CRIMSON CIRCLEN MATERIAALEJA

Merlin minä olen -sarja

SHOUD 1 – ADAMUS ST. GERMAIN, Geoffrey Hoppen kanavoimana

 

Esitetty Crimson Circlelle

3.10.2020
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
www.crimsoncircle.com

 

Minä olen mitä olen, täysivaltaisen alueen Adamus.

 

Tervetuloa uuteen sarjaamme, "Merlin minä olen". Hmm.

 

Minulta menee hetki todella oivaltaa, mitä oivallan: että olemme tässä uudessa sarjassa. Tavallaan katson itseäni kirjastani "Koneiden aika". Tämä kirja katsoo minua. On vuosi 2020, tällä planeetalla on ryhmä oivaltaneita Merlinejä, ruumiillistuneita Merlinejä , ja aloitamme uuden aikakautemme. Olemme laittaneet kaiken vanhan roskan taaksemme. Ihminen on viimeinkin oivaltanut, ettei Oivaltaminen riipu siitä. Ihminen on oivaltanut, ettei hänen tarvitse käsitellä kaikkia ongelmiaan. Hänen ei tarvitse käydä läpi kaikkia on noita paperinenäliinoja (suom. huom. sana on alkukirjainta lukuun ottamatta sama kuin "ongelma" ja merkitsee myös mm. "kudos", "verkko"), kaikkia kyyneliä, kaikkia katumisia ja kaikkea muuta. Hän on sallinut lohikäärmeen tulla sisään, repiä hänet kappaleiksi, vastaanottanut "minä olen" -olemuksen anteeksiannon, eli "Hei "minä olen", se ei ole iso juttu." Se ei ole iso juttu. Ja sitten hän sallii Oivaltamisensa tai hänestä tulee tietoinen Oivaltamisestaan. Siis katson itseäni satojen vuosien kuluttua, kun tulemme tähän ruumiillistuneiden Merlinen kauneuteen tällä planeetalla.

 

Ei mikään pieni tehtävä. En ollut varma, voisiko sen tehdä. Loppujen lopuksi, sehän oli vain kirja. Sen ei ollut tarkoitus olla kirjaimellinen fakta, se oli kirja, mutta kuitenkin teimme sen. Katson taaksepäin sitä, kun tulin teidän jokaisen luo 2009 – syyskuussa oli ensimmäinen sessioni shaumbrojen kanssa. Katsoin tätä merirosvojoukkoa karvoineen päivineen. Aa, ihmettelin, kuinka mitenkään voisimme tehdä tämän.

 

Minulla oli tietysti suunnitelma. Olin laatinut nerokkaan suunnitelman – suunnitelman johon liittyi teatraalisuutta. Vedin elämästäni Shakespearena mukaan teatraalisuutta, jota täytyisi olla mukana. Vedin mukaan järkytystä. Joo, järkytystä tarvittiin, koska jos olisimme tehneet asioita vanhalla new age -tavalla, olisitte olleet nopeasti unessa. Siis järkytystä, provosointia, paljon provosointia pitämään teidät tuolinne reunalla, ja jatkuvaa muistutusta, miksi olette täällä. Ette ole täällä harrastuksena. Jos olitte silloin, ette olisi enää täällä. Olisitte joko toisella puolella tai menneet jonnekin muualle. Mutta jatkuvaa muistutusta, mitä teemme täällä.

 

Meillä on ollut hauskaa matkan varrella, luulen niin. Toivon niin.

 

LINDA: On ollut vähän hauskaa.

 

ADAMUS: On ollut vähän hauskaa. On ollut paljon haasteita matkan varrella.

 

LINDA: On ollut joitain haasteita.

 

ADAMUS: On ollut paljon haasteita (Linda naureskelee). Ja jotkut putosivat pois, koska se ei ollut, mitä he halusivat tai toivoivat, ja se on ok, koska kuten sanoin silloin, vaikka olisi vain viisi. Mutta meillä on nyt reilusti yli tuhat, jotka ovat tulleet tietoiseksi Oivaltamisestaan.

 

 

Uusi aikakausi

 

Siis astumme uuteen aikakauteen shaumbrojen kanssa tänään. Minun täytyy sanoa, että minun täytyi pitää tauko (taputtaen Lindaa), kuten sinäkin luultavasti pidit, rakas Linda. Minun täytyi pitää tauko viime sarjan jälkeen. Minun täytyi pitää tauko ns. syyskuun lomanne ajan. Vaikka minulla oli tietysti kiire joidenkin tapahtumien kanssa, joita teillä oli, minun täytyi pitää erilainen tauko, pohdiskelutauko. Mihin menemme tästä? Mikä on seuraava askeleemme tässä uudessa aikakaudessa? (Hän nappaa kurpitsan, joka on koristeena näyttämöllä) Lupaan, etten pudota tätä sinun tai kenenkään päälle.

 

LINDA: Kiitos.

 

ADAMUS: Miten menemme tähän uuteen aikakauteen shaumbrojen kanssa? Mitä teemme? Miten minä muutun? Miten orientoidun nyt St. Germainina uudelleen shaumbrojen uuteen tietoisuuteen, kun menemme eteenpäin? Voinko vähentää provosointia? Hieman. Ei kovin paljon, mutta hieman. Voinko olla viihdyttävämpi? "Miten voin mitenkään olla viihdyttävämpi?" kysyn itseltäni (Linda naureskelee). Voinko olla viihdyttävämpi? Hieman. Pitäisikö minun olla kevyempi ja helpompi?

 

LINDA: Ei.

 

ADAMUS: En usko. En usko.

 

LINDA: Ei.

 

ADAMUS: Pitäisikö minun olla – miten sitä sanotaan – henkilökohtaisempi ja olla vuorovaikutuksessa shaumbrojen kanssa syvemmällä ja koskettavammalla tasolla? (Adamuksella on käsivarret Linda ympärillä)

 

LINDA: Se vähän riippuu.

 

ADAMUS: Se vähän riippuu. Luulen, ettei tämä ole hyvää sosiaalisen etäisyyden pitämistä tässä kohtaa (Linda naureskelee). Pitäisikö minulla olla enemmän kokoontumisia shaumbrojen kanssa, öisiä, yöaikaan tapahtuvia kokoontumisia? Voi, en usko. Se oli … se palveli tarkoitusta. Siis miten orientoidun uudelleen? Miten määrittelen uudelleen Adamuksen, joka on oikeasti jokainen teistä? Mitä tekisin eri tavalla? Linda, onko mitään ajatuksia?

 

LINDA: Ole ystävämme.

 

ADAMUS: Ole ystävä. Ai, kyllä. Miten asiat sujuvat kaikkien sinun ystäviesi kanssa? Kenties minä en ole tuo ystävä.

 

LINDA: Siksi sanoin, että ole ystävä.

 

ADAMUS: Ole ystävä. Ai, koska sinulla ei ole yhtään, okei.

 

LINDA: No, haluaisin yhden, jolla on sinun energiasi ja joka on sinun tasollasi.

 

ADAMUS: Okei.

 

LINDA: Joo.

 

ADAMUS: Siis mitä teen määrittelemään uudelleen, päivittämään, itseni? Kaikkien teidän pitäisi päivittää itsenne aina silloin tällöin. Mitä tekisin eri tavalla? Pitäisikö minun pukeutua eri tavalla?

 

LINDA: Ei. Olet melko komea.

 

ADAMUS: Minusta Cauldren pitäisi pukeutua eri tavalla. En tiedä minusta.

 

LINDA: Ai, lopeta se!

 

ADAMUS: Mikä?

 

LINDA: Älä ole ilkeä hänelle.

 

ADAMUS: No, joskus hän näyttää, kuin olisi menossa partiopoikaleirille (Linda haukkoo henkeään). Minä pidän pitkistä laskeutuvista viitoista. Minä pidän tyylikkäistä vaatteista.

 

LINDA: Siihen liittyy haukkumanimiä.

 

ADAMUS: Sinä puit minut hienosti "Passion of the Merlin" -tapahtumaan. Pidän tyylikkäästä pikkutakista.

 

LINDA: Tarvitsemme tukea Oivaltamiseen. Sitä me kaikki tarvitsemme, Adamus.

 

ADAMUS: Tarvitsette tukea.

 

LINDA: Kyllä.

 

ADAMUS: Teidän täytyy vain oivaltaa, että olette oivaltanut. Miten voin tukea teitä siinä?

 

LINDA: No, auta sitten meitä oivaltamaan, että olemme oivaltanut.

 

ADAMUS: Joo.

 

LINDA: Kyllä, maailma on hullu. Ihan oikeasti, sinä tiedät sen.

 

ADAMUS: Maailma on erittäin hullu, mutta te päätitte olla täällä tänä hulluna aikana. Voin sanoa vain sen.

 

Siis, ajattelin sitä. Pohdiskelin. Ravasin edestakaisin tyylikkäässä asunnossani Ylösnousseiden mestareiden klubilla. Minulla on monta muuta taloa, mutta pidän siellä olemisesta. Ravasin edestakaisin. Mitä teen shaumbrojen kanssa? Miten orientoidun uudelleen siihen tapaan, millaisia te olette nyt?

 

LINDA: Hmm.

 

ADAMUS: Ja keksin vastauksen. Aion olla suorempi kanssanne (Linda nauraa). Mitä? Aion olla suorempi. Tarkoitan, että monta kertaa minun täytyy tehdä yksityiskohtainen suunnitelma saadakseni teidän huomionne, ja luulen saaneeni huomionne, joten nyt vähän enemmän suoruutta.

 

LINDA: Okei.

 

ADAMUS: Etkö nauttisi siitä?

 

LINDA: Toivotaan niin.

 

ADAMUS: Joo, joo. Vain vähän enemmän suoruutta asioissa, joita teemme. Toisin sanoen, mennään asian ytimeen. Meidän ei tarvitse tanssia paljon sen ympärillä nyt. Meidän ei tarvitse … No, joo, olen provokatiivinen tarvittaessa. Mutta yksi asia on, että kaikki on vähän yksinkertaisempaa.

 

LINDA: Mm.

 

ADAMUS: Vähän yksinkertaisempaa.

 

Jotkut teistä eivät ehkä pidä siitä, koska no, koska ihminen ei luonteeltaan ole kovin yksinkertainen, mutta Merlin on, joten olen vähän suorempi, vähän yksinkertaisempi ja yhtä viihdyttävä teille – yhtä viihdyttävä – ja kenties henkilökohtaisesti vähän lämpimämpi. Siis minun täytyi määritellä itseni uudelleen jatkaakseni työskentelemistä kanssanne.

 

Puhumme paljon siitä, millaista on jäädä tänne planeetalle mestarina. Siinä on haasteensa, eikä yksikään ryhmä ole koskaan tehnyt sitä. Jotkut yksittäiset ylösnousseet mestarit ovat tehneet sen, mutta eivät niin pitkäksi aikaa, mistä puhumme teidän kanssanne. Siis puhumme siitä paljon.

 

Lisäksi, kuten ilmoitin, en ole täällä kauemmin kuin viisi vuotta – kenties vähän vähemmän, mutta en enempää kuin viisi vuotta. Pistäydyn vierailulle aina silloin tällöin. Pistäydyn viihdyttämään teitä aina silloin tällöin, mutta se ei ole tällaista säännöllistä opastusta, koska te ette tarvitse sitä.

 

Ei, te ette tarvitse sitä. Teitä on paljon ympäri maailmaa, jotka olette täysin ruumiillistuneita Merlineitä, ja kokoonnutaan vain yhteen aina silloin tällöin: "Miten menee? Miten pärjäätte? Miltä tuntuu olla Merlin? Mitä isoja juttuja opitte matkan varrella?" – ette tarvitse minua kovin paljon. Se on ok minun puolestani. Minulla on paljon asioita tehtävänä. Olen aina teidän kanssanne, mutta meillä ei ole sitä intensiivisyyttä, jota on ollut. Ymmärrän, että sinä ja Cauldre saatatte olla vähän uupuneita, kuten myös Crimson Circlen muu henkilökunta.

 

Siis viisi vuotta, ja sinä aikana on paljon tehtävää, mutta sen jälkeen kaikki riippuu teistä. Kaikki riippuu teistä, koska oikeasti ihmiset haluavat nähdä aidon mestarin. Ei mitään hevonpaskamestaria, ei mitään tärkeilevää mestaria tai ylimielistä tai mitään vastaavaa, vaan oikean mestarin. Ja on ominaisuuksia, jotka ehdottomasti tulevat esiin ja joita te koette, joita me tutkimme.

 

On hyvin paljon parempi, jos he kuulevat sanat teiltä suoraan, ei kanavan kautta, koska monet heistä pitävät sitä petkutuksena. He oppivat, että se on vain kommunikointitaito, mutta alussa se saa heidät menettämään mielenkiintonsa. Siis te otatte ohjakset, te määrittelette, te johdatte seuraavia ihmisiä, ja minun täytyy myöntää, että on toinen, tavallaan itsekäs syy, etten jää pidemmäksi aikaa kuin viisi vuotta. Haluatko kuulla, mikä se on?

 

LINDA: Pelkäänpä niin.

 

ADAMUS: Pelkäät niin. Sinun ei tarvitse pelätä mitään, paitsi itseäsi ja minua.

 

 

Tuleva aalto

 

Ei. Tuo toinen syy on hyvin yksinkertainen. Uusi aalto on tulossa, enkä osaa sanoa tarkkaan milloin. Olette nähneet vähän sitä, mutta tulee uusi aalto. Heidät vedetään tähän mukaan, koska pari asiaa vaikuttaa siihen tällä hetkellä: planeetta tulee hullummaksi, eikä se välttämättä hellitä. Kun planeetta tulee hullummaksi, ihmiset etsivät todella suoria vastauksia, aitoja ei-makyo-vastauksia. Ja kun he löytävät jotenkin tiensä Crimson Circleen, he eivät näe gurua. He eivät näe oikeastaan edes ylösnoussutta mestaria, paitsi sen joka vierailee. He ovat vaikuttuneita siitä, että teillä vierailee ylösnousseita mestareita, mutta Cirmson Circlen ydin ei lepää kenenkään ylösnousseen mestarin harteilla. Ei, vaan he näkevät teidät, ja sillä on syvällinen vaikutus heihin. He ovat ajatelleet sitä. He ovat uneksineet siitä – aidon ruumiillistuneen mestarin tapaamisesta – ja se olette te.

 

Heitä tulee monilla eri tavoilla. He löytävät jotain internetistä kenties. Sanotaan vain, että kenties jokin dynamiikka on punottuna tulevaan elokuvaan, joka julkaistaan, ja se viehättää maailmanlaajuisesti ja tuo tietyn määrän huomiota ja fokusta Crimson Circleen. Kuka tietää? Heitä tulee monin eri tavoin, ja yhtäkkiä on täysin uusi, uusi uusi ryhmä. Kutsun teitä perustajiksi. Ne jotka ovat olleet maisemissa jonkin aikaa, ne jotka ovat täällä nyt – perustajat. Te autoitte todella maadoittamaan tämän energian. Toitte paljon tälle planeetalle. Jos katsotaan sitä, mitä kutsutaan Crimson Circlen sisällöksi – kaikki viestit Adamukselta ja minulta ja Kuthumilta, ja jessus, nyt teillä on myös Sart mukana siinä. Se on melko hyvää seuraa, Sart, olemaan isojen poikien kanssa – tarkoitan todella isojen poikien.

 

LINDA: (kuiskaten) Tobias.

 

ADAMUS: Olin tulossa Tobiakseen. Kuiskasit korvaani, kuin olisin unohtamassa Tobiaksen. Kenet mainitsitkaan? Ai niin, Tobias. Kyllä, meillä on Tobias ja hänen kaunis työnsä, joka todella vetoaa moniin alkujoukossa. Adamus-materiaalit eivät ehkä aluksi oikein vetoa heihin. He saattaisivat ajatella, että tämä Adamus on tavallaan ylimielinen ja tärkeilevä. Te olette tietysti oppineet sen olevan toisin, mutta he saattaisivat aluksi ajatella, kuten te olette ajatelleet joskus.

 

Mutta heidät houkutellaan tämän runsaan informaation luo. Tällä hetkellä tehdään suuria ponnisteluja sen luokittelemiseksi, indeksoimiseksi, arkistoimiseksi, kortistoimiseksi niin, että se on helppo löytää. He tulevat sisään, ja voi, tiedätte, millaisia nämä uudet ihmiset ovat. Kuvitelkaa itseänne pahimmillaan. Kuvitelkaa, että te käännätte ja väännätte, ettekä vain nukkuessanne yöllä, vaan joka päivä noustessanne. Olette vähän tasapainoton. Olette epätasapainossa henkisen heräämisenne ja sen välillä, että haluatte pysyä myös ihmisenä. Se on mielenkiintoista. Heräätte, mutta sitten yritätte pysyä samana ihmisitsenä, joka olitte. Se ei tavallaan oikein toimi, vai mitä?

 

He tulevat sisään, ja he ovat täynnä makyoa! Makyoa tänne saakka (päälaki). Te tiedätte sen. Olette olleet siinä. Enkä sano, että te ette ole olleet vilpittömiä. Vilpittömyyden ja makyon välillä on eroa. Makyo on yleensä ulkoista ilmaisua, kun taas kaikki ovat vilpittömiä, mutta kyse on vain siitä, miten paljon makyo-paskan läpi teidän täytyy mennä päästäksenne tuohon vilpittömyyteen. Kaikki ovat vilpittömiä.

 

Siis teidän täytyy kamppailla kokonaisen massan kanssa uusia, joita tulee. Kaikki nuo kysymykset, kaikki tuo makyo, kaikki fokusoitumattomuus ja kaikki itsen aiheutetut häiriötekijät – tiedätte, millaisia ne ovat. Luulen, että te keksitte suurimman osan niistä. Ja sitten muita seuraa.

 

Siis kun sanon viisi vuotta, katson nyt tätä uutta ryhmää, joka tulee. Voi, heitä tulee melko pian, ja sitten se kasvaa ja kasvaa. En tiedä, olisiko minulla mestarin vatsaa käydä se kaikki uudestaan läpi. Luulen, että te uuvutitte minut sillä, mitä teitte. Sanon sen kieli poskessa.

 

LINDA: Rakkaudella, eikö vain?

 

ADAMUS: Rakkaudella.

 

LINDA: (kuiskaten) Voi, kiitos.

 

ADAMUS: Ehdottomasti rakkaudella. Mutta nyt on teidän vuoronne. On teidän karmaanne hoitaa heidät, niin kuin minä olen hoitanut teidät (Adamus naureskelee). Osaatte vastata heidän kysymyksiinsä paremmin. Voitte olla aito ruumiillistunut mestari, joka istuu siinä heitä varten. Ja muistakaa, että kun käytte läpi kaikkea sitä, mestari voi olla todella sietämätön paskiainen (Linda kikattaa). Se ei merkitse, että teidän täytyy istua siinä leveä hymy kasvoillanne ja sokerikuoruttaa kaikki. Joskus teidän täytyy olla todella hemmetin selkeä, ja joskus teidän täytyy olla tavallaan provosoiva. Joskus teidän täytyy olla vähän järkyttävä.

 

On yksi asia, jonka haluan teidän tekevän, teidän kaikkien. Kun menemme tähän uuteen aikakauteen, niin jätetään menneisyys taakse, jätetään herääminen taakse. Jätetään kaiken etsintä taakse. Vedätte syvään henkeä ja oivallatte, että te olette oivaltanut. Se on siinä.

 

LINDA: Mm.

 

ADAMUS: Se tuntuu melko hyvältä, eikö vain?

 

LINDA: Mmm.

 

ADAMUS: Joo. Ja se on siinä. Siis jätämme kaiken sen taakse.

 

On kaikki tuo heräämisen melu, jota uusilla ihmisillä on, ja siinä on täysi työ teillä. Mutta siinä on myös tietty palkkio ja tyydytys. Siinä on tietty määrä palkkiota ja tyydytystä. Mutta annan teille kaikille mestareina pari sisäpiirin salaisuutta, asiaa jotka olen löytänyt, joita en ole oikeastaan kertonut edes muille ylösnousseille mestareille.

 

 

Sisäpiirivinkki

 

Kun työskentelette heidän kanssaan – eikä sillä ole merkitystä, onko se uusi ammattinne;  jollekin teistä se on, joillekin teistä se on satunnaista ja jotkut teistä raahataan siihen haluttomasti. Mutta mitä tahansa teette, olkaa vähän (puhuen hitaasti ja dramaattisesti) teatraalinen, jos ette paljon (Linda kikattaa).

 

Mitä? Sanoinko jotain? Nauroitko sinä, Linda? Vai oliko se …

 

Olkaa vähän teatraalinen. Älkää olko niin hemmetin tylsä. Olkaa ilmeikäs. Olkaa täynnä elämää, vaikkette tuntisi olevanne täynnä elämää.

 

(Lyhyt tauko)

 

Hiokaa ajoitustanne.

 

LINDA: Mm.

 

ADAMUS: Hiokaa esitystapaanne. Hiokaa ääntänne (puhuen syvällä äänellä). Pitäkää hauskaa tehdessänne sitä. Naurakaa sisällänne, kun olette teatraalinen. Mutta teatraalisuus on vain – mitä, Linda?

 

LINDA: Näyttelemistä.

 

ADAMUS: Näyttelemistä. Se on tietoisuusnäytös. Tietoisuusnäytös!

 

LINDA: Se on täydellinen kirja. (Act of Consciousness)

 

ADAMUS: Se on täydellinen kirja (täällä), jonka on kirjoittanut täydellinen kirjailija. Vähän ilmeikkyyttä elämäänne, ja kenties minä liioittelen, kenties en. Mutta tiedätte, miten vaikeaa oli (Linda kikattaa, kun Adamus liioittelee teatraalisuuttaan) työskennellä joidenkin shaumbrojen kanssa, ja mietin: "Ovatko he kuolleet vai ovatko he elossa?"

 

He saivat tuskin sanoja suustaan. Ilmaisu oli tällaista (ilmeettömät kasvot). Ei ollut mitään! Se oli kuin tuo kehokuori, jossa Sam asui aiemmin. Se oli tavallaan kuin kulkemista näin (kävellen zombimaisesti).

 

Ilmeikkyydessä ei ole mitään vikaa, ja tiedän, että jotkut teistä ajattelevat: "Voi, se on niin noloa." Niinkö? Näyttääkö tämä nololta? Ettekö te naura vähän? Hymyilette kenties? Ajattelette: "Voi, Adamus-setä vain liioittelee." Mutta eikö tämä ole parempi, kun istua tässä tuolissa silmät suljettuna ja jaaritella ja jaaritella. Vaivumme vain kaikki uneen.

 

Siis se on iso vinkki. Alkakaa hioa sitä nyt. Ennemmin kuin myöhemmin.

 

LINDA: (hyvin teatraalisesti) Kyllä, Adamus! Me teemme sen! Me teemme sen! Me teemme sen!

 

ADAMUS: Hyvä.

 

LINDA: Kyllä!

 

ADAMUS: Kiitos. Mutta vähän enemmän, Linda. Vähän enemmän ilmaisua.

 

LINDA: Me teemme sen!!! (tarttuen Adamuksesta kiinni)

 

ADAMUS: Mutta pidä se perheorientoituneena koko ajan. Ehkä ei. Nimittäin siitä tulee järkytys. Ei, se ei …

 

LINDA: Me teemme sen!!

 

ADAMUS: Eikö se tunnu hyvältä? Tavallaan, tarkoitan …

 

LINDA: Kyllä, tuntuu.

 

ADAMUS: … jokin osa sanoo: "Voi, se on niin typerää", koska …

 

LINDA: Ei.

 

ADAMUS: … teillä on ollut kaikkea sortamista, eikä se merkitse, että teidän täytyy olla hurja/villi. Se ei merkitse, että teidän täytyy tulla hulluksi, koska teatraalisuus voi olla myös hienovaraista (puhuen hitaammin ja dramaattisemmin). Teatraalisuus voi olla silmien katse tai hienovarainen katse.

 

LINDA: Minä olen hyvä tuossa silmäjutussa.

 

ADAMUS: Ja hiljainen ääni …

 

LINDA: (kuiskaten) Minä olen hyvä tuossa silmä …

 

ADAMUS: … joka sanoo: "Älä keskeytä minua, Eesan Linda." (Linda kikattaa) "Mestari puhuu nyt. Älä ikinä keskeytä mestaria."

 

LINDA: (kuiskaten) Okei.

 

ADAMUS: Ja minä kiusoittelen sinua, mutta se ei itse asiassa ole huono neuvo. Vähän teatraalisuutta, kiitos, vähän makua elämäänne.

 

Haluan saada Adamus-teatterin takaisin. Teimme ennen sitä, ja se on valtavan hauskaa, ainakin minulle. Mutta se on yksi asia mestarina. Lakatkaa olemasta kuin seipään niellyt. Lakatkaa olemasta monotoninen. Näytteleminen ei merkitse, että teidän täytyy villiintyä ja tulla hulluksi (puhuen hyvin harkitusti ja tunteella). Se merkitsee pelkästään, että olette tietoinen.

 

Olette tietoinen kommunikoinnistanne. Olette tietoinen, että jokainen osanne puhuu (kävellen suoraan kameran eteen). Kyse ei ole vain sanoista, joita tulee suustanne, vaan kyse on käsieleistänne. Kyse on ilmeikkyydestä silmissänne. Kyse on katseesta. Ei tarvita paljon sanoja. Ei tarvita 25 sanaa tai enemmän. Tarvitaan vain katse (hyvin lähellä kameraa nyt). Onko se näyttelemistä, vai tuletteko lopultakin takaisin aitoon alistamattomaan "sinuun"? En tiedä.

 

Siis, shaumbrat (kävellen takaisin tuoliinsa), pitäkää vähän hauskaa sen kanssa. Tarvitsette sitä. Minun täytyi tehdä sitä. Minun täytyi tehdä sitä shaumbrojen kanssa kuluneet – miten monta vuotta olenkaan ollut täällä nyt – 11 vuotta tai enemmän. Pitäkää vähän hauskaa sen kanssa, okei? Pitäkää vähän hauskaa Oivaltamisenne kanssa. Olkaa vähän ilmeikäs.

 

Opin hyvin paljon erityisesti Shakespearelta ja jonkin verran elämästäni Mark Twainina, mutta Shakespeare meni syvälle, syvälle sieluun. Okei. Hymyilkää, ja näytelkää vähän.

 

Siis minun täytyi määritellä itseni uudelleen, ja aion olla vain suorempi.

 

LINDA: Okei.

 

ADAMUS: Joo, se on siinä. Haluatte sanoa: "Miltä uusi Adamus näyttää?" Suoremmalta.

 

LINDA: Okei.

 

ADAMUS: Olemme astumassa uuteen aikakauteen shaumbrojen kanssa. On vuosi 2020, monet teistä oivalsivat, hyvin monet teistä ovat aivan Oivaltamisensa tiedostamisen partaalla. Puhun siitä hetken kuluttua, mutta tuon uuden aikakauden on tavallaan aika muuttua myös Crimson CIrclessä, tässä organisaatiossa. He tekevät muutoksia tällä hetkellä, lisää on tulossa. Sopeutuvat teihin, sopeutuvat shaumbroihin, ja tekevät tarkistuksia siihen, miten he työskentelevät kanssanne, miten he palvelevat teitä. Minä sopeudun, ja tietysti te käytte läpi paljon muutoksia tällä hetkellä. Nämä eivät ole tuskallisia muutoksia. Ne ovat tavallaan vapautumismuutoksia. Vapaudutte vanhoista raskassoutuisista jutuista, ja annatte aidon "sinun" todella tulla esiin.

 

Vedetään kunnolla syvään henkeä tässä kohtaa, teatraalinen hengenveto (hengittäen pitkään, syvään).

 

Okei. Luulen, että ymmärrätte pointin. Alkakaa pitää hauskaa.

 

Seuraava.

 

 

Merlin tulee esiin

 

Tuleminen Oivaltamiseen, tuleminen Merliniksi. Minäpä palaan joihinkin perusasioihin siinä. Se kaikki on luonnollinen prosessi. Se oikeasti on. Ja on uusia tulokkaita, jotka taistelevat kanssanne siitä. He haluavat saada prosesseja ja menettelytapoja. He haluavat saada järjestelmiä. He haluavat saada tiettyjä tasoja, jotka heidän täytyy käydä läpi, ja hierarkioita. Sillä tavalla ihmiset on ohjelmoitu, ja monet uudet tulokkaat – eikä se merkitse nuoria ihmisiä, jotkut uusista tulokkaista voivat olla vanhempia. Voi, he oikeasti kysyvät: "Mikä on teidän järjestelmänne? Mikä on teidän kirjanne? Mitä ovat ohjenuorat? Mitä ovat säännöt?" He haluavat tietää kaiken tämän. Heidän on vähän vaikea ymmärtää, että se kaikki on luonnollista. Mutta lopulta, teidän tapaanne, he hyväksyvät: "Voi paska, se ei edes riippunut minusta, ihmisestä. Miksi minulla mitenkään täytyisi olla kaikkia näitä menettelytapoja päästäkseni siihen? Vetää vain syvään henkeä ja sallii, ja sitten se tapahtuu."

 

Mikä tapahtuu? Taustalla mestari on käynyt läpi ja siivonnut paskaanne – olen pahoillani – menneitä kokemuksianne. Mestari on käynyt läpi menneitä kokemuksia elämien ajalta ja tuonut ne viisaudeksi taikakosketuksella – bing! tällä tavalla. Haluatteko minun tekevän sen uudestaan? Okei. Tuolla taikakosketuksella – bing! Se tuo kaikki kokemuksenne viisaudeksi. Yksitellen mestari käy läpi ne.

 

Pystyin helposti ennustamaan Oivaltamisenne päivämäärän, koska te ette tee sitä. Katson mestaria, kun se käy läpi niitä, ihmisen vastustus- tai sallimistasoa ja tietynlaisen luonnollisen prosessin tapahtumista. Se on todella helppo nähdä. Okei, nyt tässä kohtaa mestari saa siivottua talon, käytyä läpi koko menneisyyden. Ja teemme toki tiettyjä asioita auttamaan mestaria. Yksi suurimmista asioista oli "Ancestral Freedom" ja "Wound of Adam". Ja monia muita asioita, joita teimme auttamaan mestaria sen tekemisessä. Periaatteessa kyse on siitä, että te annatte mestarille luvan käydä läpi asioita ja siivota.

 

Ja kun kaikki tuo siivoaminen on tehty, saavutatte yhtymäkohtaan – kun mestari ei enää ns. operoi menneisyydessänne, mene vanhoihin juttuihinne. Nyt mestari työskentelee ihmisen kanssa reaaliaikapohjalta, kun kaikki on siivottu. Heti kun teillä on jokin kokemus, mestari on siinä viisauttamassa sen. Se tapahtuu synkronistisesti. Se tapahtuu reaaliaikaisesti. Se on Merlinin esiintulemisen kohta. Mestari on mennyt siivoamaan kaiken menneisyydessä ja tuonut sen viisaudeksi, vaikka ihminen ehkä tiedostaa sen vasta myöhemmin. Vaikka ihminen toimisi edelleen tavallaan reagoimalla automaattisesti menneisyyteen, ja ihmisellä olisi edelleen se havainto, että menneisyydessä oli jotain pielessä.

 

Mutta sitten aivan yhtäkkiä yhtenä päivänä ihminen alkaa oivaltaa: "Ai, en raahaa mukanani enää tuota ongelmaa. Se ei ole ongelma. Se oli vain kokemus." Mutta joskus mestari on todella tehnyt kaiken tuon työn jo, ja ihminen tavallaan elää edelleen menneisyyden kaikuja.

 

Ihminen pääsee siitä yli luonnostaan. Teidän ei tarvitse tehdä työtä siihen. Mutta nyt Merlin tulee esiin, koska kaikki on tuotu viisaudeksi ja viisaus tapahtuu samanaikaisesti ihmiskokemuksen kanssa. Se on Oivaltaminen. Se ei koskaan riippunut ihmisestä. Olemme puhuneet tästä laajasti joissain keahak-sessioissamme ja myös "Passion of the Merlinissä".

 

Siis nyt teillä on Oivaltaminen. Toisin sanoen, mestari on tehnyt työnsä, ja nyt ihmisen täytyy vain sallia sen tiedostaminen. Siitä syystä jotkut teistä ovat edelleen … Jotkut teistä ovat todella ahdistuneita tällä hetkellä: "Voi! En ole yksi noista 1012:sta, joista Adamus puhuu." No, saatatte olla tai olla olematta. Ette ehkä vain tiedosta sitä. Monet teistä ovat aivan siinä polttopisteessä, siinä hetkessä, kun mestari on valmis. Kenties teillä on muutama pieni yksityiskohta siivottavana, joten lohikäärme sukeltaa syvälle, ja ajattelette elämänne kääntyneen ylösalaisin. Mutta se on vain lohikäärme, joka siivoaa noita viimeisiä yksityiskohtia, ja sitten te olette siinä kohtaa, kenties viikon, kuukauden päästä. Sillä ei oikeasti ole merkitystä.

 

Sillä on merkitystä, että ihminen on tietoinen siitä. Pääskää vain pienen laatikkonne ulkopuolelle joskus, aivolaatikkonne, ja antakaa itsenne edes teeskennellä tai näytellä, kuin olisitte tietoinen siitä, että mestari on valmis. Ja tuossa teeskentelemisessä löydätte sen totuuden, että olette valmis. Joskus teidän täytyy teeskennellä tai kuvitella oivaltaaksenne sen, mitä oikeasti on.

 

Jotkut teistä ovat edelleen hyvin, hyvin mentaalisia, tai teillä on niin vahva ennakkokäsitys, millaista tämän kaiken pitäisi olla, että te ette edes näe, mitä on suoraan edessänne, ja se on teidän Oivaltamisenne.

 

Minulla ei ole epäilystäkään siitä, että jokainen teistä joka katselee nyt ja pysyy mukana tämän session loppuun saakka, saa Oivaltamisensa. Sillä ei oikeasti ole merkitystä milloin – ja älkää stressatko siitä. Mitä enemmän stressaatte, sitä enemmän pidätte itsenne tietämättömänä siitä. Se on siinä. Se on luonnollinen tapahtuma. Tämän tapahtuminen on luonnollinen tapahtuma.

 

Vetäkää syvään henkeä, ja antakaa sen tapahtua.

 

Te ajattelette edelleen sitä. Te sanotte edelleen: "Mitä minun täytyy tehdä? Miten ihmeessä se ei ole tapahtunut minulle? Kenelle se tapahtui? Voisinko saada luettelon niistä 1012:sta, joille se tapahtui?" Ei, lopettakaa. Turpa kiinni nyt.

 

Kerroin teille, että olisin suorempi, eikö vain? Eikö tuo ole suoraa?

 

LINDA: Erittäin!

 

ADAMUS: Okei. Siis se on yksi sopimuksistani: aion olla suorempi. Mutta pysähtykää hetkeksi, ja antakaa itsenne vain tuntea ja olla tietoinen siitä, että mestari on valmis – tai melkein valmis – ja Merlin tulee esiin, ja sitten jatkamme siitä.

 

Monet teistä ovat stressaantuneita ja sanovat: "Voi, kenties keksin tämän kaiken." Joo, te keksitte kaiken, joten miksi ette keksisi tätä? Miksi ette keksisi Oivaltamistanne? Se on näyttelemistä hienoimmillaan.

 

Siis tunsin paljon stressiä shaumbrojen ympärillä, ja minun täytyy nauraa. Tarkoitan, ettei minun pitäisi nauraa teille, mutta minä nauran. Minun täytyy nauraa. Olen suora, eikö vain?

 

LINDA: Mm hmm.

 

ADAMUS: Okei. Sano minulle, jos olen liian suora.

 

ADAMUS: Oikeasti?

 

ADAMUS: Ei (Linda nauraa). Ei. En halua kuulla siitä. Tiedän shaumbrojen rajat, ja voi, olen ollut heidän kanssaan niillä.

 

Siis missä olimmekaan? Puhuimme … ai niin, Oivaltamisestanne. Vetäkää vain syvään henkeä. Se on siinä. Okei? Antakaa nyt ihmisen tiedostaa, että se on siinä. Ja sanotte: "No, keksinkö vain tämän? Jotain tarvitsee tapahtua ulkopuolella merkiksi, että se on oikeasti …" Ei, ei tarvitse. Ei lainkaan. Vetäkää syvään henkeä. Ja rakastan, mitä Kuthumi sanoo: "Olen valaistunut." Siinä on kaikki, mitä siihen liittyy. Jatkakaa askareitanne. Jatkakaa päiväänne. Jatkakaa, mitä teette, ja nyt kuljette siinä, sen ajattelemisen sijasta. Stressaatte aivan liikaa sellaista, mikä on luonnollinen prosessi. Prosessi – voin katsoa teitä silmiin … Hetkinen, aion katsoa teitä silmiin (Adamus siirtyy hyvin lähelle kameraa) ja sanoa, että Oivaltamisenne on jo tapahtunut tai se on aivan siinä.

 

Vetäkää syvään henkeä. Sallikaa se. Lakatkaa murehtimasta.

 

Tiedän, että minä lakkaan murehtimasta siitä. Lakkaamme puhumasta siitä paljon, koska menemme eteenpäin. Meillä on paljon tekemistä. On shaumbrojen uusi aikakausi. Valmistaudumme seuraavan aallon tulemiseen, mutta on itse asiassa jotain paljon tärkeämpää: oleminen tällä planeetalla ruumiillistuneina mestareina.

 

Planeetta on tällä hetkellä ilkeää peliä. Voi, se on ilkeää peliä, ja se tarvitsee teitä täällä. Minä tarvitsen teitä täällä. Planeetta tarvitsee teitä täällä, ylösnousseet mestarit, ne jotka tulevat teidän jälkeenne, tulevaisuus, menneisyys – kaikki tarvitsevat teitä täällä nyt. Teidän ei tarvitse tehdä paljon muuta, kuin nauttia elämästänne, nauttia yltäkylläisyydestä, nauttia aistillisuudesta, mutta jääkää tänne.

 

 

Aikakonflikti

 

Voi, se on ilkeää peliä, jossa tämä planeetta on mukana. Ja tuo peli, jos todella mennään siihen – puhuin siitä keahakissa – on todellisuudessa menneisyyden ja tulevaisuuden peliä. Ne ovat nyt napit vastakkain. Menneisyys ja tulevaisuus kilpailevat. Tavallaan se on hyvä merkki, koska se merkitsee ja näyttää, että valtava sykli joka on jatkunut tällä planeetalla satojatuhansia vuosia, on valmis loppumaan. Kun menneisyys ja tulevaisuus törmäävät yhteen ja kilpailevat nyt – kuten ehkä muistatte omasta elämästänne – kun se tapahtuu planeettatasolla, se on vaikea käydä läpi, mutta se on hyvä merkki, että planeetta todella kehittyy ja puhdistaa itsensä.

 

Siis teillä on tämä aikakonflikti tällä hetkellä. Voi, rakastan aikaa. Rakastan ajattomuutta. Rakasta vapaata aikaa, mutta rakastan koko aikateoriaa ja -käsitettä. Se on liima, joka pitää kaiken tämän kasassa. Se luo gravitaation. Se luo fysiikan. Se luo kaiken. Kiehtova aihe, ja puhumme siitä paljon keahakissa, ja puhumme siitä jossain määrin näissä shoudeissamme.

 

Meillä on menneisyyden ja tulevaisuuden yhteentörmäys. Voitte nähdä sen nyt. Katsokaa mitä tahansa, mitä sellaista planeetalla tapahtuu, mihin liittyy periaatteessa yhteenottoja, taisteluja, konfliktia, ja voitte jäljittää sen energeettisesti aikaan, menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Kumpikaan ei voita. Se on hämmästyttävä asia. Tiedätte jo, ettei kumpikaan voita. Mutta havainto menneisyydestä ja tulevaisuudesta ja itse ajasta muuttuu dramaattisesti.

 

Sitä tapahtuu teille tällä hetkellä ajan suhteen. Koko havainto, se asia joka on pitänyt teidät hyvin lukittuna, asia joka ylläpitää sen, minkä tunsitte karmaksenne, asia joka on pitänyt kiinni syyllisyydestä ja häpeästä, oli aika. Meistä tulee ajan tutkijoita, niin kuin aito Merlin on.

 

Oivaltaminen. Te oivallatt, ja palaatte myöhemmin luokseni sanoen: "Voi, Adamus! Adamus, minun olisi pitänyt kuunnella. Stressasin Oivaltamista. Minusta tuntui edelleen, että ihmisen täytyi tehdä se, ja sitten yhtenä päivänä tapahtui jotain ja oivalsin viimeinkin, että olen oivaltanut." Ihminen tuli tietoiseksi Oivaltamisesta, joka oli jo tehty. Ja sitten sanotte: "Miksi annoit minun haaskata niin paljon aikaa Oivaltamiseni murehtimiseen?" Ja, niin no, odotamme tuon hetken tulemista.

 

 

Oivaltamistuki

 

Mutta haluaisin tehdä jotain sitä odotellessa, tavallaan auttamaan ja tukemaan tulemistanne Oivaltamisenne tiedostamiseen. Haluaisin tehdä Oivaltamisen DreamWalkin.

 

LINDA: Ahaa!

 

ADAMUS: Ei tänään. Ei tänään. Ei, haluan luoda tästä hyvin erityisen tapahtuman, ja sen tekemiseksi minun täytyy tehdä yhteistyötä erään ylösnousseiden mestareiden ryhmän ja sitten joidenkin kanssa maan päällä, jotka ovat jo oivaltaneet tai tulleet tietoiseksi Oivaltamisestaan. Meidän täytyy pohjustaa tätä. On paljon osia järjestettävänä. Itse asiassa ei todellisuudessa, mutta …

 

LINDA: (kuiskaten) Okei.

 

ADAMUS: … se kuulostaa hyvältä.

 

LINDA: (kuiskaten) Joo, niin kuulostaa.

 

ADAMUS: Okei, siis teemme tämän. Teemme Oivaltamisen DreamWalkin, jossa voitte mennä omaan Oivaltamiseenne – erityisesti jos tunnette, että te ette ole oivaltanut tai ette ole varma siten, kuten että yhtenä päivänä tunnette olevanne oivaltanut ja sitten seuravana päivänä tunnette olevanne tollo. Teemme tämän Oivaltamisen DreamWalkin, jotta voitte mennä Oivaltamiseenne ja nähdä, mistä siinä on kyse, ja sitten päättää, tuotteko sen mukananne vai ette. Toisin sanoen, oletteko tietoinen siitä ihmisenä.

 

Kun lanseeraamme tämän, julkistamme tämän, se on hyvä strateginen päivä. Tästä tulee hauskaa.

 

LINDA: Mikä päivämäärä?

 

ADAMUS: Halloween.

 

LINDA: Wau!

 

ADAMUS: Halloween.

 

LINDA: Wau!

 

ADAMUS: Kuolleiden päivä.

 

LINDA: Wau!

 

ADAMUS: No, itse asiassa se on päivää ennen noita kuolleita, mutta kuolleiden päivä, koska teissä on osa, joka on kuollut. Ette vain ole haudannut sitä vielä. Heh!

 

LINDA: Ai!

 

ADAMUS: Olen suora.

 

LINDA: Minä kuulen sinua!

 

ADAMUS: Joo, joo.

 

LINDA: Minä kuulen sinua!

 

ADAMUS: Joo. Kyllä, teissä on osa, joka on kuollut, mutta yritätte pitää sen elossa. Ylläpidätte sitä – miten sitä sanotaan – keinotekoisilla tukijärjestelmillä, tunteillanne. Se olisi kuin lääketieteessä happi ja lääkkeet ja morfiini ja kaikki muu.

 

LINDA: Elämää ylläpitävää.

 

ADAMUS: Elämää ylläpitävää. Kiitos. Ja te pidätte joitain vanhoja osia elossa. En tiedä miksi, mutta me tapamme ne (Adamus naureskelee), joo. Tarkoitan, että teemme sen kivasti. Laitamme ne levolle – on parempi tapa sanoa se – tässä Oivaltamisen DreamWalkissa, jotta voitte oivaltaa, että se oli menneisyyttä. Teidän ei tarvitsee pitää siitä kiinni enää, ja tuomme sisään tulevaisuuden, joka on oivaltanut Itsenne, joka on jo täällä. Ette vain tiedosta sitä. Teemme sen Halloween-päivänä, ja sen lisäksi tosiaan uskon, että Halloween on hyvin erityislaatuinen tänä vuonna, koska se on täysikuu. Se on metsästäjän kuu. Se on sininen kuu. Siis sitten kun on sininen kuu – kun on sininen kuu – sallitte itsellenne Oivaltamisen.

 

Sininen kuu on se aika. Sitä ei tapahdu kovin usein. Viimeksi luultavasti 76 vuotta sitten oli sininen sadonkorjuukuu Halloweenina – 1944 tarkkaan ottaen, yksi suuren muutoksen aika tällä planeetalla.

 

LINDA: Aa.

 

ADAMUS: Siis tehdään se. Teemme yhdessä DreamWalkimme sinisen metsästäjän kuun aikaan, Halloweenina 2020. Siinäpä vasta pahaenteinen otsikko.

 

LINDA: Wau.

 

ADAMUS: 2020 on riittävän rankka jo sinällään, mutta Halloween sinisen kuukauden kera (puhuen dramaattisesti) on mahtava aika Oivaltamiselle.

 

Okei. Syvään henkeä.

 

Teidän täytyy pitää hauskaa sen kanssa. Nimittäin yksi matkan varrella oppimani asia on, että on erittäin helppoa tulla vakavaksi ja olla mahtipontinen. En sano, että minä koskaan olin, Linda, mutta on helppoa tulla vakavaksi ja olla mahtipontinen, ja olla vain hyvin täynnä itseään. Mutta tiedätte, mitä tuon täyteyden alla on – kasa paskaa. Mutta teistä tulee hyvin kankea ja tylsä ja ikävystyttävä. Avaudutte ja oivallatte, miten vapaa henkenne oikeasti on. Sitä rakastan näyttelemisessä. Se on vapaa lintu. Se on vapaata energiaa. Se on vapaata aikaa, jossa minä olen (Linda taputtaa). Siis pitäkää hauskaa sen kanssa. Kiitos. Kiitos. Säästä taputukset myöhemmäksi.

 

LINDA: Olen innoissani! Se on mahtava idea DreamWalkillesi. Wau!

 

ADAMUS: Niin ajattelinkin. Joo, niin ajattelinkin.

 

LINDA: Voi, hyvänen aika. Mikä mahtava tuki.

 

ADAMUS: Joo, se on hyvin hauskaa.

 

LINDA. Joo!

 

ADAMUS: Ja kun se tapahtuu tiettynä …

 

LINDA: Joo!

 

ADAMUS: … kalenteripäivänä, kun on jotain kiehtovaa, jokin numerologinen päivä – joka ei useimmiten kyllä merkitse yhtään mitään – mutta on Halloween, täysikuu, ja kuljetaan Oivaltamiseen (hyvin teatraalisesti). Tuletteko takaisin vai ette?

 

Varmistan, että te tulette (Linda kikattaa). Se on taattu, ja tämä on myös maksullinen tapahtuma. Tarkoitan, ihan oikeasti. Tarkoitan, miksi se olisi ilmainen? Teistä tulee oivaltanut vain – kuinka paljon siitä veloitetaan? – 25 dollarilla. Teistä tulee oivaltanut.

 

LINDA: Wau! Se on hyvä kauppa.

 

ADAMUS: Se on vuosisadan kauppa.

 

LINDA: Wau!

 

ADAMUS: Se on uskomatonta. Nimittäin hinta on tingitty 27 miljoonasta dollarista. Nyt saatte sen 25 dollarilla.

 

LINDA: Wau!

 

ADAMUS: Mutta toimikaa nyt, tilaa on rajoitetusti.

 

LINDA: Mutta odota!

 

ADAMUS: On lisää! (He naureskelevat) Mitä on tuo lisä?

 

LINDA: (kuiskaten) En tiedä.

 

ADAMUS: Ai niin, saatte musiikin (Linda naureskelee). Saatte musiikin samaan hintaan, siltä varalta että te ette oikein pitäneet DreamWalkista, mutta rakastatte tuota musiikkia. Saatte lisäksi musiikin ilmaiseksi. Pitäkää vähän hauskaa …

 

LINDA: Se on hyvin jännittävää.

 

ADAMUS: … ilmaisullanne. Ja se on yksi asia, josta olen suora. Aion keksiä jonkin sanan. Jos huomaan, että olette ikävystyttävä ja tylsä ja pysähtynyt, keksin hyvän uuden sanan kuvaamaan sitä. Haastan teidät siitä. Ja kyllä, mietin jonkin sanan. Se ei ole ilkeä. Se ei ole kuin "typerä" tai vastaavaa, mutta se on sana, jonka kaikki … se on tavallaan kuin "makyo", jota minä en keksinyt.

 

LINDA: Okei.

 

ADAMUS: Mutta se on kuin makyo, ja silloin on hyvin ehdotonta, että olette todella ikävystyttävä tylsimys. Pitäkää vähän hauskaa! Näytelkää!

 

Okei, mennään eteenpäin, kai. Siis pidät DreamWalk-ajatuksesta?

 

LINDA: Se kuulostaa taivaalliselta minusta.

 

ADAMUS: Hyvä, hyvä. Minä pidän siitä. Siis mennään eteenpäin.

 

Oivaltamisen käsikirja

 

Toinen asia jonka teemme, on koota tavallaan käsikirja, opaskirja. Se ei ole sääntökirja, vaan nämä ovat hyödyllisiä ehdotuksia niille, jotka ovat tulossa Oivaltamiseensa. Mutta se tavallaan myös dokumentoi teidän historianne, sen mitä löydätte.

 

On joitain asioita, joiden tiedän jo menevän tähän, mutta sitten on myös asioita, joita te löydätte. Ja haluaisin, että ne kootaan, ja pidämme lukua niistä Crimson Circlessä. Ja Linda ja Jean Tinder, joka on sisältöjohtaja, tekevät yhteistyötä tässä, toisin sanoen pitävät lukua niistä. Sitä ei tarvitse julkaista heti. Teemme sen, sitten kun sillä on tarpeeksi painoarvoa julkaisemista varten. Mutta nämä ovat sellaisia asioita, kuin … Sen nimi on jotain sellaista kuin "Merlinin opas ruumiillistuneena selviytymiseen".

 

LINDA: Se on hyvä.

 

ADAMUS: Joo.

 

LINDA: Se on raiteilla.

 

ADAMUS: Joo, voin nähdä jo …

 

LINDA: Se voi kehittyä vielä, joo.

 

ADAMUS: … kuvan etukannessa.

 

LINDA: Varmaan.

 

ADAMUS: Ja Cauldre ajattelee, että hän tekee sen. Mutta ei, luulen, että minä teen sen. Se on suora.

 

LINDA: Hänellä on sanansa.

 

ADAMUS: Se on suora.

 

LINDA: Hänellä on sanansa siinä.

 

ADAMUS: Mutta Merlineinä tulee olemaan vähän haastavaa – ja käytän sanaa "vähän" kevyesti – on haastavaa toisinaan. Se että olette oivaltanut, ei merkitse, että maailma muuttuu yhtäkkiä ja mukautuu teihin. Maailmasta tulee itse asiassa rumempi joillain tavoilla ja kauniimpi toisilla tavoilla. Mutta se ei ole helppoa. Siitä syystä Sartin kaltaiset vain sanoivat: "Tota! Ei. Minä vaihdan maisemaa", tai FM (John Kuderka). Nimittäin he osuivat tuohon paikkaan, jossa tulee kysymys: "Miksi jäädä? Miksi jäädä?" Ja luulen, että Sart katui sitä vähän alkuun. Hänestä tuntui, ettei hän kenties lunastanut omia tai teidän odotuksia, mutta on vaikeaa jäädä.

 

Energioita muokataan niin, että jäämisestä tehdään ehdottomasti mahdollisimman nautinnollista – voitaisiin kai sanoa. Työskentelemme shaumbrojen kanssa, ja erityisesti Crimson Council työskentelee – he eivät voi tehdä sitä puolestanne, mutta he voivat auttaa luomalla dynamiikan, joka tekee jäämisestä mukavampaa. Nimittäin, ensinnäkin yltäkylläisyys. Meidän täytyi päästä yli tuosta yltäkylläisyysongelmasta, ja luojan kiitos, se on jo enimmäkseen tehty. Joko ne jotka olivat yltäkylläisyysvastaisia, ovat lähteneet, tai olette oivaltaneet, että yltäkylläisyys on luonnollista. Se on teidän energiaanne. Miksi te ette olisi yltäkylläinen?

 

Siis jäätäessä varmistetaan, että olette yltäkylläinen. Varmistetaan, että teidän ei tarvitse olla huolissanne kaikista rahaongelmista. Se on yksi iso asia. Varmistetaan, että terveytenne on tasapainossa. Taas kerran, emme voi tehdä sitä puolestanne, mutta voimme tosiaankin kattaa pöydän. Heh! Voimme laittaa kaikki lautaset ja haarukat ja veitset ja kupit ja lasit, valmistella sen teitä varten. Teidän täytyy laittaa siihen ateria. Toisin sanoen, loppujen lopuksi teidän täytyy tehdä se, mutta voimme tosiaankin luoda dynamiikan.

 

Teissä ei pitäisi olla ainuttakaan, jonka täytyy ruumiillistuneena mestarina olla huolissaan joistain noista vanhoista tarpeista. Ja taas kerran, voimme auttaa kattamalla pöydän, mutta teidän täytyy tulla istumaan ja syömään sen ääreen.

 

Olemme – en halua mennä tähän kovin paljon nyt; Cauldre näkee paljon ja hän on hämmentynyt – asettaneet erityisneuvoston Crimson Counciliin työskentelemään erittäin läheisesti teidän kanssanne, jotka päätätte jäädä, ja teillä on edelleen todella vaikeaa joidenkin ongelmien kanssa, erityisesti terveyden. Meillä on kokonainen terveysryhmä – voitaisiin sanoa – terveysydin, joka työskentelee suoraan teidän kanssanne. He eivät voi tehdä sitä puolestanne, mutta he voivat näyttää teille energiadynamiikkoja, joita ette ehkä ole nähneet, koska teillä on edelleen taipumusta jäädä kiinni päähän ja yrittää selvittää asioita vanhalla tavalla.

 

He työskentelevät kanssanne yltäkylläisyyteen liittyen. He työskentelevät kanssanne sen tietämiseen liittyen – he työskentelevät oikeasti kanssanne – milloin päästä pois, lähteä pois yksin rauhoittumaan, pakopaikkaan. He työskentelevät kanssanne – niiden jotka valitsevat sen – saadaksenne paikan, johon voitte päästä, vakikotinne ulkopuolelle. Jonkin paikka johon voitte vetäytyä. Tarvitsette todella sitä. Sillä ei ole merkitystä, omistatteko sen vai vuokraatte, kunhan se on teidän käytössänne.

 

Siis työskentelemme kanssanne noihin asioihin liittyen varmistamaan, että voitte jäädä tänne ja olla mahdollisimman onnellinen tai tyytyväinen. On silti vaikeita aikoja, koska olette tekemisissä ympäröivän maailman kanssa.

 

Minäpä käyn läpi muutamia ensimmäisiä asioita, joita laitamme opaskirjaan "Merlinin opas ruumiillistuneena selviytymiseen". Pari pääasiaa.

 

 

Merlinin ohje 1: seiso matalan aidan takana

 

Numero yksi – ja tämä on peräisin Tobiakselta – "seiso matalan aidan takana".

 

LINDA: Joo.

 

ADAMUS: Se on numero yksi ja erittäin hyvästä syystä. Sillä hetkellä kun sotkeudutte politiikkaan, yritätte pelastaa maailman, jäätte kiinni maskuliinisuuteen ja feminiinisyyteen, jumalaiseen jumalattareen ja paskapäämaskuliinisuuteen tai mihin ikinä – valoon ja pimeyteen ja kaikkeen muuhun vastaavaan – sillä hetkellä kun menette siihen, se kiskaisee teidät mukaan. Se imee teidät mukaan. Ja vaikka olette ruumiillistunut mestari ja sanotte: "Niin, mutta olen sen yläpuolella", se ainakin tarttuu toiseen jalkaanne ja vetää teidät sisään, kenties rintaan asti. Se ei ehkä vedä teitä kokonaan sisään, mutta se on hyödytöntä! On täydellistä energian haaskaamista sotkeutua siihen.

 

Kumpikaan puoli ei koskaan voita – kerron sen teille oitis. On kyse sitten valosta tai pimeydestä, hyvästä tai pahasta, maskuliinisesta tai feminiinisestä, Donald Trumpista tai Joe Bidenistä, kukaan ei koskaan voita. Ja sanotte: "No, mutta joku voittaa vaalit." Ai, niinkö? Ai, niinkö?

 

LINDA: Voi ei.

 

ADAMUS: Olen vain suora. Vaikka vie tovin ratkaista, kuka on presidentti, hän ei voita (Linda nauraa). Ei, ja kumpikaan puoli …

 

LINDA: Ei, tajuan sen! Se on siistiä!

 

ADAMUS: … ei koskaan voita. Niin kauan kun on kaksinaisuutta, niin kauan kun on näitä konflikteja, joita ihmiset näyttävät rakastavan – he ovat riippuvaisia niistä – on näitä taisteluja. Kukaan ei voita. Pysykää helvetin kaukana niistä. Te ette ole sen vuoksi täällä. Menen niin pitkälle, koska ole nyt suora, että aion …

 

LINDA: Okei, okei.

 

ADAMUS: … käyttää …

 

LINDA: Hankimme sinulle uuden t-paidan.

 

ADAMUS: … t-paitaa: "Olen suora."

 

LINDA: "Olen suora." Okei.

 

ADAMUS: Jos tunnette edelleen tarvetta olla mukana noissa asioissa, lähtekää nyt. Lähtekää Crimson Circlestä, koska lähdette kuitenkin myöhemmin, lähdette kuuden kuukauden tai vuoden kuluttua, koska olette edelleen riippuvainen aatteista. Tällä planeetalla ei ole aatteita. Ei oikeasti ole. On vain ihmisiä, jotka taistelevat aatteista.

 

Tämä planeetta ratkaisisi hyvin monia ongelmistaan – nälkä ja ympäristö ja sodat – jos ihmiset lakkaisivat taistelemasta aatteiden puolesta. Tuo taistelu, nuo ihmiset jatkavat noita aatteita. Ratkaisu jokaiseen näistä ongelmista on jo olemassa – ympäristö, bensamoottoreiden energiakriisi, raha-asiat. Ratkaisut ovat aivan tässä. Mutta niin kauan kun ihmiset taistelevat, valitsevat puolia, eivät kuuntele ja käänny sisäänpäin, nämä taistelut jatkuvat. Ettekä te voi syyttää siitä toisia, ja tiedän, että jotkut teistä ovat todella vihaisia minulle nyt, ja se on hyvä asia.

 

Teidän täytyy todella ajatella, aiotteko jäädä siihen, mitä olemme tekemässä, koska minä en – niin kauan kuin olen täällä – suvaitse kaksinaista riippuvuuskäyttäytymistä.

 

Ja sanotte nyt: "Voi, Adamus, sinä et ymmärrä. Maailma on kamala paikka." Ei, se ei ole. Te ette ymmärrä. Jos kutsutte sitä kamalaksi paikaksi, jos teillä ei ole myötätuntoa sallia toisten saada omia kokemuksiaan riippumatta siitä, miten he haluavat saada ne, te ette ymmärrä. Te ette ymmärrä, että vastaukset, ratkaisut tälle planeetalle ovat suhteellisen yksinkertaisia, ja se alkaa muutamasta ihmisestä, jotka ovat sallineet Oivaltamisensa. He eivät taistele enää. Jos te taistelette, te ette ole oivaltanut – jos te olette jossain taistelussa tai aatteessa. Se ei merkitse, ettei teillä voi olla mielipidettä siitä, mutta pitäkää se matalan aidan takana, hitto soikoon. Menkää tuon aidan taakse ja pysykää siellä.

 

Planeetta tulee hulluksi tällä hetkellä ihmisistä, jotka rakastavat taisteluja. Se tavallaan antaa tunteen. Se antaa heille syyn haluta elää. Se antaa heille jotain, mistä taistella. Te kaikki tiedätte sen. Jotkut teistä tulevat perheistä, jotka rakastavat taistelemista (Linda kikattaa, kun Adamus osoittaa häntä), ja tiedätte, että sitä varten he elävät. Voi, he valittavat siitä. He syyttävät kaikkia muita, mutta he rakastavat taistella.

 

Siis käsikirjassa numero yksi: seiso matalan aidan takana.

 

 

Merlinin ohje 2: maailmassa, mutta ei maailmasta

 

Numero kaksi, ymmärtäkää, että olette maailmassa, mutta ette ole enää maailmasta. Se on vaikea kohta, koska haluatte tehdä kumpaakin. Haluatte olla maailmassa ja haluatte edelleen olla maailmasta. Ja on aikoja, jolloin teistä tuntuu yksinäiseltä ja erilliseltä ja hyvin erilaiselta. Teistä tuntuu hyvin, hyvin erilaiselta, ja tiedän, että teistä tuntui siltä ollessanne nuorempi, mutta tarkoitan, että tämä on erilaista erilaisuutta. Kun olitte nuorempi, mietitte, olitteko erilainen. Nyt tiedätte olevanne hiton erilainen.

 

Siis olette maailmassa, mutta te ette ole enää maailmasta, ja siihen liittyy surua, koska rakastatte tätä planeettaa. Se ei merkitse, että te ette voi rakastaa sitä, mutta teillä on melkein tavallaan melankolinen tunne. Mutta ymmärtäkää, että te olette nousseet sen yläpuolelle. Olette menneet lineaarisen maailman ulkopuolelle. Teillä voi edelleen olla ja-tila, eli voitte olla siinä, mutta se ei enää omista teitä. Niin on useimmilla ihmisillä tällä planeetalla – ihmiskunta, planeetta, miten sitä halutaankin kutsua, omistaa heidät. Se ei omista teitä enää. Voitte rakastaa sitä. Voitte ihailla luontoa. Voitte nauttia hyvästä musiikista. Voitte nauttia huumorista, tanssista, taiteesta ja bisneksestä – mistä ikinä haluatte – mutta se ei ole enää teidän. Ei ole enää teidän.

 

Vedetään kunnolla syvään henkeä tässä kohtaa.

 

 

Merlinin ohje 3: kommunikointimuutos

 

Seuraavana käsikirjassamme: kommunikointi. Olkaa tietoinen, että kommunikointi muuttuu dramaattisesti ruumiillistuneella mestarilla. Mitä se merkitsee? Useita asioita.

 

Ensinnäkin sisäinen kommunikointi. Olette höpöttäneet päässänne, luoja tietää miten kauan, miten monta elämää. Olette tehneet mielen puheesta täydellistä, aivohevonpaskasta täydellistä, ja olette pallotelleet edestakaisin mielessänne, ja luoneet mieleenne eri osia, jotka pallottelevat keskenään. Se on edelleen teidän mielenne, hitto soikoon. Mestari nousee sen yläpuolelle. Hänen ei tarvitse tehdä töitä siihen, se vain tapahtuu. Mutta olkaa tietoinen, että se tapahtuu. Se on tärkeä asia. Olkaa tietoinen, että se tapahtuu.

 

On uusi tunne sisäisestä kommunikoinnista, eivätkä ne ole henkioppaitanne, jotka puhuvat teille. Minä en puhu teille. Se on teidän ydinolemuksenne – voitaisiin sanoa. Se on oikeasti sinä, aito Sinä, joka puhuu. Se ei välttämättä puhu ihmissanoin, mutta se voi puhua. Ensin saatatte ajatella, että taas vain mielenne uusi hevonpaskaosa puhuu. Mutta sitten oivallatte, että se on syvällistä, ja oivallatte sen yksinkertaisuuden. Sillä tavalla tiedätte, että se on erilaista kuin aivopuheenne, tuo "aivovitsailu" jota on ollut. Kommunikoinnista tulee hyvin selkeää, ja siitä tulee hyvin aitoa, eikä silloin ole epäilyä, kun teillä on tuo tunne kommunikoinnista itsenne kanssa.

 

Kehonne kommunikoi itsensä kanssa – ei millään kielellä, vaan energiaimpulsseilla jotka tunnetaan anayatronina, joka on hitaasti poistumassa. Olette kommunikoineet itsenne kanssa tukiasemasta (suom. huom. sananmukainen käännös myös "solumasto") toiseen aivojenne suljetun piirin järjestelmässä. Mutta teille tulee nyt erityyppistä kommunikointia. Se on yksinkertaista, se on tehokasta ja se on aivojen ulkopuolella. Olkaa tietoinen siitä. Teidän ei tarvitse työskennellä sen kanssa – olkaa vain tietoinen siitä.

 

Hengitelkää vähän, ja alatte tuntea sen. Se on "sinä", mutta se ei rajoitu aivoihinne. Sitä kutsuttaisiin eri osienne/puolienne kommunikointijärjestelmäksi. Se yhdistää pisteet sisällänne – eri ole erillisyyttä, vaan verkostopisteitä – mitä jatkuu "minä olen" -olemukseen, Merliniin, mestariin, "sinuun", entisiin elämiin, menneisyyteen ja tulevaisuuteen, jotka nyt yhdistyvät, ja se on hyvin yksinkertaista juttua. Siitä ei tule monimutkaista. Jos johonkin vaaditaan sivu toisensa jälkeen, tunti toisensa jälkeen, se on vain aivopuhettanne. Jos se on yksinkertaista ja tuosta vaan – naps! – niin se on "sinä".

 

Kommunikointi muiden kanssa muuttuu. Jotkut teistä ovat melko hyviä kommunikoijia, mutta käytätte paljon sanoja. Käytätte aivokommunikointia, eli puhutte aivoistanne käsin jollekin toiselle. Käytätte sanoja, jotka ovat melko latteita, melko tylsiä ja hyvin energisoimattomia.

 

Huomaatte, että kommunikointinne muiden kanssa muuttuu yhtäkkiä. Tarvitsette hyvin harvoja sanoja, ja sitä aito mestari tai aito Merlin tavallaan tekee. On hyvin harvoja sanoja, koska ette tarvitse niitä. Se kaikki on siinä, läsnäolossa/olemuksessa. Ja mieli saattaa sanoa: "No, meidän täytyy selittää tätä hyvin yksityiskohtaisesti ja kyllästymiseen saakka." Ei, teidän ei tarvitse. Mestari voi sanoa muutamia sanoja jollekin, ja sen taustalla on runsaasti energiakommunikointia, jota tuo henkilö ei ehkä tajua oitis. Se saattaa vaatia, että hän kävelee katua pitkin tai nukkuu yli yön, mutta se on siinä.

 

Alkakaa tiedostaa tämä uusi kommunikointi muiden kanssa, joka ei tarvita paljon sanoja. Kenties siinä voisi käyttää vähän teatraalisuutta. Kenties siinä voisi käyttää vähän ajoitusta. Ajoitus on erittäin tärkeää. Kenties siinä voisi käyttää vähän ilmeikkyyttä, mutta alkakaa oivaltaa, että on uusi kommunikointitaso muiden kanssa.

 

Tällä hetkellä kommunikointi tapahtuu kuin aivoilta aivoille, ja se aiheuttaa paljon hämmennystä, paljon väärinymmärrystä. Alkakaa tiedostaa uusi kommunikointi, jota tapahtuu. Voitte istua jonkun kanssa ja sanoa hyvin harvoja sanoja, ja valtavaa kommunikointia tapahtuu hänen kanssaan. Älkää pelätkö avata tuota osaanne. Monet teistä ovat olleet kiinni, ettekä halua paljastaa tuota osaanne. Pääskää siitä yli nyt. On ok avautua. Energiaanne ei varasteta. Kulutimme vuosia ja vuosia ja vuosia sukupuolienergioihin, ja todella kehitimme niitä. Energiaanne ei varasteta nyt, ellette halua sitä.

 

Siis koko kommunikointijärjestelmä muuttuu – ei yhdessä yössä – mutta nämä ovat asioita, osa, ruumiillistuneen Merlinin selviytymisopasta. Hän alkaa oivaltaa, että koko kommunikointi muuttuu.

 

 

Merlinin ohje 4: yksinkertaisuus

 

Sitten on yksinkertaisuus. Ihmismieli tekee kaikesta monimutkaista – niin monimutkaista, kuin olla voi. Ihmiselle voi antaa hyvin yksinkertaisen kysymyksen tai tehtävän, ja hän tekee siitä monimutkaisen. Sitä aivot rakastavat tehdä. Se oikeuttaa aivojen olemassaolon. Aivot tuntevat laajentuvansa. Se antaa niille identiteetin. Mutta fakta on, että se kaikki on aivopaskaa ja monimutkaista. Se on hyvin monimutkaista.

 

Muuten, voin nähdä Jeanin etsivän sitaatteja internetiin Crimson Circlen kotisivulle. Siinä oli hyvä sitaatti.

 

Se vetää puoleensa uusia ihmisiä. He rakastavat tuota paskaa. Tarkoitan, että tämä ryhmä on tosissaan tai hullu, ja he luultavasti tuntevat vetoa teihin, koska olette hulluja.

 

LINDA: Tai kumpaakin.

 

ADAMUS: Tai kumpaakin. Siis yksinkertaisuus on avain asioihin.

 

Mestarin elämä on yksinkertaista. Mestarin ei tarvitse tehdä siitä monimutkaista. Eikä tuossa yksinkertaisuudessa ole tylsyyttä, vaan itse asiassa on kyky havaita asiat niin, kuin hän ei ole koskaan ennen havainnut

 

Teillä on edelleen taipumusta tehdä asioista monimutkaisia, ja haastan teidät siinä: "Miksi teette siitä niin monimutkaista? Se on todella yksinkertaista", ja sitten taistelette kanssani siitä. "Voi, Adamus, sinä et ymmärrä." Ymmärrän minä. Te haluatte tehdä asioista monimutkaisia. Haluatteko tehdä niistä yksinkertaisia? Sitä mestari tekee.

 

Siis alatte yksinkertaistaa elämäänne. Mitä se merkitsee – elämänne yksinkertaistaminen? Puhumme siitä vielä paljon enemmän, mutta se merkitsee pääsemistä pisteestä A pisteeseen B suoraa reittiä, eikä sekasortoisella tai kaoottisella tavalla, jolla ihmiset usein tekevät. Se on suora reitti. Vaikkapa luomisesta ilmentämiseen – valitkaa suora reitti.

 

Miksi lähteä harhaileman metsään, miksi teeskennellä eksyneensä, kun voitte ottaa vain suoran reitin inspiraatiosta ilmentämiseen? Tietoisuus- tai havaintomuutoksesta suoraan tekemiseen – miksi käyttäisitte paljon aikaa vain siitä puhumiseen. Te vain – naps! – teette sen. Yksinkertaistatte sen. Se on yksi ensimmäisistä merkinnöistä tässä selviytymiskäsikirjassa.

 

Sitten selviytymiskäsikirjassa … Vedetäänpä syvään henkeä näiden myötä. Todella tunnetaan niitä hetki.

 

(Tauko)

 

Yksinkertaistettu.

 

Kommunikointi.

 

Maailmassa, mutta ei enää maailmasta. Se ei ole teidän.

 

Ja seiskää matalan aidan takana. Hyvin, hyvin tärkeää.

 

Kaksi vielä, ja sitten siirrymme eteenpäin. Kaksi vielä.

 

 

Merlinin ohje 5: kauneus

 

Kauneus. Kauneus on yksi asia.

 

Kun yksinkertaistatte energianne, olette tietoinen enemmästä kauneudesta kuin koskaan ennen. Se ei ole hevonpaskakauneutta, ei asioita, joita vain tavallaan keksitte, vaan aitoa, aistillista ja syvällistä kauneutta. Missä? Missä?

 

Sitä voisi olla missä tahansa. Itsessänne, se on hyvä paikka aloittaa. Näette todella kauneuden itsessänne. Kauneus on yksi ns. enkeliaisti. Se on luontaisena olemuksessanne, mutta ette ole oikeastaan käyttäneet sitä paljon ollessanne ihmisenä maan päällä. Siis nyt teillä on kauneutta elämässänne. Voitteko kuvitella sen? Näette kauneutta pilvissä. Kuulette sitä musiikissa. Se on aistillisempaa elämää. Palaamme siihen.

 

Haluan hypätä hetkeksi takaisin kommunikointiin.

 

Opitte kommunikoimaan eri tavalla itsenne kanssa. Se on iso askel. Sitten opitte kommunikoimaan eri tavalla muiden ihmisten kanssa. Ei niin paljon sanoja, vaan kaikki on aivan siinä. Siten kommunikoitte kaiken kanssa, on se sitten puu tai autonne tai lintu tai koiranne. Kommunikoinnista tulee hyvin helppoa ja virtaavaa. Mieli ei enää säätele sitä. Kommunikointi on siinä. Kommunikointi ei merkitse tarvetta käyttää sanoja.

 

Kommunikointi on energeettistä projisoimista tai vastaanottamista. Lähettämistä tai vastaanottamista. Siis kommunikoitte kaiken kanssa.

 

Ja jotkut ihmiset saattavat ajatella, että on typerää, kun kommunikoitte autonne kanssa. Teidän ei tarvitse puhua ääneen, mutta on luonnollisin asia maailmassa kommunikoida kaiken kanssa – elottomat tavarat, kahvikuppi, kurpitsa. Se kaikki on luonnollista, koska se kaikki on teidän. Se kaikki on teidän.

 

Minulla on vielä yksi asia. Siis meillä on tämä kauneus, ja se on yksi asia käsikirjassa, koska mestari alkaa todella oivaltaa yksinkertaisen kauneuden kaikessa.

 

Jätämme sen tähän tällä erää. Minulla on joukko muita, mutta säästämme ne toiseen kertaan.

 

Aletaanpa kasata tätä. Lisätkää oma panoksenne – sosiaalisen median kautta tai olemalla yhteydessä Crimson Circleen. Aletaan kasata tätä käsikirjaa, ensinnäkin jotta te olette tietoinen siitä, mitä tapahtuu, ja toiseksi kaikkia niitä varten, joita tulee teidän jälkeenne. Erityisesti silloin kuin heistä tulee todella ikävystyttäviä ja he yrittävät imeä energiaanne, mitä he eivät oikeasti voi tehdä, antakaa heille vain tämä käsikirja (Adamus naureskelee), ja käskekää heidän lukea siitä. Olen hieman nenäkäs.

 

 

Energiadynamiikka

 

Seuraavana. Tämä on iso juttu. Haluan antaa sille vähän aikaa, ja puhumme siitä tulevissa sessioissamme. Seuraava on iso asia, ja se on herkkä aihe monille. Voitaisiin sanoa, että se on joskus myös nolo aihe. Ihmettelette, miten koskaan saitte itsenne siihen. Se on aihe, jota lähestymme lempeästi, ettei kenelläkään ole ylivoimaista. Ja se aihe joka on hyvin relevantti useimmille teistä tällä hetkellä, on ED (Adamus naureskelee)

 

LINDA: Koulutusilo (suom. huom. samat alkukirjaimet).

 

ADAMUS: Joo, no, ihan sama. ED, ja se tarkoittaa energiadynamiikkaa (Linda kikattaa).

 

Elämä on ollut teillä hyvin käytännöllistä tähän saakka. Katsotte asioita käytännön tasolta, mikä on hyvä asia. Sanotte: "Leikkasin sormeeni, ja se vuotaa vertaa, ja leikkasin siihen, koska en ollut varovainen veitsen kanssa." Ja sitten menette lääkäriin ja hän ompelee sen ja laittaa muutaman tikin ja kenties antaa jotain lääkettä. Se on käytännön näkökulma siihen, mitä tapahtui sormellenne. Siinä tapahtuu myös energeettinen asia. Sitten kun ymmärrätte energiaa, voitte todella vaikuttaa muutokseen. Se on Merlin.

 

Sanotaanpa, että joudutte pieneen auto-onnettomuuteen, ja olette vihainen itsellenne ja ihmettelette, oletteko oikeasti Merlin, ja olette vihainen toiselle ihmiselle, koska hänen autonsa ei olisi pitänyt olla suoraan edessänne, silloin kun osuitte siihen, ja menette kaikkiin käytännön asioihin. Kenties ette ole saaneet tarpeeksi unta, kenties tuo toinen ajoi holtittomasti, te olitte pahalla tuulella tai te päiväunelmoitte. Se on todella käytännönläheistä, ja käytännössä te osuitte hänen autonsa ja nyt olette vaikeuksissa. Nyt teillä on vakuutusasioita ja paperitöitä, ja teillä on poliisi, joka miettii, olitteko juoneet – kaikkia näitä käytännön asioita.

 

Pysähtykää. Lakatkaa elämästä sillä tavalla. Katsotaanpa energiaa asioiden takana. On edelleen käytännön asioita, joita tapahtuu, mutta aletaanpa tarkastella ED:tä, energiadynamiikkaa kaiken sen taustalla, mitä tapahtuu.

 

Esimerkiksi, palattaessa takaisin konfliktiin ja politiikkaan, monet teistä katsovat käytännön puolta vaaleissa täällä USA:ssa, ja jotkut teistä ovat todella siinä taistelussa. Lähtekää pois siitä. Jessus! Tarkoitan, että haaskaatte vain omaa aikaanne ja minun. Lähtekää pois siitä. Juoskaa karkuun siitä, koska sillä ei ole vaikutusta. Sillä on vaikutusta, että olette ruumiillistunut mestari ja ymmärrätte ED:tä, energiadynamiikkaa.

 

Siis teillä on koko tämä dynamiikka. Sanotaan, että te ette pidä Donald Trumpista, ja paasaatte ja raivoatte siitä. Astukaa etäämmälle. Katsokaa energiaa, ei sitä, minkä näette käytännön näkökulmasta. En sano, että teidän täytyy tarkastella sitä juuri näin, mutta jos katson energiadynamiikkaa, USA tarvitsi muutosta. Se tarvitsi jotain ravistelemaan ja saamaan ihmiset pois mukavuusalueeltaan, koska paljon ei saatu tehtyä. Ja he tarvitsivat syyn puhua. He tarvitsivat syyn myös suuttua.

 

Siis mitä tapahtuu? He valitsevat presidentin, joka tekee juuri sen. Se palvelee heitä. Ja se on energiadynamiikka. Voittaa hän uudestaan tai ei, niin lakatkaa katsomasta lineaarista ja käytännöllistä ihmisosaa, katsokaa energiadynamiikkaa. Lakatkaa katsomasta, kumpi puolue on parempi, tai mitään vastaavaa. Katsokaa sen energiadynamiikkaa, mitä tapahtuu. Jotkut teistä saattavat inhota politiikkaa tällä hetkellä, ja se on ok. Mutta astukaa etäämmälle ja katsokaa, mitä oikeasti tapahtuu planeetan energiassa.

 

Ympäristö. On todella helppoa jäädä jumiin tähän, mitä kutsun hiilijalanjälkiriippuvuudeksi, ja yhtäkkiä on hyviä ihmisiä ja pahoja ihmisiä. On öljy-yhtiöitä ja on "vihreitä työntekijöitä" (suom. huom. viitattaneen yhteisöön Green Worker Co-operatives), ja tunnette oikeamielisyyttä siitä. Astukaa etäämmälle. Katsokaa sen energiadynamiikkaa, mitä tapahtuu.

 

Energiadynamiikan näkökulmasta tapahtuu tällä hetkellä se, että Gaia on lähdössä. Ihmisten on aika hyväksyä vastuu planeetasta, joten paljon huomiota keskittyy siihen. Teillä on varmaan sellaisia asioita, kuin napajäätiköiden sulaminen. Onko se tulosta ympäristöstä tai hiilestä, planeetan lämpenemisestä? No, epäilemättä. Mutta on jotain sen taustalla, mitä planeetalla tapahtuu. Kyse on vastuun luovuttamisesta ihmisille.

 

Vastuun ottaminen merkitsee sen ymmärtämistä, miten biologia toimii planeetalla, miten biologian rytmit toimivat, miten energia toimii planeetalla. Ja sen vuoksi ihmiset voivat sitten saada Gaian todella palvelemaan heitä, ja he palvelevat Gaiaa. Mutta te sekaannutte täysillä taisteluihin siitä, kuka hävittää liikapaperin – tällaisiin pieniin asioihin, kontrollikysymyksiin – ja olette hukanneet asian ytimen. Olette taas käytännöllinen, ettekä katso energiadynamiikkaa.

 

Perheenne esimerkiksi. Jos olette sekaantuneet jonkinlaiseen riitaan perheenne kanssa, se on luultavasti jatkunut elämien ajan. Katsotte sitä käytännön tasolta: "No, tuo ihminen valehteli. Tuo ihminen varasti rahaa. Tuo ihminen yrittää petkuttaa meidät kaikki pois testamentista. Tuo ihminen on elostelija." Joo, saattaa olla niin, mutta pysähtykää. Katsokaa energiadynamiikkaa. Mitä oikeasti tapahtuu perheessänne nyt? Kenties muutama heistä yrittää murtautua vapaaksi perheen vanhasta karmakuviosta ja toiset eivät ole oikein halukkaita antamaan heidän lähteä. Kenties jotkut heistä eivät edes tiedä yrittävänsä murtautua vapaaksi, mutta te tiedätte, koska katsotte energiadynamiikan näkökulmasta.

 

Pointtini on – ja teemme merabhin aivan hetken kuluttua – että alkakaa katsoa asioita energiadynamiikkana, käytännöllisen, lineaarisen ja mentaalisen tason sijasta. Kun teette sen, kaikki saa eri merkityksen, näyttää erilaiselta. Ette ole enää kietoutunut kaikkiin yksityiskohtiin. Yksinkertaistatte asioita, ja siksi vastaukset ovat aivan siinä. Niistä tulee hyvin, hyvin selkeitä teille.

 

Vaaditaan vähän keskustelua energiadynamiikasta, ei vain tässä shoudissa, vaan myös muissa. Miten tunnistetaan energia, eikä vain yksityiskohtia. Mutta juuri nyt, vedetäänpä syvään henkeä, ja tuodaan koko tämä päivä merabhiin, mutta fokus nyt energiadynamiikassa.

 

 

Energiadynamiikka-merabh

 

Vedetään syvään henkeä musiikin kera.

 

(Musiikki alkaa)

 

Ihmiset on periaatteessa koulutettu katsomaan vain käytännön tasoa – haava sormessa, epätasapaino biologiassa. On kenties jotain sellaista kuin diabetes. Ja katsotte sellaisia asioita, kun sokeritaso ja syöty ruokamäärä ja kaikkia tämäntyyppisiä käytännön asioita, mutta se on vain käytännön tasolla.

 

Toki on hyvä tietää ne, mutta sitten kun ymmärrätte diabeteksen energiadynamiikan, se on melko yksinkertaista. Se on tavallaan symbolista – niin kai sitä sanottaisiin. Se on makeuden tai kenties rakkauden tarvetta. Jonkin suloisen rakkauden tai huomion tarvetta, jota ette ehkä saaneet lapsena tai kenties toisessa elämässä, tai jota kenties ette anna itsellenne.

 

Energiadynamiikka aiheuttaa tasapainottomuuden biologiassa, ja sitä nimitetään kenties diabetekseksi. Ja luuletteko oikeasti, että se ratkeaa syömällä vain vähemmän kakkua? Ei.

 

Se voi tavallaan hidastua vähän, mutta yritätte saada tuota makeutta, tuota rakkautta, kakusta. Ja sitten teidän täytyy kieltäytyä siitä, koska lääkäri sanoi, että diabetestasonne on 2 – mikä ikinä se onkin – ja etsitte tuota makeutta vain jostain muualta. Ei välttämättä pipareista tai jäätelöstä, mutta jostain muusta elämässä.

 

Kenties saatte diabeteksenne kontrolliin, mutta nyt olette epätasapainossa jossain muualla tunteissanne. Yhtäkkiä teistä tulee tarvitseva ja nojaudutte liikaa toisiin. Siirrätte sen. Laitatte sen johonkin muualle, tuon tarvitsevuuden.

 

Entä siihen energiadynamiikkaan tarttuminen, miksi tämä on?

 

Kun kommunikointinne paranee, voitte kysyä: "Miksi tämä on?" ja saatte vastauksen. Ette silloin kun olette täysin aivokommunikoinnissa, vaan kun olette aidossa Merlin-kommunikoinnissa.

 

Kaikessa on energiadynamiikka. Kaikessa.

 

Energiakomponentti ei ole vain asioissa, jotka ovat epätasapainossa elämässänne tai ympäröivässä maailmassa, vaan kaikessa.

 

Kun ymmärrätte energiadynamiikan, niin alatte todella elää Merlininä. Pyydän Cauldrelta luvan kertoa vähän hänen tarinastaan, äskettäin tapahtuneesta asiasta. Se on hänelle ok.

 

Siis Cauldre osti uuden auton. Jo oli aikakin, heh, ja se on kaunis auto, mutta hän kaipaisi vanhaa autoaan. Se palveli häntä hyvin. Kuljetti häntä ympäri. Ei onnettomuuksia. Tuskin mitään lommoja tai kolhuja, vain muutama pieni lovi siellä täällä. Se kuljetti häntä ympäri.

 

Mutta hän päätti hankkia uuden auton, ja tuli tuo kysymys, hylkäsikö hän vanhan autonsa. Ei, ei. Ei ole lainkaan tarvetta hylätä sitä.

 

Sen sijaan että katsotaan käytännön tasolta, että vaihdetaan vain metallinkappale toiseen, jossa on pyörät, katsotaan energiadynamiikkaa.

 

Niinpä hän siirsi kirjaimellisesti sen energian, sen ydinolemuksen autostaan, jota hän rakasti, uuteen autoon. Näin yksinkertaista.

 

Jos hän menisi kertomaan tämän ihmisille kadulla, he saattaisivat ajatella, että hän on vähän hoopo. Mutta te pääsette kohtaan, jossa sanotte tavallaan: "No, kyllä, tietysti." Ihmiset jotka eivät ymmärrä tätä, ovat vähän hoopoja.

 

Uudet ihmiset joita tulee, saattavat katsoa teitä ensin vähän oudosti, mutta sitten he sanovat: "Tiedän. Olen aina ajatellut niin, mutta en voinut koskaan kertoa siitä kenellekään."

 

Siis hän yksinkertaisesti otti autonsa energiaolemuksen ja se sai uuden kehon. Sama ydinolemus, sama energiadynamiikka, nyt täysin uudessa kehossa. Ettekö rakastaisi sitä?

 

Ettekö rakastaisi vain herätä aamulla, ja teillä on täysin uusi keho, vuoden 2021 mallia? Se on mahdollista jossain kohtaa, kyllä.

 

Katsokaa energiadynamiikkaa kaikessa – ympäristö, politiikka, suhteet, kehonne.

 

Kaikki on teidän energiaanne. Kaikki. Mutta tähän mennessä useimmat teistä eivät ole katsoneet tuota komponenttia. Katsoitte sen käytännön osaa.

 

Katsoitte käytännön osaa. Katsoitte pankkitiliänne ja sanoitte: "Ai, minulla on 927 dollaria tai euroa ja 42 senttiä." No, se on käytännön osa. Mutta katsokaa pankkitilinne energiadynamiikkaa.

 

Okei, se saattaa olla vähän niukka, mutta katsokaa sen syyn energiadynamiikkaa. Miksi? No, koska olette antaneet sen kaikille muille, koska ette ole pitäneet itseänne arvokkaana.

 

Tuntekaa tuota pankkitilinne energiadynamiikkaa. Sen sijaan että turhaudutte täysin ja sanotte: "Mitä voin tehdä saadakseni lisää rahaa?" tuntekaa dynamiikkaa ja sitten sallikaa energian muuttua. Sallikaa sen palvella teitä.

 

Oivaltakaa, että katsotte dynamiikkaa: "Pyh! Voi pojat, en ole vain antanut sen palvella minua, ja nyt aion antaa." Se on energiadynamiikkaa. Määrä pankissa, mikä pankki on – ne ovat käytännön asioita. Ne eivät ole ytimessä. Ne eivät ole siellä, missä vaikutatte muutokseen. Ette katso saldoa pankkitilillänne ja ajattele, että siitä muutos alkaa. Ei. Se alkaa energiadynamiikasta, suhteestanne energiaan.

 

Kaikessa on energiadynamiikka – kodillanne. Sillä on energia. Sillä on persoonallisuus – persoonallisuus jonka te synnytitte.

 

Tuntekaa energiadynamiikkaa, ei käytännön asioita, kuten lamppuja jotka ovat sammuneet, ja putkistoa jossa on jotain ongelmia, ja sitä että tuuli puhaltaa joistain ikkunoista tuulisena päivänä – ei mitään näitä asioita – tai että se on meluisassa ympäristössä. Se on käytännöllistä, ettekä te vaikuta muutokseen tuolla tasolla. Piste.

 

Kyllä, voitte laittaa teippiä vuotavaan ikkunaan. Voitte vaihtaa lampun, mutta olette edelleen samassa vanhassa energiadynamiikassa. Teillä on ED, heh (suom. huom. voi viitata moneen asiaan, kuten syömishäiriö, erektiohäiriö).

 

Nousette sen yläpuolelle. Tunnette ulottuvuutenne tai alueenne koko ongelmaa.

 

Tunnette tuota energiadynamiikkaa, ja sitten olette todella rohkea ja sanotte: "Haluan sen palvelevan minua eri tavalla. Käsken energiani palvelemaan minua eri tavalla." Älkää olko nynny. Älkää neuvotelko. Se on omaa energiaanne – miksi teidän tarvitsisi neuvotella? Se on siinä ja haluaa palvella.

 

Siis, rakkaat mestarit, rakkaat Merlinit, tunnustamme käytännön elämän fyysisyydessä, mutta tartumme nyt energiadynamiikkaan. Siellä tapahtuu muutos.

 

Vedetään syvään henkeä tässä kohtaa ja tunnetaan sitä.

 

Elämä Merlininä. Siinä on tosiaan joitain haasteita. Haasteita olemisesta muiden ihmisten keskuudessa, jotka jatkavat draama- ja konfliktiriippuvuutensa ruokkimista.

 

Haasteena on olla ihmisten kanssa, joilla ei ole melkein lainkaan luovuutta ongelmien ratkaisemisessa. He taistelisivat mieluummin, kuin korjaisivat. Se on vaikeaa, turhauttavaa toisinaan.

 

Silloin teidän täytyy vetäytyä, mennä hiljaisuuteen, lähteä pakoon, olla yksin, koska alkuun on helppoa tulla vedetyksi siihen.

 

On tuo seisomine matalan aidan takana. Älkää menkö siihen mukaan. Oikeasti.

 

Aion heittää jopa bensaa liekkeihin tässä, ja tämän kanssa pidän hauskaa.

 

Crimson Circlen sosiaalinen media – heh, katsokaapa energiadynamiikkaa siellä! – ei ole politiikan paikka. Se ei ole planeetan pelastamisen paikka. Se on paikka kommunikointiin ja jakamiseen muiden mestareiden kanssa.  

 

Minä heittäisin pois kenet tahansa – kenen tahansa postauksen, Cauldre korjaa minua tässä. En ole oikein … Tein ensimmäisen postaukseni tänään sosiaaliseen mediaan. Se tapahtui Cauldren kautta. Hänen sormensa naputtelivat, mutta se oli minun postaukseni. En ole koskaan ennen tehnyt sitä. En tiennyt, pitäisikö siitä vai en, mutta minä pidin.

 

Minä postasin – Cauldre itse asiassa muutti sitä, mutta aioin postata: "Seisokaa tuon matalan, vitun aidan takana." Hän postasi vain: "Seisokaa tuon matalan aidan takana", mutta en tiedä, miksi hän otti tuon sanan pois. Minusta se oli melko sopiva. Mutta se oli ensimmäinen postaukseni, ja kun tein sen, se oli tavallaan riemukas tunne. Tunsin sen menevän internetiin. Tunsin sen laskeutuvan tuohon paikkaan. Tunsin muut, jotka menivät sitten katsomaan sitä.

 

Päätin tuossa kohtaa, että tavallaan pidän tästä sosiaalisesta mediasta.

 

Mutta aion rajoittaa aina itseni viiteen sanaan, kenties kuuteen. Kuusi sanaa: "Seiskää tuon matalan, vitun aidan takana." Se on ainoa asia, jonka aion koskaan postata. Seiskää tuon matalan, vitun aidan takana. Pidän sen tekemisestä, joo.

 

Minun täytyy varoittaa teitä, että Cauldre saattaisi muuttaa sitä. Siinä saattaisi sanoa vain: "Seiskää tuon matalan aidan takana." Mutta te tiedätte, kun luette sen. Seiskää tuon matalan, vitun aidan takana.

 

Takaisin pointtiin.

 

Katsomme energiadynamiikkaa, ei käytännön tasoa. En halua nähdä tukkua poliittisia tai mitään sellaisia postauksia, jotka saavat teidät ihmisluonteen taistelunhaluisuuden vangiksi. Sille ei ole sijaa.

 

Paikkamme sosiaalisessa mediassa on kehittyvä sisäinen Merlin. Jäätte kiinni puolen valitsemiseen, jäätte kiinni konfliktiin, eikä sille ole sijaa.

 

Vedetään syvään henkeä, kun menemme energiadynamiikkaan. Se on ydin koko tässä "Merlinin oppaassa ruumiillistuneena selviytymiseen".

 

Vedetään kunnolla syvään henkeä tämän ensimmäisen shoudimme kauneudessa tällä planeetalla, ensimmäisessä "Merlin minä olen" -sarjan shoudissa. Ja toivon, että arvostatte sitä, että aion olla enemmän ja enemmän suora.

 

Mennään vain pisteestä A pisteeseen B, kuvittelusta ilmentämiseen, helposti ja leikittelemättä.

 

Tämän myötä, rakkaat ystäväni, palaamme saamaan lisää, ja erityisesti Oivaltamisen Halloween-DreamWalkiin.

 

Vedetään syvään henkeä yhdessä.

 

Tuijotan nyt itseäni kirjasta "Koneiden aika", tuijotan itseäni elämässäni Adamuksena. On hämmästyttävää, mitä Merlin voi tehdä.

 

Kiitos, shaumbrat.

 

Minä olen mitä olen, täysivaltaisen alueen Adamus.