CRIMSON CIRCLEN MATERIAALEJA

Merlin minä olen -sarja

SHOUD 8 – ADAMUS ST. GERMAIN, Geoffrey Hoppen kanavoimana


Esitetty Crimson Circlelle

1.5.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
www.crimsoncircle.com

Aloha! Rakkaat shaumbrat, minä olen mitä olen, täysivaltaisen alueen Adamus.

Aah! Tunnen teitä kaikkia nyt, kun keräännytte ympäri maailmaa. Teette sen suorassa lähetyksessä nyt tai teette sen joskus ns. tulevaisuudessa, olemme kuitenkin kaikki läsnä olevassa hetkessä. Voisitte katsella viikon kuluttua, jopa vuoden tai vuosikymmenen kuluttua, ja olemme kuitenkin kaikki läsnä olevassa hetkessä. Ja se on yksi æternan kauneuksista, ajattomuuteen menemisen ja ajassa olemisen kauneuksista – voitte tehdä kaikkea sitä yhdessä.

Vedän syvään henkeä ja tunnen jokaista teitä – mitä käytte läpi, mitä kohtaatte elämässänne. Ja tiedän, että on vaikeaa toisinaan, mutta minä hymyilen. Heh! Minä hymyilen. Ei siksi, etten välitä, että olen välinpitämätön. Tiedän, että on vaikeaa, on haastavaa, mutta tiedän myös, että tämä on teille ikimuistoisinta aikaa ikinä – ikimuistoisinta. Ja tiedän, että selviätte siitä. Siis tietäen, että selviätte, tietäen, että sallitte Oivaltamisenne, tietäen, että jäätte tälle planeetalle moneksi, moneksi vuodeksi nauttimaan elämästä, voin hymyillä. Voin olla onnellinen siitä.

Pyydän kuitenkin hartaasti teitä kaikkia varmistamaan, että yritätte nauttia niistä hetkistä, joissa olette tällä hetkellä. Myös synkkinä päivinä, myös vaikeiden asioiden kanssa, myös ollessanne hullun ikävystynyt, myös ollessanne kärsimätön, pyydän teitä nauttimaan siitä helvetisti. En halua teidän tulevan luokseni myöhemmin sanomaan: "Voi, Adamus, toivon, että olisit kehottanut nauttimaan siitä, mitä kävin läpi", koska se on katkeransuloista, ja katkeransuloinen voi joskus maistua melko hyvältä.

Joskus on taipumusta fokusoitua vain vaikeisiin asioihin ja mennä huolehtimiseen ja epäilemiseen ja kaikkeen muuhun, mutta teillä ei ole enää sitä ylellisyyttä – no, puhun siitä myöhemmin. Niinpä voisitte yhtä hyvin nauttia jokaisesta hetkestä, jonka käytte läpi. Joo, vaikeista ajoista, kun täytyy olla tekemisissä oletettujen asiakaspalveluihmisten kanssa – kuuntelin aiemmin, kun Cauldre ja Linda puhuivat – kun täytyy käsitellä hallituksia ja veroja. Tiedän, että joskus on hyvin vaikeaa ja haastavaa, mutta nauttikaa tästä ajasta. Sallikaa oikeasti itsenne nauttia siitä, tehkää lupaus itsellenne nauttia siitä. 

Neuvoisin vahvasti jokaista teitä pitämään jonkinlaista päiväkirjaa tai "lokikirjaa". Vain nopeita muistiinpanoja itsellenne. Sen ei tarvitse olla mitään tylsää, vain pieniä muistiinpanoja itsellenne, edes muutaman kerran viikossa, ja katsotte niitä myöhemmin ja hymyilette. Tiedätte, miten katsotte valokuvia ajassa taaksepäin, ja valokuvan ottamishetkellä ette ehkä ole olleet hyvällä tuulella. Olette ehkä näyttäneet tavallaan vähän surkealta, tai niin te ajattelitte. Olette ehkä olleet ärsyyntynyt jostain. Olette ehkä olleet hajoamassa. 

Mutta katsotte tuota valokuvaa vuosien päästä, ja se tuo leveän hymyn kasvoillenne. Ja katsotte ennen kaikkea, miten pitkälle olette tulleet. Katsotte tuon hetken kauneutta, myös haasteineen. Katsotte tuon hetken kauneutta, ja se tavallaan lämmittää sydäntänne. Se on tuollaista, kun pidätte päiväkirjaa, kirjoitatte muutaman muistiinpanon itsellenne tai piirrätte pieniä kuvia – sekin on ok. Mutta katsotte sitä taaksepäin ja oivallatte, että tämä oli kaikkien elämienne kallisarvoisinta – ja kenties haastavinta, mutta kallisarvoisinta – aikaa. 


Entiset elämät ja viisaus

Ette kanna ainoastaan painoanne tässä elämässä. Tarkoitan sitä, että kun tulette Oivaltamiseenne tässä elämässä, se tuo kaikki aspektit takaisin kotiin. Ja joskus nuo aspektit ovat ärsyttäviä, joskus ne ovat suorastaan vihaisia, joskus tuntuu siltä, että ne toimivat teitä vastaan, mutta tuotte niitä kotiin tällä hetkellä. Siis teillä on myös tuo paino.

Teillä on noiden entisten elämien paino, jotka ovat todellisuudessa tavallaan aspekteja. Kyse ei ole siitä, että niiden historia on kirjoitettu ja kaikki on valmista. Ei. Ne muuttuvat tällä hetkellä. Ne käyvät läpi muodonmuutosta tuossa elämässä sen tuloksena, että valitsitte Oivaltamisenne tässä elämässä. Siis nuo elämät itse asiassa muuttuvat. Ja se mikä vaikutti laivalta, joka oli menossa yhteen suuntaan – se oli kuin matkalla tuohon suuntaan – muuttaa nyt kurssiaan tuossa elämässä.

Paremmin ilmaistuna, sanotaanpa niin, että tuo elämä oli laiva, joka kulki omassa kurssissaan, kävi läpi kaikkia kokemuksiaan ja päätyi tiettyyn paikkaan kuollessaan. Mutta nyt on toinen laiva, ja se kulkee eri kurssissa, ja tämä kurssi on tuon elämän Oivaltaminen, minkä tuon elämän olento voi tuntea. Se tuntee yhtäkkiä, että jokin muuttuu, eikä se tiedä mikä. Se ei oikeastaan ymmärrä sitä, mutta yhtäkkiä se tuntee, kuin olevansa täysin uudella polulla.

Tavallaan se kokee asioita monilla eri tavoilla. Tuolla menneisyyden elämällä on polku, jonka se valitsi, mutta nyt se lähtee monille poluille. Se kokee asioita useilla eri tavoilla samanaikaisesti – ei enää vain lineaarisesti, vaan nyt monilla eri tavoilla. Ja tuo elämä voi tuntea, että jotain tapahtuu. Tuo elämä tietää … No, kenties se luulee sitä enkeliolentojen vaikutukseksi, tai Jumalan tai jonkin muun, mutta se tuntee yhtäkkiä kuin heräävänsä ja muuttavansa omaa kurssiaan.

Tuo elämä on toisinaan peloissaan, ja sillä on hyvin kummallisia unia siitä, mitä sille tapahtuu. Tuo elämä on hämmentynyt, eikä tuossa elämässä ole ketään, kenelle puhua. Mutta se tietää myös, että jotain monumentaalista tapahtuu nyt sielutasolla, mikä muuttaa sen kurssia. Sitä tapahtuu. Ja kannatte tuota painoa, mutta se on myös kauneutta.

Pysähtykää ajattelemaan hetkeksi, miten kaunista se on, että voitte käydä läpi heräämistänne ruumiillistuneeseen mestaruuteenne, Oivaltamiseenne, samalla kun kaikki entiset elämänne muuttavat oman elämänsä kurssia. Voi kyllä, joskus kaikki se mitä käytte läpi, tuntuu hyvin hitaalta, kuin kulkisitte mudassa tai jotain, mutta teillä on kaikki nämä muut entiset elämät. Tunnette niitä hetken, ja tunnette sen kokemuksen eeppisyyden, mitä ne käyvät läpi, ja sitten oivallatte, kaikkien elämienne valittuna ylösnousijana, tämän hetken kauneuden. Kyse ei ole vain sinusta tässä elämässä, joka raivaa tietä, kamppailee ja yrittää päästä Oivaltamiseen. Kyse ei ole lainkaan siitä. Kyse on kaikkien elämien evoluutiosta. Kyse on transformaatiosta sielutasolla, viisautenne transformaatiosta. Se tuo viisautta nyt.

Viisautta vain virtaa sieluun, ja tuo viisaus on teidän ulottuvillanne nyt.

Se avaa mahdollisuuksia, joita ei koskaan ennen nähty, mahdollisuuksia jotka silmälaput peittivät teiltä ja entisiltä elämiltä, ja nyt kuin kirkas uusi aurinko valaisisi tuon mahdollisuusmetsän, josta voisitte valita mitä vain. Sitä tapahtuu tällä hetkellä. Ja tuo energianne asettuu nyt kuin riviin palvelemaan teitä, sen sijaan että se olisi jotain vierasta, jotain kaukaista, jotain tuntematonta.

Sitä tapahtuu, ja siksi sanon, että olkaa kilttejä, ja minun vuokseni ja omien tarinoidenne vuoksi, kun pääsette Ylösnousseiden mestareiden klubille, nauttikaa tämän joka hetkestä. Nauttikaa ns. hyvistä ajoista tai huonoista ajoista, koska loppujen lopuksi oivallatte, etteivät ne olleet huonoja aikoja. Ne eivät olleet lainkaan huonoja aikoja. Kyse oli vain siitä, että kävitte elämässänne läpi joskus kuoppaisia muutoksia. Ja kuten tiedätte, kaikki tämä tapahtuu sillä upealla asialla, jota kutsun sallimiseksi. Tiedän, että olette kyllästyneet kuulemaan sanaa "salliminen", mutta jatkan siitä puhumista, kunnes oikeasti sallitte.


Salliminen

Kaikki mitä teillä nyt tapahtuu, on luonnollista. Ihminen ei voi tehdä Oivaltamista. Ihminen voi päättää kokea, millaista on mennä siihen ja päästä läpi siitä, mutta ihminen ei tee sitä. Kaikessa, myös viisauden tuomisesta elämäänne, mitä juuri teette, on kyse sallimisesta. Sallimisesta. Ette työskentele sallimisen kanssa. Te vain sallitte sen. Se on luonnollista. Kaikki mitä käytte läpi, on luonnollista. Pääsette siitä läpi joka tapauksessa, ennemmin tai myöhemmin.

Sallimisen myötä yhdistytte oikeasti sieluunne, ja sallitte transformaation, joka jo tapahtuu – ei siksi että ajattelitte sitä paljon, eikä siksi että meditoitte sitä paljon. Niin on yksinkertaisesti, koska sallitte sen. Ja havainnollistaakseni sitä, minkä tein hiljattain shaumbra-kokoontumisessa – oli niin hyvä olla taas shaumbrojen kanssa – ja auttaakseni teitä ymmärtämään sallimisen vähän paremmin, pyysin tähän rekvisiittaa (Adamus vetää esiin sateenvarjon). 

Se on näin yksinkertaista (Adamus avaa sateenvarjon päänsä päälle): tämä ei ole sallimista, ei ole sallimista. (Sitten Adamus sulkee sateenvarjon). Tämä on sallimista. On sallimista. 

Ette tarvitse enää sateenvarjoa päänne päälle. Teidän ei tarvitse suojata itseänne omalta itseltänne. Piditte tuota sateenvarjoa (avaten sateenvarjon päänsä päälle) hyvin, hyvin pitkään suojamassa itseänne "Luoja ties miltä", suojaamaan itseänne energialta, jonka luulitte olevan jossain muualla, kuuluvan jollekin muulle, suojaamaan itseänne myös sielultanne, suojaamaan itseänne ihmistietoisuudelta, suojaamaan itseänne, jottei teitä olisi nähty. 

Salliminen on tällaista (sulkien sateenvarjon). Tuolle sateenvarjolle ei ole enää tarvetta (heittäen sen pois), te vain sallitte. Kyllä, teistä tuntuu suojattomalta. Suojattomalta mille? Vain itsellenne, vain sielullenne, vain omalle energiallenne. Heitätte pois tuon sateenvarjon ja ajattelette: "No, nyt päälleni sataa. Katsokaa, mille Adamus altisti minut. Kohta sataa, ukkostaa ja salamoi." Tuo sade ei ole oikeasti sadetta. Se on vain teidän perspektiivinne. Tuo sade on itse asiassa viisautta, jota tulee sielupilvestänne teihin. Tuo sade on energiaa, joka on teidän, ja nyt se tulee alas. Mutta kun se osuu teihin, se ei ole kylmää ja märkää. Se on lämmintä, ja se on kuin kaunis peitto, joka halaa teitä ja rauhoittaa/vakuuttaa teitä.

Tuo sade joka tulee alas, se mitä luulitte sateeksi – alatte ymmärtää: "Jokainen pisara on vain mahdollisuus, minkä voin valita kokea elämässäni." Sitten oivallatte, ettei se ole lainkaan sadetta. Se on teidän sielunne, jumaluutenne, joka tulee tänne, teihin tässä 3D-ihmistodellisuudessa. Se on teidän viisauttanne ja energiaanne ja mahdollisuuksianne. Se on mestari, joka tulee kokonaan tänne, ja yhtäkkiä oivallatte: "Se ei ole sadetta. Se on itse asiassa valonsäteitä minulta minulle. Se on menneisyyteni ja tulevaisuuteni, joka tulee minuun nyt, ja se kaikki kerääntyy tänne nyt." Ja alatte oivaltaa, että hyvin pitkään luulitte sitä sateeksi ja yrititte suojella itseänne, suojautua. Laitoitte verhon suojelemaan itseänne, ja nyt vedätte syvään henkeä ja heitätte tuon sateenvarjon pois ja sallitte. Ja kun sallitte, tuo perspektiivi muuttuu. 

Tuon ilkeän myrskypilven perspektiivi, kun oivallatte nyt, että se on oman sielunne lämpöä, lohtua ja myötätuntoa. Se mitä luulitte sadepisaroiksi, kylmiksi ja tuulen painamiksi kehoanne vasten, on vain oman valonne säteitä, jotka tulevat tänne nyt ollakseen kanssanne. Se on sallimista, laittaen pois tuon sateenvarjon. Se on sallimista, vetäen syvään henkeä ja avautuen itsellenne. Se on sallimista.

Teidän ei tarvitse kartoittaa tuota kurssia. Teidän ei tarvitse selvittää tuota logiikkaa. Teidän ei tarvitse järkeillä, miten kaikki tämä tapahtuu. Se tapahtuu. Teidän tehtävänne on vain kokea sen kauneus. Kyllä, ja joskus vaikeudet, mutta sekin on kaunista. Teidän tehtävänne on vain sallia ja kokea. Aah! Se täyttää sielun riemulla, kun pystyy tekemään sen – olemaan tietoinen siitä, minkä kokemisen keskellä olette nyt. Se on syvällistä. Se on mestari. Hmm.

Tunnetaan sitä hetki.

Kyllä, olen hyvin, hyvin intohimoinen tästä. Olen intohimoinen, koska katselen teitä. Katselen, miten entiset elämänne transformoituvat. Ne eivät ole enää koskaan samoja. Katselen, miten ns. tuleva elämä transformoituu – joka ei ole oikeasti tulevaisuudessa. Kaikki kokoontuu ympärillenne tässä elämässä, ja joskus olette tietämättömiä siitä. Olette tietämättömiä. Epäilette itseänne. Ihmettelette, mitä teidän pitäisi tehdä. Olette ankara itsellenne. Ihmettelette, missä intohimonne on, miksi asiat eivät toimi. Koska ette ole tässä jumalaisen kokemuksen kauniissa hetkessä, kun kaikkea tätä tapahtuu ympärillänne.

Älkää tehkö tarinastanne – siitä jota kerrotte Ylösnousseiden mestareiden klubilla – tällaista: "Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä tapahtui. Olin niin hukassa, etten edes tiennyt, mitä oli tapahtumassa, ja sitten se tapahtui ja sitten oivalsin."

Tehkää tarinastanne tällainen: "Olin tietoinen joka hetkestä Oivaltamisessani, mestaruudessani, kun jäin planeetalle ruumiillistuneena mestarina. Olin täysin tietoinen energiastani, mahdollisuuksistani ja viisaudestani."

Vedetään kunnolla syvään henkeä tässä kohtaa.

Tulen hyvin intohimoiseksi. En malta odottaa, että pääsen takaisin yleisöni pariin, jotta voin olla suoraan teidän naamanne edessä tämän kaiken kanssa. Tarkoitan, että tällä hetkellä voin tavallaan olla naamanne edessä (tullen ihan lähelle kameraa), mutta haluan olla fyysisen naamanne edessä. Aah! Hyvä. 

Hei, rakas Eesan Linda.

LINDA: No, hei, hyvä herra.

ADAMUS: Miten on mennyt?

LINDA: Melko hyvin. 

ADAMUS: Oi-oi! (Linda kikattaa) Ääh, jessus! Häh, mitä sanoit?!

LINDA: Erinomaisesti. Ei olisi voinut olla paremmin.

ADAMUS: Hyvä. No, ei sinun tarvitse puhua hevonpaskaa siitä. Mutta "melko hyvin". En pidä tuosta "melko hyvin". Pidän "mahtavasta". Miksi ei? Voitko sanoa sen?

LINDA: Mahtavaa!

ADAMUS: Kiitos. Voi pojat, katsoit minua kuin: "Mitä? Minulta ei odoteta mitään vähempää." Kiitos, että olet mahtava.


En-synkka – virtausfysiikkaa

Ennen kuin menemme yhtään pidemmälle tämän päivän keskustelussamme, puhutaanpa vähän siitä, mitä teimme viime shoud-sessiossamme. Puhuimme olemisesta en-synkassa – en-synkassa itsenne kanssa. Se merkitsee synkronisoitumista oman energianne kanssa. Tulee kohta, jolloin energia ei ole enää tuolla jossain. Se on kaikki täällä (osoittaen rintaa). Se tuntuu vieraalta ensin. Ja sitten oivallatte: "Kyllä, hitto soikoon, tämä on minun, ja aion sallia sen. Aion laskea alas tuon sateenvarjon, ja …" Rakas Linda, tiedätkö, mitä tarvitsemme?

LINDA: Mitä, hyvä herra?

ADAMUS: Tarvitsemme shaumbra-sateenvarjoja, tuollaisia (osoittaen rekvisiittasateenvarjoa) mutta verenpunaisia.

LINDA: Totta kai. Ja?

ADAMUS: Kirkas verenpunainen, ja kenties sana "shaumbra" kirjoitettuna siihen, jotta shaumbrat voisivat harjoitella kotona …

LINDA: Okei.

ADAMUS: … sateenvarjoillaan.

LINDA: Totta kai.

ADAMUS: Joo, okei.

LINDA: Joo.

ADAMUS: Tiedän, että olet innoissasi tästä.

LINDA: Joo, kirjoitan sen muistiin.

ADAMUS: Hyvä. Sinä et kirjoittanut – sinä teeskentelit kirjoittavasi. Sinä et oikeasti kirjoittanut sitä. Shaumbra-sateenvarjot – miten upea idea. Toivon, että olisin ajatellut sitä aiemmin. Siis …

LINDA: Miten toimitamme ne?

ADAMUS: En … Se ei ole minun ongelmani. Se on … Löytäkää jokin tapa. Sallikaa (Adamus naureskelee). En tiedä. Oho! Minun ei olisi pitänyt sanoa sitä.

Siirrytäänpä eteenpäin, ennen kuin jään kiinni siitä. Shaumbra-sateenvarjo. Missä se "en tiedä" -hattu on? Coloradossa kai. Mennään eteenpäin.

LINDA: En sanonut "en tiedä".

ADAMUS: Et. Minä sanoin "en tiedä".

LINDA: Ai.

ADAMUS: Etkä sinä saanut minua kiinni. Mutta työryhmä täällä sai. He kaikki tavallaan haukkovat henkeään. Kaksi heistä itse asiassa pyörtyi, haukkoen henkeään.

LINDA: Yritän sietää sinua.

ADAMUS: (naureskellen) Yrität sietää. Onko se vaikeaa?

LINDA: Hetkittäin on.

ADAMUS: Oikeasti?

LINDA: Aina silloin tällöin. Olet tullut paljon paremmaksi.

ADAMUS: Puhutko Cauldresta vai Adamuksesta?

LINDA: Ai, tarvitseeko minun erotella?

ADAMUS: Kenties kummastakin (Linda kikattaa). Kenties ja (he naureskelevat). 

Okei, jatketaanpa. Siis en-synkassa oleminen oman energianne kanssa. Se on olemista harmoniassa sen kanssa. Se on olemista armossa energianne kanssa.

Tähän saakka on usein tuntunut siltä, että se on ollut hyvin kuoppaista, tavallaan erossa, kenties ei oikeasti osa teitä. Sitten kun pääsette takaisin oman energianne virtausfysiikkaan, kaikki tasoittuu. Virtausfysiikkaan. 

Energiallanne on luonnollinen rytmi tai virtaus, ja se on kaikki teidän. Tarkoitan, ettei sillä ole tiettyä sykettä tai ääntä, vaan se on tunne. Tiedätte nuo päivät, jolloin olette virtauksessa. Kaikki toimii, eikä teidän tarvitse edes tehdä työtä sen eteen. Tarkoitan, että kaikki vain tapahtuu. On kuin joku levittäisi punaisen maton suoraan eteenne, ja kaikki toimii. Teillä on sitä aina silloin tällöin. Mutta sitten on päiviä, huonoja päiviä, jolloin mikään ei toimi. Kaikki on epäsynkronissa. Mitä kovemmin yritätte, sitä huonommaksi tulee. On vain ongelmaa ja katastrofia toisensa perään. Ette malta odottaa tuon päivän loppumista.

Osa siitä, mitä koette tällä hetkellä, on tavallaan tätä siirtymistä, vaihtamista vanhasta energiasuhteesta, jossa energia oli jossain muualla, nyt omaan energiaanne, ja on aikoja, jolloin se tuntuu olevan poissa resonanssista. Se on kuoppaista, ja se on myrskyistä. Se loppuu melko pian, ja energiassanne alkaa olla tätä uutta virtausfysiikkaa, jolloin kaikki vain soljuu. Ja saatatte nousta ylös aamulla – kenties teillä oli hulluja unia, mikä on odotettua tällä hetkellä – ja olette pahalla tuulella. Sitten vedätte syvään henkeä, ja tunnette olevanne taas virtausfysiikassa. Energiassanne on virtausta. Energiassanne on armoa/sujuvuutta. Vedätte syvään henkeä, ja vain sallitte sen. Otatte alas tuon sateenvarjon, ja vain sallitte kaiken. Ette ajattele sitä. Ette stressaa siitä. Vain sallitte.

Nimittäin ajatteleminen on tavallaan sallimisen vastakohta. Ajatteleminen ja salliminen ovat melkein kuin etikka ja öljy. Ne eivät toimi kovin hyvin yhteen. Siis sallitte vain palaamisen takaisin omaan virtausfysiikkaanne, armoon, punaiseen mattoon jota juuri levitätte suoraan eteenne. Ja sitten lopulta pääsette siihen pisteeseen, jossa tuo virtausfysiikka, oma fysiikkanne, on teille niin tuttua, ettei teidän tarvitse olla huolissanne siitä. Se on vain aina siinä. Ja jos silloin tällöin joudutte sivuraiteille, vedätte syvään henkeä takaisin omaan virtausfysiikkaanne, ja sitten asiat vain onnistuvat paljon, paljon helpommin.


Superaistivuus

Kuten sanoin viime kokoontumisessamme, on tavallaan myös sen vastine – superaistivuus. Kun otatte alas tuon sateenvarjon ja pääsette takaisin omaan virtaukseenne, teistä tulee herkempi, tietoisempi joka tasolla. Puhumme virtauksesta ja sen kauneudesta, mutta osa haastetta on se herkkyys, jonka kehitätte. Teistä tulee herkempi kaikelle. Ja aluksi voitte kehittää esimerkiksi allergioita, joita teillä ei ole koskaan ennen ollut, koska olette nyt hyvin herkkä hiukkasille ilmassa, kenties myös kasveille ja kukille. Mutta usein kyse on saasteista ilmassa, ja usein kyse on ns. ihmisallergiasta, kuten kutsun sitä. Olette allerginen muille ihmisille ja heidän energialleen (Linda kikattaa). Kyllä, vakavasti sanottuna. Siinä paikassa missä olette nyt, herkkyys aiheuttaa enemmän allergisia reaktioita, kuin pelkät kukat ja ruohot ja sellaiset asiat.

LINDA: Vau.

ADAMUS: Mutta koska aistitte energioita ja teistä tulee tietoisempi niistä, teissä on osa, joka haluaa torjua ne ja sanoo: "Heitä ne pois. Ne eivät sovi." Mutta mitä enemmän pääsette virtausfysiikkaanne, sitä enemmän oivallatte, että teidän ei oikeasti tarvitse torjua mitään. Perimmiltään kaikki on teidän energiaanne. Teidän ei tarvitse aivastaa sitä ulos tai saada vuotavia silmiä. Siinä on upea hyväksymisen taso.

Teistä tulee herkempi ja herkempi ajatuksille. Ajatuksia leijuu ilmassa, aivan kuin radioaaltoja. Teistä tulee herkempi niille. Ja kun tuo herkkyys tulee, se kallistuu ensin enemmän draamaa kohti, koska draamassa on enemmän dynamiikkaa kuin siinä että joku käy kaupassa. Siis nappaatte pelkoa, nappaatte muiden ihmisten draamoja, vihaa, kiukkua ja sellaisia asioita. Teistä tulee herkempi, tunnette enemmän maailman painoa, koska nyt olette herkempi massatietoisuudelle.

Mutta sitten oivallatte: "Oikeasti tämä ei ole minun. Olen tietoinen sellaisesta, mikä ei ole minun. Olen tietoinen energioista, joita on tuolla ulkona ja jotka eivät ole minun, mutta niiden ei tarvitse vaikuttaa minuun. Niiden ei tarvitse muuttaa oman energiani luontaista virtausfysiikkaa. Voin olla tietoinen, mutta sen ei tarvitse häiritä minua."

Ja sitten tietyssä kohtaa siinä on jotain hyvin ihanaa, että on tietoinen kaikesta. Tietysti omasta energiastanne, mutta sitten muista, heidän energiastaan, heidän sieluolemuksestaan, ettekä ole enää huolissanne siitä, että se häiritsee teitä totaalisesti tai vääristää teitä jollain tavalla. Ja sitten se on tavallaan hauskaa. Voitte tuntea ihmisten energioita hyvin avoimesti ja tuomitsematta. Vain tarkkailemalla voitte tuntea muiden energioita, ja teistä voi tulla hyvin tarkasti tietoinen, keitä he oikeasti ovat – ei vain sanat joita he puhuvat, tai kasvot jotka heillä on, vaan teistä tulee terävän tietoinen. Silloin siitä tulee hauskaa, kun on niin tietoinen ja oivaltaa, ettei se ole oikeasti teidän energiassanne, mutta te olette herkkä, superherkkä sille. 

Teistä tulee superherkkä ns. muille maailmoille. Muita maailmoja on kaikkialla ympärillä. Ne eivät ole jossain muualla, ja teistä tulee tietoinen haamuista ja kummituksista. Mutta ette ole koskaan huolissanne niistä. Ne eivät voi tehdä teille mitään, elleivät ne pysty huijaamaan teitä epäilemään itseänne. Ne eivät voi hotkaista teitä. Ne eivät voi purra jalkaanne pois. Ne eivät voi viedä teitä jonkinlaiseen demoniseen helvettiin. Olette tietoinen: "Vau, paljon ruumiittomia olentoja kuljeskelee Maa-planeetan ympärillä tällä hetkellä." On paljon energioita myös … menette johonkin vanhaan taloon, ja siellä on paljon energiaa, joka on edelleen jostakusta, joka on ehkä elänyt siellä 50 vuotta sitten, 200 vuotta sitten. 

On tavallaan jännittävää, tavallaan hauskaa, alkaa olla superherkkä. Teidän täytyy vain muistaa, että voitte kontrolloida sitä – en pidä tuosta sanasta, Cauldre – tai voitte sulkea sen. Voitte laittaa sen sivuun, koska tahansa haluatte, ja palata takaisin vain "sinuun", sen suloisuuteen, kuka olette. 


En-synkka ja superherkkyys – kaiken salliminen

Vedetäänpä syvään henkeä, ennen kuin menemme tämän päivän keskusteluun. Laitetaan vähän musiikkia ja tunnetaan en-synkassa olemista oman energianne kanssa ja superherkkyyttä.

(Musiikki alkaa)

Tuon nämä asiat esiin, koska tiedän, että olette siinä juuri nyt tai ainakin olette menossa siihen hyvin pian. Tiedän, että energianne kanssa on ollut tavallaan kuoppaista.

Olette tekemässä suurta muutosta, oltuanne aioneita tietämättä, mitä energia oli. Sitä enkelit yrittivät selvittää ennen Maata: "Mitä energia on?" Aionien ajan etsien: "Mitä tämä energiaksi kutsuttu asia on?"

Ja olette muuttamassa tuota dynamiikkaa nyt tässä elämässä. Tarkoitan, että tämä on se iso elämä.

Siis kyllä, on vähän kuoppaista toisinaan, koska olette pyöräyttämässä ympäri, kääntämässä ylösalasin, koko tämän jutun oman energianne kanssa.

Orientoitumisenne siihen, ymmärryksenne siitä, virtausfysiikkanne oman energianne kanssa – olette muuttamassa kaiken sen nyt. 

Se on monumentaalista. Hmm. Siitä syystä sanon: olkaa kilttejä ja nauttikaa tästä kokemuksesta joka päivä. Lakatkaa tarttumasta siihen. 

Nauttikaa siitä, mitä käytte läpi, koska se on todella iso asia – uuden suhteen kehittäminen energiaan – ja pian alatte tietoisesti todella ymmärtää, miten se saadaan toiminaan hyväksenne.

Se ei tapahdu ajattelulla. Se ei tapahdu jollain kivalla positiivisella affirmaatiolla – pthyi! sille. Alatte ymmärtää oikeasti, miten energia voi palvella halujanne ja intohimoanne. 

Ei pieniä juttuja. Älkää haaskatko aikaanne pieniin juttuihin, vaan todellisia halujanne ja todellisia intohimojanne. Kaikki muu loksahtaa paikoilleen.

Sääli niitä, jotka haaskaisivat energiaa ja aikaa vain siihen yritykseen, että saavat energian antamaan heille muutaman dollarin lisää. Se olisi todellista haaskausta, koska kaikki nuo jutut tapahtuvat luonnostaan.

Kuten sanoin yhdessä monista asioista, joita olemme tehneet viime aikoina, ihminen haluaa kolikon, ja mestari sallii aarteen. Ihminen haaskaa energiaansa murehtimiseen lisädollarista tai eurosta tai pesosta tai jenistä. Mitä todella hyvän energian ja ajan haaskausta. Hyvin rajoittunutta.

Mestari sallii koko aarteen, koko asian. Mestari ei ole huolissaan pikkujutuista, koska ne ovat osa virtausfysiikkaa. Ne ovat vain siinä. Niiden täytyy olla. 

Mestari sallii koko aarteen, ja koko aarre on materiaalisia asioita, tietysti. Se on materiaalista yltäkylläisyyttä, Se on terveyttä. Se on myös viisautta ja iloa. Mestari sallii koko asian, koko aarteen. Rajoittamatta sitä.

Siis tässä olette nyt, tänä suuren muutoksen aikana – kääntymisen, vaihtumisen, remontin, ympäripyörähtämisen aikana, miten sitä halutaankin kutsua. Nyt tapahtuu valtava transformaatio. Olette sen keskellä.

Ja sen lisäsi teistä on tulossa hyvin superherkkä. Ne tapahtuvat yhteistyössä, mutta joskus vaikuttaa siltä, että ne toimivat toisiaan vastaan, eivätkä ne toimi. Ne eivät toimi. Teistä on vain tulossa herkempi, tietoisempi, kun olette tulossa oikeasti en-synkkaan oman energianne kanssa.

Vedetään syvään henkeä tässä kohtaa, ja tuntekaa, missä olette tällä hetkellä elämässänne – sen eeppisyyttä, mitä käytte läpi. 

Okei, vedetään kunnolla syvään henkeä. Meillä on täällä asioita puhuttavana. 

(Musiikki loppuu)

Hyvä.


Tarinan aika

Kaipaan shaumbrojani. Kaipaan teitä. Kaipaan yleisöä shoudissa. Olen jopa ehdottanut, että shoudeihin laitettaisiin pahvinukkeja esittämään teitä, jotta huone tuntuisi täydemmältä. Kaipaan vuorovaikutusta kanssanne. Kaipaan tuota suostuttelua. Kaipaan tuota provosointia. Kaipaan tuota huumoria. Voi, kaipaan tuota huumoria kovasti. On vaikeaa tehdä huumoria, kun te ette ole siinä, koska huumori on yleensä teidän kustannuksellanne. Siis miten teen huumoria? Omalla kustannuksellani? Tuskinpa. Enpä juuri.

Nautin tuosta energiasta, ja kun 50, 60 teitä istuu studiossa shoudia varten, se on melkein kuin magneetti, joka vetää teidät kaikki muut, jotka istutte kotona tietoikoneillanne. Teistä tulee ikään kun ankkuri heille, ja sitten he kerääntyvät, kun pidämme shoudin, ja kuinka kauan siitä on nyt? Vuosi tai vähän enemmän, ettei ole ollut yleisöä. Työpajoissa nyt viime aikoina, kyllä, ja minulla oli niin paljon patoutunutta intohimoa ja kaipausta shaumbroja kohtaan, että luulen menneeni vähän yli joidenkin kanssa näistä muutamista ryhmistä. Olen saattanut olla vähän kiihkeä heidän kanssaan?

LINDA: Ehkäpä.

ADAMUS: Ehkäpä, joo. Mutta kyse on vain tästä syvästä kaipauksesta olla taas shaumbrojen kanssa. Siis tässä sitä taas ollaan ilman yleisöä. Mitä pitäisi tehdä? Mitä pitäisi tehdä? Siis …

LINDA: Anna mennä, kiusaa minua (Adamus naureskelee).

ADAMUS: En halua tehdä sitä liikaa, Linda. En halua aiheuttaa sinulle mitään pysyvää vahinkoa. Siis ei, en halua tehdä sitä liikaa. Niinpä haluaisin nyt käyttää apuna teatteria, jonka olen luonut.

LINDA: Mm hmm.

ADAMUS: Muuten, jokaisella teistä on nyt paljon teatterikeinoja, joita voitte käyttää koska tahansa. Teidän täytyy vain vetää ne takataskustanne ja käyttää niitä aina silloin tällöin. Teatterikeinot ovat mahtava asia, ja ne auttavat todella energian virtausdynamiikassa, koska pääsette pois päästänne. Te vain näyttelette. Siis kyllä, minulla on pieni teatterikeino. Aion kertoa tarinan.

LINDA: Okei.

ADAMUS: Ja se on mestaritarina.

LINDA: Varmaan.

ADAMUS: Se on teille tuttua: "Mestari ja …", mikä tässä tapauksessa on: "Mestari ja kyselevät oppilaat". Ja esittäisitkö kaikkien niiden oppilaiden roolia, jotka ovat kerääntyneet kuuntelemaan mestaria?

LINDA. (innostuneesti) Voi, rakastaisin tehdä sen! Minulla on erittäin hyvän oppilaan historia.

ADAMUS: Hyvä, hyvä. Siis esität kaikkia heitä.

LINDA: Totta kai.

ADAMUS: Minä esitän mestarin roolia.

LINDA: Järkyttävää.

ADAMUS: Se on minulle helppoa. Minun ei oikeastaan tarvitse tehdä kovasti työtä sen eteen.

LINDA: Okei.

ADAMUS: Esitän mestarin roolia, ja kerromme tämän tarinan niiden kysymysten avulla, joita sinulla on …

LINDA: Okei.

ADAMUS: … oppilailta, ja näin voimme tavallaan tuoda yleisön takaisin.

LINDA: Ai, okei.

ADAMUS: Okei. No niin, vedetäänpä kunnolla syvään henkeä yhdessä, ennen kuin aloitamme.

LINDA: (hengittää ulos kuuluvasti) Joo, okei.

ADAMUS: Mestaritarina. Ja taas kerran, minä esitän mestarin roolia, ja Linda esittää monien oppilaiden roolia.

LINDA: Okei.


"Mestari ja kyselevät oppilaat"

ADAMUS: Mestari veti tuolin suuren tammen alle tänä kauniina kesäiltapäivänä. Noin 20 oppilasta oli kerääntyneenä sinne. Se ei ollut virallinen tunti. Se oli vain epämuodollinen kokoontuminen, jollaisia he tekivät aina silloin tällöin – mestari ja jotkut oppilaat. Oppilaat odottivat todella innolla sitä, koska tämä oli luokkahuoneen ulkopuolella. Se oli vähän rennompaa, ei ehkä yhtä intensiivistä. 

Jotkut oppilaat kutsuivat sitä vitsaillen Zen/epä-Zen -kokoontumiseksi, koska usein he menivät suuriin, suurin Zen-tyyppisiin kysymyksiin ja sitten oivalsivat, että oli epä-Zenin aika.

Siis mestari istuutui tuolilleen, siemaisi kahviaan, joka tässä tilanteessa ei ole itse asiassa kahvia. Tiedoksenne vain, että olen vähän pettynyt.

LINDA: Ei se minun vikani ole!

ADAMUS: Olen silti pettynyt. Mestari siemaisi kahviaan.

LINDA: Pitäisikö meidän hankkia sinulle kahvia? Voisimme nimittäin tehdä sen.

ADAMUS: Ei, minulla on kaikki ok. Älkää olko huolissanne …

LINDA: Ei kuulosta siltä, että sinulla on kaikki ok.

ADAMUS: Älkää olko huolissanne minusta. Ei, ei, kiitos.

Mestari istuutui alas, siemaisi kahviaan, jonka yksi oppilaista oli hyvin ystävällisesti tuonut hänelle sinne, vaikkei hän ollut pyytänyt, koska oppilaat ennakoivat aina mestarin halut. Se saattaisi olla vinkki, mutta ehkä ei.

LINDA: Työstän sitä.

ADAMUS: Mestari veti syvään henkeä oppilaiden kanssa ja sanoi: "Tänään puhumme yhdestä vanhimmasta filosofisesta väittelynaiheesta ikinä, joka on melkein piesty hengiltä, mutta tänään puhumme tästä aiheesta suhteessa siihen, mitä käytte läpi matkallanne. Tänään puhumme onnellisuudesta.

LINDA: Ai jaa.

ADAMUS: Onnellisuus. "Pyydän teitä nyt", sanoi mestari. "Pyydän teitä nyt tuntemaan onnellisuutta, omaa onnellisuustasoanne. Mitä onnellisuus on? Onko se jotain, minkä voi saavuttaa? Onko se jotain haluttua? Onko se vain merkityksetöntä filosofista väittelyä? Tuntekaa onnellisuutta hetki, jokainen teistä täällä tänään. Oletko onnellinen? Onko edes tärkeää olla onnellinen?"

(Tauko)

Sitten muutaman minuutin kuluttua yksi oppilaista oivalsi, että mestarin kahvikuppi oli tyhjä, ja sitten hän toi uuden kupillisen kahvia (Adamus naureskelee), kuin tilauksesta tietysti. Hän toi uuden kupillisen kahvia – öhöm – aa, niin sitä pitää (joku tuo kupin kahvia Adamukselle). 

LINDA: Voi, taikuutta! Kuka tiesi?

ADAMUS: Kiitos.

LINDA: Kuka tiesi?

ADAMUS: Kiitos tarpeideni ennakoimisesta. Oppilas toi uuden kupillisen kahvia – hyvä, ja pyydän Lindaa, olisitko kiltti (Linda lisää sokeria) – ja mestari sanoi sitten: "Tässä kohtaa haluaisin nyt ottaa kysymyksiä, joita teillä on onnellisuudesta." Öhöm, öhöm (Lindalle).

LINDA: Joo, joo! "Mestari, pitäisikö meidän tavoitella onnellisuutta?" Hei, vielä yksi kerma, rakas. (Adamukselle, joka nappaa kahvikupin)

ADAMUS: "Pitäisikö meidän tavoitella onnellisuutta?" mestari sanoi, siemaisten kahviaan ja kerraten, mitä Nietzsche kerran sanoi: "Ihmisten ei pitäisi tavoitella onnellisuutta. Kukaan ihminen ei itse asiassa tavoittele onnellisuutta, paitsi englantilaiset, jotka tekevät sitä koko ajan."

En ole oikein varma, mitä Nietzsche tarkoitti sillä, mutta ei, ihmiset eivät itse asiassa tavoittele onnellisuutta. He ajattelevat onnellisuutta. He haluaisivat onnellisuutta, mutta he ovat niin kiireisiä jokapäiväisessä elämässään, että he eivät yksinkertaisesti tee siitä prioriteettia. He ovat hyvin kiireisiä sellaisissa asioissa, kuin rahan ansaitseminen, lapsistaan huolehtiminen, ongelmaratkaisun yrittäminen töissä, tällaisissa asioissa. "Ei, itse asiassa ihmiset eivät oikeasti tavoittele onnellisuutta", mestari sanoi, etsien nyt seuraavaa kysymystä.

LINDA: "Mestari, tuovatko maine ja mammona onnellisuutta?"

ADAMUS: Hmm. "Maine ja mammona. Mainetta ja mammonaa tulee onnellisuutta tavoitellessa. Yksilö yrittää hankkia esimerkiksi enemmän rahaa, ajatellen sen tuovan onnellisuutta. Yksilö tuntee, että maine, myös tunnustus, on polku onnellisuuteen. Mutta loppujen lopuksi onnellisuus on itsenäinen. Se ei vaadi mainetta tai mammonaa. Nimittäin ne ovat vain onnellisuuden tavoittelua, mutta eivät välttämättä johda itse onnellisuuteen.

"Ei, kyse ei ole näiden muiden asioiden saamisesta. Onnellisuus on omillaan.

"Onnellisuus ei todellisuudessa ole – kuten usein sanotaan – tavoite eikä määränpää, ja silloin kun tavoite liitetään onnellisuuteen, se on melkein saavuttamatonta. Mutta onnellisuutta on joka hetkessä, ja siksi kerron teille kaikille oppilailleni, että siinä on kyse joka päivästä, jonka olette täällä koulussa. On vaikeita päiviä ja on helppoja päiviä, mutta jokaiseen päivään voi olla punottuna onnellisuutta, myös vaikeimpina aikoina. Ja yksi syistä miksi olette täällä, on ymmärtää se – ymmärtää, ettei kyse ole sen tuomitsemisesta, missä olette tai miten olette, vaan kyse on kokemusten läpikäymisestä ja sitten luontaisen onnellisuuden tuntemisesta siinä."

Mestari piti hetken tauon, jotta jokainen voisi pohtia hänen suuria, suuria viisauden sanojaan (Adamus sulkee silmänsä). Hän huomasi kuitenkin silmäkulmastaan, että moni oppilas oli sikeässä unessa. Hmm. Sellaista on mestarina oleminen.

Sitten hän otti seuraavan kysymyksen.

LINDA: "Mestari, voinko saavuttaa onnellisuuden järkeilemällä/päättelemällä?"

ADAMUS: Jos mestarin silmät olisivat olleet auki, olisitte hänen silmämuniensa pyörivän tuosta kysymyksestä (Adamus avaa silmänsä ja pyörittelee niitä; Linda naureskelee). "Voinko saavuttaa onnellisuuden järkeilemällä?"

Mestari veti syvään henkeä, kuin välttääkseen sen ärsyyntyneen sävyn, joka olisi muuten saattanut olla hänen äänessään, ja sanoi: "Väliaikaisesti, kyllä. Väliaikaisesti voitte käyttää ajatuksia ja myös järkeilyä luomaan illuusion onnellisuudesta. Voisitte kertoa itsellenne, että teillä on rahaa pankissa. Voisitte kertoa itsellenne, että lapsenne rakastavat teitä. Voisitte kertoa itsellenne, että olette menestyneempi, kuin monet muut ihmiset. Voisitte kertoa itsellenne, että olette edellä niissä elämän tavoitteissa, joita olitte asettaneet itsellenne. Ja se tuo tietyn määrän ns. teko-onnellisuutta, sokerionnellisuutta, kuten kutsuisin sitä. Mutta ei. Perimmiltään, loppujen lopuksi, todellinen onnellisuus, aito onnellisuus joka tulee elämäänne, ei tule näistä muista asioista, vaan se tulee sielusta – sielusta. Ja aito onnellisuus on sen tietämistä, että olette intohimossanne, seuraatte intohimoanne, sen tietämistä, että lopultakin alatte sallia ja hyväksyä itsenne. Ne ovat tärkeitä asioita."

Mestari sulki silmänsä taas ja odotti seuraavaa kysymystä yleisöltä.

LINDA: "Mestari, tulin onnettomasta perheestä. Onko se kohtaloni?"

ADAMUS: Aa, tämä oli iso kysymys hyvin monille oppilaille – tuleminen onnettomasta perheestä. "On vanha sanonta", mestari sanoi, "joka kuuluu näin: "Onnelliset vanhemmat, onnelliset lapset. Onnettomat vanhemmat, erittäin onneton perhe."

"Noin 50 % onnellisuudesta on kirjaimellisesti geenissänne sillä hetkellä, kun synnytte. Se tulee esi-isiltä peritystä genetiikasta, ja se muodostaa, hyvin valtavassa määrin, onnellisuuskykynne tai ainakin onnellisuustietoisuutenne tuossa elämässä. Jos vanhempanne ovat onnettomia, on todennäköistä, että tekin olette. Poimitte heidän energiansa. Olette tässä elämässä nyt tuossa onnettomassa kierteessä. Siis yleisesti ottaen, kyllä, noin 50 % geeneistänne on tuota onnellisuutta.

"Noin 10 % tulee pelkästään hyvästä tuurista, voitaisiin sanoa – asioista jotka asettuvat riviin tai energiastanne palvelemassa teitä, jos sallitte sen, kuten itse sanoisin – ja vielä noin 40 % tulee massatietoisuudesta, ympäristöstänne, todellisuudestanne ja todellisuushavainnostanne.

"Siis vastaus kysymyksesi: "Onko tämä kohtalonne, jos teillä olisi onnettomat vanhemmat?", on todennäköisesti myönteinen useimmilla ihmisillä. Mutta sitten kun pysähdytte hetkeksi ja oivallatte, että te ette ole enää riippuvaisia heistä – saatatte rakastaa heitä kovasti tai saatatte inhota heitä, sillä ei ole merkitystä, mutta ette ole enää riippuvainen heistä – ja onnellisuus ei löydy geeneistänne tai DNA:stanne, että tuon onnettomuuden ei tarvitse tulla karman tuloksena. 

"Olette kaikin tavoin vapaa elämässänne, olette vapaa olemaan onnellinen. Se on luontainen oikeus. Se on sielun tapa, mitä kutsuttaisiin onnellisuudeksi, tai sielun tapauksessa tyytyväisyydeksi. Ihminen on onnellinen, sielu on tyytyväinen, ja se on teidän oikeutenne, ja sitten kun otatte takaisin tuon oikeuden, ettekä enää anna yhteiskunnan tai edes tuurin tai perheen sanella onnellisuustasoanne, oivallatte, että se on aina ollut siinä, mutta oma perheenne oli tukahduttanut sen ja värittänyt tummaksi.

"Siitä syystä on hyvin tärkeää oivaltaa, että olette täysivaltainen olento, ettekä kiitollisuudenvelassa perheelle, esi-isille tai sukulinjalle. Vaikka saatatte rakastaa heitä kovasti, muista riippumattomina sieluolentoina, ei ole enää sopivaa välittää karmaa ja onnettomuutta ja sellaisia asioita, kuin sairaus, alkoholismi, masennus ja kaikki muut, perhelinjaa pitkin. Siis nyt", mestari sanoi oppilaille, "se riippuu täysin teistä. Hyväksyttekö oman onnellisuutenne? Vai jatkatteko nojaamista tuohon perheen osamäärään?" 

Hän veti syvään henkeä, ja muisti sitten oman perheensä, nuo vaikeudet ja haasteet, nuo häiriöt ja kaaoksen, kun hän oli kasvuiässä, oivaltaen hyvin pitkään – kauan, kauan ennen, kuin hänestä tuli mestari – että hän seurasi onnettoman perheen askelia. Vasta sitten kun hän oli epätoivonsa synkimmissä hetkissä ja sanoi: "Ei enää", hän jätti sen ja lähti tavoittelemaan omaa Itseään ja loppujen lopuksi omaa onnellisuuttaan.

Hän veti syvään henkeä ja piti tauon, odottaen seuraavaa kysymystä.

LINDA: "Mestari, sanotko, että onnellisuus on valinta?"

ADAMUS: "Onnellisuus on perspektiivi. Onnellisuus on ehdottomasti valinta, mutta sitä ei voi pakottaa paljolla järkeilyllä. Sitä ei voi pakottaa yrittämällä ajatella omaa tietään siihen. Siinä oivallatte, että onnellisuus on sielun lahja ihmiselle, ja se on teidän oikeutenne. Se on ollut oikeutenne koko ajan, ja nyt kysymys kuuluu: sallitteko sen? Ja parempi kysymys olisi: miksi ette salli sitä?"

LINDA: Hmm.

ADAMUS: "Ja yleisesti syy siihen on, että olette edelleen riippuvainen ulkoisista asioista – ihmisistä ja tapahtumista – ja turvaudutte edelleen vanhoihin ihmistavoitteisiin ja -haluihin, vanhoihin haluihin, määrittäessänne onnellisuutenne tason, ja siksi se on vaikeasti tavoitettavaa. Se on melkein mahdotonta.

"Sitten kun oivallatte, että onnellisuus on sielun lahja ihmiselle – sielu tiesi, että ihminen kävisi läpi haastavia kokemuksia, ja sielu sanoi: "Ja tässä on tämä lahja, jota kutsumme onnellisuudeksi." Ei mielihyvä. Se on eri asia. Mielihyvä on ihmisen tekemä tunne ja emootio. Onnellisuus on sielun lahja, ja se on siinä teitä kaikkia varten, kun olette valmis ja arvokas vastaanottamaan sen."

Ja mestari veti syvään henkeä ja siemaisi hieman kahvia, odottaen seuraavaa kysymystä.

LINDA: "Mestari, minulla on onnellisia muistoja, mutta en yleisesti ottaen ole onnellinen. Sitäkö kaikki onnellisuus on, muistoja?"

ADAMUS: "Monille ihmisille kyllä. Monet ihmiset voivat löytää onnellisuuden, kun he menevät muistoihin. Kun he ajattelevat itseään lapsena, kun he ottivat kuvan jostain, ja vaikka tuolla kuvan ottamishetkellä he eivät ehkä ole olleet onnellisia, niin nyt he katsovat onnellisia muistoja siitä. Oli tosiaankin myös huonoja muistoja, kamalia, kammottavia muistoja, mutta kyllä, oli onnellisia muistoja.

"On unelmia onnellisuudesta. Kun ajattelette tulevaisuuteen, uneksitte tulevaisuudesta, millaista on viiden tai kymmenen vuoden kuluttua, se voi tuoda hymy kasvoillenne, oivaltaen, että olette menneet läpi koko tästä vaikeasta transformaatiosta. Olette luopuneet muihin ihmisiin turvautumisesta. Hymyilette, kun oivallatte, että energia on vain siinä, että se vain palvelee teitä, ja se on hyvin vaivatonta, taiteellista ja luovaa samanaikaisesti. Hymyilette, mutta se ei välttämättä tee teistä onnellista tuossa hetkessä.

"Itse asiassa, useimmilla ihmisillä onnellisuus on menneisyydessä tai tulevaisuudessa. Se ei ole juuri nyt. He eivät salli sitä hetkessä, itsensä olla onnellinen. Monet ihmiset tuntevat syyllisyyttä onnellisuudesta, koska he vertaavat itseään muihin ja sanovat: "En voi olla onnellinen, ennen kuin olemme kaikki onnellisia." Toisilla on myös niin kiire mielen prosessoinnissa, asioista murehtimisessa ja itsensä epäilemisessä tuolla hetkellä, läsnä olevassa hetkessä, että he eivät yksinkertaisesti ole tietoisia tästä luonnollisesta onnellisuuslahjasta, joka on aivan siinä. Onnellisuus voi olla rinnakkain huolenkaltaisten asioiden kanssa. Se kaikki on aivan siinä. Kyse on vain perspektiivistä, miten päätätte katsoa sitä."

Mestari veti syvään henkeä ja odotti seuraavaa kysymystä, mutta oli melko pitkä tauko, kun hänen oppilaansa pohtivat kaikkia sanoja, joita hänellä oli sanottavana. Hän hymyili itsekseen onnellisesti ja ajatteli: "Tänään kuulostan vähän Kahil Gibranilta. Kaikki nämä upeat kysymykset."

Hän odotti hetken, ja seuraava kysymys tuli.

LINDA: "Mestari, mikä rauhan ja onnellisuuden ero on?"

ADAMUS: "Kyllä."

(Tauko)

Sitten mestari hymyili itsekseen: "Kyllä. Tavallaan ne ovat sama asia, koska ne ovat kumpikin ristiriidattomia. Rauhaa on, kun opitte elämään itsenne kanssa. Rauhaa on, kun oivallatte, ettei sisällä tai ulkopuolella ole enää taisteluja. Rauhaa on, kun tunnistatte, että kaikki asiat ovat niin, kuin niiden pitäisi olla, vaikkeivät näyttäsi olevan. Mutta kaikki asiat ovat niin, kuin niiden pitäisi olla. Se saa aikaan rauhatunteen, ja sitten tuossa rauhassa yksilö voi muistaa tämän luonnollisen onnellisuuslahjan, joka on hänen elämässään.

"On vaikeaa tunnistaa tuo lahja, on vaikeaa saada tuo onnellisuus, kun ette ole rauhassa itsenne kanssa. Mutta kun kaikki asiat hyväksytään, kun ei ole enää taisteluja ja tappeluja, kun lohikäärme ei ole enää sitä vihamielistä energiaa, jota se oli ennen, kun lohikäärme on nyt lemmikkinne, on paljon helpompaa tuntea tuo onnellisuus, tuo lahja joka on jo siinä."

Ja sitten seuraava kysymys tuli yhtäkkiä.

LINDA: "Mestari! Mikä on itsearvostuksen ja onnellisuuden ero?"

ADAMUS: "Kyllä", mestari sanoi jälleen. "Kyllä. Ne ovat hyvin läheisessä yhteydessä, itsearvostus ja onnellisuus.

"Itsearvostus on havainto itsestänne. Oletteko arvokas? Itsearvostus on tapanne nähdä, kuka olette. Näettekö itsenne kirkkaan ja puhtaan peilin kautta? Vai näettekö itsenne säröisen peilin kautta? Näettekö itsenne niin, kuin muut näkevät teidät? Vai näettekö itsenne sielunne perspektiivistä?

"Se luo itsearvostustason, jossa onnellisuus on vähän erilaista. Siinä ei ole kyse perspektiivistä. Siinä on kyse hyvinvoinnin tilasta, hyväksynnän ja armon tilasta, sen oivaltamisen tilasta, että teillä on oikeus olla onnellinen. 

"Niin kauan kun ihmisiä on elänyt tällä planeetalla, he ovat olleet vaihtelevassa määrin onnettomia. Niin kauan kun ihmiset ovat täällä taistelleet toisten kanssa ja perimmiltään itsensä kanssa, asettaen itselleen suuria vaatimuksia hyvin monin tavoin, tätä onnellisuutta, tätä hyvinvoinnin tilaa, ei ole ollut.

"Ihmiset ovat täynnä stressiä tällä hetkellä. Heillä on kiire, kiire, kiire elämässään. He yrittävät aina saavuttaa jotain. He perustavat menestyksensä sellaisiin asioihin, kuin raha, ystävät ja terveys, ja loppujen lopuksi se ei oikeasti tuo onnellisuutta. Itsestään selvästi se ei tuo onnellisuutta. On vaikeaa olla tuossa olemisen tilassa.

"Mutta kun oivallatte, että olette arvokas, kun oivallatte, ettei ole enää mitään tarvetta tuntea syyllisyyttä ja häpeää mistään – te olette arvokas – silloin on paljon helpompaa olla tässä onnellisuuden tilassa."

Mestari veti syvään henkeä ja haistoi ilmaa. Hienoinen tuulenvire oli noussut, ja hän saattoi haistaa energian muuttuvan ryhmässä. Nimittäin energia on erittäin helppo havaita haistamalla, ja hän saattoi haistaa, että jokin oli muuttumassa, ja joskus silloin kun suuria muutoksia tapahtuu, tuoksu ei ole aina miellyttävä. Mutta kun tuo haju menee ohi, tuo syvän muutoksen epämiellyttävä haju, se avaa tien makealle tuoksulle, nektarin tuoksulle, hunajan tuoksulle, vastapaistettujen piparien tuoksulle.

Seuraava kysymys tuli oppilailta.

LINDA: "Mestari, voiko minulla olla haasteita ja seikkaluja ja voinko olla samalla onnellinen?"

ADAMUS: "Ehdottomasti. Haasteet ja seikkailut elämässänne – jotkut nimenomaan ja tietoisesti valitsemianne, ja toiset niistä vain tapahtuvat – voivat varjostaa koko tätä onnellisuusjuttua. Ne voivat saada sen näyttämään kaukaiselta tai olemattomalta. Mutta perimmiltään, kyllä, jokaisessa seikkailussa ja jokaisessa haasteessa – vaikka kävisitte läpi vaikeuksia – on onnellisuutta, kun oivallatte yhden erittäin tärkeän asian: te olette se, joka luo kaikki haasteet ja seikkailut elämässänne. Te olette se, joka haluaa sukeltaa syvälle kokemukseen, on tuo kokemus sitten huumeriippuvuus tai Himalajan vuorille kiipeäminen. Te olette se, joka luo sen kaiken.

"Kun oivallatte sen, voitte löytää onnellisuutta, vaikka teillä olisi suuria haasteita, vaikka olisitte jonkinlaisessa pelottavassa seikkailussa. Kyse saattaisi olla pelkästään sen päättämisestä viimeinkin, että lähdette työpaikastanne. Aloitatte oman bisneksenne. Se on pelottavaa. Se on suurta seikkailua. Mutta kun oivallatte, että te luotte sen kaiken, että se on mahtava tilaisuus siirtyä todella sanoista tekoihin, mahtava tilaisuus antaa energianne palvella teitä, niin kyllä, onnellisuutta voi olla myös stressin, seikkailun ja haasteiden aikoina."

Mestari odotti seuraava kysymystä.

LINDA: "Mestari, onko onnellisuus ajatus vai tunne?"

ADAMUS: "Kyllä! Onnellisuus voi olla ajatus. Voitte ajatella onnellisia ajatuksia itseksenne, ja monet teistä yrittävät tehdä sitä. Monet teistä yrittävät rauhoitella itseään onnellisilla ajatuksilla. Mutta lopulta oivallatte, että ne ovat läpinäkyviä. Ne ovat melkein huijausta. Ne eivät kestä kovin kauan, ja valitettavasti ajateltuanne onnellisia ajatuksia jonkin aikaa, huomaatte romahtavanne takaisin maahan, jopa pettyneempänä itseenne kuin koskaan. Tarkoitus ei ole sanoa, että onnellisuutta ei ole ajatuksissa, mutta yleensä ihmiset yrittävät ajatella tiensä onnellisuuteen.

"Onnellisuus on perimmiltään tunne. Se on tunne, joka ei ole täällä (osoittaen päätä). Se on tunne, joka alkaa täältä (osoittaen sydäntä). Kuten sanoin, sielu tuntee tyytyväisyyttä, voitaisiin sanoa tyydyttyneisyyttä. Ihminen tuntee usein tarvetta tehdä enemmän, saada enemmän, tavoitella enemmän, muuttaa/muuttua enemmän. Ihminen on aina täydellisyyden haluamisen tilassa, haluten jotain erilaista ja tuntien usein voimattomuutta tehdä sille mitään. Siis on hyvin, hyvin harvinaista, että ihmisillä on oikeasti nykyhetkessä onnellisuuden tunne, mutta se on ehdottomasti mahdollista.

"Se on lahja Hengeltä, ja on aika avata tuo lahja nyt. Ei vain ajatellessa menneitä onnellisia muistoja, ei vain uneksiessa tulevista onnellisista muistoista, vaan avata tuo lahja juuri nyt."

Mestari alkoi jo tulla vähän kärsimättömäksi, koska hän halusi lähteä ulos ajelulle. Niinpä hän sanoi luokalle: "Otan vielä muutaman kysymyksen. Mikä on seuraava?"

LINDA: Ai, no. "Jos minulla on terveys- ja talousongelmia, onko silti mahdollista olla onnellinen?"

ADAMUS: "Se tekee erityisen vaikeaksi olla onnellinen, etenkin terveysongelmat, ja tietysti jokainen teistä jolla on ollut taloudellisia ongelmia, ymmärtää, että se on erittäin häiritsevää onnellisuudelle. Kaikki huomionne keskittyy terveyden tai varallisuuden kaltaisiin asioihin, ja sitten unohdatte taas kerran sen luontaisen onnellisuuden, joka teillä on. 

"Se on lahja, jonka Henki, sielunne, antoi teille tietäen, että teillä olisi paljon mielenkiintoisia kokemuksia, ja sanoen: "On tämä onnellisuusjuttu, johon voit palata koska tahansa. Se on aina siinä. Myös pahimmissa myrskyissä tämä onnellisuus on aina siinä. Myös silloin jos kehossasi on sairautta ja jos taloudellinen yltäkylläisyytesi ei virtaa haluamallasi tavalla, haluaisin sinun löytävän tuon onnellisuuden. Se on aina siinä. Haluaisin sinun menevän takaisin siihen, vaikka kaikki kertoisi sinulle, ettei ole mitään syytä olla onnellinen nyt. Äläkä etsi sitä mielesi kautta. Palaa siihen sydämesi kautta." Palatte takaisin tähän onnellisuuslahjan paikkaan, joka on luonnostaan teissä, ja se muuttaa energioiden suuntaa. Se muuttaa myrskyn kauniiksi merituulen henkäykseksi."

Seuraava.

LINDA: "Mestari, minulla on kaksi koiraa. Hau, hau! Ovatko lemmikit onnellisia?"

ADAMUS: Hmm. "Jos ihminen on onnellinen."

LINDA: Ai jaa.

ADAMUS: "Jos ihminen on onnellinen, koska lemmikit ovat heijastus. Lemmikit ovat peili. Lemmikit ovat "takaisinkytkentä", on kyse sitten koirasta, kissasta tai mistä tahansa muusta lemmikistänne. Onnellinen ihminen, onnellinen lemmikki. Lemmikki poimii kaikki tunteet, joita teillä on, ja sitten periaatteessa käy ne itse läpi. Joskus lemmikki poimii tasapainottomuutenne, onnettomuutenne ja imee sen itseensä. Joskus lemmikki menee niin pitkälle, että se ottaa itselleen jonkin sairauden, jonka te olisitte ehkä muuten saaneet. Mutta onko lemmikki perimmiltään onnellinen?  Perimmiltään ja filosofisesti ehdottomasti on, koska lemmikki on palvelemassa teitä riippumatta siitä, minkä läpi te laitatte sen. Kiitos."

LINDA: Hmm. "Mestari, mikä on onnellisuuden ja sallimisen korrelaatio?"

ADAMUS: Hmm. "Sanoisin, että onnellisuuden ja sallimisen välillä on suora korrelaatio. Voidakseen saada todellista onnellisuutta, on tärkeää sallia. Ja sitten kun sallitte, teillä on todellista onnellisuutta. Siis sanoisin, että ne kulkevat käsi kädessä. Ne ovat kuin …" Mitkä kaksi asiaa ihmistasolla kulkee käsi kädessä? Suklaa ja piparit. "Kyllä, ne ovat todella osa samaa – salliminen ja onnellisuus, ehdottomasti."

Mestari veti syvään henkeä. Hän alkoi tulla nyt vähän kärsimättömäksi. Hänellä oli asioita tehtävänä, paikkoja käytävänä, ihmisiä nähtävää, ja joskus tulee kohta, jolloin kysymyksistä tulee, no, tylsiä tai ne kiertävät kehää. Niinpä mestari veti nyt syvään henkeä ja pyysi viimeistä kysymystä.

LINDA: "Mestari, oletko sinä onnellinen?"

ADAMUS: Mestari katsoi ylös, puhuen oppilaalle, joka oli juuri esittänyt tuon kysymyksen, ikään kuin pyytäen tuota kysymystä uudestaan. Hän teki tämän teatraalisuuden vuoksi, jotta kaikki huoneessa kuulisivat, ja hän nosti kulmakarvojaan, ikään kuin sanoakseen: "Toista tuo kysymys."

LINDA: "Mestari, oletko sinä onnellinen?"

ADAMUS: Tässä kohtaa mestari nousi ylös, veti syvään henkeä ja sanoi: "Epäilemättä. Epäilemättä."

Ja sen myötä hän käveli pois, nousi klassiseen Porsche 911 -autoonsa ja ajoi onnellisena auringonlaskuun, nauttien tilaisuudesta päästä ajelulle yhdellä monista autoistaan. Hän rakasti autoa, koska se oli symboli seikkailusta, tiestä, matkasta, mutta nyt sen sijaan, että hän olisi taistellut tietä vastaan, kamppaillut tietä pitkin, hänellä oli paljon autoja, paljon vanhoja autoja, joita hän rakasti kehittää, pelkästään nauttiakseen ajelusta. Tarvitsematta mennä minnekään, sallien vain onnellisuuden.

Ja niin päättyy tarina mestarista ja oppilaista. Hyviä kysymyksiä, rakas Linda. Ja kaiken tämän opetus on hyvin yksinkertainen.


Ei enää epäilyä

Mestari päätti viimeisen kysymyksen, kun joku sanoi: "Mestari, oletko sinä onnellinen?" sanoen: "Epäilemättä. Epäilemättä minä olen." Ja se on koko tarinan opetus.

Epäilykset ovat se yksi asia, joka vie teidät pois onnellisuudesta. Epäilykset. Epäilette, kuka olette. Epäilette, miksi olette täällä. Epäilette, mihin planeetta on tällä hetkellä menossa. Epäilette omia kykyjänne. Epäilette sieluanne. Epäilette mieltänne, ja ehdottomasti epäilette kehoanne. Ne kaikki vievät teidät pois onnellisuudesta, joka on aivan siinä (osoittaen sydäntä). Se on rakennettuna teihin. Voitaisiin sanoa, että se on rakennettuna sielutasolla ihmisolemukseenne. Mutta epäilykset aiheuttavat sen, että te ette koskaan näe sitä. Ette koskaan tunne sitä. Harvoin, hyvin harvoin koette sen.

Mestari sanoi: "Epäilemättä minä olen", koska hän oli jo kauan sitten oppinut päästämään irti epäilyksistä. Ja kun hän teki sen, hyvinvoinnin ja onnellisuuden tunne palasi häneen, ja hän oivalsi, että tämä oli hänen luonnollinen tilansa.

Matkan varrella mestarilla oli ollut paljon vaikeuksia omassa elämässään. Hän oli riehakas teini, joutui paljon vaikeuksiin ja oli menossa väärää polkua monta kertaa. Hän ei ollut jokin ihmelapsi tai mitään sellaista. Ei. Hän oli kuin monet teistä. Hänellä oli konfliktinsa ja haasteensa ja hänellä oli arpensa – tunnepuolen ja fyysiset – todisteena siitä. Mutta kun hän pääsi polulle ja kun hän pääsi siihen kohtaan, jossa te olette tällä hetkellä, hänen opettajansa sanoi hänelle: "Kyse on epäilemättömyydestä, siitä ettei ole enää epäilyksiä."

Ja mestari ajatteli itsekseen tuolloin: "No, se kuulostaa hyvältä – ei epäilyksiä – mutta ihmisen on vaikea vain vetää syvään henkeä ja antaa kaikkien epäilyksiensä mennä. Ihmisessä vilisee epäilyksiä joka tasolla."

Ja kun ihminen kysyi tuolta mestarilta: "No, miten pääsen epäilyksistä yli? Miten käsittelen tämän epäilyksen ja tuon epäilyksen ja tuon epäilyksen?", hänen mestarinsa katsoi häntä hyvin tiukasti ja sanoi: "Sinulla ei enää ole epäilemisen ylellisyyttä. Sinulla ei ole enää tuota ylellisyyttä."

Tuo osui mestariin kovaa – "ei ole enää tuota ylellisyyttä" – ja ensin hän halusi huutaa mestarilleen: "Mitä tarkoitat "ylellisyyttä"? En pidä siitä lainkaan." Mutta hän tiesi yhtäkkiä, mitä se tarkoitti. Hän antoi itselleen tämän epäilemisen ylellisyyden.

Se oli peliä, jota hän pelasi itsensä kanssa. Se oli vanhaa, vanhaa epäilypeliä. Eikä epäily ole niitä asioita, joita vastaan tappelette ja taistelette, ja menette sisään etsimään jokaisen pienen epäilyalueen itsestänne. Te vain oivallatte, ettei teillä ole enää tuota ylellisyyttä. Se palveli teitä hyvin, tietyssä määrin. Epäily sai teidät kyseenalaistamaan asioita, erityisesti itsessänne. Epäily auttoi teroittamaan miekkaanne, tiettyyn pisteeseen saakka, kunnes teloitte itsenne todella pahasti siihen. Epäily antoi teille peilin, johon katsoa, mutta se oli hyvin säröinen peili.

Teillä ei ole enää itsenne epäilemisen ylellisyyttä. On aika siirtyä eteenpäin.

Aika lakata epäilemästä, oletteko oikeasti täällä Oivaltamista varten. Tehkää se tai olkaa tekemättä.

On aika lakata epäilemästä, oletteko fiksu vai tyhmä.

Aika lakata epäilemästä, oletteko yhtä hyvä ja arvokas, kuin joku muu.

On aika lakata epäilemästä, onko teidän Oivaltamisaikanne.

Teillä ei ole enää tuota ylellisyyttä. Nyt on kyse siitä, että joko päästätte irti ja lakkaatte pelaamasta epäilemispeliä, tai lähdette pois tältä polulta ja palaatte jonnekin muualle.

Hengitetään tässä, tänä päivänä, syvään onnellisuutta. Nimittäin epäily tuhoaa onnellisuuden. Ehdottomasti tuhoaa. Ja teillä on oikeus olla onnellinen elämässänne. Se ei ole lainkaan filosofista keskustelua.  Teillä on oikeus onnellisuuteen, ja tarvitsette tuota onnellisuutta voidaksenne pysyä tällä planeetalla ruumiillistuneena mestarina.


Onnellisuuden merabh

Vedetään syvään henkeä, kun menemme onnellisuus merabhiimme tänään.

Kunnolla syvään henkeä.

(Musiikki alkaa)

Ihmiset ovat täynnä kaikenlaista epäilyä siitä hetkestä lähtien, kun he heräävät aamulla, koko päivän ja sitten pitkälle unitilaansa. Se on epäilyä epäilyn perään.

Jossain määrin se tavallaan palvelee tarkoitusta, ja auttaa teitä ymmärtämään enemmän itseänne, auttaa teitä ymmärtämään enemmän, kuka todellisuudessa olette. Mutta jossain kohtaa se ei enää yksinkertaisesti näytä hyvältä yllänne, ja teidän täytyy päästää siitä irti.

Ei enää epäilyä. Kenties helpommin sanottu kuin tehty, mutta teillä ei ole enää edes sen pohdiskelemisen ylellisyyttä. Ei tällä hetkellä, ei siinä missä olette.

Epäily repii teidät hajalle. Epäily estää teitä ymmärtämästä, kuka oikeasti olette, tai muistamasta, miksi olette täällä.

Epäily tukahduttaa intohimonne (joku aivastaa). Gesundheit (terveydeksi), ja siunausta. 

Epäily näännyttää teidät ja sairastuttaa kehonne. Se hidastaa mieltänne, ja se taatusti hidastaa tajuntaanne/tiedostamistanne. 

Ette voi taistella epäilyä vastaan. Se tuo vain lisää epäilyä, ja sitten epäilette, tuottaako epäilyä vastaan taistelemisenne edes mitään tuloksia. Ette voi taistella epäilyä vastaan.

Ette voi myöskään lumota epäilyä. Toisin sanoen, lumota sitä sanoen: "Rakas epäily, ollaan kivoja toisillemme. Olen oikeasti kiva ihminen. Epäilen itseäni paljon, mutta olen oikeasti hyvä ihminen." Ette voi lumota sitä.

Todellisuudessa minusta ei myöskään tunnu, että voitte terapoida epäilyä pois itsestänne – mennä terapiaan. Pelkästään se, että olette terapeutin tuolilla tai sohvalla, saa teidät epäilemään itseänne. Tarkoitan, että te ette olisi siellä ilman epäilyä, ja sitten se vahvistaa kaikkea sitä epäilevyyttä, jota teillä on. En usko, että voitte terapoida epäilyä pois menemällä elämään uudestaan elämänne traumaattisia hetkiä. Itse asiassa uskon, että se saa teidät epäilemään itseänne vielä lisää. 

Epäily on peliä. Se on paholaisen peliä, perimmiltään.

Epäily menee hyvin, hyvin syvälle. Se pääsee mieleenne ja menee sydämeenne. Se tihkuu suhteisiinne, kaikkeen. Se tihkuu "taloudelliseen elämäänne", ammatilliseen elämäänne. 

Ja tullessanne tähän paikkaan matkallanne, jäädessänne tänne ruumiillistuneena mestarina, kerron teille suoraan, että teillä ei ole enää itsenne epäilemisen ylellisyyttä. Se on siinä. Se on näin korutonta. Se on näin yksinkertaista. Teillä ei ole itsenne epäilemisen ylellisyyttä.

Te yritätte. Tiedän, että te yritätte, ja voi, seuraavasta kuukaudesta tulee mielenkiintoinen. Suututte minulle paljon, ja yritätte filosofoida epäilyä ja onnellisuutta kyllästymiseen saakka, kunnes haluan sylkäistä sille.

Itse asiassa pelaatte seuraavan kuukauden aikana kiihkeämpää epäilypeliä, koska ette ole varmoja … No, epäilette sanojani tässä, ja jossain kohtaa oivallatte: "Hemmetti, että Adamus oli oikeassa. Minulla ei ole enää epäilemisen ylellisyyttä."

Epäily on tunne- ja mentaalipeliä, jota pelaatte itsenne kanssa. Se pitää teidät ihmisenä. Se pitää teidät pienenä. Se pitää teidät eksyneenä. Ja kysytte: "Voinko vain päästää irti tuosta pelistä? Voiko todella tehdä sen?"

Älkää esittäkö tätä kysymystä tuollaisella epäilevällä tavalla. Kyllä, voitte kävellä suoraan sen yli. Ei enää epäilyä.

No niin, tämän te kohtaatte. Olette aina käyttäneet epäilyä työkaluna itsenne arvioimiseen, riskien välttämiseen ja sen varmistamiseen, etteivät asiat räjähtäneet päällenne. Epäilitte itseänne myös silloin, kun tunsitte suuria intohimojaksoja. Epäilitte. Peläten erottua muista, peläten olla erilainen, peläten, että kenties se oli väärin.

Epäilitte itseänne, ja niin pysyitte pienenä, todella pienenä. Ei enää. Ei enää.

Ja aivan kuten puhuimme jokin aika sitten makyosta, henkisestä hevonpaskasta, henkisistä häiriötekijöistä, puhumme lisää epäilystä seuraavassa kokoontumisessamme, mutta ei enää epäilyä – ja sille on sana, jota käytän myöhemmin. Ei epäilyä. Sillä ei ole enää sijaa täällä. Ei teillä, ei muilla shaumbroilla.  

Ette tarvitse enää tuota turvaverkkoa. Ette tarvitse tuota itsenne tuplatarkistamista. Ette tarvitse sitä vankeutta, johon epäily laittaa teidät. Teidän ei tarvitse enää tuplatarkistaa mieltänne tai ajatuksianne tai tekojanne. Ja tiedän teidän kohtaavan sen, kun pohditte epäilyksettömyyttä: "Mikä pitää minut paikoillaan? Mikä pitää minut ruodussa? Mikä estää minua tulemasta hulluksi? Jos en epäile tekemiäni asioita, mitä jos menen tekemään hulluja asioita?"

Ei, ei. Teette hulluja asioita nyt epäilemällä itseänne, elämällä pienesti, olematta onnellinen joka hetki. Se on hullua.

Vedetään kunnolla syvään henkeä tähän päivään. 

Kun oppilas kysyi mestarilta: "Mestari, oletko sinä onnellinen?" mestari vastasi vain: "Epäilemättä lainkaan."

Hänen tapansa sanoa: "Kyllä, olen onnellinen, koska en epäile itseäni. Olen kaikkea mitä olen. Olen onnellinen, koska luovuin tuosta pelistä jokin aika sitten, ja nyt voin olla onnellinen. Epäily on murhaaja. Epäily on raiskaaja. Epäily on varas. Käskin sen vain lähteä pois elämästäni."

Mestari ajoi nyt tyhjällä tiellä punaisella 911-mallisella antiikki-Porschellaan. Hän hymyili itsekseen tuon kokoontumisen kauneutta, miten hän oli jättänyt kaikki oppilaat ajattelemaan seuraavaan kokoontumiseen saakka. 

Hän ajoi pois tätä täysin avointa tietä, ei ollut muuta liikennettä, aurinko alkoi laskea ja hän veti syvään henkeä sanoen: "Kaikki on hyvin koko luomakunnassa. Olen niin hemmetin onnellinen."

Tämän myötä, rakkaat shaumbrat, en tarvitse yleisöä, mutta (naureskellen) kaipaan todella teitä kaikkia.

Olen täysivaltaisen alueen Adamus.