CRIMSON CIRCLEN MATERIAALEJA
Kharisma-sarja
SHOUD 11: "Kharisma 11" – Adamus St. Germain, Geoffrey Hoppen kanavoimana
 
Esitetty Crimson Circlelle
1.8.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
www.crimsoncircle.com
 
Minä olen mitä olen, päivänselvästi Adamus. Aah!
 
Ei ole St. Germain tänään, ei ehdottomasti Kuthumi – tänään on pelkkää Adamusta, tähtiesiintyjäpäivä (yleisö hurraa ja taputtaa). Taputatte nyt, mutta vähänpä tiedätte, mitä minulla on mielessä.
 
Ja rakas Edith, sanottiin, että video olisi vähän epämiellyttävä sinulle (viitaten ennen kanavointia esitettyyn Anoukin videoon Lost).
 
EDITH: Voi, ei. Ei se saanut oloani tuntumaan epämiellyttävältä.
 
ADAMUS: Ei saanut oloasi tuntumaan epämiellyttävältä?
 
EDITH: Ei. Siinä on vain kyse itsemme rakastamisesta.
 
ADAMUS: Ehdottomasti! Kuulitte sen Edithiltä! (Yleisö taputtaa) Adamus-palkinto sinulle tänään.
 
EDITH: Ai, vau!
 
LINDA: Haa! Minulla on yksi. Minulla on yksi. Ha, haa! Ha, haa, haa!
 
ADAMUS: Saat Adamus-palkkion.
 
LINDA: Minulla on yksi!
 
ADAMUS: Siinä on kyse vain itsensä rakastamisesta, kyllä.
 
LINDA: Tulossa.
 
ADAMUS: Itse asiassa minun täytyy kertoa pikku tarina. Valitsin sen. Ei suosikkimusiikkiani, mutta kenties suosikkiaiheeni – itsensä rakastaminen. Ja yhdessä kohtaa rakas Geoffrey, Cauldre, vähän hermostui ja aikoi laittaa jotain laimeaa, ei-loukkaavaa, ei-epämiellyttävää. Ja hän käytti jopa Edithiä tekosyynä ja sanoi: "Edithille tämä video saattaa olla epämukava." Olinko oikeassa, rakas leidini? (Hän antaa suukon Edithille ja yleisö sanoo "oiiii!")
 
EDITH: Kiitos (Adamus suutelee uudestaan). Kiitos.
 
ADAMUS: Ei lainkaan epämiellyttävää. Voi, joku rakastaa itseään ja laulaa … oi.
 
LINDA: (tuoden Adamas-palkinnon) Se on ainoa.
 
ADAMUS: Ja haluaisimme saada hyvän kuvan tästä. Edith, sinulle (Adamus antaa palkinnon hänelle).
 
EDITH: Kiitos oikein paljon.
 
ADAMUS: Sinulle. Kyllä, kyllä (vähän taputuksia). Käsitätkö, ettemme anna kovin monia näitä enää – nyt kun sellaisen voi osaa netistä 44 dollarilla (muutama naurahdus). Mutta se on sinun.
 
Aah, yksi suosikkiaiheeni on itsensä rakastaminen ja meillä on taipumusta – teillä on taipumusta – tuntea se epämukavaksi toisinaan ja melkein nolostua siitä joskus. Tässä meillä on kaunis musiikkivideo, joka puhuu eksymisestä – tiedän monien teistä tuntevan niin, eksyneeltä omaan lauluunne – ja grafiikkaa, erittäin ammattimaisesti tehty, mutta painaudutaan itseään vasten kylpyammeessa (naurua kun Adamus asettuu mukavasti Edithin viereen). Tai kutsukaa minua. (Adamus naureskelee)
 
Niin rakkaat ystäväni, teemme tänään vähän eri tavalla, vähän eri tavalla.
 
Ensinnäkin ymmärtäkää, että olen itse asiassa täällä tässä shoudissa – ja shoud on me kaikki. Shoud on heijastus meistä kaikista. Silloin kun on hyvin mahtava shoud, virstanpylväs-shoud, se johtuu siitä, että olette valmiita ottamaan seuraavan askeleen. Se ei aina tunnu hyvältä tuolla hetkellä, se ei ole aina mukavaa silloin, mutta sallitte menemisen seuraavalle tasolle. On helppoa joskus jäädä elämässänne vallitsevaan tilaan ja vain ajatella elämän olevan erilaista, muttei koskaan salli sen olla erilasta, ei tee rohkeita liikkeitä.
 
Jumalan kaataminen
 
Viime kuussa teimme rohkean liikkeen. Teimme Jumalan kaatamisen (naurua). Teille jotka ette tiedä, mistä puhun, niin on joitain, mitä kutsutaan "lehmän kaatamiseksi". Lehmän kaatamiseksi. Kyllä, amerikkalaiset täällä tietävät, mitä se on. Uskon, että sitä on harrastettu melko paljon täällä. Mutta te joille se ei ole tuttua ja haluatte tehdä jotain tänä iltana … (Naurua ja yleisö sanoo "ei!") Menkää lehmälaitumelle, kun lehmät nukkuvat. Ja kun näette, että lehmä nukkuu, kaadatte sen yhdellä sormella, ilman varsinaista ponnistusta (Adamus naureskelee). Ei, ei, lehmä ei välitä, kunhan se saa syödä seuraavana päivänä.
 
Teimme Jumalan kaatamisen. Se oli valmis, koska Jumala on melko uninen. Jumala on melko veltto ja Jumala on laitumella, tavallaan … (hän näyttää väsynyttä naamaa). Voi, olen vakavissani. En kutsu Jumalaa lehmäksi (muutama naurahdus). No, kenties kutsun (lisää naureskelua). Se oli täysin valmis kaadettavaksi, menemään kumoon. Se oli iso askel. Ette ehkä oivaltaneet sitä viime kuussa, mutta on valtava askel, että voimme edes puhua siitä huolestumatta, että joku katselee tai kuuntelee, koska no, teidän ei tarvitse huolestua. Kukaan ei kuuntele tätä! (Adamus nauraa)
 
Huolestumatta jälkiseuraamuksista, koska niin paljon kuin Jumala onkin osa massatietoisuutta, ihmiset haluavat sen muuttuvan. Ihmiset haluavat todella muutoksen Jumalassa, mutta he pelkäävät. He pelkäävät, että se olisi liian suuri muutos tai muutos väärään suuntaan, mutta he ovat tavallaan kyllästyneet Jumalaan sellaisena, kuin ihmiset ovat tunteneet sen. He haluavat jonkin vähän dynaamisemman, virkistävämmän, yksinkertaisemman – ei vain joidenkin kärttyisten vanhojen miesten opettamaa.
 
Itse asiassa asiat tekevät oikeasti läpimurron Jumalarintamalla, sitten kuin naiset yhtä lailla kuin miehet jakavat tämän Jumala-asian, kun he saarnaavat. Minusta se on hyvin kummallista – se oli kummallista 300 vuotta sitten, mutta vielä kummallisempaa nyt – että pappien täytyy olla miehiä ja rabbien yleensä miehiä ja saarnaajien ja kirkkoherrojen yleensä miehiä. Ei aina, mutta yleensä. Se on erittäin kummallista. Se oli kummallista silloin. Kaikki tiesivät, että jotain puuttui, mutta kukaan ei aikonut puhua siitä. Ja tässä olemme 300 myöhemmin ja se puuttuu edelleen. Mutta tiedätte, milloin tapahtuu muutoksia jossain pääkirkossa ja uskonnollisissa järjestöissä ja sallitaan naisten seistä edessä.
 
Mutta joka tapauksessa teimme vähän Jumalan kaatamista viime kuussa ja se meni kumoon ja on jälkiseuraamuksia. Tarkoitan, että sitä on hauska tehdä ja katsella, kun koko Jumala, tämä suuri ja voimakas, kaikkitietävä olento– pum! kaatuu tuosta vaan.
 
Teillä on kuitenkin jälkiseuraamuksia. Se alkaa ravistella ja horjuttaa sitä perustaa, jolle monet asiat oli rakennettu. Se alkaa repiä asioita alas sisäisesti. Vaikka tiedän, että kaikki teistä ajattelevat, että te ette ole uskonnollisia, mutta oli edelleen jonkinlainen vanha panostus Jumalaan. Alatte päästää irti siitä ja asioita tulee esiin, koska Jumala on kuin suuri tukahduttava peitto monien asioiden päällä – pelko, syyllisyys, häpeä ja muistojen piilottaminen – kaikki tämä samalla, kun rukoilette Jumalaa. No, kun se lähtee pois, asioita tulee esiin.
 
Sandra.
 
SANDRA: Olen juuri tulossa.
 
ADAMUS: Kahvia.
 
SANDRA: Olen juuri tulossa (muutama kikatus).
 
ADAMUS: Kyllä. Kiitos, rakkaani. Kiitos. (Vähän taputuksia) Kippis. Ryntää vain vapaasti tänne koska tahansa, kunhan kyse on kahvistani, ei mistään muusta.
 
Se siis ravistelee monia asioita ja luultavasti huomasitte, että monin tavoin oli hullu kuukausi, erilainen kuin tavallinen hullu. Oli hullu kuukausi – tuntui vähän eksyneeltä, irtonaiselta, ankkuroimattomalta ja vähän epämukavalta, kun vanhaa perustaa ei ollut – ja se on ehdottomasti tarkoituksenmukaista. Se tuo esiin asioita, kuten "Rakas John" –kirjeen, josta puhuitte aiemmin. Se tuo esiin "Rakas Susan" –kirjeitä. Se tuo esiin "Rakas Mary" –kirjeitä, "Rakas Benjamin" –kirjeitä, "Rakas Richard" –kirjeitä. Se toi esiin paljon asioita ja se toi ne pintaan. Ja silloin kun asioita tuodaan pintaan ja ne paljastetaan ns. valolle tai tietoisuudelle, se sattuu jonkin aikaa. Se on epämukavaa, ettekä te tai minä halua palata mukavaan pikku paikkaanne ja yritä tehdä siitä vain vähän mukavamman. Menemme tästä läpi. Menemme siitä läpi ja se on vähän epämukavaa ja se tavallaan repii ihmisalgoritminne kudelmaa ja se tarvitsi repiä. Ja se jatkuu.
 
Hämmästyttävä asia kuitenkin on, että kun ymmärrätte, mitä tapahtuu, vaikka onkin vähän tunne-, mentaali ja kenties fyysistä kipua, sanotte: "Ai, okei. Tätä tapahtuu." Se on paljon helpompaa kuin olla ehdottomassa pimeydessä ja sanoa: "Mikä minussa on vikana?" Se on kamalaa. Kyllä, on epämukavia aikoja, sopeutumisaikoja, mutta kun ymmärrätte, että se on tarkoituksenmukaista ja laajennutte sen yli, se on paljon miellyttävämpi, paljon helpompi ottaa vastaan.
 
Kaikki nyt-hetkessä
 
Kun seison tässä nyt puhumassa, puhun jokaiselle teistä. Tämä on teidän shoudinne. Tämän te luotte. Mutta teen sitä yhtä paljon myös itselleni, yhtä paljon minua varten, koska kun puhun tässä ja periaatteessa tulkitsen tai ilmaisen teidän viestinne ja omani, minussa on osa joka kuulee tämän nyt – osa minua. Se on osa, joka ei ole ylösnoussut mestari. Se on osa, jolla on erittäin vaikeaa 2600 vuotta sitten. Se on osani, joka on hyvin turhautunut, hämmentynyt ja eksyksissä. Niinpä seison tässä puhuen itselleni, sanoen itselleni: "Käyt läpi evoluutiota, avautumista. Tulee valaistumisen aika." Seison tässä puhumassa menneisyydelleni eikä menneisyys ole tuolla jossain. Itse asiassa menneisyys on aivan tässä.
 
Teette samaa itsenne kanssa tällä hetkellä. Puhutte menneisyydellenne. Puhutte nykyhetkellenne, ajankohtaiselle ajallenne. Ja teissä on osa, jonka sanoisitte puhuvan teille tulevaisuudesta – mutta se ei oikeasti ole, kaikki on nyt-hetkestä – sanoen: "Kaikki selviää." Sen on pakko. Sen on pakko. Kaikki yhdistyy ehdottomasti mitä kauneimmalla ja hämmästyttävimmällä tavalla, jonka te loitte – ei kukaan muu. Jonka te loitte. Niinpä huolimatta monista asioista, joista olette huolissaan ja joita ihmettelette tällä hetkellä, kun ihminen istuu täällä ja ajattelee, että on jotain, mitä ette ole vielä tajunneet, ihmettelee, mitä tulee seuraavaksi, ja kenties on huolissaan siitä, kenties turhautunut elämään, on tuo osanne, joka puhuu teille juuri nyt ja sanoo: "Vedä syvään henkeä. Rentoudu. Rentoudu."
 
Nimittäin mielenkiintoista on, ettei ole oikeasti menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Kaiken on tapahduttava nyt-hetkessä. Kaiken on tapahduttava nyt-hetkessä. Mitään ei voi tapahtua menneisyydessä tai tulevaisuudessa. Niinpä myös tuo ylösnoussut mestarinne on nyt-hetkessä, samassa nyt-hetkessä kuin tämä ihminen on ja menneisyys.
 
"Mikä on siis ongelma?" sanotte. "Miten ihmeessä en tajua sitä?" No, koska näette tai tiedostatte vain pienen osa nyt-hetkeä. Kaikki tapahtuu nyt. Ei ole menemistä tulevaisuuteen – se on aivan tässä. Ja tavallaan voitaisiin sanoa, että sanotte itsellenne nyt: "Avaa tietoisuutesi. Salli tietoisuutesi. Salli itsesi oivaltaa kaikki, mitä on tässä nyt-hetkessä." Ei mielessä, ei älyllisesti. Teet sen olemalla ehdottoman rohkea ja uskalias ja sanomalla: "Minulla ei ole mitään menetettävää. Aion ehdottomasti avautua nyt." Ja lakkaa sitten ajattelemasta sitä. Se on hyvin tärkeää. Ja Itsesi, valaistunut, oivallettu Itsesi sanoo sen sinulle nyt: "Lakkaa ajattelemasta sitä. Jatka vain sitä, mitä haluat tehdä." Sallit. Avaudut ja sallit ja sitten lakkaat ajattelemasta sitä. Jatkat jokapäiväistä elämääsi. Jatkat sitä, mitä haluat tehdä.
 
Vedetäänpä syvään henkeä ja tehdään se nyt.
 
Ei mitään uutta
 
Tänään en aio kertoa teille mitään uutta. Sori. Olette kuulleet jo kaiken, mitä aion kertoa teille – oli se sitten tällä tai ns. menneisyydessä tai valaistunut Itsenne kertoo teille tämän. Olette jo kuulleet sen. Tiedätte sen jo. Niinpä ei ole mitään uutta tänään. Ja minun oli mainittava tämä, koska on melko monia, jotka seuraavat tätä saadakseen uutta: "Mitä uutta hän sanoo tänään?" Jäätte kiinni uuteen. Kaiken on oltava uutta. Ei ole. Ei ole oikeasti mitään uutta.
 
Voin kertoa teille samat vanhat jutut täysin uudella tavalla, jota voitaisiin ajatella uudeksi, mutta se ei oikeasti ole. Jos palaatte aiempiin shoudeihin Tobiaksen kanssa – Luoja-sarjaan, Mestari-sarjaan, joihinkin muihin sarjoihin – mikään ei ole uutta. Hän on sanonut sen jo aiemmin. Sanon sen vain eri tavalla – huvittavammalla tai häiritsevämmällä tavalla, sanon sen vain eri tavalla – mutta sen lisäksi ei ole mitään uutta, koska valaistunut oivallettu Itse on jo kertonut teille kaiken. Se on jo kertonut teille.
 
Mainitsen tämän siis teille, jotka tulette tänne vain saamaan uutta ja raportoitte vain uutta – "Mitä uusia asioita hän sanoi?" – ja vain haukottelette sille, minkä luulette kuulleenne aiemmin. Teidän ehkä kannattaa lähteä nyt. Soitan teille sitten, kun puhumme jostain uudesta – en koskaan (vähän naureskelua).
 
Siinä on viehätyksensä. Se on kuin riippuvuus. Puhun enemmän siitä tulevassa Riippuvuudet-tilaisuudessamme. Mutta on pakkomielle uudesta – "On pakko löytää jotain uutta." Pakko löytää jotain uutta ensinnäkin, jotta voin olla se, joka kertoo kaikille muille: "Kuulin juuri jotain uutta." Sen on oltava jotain uutta, koska olette todella kyllästyneet vanhaan. Teidän on saatava tuota uutta melkein häiriötekijänä, koska ette oikeasti koskaan tehneet tuota vanhaa, mitä sanottiin aiemmin, ette koskaan oikeasti vieneet sitä loppuun tai sallineet sitä, joten on oltava jotain uutta. Ja olen vähän kyllästynyt siihen. Seiskää minun sandaaleissani hetki – aina on keksittävä jotain uutta joka kuukausi vain noille "uutta"-ihmisille, niille jotka pitävät uudesta.
 
Niinpä päätin: ei tänään. Ei tänään. Tänään ei ole mitään uutta. Ja nyt jos pääsemme eroon kaikista niistä, jotka tulevat tänne vain saamaan uutta, voimme äästä asiaan. Okei, tehdäänpä jotain uutta nyt, kun he ovat poissa (naurua).
 
Se on energiaruokkimista. Se on ärsyttävä. Se on kuin: mikä minä oikein olen, jokin viihdyttäjä täällä edessä? (Joku yleisöstä sanoo "joo" ja vähän naurua) Okei! Tehdäänpä jotain uutta!! (Lisää naurua)
 
Te ette tule tänne saamaan uutta. Tulette tänne vain avautumaan. Olen vain suuri purkinavaaja elämässänne (Adamus naureskelee). Tulette tänne vain avautumaan. On helppoa jäädä jumiin "tuolla ulkona". Ette näe minun jäävän maisemiin shoudin lopussa. Lähden, koska on erittäin helppoa jäädä jumiin ja ansaan tuonne. Oikeasti on – ettekä ole ainoastaan jumissa jokapäiväisissä toimissanne, vaan olette jumissa myös kehossa. Minä tulen sisään ja vuokraan tämän kehon muutaman kerran kuussa ja siirryn eteenpäin. Mutta on rankkaa. Tulemme tänne vain antamaan teille vähän – aioin sanoa "henkistä hierontaa", mutta se ei ole sitä, vaan tietoisuushierontaa ja teemme vähän ihmisenne kaatamista (Adamus naureskelee).
 
Oletko koskaan tehnyt sitä, Kerri? Lehmän kaatamista?
 
KERRI: Ei, en ole.
 
ADAMUS: Kokeile sitä.
 
KERRI: Voisin harjoitella sinulla.
 
ADAMUS: Kokeile sitä (vähän naurua). Joo.
 
KERRI: Minulla on hauskan kaatamista.
 
ADAMUS: No, minun täytyy nukahtaa ensin enkä koskaan nuku.
 
KERRI: Ai.
 
ADAMUS: Siis kyllä, kokeile sitä. Ota kuvia, joo, ja haluaisimme nähdä videon ensi kuussa (Adamus naureskelee).
 
KERRI: Okei. Onko se jokin tehtävä, professori?
 
ADAMUS: Ei. Se on kuin menemistä huvipuistoon (Adamus naureskelee).
 
Siis ei mitään uutta. Kaikki on tässä. Miksi ette tiedä sitä? Koska ette ole vain avautuneet sille. Siinä kaikki. Miksi? Se on suuri haaste? Ja miksi? Menen siihen taas tulevassa tilaisuudessamme, mutta teistä tulee riippuvainen elämästä. Teistä tulee riippuvainen siitä. Teistä tulee riippuvainen matkasta. Teistä tulee riippuvainen ongelmista. Teistä tulee riippuvainen koko jutusta ja tulette tänne kuuntelemaan Itsenne, valaistuneen Itsenne sanovan: "Vedä vain syvään henkeä. Vedä vain syvään henkeä ja salli."
 
Ristiriitaisuuksia
 
On toinen asia, jonka halusin tuoda esiin. Havaitsette luultavasti jo tai havaitsette vielä enemmän, että elämästä on tulossa sarja ristiriitaisuuksia ja se on vaikeaa. Ihminen pitää siitä, että asiat ovat kivasti järjestetty ja se tietää, missä piste A, piste B ja piste C ovat. Huomaatte luultavasti valtavia ristiriitaisuuksia itsessänne, siinä mitä kerron teille – ristiriitaisuutta siinä, että toisaalta sanon: "Olkaa elämässä. Olkaa elämän ilossa", mutta seuraavassa hetkessä sanon, että olette riippuvaisia elämästä. Sanotte: "No, eikö siinä ole ristiriita?" Ei lainkaan. Ei lainkaan.
 
Yhtenä hetkenä puhumme avoimuudesta, seuraavana hetkenä puhumme fokusoitumisesta. Eikö se ole ristiriitaista? Ei. Ei oikeastaan. Ei oikeastaan, erityisesti kun alatte sallia itsenne olla ja-tilassa, koska ristiriitaisuuksia on eri todellisuus-, värähtely- ja energiatasoilla. On suuria ristiriitaisuuksia ns. luonnon ja sen välillä, mitä on muissa todellisuuksissa. Ja siitä syystä on vaikeaa nähdä niitä, koska tarkastelette asioita odottavin silmin – että kaiken on oltava tietyllä tavalla toisissa ulottuvuuksissa, ja sitten menette sinne ettekä löydä sitä. No, koska se on "ja". Se on erilaista. Gravitaatio joka toimii täällä, voi olla hyvin erilaista kuin gravitaatio jossain muualla, energiareaktio täällä hyvin erilainen kuin toisissa paikoissa.
 
Totutelkaa siis siihen. Ristiriitaisuuksiin. Mielessänne ei ole mitään vikaa, kun alatte havaita suuria ristiriitaisuuksia asioissa ja itsessänne – ei ollenkaan mitään vikaa. Itse asiassa, on oikeasti aika katsoa pelkän lineaarisen ajattelun ja sen yli, että kaiken täytyy olla samanlaista.
 
Se on aluksi erittäin vaikeaa mielellenne, todellisuusmaisemallenne. Olette hyvin pahalla tuulella. Missään ei ole mitään tolkkua ja on epätoivoisia yrityksiä laittaa kaikki takaisin yhteen. Ja sitten masennutte ja ahdistutte ettekä saa unta yöllä. No, pääsette siitä yli. Pääsette siitä yli ja alatte oivaltaa, että ruumiillistuneena mestarina on monia eri todellisuustasoja eikä niiden kaikkien tarvitse sopia yhteen toistensa kanssa. Tämän planeetan fysiikan ei tarvitse sopia vähääkään yhteen toisten ulottuvuuksien fysiikan kanssa.
 
Siksi se on huvittavaa. Pidätte sitä huvittavana jossain kohtaa. Cauldre puhui tauolla jollekin gravitaatiosta ja siitä energialähteenä, jonka Tesla alkoi ymmärtää. Mutta tiedemiehet eivät näe sitä tällä hetkellä, koska he olettavat, että tämä todellisuus toimii myös tässä toisessa todellisuudessa – dynamiikat tässä (yksi paikka) soveltuvat tähän (toinen paikka) eivätkä ne sovellu. On hyvin erilaista. Ja ne kaikki voivat olla rinnakkain yhdessä, vaikka ne eivät olekaan järjestyksessä. Vaikka ne ovat yhteensopimattomia, ne voivat olla rinnakkain yhdessä. Se on valtava pointti.
 
Siksi sanon, että kaikki on nyt-hetkessä. Mitään ei voi mitenkään tapahtua nyt-hetken ulkopuolella. Nyt-hetken ulkopuolella ei ole mitään. Mutta te hahmotatte, että on menneisyys ja tulevaisuus, ja on erittäin vaikea havaita, että valaistunut olento on aivan tässä ja myös törppö on aivan tässä. Kaikki on aivan tässä eikä kaiken tarvitse olla yhteensopivaa – yhteensopivaa fysiikkaa, yhteensopivaa energiaa, yhteensopivaa tietoisuutta – kuitenkin kaikki voi olla rinnakkain. Se on valtavaa, erittäin tärkeää.
 
Mieli kamppailee nyt sen kanssa, kuten muutamat teistä tekevät tällä hetkellä: "Miten se toimii?" Mielenne ei saa selvää siitä ja selitän sitä hetken kuluttua. Rentoutukaa siis vain siihen. Rentoutukaa siihen. Se on avautumista. Se on avautumista ja on aikoja, jolloin teistä tuntuu hyvin kiusalliselta eikä missään ole tolkkua fyysisesti, älyllisesti, henkisesti ja teistä tuntuu, että teidät käännetään ylösalaisin, ja se on okei. Se on okei.
 
Mieli
 
Monet teistä ovat huolestuneita tulemisesta vähän vanhemmaksi ja mielen sekoamisesta. Nimittäin ei ole kovin paljon eroa vanhaksi tulemisen ja valaistumisen välillä (vähän naurua). Ei ole. Ei ole, paitsi kyky ymmärtää, mitä tapahtuu.
 
Käytän esimerkkiä. Kuvitelkaa taskulamppu. Kun ihminen tulee vanhemmaksi, hänen mielensä – no, taskulampun paristot eivät ole aivan yhtä voimakkaat kuin ennen. Ja tämän lisäksi sen sijaan, että valokeila on hyvin tarkkaan fokusoitunut, se on vähän epätarkempi ja laajempi. Niinpä usein vanhemmat ihmiset joiden ajattelette tulleen vähän höpsöksi – ja he ajattelevat olevansa vain kummasti onnellisempia kuin koskaan ennen (naurua) – heidän ei tarvitse enää käsitellä kaikkea. Jotkut heistä muuten teeskentelevät sen, jottei heidän tarvitse enää olla tekemisissä ihmisten kanssa. Mutta mielestä tulee puuromaisempi ja se alkaa ajelehtia toisiin ulottuvuuksiin. On kyse sitten kuolemaulottuvuudesta tai muista ulottuvuuksista, joita jo on, he alkavat ajelehtia sinne.
 
Ns. tervejärkinen, rationaalinen ihminen kuuntelee heidän pölpöttävän ja ajattelee: "Voi, heiltä alkaa mennä järki ja toivon, ettei minusta tule koskaan sellaista." No, teistä tulee sellainen (Adamus naureskelee). Se oli huvittavaa! (Lisää naureskelua) Mutta yhdellä erolla. Kyse ei ole vanhenemisesta. Teille tapahtuu niin, että laajenette mielen tuolle puolen ja alatte havaita toisia ulottuvuuksia. Ja kun kuulette minun puhuvan siitä, sanotte: "Ai! Se kuulostaa upealta. Se on kuin mahtava tieteiselokuva ja minä olen tähti. Tämä on upea uusi maailma – Star Trek, Tähtiensota", ja kaikkea muuta. Mutta sitten kun se alkaa tapahtua, sanotte: "Voi ei! Mikä minussa on vikana?! En muista mitään. Voi! Mikä aivoissani on vikana?"
 
Ne ovat kuin vanhan ihmisen aivot. Ne vain laajentuvat. Mutta fokusenne kadottamisen sijasta, teillä on edelleen – tämä on hyvä uutinen ja huono uutinen – fokus ja paristot täyteen ladattu. Kyllä, ne ovat. Teillä on edelleen fokus, mutta nyt teillä on yksi fokus täällä ja toinen fokus täällä ja kolmas fokus täällä ja neljäs täällä (osoittaen eri paikkoihin). Teistä tulee nimittäin monifokuksinen. Teillä on kaikki nämä eri valokeilat. Yhden valokeilan sijasta – niin kuin 30-vuotiaalla on vain yksi valokeila fokusoituneena tähän – alatte laittaa niitä kaikkialle. Se on hyvin outoa ensin, mutta haluan teidän menevän kanssani hetkeksi paikkaan, missä se ei ole outoa. Okei?
 
Tässä siis ihmettelette nyt: "Mitä minulle tapahtuu? En muista kaikkea." Laitatte vain fokuksenne moniin eri todellisuuksiin. Mieli yrittää ymmärtää sen, muistaa sen, saada tolkkua siitä, mutta se ei pysty. Se ei pysty. Suurin virhe on – odotan loppuun, ennen kuin paketoin tämän – se ei pysty. Lakatkaa siis yrittämästä. Se on niin yksinkertaista.
 
Mielellänne on fokus täällä ja se pysty fokusoitumaan vain tänne – kenties tänne (toinen paikka) ja vähän sen yli, mutta ei kuitenkaan paljon – joten lakatkaa panemasta mieltä ymmärtämään sellaista, mihin se ei pysty. Se ei pysty.
 
Tulkaa siis kanssani nyt. Emme tarvitse musiikkia tai mitään, mutta tulkaa kanssani nyt-hetkeen, siihen mikä ei ole uutta. Okei? Ensimmäinen asia. Se ei ole uutta. Emme mene mihinkään uuteen tässä, koska olette jo siellä. Ja tämä ei ole mielen peliä – tämä on nimeltään "Todellisuuden 101" (eli todellisuuden perusteet). Tulkaa kanssani hetkeksi sinne, missä teillä on tämä fokuspaikka tällä maapallolla – kehonne, ajatuksenne, identiteettinne. Sen pitäisi olla helppoa. Tätä teette joka päivä – missä ovat tapanne ja missä teillä on tasapainon ja havaitsemisen tunne.
 
Okei. Nyt meillä on se. Se on selviö. Mutta juuri nyt tällä samalla hetkellä, älyllisen ajattelun tuolla puolen, on toisia asioita, joita kutsuttaisiin ulottuvuuksiksi. Haluaisin myös päästä puolessa vuodessa siihen, ettemme käytä enää sanaa "ulottuvuus". Se kuulostaa niin new age –äitelältä. Ne ovat vain todellisuuksia. Ne ovat vain ilmaisuja ja juuri nyt teillä on niitä. Juuri nyt ne ovat olemassa.
 
No, voin todistaa sen. Teette sitä unissanne joka yö. Jotkut teistä muistavat, jotkut teistä eivät, mutta menette toiseen todellisuuteen, toiseen ilmaisuun, toiseen kokemukseen. Ja usein se menee fyysis-älyllisen yli, joten siihen on vaikea samaistua, mutta se on siinä. Esimerkiksi sielunne, "minä olen" –olemuksenne vain laulaa tarvitsematta käyttää äänihuulia, koska niitä ei tarvita. Se vain laulaa, tuntee tuon ilmaisun tulevan läpi. Se on yksi todellisuus.
 
On myös todellisuus, fokus, "ja", missä olette tyytyväinen. Tyytyväinen – en halua käyttää sanaa "rauha", koska silläkin on väärä merkitys – mutta teille on vain ok kaikki, mitä tapahtuu monilla tasoilla.
 
Se on tässä nyt. On sinä, fokus joka on opettaja, upea opettaja. Sen ei tarvitse olla täällä fyysisessä kehossa, mielessä. Se voi olla, mutta sen ei tarvitse olla. Ja siinä jaatte kharismaanne, valoanne. Teillä ei tarvitse olla 100 ihmistä istumassa edessänne kovilla tuoleilla ihmetellen, milloin he saavat pizzaa (muutama kikatus). Ei. Voisitte olla vain toisessa fokuksessa ja säteillä kharismaanne. Se on opettamista. Kuka sanoi, että sen täytyy tapahtua ryhmän edessä? Sellainen ei itse asiassa aina toimi kovin hyvin – mutta olette vain säteilevä.
 
Teillä on toinen fokus, niin ei-ihminen että sitä on melkein vaikea ymmärtää, niin ei-keho, ei-mieli, että se on vain olemista. Olemista. Se on aivan siinä.
 
Ja on toinen fokuksenne, ilmaisu joka – uskokaa tai älkää – haluaa tehdä kaiken uudestaan, koko ihmisjutun uudestaan. Ei, vaan oikeasti. Oikeasti. Se pelottaa minua (Adamus naureskelee). Ei, vaan se ymmärtää tämän jutun, monimuotoisuuden, "ja". Ja se ymmärtää, ettei oikeasti ole tuskaa tai traumaa, ja se ymmärtää, että kyse on vain hämmästyttävästä kokemuksesta, ei testistä ja se haluaa tulla takaisin. Se todella haluaa. Ja on toinen fokus, joka on jo tullut. Toinen elämä. En sanonut "tämän jälkeen" – se voi olla ennen tätä. Se voi olla ennen tätä.
 
Kyllä, voitte olla ylösnoussut mestari ja teillä on uusi elämä eikä sillä ole merkitystä, missä se on. Sillä ei ole merkitystä, onko se ennen valaistumista vai sen jälkeen, koska millään siitä ei ole merkitystä tietyssä pisteessä. Sillä ei ole. Voitte olla ehdottomasti ylösnoussut ja sanoa: "Haluan tehdä uuden ilmaisun." Ja voitte tehdä sen eri tavalla, tarvitsematta käydä läpi tavallista syntymäprosessia, kuten Tobias kävi. Ja voitte tehdä sen vain pitääksenne hauskaa. Voitte tehdä sen tulematta täysin päihtyneeksi ja filosofiseksi ja jumiutuneeksi ja kaikkea muuta. Ja olette kaikkia näitä asioita.
 
Nyt minä sanon sen, te sanotte sen – valaistunut Itsenne joka on ehdottomasti tässä, sanoo sen, yrittäen tehdä asia selväksi ihmisfokukselle, joka istuu näissä tuoleissa tai katselee internetin kautta – ja te sanotte tavallaan: "Just joo! Tämä ei ole uutta. Tiedän tämän kaiken. Tiedän tämän. Se on hyvin helppoa. Olen ja-olento. En ole paskan vankina!" Tein se herättääksenne teidät (muutama naurahdus). Jotkut teistä olivat tavallaan puolinukuksissa. Ette ole missään vankina – betonissa, paskassa, missään. Ette ole! Se oli vain se fokus, missä olitte. Mutta kuten tiedätte, osa teistä – eivät kaikki – kävelee ulos ovesta ja sammuttaa myöhemmin internetin ja palaa takaisin yhteen fokukseen. Kun teette sen, pysähtykää.
 
Pysähtykää. Vetäkää syvään henkeä – ja – te ette ole.
 
Tässä tapahtuu niin, että höllennätte. Höllennätte lineaarista todellisuutta, joka on ollut aikakausia – olette tavallaan olleet tuon todellisuuden vankina, samalla kun myös kaikki nämä muut todellisuudet ovat olemassa, mutta höllennätte sitä. Pääsette ulos omista tiukoista alusvaatteistanne ja se on haastavaa, koska jokin osanne haluaa kovasti vain tehdä tuosta lineaarisesta todellisuudesta vähän paremman. Ja suututte minuun, koska joka kuukausi tulette tänne tavallaan sanoen: "Haluan vain tehdä elämästäni paremman" ja minä tavallaan räjäytän elämänne. Sitä te itse asiassa haluatte, koska jäätte kovasti jumiin, kun ette ole "ja".
 
Jokainen mestari, myös te, tajusi sen: "Ai! Yritin vain tehdä ihmiselämästäni täydellisen", ja se on syvältä. Jos yritätte tehdä sen, se tekee teistä kirjan "Red Lion, numero 2" (Adamus naureskelee). Seuraava kirjani. Etsin kirjoittajaa työskentelemään kanssani siinä. "Red Lion, numero 2" tulee, silloin kuin ihmiselle on pakkomielteenä oma … (Crash ottaa kuvan) Kiitos. Täytyy pysähtyä aina silloin tällöin ja saada kuva otetuksi. Se on Zen-sanonta – "Pysähdy aina silloin tällöin kuvaa varten." Missä olinkaan?
 
LINDA: Tee se vielä kerran. (Crash nappaa toisen kuvan ja Adamus nauraa)
 
ADAMUS: Linda-ilme (lisää naurua). Mitä sanot, rakkaani? Mitä yrität kertoa minulle tässä? Mitä … Joo, pidä kiirettä, ota kuva. Paina nappia. Okei. Nyt hän siis lähtee pois näyttämöltä (Adamus kulkee käytävää pitkin). Crash miettii: "Mitä teen seuraavaksi? Seuraanko häntä ympäri huonetta? Seuraanko häntä kuin pieni koira ja otan kuvia hänestä?" No, tietysti seuraat! (Naurua) Koska meidän täytyy näyttää Adamuksen monet poseeraukset ja kasvot (hän poseeraa takapöydällä). En ole pelkkä näyttämökaveri. Pidä kiirettä, ota kuva. En ole vain näyttämökaveri (naureskellen). Voi, missä on tuo häiriötekijä, jonka juuri kylvin? Voi, rakastan sitä!
 
"Red Lion, numero 2". "Red Lion, numero 1" on adeptista, oppilaasta joka yrittää kovasti tehdä valaistumista. Voi, se on kuin hänen kantamansa risti ja se on asia, jolla hän pitkästyttää kaikki, myös itsensä, ja hän yrittää kovasti. Ja hän sanoo aina: "Voi minua raukkaa. Teen työtä siihen. Ei läpimurtoa. Ei läpimurtoa. Mikä on vikana?" Ja niin hänestä tulee vielä oikeamielisempi omasta valaistumisestaan. Voi – haukotus – tuttu juttu.
 
Hän yrittää niin kovasti rakentaa ihmisyyttään, että häneltä katoaa koko hemmetin pointti. Hän yrittää niin kiireisenä tehdä pienestä häkistään vähän suuremman tai paremman, että häneltä katoaa koko pointti. Me räjäytämme tuon häkin. "Voi ei! Et voi. Olen tehnyt niin kovasti työtä siihen. Voi! Ja olen hyvä oppilas ja voi minua raukkaa ja voi!" Minä tulen vain mukaan ja – pum! – räjäytän häkin tai tökkään, kaadan sen kumoon.
 
"Voi! Miten voisit tehdä sen, Adamus? Voi, Jumala ei rakasta minua." Ei, ei ole Jumalaa eikä hän rakasta sinua missään tapauksessa" (naurua). Niinpä tökkään – pum! – kaikki menee nurin. "Voi! Elämäni hajoaa. En tiedä, haluanko jäädä planeetalle. Voi!" Turpa kiinni! Pum!!
 
"Voi luoja! Kiitos, Adamus. Tarvitsin sitä. Tarvitsin jonkun räjäyttämään todellisuuteni, koska olin niin jumissa siinä ja luulin, että oli tarkoitus kehittyä ja tehdä siitä vain mukavampi. Ja nyt oivallan, voi luoja, miten suuri ylösnoussut mestari oletkaan. Räjäytit sen." (Vähän naureskelua) Hei, teen sitä elääkseni. Kuulen tavallaan puolittaista naurua tässä (lisää naureskelua). Voi, ei kai.
 
Arvatkaapa mitä? Sen sijaan, että minä räjäytän sen, annan teidän räjäyttää sen.
 
KERRI: Hyvä!
 
ADAMUS: Hyvä (naureskellen). Joo, odottakaa ensi kuuhun.
 
Mutta tavallaan – ja sanon, että on pelkkää Adamusta tänään, ei mitään muuta kuin Adamusta – sitä tapahtuu ja joskus se on hyvin vaikeaa ja joskus tiedän joidenkin teistä hiippailevan pois Crimson Circlestä. Petkutatte minua. Menette toisiin ryhmiin ja avaruusolentojen luo, jotka sanovat teille: "Voi sinua raukkaa! Sinua rakastetaan kovasti" ja "Tulemme tänne ja annamme teille kaiken informaation ja teemme teistä paremman." He eivät tee sitä! Olen kuullut tuota sontaa noin kolme miljoonaa vuotta. "Voi! Tulemme maapallolle auttamaan teitä." He eivät tule! Ja itse asiassa en minäkään. Kerron vain, miten asiat ovat.
 
Käytte läpi tätä hämm- … Eikö tämä olekin tavallaan hauskaa tänään?
 
DAVID: Kyllä.
 
ADAMUS: Kyllä (Adamus naureskelee). Tapahtuu hämmästyttävä, haastava, vaikea ja kaunis asia ja pääsette pois tuosta yhdestä ihmisfokuksesta ja se on rankkaa. Se on rankkaa. Mutta se on upeaa ja kiitätte minua myöhemmin. Ehkä. (Joku sanoo "joo") Joo, joo.
 
Missä siis olimmekaan? Ai niin, tänään pidämme "kysymyksiä ja vastauksia" -osuuden. Normaalisti emme tee sitä. Mutta Linda, hakisitko mikrofonin? Minä esitän kysymykset ja te annatte vastaukset (vähän naureskelua).
 
LINDA: Järkyttävää.
 
ADAMUS: Ja tänään on tavallaan … on erilainen energia. Olkaa siis vapaasti, kuka tahansa haluatte olla, ja oma itsenne. Olkaa vapaasti. Tänään on rennompaa. Lähetin pois puolet ihmisistä, jotka halusivat uusia asioita, joten me vain puhumme ja muutama kaunis sielu kuuntelee. Pidetään homma siis rentona, pidetään se avoimena. Epäilen, että kukaan koskaan palaa kuuntelemaan tätä.
 
LINDA: Just joo (vähän naureskelua).
 
ADAMUS: Vain me ylösnousseet mestarit.
 
Kysymyksiä ja vastauksia
 
Siis ensimmäinen kysymys, ja muistakaa pitää vastaus ytimekkäänä. Okei, ensimmäinen kysymys. Etsi joku ensin ja sitten esitän kysymyksen.
 
LINDA: Okei.
 
ADAMUS: Aa! Etsi joku. Ai jaa, okei. Saat kysymyksen, ja viitsisitkö seistä. Mistä olet huolissasi? Ja kirjoittaisiko joku taululle? Onko joku tarpeeksi armollinen kirjoittaakseen?
 
LINDA: Tad.
 
ADAMUS: Tad, upeaa. Kiitos.
 
LINDA: Voi, odota, odota! Okei, kaikki hyvin. Joo, Tad. Anna mennä, Tad.
 
ADAMUS: Tad, ja hän saa Adamus-palkinnon tulemisesta tänne saakka …
 
LINDA: Minulla ei ole enää!
 
ADAMUS: … huoneen takaosasta.
 
LINDA: Ne ovat loppu!
 
ADAMUS: Saat rahaa. Voi, Geoffilla ei ole yhtään rahaa.
 
LINDA: Voi sinua raukkaa!
 
ADAMUS: Yäk!
 
TAD: Veloituksetta tänään.
 
ADAMUS: Vau, vau. Se oli typerää.
 
TAD: Olen opettaja.
 
ADAMUS: Olin antamassa sinulle 100 dollaria. Okei. Siis kysymys on: mistä olet huolissasi?
 
NANCY: En pysty oikein ajattelemaan mitään, mistä olen huolissani.
 
ADAMUS: Oikeasti?! Haluatko minun antavan jotain mistä huolestua?
 
NANCY: Totta kai (vähän naureskelua).
 
ADAMUS: Okei. Oikeasti? Ei unettomia öitä?
 
NANCY: Tiedäthän olen …
 
ADAMUS: Raha?
 
NANCY: Ei.
 
ADAMUS: Terveys?
 
NANCY: Ei.
 
ADAMUS: Tota, siinä on vähän epäröintiä.
 
NANCY: Joo, minulla on pieni ongelma silmässä tänään, mutta …
 
ADAMUS: Mutta et ole huolestunut siitä.
 
NANCY: No, se menee pois.
 
ADAMUS: No … Näettekö tämän? Voi, te tyypit olette liian hyviä minulle. Okei, kiitos. Kirjoittaisitko "huoli" (Tadille) ja sitten vastaus numero yksi "nada", kiitos. Ei mitään. Et ole huolissasi perheenjäsenistä tai ystävistä tai mistään?
 
NANCY: En oikeastaan.
 
ADAMUS: Et oikeasti välitä heistä, okei (naurua). Hyvä, kiitos.
 
NANCY: Okei.
 
ADAMUS: Okei, seuraava.
 
LINDA: Täytyy ottaa vierailija.
 
ADAMUS: Joo, joo, vierailija. Vierailijat ovat reilu peli. Mistä olet huolissasi elämässä?
 
LEONARD: Joskus en tiedä, mitä teen ajallani.
 
ADAMUS: Joo, ajallasi vai koko elämälläsi?
 
LEONARD: Ajallani.
 
ADAMUS: Kyllä. Vaivaako se sinua?
 
LEONARD: Ei oikeastaan.
 
ADAMUS: Ai jaa. Mitä tämä on – "ei huolta" -osa täällä?! (Naurua) Kaikki muut kärsivät ummetuksesta, ahdistuksesta, kaikesta muusta. Mutta täällä, joo, Linda vain sattui valitsemaan ne kaksi. Vai onko se makyoa?
 
LINDA: Mmm.
 
LEONARD: Mmm.
 
ADAMUS: Hmm.
 
LEONARD: Hmm.
 
ADAMUS: Hmm. Mistä olet huolissasi?
 
LEONARD: (pitäen tauon) Tiedän, että pääsen perille …
 
(Tauko)
 
ADAMUS: Mutta?!
 
LEONDARD: Mutta milloin?
 
ADAMUS: Mutta milloin, okei. Murehditko sitä paljon?
 
LEONARD: En.
 
ADAMUS: Hmm. Oletko huolissasi rahasta?
 
LEONARD: Vähän, en paljon.
 
ADAMUS: Joo, et paljon. Miten paljon sinulla on taskussasi?
 
LEONARD: Ei yhtään.
 
ADAMUS: Olisin huolissani, jos olisin sinä (naurua), joo. Se oli hyvä vastaus, koska olisin ottanut ne (lisää naurua). Oletko huolissasi siitä, mihin olet menossa elämässä?
 
LEONARD: En.
 
ADAMUS: Et. Asutko vanhempiesi luona?
 
LEONARD: Mmm. Olen vanhempieni luona, mutta en …
 
ADAMUS: Ahaa! Ahaa! (Naurua) Olet heidän luonaan vaikka 50 vuotta? (Adamus naureskelee)
 
LEONARD: Ei, ei! Kuukauden tai jotain.
 
ADAMUS: Ai jaa, okei.
 
LEONARD: Mutta se on mukavaa, koska vierailen isäni luona, jota en näe paljon.
 
ADAMUS: Ehdottomasti, ehdottomasti. He nauravat, en minä. Minä ymmärrän. Mutta ajatteletko koskaan – et huolestu musertavasti, mutta ajattelet vain: "Äh, missä olen viiden vuoden päästä?"
 
LEONARD: En.
 
ADAMUS: Onko sinulla työpaikka?
 
LEONARD: Tällä hetkellä ei.
 
ADAMUS: Ei huolia, hyvä. Olen hämmentynyt ja ällistynyt, ja huomauttaisin makyostasi, jos tuntisin sitä.
 
LEONARD: Okei.
 
ADAMUS: Okei, hyvä. Hyvä, erinomaista.
 
TAD: Nada.
 
LINDA. Okei.
 
TAD: Nada.
 
ADAMUS: Nada, nada, kyllä. Ja kaikki te netissä katselevat, tiedän teidän olevan hämmästyneitä myös, niin kuin minä – ei huolia tähän mennessä. Mutta tässä luulen meillä olevan sellaisia.
 
DIANE: Ei kai! (Hän naureskelee) Muutama.
 
ADAMUS: Muutama. Mistä olet huolissasi?
 
DIANE: (huokaisten) Tyttärestäni.
 
ADAMUS: Tyttärestäsi. Miten paljon huolestumisestasi kohdistuu tyttäreesi?
 
DIANE: No, ei 24/7, mutta …
 
ADAMUS: Mutta kaikesta huolehtimisestasi, miten suuri prosenttiosuus liittyy tyttäreesi?
 
DIANE: Kolmekymmentä.
 
ADAMUS: Kolmekymmentä, viisikymmentä.
 
DIANE: Mmm. Viisikymmentä, okei.
 
ADAMUS: Joo, viisikymmentä, kuusikymmentä, okei. Miten se auttaa häntä?
 
DIANE: Voi, ei se auta. No, on asioita, joita teen auttaakseni häntä, mutta jään vanhanaikaiseen …
 
ADAMUS: Sanooko hän koskaan: "Voi äiti, kiitos, kun olet huolissasi minusta, koska se auttaa todella paljon"?
 
DIANE: Ei.
 
ADAMUS: Ei, okei. Ja mistä muusta olet huolissasi?
 
DIANE: Aivovammasta.
 
ADAMUS: Hmm, joo.
 
DIANE: Se kulkee suvussa
 
ADAMUS: Joo.
 
DIANE: Ja tiedän, että meidän pitäisi päästää irti …
 
ADAMUS: Ei.
 
DIANE: … esi-isistämme.
 
ADAMUS: Ei.
 
DIANE: Mutta sitä on.
 
ADAMUS: (tökäten) Esi-isien kaataminen. Kyse on – tökkää, työnnä ne vain kumoon, joo. En tiedä miksi, mutta Cauldre ja Linda eivät ilmoittaneet, että teimme juuri yhtenä päivänä hämmästyttävän ja upean nauhoituksen nimeltään "Vapaus esi-isistä", ja kahdessa ja puolessa tunnissa se parantaa koko jutun.
 
DIANE: Upeaa!
 
ADAMUS: Jep, jep.
 
DIANE: Varmasti hankin sen.
 
ADAMUS: Kyllä. Teen pientä ennakkomainontaa siitä, kyllä.
 
DIANE: Okei.
 
ADAMUS: Saat ilmaisen kappaleen.
 
DIANE: Kiitos.
 
ADAMUS: Kyllä, kiitos. Onko mitään muuta, mistä olet huolissasi?
 
DIANE: Hmm, ei mitään merkittävää, ei.
 
ADAMUS: Ei.
 
DIANE: Mmm.
 
ADAMUS: Mmm. Mm-mm-mm-mm. Okei, vielä yksi, vielä yksi asia.
 
(Nainen pitää tauon)
 
Joo.
 
DIANE: No, koko valaistumisjuttu.
 
ADAMUS: Koko valaistumisjuttu. Kyllä, kyllä (naurua). Joo. "Katsotaanpa, en voi ajatella mitään muuta. Voi, kyllä! Maailma! Universumi! Jumala! Koko … voi kyllä! Tavallaan unohdin tuon pienen stressin elämässäni." Joo.
 
Mikä siis on huolenaiheesi siitä?
 
DIANE: Voi, tiedäthän. Teenkö sen oikein? Pääsenkö perille? Ymmärrän, että olen jo perillä.
 
ADAMUS: Ai, mennäänpä suoraan ytimeen. Onko sitä olemassa?
 
DIANE: (pitäen tauon) Okei.
 
ADAMUS: Minä olisin huolissani siitä. Jos olisi kuka tahansa teistä, olisin huolissani: "Onko se edes totta?" Joo. Tarkoitan, että olisin kovasti huolissani siitä.
 
DIANE: Mm hmm.
 
ADAMUS: Joo.
 
DIANE: Uskomme siihen.
 
ADAMUS: Totta kai, totta kai. Ja mitä todisteita teillä on?
 
DIANE: Ei mitään.
 
ADAMUS: Ei ehdottomasti mitään. Mutta kerron teille yhden pikku salaisuuden.
 
Vaikka se ei olisi totta, vaikka se olisi vain kaunistelua, hassu asia tapahtuu tietoisuuden luonteen vuoksi – jos jotain ei ole olemassa, tietoisuus saa sen olemaan, luo sen olemaan. Jos käytän tarinaani vihreästä lampivaahdosta, niin sanotaan, ettei ollut Jumalaa, tapahtui vain tämä kummallinen evoluutio vihreästä lampivaahdosta ja se loi maapallon ja ihmiset ja kaiken muun. Ei ole Jumalaa, ei ole enkeleitä ja tietoisuus, minkä täytyy olla minkään muun olemiseksi olemassa, luo nyt Jumalan, taivaan, enkelit, ylösnousemuksen, valaistumisen ja sen täydellisen kukoistamisen, mikä oli vain vihreää lampivaahtoa, suurenmoisiksi valaistuneiksi mestareiksi.
 
Tämä on sen kauneus. Se ei itse asiassa välttämättä tule ylähäältä alaspäin – Jumala, enkelit, ihmiset, eläimet, vihreä lampivaahto – vaan se voi syntyä toisinpäin. Se on hämmästyttävä asia. Se on tietoisuuden kauneus. Jos kaikki muu vääristyy tai ei ole totta tai ei ole olemassa, sillä hetkellä kun tietoisuus lisätään mukaan, niin tulee olemaan. Se on hämmästyttävä asia.
 
Sanotaanpa siis, ettei ole sellaista asiaa kuin valaistuminen. Synnytte ja kuolette ja se on siinä. Yhtäkkiä sillä hetkellä kun tietoisuutenne sanoo: "Ei, on enemmän", niin sitten on. Se on hämmästyttävä asia. Ja tämä pätee kaikkeen, on kyse sitten tästä tai ihmiselämästänne, ja tätä tavallaan tapahtuu tällä hetkellä ihmiselämässänne. Laitatte tietoisuutenne siihen ja se laajenee ja luo. Oli sitten jokin aiemmin tai ei, nyt on. Hämmästyttävä ihme tapahtuu, vaikka olisi vain vanha raamatullinen Jumala eikä olisi muuta ja kuolette ja menette taivaaseen tai helvettiin – sanotaan, ettei ole muuta – niin yhtäkkiä se muuttuu tietoisuudesta. Yhtäkkiä tavallaan: nyt haluan enemmän. Nyt on enemmän. Okei. No, kiitos. Kiitos, että annoit minun jatkaa.
 
Vielä yksi huolista – mitä ovat huolesi? Mitä ovat huolesi?
 
Esitän tämän kysymyksen, koska kuulen hyvin paljon huolestumista koko ajan – huolta, huolta, huolta, huolta, stressiä, stressiä, stressiä – ja se vaikuttaa nukkumiseenne, terveyteenne ja kaikkeen muuhun. Ja nyt en kuule kovin monia huolia. Te jotka katselette netissä, annatte huolienne tulla ulos. Sanotte: "Mitä helvettiä! Heillä on mikrofoni. Jos se olisin minä, puhuisin kaikista näistä asioista!"
 
Pete, mitä se on?
 
PETE: No, syöpä.
 
ADAMUS: Syöpä. Se on iso murehdittava asia.
 
PETE: Joo.
 
ADAMUS: Joo.
 
PETE: Kävin juuri läpi syöpäleikkauksen.
 
ADAMUS: Kyllä, hyvä.
 
PETE: Ja viidellä veljellä oli syöpä. Isälläni oli syöpä ja hänen veljellään oli syöpä. Se on kuin geeni suvussani ja se vain – se on ainoa huoleni.
 
ADAMUS: Se on enemmän kuin geeni.
 
PETE: Joo, sellainen on, ihan sama.
 
ADAMUS: Joo. Se on energiaominaisuus, joka on juuttunut sukulinjaan.
 
PETE: Aivan.
 
ADAMUS: Aiomme mennä pois siitä ja menemme. Se on yksi suurimmista intohimoistani työskentelyssä kanssanne.
 
PETE: Mutta toinen asia …
 
ADAMUS: Perheen kaataminen – tökkääminen.
 
PETE: Joo. No, toinen asia oli, että sanoin, mikä on oppitunti tässä syövässä on.
 
ADAMUS: Aivan.
 
PETE: Ja kävi ilmi, etten ole kontrollissa tai tekijä. Ja minun täytyy antautua ja antaa periksi. Niinpä luovun huolesta.
 
ADAMUS: Luovut huolesta.
 
PETE: Joo.
 
ADAMUS: Ja Pete …
 
PETE: Ja tiedäthän …
 
ADAMUS: Huolehtiminen ei ratkaise sitä.
 
PETE: Ei, ei ratkaise. Ei ratkaise.
 
ADAMUS: Ja yritys voittaa se älyllisesti ei ratkaise sitä …
 
PETE: Ei.
 
ADAMUS: … lainkaan. Mitä siis teet?
 
PETE: Minun oli antauduttava sille.
 
ADAMUS: Sanot "antautua" …
 
PETE: Se merkitsee …
 
ADAMUS: Lakkaa yrittämästä kontrolloida …
 
PETE: Aivan.
 
ADAMUS: … ja huolehtimasta.
 
PETE: Joo.
 
ADAMUS: Joo, joo.
 
PETE: Miehenä olin aina kontrollissa. Siitä sain omanarvontuntoni.
 
ADAMUS: Varmasti.
 
PETE: Tiedäthän ole tuottava ja kaikki nuo jutut, ja se on hevonpaskaa.
 
ADAMUS: Aatamin haava.
 
PETE: Joo, okei.
 
ADAMUS: Tarkoitan tiedäthän: "Voi, olen mies ja minun täytyy …" Joo, joo.
 
PETE: Joo.
 
ADAMUS: Aiomme puhua siitäkin pian, joo. Annan sinulle ilmaisen kappaleen.
 
PETE: No, kiitos. (Adamus naureskelee)
 
ADAMUS: Siis okei. Ja miten voit nyt?
 
PETE: Todella hyvin.
 
ADAMUS: Hyvä.
 
PETE: Myös tänään … Olin muissa ajatuksissa viimeiset kolme kuukautta, kuten voit nähdä miksi.
 
ADAMUS: Kyllä.
 
PETE: Mutta tänä aamuna nousin ylös ja sanoin: "Hei, menet ihanaan paikkaan, paljon enkeleitä. Pidän itsestäni."
 
ADAMUS: Taivaaseenko? Taivaaseenko?
 
PETE: Ei.
 
ADAMUS: Ai jaa, tarkoitat tänne! Tänne! (Naurua)
 
PETE: Joo, täällä on paljon enkeleitä.
 
ADAMUS: Luulin, että jättäisit meidät tänään. Jaa, tarkoitit täällä, joo.
 
PETE: Ja täällä on ihana energia. Ja harmonisoidun tuon energian kanssa.
 
ADAMUS: Täällä on.
 
PETE: Ja virityn.
 
ADAMUS: Joo. Ja se on mielenkiintoista. Riippumatta siitä, miten paljon mieli yrittäisi keskittyä siihen ja selvittää: "Miksi minulla on syöpä ja mitä teen ja mitä Jumala yrittää kertoa minulle? Mikä on oppitunti?" Sylkäisy! kaikelle sille.
 
Olet edelleen sukuenergiassa ja se oli herätys sinulle. Se on tavallaan, ettet ole enää sukuasi. Ja näitä asioita kannetaan, on kyse sitten henkisestä sairaudesta tai fyysisestä … Puhuin siitä. Miksi emme julkaise sitä? Miksi emme julkaise tuota nauhoitusta nyt, Linda?
 
PETE: Se riisui pois paljon asioita. Tunnen sen.
 
ADAMUS: Joo, ja se riisuu. Ja se on kuin … Se vain päästää siitä irti. "Se ei ole minun."
 
PETE: Joo.
 
ADAMUS: Ja samaan aikaan on melkein epämukavuutta. Sanot: "Joo-o. Päästän irti perheperustastani ja noiden energiaperinteiden kantamisesta. Kuka olen nyt?" On siis tuo osa, mutta sitten pääset siitä läpi. Hyvä. Kiitos, Pete.
 
Seuraava kysymys ja meidän täytyy siirtyä eteenpäin. Meillä on paljon puhuttavaa. Seuraava kysymys on, ja Linda, tämä on kenelle tahansa – suoraan takanasi.
 
LINDA: Anteeksi kuinka?
 
ADAMUS: Tämä on kenelle tahansa, suoraan takanasi.
 
LINDA: Okei, okei, okei (Adamus naureskelee). Ai jaa, ai jaa! Ei aivan kuka tahansa.
 
ADAMUS: Joo, joo, joo.
 
LINDA: Mutta kuka tahansa. Tajusin.
 
ADAMUS: Ei, ei. Aivan tässä.
 
LINDA: Tajusin.
 
ADAMUS: Kathleen.
 
LINDA: Tajusin.
 
ADAMUS: Joo, okei.
 
LINDA: Esitä kysymys.
 
ADAMUS: Ei. Anna mikrofoni. Ei, vaan Kathleenille.
 
LINDA: Ai jaa!
 
ADAMUS: Kyllä. Mitä vastaan taistelet? Tule esiin, tule valoon, kuten haluan sanoa (vähän naurua). Tule, tule, tule valoon, kyllä. Olet edelleen varjossa siellä.
 
KATHLEEN: Mitä vastaan taistelen?
 
ADAMUS: Mitä vastaan taistelet? Voi, tämä on hyvä (nainen huokaisee). Aah!
 
LINDA: Pelottavaa.
 
KATHLEEN: Sallin kaiken.
 
ADAMUS: Kuinka …
 
KATHLEEN: Oivallukseni.
 
ADAMUS: Joo, okei. Mutta mennään …
 
KATHLEEN: Koska se on …
 
ADAMUS: Mitä vastaan taistelet? Se on kunnon taistelu. Olen katsellut tuota taistelua jonkin aikaa.
 
(Nainen pitää tauon)
 
Nyt minun on häirittävä sinua, koska sinusta tulee liian älyllinen.
 
KATHLEEN: Menet syvälle.
 
ADAMUS: Mm hmm. Mm.
 
KATHLEEN: Ja haluat minun menevän sinne.
 
ADAMUS: Todella syvälle. Voi, rakastan sitä. Ja seisomme molemmat (hän nousee ylös). Pysymme molemmat seisomassa. Siis mitä vastaan taistelet siellä?
 
(Nainen pitää taas tauon ja huokaa)
 
Höyryä nousee korvista (muutama naurahdus), kyllä.
 
KATHLEEN: Sydäntäni.
 
ADAMUS: Joo, joo. No …
 
KATHLEEN: Koko minua.
 
ADAMUS: Joo, mitä vastaan taistelet? Mitä nämä taistelut ovat? Tiedätkö, mitä ne ovat?
 
(Tauko)
 
Voinko … Onko sinulle ok, jos sanon?
 
KATHLEEN: Olen ollut melko onnellinen, mutta kuuntelen sinua.
 
ADAMUS: Häh! Jos se on onnellisuutta, menen helvettiin! (Naurua) Voi pojat! On niin paljon enemmän, rakkaani. Älä tyydy siihen onnellisuutena. Se on … Saanko kirota? Se on hevonpaskaa. Älä tyydy siihen onnellisuutena. Se ei ole. Hallitset kurjuutta – enkä kiusaa sinua, yritän vain räjäyttää sinut vähän tässä – ja se on hallittua kurjuutta ja siinä on suuri ero, rakkaani. Olet pärjännyt paremmin …
 
KATHLEEN: Päätin olla valmis kurjuuden osalta viime vuonna.
 
ADAMUS: Pärjäät mielestäsi paremmin, mutta on silti paljon enemmän. Ja voinko kertoa, mitä vastaan taistelet? Vai haluatko, että mieluummin en?
 
KATHLEEN: Kuuntelen sen.
 
ADAMUS: En tiedä.
 
KATHLEEN: Kuuntelen sen.
 
ADAMUS: Tarkoitan, että kaikki katselevat.
 
KATHLEEN: Kuuntelen sen.
 
ADAMUS: Okei. Valmiina? Älä syytä … Cauldre sanoo, että älä syytä Cauldrea.
 
KATHLEEN: Tutisen kengissäni tällä hetkellä.
 
ADAMUS: Sinun pitäisikin, koska olemme tulossa totuuden hetkeen tässä.
 
KATHLEEN: Paska!
 
ADAMUS: Pojat! Tämä on intensiivistä!
 
KATHLEEN: Paska! Vittu!
 
ADAMUS: Joo! (Nainen kikattaa) Joo, okei. Sinulla on noita sisälläsi.
 
KATHLEEN: Ai jaa.
 
ADAMUS: Noita joka olit. Olen pahoillani, mutta pum! (Nainen huokaa) Noita joka olit ja jonka tunsit epäonnistuneen kurjasti, ja se vainoaa sinua edelleen. Ja puhun entisen elämän todellisesta noidasta. Tarkoitan, oikeasta noidasta. Oikeasta noidasta. Ja tuo valta jonka kanssa leikit ja jolla tavallaan tuhosit, ja nyt taistelet sitä vastaan joka päivä. Eikä sillä ole edes kasvoja, mutta se on siellä. Ja rakkaani, ei ole mitään tarvetta taistella enää, koska kukaan ei voita. Kukaan ei voita. Sinä et voita, noita ei voita. Siis taistelu on valmis. Siinä oli kyse vallasta, hyväksikäytöstä, väärinkäytöstä – pidättelit itseäsi. Pidättelit itseäsi, haluamatta olla koskaan enää noita, mutta sitten kerrot minulle, että olet onnellinen, ja se on kuin: "Voi pojat, onko se onnellisuutta? Vau."
 
Lopeta. Vedä syvään henkeä. Lakkaa yrittämästä selvittää sitä, okei? Noita on magee. Noita ei ollut, mitä luulit sen olevan, okei? Et välitä siitä, mitä sinulle kerrottiin.
 
KATHLEEN: Se tapahtuu, kun seison ihmisten edessä.
 
ADAMUS: Joo!
 
KATHLEEN: Joo.
 
ADAMUS: Joo. Ja se tapahtuu enimmäkseen, kun seisot itsesi edessä.
 
Siis tapahtuu valtavaa tukahduttamista, tavallaan: "Laita se alas, laita se alas, laita se alas". Ja noita tavallaan sanoo: "Painu helvettiin" ja se käyttää noitajuttujaan sinuun ja se olet sinä. Se on kummallista (vähän naureskelua), mutta se on täysin totta. Se tavallaan sanoo: "Aion jatkaa sinun noitumistasi. Aion pitää sinut jatkuvasti varpaillasi." En anna sinun asettua Onnenkylään, ennen kuin pääsemme jonkinlaiseen ratkaisuun tästä, okei? Päästä siis noita ulos.
 
KATHLEEN: Okei.
 
ADAMUS: Ei, vaan olen vakavissani. Ja pysykää te muut poissa tieltä (naurua). No, se on – en pidä näistä entisten elämien jutuista, mutta tässä tapauksessa kyse on siitä ja se pidättelee tarkoituksella ja se on paljon: "Yritän olla hyvä tyttö. Yritän käyttäytyä. Yritän …" eikä se toimi. Se ei toimi. Ja räjäytät asioita ja sitten tavallaan sanot: "Ai, minun täytyy olla yksin, koska räjäytän kaikki ja mokaan kaikkien kanssa." Ja kyse on tavallaan siitä, että pysähdyt hetkeksi, okei? Päästä tuo noita ulos. Päästä se vapaaksi. Se on niin yksinkertaista. Okei.
 
Pointtini tässä on, että on paljon näitä sisäisiä taisteluja, ja kun kuulen jonkun teistä sanovan: "En ole huolissani mistään" tai "Ei, elämäni on onnellista", krrrr! Oikeasti?! Oikeasti?! Tarkoitan, kuka luulette minun olevan, Kuthumi vai? Huijaatteko minua? Ha, ha? (Vähän naurua) Sori. Päästä se ulos, okei? Ja on … Kysyn sinulta, mitä vastaan taistelet ja a) et tiedä – no, tiedät, mutta et myönnä sitä – ja b) et voita. Et voita tuota taistelua. Noita voittaa. Sillä on enemmän valtaa, koska se tietää, miten noita asioita käytetään. Sinua pidätellään. Yrität sulkeutua ja se voittaa joka kerta. Okei? Päästä noita ulos.
 
Okei, olemme todella raiteilla tässä. Niinpä en esitä enää tuota kysymystä. Menen viimeiseen kysymykseen, jonka olen esittänyt aiemmin ja esitän taas. Mikrofoni jollekin.
 
Ai jaa! Haluat pantata kysymystäni. Miksi aiot jäädä?
 
LARRY: Jäädä minne? (Vähän kikatusta) En …
 
ADAMUS: Miksi aiot jäädä?
 
LARRY: Ai, planeetalle. Ai jaa, kysyn sitä koko ajan.
 
ADAMUS: Tiedän. Etkä ole ainoa, Larry.
 
LARRY: Ai jaa.
 
ADAMUS: Et ole. Miksi siis jäät?
 
LARRY: Hmmmmm (pitäen tauon). Valaistumisen vuoksi (Adamus päästää äänen). En vai?
 
ADAMUS: Okei.
 
LARRY: Ok.
 
ADAMUS: Miksi jäät? Haluatko minun olevan julman rehellinen siitä?
 
LARRY: Totta kai.
 
ADAMUS: Okei. Ja tämä on monille …
 
LARRY: Miksi ei? Olet tehnyt sitä täällä. Annat tulla!
 
ADAMUS: Totta kai, totta kai. Sanoin, että on "pelkkää Adamusta" –päivä, "pelkkää Adamusta tähtiesiintyjät" –päivä.
 
LARRY: Aivan, on pelkkää sinua. Anna tulla.
 
ADAMUS: Koska pelkäät lähteä.
 
LARRY: Ai jaa, okei.
 
ADAMUS: Ja teille muille, jotka tunnette tämän kysymyksen – koska pelkäätte lähteä, muuten lähtisitte.
 
LARRY: Joo.
 
ADAMUS: Mutta pelkäätte ja tiedättehän: "Mitä tapahtuu?" ja "Olenko epäonnistunut?" ja "Onko tämä todellista. Mitä oikeasti on toisella puolella?" ja "Onko siellä mitään?" Muuten monet teistä olisivat jo lähteneet. Mutta pelkäätte lähteä, joten hengaatte mukana vankkurikaravaanissa ja tavallaan: "Okei, menemme kuukausitapaamisiin ja sanomme olevamme henkisiä." Ja itse asiassa se pidättelee kaikkea. Itse asiassa lähteminen ei ole epäkunnioittavaa, enkä puhu ainoastaan sinulle, Larry. Mutta Larry ja monet muut, odotatte näkevänne: "No, kenties kaikki muuttuu huomenna." Luultavasti ei. Olemme puhuneet siitä aiemmin. Se on kuin sää – on samanlaista. "Kenties hyvä tuuri osuu eteeni." Kuunnelkaa, jos hyvä tuuri ei ole osunut taloosi tähän mennessä, se ei koskaan osu (Adamus naureskelee).
 
Tapahtuu siis eräänlaista apaattista viivyttelyä ja: "Voi, en halua olla täällä, mutta pelkään lähteä" ja "Odotamme vain ja katsomme, mitä tapahtuu." Ja sitten minun on tultava läimäyttämään sinua muutaman kerran ja pieksemään sinut ja tökkäämään! – kaatamaan sinut kumoon ja kaikkea vastaavaa. Teen sen uudestaan – tökkään! kameralle (naurua). Kuva vastaa tuhatta muistoa.
 
LARRY: Joo.
 
ADAMUS: Mutta tiedättehän – ja voit antaa mikrofonin Lindalle, koska puhun nyt kaikille – katsokaa asiaa minun näkökulmastani hetki. Teeskennelkää olevanne ylösnoussut mestari.
 
Teillä on tämä dynamiikka: "Voi, en tiedä, haluanko jäädä. Ja voi, on rankkaa. Ja …" Okei, okei. Mutta ette myöskään lähde. Se on itse asiassa tavallaan vastenmielistä. Tarkoitan, että se on oikeasti vastenmielistä. Se ei todellakaan näytä hyvältä teillä ja se näyttää huonolta tilastossani Ylösnousseiden mestareiden klubilla. He sanovat: "Hei, miten moni haluaa lähteä?" "Kolme, kenties neljä." Siinä kaikki (naurua). Siinä kaikki. Mutta teen työtä heidän kanssaan." Ja on koko joukko, joka on tavallaan välitilassa.
 
Välitilassa oleminen on kamala paikka, kuten Kathleenella. Välitila on kamala, kamala paikka, koska ette ole täällä ettekä siellä. Ette ole nyt-hetkessä. Ette ole missään. Olette vain välitilassa. Mitä haluaisitte kirjoitettavan hautakiveenne? "En muista, kuka hän oli. En muista nimeä hautakivessä tai vuotta, mutta hän oli välitilassa." "Kuka se oli?" "En tiedä. Hän oli välitilassa."

Se on kamala paikka. On siis tavallaan inhottavaa, kun sanotte: "Voi! En tiedä, haluanko olla täällä", ja toisaalta: "No, odotan ja katson, mitä huomenna tapahtuu." Emme pääse mihinkään tässä. Emme pääse. Ja se on Aatamin haava … öhöm … Adamuksen (hän naureskelee) haava. Se oli hauskaa. Kerron sen ystävilleni. Adamuksen haava. "Mitä teen?" Meillä on kaikkia näitä shaumbra-kokoontumisia ja se on kuin: "Voi, en halua olla täällä, mutten halua lähteä." Mitä?! Se on inhottavaa. Valitkaa vain jomkikumpi. Olette täällä tai ette ole. Se on siinä. Sitoutukaa hemmetti olemaan täällä tai lähtekää helvettiin. Olkaa kilttejä. Itse asiassa olette huolestuneita kuolemisesta – olette tehneet sen tuhat kertaa tai useammin. Se on hyvin helppoa. Se oikeasti on. "Voi! Mutta se on niin tunteellista ja minun täytyy ottaa pillereitä tai ajaa autoni alas kielekkeeltä" (muutama kikatus). Mutta se on oikeasti helppoa.
 
Siis jatkakaa tavalla tai toisella sen osalta. Eläkää tai kuolkaa. On pelkkää Adamusta tänään (Adamus naureskelee). Ei ole myötätuntoa, eihän? Mutta sinä naurat.
 
TAD: Minä nauran.
 
ADAMUS: Kyllä, joo. Okei, mennäänpä nyt asian ytimeen.
 
Vedetään kunnolla syvään henkeä.
 
Olen hämmentänyt kattilaa käyttämällä mikrofonia. Olen todella hämmentänyt. Ja "Mistä tässä kaikessa on kyse? Pääsisikö hän jo asian ytimeen? Pääsisikö hän asian ytimeen?" Kyllä, pääsen.
 
Asia ydin on … Olen valmis (Tadille). Kiitos kovasti ja saat 20 dollaria aarreaitasta tuolla takana. Lesliellä on rahaa. Voi, maksa hänelle tästä päivästä. Maksa kaikesta. Ok?
 
Meneminen ihmisen tuolle puolen
 
Asian ydin on – onko asiassa ydintä? Kyllä, on asian ydin. Se on itse asiassa hyvin yksinkertainen.
 
Asian ydin on kaksiosainen. Monia fokuksia tapahtuu samaan aikaan, mutta olette niin lukkiutuneet pelkkään ihmiseen, että te ette näe muita. Okei?
 
Toinen on – eikä tämä ole uutta – että yritätte tehdä elämää tai valaistumista ihmismielellä ja –havaintotavalla eikä se toimi. Yritätte tehdä heräämistä, henkisyyttä, valaistumista, oivaltamista – miksi sitä halutaankin sanoa – ja yritätte tehdä sitä ihmishavaintotavalla. Se ei toimi ollenkaan. Turhaudutte, suututte, väsytte, sairastutte ja sitten kuolette – ja kuolette tuhrautuneena, vihaisena, sairaana, väsyneenä ja rahattomana, yritettyänne niin kovasti saada tätä kaikkea toimimaan ihmisyydestä käsin.
 
Olen sanonut sen aiemmin, mutta minun täytyi ottaa tämä päivä sanoakseni sen uudestaan. Lopeta se, veli John. Lakkaa yrittämästä tehdä sitä veli Johnista käsin. Se ei toimi. Ja te kaikki teette sitä ja päädytte kaikki kurjuuskujalle, joka on päättyvä katu, eikä kukaan voi pelastaa teitä. Lakatkaa yrittämästä tehdä sitä mielestä, uskomuksista ja ihmisyydestä käsin. Se ei toimi.
 
Se on melko yksinkertaista. Kysymys kuuluu: "No, miten sitten teen sen? Mitä teen, Adamus? Jos minun ei ole tarkoitus tehdä sitä ihmismielestä, mistä tai miten minun on tarkoitus tehdä se?"
 
Palaan erittäin tärkeään toteamukseen. Kuten sanoin, meidän täytyi vain pysäyttää kaikki ja palata vanhaan aiheeseen. Te ette ole vastuussa valaistumisestanne, ok? Ja sanoin sen, olen sanonut sitä nyt puolitoista vuotta, mutta päädytte palaamaan siihen ja yritätte tehdä sen. Miksi? Miksi? Minä ihmettelen. Onko teille pakkomielle sen tekeminen? (Joku sanoo "kyllä") Kyllä, kiitos. Kaikki nostavat kätensä: "Jep!"
 
SART: Jokseenkin! (Adamus naureskelee)
 
ADAMUS: Palatkaa takaisin. Miten se toimii teillä? "Ei kovin hyvin". Miksi siis jatkat sen tekemistä.? "En osaa paremmin." Kyllä osaat. "Dialogia Itsen kanssa" – aion kirjoittaa kirjan siitä.
 
Siis yritätte jatkuvasti. Mistä siinä on kyse? Miksi palaatte jatkuvasti johonkin, mikä ei ole toiminut aiemmin eikä toimi vieläkään – ihminen joka yrittää tehdä valaistumisen? Tiedän miksi, joku sanoi sen täällä – kontrolli. Joo, Pete. Kontrolli. "Minun on oltava mies" tai "Se on ainoa asia, joka minulla on. En osaa paremmin." Lopettakaa se. Lopettakaa se.
 
Te ihmisenä istutte täällä nyt samassa paikassa kuin valaistunut olento tai noita – te ihmisenä ette ole vastuussa. Teitä pyydetään tekemään vain kaksi yksinkertaista asiaa. Toisen olette jo tehneet – valinta. Olette jo tehneet sen, muuten ette olisi täällä. Muuten ette laittaisi itseänne niin sietämättömän tunne- ja joskus fyysisen tuskan läpi. Olette jo tehneet valinnan.
 
Toinen asia: olkaa tietoinen. Olkaa tietoinen. Siinä kaikki.
 
"Minä olen" huolehtii kaikesta muusta. Ei Jumala – pääsimme eroon Jumalasta – ei enkelineuvostot tai minkään muu, vaan "minä olen". "Minä olen" –olemuksenne tekee kaiken. Kaiken. Ette ehkä pysty havaitsemaan sitä, koska teillä on odotus, joka tulee rajoittuneesta ihmisperspektiivistä. Ette ehkä ymmärrä, mutta "minä olen" tekee kaiken. Teidän täytyy vain tiedostaa ja sallia.
 
Salliminen
 
Meillä sulkeutuu siis suuri ympyrä eikä se ole uutta. Kyse on sallimisesta. Mutta sallimiselle tapahtui hassu asia matkalla valaistumiseen – ihminen kaappasi sen. Ihminen sanoi: "Okei, minun täytyy ottaa salliminen hallintaan", ja luulette nyt, että salliminen on toisten ihmisten sallimista varastaa energiaanne. Se ei ole sallimista – se on typeryyttä. Luulette, että salliminen on vain pysymistä vanhoissa tavoissanne. Se ei ole sallimista – se on jääräpäisyyttä.
 
Salliminen merkitsee ehdotonta avautumista itsellenne, vaikka mikä olisi – riippumatta siitä, mitä tapahtuu. Jotkut teistä käyttävät sallimista parkkipaikan löytämiseen ostoskeskuksessa. Hävetkää! (Vähän naureskelua) "Sallin itseni – plaa, plaa, plaa! – luoda parkkipaikan." Se ei ole sallimista. Se on psyykkistä hevonpaskaa. Ja tiedättekö mitä? Olento joka todella aidosti sallii – eikä leiki pakottavaa valtapeliä Adamuksen sanoilla – ei koskaan ajattele parkkipaikkoja. Hänen ei tarvitse. Se on vain siinä. Hänen ei tarvitse olla huolissaan: "Saanko parhaan paikan?" Pysäköikää parkkipaikan toiseen päähän ja kävelkää kenties, mutta lakatkaa käyttämästä sitä valtatyökaluna. Se ei ole sitä lainkaan. Se on antiteesi.
 
Jotkut teistä ovat kaapanneet sallimisen sanoen: "Sallin yltäkylläisyyden, sallin yltäkylläisyyden." Miltä se oikeasti kuulostaa: "Sallin yltäkylläisyyden. Sallin yltäkylläisyyden"? (Joku sanoo: "ettei ole yhtään") Juuri niin. Ei ole yhtään. Ihmisen joka oikeasti sallii, ei tarvitse koskaan ajatella yltäkylläisyyttä. Hänen ei tarvitse tehdä siitä mantraa, tästä sanasta "salliminen". Hän on sallinut eikä hänen tarvitse työstää sitä. Hänen tarvitsee muistuttaa itselleen aina silloin tällöin: "Hei, piristy vähän". Ja kun ajattelette sitä, muistatte: "Ai niin, juuri niin. Olen taas palaamassa tuohon tiukkaperseiseen, ummetuksella olevaan, älylliseen itseeni." Tökätkää vain itseä. Pum! Kumoon, kumoon. Vetäkää nyt syvään henkeä ja rentoutukaa.
 
Teemme 12 minuuttia sallimista. Tiedän, se ei ole uutta, mutta se on tärkeää tällä hetkellä.
 
Himmennetään siis valoja. Laitetaan jotain musiikkia ja sallitaan oikeasti – laajaa ja rohkeaa sallimista.
 
Sallimis-merabh
 
(Musiikki alkaa)
 
En vain pysty sanomaan sitä tarpeeksi, rakkaat ystäväni. En pysty sanomaan sitä tarpeeksi. Tämä ihmisen keho-mielikokoonpano/identiteetti ei tee valaistumista. Kuljette hyvin rankkaa umpikujapolkua, jos luulette niin.
 
Se on luonnollista, kyllä. On luonnollista palata siihen aina silloin tällöin ja silloin tulen muistuttamaan teitä. Mutta tuo ihmisaspektinne ei tee sitä. Se ei osaa. Sillä ei ole laajuutta sen tekemiseen. Eikä sitä myöskään pitäisi pitää vastuullisena.
 
Hyvä luoja! Silloin kun olin pelkkä kuolevainen, en tiennyt, miten se tehdään. En pystynyt selvittämään sitä. Siinä ei ollut kyse olemisesta hyvä tai asioiden tekemisestä oikein, vaikka luulinkin niin jokin aikaa ja kuljin tuota suoraa ja kapeaa polkua. Se ei toimi. Ja kuitenkin hyvin moni teistä yrittää kovasti. Minua satuttaa joskus nähdä teidän yrittävän valaistua. Siis lopettakaa se.
 
Haluan sinun panevan tämän merkille tänä seuraavana kuukautena, tavallaan hauskana kotiläksynä. Haluan sinun joko menevän fyysisesti jonnekin, missä on henkisiä ihmisiä tai uskonnollisia ihmisiä, tai jos et elä paikassa, jossa voit tehdä sen, niin mene vain henkisille tai uskonnollisille nettisivuille, ja haluan sinun näkevän, miten paljon yritystä noissa harjoituksissa on. Älä tuomitse, vaan haluan sinun näkevän, miten kovasti he yrittävät työstää sitä ja miten myös johto panee jäsenensä, seuraajansa työstämään sitä.
 
Ja sitten haluan sinun katsovan itseäsi, miten kovasti olet tehnyt sitä itsellesi. Se ei ole sinun vastuusi. Tavallaan kummallista, mutta se ei ole. Sinua pyydetään vain tekemään valinta ja sitten vain olemaan tietoinen. Tarkoitan, että tiedosta vain muutokset, joita tapahtuu. Tiedosta muutokset, joita tapahtuu sisälläsi. Mutta lakkaa yrittämästä saada selvää siitä. Tätä kutsutaan sallimiseksi.
 
Ei ole ihmisen vastuulla avautua Itsen toisten todellisuuksien muille aspekteille. Ei ole.
 
Ei ole sinun tehtäväsi selvittää valaistumista. Ei ole.
 
Sinua pyydetään vain sallimaan – sallimaan sinun, "minä olen" –olemuksen.
 
On asia nimeltään kharisma. Se on tuo sisäinen valo, tuo säteily.
 
Tuossa säteilyssä on sellaisia asioita kuin tietäminen ja myötätunto. On sellaisia asioita kuin oivaltaminen ja integrointi. Ja tämä kharisman valo säteilee aina, on aina olemassa. Sinua pyydetään vain sallimaan se.
 
Sinun ei tarvitse luoda kharismaa. No, minäpä ilmaisen sen eri tavalla. Olet luonut sen jo.
 
Sinun ei tarvitse yrittää saavuttaa jotain korkeaa, henkistä, ylevää ja yliluonnollista itseä. Et pysty siihen. Et pysty, mutta se on jo olemassa.
 
Se on jo olemassa. Sinua pyydetään vain sallimaan sen. Siinä kaikki.
 
Sinun pyydetään vain vastaanottamaan se, avautumaan sille.
 
Mutta et voi tehdä sitä, jos luulet, että sinun täytyy selvittää kaikki. Et yksinkertaisesti pysty. Silloin kun otat tuon taakan ihmisitsellesi, sinusta tulee niin pakkomielteinen, niin uppoutunut ja olet niin muissa ajatuksissa, ettei sitä nähdä, mikä on aivan siinä, ettei tuota kharismaa, tuota valoa edes huomata, koska olet niin kiireinen. Ihmisitse yrittää kovin kiireisenä selvittää valaistumista.
 
Voitaisiin sanoa, että monilla teistä oli "Rakas John" –kuukausi, syvää turhautumista ja toivottomuutta.
 
Voin kertoa sinulle ja voin kertoa Johnille tämän erittäin yksinkertaisen asian: lakkaa yrittämästä tehdä valaistumistasi.
 
Ihminen, ihmishavainto ja ihmisrajoitukset yrittävät selvittää kaiken ja poltat vain itsesi loppuun.
 
Mitä voit tehdä? Mitä voit tehdä ihmisenä? Salli. Ei Jeesuksen, ei Jumalan, ei Buddhan, ei minkään muun. Sallit Itsesi.
 
Ota siis kunnolla syvään henkeä tässä kohtaa.
 
Sinussa on monia, monia, monia puolia ja ilmaisuja, jotka ovat täällä nyt, jotka menevät yli kaiken, minkä ihmismieli voisi koskaan kuvitella, joten et yritä. Et yritä. Pelkästään sallit.
 
On asioita nimeltään "valaistuminen" ja "jumaluus", joita ihminen ei voi mitenkään tehdä tai pakottaa tai käskeä, mutta voit sallia.
 
Joskus salliminen merkitsee, että elämässä on erilaisia mutkia ja käänteitä, kuin ihminen odotti. Tällä ihmisellä joka yrittää kovasti olla valaistunut, on odotus siitä, mitä tulee seuraavaksi.
 
Se mitä tulee seuraavaksi, on todellisuudessa osa Jumala-algoritmia, jumalaista algoritmia, mutta se ei ehkä ole johdonmukaista sen kanssa tai on ristiriidassa sen kanssa, mitä kutsutaan "ihmisalgoritmiksi". Ihmistä pyydetään vain sallimaan tämä.
 
Ihminen on saattanut ajatella, että hänestä tulee joku suuri henkinen opettaja tässä elämässä, eikä se ole tullut edes lähelle. Mutta se oli hyvin ihmisodotus.
 
Niin rakas ihminen, sinua pyydetään vain sallimaan.
 
Se on kuin Itsensä vastaanottamista, mutta ei Itsen, joka on sinun, ihmisen rajoittama. Sinua pyydetään vastaanottamaan kaikki, mitä olet, mutta se voi olla ristiriidassa sen kanssa, mitä ihminen odotti. Voitko sallia sen?
 
Voitko sallia sen, että saattaa olla paljon enemmän kuin vain yritys hioa ihmiselämän teräviä kulmia, jotta siitä tehdään vähän mukavampaa, ja että tällä hetkellä tapahtuu muita asioita, jotka saavat ihmisen tuntemaan olonsa vähän epämukavaksi?
 
Palaan perhosen ja toukan hyvin perusanalogiaan. On täysin totta, että silloin toukka katsoi taivaalle ja näki kauniin perhosen ja sanoi: "Jonain päivänä haluaisin olla tuollainen", toukalla ei ollut toukkana kykyä saada sitä tapahtumaan. Toukka yritti ja yritti ja yritti olla perhonen – yritti liimata siivet selkäänsä, yritti leikata osan jaloistaan – mutta ei silti pystynyt olemaan perhonen. Se turhautui kovasti ja ajatteli: "Voi, tämä perhosunelma on typerä."
 
Tavallaan sama tapahtuu monilla teistä. Yritätte laittaa jumalaiset enkelinsiivet selkäänne, ihmisselkäänne eikä se vain toimi.
 
Vasta kun toukka lakkasi yrittämästä, lakkasi niin kovasti ponnistelemasta ja pelkästään salli sen perhosen, joka oli ole olemassa – pelkästään salli sen – se oivalsi, että se oli itse asiassa kumpikin. Se oli kumpikin samaan aikaan. Se oli toukka ja se oli perhonen.
 
Tämä osa on aina jätetty pois tuosta tarinasta, koska se ei vain muuttunut toukasta perhoksesi. Se oli itse asiassa kumpikin.
 
Juuri tämä tapahtuu sinulla. Et muutu ihmisestä jumalaiseksi. Olet kumpikin ja paljon muuta.
 
Lakkaat yrittämästä sitä niin kovasti ihmisperspektiivistä.
 
Se on tavallaan "helppo lippusi" tänään, joka sanoo, ettei sinun tarvitse enää työstää sitä niin kovasti. Vain salli. Salli mitä? No, se on "minä olen" –olemuksen sallimista. Mutta salliminen merkitsee myös irtipäästämistä odotuksista, mitä tapahtuu seuraavaksi ja miten se tapahtuu. Sallit vain sen.
 
Se on yksi yksinkertaisimmista asioista. Mutta kuten sanoin aiemmin, kun puhuin ristiriitaisuuksista, se voi olla yksi vaikeimmista ja haastavimmista asioista. Voi olla yksinkertaisinta ja haastavinta sallia.
 
(Tauko)
 
Noin 83% teistä lähtee täältä tuntien olonsa vähän paremmaksi jonkin aikaa ja sitten heräätte huomenaamuna ja taas kerran alatte yrittää tehdä valaistumista, niin kuin toukka yrittää liimata perhosensiipiä selkäänsä, eikä se vain toimi.
 
Turhaudutte, masennutte ja kulutatte itsenne loppuun. Menetätte toivon. Mutta sitten jokin pärähtää sisällänne kuin kello soimaan, kenties sireeni, ja se sanoo: "Pysähdy hetkeksi. Minun ei tarvitse tehdä tätä. Ihmisen ei tarvitse tehdä tätä. Minun täytyy vain sallia."
 
Sitten vedätte oikein kunnolla syvään henkeä ja vain elätte elämäänne, millaista haluattekin sen olevan.
 
Siis … hyvä. Olen iloinen, että pääsimme jonnekin tänään. Olen iloinen, että pääsimme jonnekin tänään.
 
Vedetäänpä kunnolla syvään henkeä tänään ja aah! Pitäisi itse asiassa olla virkistävää, ettei tuo vastuu ole teidän – todella virkistävää. Tarkoitan, rajoittuneen "sinun". Sitä tapahtuu tällä hetkellä. Asiat liikkuvat. Asiat muuttuvat. Pitäisi olla oikeasti todella virkistävää, että teidän tarvitsee vain sallia.
 
Siis vedetäänpä kunnolla syvään henkeä tälle ja tunnetaan oikeasti tuota eroamislausetta, että …
 
ADAMUS JA YLEISÖ: … kaikki on hyvin koko luomakunnassa.
 
ADAMUS: Mwuahh!
 
Kiitos, kiitos, kiitos (yleisö taputtaa).