Kharisma-sarja,
shoud 4
KHARISMA
4
6.12.2014 Crimson Circlen kuukausitapaaminen
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Minä olen mitä olen, St. Germainin Adamus.
Tervetuloa, rakkaat ystävät. Elämä on hyvää. Elämä on
hyvää. Aah, vedetäänpä syvään henkeä tälle.
Elämä on hyvää ja helppoa. Se oikeasti on. Oikeasti
on. Puhumme siitä, miksi se vaikuttaa joskus vaikealta, miksi teette siitä
joskus vaikeaa, mutta se on itse asiassa erittäin helppoa.
Pyydän teitä tuntemaan sitä hetken – elämä on
helppoa.
Voi, voitte antaa minulla tuhat syytä, miksi se ei
ole. Voitte kertoa minulle menneisyydestänne. Voitte jakaa kanssani huolenne
tulevaisuudesta, mutta se on helppoa. Se oikeasti on.
Kysymykseni teille on: pystyttekö käsittelemään
tämän? Tuota, ennen kuin vastaatte, haluan teidän todella tuntevan sitä.
Pystyttekö käsittelemään sen, että elämä on helppoa, yltäkylläistä, vapaata ja
erilaista? Pystyttekö käsittelemään sen? (Joku kuiskaa "kyllä")
Sanot "kyllä", mutta todisteet osoittavat
muuta. (Naurua) Sanonpahan vaan. (Adamus naureskelee)
Eivätkö ihmiset päässeet tähän eturiviin? (On tyhjiä
tuoleja) Kerroitko heille … Linda, pelottelitko heitä? Ei ketään etu- … (joku
tulee istumaan eturiviin) Kiitos. En minä pure. Minä syljen. (Naurua) Syöksen
tulta suustani, mutta en pure. Joku muu? Eturiviin, eturiviin. Kiitos. Kyllä.
Tota, ei sinne korviesi kanssa. (Jollain on poronsarvet, mitkä saattaisivat
tukkia kameran näkyvyyden)
LINDA: Yksi penkki sivummalle.
ADAMUS: Yksi sivummalle. (Adamus naureskelee)
LINDA: Kiitos, kiitos.
ADAMUS: Kyllä. Meidän täytyy kuitenkin ottaa huomioon
tekniikka. (Naurua) Elämä on helppoa, mutta täytyy olla tietoinen, kyllä.
(Adamus istuu yhteen tuoliin) Tämä on minulle, kyllä. (Vähän naurua) Ai jaa!
LINDA: Ei, ei. (Joku muu on tullut istumaan siihen)
ADAMUS: Olen pahoillani. Luulen, että se on sinun.
Kiitos. No, sarvipäähineesi vuoksi et voi istua siinä.
Elämä on helppoa ja elämä on hyvää, ja siihen olemme
menossa. Siihen olemme menossa.
Ja se kuulostaa kauniilta. Sanotte: "Voi kyllä!
Sitä haluan." Mutta päästäksemme siihen, meidän täytyy päästää irti
joistain asioista. Meillä täytyy olla visio – visio! – elämän helppoudesta ja
sitä se on.
Emme saa pudota massatietoisuuden erittäin tiheään
gravitaatioon. Se on todella helppoa, mutta ensin se on epämukavaa.
Tervetuloa kaikki, jotka kuuntelette netissä. Ettekö
rakasta joulua? Ettekö rakasta joulun kauneutta? Voisimmeko saada kivan
laajakulmakuvan näyttämöalueesta (kameramiehille)? Voi Linda, voit jäädä sinne
istumaan. Olet osa luonnollista kauneutta, kyllä.
LINDA: Oi, voitat sydämeni tänään. Oiiii. (Vähän
taputuksia)
ADAMUS: Oi, rakastan joulua. Olen aina rakastanut.
Minulla on tapana tulla maisemiin enemmän – ei ainoastaan shoudeihin, vaan
teidän luoksenne. Minulla on tapana oleskella paikalla enemmän jouluna, koska
olette vähän kevyempiä, vähän helpompia. Joulu, aika – melkein ainoa aika enää
– jolloin ihmiset uskovat vähän taikaan. He uskovat jotain erityislaatuista
tapahtuvan. He katsovat tavallaan surullisia, itkettäviä – jotkut sanoisivat
"teennäisiä" – jouluelokuvia. Mutta rakastan istua kanssanne, kun
katselette "Ihmeellinen on elämä", joo, joo. Te, minä, popcornit,
teidän nenäliinanne, minun huivini ja paljon kyyneliä. (Vähän naureskelua)
Rakastan joulua, koska hyvin usein se muistuttaa
teitä myös menneisyydestä, jolloin asiat olivat itse asiassa paljon
taianomaisempia tällä planeetalla. Paljon siitä on nyt poissa. On älyn
aikakausi.
Voitte … Ole hyvä, asetu mukavasti (kutsuen Lindan
takaisin tuoliinsa). Ja Sandra, täytyykö minun muistuttaa sinua joka kerta.
(Adamus naureskelee) Kahvia ja kermaa, ei vuohenmaitoa. (Vähän naureskelua)
Hyvin taianomaista tämä aika vuodesta. Kenties se
johtuu siitä, että olette tehneet kovasti työtä vuoden aikana, stressanneet ja
epäilleet ja viettäneet näännyttäviä tunteja työssä, mistä ette ehkä edes
nauti, olleet tekemissä sukulaisten kanssa – no, sitä teidän on tehtävä
joulunakin. Mutta se on hyvin taianomaista aikaa vuodesta, jolloin laskette
vähän puolustusta. Pikkulapset ja myös jotkut aikuiset uskovat joulupukkiin.
Uskotte taianomaisia asioita tapahtuvan. Uskotte ihmeisiin. Ihmeisiin.
Aa, aiemmin tänään tulin erään ns. kodittoman ihmisen
kautta, joka seisoi kadun kulmassa täällä pienen pahvikylttinsä kanssa, joo, ja
pahvikyltissä sanottiin: "Tarvitsen vain ihmeen." Siinä ei sanottu:
"Tarvitsen vain rahaa." Se on ensimmäinen. Siinä sanottiin:
"Tarvitsen ihmeen." Ja tiedättekö mitä? Ihmeitä todella tapahtuu.
Ihmeet eivät tule enkelilähteestä tai Hengeltä tai mitään vastaavaa. Ihmeet
ovat vain asioita, joita ette muuten ymmärrä. Ette ymmärrä, miten jokin
tapahtui, eikä sillä ole merkitystä. Sillä ei ole merkitystä, että teidän
täytyy tietää yksityiskohdat siitä, miten jokin tai joku tuli elämäänne.
Ihme tapahtuu, kun olette valmis pääsemään ulos
vanhoista rajoista, kun olette valmis menemään pois päästä, kun olette valmis
tulemaan ulos persoonallisuudesta – tuosta persoonallisuudesta, mihin
samaistutte niin kovasti. Yhtäkkiä ihmeitä tapahtuu, koska olette enemmän
niiden energioiden käytössä, jotka vain odottavat teitä. Vain odottavat teitä.
Kaikki on olemassa.
Siksi sanon sen olevan helppoa. Käytän termiä
"kasama", minkä jotkut tulkitsisivat sanaksi "kismet", mitä
merkitsee kohtaloa, mutta se ei ole tavallinen, lineaarinen kohtalo. Kasama on
sielun kohtalo.
Puhuin tästä hiljattain keahakissa. Kohtalo … (Sandra
tuo hänen kahvinsa) Oikeasti? Pahvimuki komentajallenne?! Pahvi-muovimuki? Ole
kiltti! Ole kiltti.
EDITH: Voi veli! Pääse jo yli siitä! (Naurua)
ADAMUS: Ei. Kerron sinulle tarinan, Edith. Kerron
sinulle tarinan. Ole kiltti (Sandralle), keraaminen vähintään. Mieluummin
kristallia, joo. (Adamus naureskelee) Kerron sinulle tarinan, Edith. Olet
kuullut sen osittain Cauldrelta (johdannon aikana), mutta se on hyvin totta.
Niilin laiva satamassa ei sopinut värähtelyyni. No
niin, olisimme kaikki 70 voineet istua laivassa ja kestää melua ja epämukavuutta,
mutta miksi? Miksi? Oli yksinkertaista sanoa vain: "Siirtäkää
laivaa." Se on näin yksinkertaista – "Siirtäkää laivaa."
"Kahvia keraamisessa kupissa." "Minä
olen mitä olen." "Yltäkylläinen elämä." Miksi ei?
Miksi, Edith, joka on puhunut suoraan ja saa nyt
kokea energiani ikävimmät seuraukset. Miksi, Edith, olet sietänyt mitään
vähempää, mikä on parasta Edithille? Miksi? Tarvitsemme mikrofonia. Eipä
vitkastella tässä. Tarvitsen kahvini, mikrofonin. Olkaa valmiina
kirjoitustaululla. Mikrofoni, kyllä. Älkää nyt kaikki rynnätkö auttamaan minua.
LINDA: Taivas varjelkoon!
ADAMUS: Siis Edith, miksi olet sietänyt mitään …
Tulehan tänne ylös. Ota tuoli.
LINDA: Ooooo, oooo!
ADAMUS: Oooooo!
LINDA: Ooooo!
ADAMUS: Edith, rokkitähti ympäri maailmaa. Nyt on
jotain, mikä tunnetaan "Edith-tekijänä" shaumbrojen keskuudessa!
(Naurua)
LINDA: Ooooooooo!
ADAMUS: Istu alas, ole hyvä. Sinun ei tarvitse
seistä. Istu alas.
EDITH: Oikeasti?
ADAMUS: Näettekö?! Suoraan pointtiini.
EDITH: Okei, okei, okei! (Hän istuutuu Adamuksen
tuolille)
ADAMUS: Tarjotaan …
EDITH: En tiedä, miten pääsen siihen.
ADAMUS: … kuninkaan paikkaa ja hän sanoo:
"Oikeasti?"
No niin, Edith …
LINDA: Geoff, se on kidutusta!
ADAMUS: Edith, miksi tyytyisit elämässäsi mihinkään
vähempään kuin paras. Miksi olet tyytynyt vähempään kuin paras?
EDITH: Se on erinomainen kysymys.
ADAMUS: Tiedän, minä esitin sen.
EDITH: Toivon, että tietäisin vastauksen.
ADAMUS: Ooo. Oiiiiii!
LINDA: Voi eiiiii! (Voihkaisuja ja kommentointia yleisöstä)
ADAMUS: Oiiiii! Tiedän, mutta se oli liian lähellä.
LINDA: Edith!
ADAMUS: Se hipoo …
Edith, sinä kyllä tiedät, ja se on ongelma. Tiedät,
mutta kieltäydyt näkemästä sitä. Sinulla ei ole visiota. No, jos sinulla on
visio, se on Edith-visio.
LINDA: Voi eiii!
ADAMUS: "Siirtäkää laivaa". (Adamus
naureskelee) En välitä. En välitä eikä sinunkaan pitäisi. Miksi olet näissä
tapaamisissa joka kuukausi?
EDITH: Koska rakastan niitä. Nautin niistä. Uskon
niihin.
ADAMUS: Kyllä.
EDITH: Uskon valaistumiseen, tiedostamiseen.
ADAMUS: Hyvä.
EDITH: Täyteen kehotietoisuuteen.
ADAMUS: Joo, kaikkeen siihen.
EDITH: Kyllä.
ADAMUS: Mutta se on tuolla jossain. Haluan sen
Edithiin seuraavalla kerralla, kun puhumme näin. Haluan sen ruumiillistuneena
Edithiin.
EDITH: Luulin sen olleen.
LINDA: Oiii!
ADAMUS: Ei siihen Edithiin, jonka kanssa puhuin
aiemmin! Ei siihen Edithiin, joka hyväksyy mitään vähempää kuin parasta
itselleen ja elämälleen. Ja teillä jokaisella on pikku Edith sisällänne.
(Adamus naureskelee) Olette kaikki sallineet jotain vähemmän kuin parasta.
Miksi? Miksi? No, puhumme siitä tänään. Se on täydellinen järjestely.
Vähemmän kuin parhaan salliminen – raha, terveys,
suhteet, lapset – pitäisikö meidän jatkaa vai tajuatko asian ytimen? Mikä
tahansa vähemmän kuin paras.
EDITH: Tajuan asian ytimen, mutta toivon, että
minulla olisi ratkaisu.
LINDA: Mmmmmm.
EDITH: No, et halua minun valehtelevan, vai?
ADAMUS: No …
LINDA: Minä valehtelisin!
ADAMUS: … tavallaan … (paljon naurua)
EDITH: Olet oikeassa, Linda.
ADAMUS: Tuo pyytää tiettyä kysymystä … Hyvin pelattu
suoraan minun käteeni. Tuo pyytää kysymystä: mikä on valhe? Mikä on valhe,
Edith? Sanot, ettet halua valehdella minulle. Minusta sinä valehtelet minulle,
ja ennen kaikkea, valehtelet itsellesi.
Kun sanot, ettet tiedä … Sori, Crash. Kun sanot,
ettet tiedä, valehtelet. Kun sanot minulle, ettet halua valehdella minulle,
mutta sinä valehtelet. Valehtelet olemalla sallimatta itsesi olla, kuka
oikeasti olet. Ja se on hyvin helppoa. Se on hyvin helppoa, mutta jokin
pidättelee sinua. Ja annat minulle luvan olla julma sinulle, jos tarvitsee, ja
rakastava, kun tarvitsee. Olet antanut minulle luvan osoittaa, missä olet
sokea, missä olet sulkeutunut. Kun kerrot itsellesi ja yleisölle ympäri
maailmaa – jos katsot tuota pientä punaista valoa tuossa kamerassa, siellä
maailma katselee – olet antanut minulle luvan paljastaa valheen ja tuo valhe
on: "En tiedä". Kyllä tiedät. Ja se on sinulle vaikein asia päästä
yli, ja kaunein asia ja se on erittäin helppoa.
Ole siis kiltti, rakkaani, ole kiltti. Voitaisiin
sanoa, että se kiteytyy arvoisuuskysymykseen, mutta se on todellisuudessa
visiokysymys, Edithin visio. Ja visio on kahvin saamista posliinikupissa. Se on
pieni asia, Edith, mutta se kannattaa. (Adamus siemaisee kahviaan) Aaah! (Vähän
naureskelua) Kyse on aistillisesta kahvista eikä sitä yksinkertaisesti voi
kokea pahvimukista – vain posliinista.
Se on "siirtäkää laivaa" ja olla
välittämättä. Komentaa se, ei huolehtia siitä. Cauldre, Linda, muut, Lucia – he
huolehtivat, kun sanoin: "Siirtäkää laivaa." En välitä
yksityiskohdista. Ne eivät vaikuta minuun. Enkä mene pitkään ja ankeaan
epäilyyn laivan miehistöparasta, minkä on tehtävä tämä työ, ja siihen, mitä
kapteeni sanoo ja onko se säännönmukaista. En välitä, eikä sinunkaan pitäisi.
Ei sinunkaan pitäisi.
Tänä vuonna – tänä tulevana vuonna – Edith, on
oivaltamisen aika. On aika tuoda kaikki yhteen. Ja kysymykseni on kysymys,
minkä Metatron esitti kauan sitten: oletko valmis?
EDITH: Olen valmis …
ADAMUS: Jätä se siihen. Aa, tuo "mutta" oli
juuri tulossa. "Mutta" …
LINDA: Mitä?! (Suom. huom. samalta kuulostava sana on
mm. myös "peppu" tai "tumppi")
ADAMUS: Teidän sanoillanne, teidän sanoillanne,
"mutta".
Kolme toivetta
Edith, kysymys. Joulupukki on totta, tiedäthän. Ei,
vaan joulupukki on totta. Aina kun on jokin massatietoisuususkomus johonkin –
esim. paholainen. Paholainen on erittäin totta, koska riittävä määrä ihmisiä
uskoo siihen. He luovat sen. Se on tavallaan massatietoisuuden aiheuttama. Kyse
on samasta tavasta, millä ylösnousseet mestarit voivat luoda kollektiivisielun
– erittäin helppoa. Jos siis riittävä määrä ihmisiä uskoo joulupukkiin, se on
totta.
EDITH: Aivan.
ADAMUS: Ja se voi ilmentää. En puhu ainoastaan todenperäisyydestä
siinä mielessä, että riittävä määrä ihmisiä uskoo, vaan puhun siitä, että
joulupukki todella ilmentää. Ja ihmeitä sekä joulupukin ja tonttujen taikaa
tapahtuu. Sitä oikeasti tapahtuu.
Siis Edith, kun tämä tiedetään, sinulla on kolme
toivetta joulupukilta. Mitä aiot pyytää? Kolme toivetta.
EDITH: Ahmyo-elämä.
ADAMUS: Ahmyo-elämä, okei.
EDITH: Suuri ja loistava yltäkylläisyys ja
varallisuus.
ADAMUS: Hyvä.
EDITH: Suuri ja loistava hyvä terveys.
ADAMUS: Okei.
EDITH: Ja suuri …
ADAMUS: Tota, kolme. Kolme. (Adamus naureskelee)
EDITH: Ai jaa.
ADAMUS: Älä venytä tuuriasi joulupukin kanssa.
EDITH: Ai, viisaus. Haluaisin lisää viisautta.
ADAMUS: Joulupukki ei ole idiootti! Hän osaa laskea
kolmeen. (Naurua)
Okei, ahmyo-elämä. Hän ei voi antaa sitä sinulle.
Voit antaa sen itse itsellesi. Se on itse asiassa helpompaa, kuin joulupukin
laittaminen antamaan sen sinulle.
Hurja yltäkylläisyys – joulupukki voi auttaa itse
asiassa siinä, koska sitten kun olet sallinut sen, sen tuleminen vain jatkuu.
Sillä ei ole merkitystä, onko se Jeesus vai joulupukki vai minä vai joku muu –
tuomme jatkuvasti noita lahjoja. Tuomme jatkuvasti energiaa. Autamme energian
tuomisessa hurjaa yltäkylläisyyttä varten, kyllä.
Ja terveys. Terveys. Aa, kyllä. Se riippuu
enimmäkseen sinusta. Joulupukilla ei ole juurikaan vaikutusvaltaa siihen, vaan
se riippuu enimmäkseen sinusta.
EDITH: Luulin, että kaikki riippuu meistä, että me
olemme mestariluojia.
ADAMUS: Te olette. Te olette. Mutta sitten toiset
usein tuovat noita energioita. Keho on tavallaan sinun. Sinä tuot sisään nuo
energiat. Paljon muista jutuista tulee ulkopuolelta. Keho on hyvin
henkilökohtainen asia. Ja annan sinulle tämän vinkin: älä työstä kehosi
parantamista. Oikeasti.
EDITH: En.
ADAMUS: Tiedän.
EDITH: Se on parantunut.
ADAMUS: Se on parantunut. No, se itse asiassa on …
Menemme sen fyysisen kehon tuolle puolen, jonka tunnet nyt. Menemme valokehoon.
Me siis tavallaan menemme sen yli. Valokehon kanssa ei välitetä vanhasta
fyysisestä kehosta. Emme paikkaa vanhaa kehoa – ei "vanhaa" kuten
sinussa, vaan kehoa johon olet tottunut. Siis, hyvä. Kiitos. Ja kiitos, että
kestät minua.
EDITH: Rakastan sinua ja kestän sinua.
ADAMUS: Kiitos, kiitos. (Vähän naureskelua)
No niin, rakas Linda … (yleisö taputtaa) Kiitos.
Jatketaan tätä. Yleisöön, kiitos. Joulupukki. Teillä
on kolme toivetta. Mitä pyydätte? Kolme toivetta. Nousisitko seisomaan, kyllä.
RICKI: Kolme toivettani … Yritän olla toistamatta,
mitä Edith sanoi.
ADAMUS: Aivan. Eikö se olekin vaikeaa – kaikki
haluavat vain toistaa, mitä Edith sanoo. (Adamus naureskelee)
RICKI: Tietysti.
ADAMUS: Siteerata Edithiä, kyllä.
RICKI: No …
ADAMUS: Kolme toivetta.
RICKI: Haluan ensi vuoden olevan taianomainen …
ADAMUS: Okei.
RICKI: … jolloin hämmästyttäviä ja upeita asioita
tapahtuu.
ADAMUS: Millaisia?
RICKI: Tunnen sisälläni, että olen ylösnoussut
mestari ja olen juuri siinä, missä minun täytyy olla, ja teen, mitä haluan
tehdä.
ADAMUS: Hyvä.
RICKI: Haluan ratkaista perheongelmani. Rakastan
perhettäni ja kuitenkin tunnen, että joko olen liian riippuvainen siitä tai se
on liian riippuvainen minusta ja minun täytyy olla oma itseni enemmän. Ja
haluan henkilökohtaisesti elää täydellisessä paikassa itseni kannalta.
ADAMUS: Mitä se merkitsee?
RICKI: Se merkitsee, että olemme yrittäneet
selvittää, jäämmekö siihen, missä asumme tällä hetkellä, vai muutamme eri
paikkaan vai mitä teemme.
ADAMUS: Hyvä, okei. Joulupukki voi auttaa joissain
noista asioista vähän. Erityisesti muutto ja sen fyysinen osa, koska
muuttaminen – kun päätät tai se juolahtaa mieleesi, se on helppo osa – mutta
fyysinen osa voi olla vaikea ja joulupukilla on paljon apureita, jotka voivat
auttaa siinä.
RICKI: Se olisi hyvä asia.
ADAMUS: Joo, joo. Valaistuminen, mestaruus – täysin
sinun asiasi. Joulupukki ei voi auttaa siinä. Itse asiassa vihaan kertoa
uutisen: joulupukki on hyvin taianomainen, mutta ei ylösnoussut mestari.
(Muutamia kikatuksia, joku sanoi "voi ei") Hän ei välitä.
RICKI: Koska me loimme hänet, siinä on järkeä.
ADAMUS: Joo, joo. Eikä vain "me" vaan
massatietoisuus, ihmiset ja kaikki se muut. He eivät usko ylösnousseisiin
mestareihin. Voi pojat, että järkytämme heidät ensi vuonna. (Adamus
naureskelee, mutta kukaan muu ei) Se oli hauskaa.
RICKI: Joo.
LINDA: Hah, hah, hah, haa!
ADAMUS: He eivät usko siihen, mutta se tapahtuu
kohta. Hyvä, kiitos paljon.
LINDA: Lisää?
ADAMUS: Voi kyllä. Se on johdantoni. Kolme toivetta
joulupukilta.
STEPHAN: No, minulla voisi olla kolme toivetta. Niinpä
yksi toive on, että saan uudet kolme toivetta, sitten kun tarvitsen niitä.
(Naurua)
ADAMUS: Itse asiassa joulupukilla on pieni klausuuli.
Hänellä on klausuuli. Joo, siksi häntä kutsutaan Clausiksi. (Suom. huom.
sanaleikkiä) Ei, saat vain kolme. Ensimmäinen toive ei ole 20 lisää. Hän ei ole
typerä. Käsität, että hän olisi hyvin sidottu. Ei, saat kolme. Laske ne.
STEPHAN: Okei, elämäni tilaisuus. Okei.
ADAMUS: Joo. Syy on erittäin yksinkertainen.
Pyytäisit äärettömän määrän lisää toiveita etkä koskaan toimisi. Sanoisit:
"Minulla on koko pussillinen toiveita eikä minun tarvitse nyt tehdä
mitään." Olet valokeilassa juuri nyt. Sinulla on kolme toivetta ja noin 42
sekuntia jäljellä vastata kysymykseen tai menetät toiveesi. Se on näin
yksinkertaista!
STEPHAN: Yksi toive on, että odotan päätöstä green
cardistani. Haluan tietää, onko se … Sen pitäisi tapahtua minä päivänä hyvänsä,
joten se olisi tavallaan …
ADAMUS: Voi, se tapahtui, okei.
STEPHEN: Okei, hyvä.
ADAMUS: Se on tehty.
STEPHEN: Mageeta!
ADAMUS: Se on tehty. Eikö olekin upeaa?
STEPHAN: Rakastan sitä.
ADAMUS: Tuosta vaan. Minä en tehnyt sitä.
STEPHAN: Joo, ennen tulemista tänne.
ADAMUS: Vaikutin siihen tai toisen sen visioosi. Siis
hyvä.
STEPHAN: Yksi toive olisi käytännönläheinen, yhden
yritykseni myyminen …
ADAMUS: Hyvä, hyvä.
STEPHAN: … suuresta rahamäärästä.
ADAMUS: Hyvä. Olen iloinen, että määrittelit sen.
Hyvä. Siis teet voittoa.
STEPHAN: Joo.
ADAMUS: Hyvä. Okei, tehty. Tehty.
STEPHAN: Täydellistä.
ADAMUS: Joo.
STEPHAN: Mitä muuta?
ADAMUS: Aika loppuu.
STEPHAN: Aika loppuu, okei.
ADAMUS: Mitä tahansa. Keksi vain jotain. Todella
nopeasti!
STEPHAN: Hmm …
ADAMUS: Prrrrrr! (pitäen ajastimen ääntä)
STEPHAN: Suuri talo ensi vuonna. Suuri talo.
ADAMUS: Okei, suuri talo. Suuri talo.
STEPHAN: Viisi makuuhuonetta.
ADAMUS: Viisi makuuhuonetta. Omistatko sen?
STEPHAN: Joo, miksi ei.
ADAMUS: Onko talossa muita kanssasi?
STEPHAN: Joo!
ADAMUS: Asuuko siellä ketään muita?
STEPHAN: Kyllä.
ADAMUS: Joukko ihmisiä. Sinulla on kommuuni?
STEPHAN: Joukko ihmisiä, kommuuni.
ADAMUS: Joo, joo! Ja istuskelette laulamassa
Kumbayaa! Tota … (vähän naureskelua) Mutta se on sinun talosi.
STEPHAN: Kyllä.
ADAMUS: Kyllä, hyvä. Voisit siis heittää heidät ulos
koska tahansa.
ADAMUS: Joo, minulla on hallinta …
ADAMUS: Aloitetaan niin. Aloitetaan siitä, että se on
sinun talosi. Heitä kaikki muut pois nyt.
STEPHAN: Okei, se on minun taloni ja voin kutsua
ihmisiä ja …
ADAMUS: Enimmäkseen ei. (Adamus naureskelee)
STEPHAN: Ehkä ei.
ADAMUS: Yritän vain auttaa sinua tässä.
STEPHAN: Okei.
ADAMUS: Joo, koska on tavallaan taipumusta …
Tarvitset omaa tilaa.
STEPHAN: Se on totta.
ADAMUS: Joo, joo. Tiedän sen olevan totta. En
valehtelisi. Mutta joka tapauksessa …
STEPHAN: Se on hyvä asia, jos talo on minun. Von
tehdä, mitä haluan. Niinpä voin …
ADAMUS: Kyllä, sinä voit, itsesi kanssa.
STEPHAN: Juuri niin.
ADAMUS: Okei. Voit pitää päivälliskutsuja silloin
tällöin, mutta mikään tämä muuttaminen …
STEPHAN: Sinut on kutsuttu.
ADAMUS: Joo, kiitos. Hyvä. Mitä on päivälliseksi?
Mitä tarjoat?
STEPHAN: Mitä tarjoan? Hmm, filet mignonia ja
punaviiniä.
ADAMUS: Joo.
STEPHAN: Ja … joo, ja sitten …
ADAMUS: Kuulostaa tylsältä päivälliseltä tähän
mennessä. (Adamus naureskelee)
STEPHAN: Annamme sinulle yksityiskohdat myöhemmin.
ADAMUS: Okei, mahtavaa. Hyviä toiveita. Ne ovat
olemassa. Ne ovat niin tapahtuneet.
No niin, pyydän sinulta tätä. Vedä kunnolla syvään
henkeä ja todella ilmennä ne. Se on tehty, tuosta vaan. Minulta vaadittiin
vähän yllytystä ja tönimistä, jotta kaikki tuotiin ulos ja sinut saatiin
verbalisoimaan se ihmetellen, voitko todella pyytää näitä asioita.
Ehdottomasti. Voit pyytää mitä tahansa haluat.
EDITH: Ei pahvilautasia.
ADAMUS: Ei pahvilautaisia. (Naurua)
STEPHAN: Okei!
ADAMUS: Lähden, jos ruoka tarjotaan pahvilautaselta.
Se on jo tehty, koska sinulla oli visio siitä. Se
vaati vähän tönimistä, mutta se on jo tehty. Ja se on hyvin helppoa. Nämä
fyysiset asiat – talo, työpaikkasi myyminen, green card – hyvin helppoja. Nämä
ovat todella toiveita joulupukilta. Tarkoitan, että hän on hyvä siinä, sinä
olet hyvä siinä, ja minä olen hyvä sen auttamisessa tuomaan ulos, mutta se vain
tapahtuu.
Siis älä tästä eteenpäin kanna huolta
yksityiskohdista. Et murehdi, miten kaikki toteutuu. Et stressaa sitä. Et
suunnittele yhtään, vaan olet hetkessä. Sitten kun prosessi alkaa rullata, kun
se alkaa tapahtua, olet kuin sulavaliikkeinen mestari ja pidät nuo energiat
liikkeessä. Et tuki niitä. Et ihmettele, miten jokin tapahtui. Et ihmettele
mitään siitä, edes silloin, kun matkan varrella vaikuttaa olevan nikottelua.
STEPHAN: Juuri niin.
ADAMUS: Aa!
Jos lakimiehesi soittaa yhtäkkiä ja sanoo: "Meillä on tässä
ongelma." Tavallaan vedät syvään henkeä ja ajattelet tai jopa sanot:
"Ei, teillä on ongelma. Ei minulla. Se on jo tehty, pankaa se nyt
tapahtumaan."
STEPHAN: Koko vuosi oli sellaista. Se oli
mielenkiintoista. Se on kuin: "Vau! Mikä persevuosi!", mutta sitten
katsot eri tavalla ja se on kuin: "Vau! On taianomaista, miten kaikki
toimii täydellisesti."
ADAMUS: Miten olisi "ja"! Se on
"ja".
STEPHAN: Joo!
ADAMUS: Se oli sekasotkuvuosi – minun ei anneta
kiroilla enää suorassa lähetyksessä. (Adamus naureskelee)
STEPHAN: Joulupukki toteuttaa hänen toiveensa. Voit
sinä!
ADAMUS: Mutta se oli "haastava vuosi" ja
"voi, miten hämmästyttävä vuosi".
STEPHAN: Joo.
ADAMUS: Kyllä, kyllä. Ja lakimies soittaa ja sanoo:
"Meillä on pieni ongelma green cardin kanssa" ja vedät syvään henkeä
ja sanot: "Ja?"
STEPHAN: Ratkaise se!
ADAMUS: "Ei ole minun ongelmani!" Joo, joo,
kaunista. Hyvä, kiitos.
STEPHAN: Kiitos.
ADAMUS: Hyvä. Kaksi vielä, rakas Linda.
LINDA: Kaksi vielä?
ADAMUS: Varmistan tämän asian.
LINDA: Okei, minusta tuntuu …
ADAMUS: Joo, kolme toivetta joulupukilta, joka on
hyvin totta. Hyvin totta. Kolme toivetta.
LINDA: (juosten jonkun luo) Minua kutsutaan. Minua
kutsutaan.
ADAMUS: Kyllä, kyllä. Kolme toivetta.
LARRY: Lisää rahaa! Lisää rahaa! Lisää rahaa!
(Naurua)
ADAMUS: Hyvä, hyvä. Hyvä, okei.
LARRY: Se on siinä.
ADAMUS: Ja ystäväni, se tapahtuu. Nyt …
LARRY: Hyvä.
ADAMUS: Nyt, ja mitä aiot tehdä sillä?
LARRY: Ostaa paljon paskaa. (Naurua)
ADAMUS: Ennen kuin vastaat tähän kysymykseen,
muistatko kertomani tarinan – joka tulisi jymymenestykseeni, tulevaan
menestyskirjaani "Mestarin muistelmia" – oppilaasta, jolle mestari
antoi lainan ja joka tuli vuoden päästä takaisin kaksi kertaa rahattomampana.
Aiotko olla se vai aiotko olla jotain erilaista … (Kännykkä soi ja Adamus
keskeyttää ja kurtistaa kulmiaan)
LARRY: Kuka välittää?
ADAMUS: … energisoidaksesi … Minä otan sen. Minä otan
sen. (Adamus naureskelee)
LARRY: Jollain oli puhelin päällä.
LINDA: Älä anna sitä hänelle! Oletko hullu?! (Naurua)
Älä anna sitä hänelle!
ADAMUS: Minun on soitettava joulupukille.
LINDA: (nauraen) Sammuta se ja istu päälle!
ADAMUS: Joulupukki, Sheema on ollut tuhma tyttö. Hän
antoi kännykkänsä soida kesken minun esitystäni. Joulupukki, ota hänet siis
pois listalta.
Siis paljon rahaa, paljon rahaa, paljon rahaa. Ja
mitä aiot tehdä sillä?
LARRY: Tuhlata.
ADAMUS: Ja?
LARRY: Tuhlata!
ADAMUS: Ja?
LARRY: Tuhlata lisää!
ADAMUS: Okei, kunnes mitä? Kunnes olet täysin
rahaton?
LARRY: Saan lisää.
ADAMUS: Hyvä, kiitos.
LARRY: Ole hyvä.
ADAMUS: Kiitos, kyllä. Kyllä, minun huuliltani sinun
huulillesi. Tota noin, ei aivan sillä tavalla, mutta … (Naurua)
LINDA: Oho! Oho! Vau!
ADAMUS: Hyvä, hyvä. Ja toivottavasti olen tehnyt
menneisyydessä sinusta – ja monesta teistä – riittävän vihaisen ja suuttuneen
minuun, että menet kotiin ja sanot: "Voi hemmetti sitä Adamusta!
Krrrr!" – juuri riittävästi saamaan energiat taas liikkeelle.
Yksi vielä, kiitos.
LINDA: Okei.
ADAMUS: Joulupukki ja kolme toivetta. Mitä aiot pyytää?
Mitä aiot pyytää?
LINDA: Oi, odota, odota! Meillä on oltava sekoitus.
Mies, nainen, mies, nainen. (Hän kikattaa)
SHEEMA: Ai jaa!
ADAMUS: Miksi? Onko sillä enää merkitystä?
LINDA: Ei. Se on vain peliä.
ADAMUS: Okei.
SHEEMA: Olen tuhma tyttö.
ADAMUS: Miten olisi valaistunut, valaistumaton?
Valaistunut, val- …
LINDA: Oho!
ADAMUS: Oho! (Yleisökin sanoo "oho")
Jatka, ole hyvä. Kolme.
SHEEMA: No, ensimmäiseksi haluan tulla
valaistuneeksi.
ADAMUS: Joo.
SHEEMA: Mutten usko, että joulupukki voi auttaa minua
siinä.
ADAMUS: Ei, ei, ei.
SHEEMA: Haluan talon.
ADAMUS: Haluat talon?
SHEEMA: Joo.
ADAMUS: Hyvä.
SHEEMA: Haluan todella kivan talon.
ADAMUS: Joo, joo.
SHEEMA: Kolme, neljä makuuhuonetta.
ADAMUS: Okei, joo. Kenties voisit muuttaa Stephanin
luo.
SHEEMA: Eiii! (He naureskelevat) Haluan oman taloni.
ADAMUS: Kiitos. Voi, kyllä! Ja mitä muuta?
SHEEMA: Hmm …
ADAMUS: Se on tehty, okei. Mitä muuta?
SHEEMA: No, tämäkin on henkilökohtainen. Haluan
luovan puoleni todella räjähtävän ja tulevan ulos.
ADAMUS: Miksi se ei ole tullut?
SHEEMA: Miksi se ei ole tullut?
ADAMUS: Joo – no, huhuu? (Adamus naureskelee) Kaiku,
kaiku, kaiku. (Vähän naureskelua) Miksi se ei ole tullut?
SHEEMA: Koska …
ADAMUS: Tuo "peura ajovaloissa" –katse.
SHEEMA: … olen tavallaan kiireisenä pohdiskellut
valaistumistani.
ADAMUS: Eivätkö ne ole sama asia? (Sheema
naureskelee) Eivätkö ne ole sama asia? Tarkoitan, että pohdiskelet niitä
kumpaakin. (Sheema naureskelee taas) Oivaltamatta kumpaakaan. Mutta eivätkö ne
ole sama asia? Luova räjähdyksesi sekä …
SHEEMA: Se alkaa tulla ulos.
ADAMUS: Alkaa.
SHEEMA: Kyllä.
ADAMUS: Hitaasti mutta varmasti?
SHEEMA: Olen pelännyt sitä.
ADAMUS: Miksi? Sinun pitäisi pelätä, ettei sinulla
ole sitä.
SHEEMA: No, kun kuulin ääneni ensimmäisen kerran,
seitsemisen vuotta sitten, se oli niin uskomaton, että pelästyin.
ADAMUS: Jep.
SHEEMA: Ja lakkasin laulamasta seitsemäksi vuodeksi.
ADAMUS: Ai jaa. Tiedät, mitä nyt tapahtuu, eikö vain?
SHEEMA: No, alan taas laulaa.
ADAMUS: Joo, juuri nyt.
SHEEMA: Voi ei!!! (Naurua) Eiiii!! (Vähän taputuksia)
No, minä vain …
ADAMUS: Valkea joulu, yksi suosikkini.
SHEEMA: Eiii, ei, ei, ei, ei.
ADAMUS: (laulaen) Taas valkeata …
SHEEMA: Opettelen …
ADAMUS: (jatkaa laulamista) … joulua (yleisö liittyy
mukaan) keskellä suurten hankien. Anna palaa. Lauloimme kaikki, nyt on sinun
vuorosi.
SHEEMA: Vihaan tuota laulua. (Naurua)
LINDA: Feliz Navidad!
ADAMUS: Kulkuset tai mitä tahansa.
SHEEMA: Okei, tämä on se juttu. Koko ikäni olen
laulanut kurkulla …
ADAMUS: Harhautusta!
SHEEMA: Ei, se on totta!
ADAMUS: Harhautusta. Minusta tulee helposti … ole
kiltti.
SHEEMA: Ei!
ADAMUS: Sinulla on puoli minuuttia.
SHEEMA: Hädin tuskin osaan laulaa todellisella
äänelläni.
ADAMUS: Kyllä.
SHEEMA: Mutta lupaan sinulle, että pian laulan
sinulle jonkin laulun.
ADAMUS: En osta sitä. Pian on nyt, kyllä. Haluatko
valaistumisen?
(Nainen pitää tauon, kun yleisö sanoo "tee
se")
Tee se! (Adamus naureskelee) Anna palaa. Julma
yleisö. "Tee se! Tee se! Tee se! Tee se! Tee se!"
SHEEMA: En!
ADAMUS: Minä lauloin juuri. En hyvin, mutta lauloin.
(Nainen naureskelee)
EDITH: Hän on valaistunut ja hän on erittäin luova.
(Vähän naureskelua)
LINDA: Voisit olla seuraava, Edith. (Lisää naurua)
ADAMUS: Näetkö, Edith? Edith, yrität pelastaa tässä.
Sinulla on tämä kaunis tilaisuus, joulupukkihetkemme,
missä toiset tuosta vaan – naps! –tekevät todeksi taloja, rahaa,
liiketoimintakauppoja suurella voitolla. Naps! tuosta vaan. Se on näin helppoa.
Mitä epäröinti on? Sanoit juuri, että oivalsit oman
äänesi. Kehotan päästämään sen ulos. Sanoit, että haluat luovuuspurkauksen. En
usko. Luulen, että haluat pohdiskella sitä. Luulen, että haluat leikkiä sillä.
En usko, että haluat sen. Otan mikrofonin pois. Laulat tai ei mitään. (Yleisö
sanoo "laula!")
SHEEMA: Feliz Navidad? (Yleisö sanoo
"kyllä!") Okei, yritän …
ADAMUS: Ja sitten liitymme mukaan jossain kohtaa.
SHEEMA. Okei, mutta tämä … Kurkkuni tulee ulos. Okei?
Siis …
ADAMUS: Shh! Shh! Shh! Shh! Shh! Shh! Shh! Shh!
Shh! Näetkö nyt?! Näetkö, mistä puhun?! Voi!!! Sanoin, että se on hyvin
helppoa, ja sanoin, että elämä on hyvää ja …
(Sheema keskeyttää Adamuksen ja alkaa laulaa
espanjaksi, Adamus kuuntelee hymyillen)
Aah! (Yleisö taputtaa ja joku huutaa
"bravo", Adamus ja Sheema halaavat) Kiitos. Aah!
Rakastan sitä, miten todella toteutamme. Olemme hyvin
demonstratiivisia emmekä vain puhu. Ja käsitän, että saatan joskus venyttää
Lindan mukavuusalueita, teidän mukavuusalueitanne, mutta se oli noin
yksinkertaista. Olit juuri todennut, että yksi toiveesi oli tämä luova ilmaisu,
tämä purkaus ja valaistumisesi. Mutta kuitenkin annettaessa tilaisuus:
"No, pohditaanpa sitä. Mietitään sitä. Puhutaan."
Se on tämä
Rakkaat ystäväni, pointtiini: sitoutuminen. Jokainen
teistä on tehnyt tässä elämässä sitoumuksen, että se on tämä. Ei mikään muu. Ei
mikään muu. Teitte sitoumuksen ennen tätä elämää. Teitte sitoumuksen
edellisessä elämässä, elämien välissä. Kun olitte pikku vauva, teillä oli tuo
sitoumus – "Se on tämä, kaikki tai ei mitään". Se tuli joka riehui
sydämessänne ja koko olemuksessanne, toi teidät tänne, tuo sitoutuminen, että
tämä on se elämä – se elämä. Sitoutuminen, että te ette aio haaskata sitä, ette
aio antaa harhauttaa itseänne. Sitoutuminen, että se on tämä – kaikki tai ei
mitään – syvällä suonissanne. Hyvin paljon osa kaikkea, mitä olette tehneet
tässä elämässä. Se on ainoa asia.
Ja rakkaat ystäväni, joulupukki tai ei, Adamus tai
ei, se on tässä. Se on tehty. Ei ole enää mitään, mihin teidän täytyy tehdä
työtä. Ei ole mitään, mitä teidän täytyy opiskella. On aika oivaltaa/toteuttaa
se, mikä jo on.
Käytin tätä sanaa "kasama" keahakissa
äskettäin. Koemme sen, me kaikki, monin eri tavoin. Se on jo tehty, on jo
olemassa. On se sitten valaistuminen, muutama lisädollari taskussanne,
terveytenne tai valokehonne tai mitään tästä, se on jo tehty. Se tuli vision
avulla, halun avulla. Se on tässä – ei tuolla jossain. Tuon laulun ei tarvinnut
jäädä jonnekin tulevaisuuteen. Tuon hurjan luovuusilmaisun tai yltäkylläisyyden
tai tietämisen tai yksinkertaisuuden ei tarvitse olla tuolla jossain kaukana.
Ei ole mitään tavoiteltavaa. Se on tässä. Kasama on sielun kohtalo.
No niin, olen sanonut monta kertaa, ettei ole kohtaloa.
Ei ole kohtaloa, ei lineaarisesti. Ei ole mitään tuolla jossain. Ei ole
korkeampaa kättä ohjaamassa elämäänne ja saamassa asioita tapahtumaan. Ei ole
enkelineuvostoa tai muukalaisolentoja tai maanalaisia olentoja tai myöskään
hallitusolentoja, jotka manipuloivat elämäänne. Ei ole ulkopuolista kohtaloa,
mutta on sielukohtalo. On se, mikä on jo sisälläsi, Edith. Tehty jo.
Raha – ja raha on vain jäävuoren huippu – ja sen
oivaltaminen. Oivaltaminen.
Olemme tehneet … Minä olen tehnyt – tota, me olemme
kaikki tehneet – tehokasta työtä viimeiset viisi vuotta ja kitkeneet ja
työntäneet pois ne, antaneet niiden mennä, jotka eivät olleet sitoutuneet.
Crimson Circlessä ei ole sijaa niille, jotka eivät ole ehdottoman sitoutuneita
valaistumiseensa. Tämä ei ole täyteohjelmaa. Tämä ei ole viihdettä. No, se on
viihdettä, mutta … (vähän naureskelua) Se on enemmän kuin viihdettä. Se ei ole
vain yksi ajanviete. Se on tämä. Se on tämä.
Kuten olen kertonut Cauldrelle ja joillekin muille
shaumbroille, on se vuosi, on se aika – juuri nyt popcornit alkavat
poksahdella. Niitä on kuumennettu. Tiedätte, millaista on, kun laitetaan
popcorneja kattilaan, se alkaa kuumentua ja ihmettelette, milloin nuo ytimet
alkavat poksahdella. Erityisesti jos olette todella nälissänne, on iltamyöhä,
teillä on elokuva menossa ja haluatte vain noiden ydinten alkavan räjähdellä
luomisorgasmista. Ja …
SART: Joo! (Naurua ja jotkut muutkin huutavat
"joo!!")
ADAMUS: Mutta sanon sen ja aloitin sessiomme tänään
sanomalla, että se on todella hyvin helppoa. Ja te kaikki sanotte: "Joo,
joo. Voi, se on helppoa." Mutta sitten kun tullaan teihin, kun se on aivan
siinä valmiina oivallettavaksi, aloitatte tekosyillä ja "mutilla" ja
"odotetaan" tai "en tiedä" tai mitä tahansa.
Rakkaat ystäväni, joulupukki on totta, hyvin totta.
Voitaisiin sanoa, että joulupukki on sisällänne. Autoitte luomaan sen upealla
lapsenomaisella, lapsuuden uskollanne joulupukkiin.
Se on aivan tässä ja olemme menossa oivaltamaan sen.
En halua kuulla enää tekosyitä, "muttia". Kaikki työkalut ovat tässä
ja kyse on nyt itsenne antamisesta räjähtää siksi, kuka olette, joo. Kaunis
räjähdys Itseksi.
Palaamme puhumaan siitä vähän lisää aivan hetken
kuluttua, mutta nyt haluan kertoa viimeisen tarinani ensimmäisestä
"Mestarin muistelmia" –kirjasta.
LINDA: Ahaa, ensimmäisestä osasta.
ADAMUS: Ensimmäisestä osasta, kyllä, kyllä.
LINDA: Ai jaa!
ADAMUS: Mestarin muistelmia. Ja käsittäkää toki, että
sanon sitä omaksi kirjakseni, mutta se on meidän kirjamme. Se on lyhyitä
tarinoita kuvaamaan, havainnollistamaan hyvin yksinkertaisia pointteja.
Tajuavatko ihmiset ne? Muutamat. Kenties vähän
useammatkin. Muuttaako se maailmaa? En välitä. Sillä ei ole merkitystä. On
hauskaa tehdä tarinoita. On hauskaa todella kerrata pääkohdat. Kun kerron jonkin
tarinan, hyvin usein mietitte, kerronko oikeastaan tarinaa teistä. Heh! Joo.
Joskus siinä on teidän nimenne, joskus mietitte, olenko muuttanut vain nimeä.
Ne ovat meidän tarinoitamme.
Niinpä ennen kuin menemme eteenpäin, haluaisin kertoa
viimeisen tarinan ensimmäisestä "Mestarin muistelmia" –kirjasta.
Ja muuten, Cauldre murehtii joskus, Linda ehkä paljon
ja he sanovat: "Adamus, on suuri toteamus sanoa, että tästä tulee
jymymenestyskirja." Ei, koska en toivo sitä. En yritä projisoida
positiivisia ajatuksia – phyi! – siihen, sillä se ei toimi. Me käsitämme sen.
Sori vaan, se ei toimi kovin hyvin. (Vähän naureskelua) En yritä ripotella
siihen enkelipölyä. Minun on hyvin yksinkertaista sanoa niin, koska näen sen.
Tiedän sen. Se on jo olemassa. Se on jo julkaistu. Se on jo levinnyt
kulovalkean tavoin ympäri maailmaa. Se on jo käännetty monille kielille.
Kustantajat ovat jonossa Lindan ovella anelemassa sopimusta ja hän vastustaa,
kunnes hän saa siitä ehdottomasti sen, mitä haluaa.
Se ei ole toiveajattelua ja tämä on ero. Tämä on ero
siihen, mitä monet teistä ovat tehneet elämässään – "Toivon, että se on
olemassa. Toivon tai ajattelen positiivisia ajatuksia." – eikä se toimi.
Se ei ole kovin tehokasta. Minä vain tiedän, että se on olemassa. Näen sen ja
sitten niin tapahtuu.
Se on kaunis tapa muokata todellisuuttanne. Näen sen
jo, siksi se on olemassa. Siksi sillä ei ole merkitystä, mihin suuntaan asiat
menevät. Kenties asiat elämässänne eivät ole menneet kovin hyvään suuntaan.
Sillä ei ole merkitystä. Teillä on vain visio ja silloin kaikki muuttuu.
Kyse on tavallaan ajalla ja ajattomuudella
leikkimisestä. Voi, meillä oli ihania keskusteluja ajasta Egyptissä. Ihania
kokemuksia ajattomana olemisesta pääsemällä ulos aikarajoitusulottuvuudesta ja
oivaltamalla, että se on jo tehty. Ei tulevaisuudessa, ei 20 vuoden päässä,
vaan juuri nyt, ja tämä muuttaa kaiken. Tämä muuttaa menneisyyden – kaiken,
kaiken.
Voi, mahtavin hetkeni on, kun joku teistä
poksahtelijoista, joku joka on todella avautunut … Ja käytän popcorn-analogiaa,
koska monet teistä haluavat sen olevan hidasta paistamista. Laitatte sen uuniin
ja annatte sen hautua noin kuusi tuntia, kunnes se paistuu hitaasti. Popcorn –
sitä kuumennetaan todella ja sitten pum! Se räjähtää. Mutta se räjähtää täksi hämmästyttäväksi,
tavallaan maukkaaksi, rapeaksi ja herkulliseksi jutuksi, mikä te olette. (Joku
sanoo "oi")
Siis kyllä, "oi". (Adamus naureskelee)
Niin, rakkaat ystäväni, meillä oli Egyptissä upeita kokemuksia ajan tuolla
puolen. Ja suurin hetkeni on, kun joku teistä tulee luokseni ja sanoo todella
tietäen, ei millään makyo-sanoilla: "Tajuan sen lopultakin, mistä olet
puhunut menneisyydessä. Tajuan lopultakin, en vain älyllisesti, vaan tajuan,
kun sanot, että menneisyys ei ole lainkaan sitä, mitä luulin sen olevan, mitä
muistin." Kun joku teistä sanoo: "Luulin, että minulla oli todella
huono lapsuus ja huonot vanhemmat ja tein pahoja asioita ja tein huonoja
päätöksiä ja tein huonoja käännöksiä elämässä." ja sitten yhtäkkiä
oivallatte, ettei se ollut lainkaan sitä, mitä luulitte sen olevan. Oivallatte
yhtäkkiä, että se tapahtuu edelleen, se ei ole huono ja itse asiassa voitaisiin
sanoa, että upealla tavalla sitä ei oikeasti tapahtunut koskaan.
Kun joku teistä tulee luokseni ja sanoo:
"Oivalsin juuri, mitä tarkoitit menneisyydellä. Tajuan sen
vihdoinkin." Oi! Yksi ratkaisevista hetkistäni. Mutta sitä odotellessa
mennäänpä tarinaamme.
Tarina
Vedetään syvään henkeä, kun vaihdamme siirrymme
tarinaan "Mestarin muistelmista".
Harold rakasti joulua. Rakasti niin paljon, että
päätti laittaa viimeiset koristeet valtavan joulukuusen latvaan henkisen koulun
suuressa salissa. Hän tuli paikalle jo, ennen kuin toiset olivat edes heränneet
tuona aamuna, jotta hän voisi viimeistellä kuusen, mikä oli melkein seitsemän
metriä korkea. Se oli valtava.
Hän otti esiin valtavat tikkaat. Hän otti esiin
koristeet ja asetteli ne ympärilleen, että hän pääsisi niihin helposti käsiksi,
ja alkoi kiivetä tikkaita pitkin, pitäen tietysti kädessään tuota
latvakoristetta, tuota kaunista enkeliä, kristallienkeliä joka laitettaisiin
korkealle kuusen latvaan. Ja kun hän teki näitä viimeistelyjä korkealla, hän
kuuli suuren salin oven avautuvan, kääntyi katsomaan ja näki, että se oli
mestari. Mestari.
Ja tuolla kuusen viimeistelyhetkellä, tuolla
varhaisaamun hetkellä, kun hän katsoi olkansa yli nähdäkseen mestarin, voitte
arvata, mitä tietysti tapahtui Harold-paralle. Hän menetti tasapainonsa. Hän
rojahti alas tikkailta, putosi lattialla koristelaatikoiden päälle ja katkaisi
näin käsivartensa, mursi kaksi kylkiluutaan, sai haavan kasvoihinsa yhdestä
lasikoristeesta ja menetti tajuntansa.
LINDA: Voii!
ADAMUS: Mestari seisoi huoneen takaosassa olematta
vähääkään pahoillaan siitä, mitä Haroldille oli juuri tapahtunut, vaan
ymmärtäen, että se oli täydellistä hänelle.
Mestari käveli sinne, missä Haroldin keho makasi
velttona, pitäen edelleen kädessä sitä kristalli- tai lasienkeliä, mikä oli
tarkoitettu kuusen latvaan, mutta se oli osittain rikki ja sen osia oli hänen
kasvoissaan. Mestari katsoi häntä, katseli, kun verta virtasi hänen
kasvoistaan, veti syvään henkeä ja veti esiin Apple iPhone 6:n – sijoitamme
tuotteita nyt tarinoihimme (naurua) – ja soitti 911 (USA:n hätänumero).
Ihastuttava tarina tähän mennessä. (Adamus naureskelee)
Seuraavaksi mestari on sairaalassa Harold-paran
sängyn vieressä, jonka käsi oli nyt kipsissä, jolla oli kovaa kipua murtuneista
kylkiluista ja jolla suuri side peitti monia tikkejä hänen päässään. Ja
yhtäkkiä oppilas, Harold, alkoi herätä juuri, kun mestari tuli huoneeseen, ja
mestari sanoi: "Rakas Harold, mitä sinä ajattelit? Mitä mielessäsi liikkui
tuolla hetkellä, kun putosit tikkailta? Mitä mielessäsi liikkui? Mitä
ajattelit?"
Harold mietti hetken, ajatteli tapahtunutta ja sanoi:
"No, mestari, oli kaksi pääasiaa. Ensimmäinen oli, jäisinkö henkiin.
Tikkailta oli pitkä matka alas. Maassa oli paljon laatikoita. Jäisinkö henkiin?
En ole nuorukainen enää. Se oli pitkä pudotus. Jäisinkö henkiin?" Ja
mestari sanoi: "Aivan. Mitä muuta?" Harold sanoi: "Olin yksin
tuossa huoneessa viimeistelemässä kuusta. Ajattelin itsekseni, että minulla on
hyvä elämä. Minulla on kaksi upeaa lasta. Minulla on kiva vaimo, olen ollut
jonkin aikaa naimisissa ja meillä on kiva talo. Mutta mietin, mitä olen
oikeasti tehnyt. Olen ollut mukana sinun henkisessä yhteisössäsi, mestari,
viimeiset viisi vuotta. Mutta mitä olen oikeasti tehnyt? Hankinko itselleni
vain ajanvietettä? Olenko oikeastaan oppinut mitään? Haaskaanko vain aikaa?
Onko se vain muuta ajateltavaa elämässä, mihin saattaisin muuten olla
kyllästynyt? Sitä ajattelin."
Mestari sanoi: "Täydellistä. Ehdottoman
täydellistä." Ja hän sanoi Haroldille: "Kun asioita tapahtuu – kun
putoat, kun joudut onnettomuuteen, kun jotain tällaista tapahtuu – palaa aina
siihen, mitä mielessäsi liikkui tuolla hetkellä, koska se pohjustaa tilanteen.
"Olit siinä koristelemassa kuusta joulua varten
ja ajattelit edistymistäsi ja sitä, olitko tehnyt hyvää työtä henkisessä
etsinnässäsi. Harold, ajattelit omaa sitoutumistasi ja sitä, olitko uskollinen
itsellesi, olitko tosissasi. Ja yhtäkkiä kaikki meni pois tasapainosta. Et
pudonnut tasapainosta, koska minä tulin sisään. Tulin sisään, koska olit pois
tasapainosta. Olin täydellinen häiriötekijä, täydellinen syy sinulle kääntyä
tikkailla, menettää tasapaino ja pudota. Ja tämä teki monia asioita. Se sai
sinut miettimään, oletko oikeasti elossa. Oletko oikeasti elossa? Olet nyt
täällä sairaalassa, luultavasti kiitollisena siitä, ettei käynyt pahemmin. Se
ei ole pysyvää. Parannut hyvin nopeasti. Mutta sinun oli mietittävä elämäsi.
"Ihmiset ovat tavallaan mielenkiintoisia. Hyvin
mielenkiintoisia, koska he haluavat ennen kaikkea tuntea olevansa elossa, mutta
he eivät aina tiedä miten. Ihmiset tekevät kummallisia asioita tunteakseen
olevansa elossa, Harold – kuten tikkailta putoaminen. Ajattelet ehkä, että se
oli jokin merkki ylhäältä, mutta se ei ollut. Se oli sinulle tapa tuntea
olevasi elossa. Viittoileva kuolema sai sinut tietysti tuntemaan olevasi
elossa. Tuskissaan oleminen, kuten olet nyt, muistuttaa sinulle itse asiassa,
että olet elossa. Kipu on sillä tavalla hassu asia. Vaikka kipu on erittäin
vaikeaa ja tuskallista, se muistuttaa sinulle kummallisella tavalla, että olet
elossa.
"Miksi ihmiset tekevät asioita, joskus
salakavalia ja tuskallisia asioita, tunteakseen olevansa elossa? Miksi ihmiset
ajavat tietä pitkin uskomatonta vauhtia, pelottavaa vauhtia, tunteakseen
jännitystä elossa olemisesta? Miksi ihmiset kääntävät musiikin erittäin
kovalle, yli sen mitä heidän korvansa oikeastaan edes kestävät? Miksi näin on?
Koska se saa heidät tuntemaan olevansa elossa. Tuo melu, tuo värähtely, tuo
ulkoinen voima ja energia, mikä tulee korvien kautta ja vääristää aivoja – se
saa heidät tuntemaan olevansa elossa.
"Miksi ihmiset riitelevät toisten ihmisten
kanssa, niiden joita he väittävät rakastavansa? Koska se saa heidät tuntemaan
olevansa elossa. Kyllä, Harold, myös riitely saa olosi tuntumaan, että olet
elossa. Se saa jotain liikkeelle muuten kenties tylsässä elämässä, elämässä
missä ihmetellään, ollaanko oikeasti elossa, ollaanko oikeasti jonkun arvoisia,
tehdäänkö oikeasti jotain arvokasta.
"Miksi ihmiset pelaavat ekstreme-pelejä? Miksi
ihmiset viiltelevät itseään tahallaan? Miksi ihmiset ottavat huumeita tai
juovat liikaa, Harold? Koska se saa heidät tuntemaan, että he ovat elossa.
"On todellakin parempia tapoja tuntea olevansa
elossa, mutta hyvin harvat ihmiset oivaltavat sen. Niinpä he turvautuvat näihin
ulkoisiin haasteisiin. He tekevät kummallisia ääriasioita vain tunteakseen
olevansa elossa, koska ei ole mitään pahempaa – ei mitään pahempaa – kun tuntea
olevansa kuollut, turta, arvoton, vaikka on edelleen fyysinen keho.
"He siis tekevät hyvin, hyvin kummallisia
asioita. Putoamisesi tikkailta, Harold, oli tavallaan vastaus kysymykseen, mikä
sinulla oli noilla tikkailla: teetkö mitään merkittävää elämässäsi, oletko
oikeasti elossa?
"Ja oikea kysymys on, Harold: annatko itsesi
tuntea? Annatko itsesi tuntea elämää? Vai sulkeudutko? Teetkö kompromisseja?
Täytyykö sinun aina tyydyttää ihmisiä? Antaa toisille ensin? Et voi sillä
tavalla tuntea olevasi elossa. Ei. Itse asiassa, kun teet näin, kun laitat
toiset aina etusijalle, tunnet joka päivä olevasi vähän enemmän kuollut, koska
he ottavat energiaa ja sallit sen.
"Kun putosit tikkailta, sinulle tuli sietämätöntä
kipua ja sitten menetit tajuntasi sen vuoksi, tuo kipu sai sinut tuntemaan,
että olet hyvin elossa. Eikö olekin kummallista?
"Harold, olen tuntenut sinut viisi vuotta. Olet
ollut hyvä oppilas. Mutta Harold, kyseenalaistat. Kyseenalaistat itsesi.
Pidättelet itseäsi. Tunnet edelleen, että on hyvin tärkeää tehdä kaikkea
kaikkien muiden hyväksi, että kaikkien on oltava onnellisia. Rajoitat edelleen
itseäsi. Häpeät edelleen sitä, että elämässäsi on enemmän.
"Harold, tavallaan siis tapat itseäsi hitaasti
päivästä toiseen. Ja kerrot itsellesi, että no, olet hyvä isä, sinulla on hyvä
työpaikka, sinulla ei ole laskuja, mutta tiedät yhtä hyvin kuin minä, ettet
oikeasti tunne olevasi elossa."
Tässä kohtaa Harold purskahti itkuun, koska hän tiesi
tarkkaan, mistä mestari puhui, ja itkeminen tuntui hyvältä. Eikä mestari
yrittänyt neuvoa Haroldia tai taputtaa häntä olkapäälle tai päähän sanoen, että
kaikki selviää, koska hän tiesi, että tämä itkemisen hetki oli tunne elossa
olemisesta taas kerran. Hän tiesi, että kun nämä kyyneleet, nämä tunteet ja
tämä vapautus tuli, se avasi Haroldin sielulleen.
Juuri tuolla hetkellä ovi avautui ja sisään astui
ryhmä vapaaehtoisia iloisia laulajia, jotka alkoivat laulaa kaunista
joululaulua, ja mestari sanoi: "Kuule, Harold, enkelit laulavat".
(Vaikerointia ja naurua Adamuksen joululaulusanaleikille) Ja Harold voihki ja
vaikeroi – ei vammojensa aiheuttamasta tuskasta, vaan mestarin huonosta
huumorintajusta.
Ja näin loppuu Mestarin muistelmat. (Adamus
naureskelee ja yleisö taputtaa)
Ja asian ytimeen, rakas shaumbra. Elossa, elossa.
Selviytyä vai
olla elossa
Olemme tulleet pitkän matkan yhdessä ja voitaisiin
sanoa, että siitä tulee intensiivisempää ja se on hyvä asia, koska tunnette
olevanne enemmän elossa. Olemme tulleet pitkän matkan yhdessä eikä ole enää
sijaa sille, että vain selviydytte, vain pärjäätte. Ei ole sijaa.
Kyse on joko selviytymisestä tai elossa olemista.
Tämä on se kysymys – selviytyä vai olla elossa? Tässä ei ole välimaastoa. Tässä
ei enää pidätellä. Olen empaattinen tästä tulevana vuonna. Sillä ei ole mitään
tekemistä vuoden kanssa, mutta on hyvä aika. Rakastan joulua. Juhlimme,
lepäämme vähän ja valmistaudumme seuraavaan kierrokseen. Mutta seuraavassa
kierroksessa ei ole kyse selviytymisestä.
Selviytyminen ei ole kovin hauskaa, eihän? Ei, ei.
Ette tulleet tänne selviytymään, ja tämä on osa ristiriitaa. Tämä tekee teistä
erilaisen kuin muut ihmiset. Siksi ajattelette joskus olevanne kummallinen ja
erilainen ja kaikkea muuta. Tämä johtuu siitä, että te ette siedä
selviytymistä. Putoatte hyvin korkeilta vertauskuvallisilta tikkailta, jos
selviydytte vain tästä läpi.
Ette anna itsenne tehdä sitä. Harold putosi noilta
tikkailta. Mestari ei tehnyt sitä. Mestari vain sattui kävelemään huoneeseen
täydelliseen aikaan, kuten tapahtuu synkronistisesti. Mutta mestari ei
pudottanut häntä. Se oli Haroldin tietämys, että hän vain pärjäsi, tunne tuosta
kalvavasta tiedosta, että oli muutakin, mutta myös tunne, että hän tukahdutti
sen. Hän halusi olla hyvä isä, hyvä aviomies, hyvä oppilas, hyvä kaikkea, eikä
se toiminut enää. Hän vain selviytyi. Hän ei ollut oikeasti elossa.
Sanotte haluavanne, että luovuutenne purkautuu,
räjähtää. Haluatte valaistumisen, mikä on oikeasti vain oivaltamista. Haluatte
sen tapahtuvan, ja aloitin tämän keskustelun sanoen, että se on helppoa,
todella helppoa, jos ette mene itsenne tielle ettekä anna tekosyitä. Ja jos
mikrofoni tulee teille, laulatte sydämestänne – ja tarkoitan tätä
vertauskuvallisesti. Jos elämä tulee luoksenne, syleilette sitä. Käskette sitä.
Tanssitte sen kanssa. Tunnette olevanne elossa sen kanssa.
Mahtavin asia sieluolennolle on tuntea "minä
olen" ja myös tuntea olevansa elossa. He, te, tulette tälle planeetalle
ruumiillistuaksenne biologiaan. Se on tavallaan vieras, mutta nyt olette
tottuneet siihen. Tulette tänne tunteaksenne olevanne elossa. Ei ole parempaa
tapaa tuntea olevansa elossa kuin saada viisi ihmisaistia ja fyysinen keho,
mikä voi kokea kipua. Lineaarisessa todellisuudessa oleminen, koko sen kapeudessa,
auttaa tavallaan teitä tuntemaan, että olette elossa. Mutta tietyssä pisteessä
jäätte kiinni rutiineihin ja uriin, massatietoisuuteen, omiin oppeihinne, omaan
törkyynne – energiatörkyyn – ja pysähdytte. Teette myönnytyksiä. Pidättelette.
Kerrotte minulle, että aiotte laulaa joskus tulevaisuudessa. Kerrotte minulle,
että olette oikeasti valmis siihen – mitä tahansa "se" sattuu olemaan
– mutta te vain odotatte. Mitä? Te vain odotatte.
Ja sitä odotellessa … Enkä oikeasti välitä, koska se
on jo joka tapauksessa tapahtunut. Voin nähdä sen, kun katson sinua, Pete, tai
ketä tahansa teistä. Se on tehty. Oivaltaminen, mestaruus, valaistuminen, mikä
tahansa – se on tehty. En siis ole huolissani siitä. Minusta on tuskallista
vain se, kun te vain selviydytte, kun ette todella elä. Minusta on vaikeaa vain
katsella teitä tietäen, että se on jo olemassa, että pelkäätte oivaltaa sitä,
kenties. Lykkäätte sitä. Odotatte toisen ytimen viedessänne poksahtavan ensin
varmistaaksenne, ettei se vain poksahtaessaan muutu samalla näkymättömäksi.
(Adamus naureskelee)
Ystäväni, emme voi odottaa enää. Emme voi odottaa. En
usko, että haluattekaan, mutta kuitenkin sitä tapahtuu. Kuitenkin on
epäröintiä. Emme voi odottaa enää.
Olen sanonut aiemmin, että valaistuminen,
oivaltaminen on sellainen asia, mitä haluatte enemmän kuin itse elämää.
Pitäisikö minun pitää päätänne veden alla, kun suljen tuon popcorn-kattilan
kannen, jos haluatte sitä enemmän kuin itse elämää – mutta on edelleen
epäröintiä, pidättelyä.
Tullaan siis siihen pisteeseen, missä pelkästään
selviydytte. Teissä on osa, joka tietää sen, ja se aikoo työntää teidät
tikkailta. En minä. Ei mikään salaliitto, vaan te itse työnnätte itsenne alas
noilta tikkailta, jotta voitte tuntea olevanne elossa. Se on upea asia kuoleman
lähikokemuksissa. Voi! Ne ovat hämmästyttäviä, pelottavia eivätkä ne ole aina
vain lähellä kuolemaa. Joskus ne ovat kuolemakokemuksia. (Adamus naureskelee)
Tämä on hämmästyttävä asia, koska voisi mennä toisella tavalla. Mutta yhtäkkiä
se saa teidät tuntemaan, että olette elossa.
Meidän ei tarvitse mennä tuota reittiä. En itse
asiassa suosittele sitä. Meidän ei tarvitse mennä tuota suuren
auto-onnettomuuden reittiä, mikä on joidenkin teidän energioissa, tai
pelottavaa syöpäreittiä. Se on karmiva reitti, joo. Meidän ei pitäisi edes
puhua siitä, eikö vain? Ei, vaan puhutaan siitä, koska se pelästyttää teidät
helvetisti – ja sen pitäisi.
Lääkäri kertoo teille uutisen: "Sinulla on
syöpä." Mmm. Voi pojat, kun yhtäkkiä alatte arvostaa elämää, häh? Yhtäkkiä
kyse ei ole enää selviytymisestä. Tavallaan sanotte nyt: "Minun täytyy
elää. Minun täytyy tehdä kaikkea, mitä haluan, että olisin tehnyt."
Ja sitten tulette minun luokseni. Se on hassu osa.
Sitten tulette luokseni ja sanotte: "Jessus, Adamus, sain juuri uutisen.
Ei kovin hyvää. Voitko tehdä jotain?" Sanon tavallaan: "En. Tarkista
joulupukilta. Hän saattaa pystyä auttamaan sinua" (naureskellen). Ei kovin
hyvä asia, ei kovin hyvä.
Mutta se on upeaa. Ja … (Hän katsoo Lindaa)
LINDA: Minä kuuntelen.
ADAMUS: Hyvä osa on, että saatte uutisen, menette
paniikkiin ja mietitte, onko jotain ihmeparannusta. Ei. Mutta alatte
pohdiskella elämää. Aah! Ja sitten tulette luokseni ja käymme mahtavia
keskusteluja – ja tiedätte, keitä olette – ja ensin yritätte neuvotella. Se ei
toimi. Mutta sitten sanotte: "Toivon, että olisin …" – täyttäkää
puuttuva kohta. "Toivon, että olisin sallinut. Toivon, etten olisi
lykännyt omaa valaistumistani, omaa oivallustani. Toivon, että olisi ollut
vähän rohkeampi. Toivon, etten olisit tehnyt niin paljon myönnytyksiä. Toivon,
että minulla olisi ollut silloin tämä selkeä visio, mikä minulla on nyt. Voi,
minulla on visio. Kuoleman viittoillessa ja kaiken sen kivun ja muun kera, mitä
tähän koettelemukseen liittyy, minä todella toivon."
Rakkaat ystäväni, haetaan vain tuo visio nyt. Paljon
helpompaa.
Sanoin tämän alussa, että se on itse asiassa helppoa,
ellette mene itsenne tielle. Saadaan tuo visio nyt.
Ja visio – en tarkoita visiota, kuvaa silmillänne.
Visio on tiedostamista. Sitä visio merkitsee. Se on tiedostamista.
Cauldre antaa minun kertoa mielenkiintoisen tarinan.
Hänellä oli kokemus yhtenä iltana, kun hän päivällisen jälkeen istui katsellen
jotain idioottimaista televisio-ohjelmaa ja rentoutuen – hän sanoo. Hän
rentoutui. Ja yhtäkkiä hän pystyi näkemään ennen kokemattomalla tavalla. Ei
ainoastaan silmillään. Hän pystyi näkemään 360 astetta. Vaikka hänen silmänsä
oli suljettu, hän pystyi näkemään kaikkeen, takan kiveen, kaappien puuhun,
kaikkeen. Hän pystyi näkemään asioihin ja niiden läpi. Hän pystyi aistimaan
kaiken ponnistelematta. Ponnistelematta, edes yrittämättä. Yhtäkkiä tietoisuus
vain oli siinä. Sellaista se on – yhtäkkiä koko tietoisuus.
Eikä tiedostaminen ole lainkaan
älyllinen asia. Se vain on siinä. Teidän ei tarvitse tehdä työtä siihen.
Yhtäkkiä oivallatte rakenteen. Oivallatte, miten energiat toimivat, miten ne
tulevat palvelemaan teitä. Oivallatte, miten olette paras ystävänne ja pahin
vihollisenne. Oivallatte, miten menette itsenne tielle. Oivallatte, miten
teette myönnytyksiä. Aioin sanoa "jänistätte", mutta teette kovasti
myönnytyksiä.
Vision
muistaminen
Tiedätte, miksi olette täällä tässä elämässä.
Tunnette tuon sitoutumisen, tuon syvällä palavan sitoutumisen, mutta sitten
teette myönnytyksiä. Mennään sen yli. Haetaan tuo visio.
Nyt pyydän valoja himmennettävän vähän, jotain kivaa
jouluisaa merabh-musiikkia. Aa, kyllä.
Visio – se ei merkitse silmiä. Se on sitä tietämistä,
mistä olemme puhuneet.
(Pehmeä joulumusiikki alkaa)
Se ei merkitse, että sinun täytyy tietää kaikki
yksityiskohdat siitä, mitä tapahtuu. Se on visio. Visio valaistumisestasi tässä
elämässä on aivan tässä.
(Tauko)
Se ei ole mielen kuva. Sinun ei tarvitse loihtia sitä
mielessäsi. Se on visio, se on tietämistä, että tulit tähän elämään sanoen,
että on viimeinen elämäsi. Tulit tähän elämään niin sitoutuneena, ettei mikään
mene tiellesi. Et edes sinä itse.
Pidin aina siitä kohdasta, kun sanoit: "Mikään
ei mene tielleni, en edes minä itse."
Jos se merkitsee, että on pudottava tikkailta, jouduttava
auto-onnettomuuteen – mitä tahansa – et antaisi minkään mennä tiellesi. Sinulla
oli sellainen visio – sellainen visio siitä, miksi olet täällä.
Se on edelleen olemassa.
Tämän kauneus on siinä, ettei sinun tarvitse tehdä
mitään. Sinun ei tarvitse työstää tuota visiota. Sinun ei tarvitse selvittää,
miten se saadaan tehtyä. Se on jo tehty.
Sinun on vain palattava tuohon visioon.
Valaistuneeseen ruumiillistuneeseen mestariin. Ei kymmenen vuoden päästä, ei
myöhemmin.
Juuri nyt.
Pelkästään tuo visio, tuo jälleenyhdistyminen
riittää. Se siirtää vuoria ja laivoja. Tuo visio, tuo tietäminen ilman epäilyä,
tuo rohkea visio on kaikki, mitä tarvitaan. Kaikki muu alkaa vain loksahtaa
paikoilleen.
Silloin sinulla, mestarilla, voi olla vain vanha
kunnon hymy kasvoillasi. Silloin voit sallia energioiden palvella sinua.
Silloin et ivaa tai pidättele vaurautta ja rikkauksia, terveyttä. Et laita
jalkaa jarrulle.
Tuo visio … toit sen tähän elämään.
Tuo visio oli toinen kahdesta asiasta, mitä pidit
niin kallisarvoisena, niin hyvin kallisarvoisena, että kätkit sen. Et halunnut
minkään vääristävän, saastuttavan tai turmelevan tuota visiota. Niinpä kätkit
sen niin, ettei se altistuisi tämän maailman koville asioille. Kätkit sen,
koska tiesit, että olisit hyvin haavoittuva pimeydelle tässä elämässä, enemmän
kuin muissa elämissä.
Toistan tämän. Tiesit, että olisit tässä elämässä
haavoittuva pimeydelle, enemmän kuin missään muussa. Niinpä kätkit tuon vision,
ettei sitä turmeltaisi.
Olisit haavoittuvampi pimeydelle, koska olisit
herkempi, olisi enemmän tutkimusmatkailija ja tiesit, että tulisi aika, jolloin
et voisi juosta enää karkuun pimeyttä – omaasi tai kenenkään toisten. Et voisi
juosta sitä karkuun enää. Et voisi piiloutua valoon enää.
Todellinen integrointi on kaiken integroimista –
pimeyden ja valon, korkean ja matalan, hyvän ja pahan, maskuliinisen ja
feminiinisen – joten kätkit tuon valaistumisvisiosi niin hyvin, että voitaisiin
melkein sanoa, että unohdit, minne laitoit sen.
(Tauko)
Mutta minä en unohtanut. Näin, minne kätkit sen.
Tiesin, että istuisimme täällä tällä tavalla juuri ennen joulua, pian
historiallisen 2012-merkin ohittamisen jälkeen. Tiesin, että tulisi kohta,
jolloin et sietäisi enää selviytymistä. Et kestäisi pelkästään kuukausittaisia
puheita siitä, miten upeaa valaistuminen voisi olla. Tiesin, että tulisi kohta,
jolloin meillä olisi kapina täällä Crimson Circlessä, jos emme edistyisi siinä.
Minulla oli siis tuo visio, sinulla oli tuo visio,
että istuisimme täällä, pehmeän vuodenaikaan sopivan musiikin soidessa
taustalla, kivan hanukkapuun seistessä näyttämöllä, ja tiesin, että puhuisimme
taas kerran visiosta. Tuosta visiosta mikä sinulla oli – visio, tietäminen,
että valaistuminen oli jo täällä. Ei jossain muualla, vaan täällä.
Tuo visio, tuo tietoisuus – ja sitten tämän kasaman
muodossa, mikä merkitsee, että se on jo tapahtunut, sanoin: "Vaatii
todella uskaliasta ja rohkeaa olentoa hakemaan ja sallimaan tuo visio."
Hyvin uskaliasta ja rohkeaa.
On yksi asia, että on visio, tietämys valaistumisesta
ja pitää sitä etäällä, paljon samaan tapaan kuin pidetään porkkanaa hevosen
edessä. On toinen asia, täysin toinen asia sallia se.
Tavallaan voitaisiin sanoa, että on johonkin
pisteeseen saakka melkein hauskaa, että on tuo visio ja jatkuvasti tehdään
työtä sitä kohti ja pidetään se toteutumattomana. Tavallaan hauskaa, tiettyyn
pisteeseen saakka. Mutta sitten, no, sitten elämä alkaa valua pois sinusta. Et
tunne olevasi enää elossa. Tunnet, että vain selviydyt. Sitä tapahtuu itse asiassa
paljon niissä, jotka jatkavat henkistä työtä.
Sanoisin, että kaikilla jotka ovat mukana
henkisyydessä ja jossain määrin uskonnoissa, on todellinen ja vilpitön halu
tuntea jotain suurempaa. Mutta sitten hyvin usein henkinen työ, ryhmät, kirjat,
tuotteet ovat vain selviytymiskeino. Ne ovat vain ajanvietettä. Ne ovat vain
yksi toteamus Itselle, että Itse ei ole valmis.
Ennemmin tai myöhemmin … ennemmin tai myöhemmin
väsytte siihen kaikkeen ja tulemme totuuden hetkeen. Se on jo tapahtunut ja se
tapahtuu.
Hassu asia on, että tällä totuuden hetkellä nyt se ei
tapahdu ainoastaan tässä. Se tapahtuu itse asiassa kaikessa menneisyydessäsi.
Sen mitä tunnet nyt, tuntee sinä, pikku lapsi jouluaikaan, nuori aikuinen
jouluna 20-25 vuotta sitten. Se kaikki tunnetaan.
Se on tuon vision muistamista, tuon kauniin vision,
tuon sitoutumisen "se on tämä".
Nyt kun tunsimme tämän vision ja
valaistumissitoumuksen tässä elämässä, seuraava askel on olla rohkea,
pöyristyttävä, uskalias ja antaa sen tulla sinuun. Ei enää odottamista tai
pidättelyä. Ei enää tyytymistä mihinkään muuhun kuin täyteen oivallukseen. Ei
enää ajattelemista. Ei enää epäilemistä. Ei enää pelejä. Se on tämä.
Se on tämä.
Se on "tee tai kuole". Siis tehdään.
(Tauko)
Ymmärrän, miksi kätkit vision, miksi teeskentelit,
ettei sitä ollut. Voin ymmärtää, miksi et halunnut sen koskaan turmeltuvan.
Olisit mieluummin oivaltamatta tai omistamatta sitä, kuin antaisit itsesi tai
muiden vääristää sen.
Mutta vedetään se ulos taas. Otetaan se sieltä, minne
se on kätkettynä, avataan se, aivan kuin avaisit joululahjan. Joo, juuri nyt.
Älä odota. Älä odota ensi joulua.
Avaa se, aivan kuin se olisi ollut kuusen alla
odottamassa sinua.
Ole kiltti ja avaa se. Se on valaistumisesi. Se on
tiedostamisesi. Se on täyttymyksesi.
Tunne se.
(Tauko)
Näetkö, se oli oikeasti helppoa. Se ei ollut lainkaan
vaikeaa.
Tuo se nyt vain suoraan sinuun. Tuo se suoraan
sisään.
(Tauko)
Kehoosi, tuo se kehoosi ja mieleesi. Se on elossa.
Näe, että se on elossa.
Se ei ollut salaisuuksien kirja. Se ei ollut
taikasauva. Se olit sinä. Visiosi. Se on elossa.
Sinun ei tarvitse tehdä sellaisia asioita, kuin
pudota tikkailta tai joutua auto-onnettomuuteen tai saada huonoja uutisia
lääkäriltä. Ne ovat vääriä tapoja tuntea olevansa elossa.
Tämä visio on elossa. Tuo se itseesi, kehoosi,
silmiisi, nenääsi, suuhusi. Anna sen virrata korviisi, vatsaasi, jalkoihisi,
päiviisi ja öihisi.
Se on elossa.
(Pitkä tauko)
Vetäkää syvään henkeä. Vetäkää kunnolla syvään
henkeä, rakkaat ystäväni.
Rakastan tätä aikaa vuodesta. Se on niin
taianomainen, niin taianomainen. Taika on hyvin todellista, jos annatte sen
olla.
Kuten sanoin aloittaessamme, se on helppoa. Se on
melko helppoa. Menette joskus itsenne tielle, joo. Menette itsenne tielle epäilyillä
ja pidättelyllä. Mutta se mihin menemme nyt, mihin shaumbrat jotka ovat vielä
jäljellä, menevät, on oivaltaminen, kokeminen, sen eläminen. Ei vain elämästä
selviytyminen ja siitä puhuminen, vaan sen eläminen. Siihen olemme menossa.
Se on itse asiassa paljon helpompaa, paljon helpompaa
monessa mielessä. Mutta se vaatii teitä olemaan tavallaan pöyristyttävä,
tavallaan rohkea – no, todella rohkea – ja olemaan oma itsenne.
Tämän myötä, rakkaat shaumbrani, on ollut suuri ilo
olla täällä kanssanne. Nyt minun täytyy mennä valmistautumaan juhliinne. Kyllä,
olen paikalla. Ja olkaa kilttejä – mitä tahansa teettekin, älkää tarjoilko
minulle tai itsellenne mitään muuta kuin parasta. Ei ainoastaan tämän illan
juhlissa, vaan elämässä yleensä.
Vedetäänpä tämän myötä syvään henkeä ja muistakaa,
että …
YLEISÖ JA ADAMUS: … kaikki on hyvin koko
luomakunnassa.
ADAMUS: Hyvää joulua, rakas shaumbra. Kiitos, kiitos.
(Yleisö taputtaa)