niin kuuluu tuo pieni ääni: "En voi päästää irti. En osaa." Silloin menet sen yli. Menet sen yli ja sanot vain: "Olen tässä, tässä paikassa jossa ei tarvita kontrollointia." Nimittäin yritys kontrolloida kontrollin menettämistä kontrolliaivojen kontrollimielestä ei toimi. "Okei, ohjelmoimme tämän päästääksemme irti kontrolloinnista", ja sitten kontrolloit vain enemmän. Niinpä tulet "minä olen tässä" –tilaan. Olet vain siinä. "Olen yli tarpeesta kontrolloida itseäni." Sitten olet siinä.

 

Pari vielä … Ai niin, unohdin kysyä sinulta. Ihmiskunta, yhdestä kymmeneen, miten vaikeaa on?

 

BECKY: Hmm, seitsemän.

 

ADAMUS: Seitsemän? Okei. Olemme siis keskimäärin noin kahdeksassa nyt. Hyvä. Muutama vielä, Linda.

 

LINDA: Sinä.

 

ADAMUS: Joo.

 

LINDA: Ei, vaan sinä.

 

ADAMUS: Kun hän laittaa mikin käteesi, se merkitsee tavallisesti, että se on sinulle.

 

LINDA: Nostit kätesi. Se olet sinä.

 

SHAUMBRA 2 (nainen): Ei, en nostanut.

 

LINDA: Liian myöhäistä (naurua).

 

ADAMUS: Joo.

 

SHAUMBRA 2: Okei …

 

ADAMUS: Hyvä. Tiedän, että sinulla on jotain hyvää sanottavana, joo. Siis miksi elämä on vaikeaa?

 

SHAUMBRA 2: Voi jukara! Koska on aina enemmän, mitä meidän täytyy oppia.

 

ADAMUS: Aha! Tai se havainto, että on enemmän, mitä teidän täytyy oppia.

 

SHAUMBRA 2: Niin paljon kuin luulemmekin kehittyneemme, on joskus paikkoja, joissa tunnemme olevamme jumissa.

 

ADAMUS: Joo. Voisinko kertoa sinulle yhden asian, teille kaikille? Teillä ei ole enää mitään opittavaa. Ei mitään, ei mitään, ei mitään, ja se on myös mielen addiktiotaipumus – "On lisää opittavaa", on kyse sitten tieteestä, matematiikasta, henkisyydestä tai jostain muusta. "Minun täytyy oppia jotain, koska muuten en olisi tässä. Jos tietäisin enemmän, olisin tuolla." Ja niin on aina lisää opittavaa. Ei ole.

 

Jos tulette takaisin kymmenen elämän ajaksi, ette itse asiassa opi mitään lisää. Teillä ei ole oikeastaan mitään uusia kokemuksia. Teillä on samoja vanhoja kokemuksia vähän erilaisella sokerikuorrutuksella, mutta teillä ei ole mitään uusia kokemuksia. Ja tämä johtaa koko tylsyysongelmaan. Olette toisaalta niin kyllästynyt tähän elämään, koska olette olleet siinä, olette käyneet läpi kaiken. Toki voitte ostaa uuden pienen elektronisen laitteen, jollaista teillä ei ole ollut koskaan ennen, mutta miten kauan se kestää? Noin viikon, ja sitten kyllästytte siihen, koska no, olette olleet siinä. Ei enää mitään opittavaa. Hyvä. Mitä muuta? Mikä muu tekee elämästä vaikeaa?

 

SHAUMBRA 2: Voi jukra. Hmm …

 

ADAMUS: Mikä on tehnyt sinun elämäsi osista vaikeaa?

 

SHAUMBRA 2: Kenties tunne jumiutumisesta.

 

ADAMUS: Tunne jumiutumisesta, okei. Mikä sai sinut jumiin?

 

SHAUMBRA 2: Olen etsinyt uutta työpaikkaa, koska entinen työni loppui.

 

ADAMUS: Joo, hyvä, hyvä. Mitä aiot tehdä?

 

SHAUMBRA 2: Laitan sen vain universumille.

 

ADAMUS: Joo, universumi ei välitä …

 

SHAUMBRA 2: Kukaan täällä? (Naurua)

 

ADAMUS: Universumi ei välitä. Joo, joo. Haluatko tehdä töitä? Haluatko uuden työpaikan?

 

SHAUMBRA 2: Joo!

ADAMUS: Miksi?

 

SHAUMBRA 2: Koska rakastan olla luova.

 

ADAMUS: Okei. Mitä teet?

 

SHAUMBRA 2: Teen projekteja, kuten tulevaisuuden kiinteistöpohjaisia projekteja.

 

ADAMUS: Joo-o. Vau, kuulostaa innostavalta.

 

SHAUMBRA 2: Mm hmm.

 

ADAMUS: Ja nyt kun teet tätä yksin, omassa yrityksessäsi, omalla tavallasi, miltä se tuntuu jollekin työskentelemisen sijasta?

 

SHAUMBRA 2: Se ei ole yksin tekemistä. Se on oikeiden ihmisten löytämistä, joiden kanssa tehdä yhteistyötä.

 

ADAMUS: Aivan. Yhteistyötä, mutta sinun ollessasi pääyhteistoimija sen sijaan, että joku muu tekee yhteistyötä "sinulla" (vähän naureskelua). Miltä se tuntuu?

 

SHAUMBRA 2: Se voisi olla innostavaa ja joskus se voisi olla turhauttavaa.

 

ADAMUS: Joo, mutta tarkoitan, että olet pomo. Yrityksesi, sinä olet nyt se, joka katsoo oikeasti tulevaisuuteen. Olet mielenkiintoinen henkilö, koska tiedät jo. Tiesit vastaukset kysymyksiin, joita esitän, ja se menee aina lävitsesi. Töissä tunnet tulevaisuuden enemmän kuin kukaan muu, mutta et anna itsesi olla oma itsesi, oma johtajasi.

 

SHAUMBRA 2: Mm hmm.

 

ADAMUS: Joo, joo. Niinpä et luultavasti saa uutta työpaikkaa (nainen vääntää naamaa). Niinpä luultavasti … joo! Eikö se ole kamalaa: "Voi ei! Vuokra!" Mutta sitten sanot: "Teen sen itse. Osaan tehdä tämän. Tiedän, miten tehdään itse yhteistyötä, tehdään yhteistyötä toisten kanssa. Osaan tehdä sen." Siis tee se vain. Älä tee töitä kenellekään muulle.

 

SHAUMBRA 2: Jep.

 

ADAMUS: Ellet todella rakasta sitä. Joo, hyvä. Kiitos.

 

SHAUMBRA 2: Kiitos.

 

ADAMUS: Kiitos. Tuon hänelle huonoja uutisia ja hän kiittää minua. Planeetalla on hyvä päivä. Vielä yksi. Vielä yksi. Ole hyvä. Tervehdys.

 

SCOTT: Hei.

 

ADAMUS: Hei.

 

SCOTT: Joo, ajattelen, että ihmiset haluavat elämän olevan vaikeaa, tavallaan.

 

ADAMUS: Joo, joo.

 

SCOTT: Ja tavallaan se antaa heille jotain tekemistä.

 

ADAMUS: Aivan.

 

SCOTT: Ja luulen, että yksi aspekti miksi se on niin vaikeaa, on olla yksin ja tuntea eksyneensä.

 

ADAMUS: Joo, joo.

 

SCOTT: Ja näen paljon itsessäni ja muissa tavallaan yritystä lääkitä tuota yksinäisyyttä tavalla tai toisella.

 

ADAMUS: Aivan, hyvä. Ja ihmiset, asteikolla yhdestä kymmeneen, miten vaikeaa on?

 

SCOTT: Se vähän riippuu. Näen joitain ihmisiä, jotka ovat autuaan onnellisia, melkein tavallaan tietämättömän onnellisia.

 

ADAMUS: Tavallaan melkein kuvottavaa.

 

SCOTT: Joo (vähän naureskelua). Kuten vanhempani jotka tekivät kaiken oikein ja nyt vain matkustavat matkailuautolla ympäri maata ja näyttävät autuaan onnellisilta.

 

ADAMUS: Joo, joo.

 

SCOTT: Niinpä sanoisin, että heillä näyttää olevan helppoa.

 

ADAMUS: Varmasti.

 

SCOTT: Ja sitten on toisia ihmisiä, kuten perheeni muut osat, joille kaikki on haaste, ja mennään seuraavaan haasteeseen, voitetaan sen, tunnetaan hyvää oloa hetken ja sitten kyllästytään kuoliaaksi, kunnes seuraava haaste tulee ja sitten on energiaa taistella taas tuota haastetta vastaan.

 

ADAMUS: Ja lukuun ottamatta autuasta äitiä ja isää, missä ihmiset ovat asteikolla yhdestä kymmeneen vaikeuden osalta?

 

SCOTT: Olisin samaa mieltä, että se on asteikon yläpuolella.

 

ADAMUS: Joo.

 

SCOTT: Joo, niin kuin seitsemän, kahdeksan.

 

ADAMUS: Okei, hyvä. Ja uteliaisuuden vuoksi, miten vaikeaa sinun elämäsi on ollut?

 

SCOTT: Se on itse asiassa helppoa.

 

ADAMUS: Joo, hyvä, hyvä.

 

SCOTT: Joo, se ei ole lainkaan vaikeaa.

 

ADAMUS: Hyvä, upeaa. Kiitos, kiitos.

 

SCOTT: Kiitos.

 

ADAMUS: Ja Linda, voit ottaa mikrofonin, kiitos.

 

Ihmiselämä on vaikeaa

 

Elämä on vaikeaa. Elämä on vaikeaa, ja olitte kaikki suurin piirtein oikeassa. Omien ihmiselämän mittauksieni mukaan se on jossain 7.8–8, jossain siinä – ja se on vaikeaa. Se on vaikeaa. Tarkoitan, etten puhu teistä. Puhumme teistä hetken kuluttua, mutta se on oikeasti vaikeaa.

 

Jos kuvittelette, että useimmilla ihmisillä on vaikeampi elämä, se ei merkitse, etteivät he ole onnellisia osan ajasta, koska he voivat olla. En sano, että "huono elämä". Sanon "vaikea elämä", ja vaikea elämä merkitsee asioita, kuten keho – yksi suuremmista ongelmista – ja sen kivut ja sen kaikki muu ja sitten se kuolee. Ja mieli, mielen monimutkaisuus. Joku sanoi, että on vaikeaa, koska ihmiset eivät anna itsensä olla yksinkertaisempia, ja se on juuri niin. Mieli tekee elämästä hyvin monimutkaista. Monimutkaisuus johtaa haasteisiin, vaikeuksiin ja myös uskomukseen, että teidän täytyy tehdä kovasti töitä saadaksenne jotain. Monilla teistä on tuo tietoisuus, että teidän täytyy tehdä kovasti töitä asioiden eteen, ja olette yleistäneet sen. Olette soveltaneet sitä lapsuudesta saakka, tehden kovasti töitä koulussa, varhaisurassanne: "Minun täytyy tehdä kovasti töitä tässä työpaikassa",  ja nyt olette soveltaneet sitä henkiseen matkaanne: "Minun täytyy tehdä kovasti töitä, koska muuten, no, en etene yhtään."

 

Siis ihmiselämä on vaikeaa, ja vastauksenne ovat hyviä tässä. Se on vaikeaa suhteiden vuoksi. Se on vaikeaa odotusten vuoksi. Se on vaikeaa, koska teidän täytyy mennä töihin joka päivä työpaikkaan, josta ette välttämättä pidä. Se ei ole luovasti tyydyttävää. Teette mekaanisesti tai toistatte liikkeitä päivästä päivään. Siedätte pomoa, jota ette välttämättä arvosta. En puhu kaikista, mutta on liian monia, joilla elämästä vain tulee vaikeaa.

 

Tämä ei ole välttämättä hyvä toteamus ihmisistä. Ja kuten sanoin viime kuussa, koskaan ei suunniteltu, että tämä ihmiskokemus olisi vaikea. Sitä ei suunniteltu sattumaan, mutta siitä on tullut sellaista. Eikä se välttämättä muutu vähään aikaan. Se ei pääse pois siitä mallista, että on vaikeaa.

 

Sen sijaan tapahtuu niin, että ihminen herää aamulla ja hän aloittaa kenties tilasta "viisi", neutraalista, ei vaikeasta, ei helposta. Hän vain herää. Mutta kun päivän ensimmäiset tunnit etenevät, se menee nopeasti kuuteen tai seitsemään. Sitten se tavallaan tasoittuu vähän ja sitten myöhemmin päivän aikana se menee noin kahdeksaan, yhdeksään jossain kohtaa, ja sitten illalla se asettuu vähän. Se palaa takaisin ja tavallaan asettuu noin seitsemään ja puoleen.

 

Ihmisen tyypillinen elämä planeetalla on vaikeaa fyysisyyden vuoksi. Se on vaikeaa työpaikkojen ja perheen vuoksi. Päivä ei ole oikein hauska. Se ei ole innostava. Miten moni ihminen herää aamulla ja sanoo: "On aivan uusi päivä olla tällä planeetalla." Hyvin, hyvin harvat. Hyvin harvat.

 

Niinpä he yrittävät lääkitä sitä tai huumata sitä tai kieltää sen. Kuten olen puhunut monta kertaa, he lääkitsevät ahdistustaan. Ja heidän ahdistuksensa sanoo vain: "Jokin ei ole oikein. Jokin ei hitto soikoon ole oikein." Ja jos he antaisivat tuon ahdistuksen todella tulla, se siirtäisi heidät pois pikkurahoista, pois tuosta rutiinista, joka vei heidät vaikeaan elämään. Mutta he eivät tee sitä. He lääkitsevät sitä tai he hukuttavat sen alkoholiin tai huumeisiin tai johonkin vastaavaan – se on tavallaan eräänlainen kieltämismuoto – tai he vain hypnotisoivat itsensä: "Jatka eteenpäin. Jatka eteenpäin."

 

Planeetta on joutunut hyvin hassuun paikkaan, hyvin mentaaliseen paikkaan, kuten sanon usein. Hyvin epäaistilliseen, hyvin ei-tuntevaan, todella mielen vangiksi. Ja aion tuoda tämän vähän johtopäätökseen, mutta olemassaolo on vaikeaa, eikä sen pitäisi olla.

 

Shaumbra-elämä

 

Puhutaanpa nyt teistä (Adamus naureskelee). Teillä on tietoisuus, tietäminen. Tiedätte, että tuolla on enemmän – tai täällä on enemmän, olisi kai parempi tapa sanoa se. Tiedätte, että on paljon enemmän, mutta kuitenkin olette edelleen tuossa vaikeassa elämässä, kuitenkin allekirjoitatte edelleen sen, että henkisyyden täytyy olla ihmisyyden kieltämistä. Teidän täytyy olla ankara mielellenne, kehollenne ja kaikelle muulle. Olette edelleen näissä malleissa, joissa ihmistietoisuus on. Ette ehkä ole vaikeuden osalta kohdassa "kahdeksan". Kenties olette tuoneet sen noin 6.7:ään tai jotain, mutta se on edelleen vaikeaa, eikä sen pitäisi lainkaan olla.

 

Voitaisiin väittää vastaan ja sanoa: "No, joo, mutta niin kauan kun täytyy olla liikenteessä ja niin kauan kun täytyy olla toisten ihmisten ja perheenjäsenten kanssa ja kaikkea tätä muuta, miten siitä pääsee pois? Miten mennään sen yli?" Ja tässä kohtaa palaan takaisin tuohon toteamukseen: millään siitä ei ole merkitystä, todellisuudessa. Millään siitä ei ole merkitystä. Ei matkalla, ei toisilla ihmisillä, ei perheellä – millään tällä ei ole merkitystä. Ei välinpitämättömästi, ei olemalla välittämättä hittoakaan, mutta sillä ei ole lainkaan merkitystä, millään siitä.

 

Silloin siis vedätte syvään henkeä ja lakkaatte tekemästä kovasti työtä siihen, kaikkeen elämässänne – työpaikkoihin ja suhteisiin. Kerron teille yhden asian suhteista: jos teette kovasti töitä niiden eteen, sattuu vielä enemmän. Ja jotkut järkyttyvät todella tästä toteamuksestani – "Voi! On tehtävä töitä suhteiden eteen ja täytyy …" Ei, itse asiassa se on roskaa, ja jos teillä on kumppani, joka väittää, että on vaikeaa ja teidän täytyy yrittää kovasti ja tehdä töitä sen eteen, teillä ei luultavasti ole oikea kumppani.

 

Suhteiden ei pitäisi olla vaikeita. Niiden pitäisi olla aistillisia. Niiden pitäisi olla elossa. Niiden pitäisi olla vapaita. Niiden pitäisi olla rakkaudellisia. Ja jos on vaikeaa, lankeatte vain tuohon vanhaan malliin, tuohon vanhaan allekirjoitukseen. Miksi? Miksi?

 

No, osittain koska luulette, että te ette tiedä mitään parempaa. Luulette, että niin tehdään. Selvitetään tiensä siitä läpi. Selvitetään ongelma. Ei. Lopettakaa se. Luulette, että yltäkylläisyyden tai työpaikkojen tai jonkin vastaavan täytyy olla vaikeaa, teidän täytyy tehdä töitä sen eteen. Lopettakaa se nyt.

 

Kun sanon tämän, teissä on osa, joka tavallaan sanoo: "Voi, tiesin sen. Adamus on ottanut sanat suoraan minun suustani. Tiesin sen." Mutta toinen osa teitä, mieltänne, hyppää mukaan ja sanoo: "Ai, mutta kaikki hajoaa. Menetän kontrollin kaikessa. Täytyy välittää." Välittää – onko välittäminen vain yksi sana todella kovasta työntekosta pääsemättä minnekään? "Täytyy todella välittää asioista. Täytyy tehdä työtä työpaikkansa eteen." Ei, ei tarvitse. Se on hyvin vanhaa ajattelua, syvään juurtunutta ajattelua. Teidän ei tarvitse.

 

Kun olette tuossa ajattelutavassa, että sen on oltava vaikeaa, mitä sitten teettekin – henkisyys, elämänne, suhteenne, kaikki, autonne, se hajoaa aina, se on niin vaikeaa – olen yllättynyt, että jotkut teistä pääsevät ylös sängystä aamulla. Jotkut teistä eivät itse asiassa pääse. Mutta kun menette siihen, tuohon tietoisuuskerrokseen, joka laitetaan todellisuuteen – sitä voitaisiin kutsua ajatuksiksi tai uskomuksiksi, mutta todellisuudessa se on pieni tietoisuuskerros – se on kuin ottaisitte tämän koko kimpun tästä, mutta ainoastaan tämä raitaoksa tässä, vaikka teillä on koko tämä kimppu, sojottaa ulos ja sanoo: "Minun täytyy tehdä kovasti työtä sen eteen", ja se hehkuu ja värähtelee. Se on se, joka on oikeasti tässä todellisuudessa, ja se pistää jonoon kaikki energiat.

 

Muistakaa, että olette tietoisuus, valo, kuin magneetti, ja tuo osa joka todella loistaa, osa joka aktivoidaan hetkessä, vetää energioita, jotka ehdottomasti tukevat sitä, jotka tekevät ehdottomasti siitä todellisuutta. Ja siksi elämänne on vaikeaa. Sitä voitaisiin kai kutsua "vetovoimanlaiksi". Se on tavallaan tyhmyydenlaki, koska universumi on tyhmä (vähän naureskelua). Kun joku teistä sanoo: "Voi, odotan, mitä universumi sanoo." Universumi on todella tyhmä! Se on vain energiaa, hiukkasia jotka reagoivat tietoisuuteenne – voitaisiin sanoa tietoisuuteenne, joka resonoi, värähtelee, laitetaan eteenpäin.

 

Niinpä kun puhumme täällä ja sanon: "Lakataan tekemästä elämästä niin vaikeaa", mieli hyppää mukaan, sen yksi puoli, ja sanoo: "Voi, joo, mutta mitä teemme? Emme syö." Lopettakaa se nyt. Antakaa tuon todellisen tietämisen … Olette nimittäin tämän planeetan perustajia. Se on hyvä titteli käyntikorttiinne: perustaja. Planeetan perustaja (muutama naurahdus).

 

Kun sanon, ettei elämää koskaan suunniteltu vaikeaksi, tiedätte sen. Se on kuin: "Hemmetin totta." Sen suunniteltiin olevan helvetinmoinen matka, aistillinen, todellinen, hyvin – siihen ei ole ihmissanaa, kenties keksin jonkun sanan – syvä, värikäs, merkityksellinen, hauska ja sillä ei ole merkitystä, kaikki tavallaan yhdistettynä yhteen sanaan. Sitä ei tarkoitettu tällaiseksi, eikä sen tarkoitettu olevan niin jumiutunut. Joku mainitsi jumiutumisen aiemmin. Ihmiset ovat jumissa. Ehdottomasti. Jumiutuneet mutaan, jumiutuneet vanhoihin malleihin.

 

Jos niin valitsette, aloitetaan tässä nyt liike, ensin itsessänne ja sitten laajentuen ulospäin: elämän ei tarvitse olla vaikeaa. Ei miltään osin. Muut ihmiset oikeuttavat sen, miksi heidän elämänsä on vaikeaa. Heillä on huono puoliso, huonot vanhemmat, mitä ikinä heidän ongelmansa ovatkin. Lopetetaan se kaikki tässä ja nyt.

 

Elämä on kauneutta ja designia

 

Haluan teidän pysyvän täällä. Haluan teidän rakastavan heräämistä aamulla. Haluan teidän rakastavan sitä, mitä elämällä on tarjottavana. Haluan teidän rakastavan designia ja kauneutta. Haluan teidän todella rakastavan designia ja kauneutta. Mutta se on vaikeaa tällä hetkellä, kun elämä on niin vaikeaa. On vaikeaa ottaa hetki rakastaakseen tämän planeetan kauneutta.

 

On vaikeaa antaa itsenne arvostaa jotain sellaista kuin taide tai musiikki. On vain liian vaikeaa. Liian vaikeaa. Mutta lopetetaan se nyt. Ollaan ensimmäinen sukupolvi luultavasti pariin miljoonaan vuoteen, joka ei ole elämän vaikeammalla puolella. Se on viidessä ja vaikeuden alapäässä ja kenties menee jossain kohtaa melkein nollaan.

 

Elämän ei tarvitse olla vaikeaa. Katson niitä kamppailuja, joita käytte läpi – monet niistä itse aiheutettuja, itse hankittuja, monet – ja ne ovat hyväksyttyjä, eli ette ole koskaan pysähtyneet kyseenalaistamaan niitä. Ette koskaan pysähtyneet kyseenalaistamaan sitä. Ei pitäisi olla vaikeaa, ei lainkaan.

 

Tiedätte, että tulette pois vanhasta ajattelutavasta. Tiedätte, että olette transhumaani, jumalainen ja ihminen samaan aikaan. Tiedätte, että tulette aisteihinne – kirjaimellisesti, tulette aisteihinne (suom. huom. sama sanonta tarkoittaa myös "tulla järkiinsä") – kun voitte todella arvostaa kauneutta. Todella arvostatte kauneutta, designia. Sitä varten oikeasti tulitte tänne – luomaan sen ja sitten arvostamaan sitä.

 

Designia voi olla mikä tahansa. Designia voivat olla ajatuksenne. Ajatuksenne designissa. Tällä hetkellä ajatukset ovat kaaoksessa, konfliktissa ja tuskassa. Tällä hetkellä ajatukset joita on useimpien ihmisten mielissä, ovat yleensä hyvin kovia, hyvin karkeita. Mutta tiedätte, että päästätte irti siitä, kun yhtäkkiä myös ajatuksissanne on designia – itse asiassa se on yksi ensimmäisistä merkeistä. Oletteko koskaan edes ajatelleet sitä, että ajatuksissa olisi designia? Luultavasti ette, koska ajatuksenne ovat vain eräänlaista läpivirtausta irrallisia ja joskus loukkaavia tunteita. Ajatuksia virtaa läpi ja on muistoja, muistivirtoja, mutta on myös tuomitsevia virtauksia ja ne ovat loukkaavia – ensin itseänne ja sitten muita loukkaavia. Ja sitten yritätte pidätellä ja sanotte: "Voi, en halua, että minulla on kaikkia näitä ajatuksia!" Mutta ne ovat osa tätä vaikean elämän syndroomaan.

 

Ja tiedätte, että alatte sallia itsellenne helpon elämän – helpon kaikin tavoin, puhun kaikista tavoista – kun yhtäkkiä oivallatte yhtenä päivänä, toivottavasti pian: "Voi, ajatuksissa on designia. Ajatuksissa on kauneutta."

Tuntekaa sitä hetki. Teillä kulkee kaikkia näitä juttuja päässänne – ne eivät ole oikeasti päässänne, mutta luulette olevan. Teillä kulkee kaikkia näitä juttuja siellä, ja se on tavallaan sekamelskaa. Ja voi, yritätte itse asiassa tukahduttaa sitä paljon, mutta päästäkää irti kontrollista hetkeksi ja tuntekaa tuota designia. Se on taiteellista. Se on luovaa. Ajatuksissa itsessään on itse asiassa valtava määrä kauneutta, siinä miten ne toimivat toistensa kanssa, miten ne alkavat itsestään ja miten ne eksyvät ja jumiutuvat. Siinä on designia, joka on tavallaan kaunista. Ajatus kulkee umpikujakatua aivoissanne eikä se sitten tiedä, mitä tehdä, ja se tulee hulluksi. Se on designia. Se on kauneutta. Se on kauneutta.

 

Sitten alatte huomata luonnon designin. Se ei ole vain puita ja ruohoa ja taivasta. Yhtäkkiä oivallatte luonnon monisyisen kauneuden. Luonnon, numero yksi asian jota shaumbrat sanovat kaipaavansa, kun he lähtevät tältä planeetalta, ja olette oikeassa. Ei ole mitään sitä vastaava, tätä luonnon kauneutta. Ja siinä on designia. Siinä on väriä. Siinä on, no, siinä on elämää.

 

Luonto on kuin elämä itse. Siksi luulette kaipaavanne sitä, ja kaipaattekin jossain määrin, mutta luonto on elämää. Se kukkii, kasvaa, reagoi ja riemuitsee jatkuvasti. Ja sitten se menee syvään uneensa ja kuolee eikä se välitä, koska sillä ei ole merkitystä luonnolle, koska se ilmestyy uudestaan, joko takaisin luonnoksi tai jossain muualla.

 

Luonnossa on suurta kauneutta. Oivallatte yhtäkkiä: "Pääsen pois vaikean elämän syndroomasta", kun osaatte arvostaa sitä – menette ulos ettekä katso vain silmillänne, vaan haistatte sen, olette tuossa luonnon aistillisuudessa.

 

Te loitte luonnon. Se on peilinne. Se on peilinne. Luonnon tarkoitus ei ole luoda happea tai kaasuja tai mitä tahansa muuta. Se luotiin, jotta voisitte nähdä elämän, jotta voisitte nähdä itsenne, elämän, energian liikkeessä, energian alkavan elää muodossa, designissa, symmetriassa, kauneudessa ja kaaoksessa, kaikkea yhtä aikaa.

 

Kuten mainittiin aiemmin, kun olette kauniin yksinkertaisuuden paikassa silloin, kun ette enää tee asioista monimutkaisia ja sallitte niiden olla taas yksinkertaisia, kun ette laita hämmentävää kerrosta kerroksen päälle, vaan tulette yksinkertaisuuteen, niin tiedätte pääsevänne pois tästä vaikean elämän syndroomasta ja antavanne sen olla helppoa.

 

Yksinkertaisuus – se on melkein antiteesi sille, mitä maailma opettaa. Se opettaa suurta monimutkaisuutta, ja ne jotka tuntevat monimutkaisuuden, myös tiede, ne jotka tuntevat sen, ovat todella fiksuja ja todella viisaita. Ei, vaan itse asiassa ne jotka voivat katsoa kaikkea elämässä, luonnossa ja nähdä elegantin yksinkertaisuuden, niin se on itse elämä. En välitä atomeista, mikrobeista, kromosomeista ja mistään muusta vastaavasta. Se on mielenkiintoista tiettyyn pisteeseen saakka, mutta elämä ei ole tiedettä. Tiede yrittää ymmärtää elämää ja sen alkuperää, mutta elämä ei ole tiedettä. Elämä on designia ja kauneutta. Se on sitä.

 

Sitä vastoin Tobias sanoi: "Sillä ei ole merkitystä", toisin sanoen unohtakaa pikkujutut. Lakatkaa tekemästä kovasti töitä tehdäksenne elämästä tuskallisempaa tai vaikeampaa. Millään siitä ei ole merkitystä, koska ei oikeasti ole. Ja Tobias yritti saada teidät ymmärtämään, ettei sillä ole merkitystä, lopettakaa tämä tuskallinen ja vaikea tie henkisyyteen, koska se ei vie teitä perille. Pääsette sinne sallimalla. Se on siinä. Vetämällä syvään henkeä ja sallimalla. Se on siinä.

 

Tiedän, että aiotte sanoa nyt: "Mutta mieleni on hyvin ohjelmoitu kaikkiin näihin malleihin, kaikkiin vastoinkäymisiin, pakkoon tehdä tiettyjä asioita. En tiedä, mitä murtaudutaan ulos. En tiedä, miten päästään pois tuosta karusellista, joka menee ympäri ja ympäri ja ympäri kyllästymiseen saakka, ehdottomasti silkkaan tylsyyteen saakka. En tiedä, miten päästään pois." Tämä on vielä yksi mielen ja massatietoisuuden ja kaiken muun tapa, vielä yksi tapa sanoa: "En aio tehdä sitä."

 

Silloin te, "minä olen", astuu esiin ja sanoo: "Olen poissa siitä. Olen tässä helpossa elämässä. Minä olen." Mieli hyppää mukaan ja sanoo: "Voi, keksit vain tämän", ja te sanotte: "Aivan oikein, mieli, koska olen luoja, voin keksiä, mitä haluan, ja siksi se on."

 

Mieli hyppää mukaan ja sanoo: "Voi! Huijaat vain itseäsi, ja taas kerran osut seinään – epäonnistuminen! epäonnistuminen! – koska olet luuseri." Silloin te sanotte: "Olen tässä. Olen tässä luojaolentona. Olen tässä helpossa elämässäni. En välitä hittoakaan muusta. Olen tässä."

 

Voitaisiin väittää, että huijaatte vain itseänne, ja kenties huijaattekin, mutta tosiasia on, että kun sallitte sen, ettekä työstä sitä mentaalisesti, kun sallitte sen – "Olen tässä helpossa elämässä" – sillä ei ole merkitystä, narraatteko vain itseänne vai ette, vaan energiat alkavat reagoida sen mukaisesti.

 

Universumi on tyhmä. Se ei tee psykoanalyysiä teistä. Se ei laita tunnistinta kehoonne: "No, narrasiko hän vai ei? Oliko tämä totta?" Sillä ei ole merkitystä. Universumi on oikeasti tyhmä – tai yksinkertainen, pitäisi kai sanoa – ja se reagoi sen mukaisesti.

 

"Edith on tässä nyt yksinkertaisessa elämässä." Kaikki energiat muuttavat vanhan linjautumisensa. Ne olivat täällä kahdeksassa, vaikeassa elämässä, ja ne sanovat tavallaan: "Okei, hän on nyt helpossa elämässä. Olemme tässä." Ne asettuvat riviin uudelleen ja ne palvelevat sinua, mestari.

 

Se on näin yksinkertaista. Ja jos teette siitä yhtään vaikeampaa, jos aloitatte älyllisen roskanne ja jos aloitatte mielen makyon ja alatte analysoida ja ruotia ja kyseenalaistaa – erityisesti kyseenalaistaa – niin kukistatte itsenne ja olette takaisin tuossa karusellissa. Itse asiassa ette ole koskaan oikeastaan päässeet pois. Mutta jos te luojana sanotte: "Olen tässä mestarin helpossa elämässä", sitten on niin. Voitaisiin kai sanoa, että se on energiafysiikan aakkoset. Täytyy olla. Eikä sitä toimiteta universumista. Tarkoitan, että energia tulee jostain, mutta jumalat eivät suosi teitä. Kyse on vain sallimisestanne. Se on siinä. Se on siinä.

 

Kaikki mutkikkaampi … Te jotka menette sosiaaliseen mediaanne – en ole varma, pidänkö sosiaalisesta mediasta vai en – mutta te jotka menette sinne ja yritätte analysoida sitä, ruotia sitä, väitellä siitä ja läiskiä toisia ihmisiä sillä, olette hävinneet. Olette taas vaikeissa ajoissa. Teillä jotka pelkästään sanotte luojana: "Olen tässä helpossa elämässä", niin sitten on.

 

Se ei muuta toisia. Se ei muuta muuta maailmaa. Ne pysyvät siellä "kahdeksasta yhdeksään" vaikeusmielessä. Tällä planeetalla on jatkossakin vaikea elämä.

 

Olette nyt vapaa

 

Tuon tämän esiin, koska – no, puhun siitä lisää aivan hetken kuluttua – koko tämä juttu josta puhuin äskettäin ProGnostissa: etteivät uusi Maa ja vanha Maa sulaudu yhteen koskaan, ei koskaan, ei koskaan. Se on hyvä uutinen ja se on huono uutinen, luulisin. Teille jotka rakastatte tätä planeettaa, jotka todella autoitte tämän planeetan luomisessa, se on tavallaan surullista. Ja se on kuin: "Voi! Luulimme, että laittaisimme ne yhteen." Sitä ei tapahdu.

 

Hyvä uutinen on, että olette nyt vapaita harhailemaan universumissa (naurua). Olette nyt vapaita siitä vastuusta, siitä painosta ja taakasta, että teidän täytyy yrittää tuoda ne yhteen. Olette nyt vapaa luomaan oman paikkanne. Olette nyt vapaa olemaan Theosissa ja täällä samanaikaisesti.

 

Mutta jos teillä on se tietoisuus, että no, tämän elämän on oltava vaikeaa, jos ette pääse siitä pois, on erittäin vaikeaa olla Theosissa ja Maassa samaan aikaan, olla ihminen ja jumala samaan aikaan. Siksi sanon: "Olen tässä. Olen mestari helpossa elämässäni ja rinnakkain kaikkien niiden kanssa, jotka ovat ympärilläni vaikeassa elämässään." Ja sen voi tehdä.

 

Se on vähän haastavaa, siitä tulee vähän haastavaa – no, siitä tulee todella haastavaa – monin tavoin. Kun on helpossa elämässä, kun on mukavasti itsensä kanssa ja ilman epämukavuutta maailmassa, joka kaikkialla ympärillä on täynnä kahdeksikkoja ja yhdeksikköjä, elämän vaikeutta, on taipumusta haluta mennä tekemään heidän elämästään helppoa, koska olette edelleen henkisiä sosiaalityöntekijöitä. En välitä, mitä sanotte – ette vain voi itsellenne mitään, ja silloin taas huijaatte minua. Sanotte: "No, aion vain auttaa tätä ihmistä täällä."

 

Palatkaa takaisin myötätuntoon. Todellinen myötätunto on pelkästään sallimista ja kaikkien jokaisen tason hyväksymistä – heidän matkansa, heidän haasteensa ja heidän vaikeutensa hyväksymistä. He käyvät läpi tarinoitaan. Sitä he vain tekevät, eikä teillä on oikeutta tai syytä muuttaa heidän tarinaansa, ennen kuin tulevat luoksenne sanoen: "Tarvitsen apua." Silloin kysykää heiltä kolme kertaa: "Haluatko oikeasti muuttua?" "No, tarvitsen vain vähän rahaa nyt ja sitten asiat ovat …" "Haluatko oikeasti muuttua?" "No, ei …" Kysykää siis heiltä kolme kertaa, haluavatko he oikeasti apua. Jos he kolmannella kerralla itkevät konttosillaan, niin hypätkää kyytiin.

 

Voidaksenne olla tällä planeetalla ruumiillistuneena mestarina oivaltaen, että se on vaikeusasteikolla kahdeksikossa ja te voitte olla noin yhdessä, kenties kahdessa, menkää edestakaisin pelkästään huvin vuoksi, se on suhteellisen helppoa. Tunnette tavallaan syyllisyyttä: "Jukra, heillä on niin vaikeaa ja minulla on niin helppoa. Minulla on niin paljon ylimääräistä helppoutta, että jaan heidän kanssaan." Pysähtykää siihen paikkaan. Siitä tulee vaikeaa teille ja vaikeampaa heille.

 

Sallikaa itsenne saada tuo helppo elämä – ei niin, että joka hetki on helppo. Teillä on edelleen tuo "ja". On tuo ihmiselämän osa ja "ja", mutta alatte tavallaan pysyä enemmän poissa siitä ja olla täällä helppona mestarina. Asiat tulevat teille helposti – raha, energia, ei välttämättä ihmiset. Ei välttämättä ihmiset. Sitä ei tapahdu, mutta kaikki muu. Te itsenne kanssa, elämänne design, kauneutenne arvostaminen ja kauneuden arvostaminen kaikkialla ympärillänne – se on tärkeää.

 

Sitten takaisin siihen, mihin olin menossa. Cauldre sanoo minulle, että puhun liian pitkään, mutta eikö tämä ole teistä kiehtovaa? (Yleisö on samaa mieltä ja joku huutaa "kiehtovaa!") Hyvä vastaus. Näettekö, miten helppoa se on? (Adamus naureskelee) Takaisin siihen, mihin tämä kaikki on menossa.

 

Tulkaa järkiinne/aisteihinne

 

Jos Tobias sanoi, ettei sillä ole merkitystä, minä sanon teille, teille kaikille, että tulkaa järkiinne. Tulkaa järkiinne (muutama naurahdus). Haluaisin tämän olevan yksi pysyvä fraasini. "Tulkaa järkiinne" merkitsee useita eri asioita. Ensinnäkin: "Ihan oikeasti? Ei tarvitse olla vaikeaa. Tulkaa järkiinne." Elämän ei tarvitse olla vaikeaa. Sen ei pitäisi olla vaikeaa.

 

Tulkaa järkiinne omasta henkisestä matkastanne. Ei ole mitään matkaa. "Haa! Vitsejä teistä! Tulkaa järkiinne!" Se ei ole matka. Menen siihen hetken kuluttua, mutta miksi laitoitte itsenne matkalle? Miksi laitoitte itsenne johonkin oravanpyörään henkisyyteen menemisessä? Koska pidätte pyörimisestä? Koska pidätte hikoilemisesta? Koska pidätte kovasta työntekemisestä ja luulette, että universumi välittää siitä, että teette töitä todella, todella kovasti? Se ei välitä hittoakaan. Se ei välitä hittoakaan.

 

Tulkaa järkiinne siitä, mitä energia oikeasti on ja kuka te oikeasti olette. Ette ole energiaa. Olette tietoisuus. Olette "olen olemassa". Tulkaa järkiinne. Vedätte puoleenne energiaa. Muotoilette energiaa. Kehonne on energiadesignia. Ajatuksenne ovat energiadesignia. Mutta ette ole energiaa, olette tietoisuus. Olette se asia, joka tuo energiat sisään, muotoilee ne, luo ne ja laittaa ne todellisuuteenne. Olette se asia, joka on luonut luonnon, asian jota rakastatte paljon, joka on itse elämä, joka on design.

 

Tulkaa järkiinne. Lakatkaa tekemästä asioista monimutkaisia, kun niiden ei tarvitse olla. Suhteet – ja kävelen joskus tässä heikoilla jäillä, mutta pidän pilkkimisestä – mutta sanon teille, että tämä on yksi syvimmistä ongelmista. Tulkaa järkiinne. Jos ette ole hyvässä suhteessa, "hei sitten". Jumala ei välitä. Ette menneet naimisiin ikuisuudeksi. Ei, ette menneet, ja on paljon vanhaa karmaa, ja mitä sitten, jos loukkaatte heidän tunteitaan vähän aikaa. Mitä sitten, jos heistä tulee juoppoja. Sillä ei ole merkitystä (vähän naureskelua). Sillä ei ole merkitystä! Ei, vaan olen hyvin vakavissani tässä, koska yhden ihmisen hukkuminen on riittävän huono asia, mutta kaksi on pahempi, jos tiedätte, mitä tarkoitan (muutama ihminen sanoo "aivan"). Aivan. He hukkuvat joka tapauksessa. Eivät kaikki puolisonne tai rakastajanne. Jotkut teistä ovat hyvin onnellisia. Mutta jos olette huonossa suhteessa tai huonossa perheessä, "hei sitten". Ja olette vähän yksinäinen jonkin aikaa, mutta se on siinä.

 

Ja tulkaa järkiinne tässä myös omasta kehostanne ja omasta kontrolloinnistanne ja omista säännöistänne ja siitä, miten käsittelette … Tulkaa järkiinne. Pitäkää asiat todella yksinkertaisena, todella yksinkertaisena. Tulkaa järkiinne.

 

Mutta kaiken tämän toinen puoli on tulla aisteihinne, aistillisuuteenne, mikä on silmienne ja korvienne tuolla puolen. Tulkaa tuntemiseen. Se oikeasti vapauttaa teidät, tunteenne. Se saa teidät ulos eläintarhasta. Ei tienne ajatteleminen ulos, koska ajattelette vain isompaa eläintarhaa, jossa on suuremmat aidat. Mutta olette aistillinen olento. Kerroin teille viime kuussa, että tämä on aisteissanne olemisen, aisteihinne tulemisen vuosi.

 

Mieli ajattelee heti: "No, mitä ne ovat?" Ja sanon: "Sillä ei ole merkitystä." Sillä ei oikeasti ole, koska ne ovat siinä. Emme luo niitä eikä meidän tarvitse määritellä niitä. Emme luo aisteja. Meillä on jo 200.000 tutkittavana. Luomme joitain uusia aisteja, mutta tulkaa aisteihinne, koska on erilainen tapa elää, joka ei ole mielessä, joka ei ole kontrolloitua, jolla ei ole rajoituksia. Tulkaa aisteihinne. Ne ovat jo siinä. Ne ovat jo hyvin kauniita ja ne auttavat teitä ymmärtämään designia ja kauneutta tavalla, johon mieli ei koskaan pysyisi, johon sitä ei koskaan tarkoitettu.

 

Ja tässä palaan takaisin … Älkää istuko siinä ajatellen, että menemme aktiovoimaan aisteja, koska emme mene. Se on pelkästään mentaalimakyoa. Emme mene. Ne ovat jo siinä. Meidän ei tarvitse tehdä muuta kuin sallia. Tulkaa aisteihinne. Sitten ne tulevat esiin. Kaikilla vähän eri tavalla, mutta sitten ne tulevat esiin. Ja yhtäkkiä mielikuvitus joka on aisti, avautuu ja lakkaatte yrittämästä rajoittaa sitä. Sanotte: "Voi, se on vain hullua ajattelua." Ei, vaan se on mielikuvitusaisti.

 

Aisti on tapa havaita todellisuus. Sitä se vain on. Se on erilainen perspektiivi havaita todellisuuksia.

 

Kun avaatte mielikuvitusaistin, todellisuusperspektiivi muuttuu. Yhtäkkiä todellisuus ei ole niin vaikea. Yhtäkkiä todellisuus ei ole niin rajoittunut. Yhtäkkiä todellisuudesta tulee tavallaan melkein kuin fantasiaa, satua ja mieli sanoo: "No, sinä vain keksit tämän." "Olet hiton oikeassa, mieli, minä keksin, koska olen luoja ja sallin." Siis mielikuvitus.

 

Unet. Unet ovat yksi aisti. Ne eivät ole mielen vaeltelua yöllä, koska te ette pysty keksimään sitä paskaa jokapäiväisessä mielessänne (vähän naureskelua). Se on eri tapa havaita todellisuus. Se on tavallaan, kuten Cauldre kirjoitti tarinassaan – hän halusi minun antavan hänelle kunnian tässä – unet ovat tapa tarkkailla jatkuvia tarinoita, on se sitten entinen elämä tai tarina suhteesta, joka teillä oli vuosia ja vuosia sitten eikä enää ole. Pääsitte siitä irti. Tarina jatkuu ja on hyvin kaunis. Siinä on designia, ja unet ovat havaintoaisti.

 

Unet eivät ole vain hulluja asioita, koska söitte liikaa pepperonia eilen illalla ja mielenne tulee hulluksi. Ne eivät ole. Ne ovat päteviä. Ne ovat osa teitä. Ne eivät enimmäkseen yritä kertoa teille mitään. Ei ole mitään suuria salaisuuksia. Ne ovat jatkuvia tarinoita. Ja kuten monet teistä tietävät, teillä on ollut hulluja unia viime aikoina, suuria unia, koska olette tulossa aisteihinne, uniaistiin. Jotkut teistä eivät muistaneet uniaan. Nyt muistatte ja toivotte, että voisitte palata takaisin siihen, että te ette muista unianne (vähän naureskelua). Se on tapa havaita.

 

Puhumme myöhemmin siitä, miten voitte nyt ohjata tietänne unissa, mitä unia haluatte katsella. Se on kuin kaikki nämä kanavat televisiossanne nykyään – mitä haluatte katsella? Tällä hetkellä unet tavallaan pomppaavat esiin, ja menemme enemmän siihen, miten havaita.

 

Mutta haluan puhua yhdestä tärkeästä aistista, kun tulemme järkiimme. Rakastan tätä – tulla järkiimme/aisteihimme (suom. huom. sama sanonta merkitsee kumpaakin). Tiedättehän: "Lopeta tuo, mieli! Lakkaa olemasta typerä. Tule järkiisi. Avaudu."

 

Vaihdetaan vähän aihetta tässä.

 

Mitä oikeasti tapahtuu

 

Teimme äskettäin suuren muutoksen, tässä tammikuussa, ja se oli hyvin sopivaa, koska planeetalla oli paljon muita muutoksia. Siis siirryimme pois planeetan muutoksista. Ei, vaan kaikkia näitä muutoksia tapahtuu ja kuulen, että Schumannin resonanssi on kaikkien aikojen korkein ja kaikki muuttuu ja teillä on paljon poliittista draamaa. Nimittäin kaikki muuttuu nyt. Huh!

 

Siis samalla kun kaikki muuttuu täällä, kun Maa menee todella suuriin muutoksiin ja häiriötekijöihin ja erillisyyteen ja pojat, tuo vaikean elämän juttu menee yhdeksikköön nyt, olemme täällä transhumaaneina. He tekevät tuolla omaa juttuaan, ja onko se oikein vai väärin, sillä ei ole merkitystä, koska me olemme täällä, transhumanisteja. Mutta emme tekoälyn ja kaiken sen avulla, koska se on edelleen vain eräänlaista yritystä matkia mieltä. Olemme täällä ja tulemme aisteihimme. Se on transhumanismia. Sen sallimista, mitä on jo. Kaikkien esteiden ja suojausten laskemista. Olemme siinä.

 

Siis tammikuussa oli hyvin sopivaa hyvin pitkän odottamisen jälkeen tuoda yhteen ProGnost ja Adamin haava, ja yllättäen niissä on oikeasti kyse samasta asiasta. Näin ei luulisi sen perusteella, miltä se kuulostaa. Sanoisitte: "Mitä Adamin haavalla on tekemistä ProGnostin kanssa?" Kaikki, kaikki, kaikki.

 

ProGnostissa puhuin siitä, miten tämä uusi Maa ja vanha Maa eivät yhdisty. Puhuin siitä, että on uusi Maa. Se ei ole fyysinen paikka, mutta jotkut hahmottavat sen fyysiseksi. He katsovat aurinkokuntaa ja näkevät gravitaatiovoiman. He eivät näe planeettaa, vaan gravitaatiovoiman. Niinpä ollessaan fiksuja ja mentaalisia he sanovat: "Sitten siellä on oltava planeetta. Emme vain näe sitä, koska se on Ur-anuksen tai auringon tai minkä tahansa takana piilossa." (Vähän naureskelua, kun Linda ilmehtii hänelle Uranuksen ääntämistavasta) Minä en nimennyt näitä planeettoja.

 

He sanovat: "Se on piilossa jonkin takana." Älkää viitsikö. Älkää viitsikö. Rakastan aina sitä, kun tiede yrittää vahvistaa itsensä hevonpaskalla (naurua). He näkevät tämän gravitaatiovaikutuksen, joten he olettavat, että siellä on kiinteä kappale. He eivät ymmärrä gravitaation dynamiikkaa.

 

Gravitaatio on pelkästään reaktio tietoisuuteen. Aika-avaruus liikkuu yleensä tietoisuuden läpi ja se saa aikaan sen, mikä vaikuttaa aineelta. Mutta sillä ei ole merkitystä. Sillä ei ole … (vähän naureskelua) (Tässä sanonnassa on sana "aine") Sen ei tarvitse olla ainetta.

 

Niinpä he kutsuvat kaikkea tätä nimellä Planeetta X, Planeetta 9, Nibiru ja kaikkea muuta. Ei. Se minkä he näkevät, on uuden Maan gravitaatio. Ja tuo gravitaatio on itse asiassa voimakkaampi kuin tämän planeetan gravitaatio. Mutta gravitaation ei tarvitse vetää asioita alas tai puristaa asioita sisään. Gravitaatio voi vetää puoleensa mitä tahansa. Gravitaatio voi vetää puoleensa energioita. Gravitaatio on eräänlainen virta, joka tuo energioita luomaan todellisuuksia. He näkevät uuden Maan, eivät Planeetta X:ää tai 9:ää tai mitään sellaista.

 

Niinpä puhuin ProGnostissa Theosista ja yhteenvetona sanoin periaatteessa: "Vanha Maa ja uusi Maa eivät yhdisty", ja tämä on vaikea asia monille ihmisille. Mutta se on myös hyvä uutinen, koska Theos, tuo paikka uudessa Maassa, on hyvin todellinen ja – ja – aivan tässä.

 

He olettavat gravitaation, jonka he näkevät katsoessaan instrumenteillaan, olevan aurinkokunnan ulkoreunoilta, koska – yritän saada tämän Cauldren läpi – heidän uskomusjärjestelmänsä luo sitten todellisuuden, että se on kaukana. He eivät voisi mitenkään uskoa, että se on aivan tässä. He eivät voi. Niinpä tuo uskomusjärjestelmä luo todellisuuden. Sitten heille se on siellä, mutta fakta on, että se on aivan tässä. Se gravitaatio jonka he näkevät miljoonien, miljardien mailien päässä, ei oikeasti ole. Se on vain heidän havaintonsa. Se tapa jolla todellisuus havaitaan silmien ja mielen kautta. Mutta eksyn nyt aiheesta.

 

Tositarina on, että tulitte tänne tässä elämässä monista syistä – oivaltaminen. Tulitte tänne integroimaan, vaikuttamaan – se on parempi sana – vaikuttamaan kaikkiin elämiinne. Te – se mitä pidätte ihmisitsenä, mutta mikä on paljon enemmän – tulitte tänne vaikuttamaan jokaiseen tarinaan. Luulen Tobiaksen sanoneen kauan sitten, että teidät on nimitetty ylösnousijaksi kaikkien entisten elämienne ja kaikkien tulevien elämienne puolesta.

 

Olette noiden tarinoiden muuttaja, jotka ovat jääneet jumiin tai vaeltelevat kummallisiin suuntiin, ja se mitä teette tällä hetkellä itsellenne, valaistumisen salliminen, muuttaa jokaista tarinaa, jokaista entistä elämää. Se ei ole lineaarista etenemistä, joka alkaa kahdeksan elämän takaa, jolloin aloitte opiskella mystiikka, ja menee sitten seitsemänteen jossa teistä tuli vähän parempi, ja kuudenteen jossa meditoitte, ja sitten viidenteen jolloin teidät heitettiin ulos mysteerikoulusta, ja neljänteen. Se ei ole tällaista.

 

Jokainen tarina, jokainen entinen elämä, jokainen aspekti valaistuu, kun te valaistutte … kun te valaistutte. Siis tuo elämä, sanotaan 12 elämää sitten, jossa olitte halveksittava ihminen – no, 11 ja 10 ja … mutta tuo elämä, jossa olitte barbaari, soturi ja aiheutitte sekasortoa ympäri Eurooppaa, valaistuu ja muuttaa tarinaansa. Ja tuo elämä joka tapahtuu, sanotaan mahdollisesti neljän elämän päästä, on riistämässä henkensä, koska elämä on ylivoimaista, ja valaistuu nyt. Se tapahtuu koko näyttämöllä samanaikaisesti. Se ei ole etenemistä, jossa teette työtä ja työtä ja työtä ja pääsette 18. ulottuvuuteen ja sitten valaistutte. Ei.

 

Olette tällä hetkellä ikään kuin aurinkokunnan keskellä. Olette aurinko. Olette se, joka sallii valaistumisen, ja kun teette sen, se menee jokaiseen tarinaanne – unitilassa, ihmistilassa, enkelitilassa, kaikkialla. Ja joskus ihmettelette, miksi on vaikeaa.

 

Muuten, tämä on oikea vastaus. Miksi elämä on niin vaikeaa? "Koska kannan tuota taakkaa, kaikkien tarinoideni gravitaatiota. Ne nimittivät minut."

 

Ne nimittävät teidät – tavallaan yhteistyötä, mutta ne nimittivät teidät. Ne tavallaan tekivät teidät, mutta te teitte ne. Voitaisiin mennä siinä edestakaisin, mutta te olette se. Teidät on määrätty sallijaksi (vähän naureskelua, suom. huom. käytetään itse keksittyä sanaa). Olette sallija. Olette se, joka sallii, ja sitten se menee kaikille.

 

Ne eivät pystyneet selvittämään sitä. Niiden tarinaa esitetään, näytellään täällä. Vaikka ne ovat kuolleet, tarina jatkuu tällä planeetalla tai jossain muualla. Mutta kaikkia noita tarinoita näytellään. Ne eivät osaa lopettaa tarinaansa. Ne eivät ole kaikki eksyneet. Jotkut niistä rakastavat tarinoitaan, mutta jotkut niistä ovat eksyneet ja haluavat lopettaa eivätkä ne osaa. Ne huutavat: "Miten muutamme tarinaa?"

 

Astukaa itseenne tässä elämässä. Siksi tulitte tänne, yksi syy. Se on kuin: "Okei, tulen tähän elämään ja aion vetää tämän kaiken yhteen. Aion olla integroija. Aion olla se, joka sallii sen, mikä tulee joka tapauksessa luonnollisesti. Aion olla tuo portaali jokaiselle entiselle elämälle, tulevalle elämälle ja kaikelle muulle, kaikille tarinoille, olivat ne sitten täällä tai mitä tahansa. Aion olla se yksilö." Se on iso taakka. Se on valtava taakka. Ja olette yrittäneet selvittää sitä siitä lähtien: "Miten teen tämän?" Olette ajatelleet, että on kyse vain teistä. Voi, ei ole. Tästä syystä elämänne on vaikeaa.

 

Se on melkein ylivoimaista oman kokemuksenne mukaan. Tuo oivallus on kuin: "Te kaikki valitsitte vapaaehtoisesti minut tekemään sen puolestanne?! (Vähän naureskelua) Ihan oikeasti?! Oikeasti?!" Ja sitten vedätte syvään henkeä ja muistatte – tulette aisteihinne. Kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti tulette aisteihinne/järkiinne.

 

Ensinnäkin kysytte itseltänne: "No, miten teen tämän? Mitä jos ne eivät pidä siitä? Voi!" On yksi asia – yksi asia – ja se on salliminen. Se on siinä. Sallitte. Sallitte sen, mitä tulee luonnostaan. Integrointi, evoluutio, kehittyminen – sallitte vain sen. Vain se teidän täytyy tehdä. Se on melko helppo tehtävä. Sallikaa vain. Miten sallitte? (Adamus menee rentoon asentoon ja viheltelee; vähän naureskelua) Se on siinä! Ja sitten menette nauttimaan elämästä. Menette kalastamaan. Parempi kalastamassa kuin paljon aktiviteetteja. Tai menette "penkkeilemään", tai teette vain jotain. Menkää keilaamaan, mitä tahansa, ja sitten teette vähän sallimista. Salliminen on vain hengen vetämistä syvään. Se on sallimista.

 

Nämä säteilyaallot menevät jokaiseen elämään, jokaiseen tarinaan. Kyse ei ole vain elämistä, vaan elämissä on tarinoita, jotka alkavat elää itsenäisesti, jotka jatkavat tarinoitaan toisissa ulottuvuuksissa. Tulkaa järkiinne. Tulkaa yksinkertaisuuteen, mutta tarkoitan myös aistejanne – mielikuvitusaisti, uniaisti – ja nyt palaan takaisin siihen, missä lähdin.

 

ProGnostissa sanoin, ettei se toimi – vanhan Maan ja uuden Maan yhdistyminen – yhdestä hyvin yksinkertaisesta syystä. Ei siksi, että ihmiset ovat maan päällä pahoja, vaan koska – se on itse asiassa teidän vikanne (vähän naureskelua) – tämä ei ole enää turvallinen tila kokea todellista rakkautta. Sitä ei voi tehdä, ja tiedätte sen.

 

Rakkaus

 

Voitaisiin sanoa, että tulitte tähän elämään nimitettynä ylösnousijana. Mutta tulitte tähän elämään, koska rakkaus on aisti. Se on hyvin erilainen kuin näkö, kuulo ja sellaiset asiat, mutta se on aisti. Rakkaus on tapa hahmotta maailma. Siksi se on aisti.

 

Rakkautta ei ollut, ennen kuin se löydettiin tällä planeetalla – tai oivallettiin tai luotiin, miten halutaankin sanoa. Se ei tullut Jumalalta. Se ei tullut enkeleiltä. Enkelit, ne jotka eivät ole koskaan olleet täällä, eivät tunne rakkausaistia tai niillä ei ole sitä. Se luotiin täällä. Olette rakastaneet ja teitä on rakastettu. Mutta voitaisiin sanoa, että on rakkauden viimeinen raja, jota varten oikeasti tulitte tänne. Se on todellinen syy, todellinen oikea syy, tai sanoisin, että henkilökohtaisempi syy. Ja jossain kohtaa tässä elämässä, melko äskettäin, oivalsitte, ettei täällä ole riittävän turvallista, koska ihmiset ovat kovia. He elävät vaikeaa elämää.

 

Ei ole riittävän turvallista, koska seuraava rakkaustaso jonka haluatte kovasti kokea, jonka haluatte kovasti saada elämäänne, ei ole turvallinen täällä. Se on liian herkkää. Herkkää, eli herkkää, mutta aistillista. Tuo aisti.

 

Energiat täällä ovat itse asiassa niin julmia, että jos meillä ei olisi vastapainona Theosta, ne hyökkäisivät kimppuunne. Ne, eivät välttämättä ihmiset – no, nekin – mutta energiat hyökkäisivät kimppuunne. Elämän ankaruus yhdessä todellisen rakkauden aistillisen kauneuden ja desiginin kanssa, tarkoitan todellisen rakkauden – en sellaista, mitä tunsitte teininä; se oli suurta rakkautta, mutta tarkoitan puhdasta rakkautta – näiden kahden vastakkainasettelu, näiden kahden epätasapaino saisi aikaan sen, että ihmiselämän ankaruus hyökkäisi kirjaimellisesti todellisen rakkauden herkkyyden kimppuun. Niinpä luotiin Theos niille, jotka haluavat tuon seuraavan rakkaustason. Eikä se ole välttämättä rakkautta naapurin poikaan tai kaveriin, jonka kanssa olet ollut suhteessa pari vuotta, mutten mainitse nimeäsi (vähän naureskelua). Se ei ole oikeasti … Sinä tiedät (katsoen kameraan). Sinä tiedät (lisää naureskelua). Lupasin, etten kerro.

 

Se on vanhaa rakkautta. Teillä on ollut sitä. Olette olleet siinä. Olette kyllästyneet siihen. Olette kokeilleet sitä. Olette yrittäneet luoda uudelleen sitä tavallaan seksuaalisesti, eikä se toimi. Tiedätte, että tulitte tänne todellisen rakkausastin vuoksi.

 

Ihmiset eivät koe sitä tällä hetkellä. Miten voitte kokea niin syvää ja "riuduttavaa" ja kaikenkattavaa rakkautta kauneudessa, miten voitte kokea sitä maailmassa, joka uskoo edelleen vaikeaan elämään? Siksi nämä kaksi eivät yhdisty. Siksi on Theos, rakkauden kokemisen paikka, ja Maa ja te täällä maan päällä, ja siksi ne ovat tavallaan yhdessä, mutta ne eivät ole. Ne ovat kaksi eri tasoa kyetä aistimaan elämää ja elämän kauneutta. Ne ovat kumpikin täällä, mutta ne eivät ole yhdessä.

 

Ja sitten hiljattain sen jälkeen – ja vasta sen jälkeen – voimme tehdä Adamin haavan*. Adamin haava puhuu rakkaudesta. Se on tarina rakkaudesta Isiksen ja Adamin välillä, jotka ovat yksinkertaisesti feminiini- ja maskuliiniaspekti sisällänne. Ja Adamin haavassa puhuttiin tästä suuresta rakkaudesta. Siinä puhuttiin Isiksen häpeästä, mutta sitten suuresta rakkaudesta, jonka he lopulta löysivät yhdessä täältä maan päältä.

 

*Adamin haava julkaistaan 14.2.2017

 

En mene tuohon tarinaan kovin paljon, mutta tarpeetonta kai sanoa, että nämä kaksi sopivat yhteen hyvin kauniisti. Isis, rakkauden feminiininen tavoittelu, hänen halunsa … Ilmaistaanpa se näin: Isis, feminiiniaspekti, vaatii todellisen rakkauden kokemista, kun taas Adam, rakkaudestaan Isisiä kohtaan, ylläpitää linnaketta. Adam säilyttää paikan, tasapanon täällä maapallolla, missä edelleen asutte ja missä teillä on edelleen keho, ja Isis alkaa sillä välin löytää todellisen rakkauden paikassa nimeltään Theos.

 

Mitä seuraavaksi? Seuraavaksi on todellinen rakkaus.

 

En halua sanoa liikaa siitä nyt, koska haluan teidän saada tuon kokemuksen itse, mutta haluan teidän ymmärtävän, mitä tapahtuu – miksi olette tunteneet niin, kuin olette tunteneet, miksi näyttää hullulta toisinaan, miksi ette ymmärrä, mitä sisällänne tapahtuu ja miksi kaikki nämä asiat käännetään ylösalaisin. Ei käännetä. Emme etene liian nopeasti. Emme etene liian hitaasti. Etenemme juuri oikein. Se on hyvin kaunista, ja teidän täytyy vain tulla aisteihinne.

 

Rakkausaisti-merabh

 

Tämän myötä haluan lopettaa tämän päivän merabhiin ja antaa kaiken tämä imeytyä. Olen kiinnittänyt huomionne muualle, toivottavasti olen jakanut, toivottavasti olen tuonut fokuksen siihen, mitä elämässänne oikeasti tapahtuu. Integroidaan tämä kaikki nyt.

 

(Musiikki alkaa)

 

Tietysti olen puhunut paljon sanoja eikä millään niistä ole oikeasti merkitystä, ei paljon. Sillä on merkitystä, että olette tässä ja sallitte.

 

Kaikessa tuossa kovassa työssä, kaikessa ankaruudessa itsellenne, vedetään syvään henkeä ja päästetään siitä vain irti.

 

Mitä elämää se on. Mitä elämää.

 

(Tauko)

 

Vedetään syvään henkeä ja tullaan aisteihimme nyt, eli pidetään kaikki todella yksinkertaisena. Pidetään kaikki todella yksinkertaisena.

 

Tullaan aisteihimme, teidän aisteihinne nyt. Olemme puhuneet niistä ikuisesti. Olette luultavasti kyllästyneet siihen, mutta näköaisti ja kuulo ja myös ajattelu – ne kaikki ovat aisteja. Nämä ovat asioita, jotka antavat teille perspektiivin elämään, näkökulman todellisuuteen.

 

Mutta nyt kun sallitte, aistit avautuvat luonnostaan.

 

On hyvin kauniita aisteja. Mielikuvitusaisti – se on tapa havaita todellisuus.

 

Uniaisti – unet antavat teille tällä hetkellä tunteen kaikesta integrointityöstä kaikissa tarinoissa, siitä miten kaikki tarinanne, entiset ja tulevat elämät, kaikki muu tulee oivallukseensa samanaikaisesti.

 

Kun sallitte, kaikki hahmot suuressa elämänkirjassanne, kaikki ne tulevat omaan oivaltamiseensa. Kuvitelkaa tämä suuri kirja, jossa on tuhansia tarinoita, tuhansia lukuja, ja luvut, kaikki eri tarinat, jatkuvat ja jatkuvat. Ne eivät lopu. Ja tässä te olette sallien, ja se muuttuu. Se integroi periaatteessa kaikki tarinat.

 

Voitaisiin sanoa, että olette vastaus, jota ne ovat etsineet.

 

Olette vastaus, jota ne ovat etsineet. Ja teidän täytyy muistaa vain sallia se, mikä tulee luonnostaan – minä olen.

 

Paras asia minkä voitte tehdä niille ja itsellenne, on vain rentoutua valaistumiseenne.

 

Rentoutukaa vain helppoon elämään, hyvään elämään, helppoon elämään.

 

Rentoutukaa vain oman Itsenne kauneuteen, designiin.

 

(Tauko)

 

Kun rentoudutaan, luotetaan itseensä, kaikkiin aisteihin, aistillisiin osiin, ne avautuvat.

 

Rakkausaisti on luultavasti suurin.

 

Nimittäin yksi tarina on sinulle läheisin ja rakkain – sinä tässä elämässä. Sinulla on kaikki nämä muut elämät, kaikki nämä muut tarinat ja voit tuntea ne, voit aistia ne. Niitä pyörii kaikkialla ympärillä. Mutta on yksi tarina, yksi aisti joka sai oikeasti sinut tulemaan takaisin tänne: rakkaus.

 

Anna nyt itsesi tuntea tuo yhteinen side kaikkein muiden tarinoiden kanssa. Kaikkien entisten ja tulevien elämien.

 

(Tauko)

 

Eivätkö nekin ole rakkaustarinoita? Rakkausaistin luominen … rakkauden kokeminen … rakkauden korkeuksiin ja syvyyksiin meneminen.

 

Ei ole mikään ihme, että kaikki nuo tarinat, nuo entiset ja tulevat elämät, kaikki nuo sinun puolesi, jakavat tuon yhteisen asian: rakkauden.

 

Mutta se olit sinä, tämä elämä, joka sanoi: "Haluan todellista rakkautta nyt, syvempää kuin mikään puoleni tai aspektini on koskaan tuntenut, syvempää kuin mikään noista muista tarinoista." Ja nuo tarinat jatkavat kiemurtelemista, pyörimistä ja kehittymistä, mutta sinä sanoit: "Tämä se on. Tämä elämä minulle rakkauteen."

 

Siinä ei ollut kyse valaistumisesta, se oli hyvä häiriötekijä. Siinä ei ollut kyse ylösnousemuksesta, se oli henkistä makyoa.

 

Tulit tähän elämään äitisi kohdun kautta päästäksesi suurimpaan ja puhtaimpaan rakkauskokemukseen … täyttääksesi rakkaushalun. Se on siinä, aivan siinä.

 

(Tauko)

 

Lapsen rakastaminen on kaunis asia. Toisen ihmisen, miehen tai naisen, rakastaminen on mahtavaa, mutta ne kalpenevat seuraavan rakkausoivalluksen rinnalla.

 

Siksi tulitte tähän elämään.

 

Siksi loitte Theosin, tehdäksenne siitä mahdollista, kun oli piinaava oivallus, että rakkaus, sellainen kuin oikeasti etsitte, ei ollut mahdollinen vanhassa Maassa. Näiden kahden integroituminen veisi aivan liian pitkään – aivan liian pitkään.

 

Siksi vanha Maa ja uusi Maa eivät yhdisty. Siksi Theosista tulee turvapaikkanne. Se on myös täällä nyt.

 

Siksi Theos luotiin turvapaikoista tuvallisimmaksi – jotta voisitte sallia tuon rakkauden.

 

(Tauko)

 

Se on yksi noista asioista … Se on ensimmäinen ja viimeinen asia, jonka halusitte tehdä tässä elämässä.

 

Ette löydä tietänne sinne mielen kautta, selvittämällä sitä, yrittämällä kutsua sitä. Sallitte vain. Sallitte yksinkertaisesti, pelkästään.

 

(Tauko)

 

Vetäkää kunnolla syvään henkeä, ja pyydän teitä vain tuntemaan tuota turvallista paikkaa, jota luotte … sillä siellä tämä seuraava kokemus, tämä todellinen rakkausnäytös, voidaan esittää.

 

Turvallinen tila, näyttämö, järjestely – ja sinä.

Älä yritä edetä liian nopeasti tai liian hitaasti.

 

Nimittäin sallimisessa ei ole kyse yrityksestä kontrolloida. Ei ole kyse yrityksestä sanoa: "Nopeutetaan sitä" tai "Hidastetaan sitä". Kyse on vain sallimisesta. Ja sitten tämä rakkaus tulee sinulle.

 

Se ei ole pitkä, tumma ja kokea mies tai kaunis nainen. Ei, se on erilaista. Se ei ole välttämättä joku, jonka kanssa jaat aamiaisen aamulla ja käperryt sänkyyn illalla. Ei. Sekin on rakkautta, mutta tämä rakkaus on hyvin erilaista. Hyvin, hyvin erilaista.

 

Vedä kunnolla syvään henkeä, rakas ihminen, rakas mestari, ja pelkästään salli. Ja sitten se tulee sinulle.

 

Se on näin yksinkertaista. Se on näin helppoa.

 

Vedä kunnolla syvään henkeä.

 

(Musiikki loppuu)

 

Kaiken sen ajoitus mitä teemme tässä, on hyvin kaunis. Suuri design – ajan, energian ja tietoisuuden design.

 

Vedetään kunnolla syvään henkeä. Vau! Siinä tapahtui paljon. Se oli hyvä merabh. Tarkoitan, että koska sallitte sen olla.

 

Vedetään kunnolla syvään henkeä ja palataan tavallaan takaisin siihen, mistä aloitimme – yksinkertainen ja helppo elämä, suuren rakkauden elämä, syy miksi tulitte tänne tässä elämässä.

 

Vedetään kunnolla syvään henkeä tässä, ja mitä sanomme päättäessämme tämän?

 

ADAMUS JA YLEISÖ: Kaikki on hyvin koko luomakunnassa.

 

ADAMUS: Kiitos, ystäväni. Kiitos (yleisö taputtaa).