Paluu-sarja, shoud 8
SILLÄ EI OLE MERKITYSTÄ
 
Tobiasta (Crimson Council) kanavoinut Geoffrey Hoppe (Cauldre) (www.crimsoncircle.com)
7.3.2009, Crimson Circlen kuukausitapaaminen
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
 
Ja niin se on, rakas shaumbra.
 
On parasta aikaa ja on huonointa aikaa (naurua). On viisauden aika ja on typeryyden aika. Vedetäänpä syvään henkeä. (Tauko)
 
On uskon aika ja on epäuskon aika. On valon aika ja on pimeyden aika. On kevät, rakas shaumbra - on toivon kevät ja epätoivon talvi. Ja meillä on edessämme kaikki asiat ja meillä ei ole edessämme yhtään mitään. Olemme kaikki tietoisuuden ylösnousemuksessa ja olemme kaikki eksyneet ajattomaan ikuisuuteen.
 
Charles Dickensin sanoja jotka on kirjoitettu vuonna 1859 - Adamus Saint Germainin avustuksella (naurua) - "Tarina kahdesta kaupungista". Mutta tänä päivänä, aikana jota elämämme, on myös sopivaa antaa uusi otsikko "Tarina monista tietoisuuksista".
 
Voi, rakas shaumbra, millaisessa ajassa elämmekään, ja sanon "me", koska suurin osa minusta on nyt kanssanne täällä maan päällä. Tämä on yksi viimeisistä viesteistäni tälle shaumbra-ryhmälle tällä tavalla, kuin teemme sitä nyt - minä ei-fyysisessä ulottuvuudessa teidän kanssanne täällä maan päällä. Mutta hyvin nopeasti tunnen itseäni vedettävän tänne maapallolle, sen kehoon jota nimitän Samiksi, tähän todellisuuteen ja takaisin tähän harhaan, jossa kaikki elämme.
 
On tosiaankin parasta aikaa ja haastavinta aikaa maan pinnalla. Vedetäänpä kaikki, ihmiset ja henki, syvään henkeä juhlien tätä paradoksia, juhlien sitä, missä olemme tänä päivänä, sillä kuten olette kuulleet monta kertaa aiemmin, tämän vuoksi päätitte tulla maan päälle.
 
Ja kuten tiedätte hyvin, on vaikeaa ja haastavaa eikä mikään tunnu toimivan enää. Vanhat temput ja työkalut ulos ovesta, mutta mikä korvaa ne? Meillä on kaikki edessämme, kuten Dickens sanoi. Meillä on kaikki työkalut, kaikki resurssit, kaikki ratkaisut ja kaikki vastaukset edessämme, koska olemme laittaneet ne sinne hyvin moniulotteisella tavalla. Olemme laittaneet ne sinne kauan sitten, mutta tietämättä, millainen tämä päivä olisi.
 
Mutta meillä oli viisautta laittaa uuden energian työkaluja tietämättä edes, mitä ne olivat, tietämättä tarkkaan mitä täytyi tehdä, mutta tietäen, että niin voitaisiin tehdä, tarvitsematta manipuloida tai tehdä tiettyä työkalua tai tiettyä järjestelmää tai rakennetta, mutta tietäen, että tänä aikana kun tulisimme tähän paikkaan polullamme, nuo työkalut ilmestyisivät ja ne olisivat tarkoituksenmukaisia ja uutta energiaa, eivät vanhaa.
 
Meillä ei ole mitään edessämme. Meillä ei ole mitään pöydällä, koska meillä on taipumusta epätoivon ja haasteen aikoina palata historiaan ja ajassa taaksepäin vetämään pöytään sen, mitä olemme oppineet aiemmin. Mutta se ei toimi. Se ei ole käypä enää. Ja kuten Kuthumi kertoi meille viime kuussa, kukaan ei todellakaan tiedä. Meillä ei siis ole mitään pöydässä, ainakaan menneisyydestämme. Kaikki mitä tällä hetkellä on pöydässä - kaikki lahjat, yltäkylläisyys, työkalut, viisaus ja toivo - tulevat uudesta, tulevat itsestämme niissä mahdollisuuksissa, jotka luomme tulevaisuuteen - ja se kaikki on olemassa.
 
Sitä on toisinaan vaikeaa nähdä, koska se ei näytä menneisyydeltä. Se ei toimi menneisyyden tapaan. Sillä ei ole menneisyyden logiikkaa - Luojan kiitos. Se on täysin erilaista, mutta se on olemassa.
 
Tietoisuus kvanttihypyn jälkeen
 
Syyskuussa 2007 ihmiskunta ohitti erittäin tärkeän merkin. Kutsumme sitä kvanttihypyksi. Katsokaa taaksepäin hetken. Katsokaa, miten elämänne on muuttunut. Katsokaa, miten maailma on muuttunut alle kahdessa vuodessa. Katsokaa markkinoita, hallituksia, kirkkoja. Katsokaa ihmisten tietoisuutta. Se ei ole sitä, mitä se oli ennen. Ja tämä on tapahtunut muutamassa kuukaudessa kvanttihypyn jälkeen.
 
Te tiesitte sen olevan tulossa. Me tiesimme sen olevan tulossa. Meidän puolelta voimme mitata ja tarkkailla ihmiskunnan tietoisuutta. Näemme sen vaihtelut. Näemme sen laajentumiset. Näemme, miten se nopeutui - se kulki erittäin nopeasti, voitte katsoa taaksepäin, miten nopeasti asiat kulkivat - ja sitten se teki kvanttihypyn.
 
Useimmat ihmiset maan päällä eivät ole edes tietoisia tuosta päivämäärästä syyskuussa 2007. He eivät tiedä, että tapahtui kvanttihypyksi kutsuttu asia, mutta he elävät sitä tänä päivänä. Olitte tietoisia sen tulosta. Olitte tietoisia jo kauan ennen, kun sanomme sanan "kvanttihyppy" tai kun annoimme tämän tietoisuushypyn päivämäärän. Olette olleet tietoisia siitä tuhansia ja tuhansia vuosia. Tiesitte sen olevan tulossa ja teitte erittäin tietoisen valinnan olla täällä, inkarnoitua maan päälle tänä aikana.
 
Tämä on parasta aikaa, shaumbra. Muuten minä, Tobias, en tulisi takaisin juhlien ja iloiten ja tietenkin haasteiden kera ja joskus hämmentyneenä, koska se on niin helppoa ihmisille. Mutta en tulisi takaisin tänä aikana, jos minulla ei olisi samanlaista unelmaa kuin teillä, samanlaista toivoa ihmiskunnan puolesta kuin teillä ja samanlaisia näkemyksiä kuin teillä siitä, mitä seuraavaksi tulee.
 
Voi, te huijaatte itsenne hyvin usein… hyvin usein. Kerrotte itsellenne, että olette hukassa tässä ajattomassa ikuisuudessa. Joskus jopa kerrotte itsellenne odottavanne, että pikkumiehiä metallisissa avaruusaluksissa ilmestyy ja näyttävää teille tietä. Tiedän… tiedän. Joskus haavoittuneimpina hetkinään jotkut teistä ajattelevat: "Odotamme mahtavia ja älykkäitä olentoja kaukaa tulemaan pelastamaan meidät." Mutta rakas shaumbra, sanon teille taas kerran, että te olette mahtavia olentoja kaukaa. Te tulevaisuuden mahdollisuudesta - te jotka olette jo päässeet sinne, minne ikinä olette päättäneet mennä. Te olette niitä, jotka tulevat takaisin nyt-hetkeen tuoden pöytään viisautenne, tuoden pöytään selkeytenne, tuoden pöytään tietämyksenne siitä, että se on jo tehty, tuoden pöytään syvällisen viisautenne siitä, ettei sillä ole merkitystä. Sillä ei ole.
 
Jotkut teistä - muutamat, eivät monet - mutta muutamat teistä odottavat olentojen, jotka asuvat maan alla, tulevan maasta, missä he ovat eläneet kymmeniätuhansia vuosia, tuomaan viisauttaan. Jos he olisivat niin fiksuja, he olisivat täällä jo. (Naurua) Todellisuudessa odotatte sitä osaanne tulemaan esiin, joka on haudattuna, joka tietää erittäin hyvin, kuka olette, joka tietää, että olette myös Jumala, mutta joka on ollut laitettuna maan alle, joka on ollut piiloon haudattuna ja vain odottanut. Niinpä se olette te, joka tulee maan alta.
 
Älkää odottako miljoonien olentojen, jotka ovat eläneet maan alla ilman suihkua ja saippua tai mitään muuta vastaavaa, tulevan pelastamaan ihmiskunnan. Oma osanne tulee esiin tänä aikana, sillä on todellakin parasta aikaa - ja huonointa aikaa joillekin.
 
Maapallo käy läpi muutoksiaan ja ihmiskunta käy läpi ylösnousemusprosessiaan ja näyttää todella olevan kaaosta ja vaikeaa. Ja on erittäin helppoa jäädä kiinni tähän kaikkeen. Ja kun jäätte kiinni tähän kaikkeen, on helppoa mennä vanhaan paikkaan - tuohon melko hämärästi valaistuun paikaan, tuohon innottomaan paikkaan nimeltään mieli - kun etsitte vastauksia, historiaa ja menneisyyttä ja sanoa: "Mitä teen nyt? Mitä temppuja vedän esiin? Mikä toimi kymmenen elämää sitten? Mikä toimi elämä sitten?" Se ei toimi nyt, rakas shaumbra. Elämme eri ajassa.
 
Ja kuten Cauldre ja Linda kertoivat teille tänään, ette koskaan palaa takaisin. Ette koskaan palaa takaisin. Maa ei ole koskaan enää entisensä. Mutta ettekö te tätä pyytäneet? Ettekö te tätä rukoilleet, silloin kun vielä rukoilitte? Ettekö te tämän ole kuvitelleet?
 
Mitä on edessä
 
Rakas shaumbra, kuten Saint Germain on sanonut viime keskusteluissa kanssanne, seuraavat vuodet ovat erittäin haastavia ja vaikeita joillekin ja erittäin helppoja, pyhiä ja siunattuja toisille. Teillä on päiviä, jolloin on valtavasti toivoa ja teillä on epätoivon päiviä. Teillä on valoisia päiviä ja pimeitä päiviä. Muutamien edessä olevien vuosien aikana tulee aikoja, jolloin ne jotka ovat olleet elämässänne lähimpiä ja rakkaimpia, pettävät teidät. Eikä sillä ole merkitystä.
 
Elämässänne tulee aikoja, jolloin teillä on ihanaa yltäkylläisyyttä, kaikki näyttää virtaavan ja lahjoja tulee nopeammalla tahdilla, kuin pysytte ottamaan vastaan. Ja tulee aikoja, jolloin jotkut teistä - eivät kaikki - mutta jotkut teistä menettävät kaiken, mitä luulitte teillä olevan. Eikä sillä ole merkitystä.
 
Monet teistä tulevat käymään läpi syvimmän, haastavimman ja pimeimmän henkisen kriisin, mitä teillä on koskaan missään elämässä ollut maan päällä ja teette sen tässä kehossa. Puhuin siitä kesäkuussa Kryonin kanssa Sedonassa ja muutamat teistä tietävät täsmälleen, mistä puhun - henkisestä kriisistä mitä ei voi verrata mihinkään. Voi, olette oppineet selviytymään kriiseistä elämässänne. Olette oppineet selviytymään suurelta osin terveyskriiseistä ja tunnekriiseistä. Ja sanotte itsellenne: "Tiedän, että pystyn kestämään tämän. Tiedän, että pystyn menemään tästä läpi, jos vain jatkan hengittämistä ja painaudun hyvin, hyvin matalaksi. Pystyn menemään tästä läpi." Mutta tämä henkinen kriisi, josta olemme puhuneet aiemmin, on erilainen kuin mikään toinen, synkempi ja kauhistuttavampi kuin mikään toinen.
 
Ja samaan aikaan saatte henkistä valaistumista. En edes pidä sanan "henkinen" käyttämisestä enää. Sillä on vanhoja vivahteita. Teille tapahtuu itsenne, tietoisuutenne valaistuminen, millaista ette ole koskaan aiemmin kokeneet. Eikä sillä ole merkitystä.
 
Teillä on oivalluksia - vähän sellaisia mistä Cauldre, Linda, Aandrah ja On puhuivat aiemmin tänään - olemisesta hyvin moniulotteinen, ja se heittää teidät pois tasapainosta. Se heittää teidät pois tasapainosta, koska vanhat ihmisen mittausjärjestelmät yrittävät edelleen pitää teidät hyvin lineaarisena ja yksittäisenä. Kehonne ja henkenne vanhat mittaus- ja valvontajärjestelmät yrittävät pitää teidät tasapainossa tässä hyvin tiukassa 3D-todellisuudessa/harhassa. Mutta kun teistä tulee moniulotteinen ollessanne inkarnoituneena tähän kehoon, joudutte pois tasapainosta. Se on erittäin hämmentävää, koska yhtäkkiä tulee energioita paikoista, joita ette ole itse asiassa koskaan ennen kokeneet - ette edes ei-fyysisinä aikoina elämien välillä.
 
Koette uuden energian ja se on hyvin erilaista. Sitä ei voi edes mitata vanhan energian tavalla. Sille ei ole kuvausta tässä kohtaa, muuta kuin klisee "uusi energia", koska se on niin erilaista.
 
Teillä on elämässänne kokemuksia, jolloin päivät näyttävät hyvin synkiltä, ja toiset päivät näyttävä hyvin kirkkailta - ja tiedätte, mistä puhun, eikö vain? Käytte tätä läpi tällä hetkellä. Koette parasta aikaa ja huonointa aikaa ollessanne tässä kehossa. Eikä sillä ole merkitystä.
 
Rakkaat ystävät, tulee aikoja, jolloin teillä on terveyskriisi ja se kauhistuttaa teitä, koska tunnette kuoleman lähestyvän kynnystänne. Mietitte, mikä teissä on vikana, miksi kehonne pettää teidät. Miksi se antaa periksi? Onko jokin teitä suurempi voima - vaikka oma osanne mutta suurempi kuin te - joka kutsuu teitä takaisin kotiin? Onko keho todellisuudessa elämän voima, kontrolli ja jumala? Onko se keho, joka päättää, milloin, miten ja missä lähdette?
 
Teille tulee siis terveyskriisejä, jotka saavat teidät tarkastelemaan koko elämäänne, saavat teidät miettimään, mitä olette tekemässä. Ja nämä terveyskriisit myös nopeuttavat taas kerran henkisiä ja tunnekriisejä, koska, no, teidänhän pitäisi olla henkisesti kehittynyt olento. Miksi sitten sairastuisitte? Miksi jokin sellainen kuin syöpä, diabetes tai myös vilustuminen tai flunssa osuisi tiellenne, jos olette niin täydellinen?
 
Ja on toisia hetkiä näinä hämmästyttävinä aikoina, joita elätte, jolloin teillä diagnosoidaan jokin henkeä uhkaava, mutta silmänräpäyksessä, itseänne rakastaen ja kehonne valiten, tämä oletettu sairaus ja tasapainottomuus vain huuhdellaan ulos elimistöstänne. Ja tämä on arvoitus lääkäreille - siinä määrin että he eivät halua puhua siitä teille, koska olette poikkeus. Ette sovi heidän kirjoihinsa, heidän resepteihinsä ja rakenteisiinsa, koska teissä tapahtui jotain erilaista, joten he sivuuttavat teidät. Mutta kuitenkin he menevät hiljaiseen tilaansa, kotiinsa miettimään, mitä juuri oli tapahtunut.
 
On parasta aikaa ja huonointa aikaa ja ennen kaikkea - sillä ei ole merkitystä.
 
Sillä ei ole merkitystä
 
Istuimme vajaat kaksi viikkoa sitten upean, ympäri maailmaa tulleen shaumbra-ryhmän kanssa pyörteessä - todellisessa pyörteessä - jota kutsutaan Suureksi pyramidiksi. Ei vain siksi että se on pyörre, joka on linjassa verkkojen, ley-linjojen ja vastaavien kanssa, vaan siksi että siitä on tullut pyörre ihmisille. Tietoisuus on auttanut luomaan sen niin voimakkaaksi pyörteeksi. Se on leimattuna ihmisten muistoihin ja tietoisuuteen ympäri maailmaa. Se on leimattuna seteleihinne. Se on kuva, jonka suuri ihmisenemmistö tuntee ja on nähnyt. Ja tämän shaumbra-ryhmän kanssa istuimme kammiossa puhumassa elämän mysteereistä, pääsemisestä todellisiin elämän salaisuuksiin.
 
Kerroimme tällä ryhmälle, ettei sillä ole lainkaan merkitystä. Ja saatoimme tuntea surun ja epäuskon tunteen tämän ryhmän keskuudessa - "Mitä tarkoitat, Tobias?", saatoin kuulla joidenkin heistä sanovan. "Mitä tarkoitat, ettei sillä ole merkitystä? Minun pitäisi olla täällä maan päällä tällä hetkellä, koska sillä on merkitystä. Minun pitäisi olla uuden energian standardi, koska sillä on merkitystä. Minulla on tehtävä. En ymmärrä sinua, Tobias. Minulla on tehtävä. Vaikka olen helvetin hukassa, niin minulla on tehtävä." (Naurua) "Olen menettänyt kaiken matkan varrella. En tiedä, mitä olen tekemässä. En edes tiedä, kuka olen, mutta kyse on helvetinmoisesta tehtävästä, Tobias. Kyse on helvetinmoisesta tehtävästä. Mitä sinä tarkoitat, ettei sillä ole merkitystä?"
 
Se oli melkein, kuin olisin ottanut jotain pois heiltä - intohimon tunteen, tarkoituksen tunteen. Sillä ei ole merkitystä, sanoin tälle ryhmälle. Sillä ei todellakaan ole. Miksi? Koska olette jo siellä. Olemme puhuneet tästä aiemmin. Olette jo saapuneet perille sinne, minne halusitte saapua. Jotkut teistä ovat kertoneet Saint Germainille, että valitsitte ylösnousemuksen. Olette siis ylösnousseet. Olette siellä! Nyt vain koette, millaista sinne pääseminen on. Sillä ei ole merkitystä, koska rakas shaumbra, se on niin luonnollista ja niin paljon osa teitä - tämä laajentumis- tai evoluutioprosessi tai miksi haluattekin kutsua sitä. Olette jo perillä.
 
Olitte jo perillä, kun tulitte läpi Tulimuurista ja koitte jokaisen elämän - fyysisen ja ei-fyysisen - kaikki mahdollisuudet, kaiken mitä koskaan ajattelisitte, kaiken mitä koskaan tekisitte ja kaikki sen alimahdollisuudet ja sen alimahdollisuudet. Olette jo saapuneet perille. Sillä ei siis todellakaan ole merkitystä. Sillä ei ole mitään merkitystä.
 
Voi, tiedän, että tämä sattuu. "No, miksi minun sitten pitäisi herätä aamulla? Miksi minun pitäisi yrittää?" Olet ehdottoman oikeassa - miksi sinun pitäisi? (Naurua) Miksi sinun pitäisi kamppailla? Sinun ei pitäisi, todellakaan, sillä ei ole merkitystä. Sillä ei ole merkitystä. "Miksi minun pitäisi pitää koko maailmaa harteillani ja kantaa ihmiskunnan taakkoja ja energiaa?" Ei sinun pitäisikään. Sinun pitäisi vain laskea ne alas. Sillä ei ole merkitystä. Ne pärjäävät aivan hyvin.
 
Kaikki eivät ole valinneet sitä, mitä te olette valinneet. Kaikki eivät ole valinneet ylösnousevansa tai myöskään valaistuvansa tai saavansa edes yhtä hyvää päivää. (Naurua) Mutta sillä ei ole merkitystä, koska ennemmin tai myöhemmin he tekevät sen - tai kenties eivät. Sillä ei ole merkitystä. He käyvät läpi hyvin pyhää ja henkilökohtaista prosessia. Jos he ovat eksyksissä, jos he ovat kerta kaikkiaan eksyksissä, sillä ei ole merkitystä, koska he tulevat löytämään itsensä. He löytävät itsensä omassa eksyneessä tilassaan.
 
Sillä ei ole merkitystä, että he ovat oman tietoisuutensa vankilassa - tai että te olette. Sillä ei ole merkitystä, koska ennemmin tai myöhemmin - kuten kuuluisa, loistava ja mahtava Adamus Saint Germain oli ansassa kristallissaan ja suurimmassa yksinkertaisuudessa mitä voitte kuvitella, hän oivalsi: "Jos sain itseni tähän, niin saan itseni myös ulos tästä. Jos loin tällaisen harhan vankilastani, niin voin luoda myös harhan vapaudestani." Sillä ei ole merkitystä, shaumbra.
 
Mitä suurempaa olisimme voineet kertoa ryhmälle suurilla pyramideilla, kuin että sillä ei ole merkitystä? Millaisen surun tyhjiön tunsimmekaan joissakin tuossa ryhmässä, niissä jotka ovat täällä suorittamassa tehtävää, niissä jotka taistelevat virtauksia vastaan ja niissä jotka käyvät läpi omia pelejään, omia prosessejaan. Sillä ei ole merkitystä.
 
Käykää läpi pelejä ja prosesseja, koska kaikki kääntyy parhain päin. Voin sanoa sen. Olen kulkenut muutamia maileja sandaaleissanne. Tiedän, millaista on tulla ehdottoman ykseyden kohtaan itsensä kanssa, ehdottomaan itsensä rakastamiseen, rakastua itseensä, jolloin yhtäkkiä oivaltaa: "Sillä ei ole merkitystä. Minä olen mitä minä olen. Olen aina ollut ja tulen aina olemaan. Sillä ei ole merkitystä."
 
Muista ajatelleeni itsekseni omalla matkallani, lopullisessa ylösnousemusoivalluksessani, että voisinpa palata taaksepäin ajassa kertomaan itselleni, ettei sillä ole merkitystä, ja silloin olisin voinut nauttia koko matkasta. Ja tiedättekö mitä? Palasin takaisin. Palasin takaisin itseeni, kaikkeen mitä olin tehnyt ja kokenut, ja kerroin itselleni - sielulle ihmisruumiissa - kerroin itselleni: "Sillä ei ole merkitystä."
 
En aina kuunnellut. En aina halunnut kuunnella. En välittänyt kuunnella, koska ihmisinkarnaatiossani olin niin sotkeutunut ongelmiini ja draamoihini, olin niin mukana peleissäni, pohdiskeluissani, mutta myös luomuksissani ja ihmissuhteissani, etten halunnut kuulla ääntä, joka sanoi: " Sillä ei ole merkitystä. Olet jo perillä."
 
Miksi olette täällä?
 
Elätte parasta aikaa ja huonointa aikaa. Elätte viisauden aikaa ja typeryyden aikaa eikä sillä ole merkitystä. Elätte suuren muutoksen aikaa ja elätte aikaa, jonka ei tarvitse lainkaan muuttua, koska se on jo perillä. Niinpä kysyn jokaiselta teistä tänään, kysyn tätä kaikilta ympäri maailmaa: miksi olet täällä? Mitä valitset? Jos olet jo perillä, jos olet jo ylösnousemuksessasi - minkä kerroimme teille keskustelusarjamme, shoudiemme toisena vuotena - niin mitä varten olet täällä?
 
Täytyykö sinulla olla tehtävä ja täytyykö sinulla olla tarkoitus? Täytyykö jonkin tai jonkun muun tarvita sinua? Täytyykö sinun olla vielä ristiretkeläinen? Täytyykö sinun nousta satulaan ja ylittää valtavat maat kertoaksesi ja näyttääksesi toisille ihmisille, miten eletään ja mihin uskotaan?
 
Vai voitko olla täällä maan päällä tällä hetkellä itsenäsi - vain siksi? Havaitsin, että se on riittävän hyvä syy - vain siksi. Miksi olet täällä maan päällä? "Vain siksi, hitto soikoon, että on parasta aikaa ja huonointa aikaa. En olisi jättänyt sitä väliin mistään hinnasta!" (Naurua) Miksi olet täällä? "Vain siksi että voin olla täällä, koska voin olla kehossa ja miten uhkea kapistus se onkaan. Vain siksi että voin tuntea ihmisen tunteita, voin maistaa ihmisen ruokaa. Voin itse asiassa tuntea ihmisen tuskan ja ihmisen kamppailun - se on itsessään syy. Siksi että voin tuntea sitä, mitä kutsutaan kahden ihmisen väliseksi rakkaudeksi. Voin silittää koiraa. Voin laulaa ääneen ja kuulla sen."
 
Vain siksi. Miten mahtava ja upea tapa luojalle tehdä asioita - vain siksi - jos ei muuten niin kokemuksen vuoksi.
 
Te ette saa toisella puolella pisteitä kokemustenne kokonaismäärästä, kokemistanne vaikeuksista ja haasteista. Teitä ihaillaan vain kokemuksen syvyydestä ja myötätunnosta itseenne liittyen. Vain tällä on merkitystä. Toisella puolella on olentoja, enkeleitä - kuten niitä kutsuisitte - jotka eivät ole koskaan olleet ihmismuodossa ja heitä kiehtoo kovasti kuka tahansa enkeli, joka on ollut maan päällä. Se näkyy meidän väreissämme. Se näkyy teidän väreissänne. Värit - niitä voitaisiin sanoa eräänlaiseksi värähtelyksi tai valoksi.
 
(Tobias ottaa huikan.) Alan tulla riippuvaiseksi näistä ihmisen… (naurua). Ja minun on sanottava yhdeksi viime pyynnökseni - tietysti Cauldren parran lisäksi… Voi kyllä, kasvatettuaan parran viimeistä hyvästijättöviestiäni varten, hän ajaa sen ja kenties myy pyhäinjäännöksenä… (Paljon naurua, Linda sanoo: "Olet joutumassa pois raiteilta.") Mutta tosiaankin viime kanavointini viime hetkellä haluaisin saada lasin hienointa viiniä, mihin teillä on varaa. (Lisää naurua, Linda sanoo: "Varo, mitä pyydät.") Voi tosiaankin, en vain pyydä, uneksin ja luon. Niin siis tulee olemaan. Mihinkäs me jäimmekään? (Naurua)
 
Siis kun toisissa ulottuvuuksissa on enkeli, joka ei ole koskaan ollut ihmismuodossa, kohtaa jonkun teistä, joka on ollut ihmismuodossa, hän on hämmästyneen kunnioittava kokemuksianne kohtaan. Hän haluaa osan siitä. Hän kunnioittaa kovasti sielunne syvyyttä ja sydämenne upeita värejä ja lauluja. "Mistä sait tuon!?", hän sanoo. "Missä tulit noin mahtavaksi ja upeaksi olennoksi - itsesi kuninkaaksi, faaraoksi ja Jumalaksi? Miten tulen sinun kaltaiseksesi?"
 
Ja te vedätte syvään henkeä: "Sinun on mentävä maan päälle hakemaan sitä. (Tobias naureskelee) Mutta anna minun varoittaa sinua, ennen kuin menet. Saatat eksyä tieltäsi."
 
Ja hän sanoo: "Mutta katso sinua, sinä selvästi löysit oman tiesi."
 
"Kyllä, mutta tieltään eksymisen harha on niin todellinen, että se on suurin kokemus, mitä sinulla koskaan on. Harha olemisesta eksynyt, surkea, merkityksetön ja tyhjänpäiväinen monien joukossa - millainen kokemus se on!"
 
Ja hän sanoo: "Mutta katso itseäsi, olet suurenmoinen olento. Menit maan päälle. Pelasit. Pidit hauskaa. Rakastit. Sinusta tuli kiinteä! Saatoit tuntea asioita tavalla, mihin me emme mitenkään pysty."
 
Ja pudistatte päätänne - tai minä pudistin omaani ja sanoin: "Mutta tulet vihaamaan sitä. (Naurua) Mutta tulet vihaamaan sitä. Mutta tuossa vihassa, tuossa inhossa ja siitä ulospääsemisen epätoivossa on kokemus. Miten upeaa on itse asiassa katsoa kaikkea toisesta suunnasta, todella tuntea olevansa niin alastallattu ja niin epätoivoinen, että vihaatte kaikkea. Mikä kokemus."
 
"Ja muuten, tiedätkö mitä?", sanotte näille uusille tulokkaille. "Kun menet maan päälle, tee minulle palvelus. Ennen kaikkea, kun menet maan päälle, olet siellä epätoivoisena, sinulla on haasteita, mietit, onko sinulla seuraavana päivänä syötävää, puolisosi on juuri ottanut eron, lapsesi eivät voi sietää sinua, olet sairas - sinulla on selkä kipeä ja flunssa samanaikaisesti - ja kiroilet ja sadattelet sanoen: 'Mitä oikein luulin?', muista vain tämä: sillä ei ole merkitystä! (Naurua) Sillä ei ole merkitystä, koska et voi eksyä. Et voi menettää. Kyse ei ole kokeesta. Kyse ei ole edes kokeilusta, vaan kyse on kokemisesta. Sillä ei ole merkitystä."
 
"Jos voit mennä alas ja muistaa nämä sanat" - kerrotte heille tämän, mutta he eivät kuuntele - "jos voit mennä alas ja muistaa nämä sanat 'sillä ei ole merkitystä', sinulla on helvetinmoinen kokemus. Riemuitset ehdottomasti jokaisesta hetkestä fyysisessä kehossa. Ja jos menet maan päälle tämän suuren muutoksen aikana ja muistat, ettei sillä ole merkitystä, niin todellakin nautit siitä. Kumman mieluummin kokisit - nauttisit siitä vai pelkäisit sitä? Olisit luoja vai olisit pelin pelaaja?"
 
"Jos muistat mennessäsi maan päälle tänä uutena aikana", sanotte näille uusille, vihreille, kokemattomille enkeleille. "Kun menet maan päälle ja sanot itsellesi illalla ennen nukahtamista 'sillä ei ole merkitystä, sillä ei ole merkitystä', niin ihmiselle tapahtuu mielenkiintoinen ja kummallinen asia. Hän ei välttämättä halua uskoa, ettei sillä ole merkitystä ja hänet on itse asiassa iskostettu ja joskus hypnotisoitu uskomaan, että sillä on merkitystä. Hänelle on kerrottu, että jos sillä ei ole merkitystä, teet jotain satuttaaksesi toista. Jos sillä ei ole merkitystä, ryöstät jonkun, huijaat jotakuta tai jopa tapat jonkun. Niin hänelle kerrotaan, niin hänet kasvatetaan. 'Sillä on parempi olla merkitystä.'"
 
"Mutta katsohan, jos aina muistat, että olet enkeli, olet kokemassa, sinulla on kokemus - olet tuon kokemuksen luoja ja sen mitätöijä - jos muistat sen, sinun ei koskaan tarvitse kantaa huolta jostain, mitä kutsuisitte "pahaksi". Nouset hyvän ja pahan yläpuolelle. Sinun ei koskaan tarvitse varastaa energiaa keneltäkään toiselta. Siksi et siis joudu mukaan näihin peleihin, joita ihmiset pelaavat. Et jää kiinni karmaan. Et jää kiinni tähän ansaan, jos muistat, ettei sillä ole merkitystä. 'Minä olen mitä minä olen, olen luoja ja olen mitätöijä. Sillä ei ole merkitystä.'"
 
Kaksinaisuuden loppu
 
Niin shaumbra, on uskomatonta aikaa, mitä elätte ja tulette kokemaan - ihmiset tulevat kokemaan uskomattoman paradoksin. Yhtenä päivänä tietää kaiken, seuraavan ei mitään. Yhtenä päivänä teillä on suuri rakkaus elämässänne ja seuraavana teidät pettävät ne, jotka rakastavat teitä. Sillä ei ole merkitystä. Sillä todellakaan ei ole. Voi, ihmisolotila haluaisi sillä olevan ja se haluaisi huutaa ja valittaa siitä, haluaisi syytää jotakuta muuta ja haluaisi olla uhri, pelata peliä. Mutta sillä ei ole merkitystä.
 
Elätte uskomattoman paradoksin aikaa, missä mikään ei ole niin kuin ennen. Puhuimme vastikään shoudissa säästä - sää menee edestakaisin, uskomaton paradoksi. Yhtenä hetkenä myrskyä, toisena paratiisi. Yhtenä hetkenä ihmiset kärsivät, seuraavana riemuitsevat.
 
Miksi kaikki tämä paradoksi? Miksi kaikki tämä hämmennys tällä hetkellä? Koska rakkaat ystävät, tämä asia jonka olette tunteneet niin kauan, kuin olette eläneet elämiä maan päällä - tämä asia mitä kutsutaan kaksinaisuudeksi, vastakkaisiksi voimiksi - kaksinaisuustietoisuus on tulossa loppuun. Nämä voimat jotka selvästi tai havaitusti ovat taistelleet toisiaan vastaan, ovat nyt itse asiassa yhdistymässä.
 
Ne ovat yhdistymässä, joten ette ole enää mies tai nainen. Mutta kun ne yhdistyvät, on sellainen havainto tai harhakuva, että on suuri paradoksi maskuliiniosanne ja feminiiniosanne välillä, mutta todellisuudessa ne ovat yhdistymässä. Tästä transformaatiossa uuteen energiaan on todellisuudessa kyse.
 
Tavallaan on ajan loppu. On kaksinaisuuden loppu. Mutta kaksinaisuus tekee itsensä selvemmäksi kuin koskaan ennen. Ristiriidat ovat näkyvämpiä ja aistittavampia kuin koskaan ennen - eli tunnette sen voimakkaammin kuin koskaan - ja kyse ei ole itse asiassa ristiriidasta eikä ole enää vastakkaisvoimia, koska ne ovat yhdistymässä. Se mikä vaikuttaa kaaokselta, ristiriidalta ja konfliktilta, on todellisuudessa niiden yhdistymistä. Sillä ei ole merkitystä. Se tapahtuu luonnostaan. Ja se itse asiassa tapahtuu erittäin kauniilla tavalla.
 
Teille näytetään vain toinen puoli erittäin kauniista prosessista maan päällä tällä hetkellä. Kaikki keskittyvät kamalaan puoleen. He keskittyvät järjestelmien romahtamiseen. Menkää toiselle puolelle, missä kukaan ei seiso. Menkää luomisen, tämä harhan toiselle puolelle ja näette sen kauneuden, mitä tapahtuu. Älkää seiskö massojen kanssa tuijottamassa tämän ulottuvuuden kuvaa todellisuudesta sanoen: "Mitä helvettiä maan päällä tapahtuu? Minne menemme seuraavaksi? Mitä teemme? Miksi olen täällä?" Menkää toiselle puolelle. Menkää toiselle puolelle, missä kukaan muu ei seiso, shaumbra ympäri maailmaa, ja katsokaa, mitä todellisuudessa tapahtuu. Se on kaunista ja samaan aikaan se romahtaa. Elementit jotka ovat olleet kauan, kauan erillään, yhdistyvät ja se on erittäin kaunis prosessi.
 
Olkaa se, joka näkee tämän kauneuden. Olkaa se, joka ottaa sen sitten sisäänsä ja tuntee ehdottomasti, mitä todellisuudessa on tapahtumassa. Asettakaa sivuun ihmisen huolenne työstä, rahasta ja voi, osakemarkkinoiden arvosta. Sillä ei ole merkitystä. Teille on rikkauksia tai yltäkylläisyyttä, muttei se näytä yhtään vanhalta yltäkylläisyydeltä. Se ei toimi kuin vanha yltäkylläisyys. Lakatkaa huolehtimasta siitä, mistä seuraava shekki tulee.
 
Nyt haluatte taistella minua vastaan tässä ja kirjoitatte minulle vakuuttavaa todisteluanne tällä hetkellä. Voin kuulla teidät. "Aion kirjoittaa sähköpostin Tobiakselle ja sanoa: 'Tobias, et tiedä, mitä helvettiä oikein puhut, koska minulla ei ole mitään, mitään ei tule minulle ja minä ole lopussa.'" Ehdottomasti olette. Menkää toiselle puolelle ja katsokaa, miksi olette lopussa. Katsokaa kaikesta irtipäästämisen kauneutta.
 
Voi, unohtakaa ihmisen pikkutuskat - ja suurin osa siitä on vain pelkoa. Suurin osa siitä on harhaa. Mitä olette oikeastaan menettäneet? Ette mitään. Sillä ei ole merkitystä. Saatte kaiken, mutta ette halua katsoa sitä. Olette liian kiireisiä katsoessanne kaiken romahtavan. Olette liian kiireisiä pelissänne. Olette liian kiireisiä teeskennellessänne uhria. Olette liian kiireisiä syyttäessänne minua, vanhempianne, lapsianne, puolisoanne, menneitä elämiänne, maailmaa, poliitikkojanne ja kaikkia muita, mukaan luettuna ne pikkumiehet avaruusaluksissa ja ne jotka ovat maan alla. Olette liian kiireisiä syyttäessänne kaikkia heitä. Sillä ei ole merkitystä. Sillä ei todellakaan ole.
 
Ja tulemme painimaan tämän kanssa jonkin aikaa, kunnes lopulta, lopulta eräänä päivänä nauraen sanotte: "Voi Tobias, toivon, että olisit sanonut minulle silloin, kun olin epätoivoni huumassa ja ahdistukseni syvyyksissä, toivon, että olisit sanonut minulle: 'Sillä ei ole merkitystä.' Ja sitten olisin päästänyt irti tästä pikkupelistä, mitä pelaan, ja olisin lakannut syyttämästä kaikkia. Ja sitten olisin hymyillyt leveästi sanoen: 'Miten upea kokemus minulla onkaan maan päällä tällä hetkellä - harha asioiden hajoamisesta, kun todellisuudessa ne ovat yhdistymässä.'"
 
Eikö se ole ristiriita tai paradoksi itsessään - se harhakuva, että kaikki on hajoamassa?
 
Kuvitelkaa, että seisotte nyt mäellä miljoonien muiden ihmisten kanssa ja on valtava maalaus, jonka nimi on "Maalaus maapallosta vuonna 2009", ja maalaus näyttää hajoavan. Maalaus sulaa, sen kehykset murtuvat ja katkeavat… ja se on jumala, nykypäivän jumala, se on elämän harha. Ja kaikki katsovat sitä sanoen: "Se hajoaa. Mitä palvomme - nykypäivän jumala, uuden ajan Horus ja Isis ja kaikki muut, moderni asia mitä niin kovin palvomme, elämän harha - se hajoaa. Se murenee edessämme eikä kukaan ole pelastamassa meitä. Teidän, että ei ole ketään pelastamassa meitä, koska olen kutsunut Jumalaa eikä Jumala ole tullut. Olen huutanut enkeleitä ja he vain antavat minulle tätä paskaa. Tiedän siis, ettei ole mitään ja…" Maalaus, harha hajoaa. Silloin sanon, rakas shaumbra, sillä ei ole merkitystä. Ehdottomasti. Ja muuten, pyysitte sen hajoamista. Halusitte muutosta.
 
Menkää nyt mäen toiselle puolelle, missä ei ole ketään, ja katsokaa, mitä todellisuudessa tapahtuu. Se yhdistyy. Hajoamisharhan on tapahduttava, koska muuten vain vahvistaisitte kaksinaisuuden vanhoja elementtejä. Tekisitte vain maskuliinisesta maskuliinisempaa ja feminiinisestä feminiinisempää. Tekisitte vain valosta valoisampaa ja pimeydestä pimeämpää ja tämä vain lisää peliä. Ja se ei ole ollenkaan sitä, mitä valitsitte. Se ei ole ollenkaan sitä, mitä pyysitte. Se ei ole ollenkaan sitä, mitä todella haluatte kokea.
 
Menkää tuon maalauksen, tuon harhan toiselle puolelle. Ensin oivallatte, ettei ole mitään maalausta! Toiseksi oivallatte, että kaikki on yhdistymässä - teidän kanssanne tai ilman teitä. Se kaikki tapahtuu. Kaikki on luonnollista kehittymistä. Se on vain harhaa, että se hajoaa. Se ei itse asiassa voi hajota. Se ei voi.
 
No niin, DNA:ssanne on jotain nimeltään Atlantis, joka sanoo: "Voi, mutta Tobias, kyllä se voi hajota. Voi, voi, se voi! (Naurua) Olen nähnyt sen, olen tuntenut sen ja nuo liekit olivat todella kuumia. (Naurua) Älä siis kerro minulle, Tobias, ettei sitä voi tapahtua."
 
No, mennäänpä takaisin Atlantikselle hetkeksi. Katsotaanpa, mitä tapahtui. Se oli myös kehitystä ja siirtymää. Se oli aikaa löytää todella itsensä sekä Hengen, Jumalan olemus. Ensin täytyi olla harha Jumalan olemisesta taivaassa ja lopulta muutamat ihmiset alkaisivat ymmärtää, että Jumala oli sisällä.
 
Mutta tietyssä mielessä Atlantiksella - kun olimme jokseenkin naiiveja kaikki, kun olimme Hengen lapsia kaikki - pelasimme mahtavaa peliä ja sanoimme: "Räjäytetäänpä kaikki." Ettekö ole tehnyt tätä lapsena? Ettekö ole ottaneet pikku kuormureitanne ja lelujanne ja tuhonneet niitä? Se oli todella hauskaa! Se oli upeaa! Pum - tuhotaan se! Ja mitä tapahtui? No, saitte suuremman ja paremman lelun. Saitte suuremman pelin pelattavaksi.
 
Atlantis ei ollut virhe. Se ei ollut Jumalan raivoa. Atlantis ei ollut vika ihmisissä. Ja muuten, Atlantis ei ollut täydellisen yhteiskunnan malli. Siellä oli monia upeita asioita, mutta se ei ollut täydellinen yhteiskunta. Opettelimme. Koimme. Halusimme kokea myös, millaista oli saada aikaan suurta kaaosta ja suurta tuhoa. Mutta sillä ei ollut merkitystä. Pian sen jälkeen tulitte takaisin toiseen elämään, joko maan päälle tai alle. Sillä ei ollut merkitystä. Olitte edelleen täällä.
 
Me, me kaikki mukaan luettuna minä, elämme parasta aikaa ja huonointa aikaa. Elämme upeinta aikaa… kaikkien aikojen upeinta aikaa. Ymmärtäkää, että olette täällä, vain koska voitte olla, vain koska haluatte olla, vain koska se on ehdottomasti hauskaa. Älkää ottako sitä niin vakavasti. Älkää ottako maailman taakkoja harteillenne. Silloin kun pelkäätte, tuntekaa pelko. Ehdottomasti, tuntekaa pelko. Älkää yrittäkö juosta pakoon omaa pelkoanne - se on jo edellänne. Se tulee kohtaamaan teidät tuolla polulla, ennen kuin edes pääsette sinne!
 
Tuntekaa pelko, mutta sitten todella tuntekaa se syvältä, koska pelko on erittäin mielenkiintoinen energia tietoisuudessa. Silloin kun katsotte sitä vain pelon ja pimeyden puolelta, se jähmettää teidät. Se vie teidät kauhun syvyyksiin tai harhakuvaan helvetistä. Mutta kulkekaa suoraan sen läpi. Älkää edes vaivautuko kiertämään sitä, kulkekaa suoraan sen läpi. Katsokaa, mitä toisella puolella on. Katsokaa sitä helmeä, mikä teitä odottaa.
 
Vedetäänpä kaikki yhdessä syvään henkeä. (Tauko)
 
Uusi energia
 
Teillä on kaikki edessänne, kaikki pöydässänne ja teillä ei ole yhtään mitään. Teillä on kaikki, mikä tulee itsestänne tulevaisuudesta, mutta se tulee todella parhaastanne. En halua edes kutsua sitä tulevaisuudeksi, koska en halua teidän liittävän sitä aikaan. Se tulee tietoisuutenne osasta, jota ette ole vielä kokeneet, joka on jo olemassa. Tämä on pöydässänne.
 
Pöydässänne ei ole yhtään mitään, koska silmät näkevät ja aistit havaitsevat, ne haluavat jotain, joka muistuttaa vanhaa, on jotain vanhaa - vain terävämpiä veitsiä, vain parempia työkaluja, kenties herkullisempaa ruokaa - mutta tätä ei ole, koska tässä muuttuvan tietoisuuden ajankohdassa ette tuo mitään vanhaa pöytään. Ette mitään. Koska vanha ei toimi.
 
Kerroimme shaumbra-ryhmälle, joka kiersi Egyptissä ja kävi pyhillä paikoilla, ettei egyptiläisillä, näillä kauniilla olennoilla, ole vastauksia. Heillä ei ole mitään salakoodia haudattuna syvälle hieroglyyfeihinsä, mikä selittää sen, mitä seuraavaksi tapahtuu. He eivät tiedä. He vain odottivat teidän tulemistanne, jotta he voivat kääntää sen teille ja vapautua kulkemaan omaa tietään. He odottivat teitä, mutta he eivät tiedä.
 
Ollessaan siellä shaumbrat kysyivät: "Suuret olennot muinaisesta menneisyydestä, mitä salaisuuksia teillä on? Mitä mysteerejä paljastatte?" Ja suuret olennot menneisyydestä, ne jotka olivat jumalia ja faaraoita ja joiden piti olla jumalaisia, miettivät hetken ja sanoivat: "Emme tiedä! (Naurua) Ei aavistustakaan. Pitäkää hauskaa. Käännämme tämän teille. Menemme omiin matkoihimme."
 
Niin… rakas shaumbra, toinen mielenkiintoinen asia niistä ajoista, joita elätte juuri nyt. Sanomme, että kaksinaisuus yhdistyy. Se on loppuunsaattamisvaiheessaan. Se on itse asiassa jo lopussa, mutta nyt se vain käy läpi liikkeitä siihen pääsemiseksi. Katsotte asioita niin lineaarisesti, että luulette teidän tarvitsevan ottaa askel kerrallaan koko ajan päästäksenne määräpäähänne. Ei kerta kaikkiaan. Olette nimittäin jo määräpäässänne ja nyt vain otatte askelia taaksepäin ja eteenpäin kokeaksenne sen taas. Ette yritä ratkaista mitään - kaikki on jo ratkaistu. Voitteko nyt vai kokea sen ja lakata kamppailemasta kaiken kanssa?
 
Toinen mielenkiintoinen asia tapahtuu tällä hetkellä. Tämä kaksinaisuus yhdistyy. Se viimeistelee itsensä mitä upeimmassa prosessissa. Kyse on tuli- ja transformaatioprosessista - valtavasta tulesta tällä hetkellä - ja käytän sanaa "tuli" symbolisesti. Tällä hetkellä tapahtuu valtavaa muuntamista, alkemiaa. Mutta hämmästyttävä asia tässä alkemiassa on se, ettei ainoastaan kaksinaisuus yhdisty. Ette tunne vain menneisyyttä ja tulevaisuutta tässä nyt-hetkessä, vaan se on hyvin moniulotteista. Tunnette elementtejä, jotka eivät ole vain edessänne tai takananne, vaan asioita jotka olivat sivuilla, yläpuolella ja alapuolella.
 
Se voi olla hyvin, hyvin hämmentävää - ja minun on käytettävä ihmisten terminologiaa tässä auttaakseni teitä ymmärtämään - se ei tule vain takaa ja edestä tässä kohtaa. Se tulee kaikkialta, eräänlaisesta todellisuudesta tai minun pitäisi sanoa harhasta, jota ette pysty edes kuvittelemaan, koska sitä ei näkynyt edes tutkassanne. Sitä ei edes ollut energiarajoissanne.
 
Osa siitä on tätä uudeksi energiaksi kutsuttua. Sitä tulee paikoista, joita ette ole aiemmin tutkineet. Pääsemme tässä hyvin mielenkiintoiseen henkiseen fysiikkaan, mutta uusi energia ei ole yksittäistä. Se on erittäin moninaista, moniulotteista. Niinpä sanotte: "Kyllä, haluan osan tuota uutta energiaa. Kyllä, tuon sen kaksinaiseen todellisuuteeni, jotta voin maistaa sitä." Silloin kun haukkaatte täältä palan sitä ja tuotte sen nyt-hetkeen, sitä itse asiassa tulee täältä ja tuolta ja tuolta ja täältä nyt-hetkeen - ja siitä tuleen hyvin, hyvin hämmentävää, jos olette edelleen ihmismielessänne. Siitä tulee hyvin hämmentävää, jos teillä on odotuksia siitä, miltä sen pitäisi näyttää ja tuntua.
 
Niinpä tullaan kohtaan, missä tavallaan pakahdutte. Intuitiivisesti tiedätte, että vanhat havaintotavat eivät enää toimi, joten räjäytätte tai sirpaloitte itsenne eräänlaisessa alitajunnassa, mutta jokseenkin tietoisena valintana. Rikotte itsenne. Pirstotte harhan itsestä, jotta nyt voitte nauttia kokemuksesta ilman vanhoja kuorikerroksia. Menetätte kaiken, jota voitte nähdä kaiken. Annatte itsen hajota, paljastaa harhakuvansa, harhakäsityksensä ja vanhat tapansa, jotta voitte havaita ja kokea moniulotteisesti.
 
Voi, se on pelottavaa. Se on kammottavaa. Se on uuvuttavaa yhdelle pienelle itsenne osalle - mutta osalle joka näyttää saavan kaiken huomion, näyttää olevan nariseva pyörä ja näyttää huutavan ja valittavan eniten - pikkuihmisitselle, uhri-itselle, pelokkaalle pikkuitselle joka ei usko itseensä, itselle joka pelaa peliä ja rakastaa sitä. Niinpä tämä itse huutaa ja valittaa: "Mitä helvettiä tapahtuu? Miksi ette ole täällä? Kaikki mitä te enkelit sanotte meille, on roskaa." Se on. Se on. (Naurua) Sillä ei ole merkitystä. Sillä ei ole merkitystä, koska otatte selville kaiken itse.
 
Voimme antaa teille vähän opastusta ja tyynnytystä matkan varrella. Voimme tulla usein kertomaan teille, ettei sillä ole merkitystä. Voimme kertoa teille yleiskuvan, mitä tapahtuu. Voimme kertoa teille, että on todella aika päästää irti tuosta harhasta.
 
Olette tehneet valinnan jossain kohtaa. Jossain syvällä sisällänne olette tehneet valinnan. Kenties se ei ollut pikkuihmisitse, pikkuhuutaja, pikkutyranni - kuten mielellämme kutsumme sitä mökissäni (Tobias naureskelee) - pikkutyranni-itse. Mutta oli pyhä itsen osa, joka sanoi: "Päästetäänpä irti tästä harhasta, päästetäänpä irti yksittäisyydestä tai kaksinaisuudesta. Päästetäänpä irti vanhasta, jotta voimme kokea kerta kaikkiaan jotain paljon suurempaa - vain siksi. Vain siksi. Ei maailman pelastamiseksi. Ei enkeliperheemme pelastamiseksi - se pärjää oikein hyvin itse - mutta vain siksi. Ei ole mitään parempaa kuin "vain siksi"."
 
Viime kuun kysymys
 
Viime kuussa Kuthumi tuli paikalle loistokkuudessaan - voi, rakas Kuthumi - ja tuli kysymysten ja vastausten aika. Ja tuli esiin hyvin vilpitön, todellinen ja aito kysymys - kysymys joka toi niin paljon energiaa teille kaikille ja sellaisen realismi- ja trauma-aallon, että se itse asiassa heitti Cauldren ja luultavasti myös Kuthumin pois tasapainosta. Se sai jotkut teistä nauramaan aikana, jolloin naurua ei kenties ansaittu, mutta sillä ei ole merkitystä. Se sai jotkut teistä hyvin hämmentyneeksi ja pois kehostaan. Ette edes kuulleet kysymystä - toistamme sen hetken kuluttua - mutta ette kuulleet sitä, koska se oli aivan liian kirvelevä ja liian todellinen. Sillä ei ole merkitystä, luemme sen uudestaan. Se sai jotkut teistä suuttumaan kovasti.
 
Joskus meistä on kerta kaikkiaan ihanaa nähdä teidät vihaisena. Saint Germain provosoi vihaanne, koska teistä tulee omahyväisiä. Teistä tulee toisinaan niin omahyväisiä ja hän tulee mielellään tökkimään ja sorkkimaan teitä ja saa teidät suuttumaan kovasti itselleen. Ja tiedättekö, mitä sitten tapahtuu? Myöhemmin me kaikki, mukaan luettuna te, nauramme makeasti ja sanomme: "Tiedättekö mitä? Sillä ei ole merkitystä. Se oli kokemus."
 
Mutta en halunnut… Cauldre on pyytänyt minua puhumaan tästä kysymyksestä uudestaan. Kuulitte siis sen kuukausi sitten - useimmat teistä. Kuulette sen nyt, mutta yhdessä lyhyessä kuukaudessa - lyhyen kuukauden jälkeen sen esittämisestä - haluan teidän kuulevan eron - sekä kysymyksessä että sen taustalla olevassa tunteessa - ja haluan teidän havaitsevan viisautenne, ehdottoman viisautenne, vastauksessa. Koska te nimittäin tiedätte jo. Tiedätte jo. Kyllä, sillä ei ole merkitystä. Tiedätte jo.
 
Mutta tiedätte myös, mitä tämä henkilö - koska hän kirjoittaa hyvin monien puolesta - käy läpi. Tiedätte jo sen epätoivon, missä hän on. Tiedätte jo, että hän on epätoivon talvessa, hän ei pysty näkemään toivon kevättä. Tiedätte, että hänen edessään ei ole mitään. Tiedätte, että hän ei mene suoraan ylösnousemukseen, vaan kokee sen, millaista on olla ikuisesti hukassa. Tiedätte tämän tunteen. Tiedätte kertakaikkisen ristiriidan. Ole hyvä ja lue siis kysymys uudestaan.
 
LINDA:
Rakas Tobias, miten kehtaat sanoa meille, että pelaamme vain pelejä, ikään kuin sinulla ei olisi mitään tekemistä pelaamiemme pelien kanssa. Sanoit viime kuussa, että sisällämme on jotain, mikä valitsee sen ja tekee siitä todellisuutta. Sanoit meille, että meidän tarvitsee vain tehdä selkeä, tietoinen valinta nyt-hetkessä ja luomme oman todellisuutemme. Tämä on peliä.
 
Päätimme päästää irti vanhoista uskomuksistamme, jotka eivät enää palvele meitä. Mikä siis on tämä "jokin" sisällämme? Koska meillä ei näytä olevan mitään hallintaa siihen ja jotenkin sillä on voima luoda todellisuutemme ilman suostumustamme, kutsun sitä sieluitseksemme. Peli on siinä, että päätämme omaksua sellaisen uuden uskomuksen, että voimme valita oman todellisuutemme. Mutta sieluitsemme saa tehdä virallisen valinnan ja näin luoda todellisuutemme. Sieluitsemme ilmeisesti valitsee luovansa niistä vanhoista uskomuksistamme, joista olemme päästäneet irti.
 
Saint Germain sanoi, että ylösnousemusprosessin loppuunsaattaminen ja Kolmanteen ympyrään meneminen on vain valinta. Tein tuon valinnan yli vuosi sitten ja nyt voin nähdä, miksi en todellisuudessa ole oman todellisuuteni luoja. Kyllä, olen kyllästynyt tähän peliin ja toivon, että voisin palata kahdeksan vuoden taakse ja unohtaa kaiken, mitä olet puhunut meille. Päästän kuitenkin irti näistä uusista uskomuksista ja sallin todellisuuteni olla sitä, mitä se on. Jos on Kolmas ympyrä, sinne ei ole mahdollisuutta päästä. Tämä selittää sen, miksi olemme olleet jumissa tässä ylösnousemusprosessissa yli 2000 vuotta.
 
Luomme oman todellisuutemme, mutta tietoisesta osastamme katsottuna se tapahtuu jossakin sisällämme eikä MEILLÄ ole valintamahdollisuutta. Tobias, etkö todellakaan ymmärrä turhautumistamme?
 
TOBIAS:
Aivan. Ja tiedätte, ettei sillä ole merkitystä. Sillä ei todellakaan ole. Tarkoitan, ettei kerta kaikkiaan ole.
 
Kaikella kunnioituksella ja suurella rakkaudella - voi, tiedätte, että sanoessani näin jotain on tulossa - tässä on peli, ehdoton peli, se on upea peli eikä sillä ole merkitystä. Mutta peli on "Erotan itseni sielusta. Laitan sieluni jonnekin muualle ja annan sille voiman. Annan sen olla luoja ja pelaan pikkuihmisenä olemisen peliä. Esitän vaatimuksia Jumalalle, Tobiakselle, Saint Germainille ja sielulleni, mutta pelaan peliä, ettei kukaan kuuntele. Pelaan peliä, että olen sätkynukke, jota ohjaa nukketeatterin esittäjä."
 
Ja tämä on loistava peli. Se on kaunis peli itse asiassa, koska se antaa teidän nähdä, millaista on tuntea, ettei teillä ole valintamahdollisuutta, että te ette ole itsenäinen olento, että teillä ei ole omien luomustenne hallintaa. Hyvin samanlainen tarina kuin Saint Germainilla tai minulla, Tobiaksella, tai Kuthumilla - kaikki jumissa omanlaisessaan vankilassa. Miten upea peli oli antaa itsemme jäädä kiinni, teeskennellä, että meillä ei ole mitään sanottavaa omasta todellisuudestamme, antaa tuo todellisuus ja tietoisuus toisille ihmisille, hallitukselle, jumalille ja ties kenelle. Me kaikki pelasimme peliä.
 
Tiedämme, millaista oli olla ansassa, kunnes eräänä päivänä sanoimme: "Sillä ei ole merkitystä." Kunnes eräänä päivänä Saint Germain sanoi: "Hetkinen, olen ollut tässä kristallissa 100.000 vuotta - aika typerää. Vähän hidasta itse asiassa." Saint Germain itse asiassa meni tuolla lyhyellä bussilla ylösnousemukseen (naurua, kun Tobias viittaa pienempiin busseihin, jotka vievät erityistarpeisia lapsia kouluun). Mutta rakkaat ystävät, tilanne valkeni hänelle lopulta, kun hän oli yrittänyt murtautua ulos ja kiukutella itsensä ulos, ja hän sanoi: "Sillä ei ole merkitystä. Sain itseni tänne, saan itseni ulos." Hän lakkasi pelaamasta erillisyyspeliä ihmisitsen ja sieluitsen välillä. Ja te kaikki tällä hetkellä, kannustan teitä lopettamaan sen pelin pelaamisen, että teillä on sielu jossain muualla ja sillä on kaikki vastaukset. Se olet sinä.
 
Tiedättekö, mikä jumalan määritelmä on? Sinä nyt-hetkessä kokemassa luomuksiasi. Se ei ole mahtava enkeli, joka on jossain muualla - ellet laita sitä sinne. Se ei ole monimutkainen täydellisyystila, joka on jossain kaukaisessa ulottuvuudessa, kunnes olet kyllin arvokas saamaan sen - ellet laita sitä sinne.
 
Itse asiassa jumala olet sinä tällä hetkellä. Osa sinua ei halua hyväksyä tätä, koska haluat jumalan olevan suuri. Se ei ole. Se ei ole. Se on harhakuva. Jumaluutesi on yksinkertainen. Jumaluutesi on hyvin tyylikkään yksinkertainen. Miten se voisi olla suuri? Miten se voisi olla suuri ja monimutkainen? Miten se voisi olla suurempi kuin sinä?
 
Jumaluutesi on yksinkertaisin ja hämmästyttävin osa sinua. Ja se on olemassa. Se on osasi. Se ei ole vain sisälläsi. Se ei leiju ympärilläsi. Se olet sinä, ja se on maisemissa tunnettavanasi ja koettavanasi, koska tahansa haluat.
 
Hän joka esitti tämä kysymyksen, on käynyt läpi valtavan vihan, valtavan uhrina olemisen tunteen ja pelannut valtavaa peliä "En ole hallinnassa ja hitto soikoon, en haluakaan olla." Hän joka esitti tämän kysymyksen, pelaa peliä, mutta niin pelaavat myös monet muut shaumbrat, koska tiedän, millaista se on. Tiedän, miten pystytte samaistumaan tähän kysymykseen, miten voitte tuntea myötätuntoa sitä kohtaan, koska tunnette niin myös itse. Voitte pelata tuota peliä niin kauan, kuin haluatte - niin kauan kuin haluatte olevan peliä.
 
Kannustan teitä tekemään tämän. Kysykää itseltänne: "Mistä luovun, jos lakkaan pelaamasta peliä? Mistä minun on silloin luovuttava?"
 
Ne teistä jotka pelaavat sitä uhrina olemisen peliä, että teidän sielunne ja Jumalanne on jossain muualla, luopuvat heikkoudesta, toisten syyttelystä, tunteesta ettei teillä ole hallintaa - ja tämä on itse asiassa erittäin mielenkiintoista kokea. Yhtäkkiä kun luovutte tuosta pelistä, teidän on todella otettava vastuu valinnoistanne.
 
Monet teistä ovat ristiriidassa sielunsa kanssa ja sielunne on ristiriidassa teidän kanssanne. Olette aloittaneet tämän pelin. Voi tosiaankin, perimmiltään sielua ei voi tahrata. Sitä ei voi tuhota tai vääristää. Sitä ei voi saastuttaa. Mutta voitte pelata sellaista peliä, että voi. Voitte pelata sellaista peliä, että se kääntää selkänsä teille, koska haluatte sitä. Voitte pelata sellaista peliä, että kuilu teidän, sielunne ja jumaluutenne välillä on niin leveä, että ette voi koskaan saavuttaa niitä. Voitte pelata niin. Voitte pelata sellaista peliä, että "tein valinnan eikä se toiminut". No, ei se tietenkään toiminut, koska ette halua sen toimivan.
 
Voitte pelata sellaista peliä, joka sanoo "aion poistua, aion lähteä", mutta te ette todellisuudessa halua lähteä. Tarkastelkaa niitä ristiriitaisuuksia, joita olette järjestäneet itsellenne. Tarkastelkaa sitä kokemusta, minkä olette järjestäneet itsellenne. Voitte syyttää muita, voitte syyttää meitä, mutta teidän on oivallettava, että saitte itsenne tähän, loitte sen - te ja vain te voitte mitätöidä sen. Minulla, Tobiaksella, ei ole avainta. Kuthumi ei tiedä salasanaa harhakuviinne. Ja Saint Germain ei tiedä yhtään mysteeriä, mikä saat teidät ulos omasta mysteeristänne, ulos harhastanne. Vain te voitte tehdä sen.
 
Sitten kun vedätte syvään henkeä, kun voitte sanoa: "Voi, sillä ei ole enää merkitystä. Päästän vain itseni ulos. Mitätöin sen, mitä olen luonut," niin rakkaat ystävät, olette valaistuneet. Kun voitte sanoa: "Tämä jumaluudeksi kutsuttu, minä olen, Jumalitse ei ole joku kaukainen, kuvitteellinen olento jossain suuressa ulottuvuudessa, minun kärsiessäni täällä", kun käsitätte, että jumaluus on yksinkertaisuutta. Niin yksinkertaista, että ihmismieli sellaisena kuin tunnette sen nyt, ei pysty käsittämään sitä - se voidaan vain tuntea, se voidaan vain kokea. Sellaista yksinkertaisuutta, että lakkaatte pelaamasta monimutkaisuuden peliä. Sellaista loistavaa selkeyttä, että lakkaatte yrittämästä ymmärtää sitä ja vain elätte sen.
 
Tämä on todellakin parasta aikaa ja huonointa aikaa. Ja tosiaankin, sillä ei ole merkitystä.
 
Ja niin se on.
 
- - - - - - - - -
 
Geoffrey Hoppe eli Cauldre esittää Crimson Councilin Tobiasta Golden Coloradossa. Tobiaksen tarina, Raamatussa olevasta Tobin kirjasta, löytyy Crimson Circlen nettisivuilta osoitteesta www.crimsoncircle.com. Tobias-aineistoa on tarjottu veloituksetta valotyöntekijöille ja Shaumbroille ympäri maailmaa elokuusta 1999 saakka, jolloin Tobias sanoi ihmiskunnan siirtyneen tuhon mahdollisuuden ohi Uuteen Energiaan.
 
Crimsom Council on maailmanlaajuinen verkosto ihmisenkeleitä, jotka ovat ensimmäisien joukossa siirtymässä Uuteen Energiaan. Kun he kokevat ylösnousemustilan iloja ja haasteita, he auttavat muita ihmisiä näiden matkalla jakaen, välittäen ja opastaen. Yli 100.000 vierailijaa tulee Crimson Circlen nettisivuille joka kuukausi lukemaan viimeisintä aineistoa ja keskustelemaan omista kokemuksistaan.
 
Crimson Circle kokoontuu kuukausittain Deneverissä, Coloradon alueella, missä Tobias esittää viimeisintä tietoa Geoffrey Hoppen kautta. Tobias sanoo, että hän ja muut taivaallisesta Crimson Circlestä itse asiassa kanavoivat ihmisiä. Tobiaksen mukaan he lukevat meidän energioitamme ja kääntävät meidän oman informaatiomme takaisin meille niin, että voimme nähdä sen ulkoapäin samaan aikaan, kun koemme sen sisällä. ”Shoud” on kanavoinnin se osuus, missä Tobias astuu sivuun ja Geoffrey Hoppe kanavoi suoraan ihmisten energiaa.
 
Crimson Circlen kokoontumiset ovat avoimia ja yleisiä. Crimson Circle saa runsautensa (varallisuutensa) ympäri maailmaa olevien Shaumbrojen avoimen rakkauden ja lahjojen kautta.
 
Crimson Circlen perimmäinen tarkoitus on palvella ihmisoppaina ja opettajina niille, jotka kulkevat sisäistä henkisen heräämisen polkua. Tämä ei ole julistustehtävä. Pikemminkin sisäinen valo tulee johtamaan ihmisiä sinun ovellesi myötätuntoa ja välittämistä varten. Tulet tietämään, mitä tehdä ja mitä opettaa sillä hetkellä, kun joku ainutlaatuinen ja kallisarvoinen ihminen, joka on juuri aloittamassa ”Miekkojen Sillan” matkaansa, tulee sinun luoksesi.
 
Jos luet tätä ja tunnet totuuden ja yhteyden tunteen, olet todellakin Shaumbra. Olet opettaja ja ihmisopettaja. Salli jumaluuden siementen kukoistaa sinussa tänä hetkenä ja kaikkina tulevina aikoina. Et ole koskaan yksin, sillä perhettä on ympäri maailmaa ja enkeleitä sinua ympäröivissä ulottuvuuksissa.
 
Ole hyvä ja jaa vapaasti tätä tekstiä epäkaupalliselta pohjalta veloituksetta. Ole hyvä ja ota mukaan tieto kokonaisuudessaan, tämä lopputeksti mukaan luettuna. Kaikki muu käyttö pitää olla Geoffrey Hoppen (Golden, Colorado) kirjallisesti hyväksymää. Katso yhteystiedot sivuilta http://www.crimsoncircle.com.