Kharisma-sarja, shoud 4
KHARISMA 4
 
Adamusta kanavoinut Geoffrey Hoppe (Cauldre) (www.crimsoncircle.com)
6.12.2014 Crimson Circlen kuukausitapaaminen
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Minä olen mitä olen, St. Germainin Adamus.
 
Tervetuloa, rakkaat ystävät. Elämä on hyvää. Elämä on hyvää. Aah, vedetäänpä syvään henkeä tälle.
 
Elämä on hyvää ja helppoa. Se oikeasti on. Oikeasti on. Puhumme siitä, miksi se vaikuttaa joskus vaikealta, miksi teette siitä joskus vaikeaa, mutta se on itse asiassa erittäin helppoa.
 
Pyydän teitä tuntemaan sitä hetken – elämä on helppoa.
 
Voi, voitte antaa minulla tuhat syytä, miksi se ei ole. Voitte kertoa minulle menneisyydestänne. Voitte jakaa kanssani huolenne tulevaisuudesta, mutta se on helppoa. Se oikeasti on.
 
Kysymykseni teille on: pystyttekö käsittelemään tämän? Tuota, ennen kuin vastaatte, haluan teidän todella tuntevan sitä. Pystyttekö käsittelemään sen, että elämä on helppoa, yltäkylläistä, vapaata ja erilaista? Pystyttekö käsittelemään sen? (Joku kuiskaa "kyllä")
 
Sanot "kyllä", mutta todisteet osoittavat muuta. (Naurua) Sanonpahan vaan. (Adamus naureskelee)
 
Eivätkö ihmiset päässeet tähän eturiviin? (On tyhjiä tuoleja) Kerroitko heille … Linda, pelottelitko heitä? Ei ketään etu- … (joku tulee istumaan eturiviin) Kiitos. En minä pure. Minä syljen. (Naurua) Syöksen tulta suustani, mutta en pure. Joku muu? Eturiviin, eturiviin. Kiitos. Kyllä. Tota, ei sinne korviesi kanssa. (Jollain on poronsarvet, mitkä saattaisivat tukkia kameran näkyvyyden)
 
LINDA: Yksi penkki sivummalle.
 
ADAMUS: Yksi sivummalle. (Adamus naureskelee)
 
LINDA: Kiitos, kiitos.
 
ADAMUS: Kyllä. Meidän täytyy kuitenkin ottaa huomioon tekniikka. (Naurua) Elämä on helppoa, mutta täytyy olla tietoinen, kyllä. (Adamus istuu yhteen tuoliin) Tämä on minulle, kyllä. (Vähän naurua) Ai jaa!
 
LINDA: Ei, ei. (Joku muu on tullut istumaan siihen)
 
ADAMUS: Olen pahoillani. Luulen, että se on sinun. Kiitos. No, sarvipäähineesi vuoksi et voi istua siinä.
 
Elämä on helppoa ja elämä on hyvää, ja siihen olemme menossa. Siihen olemme menossa.
 
Ja se kuulostaa kauniilta. Sanotte: "Voi kyllä! Sitä haluan." Mutta päästäksemme siihen, meidän täytyy päästää irti joistain asioista. Meillä täytyy olla visio – visio! – elämän helppoudesta ja sitä se on.
 
Emme saa pudota massatietoisuuden erittäin tiheään gravitaatioon. Se on todella helppoa, mutta ensin se on epämukavaa.
 
Tervetuloa kaikki, jotka kuuntelette netissä. Ettekö rakasta joulua? Ettekö rakasta joulun kauneutta? Voisimmeko saada kivan laajakulmakuvan näyttämöalueesta (kameramiehille)? Voi Linda, voit jäädä sinne istumaan. Olet osa luonnollista kauneutta, kyllä.
 
LINDA: Oi, voitat sydämeni tänään. Oiiii. (Vähän taputuksia)
 
ADAMUS: Oi, rakastan joulua. Olen aina rakastanut. Minulla on tapana tulla maisemiin enemmän – ei ainoastaan shoudeihin, vaan teidän luoksenne. Minulla on tapana oleskella paikalla enemmän jouluna, koska olette vähän kevyempiä, vähän helpompia. Joulu, aika – melkein ainoa aika enää – jolloin ihmiset uskovat vähän taikaan. He uskovat jotain erityislaatuista tapahtuvan. He katsovat tavallaan surullisia, itkettäviä – jotkut sanoisivat "teennäisiä" – jouluelokuvia. Mutta rakastan istua kanssanne, kun katselette "Ihmeellinen on elämä", joo, joo. Te, minä, popcornit, teidän nenäliinanne, minun huivini ja paljon kyyneliä. (Vähän naureskelua)
 
Rakastan joulua, koska hyvin usein se muistuttaa teitä myös menneisyydestä, jolloin asiat olivat itse asiassa paljon taianomaisempia tällä planeetalla. Paljon siitä on nyt poissa. On älyn aikakausi.
 
Voitte … Ole hyvä, asetu mukavasti (kutsuen Lindan takaisin tuoliinsa). Ja Sandra, täytyykö minun muistuttaa sinua joka kerta. (Adamus naureskelee) Kahvia ja kermaa, ei vuohenmaitoa. (Vähän naureskelua)
 
Hyvin taianomaista tämä aika vuodesta. Kenties se johtuu siitä, että olette tehneet kovasti työtä vuoden aikana, stressanneet ja epäilleet ja viettäneet näännyttäviä tunteja työssä, mistä ette ehkä edes nauti, olleet tekemissä sukulaisten kanssa – no, sitä teidän on tehtävä joulunakin. Mutta se on hyvin taianomaista aikaa vuodesta, jolloin laskette vähän puolustusta. Pikkulapset ja myös jotkut aikuiset uskovat joulupukkiin. Uskotte taianomaisia asioita tapahtuvan. Uskotte ihmeisiin. Ihmeisiin.
 
Aa, aiemmin tänään tulin erään ns. kodittoman ihmisen kautta, joka seisoi kadun kulmassa täällä pienen pahvikylttinsä kanssa, joo, ja pahvikyltissä sanottiin: "Tarvitsen vain ihmeen." Siinä ei sanottu: "Tarvitsen vain rahaa." Se on ensimmäinen. Siinä sanottiin: "Tarvitsen ihmeen." Ja tiedättekö mitä? Ihmeitä todella tapahtuu. Ihmeet eivät tule enkelilähteestä tai Hengeltä tai mitään vastaavaa. Ihmeet ovat vain asioita, joita ette muuten ymmärrä. Ette ymmärrä, miten jokin tapahtui, eikä sillä ole merkitystä. Sillä ei ole merkitystä, että teidän täytyy tietää yksityiskohdat siitä, miten jokin tai joku tuli elämäänne.
 
Ihme tapahtuu, kun olette valmis pääsemään ulos vanhoista rajoista, kun olette valmis menemään pois päästä, kun olette valmis tulemaan ulos persoonallisuudesta – tuosta persoonallisuudesta, mihin samaistutte niin kovasti. Yhtäkkiä ihmeitä tapahtuu, koska olette enemmän niiden energioiden käytössä, jotka vain odottavat teitä. Vain odottavat teitä. Kaikki on olemassa.
 
Siksi sanon sen olevan helppoa. Käytän termiä "kasama", minkä jotkut tulkitsisivat sanaksi "kismet", mitä merkitsee kohtaloa, mutta se ei ole tavallinen, lineaarinen kohtalo. Kasama on sielun kohtalo.
 
Puhuin tästä hiljattain keahakissa. Kohtalo … (Sandra tuo hänen kahvinsa) Oikeasti? Pahvimuki komentajallenne?! Pahvi-muovimuki? Ole kiltti! Ole kiltti.
 
EDITH: Voi veli! Pääse jo yli siitä! (Naurua)
 
ADAMUS: Ei. Kerron sinulle tarinan, Edith. Kerron sinulle tarinan. Ole kiltti (Sandralle), keraaminen vähintään. Mieluummin kristallia, joo. (Adamus naureskelee) Kerron sinulle tarinan, Edith. Olet kuullut sen osittain Cauldrelta (johdannon aikana), mutta se on hyvin totta.
 
Niilin laiva satamassa ei sopinut värähtelyyni. No niin, olisimme kaikki 70 voineet istua laivassa ja kestää melua ja epämukavuutta, mutta miksi? Miksi? Oli yksinkertaista sanoa vain: "Siirtäkää laivaa." Se on näin yksinkertaista – "Siirtäkää laivaa."
 
"Kahvia keraamisessa kupissa." "Minä olen mitä olen." "Yltäkylläinen elämä." Miksi ei?
 
Miksi, Edith, joka on puhunut suoraan ja saa nyt kokea energiani ikävimmät seuraukset. Miksi, Edith, olet sietänyt mitään vähempää, mikä on parasta Edithille? Miksi? Tarvitsemme mikrofonia. Eipä vitkastella tässä. Tarvitsen kahvini, mikrofonin. Olkaa valmiina kirjoitustaululla. Mikrofoni, kyllä. Älkää nyt kaikki rynnätkö auttamaan minua.
 
LINDA: Taivas varjelkoon!
 
ADAMUS: Siis Edith, miksi olet sietänyt mitään … Tulehan tänne ylös. Ota tuoli.
 
LINDA: Ooooo, oooo!
 
ADAMUS: Oooooo!
 
LINDA: Ooooo!
 
ADAMUS: Edith, rokkitähti ympäri maailmaa. Nyt on jotain, mikä tunnetaan "Edith-tekijänä" shaumbrojen keskuudessa! (Naurua)
 
LINDA: Ooooooooo!
 
ADAMUS: Istu alas, ole hyvä. Sinun ei tarvitse seistä. Istu alas.
 
EDITH: Oikeasti?
 
ADAMUS: Näettekö?! Suoraan pointtiini.
 
EDITH: Okei, okei, okei! (Hän istuutuu Adamuksen tuolille)
 
ADAMUS: Tarjotaan …
 
EDITH: En tiedä, miten pääsen siihen.
 
ADAMUS: … kuninkaan paikkaa ja hän sanoo: "Oikeasti?"
 
No niin, Edith …
 
LINDA: Geoff, se on kidutusta!
 
ADAMUS: Edith, miksi tyytyisit elämässäsi mihinkään vähempään kuin paras. Miksi olet tyytynyt vähempään kuin paras?
 
EDITH: Se on erinomainen kysymys.
 
ADAMUS: Tiedän, minä esitin sen.
 
EDITH: Toivon, että tietäisin vastauksen.
 
ADAMUS: Ooo. Oiiiiii!
 
LINDA: Voi eiiiii! (Voihkaisuja ja kommentointia yleisöstä)
 
ADAMUS: Oiiiii! Tiedän, mutta se oli liian lähellä.
 
LINDA: Edith!
 
ADAMUS: Se hipoo …
 
Edith, sinä kyllä tiedät, ja se on ongelma. Tiedät, mutta kieltäydyt näkemästä sitä. Sinulla ei ole visiota. No, jos sinulla on visio, se on Edith-visio.
 
LINDA: Voi eiii!
 
ADAMUS: "Siirtäkää laivaa". (Adamus naureskelee) En välitä. En välitä eikä sinunkaan pitäisi. Miksi olet näissä tapaamisissa joka kuukausi?
 
EDITH: Koska rakastan niitä. Nautin niistä. Uskon niihin.
 
ADAMUS: Kyllä.
 
EDITH: Uskon valaistumiseen, tiedostamiseen.
 
ADAMUS: Hyvä.
 
EDITH: Täyteen kehotietoisuuteen.
 
ADAMUS: Joo, kaikkeen siihen.
 
EDITH: Kyllä.
 
ADAMUS: Mutta se on tuolla jossain. Haluan sen Edithiin seuraavalla kerralla, kun puhumme näin. Haluan sen ruumiillistuneena Edithiin.
 
EDITH: Luulin sen olleen.
 
LINDA: Oiii!
 
ADAMUS: Ei siihen Edithiin, jonka kanssa puhuin aiemmin! Ei siihen Edithiin, joka hyväksyy mitään vähempää kuin parasta itselleen ja elämälleen. Ja teillä jokaisella on pikku Edith sisällänne. (Adamus naureskelee) Olette kaikki sallineet jotain vähemmän kuin parasta. Miksi? Miksi? No, puhumme siitä tänään. Se on täydellinen järjestely.
 
Vähemmän kuin parhaan salliminen – raha, terveys, suhteet, lapset – pitäisikö meidän jatkaa vai tajuatko asian ytimen? Mikä tahansa vähemmän kuin paras.
 
EDITH: Tajuan asian ytimen, mutta toivon, että minulla olisi ratkaisu.
 
LINDA: Mmmmmm.
 
EDITH: No, et halua minun valehtelevan, vai?
 
ADAMUS: No …
 
LINDA: Minä valehtelisin!
 
ADAMUS: … tavallaan … (paljon naurua)
 
EDITH: Olet oikeassa, Linda.
 
ADAMUS: Tuo pyytää tiettyä kysymystä … Hyvin pelattu suoraan minun käteeni. Tuo pyytää kysymystä: mikä on valhe? Mikä on valhe, Edith? Sanot, ettet halua valehdella minulle. Minusta sinä valehtelet minulle, ja ennen kaikkea, valehtelet itsellesi.
 
Kun sanot, ettet tiedä … Sori, Crash. Kun sanot, ettet tiedä, valehtelet. Kun sanot minulle, ettet halua valehdella minulle, mutta sinä valehtelet. Valehtelet olemalla sallimatta itsesi olla, kuka oikeasti olet. Ja se on hyvin helppoa. Se on hyvin helppoa, mutta jokin pidättelee sinua. Ja annat minulle luvan olla julma sinulle, jos tarvitsee, ja rakastava, kun tarvitsee. Olet antanut minulle luvan osoittaa, missä olet sokea, missä olet sulkeutunut. Kun kerrot itsellesi ja yleisölle ympäri maailmaa – jos katsot tuota pientä punaista valoa tuossa kamerassa, siellä maailma katselee – olet antanut minulle luvan paljastaa valheen ja tuo valhe on: "En tiedä". Kyllä tiedät. Ja se on sinulle vaikein asia päästä yli, ja kaunein asia ja se on erittäin helppoa.
 
Ole siis kiltti, rakkaani, ole kiltti. Voitaisiin sanoa, että se kiteytyy arvoisuuskysymykseen, mutta se on todellisuudessa visiokysymys, Edithin visio. Ja visio on kahvin saamista posliinikupissa. Se on pieni asia, Edith, mutta se kannattaa. (Adamus siemaisee kahviaan) Aaah! (Vähän naureskelua) Kyse on aistillisesta kahvista eikä sitä yksinkertaisesti voi kokea pahvimukista – vain posliinista.
 
Se on "siirtäkää laivaa" ja olla välittämättä. Komentaa se, ei huolehtia siitä. Cauldre, Linda, muut, Lucia – he huolehtivat, kun sanoin: "Siirtäkää laivaa." En välitä yksityiskohdista. Ne eivät vaikuta minuun. Enkä mene pitkään ja ankeaan epäilyyn laivan miehistöparasta, minkä on tehtävä tämä työ, ja siihen, mitä kapteeni sanoo ja onko se säännönmukaista. En välitä, eikä sinunkaan pitäisi. Ei sinunkaan pitäisi.
 
Tänä vuonna – tänä tulevana vuonna – Edith, on oivaltamisen aika. On aika tuoda kaikki yhteen. Ja kysymykseni on kysymys, minkä Metatron esitti kauan sitten: oletko valmis?
 
EDITH: Olen valmis …
 
ADAMUS: Jätä se siihen. Aa, tuo "mutta" oli juuri tulossa. "Mutta" …
 
LINDA: Mitä?! (Suom. huom. samalta kuulostava sana on mm. myös "peppu" tai "tumppi")
 
ADAMUS: Teidän sanoillanne, teidän sanoillanne, "mutta".
 
Kolme toivetta
 
Edith, kysymys. Joulupukki on totta, tiedäthän. Ei, vaan joulupukki on totta. Aina kun on jokin massatietoisuususkomus johonkin – esim. paholainen. Paholainen on erittäin totta, koska riittävä määrä ihmisiä uskoo siihen. He luovat sen. Se on tavallaan massatietoisuuden aiheuttama. Kyse on samasta tavasta, millä ylösnousseet mestarit voivat luoda kollektiivisielun – erittäin helppoa. Jos siis riittävä määrä ihmisiä uskoo joulupukkiin, se on totta.
 
EDITH: Aivan.
 
ADAMUS: Ja se voi ilmentää. En puhu ainoastaan todenperäisyydestä siinä mielessä, että riittävä määrä ihmisiä uskoo, vaan puhun siitä, että joulupukki todella ilmentää. Ja ihmeitä sekä joulupukin ja tonttujen taikaa tapahtuu. Sitä oikeasti tapahtuu.
 
Siis Edith, kun tämä tiedetään, sinulla on kolme toivetta joulupukilta. Mitä aiot pyytää? Kolme toivetta.
 
EDITH: Ahmyo-elämä.
 
ADAMUS: Ahmyo-elämä, okei.
 
EDITH: Suuri ja loistava yltäkylläisyys ja varallisuus.
 
ADAMUS: Hyvä.
 
EDITH: Suuri ja loistava hyvä terveys.
 
ADAMUS: Okei.
 
EDITH: Ja suuri …
 
ADAMUS: Tota, kolme. Kolme. (Adamus naureskelee)
 
EDITH: Ai jaa.
 
ADAMUS: Älä venytä tuuriasi joulupukin kanssa.
 
EDITH: Ai, viisaus. Haluaisin lisää viisautta.
 
ADAMUS: Joulupukki ei ole idiootti! Hän osaa laskea kolmeen. (Naurua)
 
Okei, ahmyo-elämä. Hän ei voi antaa sitä sinulle. Voit antaa sen itse itsellesi. Se on itse asiassa helpompaa, kuin joulupukin laittaminen antamaan sen sinulle.
 
Hurja yltäkylläisyys – joulupukki voi auttaa itse asiassa siinä, koska sitten kun olet sallinut sen, sen tuleminen vain jatkuu. Sillä ei ole merkitystä, onko se Jeesus vai joulupukki vai minä vai joku muu – tuomme jatkuvasti noita lahjoja. Tuomme jatkuvasti energiaa. Autamme energian tuomisessa hurjaa yltäkylläisyyttä varten, kyllä.
 
Ja terveys. Terveys. Aa, kyllä. Se riippuu enimmäkseen sinusta. Joulupukilla ei ole juurikaan vaikutusvaltaa siihen, vaan se riippuu enimmäkseen sinusta.
 
EDITH: Luulin, että kaikki riippuu meistä, että me olemme mestariluojia.
 
ADAMUS: Te olette. Te olette. Mutta sitten toiset usein tuovat noita energioita. Keho on tavallaan sinun. Sinä tuot sisään nuo energiat. Paljon muista jutuista tulee ulkopuolelta. Keho on hyvin henkilökohtainen asia. Ja annan sinulle tämän vinkin: älä työstä kehosi parantamista. Oikeasti.
 
EDITH: En.
 
ADAMUS: Tiedän.
 
EDITH: Se on parantunut.
 
ADAMUS: Se on parantunut. No, se itse asiassa on … Menemme sen fyysisen kehon tuolle puolen, jonka tunnet nyt. Menemme valokehoon. Me siis tavallaan menemme sen yli. Valokehon kanssa ei välitetä vanhasta fyysisestä kehosta. Emme paikkaa vanhaa kehoa – ei "vanhaa" kuten sinussa, vaan kehoa johon olet tottunut. Siis, hyvä. Kiitos. Ja kiitos, että kestät minua.
 
EDITH: Rakastan sinua ja kestän sinua.
 
ADAMUS: Kiitos, kiitos. (Vähän naureskelua)
 
No niin, rakas Linda … (yleisö taputtaa) Kiitos.
 
Jatketaan tätä. Yleisöön, kiitos. Joulupukki. Teillä on kolme toivetta. Mitä pyydätte? Kolme toivetta. Nousisitko seisomaan, kyllä.
 
RICKI: Kolme toivettani … Yritän olla toistamatta, mitä Edith sanoi.
 
ADAMUS: Aivan. Eikö se olekin vaikeaa – kaikki haluavat vain toistaa, mitä Edith sanoo. (Adamus naureskelee)
 
RICKI: Tietysti.
 
ADAMUS: Siteerata Edithiä, kyllä.
 
RICKI: No …
 
ADAMUS: Kolme toivetta.
 
RICKI: Haluan ensi vuoden olevan taianomainen …
 
ADAMUS: Okei.
 
RICKI: … jolloin hämmästyttäviä ja upeita asioita tapahtuu.
 
ADAMUS: Millaisia?
 
RICKI: Tunnen sisälläni, että olen ylösnoussut mestari ja olen juuri siinä, missä minun täytyy olla, ja teen, mitä haluan tehdä.
 
ADAMUS: Hyvä.
 
RICKI: Haluan ratkaista perheongelmani. Rakastan perhettäni ja kuitenkin tunnen, että joko olen liian riippuvainen siitä tai se on liian riippuvainen minusta ja minun täytyy olla oma itseni enemmän. Ja haluan henkilökohtaisesti elää täydellisessä paikassa itseni kannalta.
 
ADAMUS: Mitä se merkitsee?
 
RICKI: Se merkitsee, että olemme yrittäneet selvittää, jäämmekö siihen, missä asumme tällä hetkellä, vai muutamme eri paikkaan vai mitä teemme.
 
ADAMUS: Hyvä, okei. Joulupukki voi auttaa joissain noista asioista vähän. Erityisesti muutto ja sen fyysinen osa, koska muuttaminen – kun päätät tai se juolahtaa mieleesi, se on helppo osa – mutta fyysinen osa voi olla vaikea ja joulupukilla on paljon apureita, jotka voivat auttaa siinä.
 
RICKI: Se olisi hyvä asia.
 
ADAMUS: Joo, joo. Valaistuminen, mestaruus – täysin sinun asiasi. Joulupukki ei voi auttaa siinä. Itse asiassa vihaan kertoa uutisen: joulupukki on hyvin taianomainen, mutta ei ylösnoussut mestari. (Muutamia kikatuksia, joku sanoi "voi ei") Hän ei välitä.
 
RICKI: Koska me loimme hänet, siinä on järkeä.
 
ADAMUS: Joo, joo. Eikä vain "me" vaan massatietoisuus, ihmiset ja kaikki se muut. He eivät usko ylösnousseisiin mestareihin. Voi pojat, että järkytämme heidät ensi vuonna. (Adamus naureskelee, mutta kukaan muu ei) Se oli hauskaa.
 
RICKI: Joo.
 
LINDA: Hah, hah, hah, haa!
 
ADAMUS: He eivät usko siihen, mutta se tapahtuu kohta. Hyvä, kiitos paljon.
 
LINDA: Lisää?
 
ADAMUS: Voi kyllä. Se on johdantoni. Kolme toivetta joulupukilta.
 
STEPHAN: No, minulla voisi olla kolme toivetta. Niinpä yksi toive on, että saan uudet kolme toivetta, sitten kun tarvitsen niitä. (Naurua)
 
ADAMUS: Itse asiassa joulupukilla on pieni klausuuli. Hänellä on klausuuli. Joo, siksi häntä kutsutaan Clausiksi. (Suom. huom. sanaleikkiä) Ei, saat vain kolme. Ensimmäinen toive ei ole 20 lisää. Hän ei ole typerä. Käsität, että hän olisi hyvin sidottu. Ei, saat kolme. Laske ne.
 
STEPHAN: Okei, elämäni tilaisuus. Okei.
 
ADAMUS: Joo. Syy on erittäin yksinkertainen. Pyytäisit äärettömän määrän lisää toiveita etkä koskaan toimisi. Sanoisit: "Minulla on koko pussillinen toiveita eikä minun tarvitse nyt tehdä mitään." Olet valokeilassa juuri nyt. Sinulla on kolme toivetta ja noin 42 sekuntia jäljellä vastata kysymykseen tai menetät toiveesi. Se on näin yksinkertaista!
 
STEPHAN: Yksi toive on, että odotan päätöstä green cardistani. Haluan tietää, onko se … Sen pitäisi tapahtua minä päivänä hyvänsä, joten se olisi tavallaan …
 
ADAMUS: Voi, se tapahtui, okei.
 
STEPHEN: Okei, hyvä.
 
ADAMUS: Se on tehty.
 
STEPHEN: Mageeta!
 
ADAMUS: Se on tehty. Eikö olekin upeaa?
 
STEPHAN: Rakastan sitä.
 
ADAMUS: Tuosta vaan. Minä en tehnyt sitä.
 
STEPHAN: Joo, ennen tulemista tänne.
 
ADAMUS: Vaikutin siihen tai toisen sen visioosi. Siis hyvä.
 
STEPHAN: Yksi toive olisi käytännönläheinen, yhden yritykseni myyminen …
 
ADAMUS: Hyvä, hyvä.
 
STEPHAN: … suuresta rahamäärästä.
 
ADAMUS: Hyvä. Olen iloinen, että määrittelit sen. Hyvä. Siis teet voittoa.
 
STEPHAN: Joo.
 
ADAMUS: Hyvä. Okei, tehty. Tehty.
 
STEPHAN: Täydellistä.
 
ADAMUS: Joo.
 
STEPHAN: Mitä muuta?
 
ADAMUS: Aika loppuu.
 
STEPHAN: Aika loppuu, okei.
 
ADAMUS: Mitä tahansa. Keksi vain jotain. Todella nopeasti!
 
STEPHAN: Hmm …
 
ADAMUS: Prrrrrr! (pitäen ajastimen ääntä)
 
STEPHAN: Suuri talo ensi vuonna. Suuri talo.
 
ADAMUS: Okei, suuri talo. Suuri talo.
 
STEPHAN: Viisi makuuhuonetta.
 
ADAMUS: Viisi makuuhuonetta. Omistatko sen?
 
STEPHAN: Joo, miksi ei.
 
ADAMUS: Onko talossa muita kanssasi?
 
STEPHAN: Joo!
 
ADAMUS: Asuuko siellä ketään muita?
 
STEPHAN: Kyllä.
 
ADAMUS: Joukko ihmisiä. Sinulla on kommuuni?
 
STEPHAN: Joukko ihmisiä, kommuuni.
 
ADAMUS: Joo, joo! Ja istuskelette laulamassa Kumbayaa! Tota … (vähän naureskelua) Mutta se on sinun talosi.
 
STEPHAN: Kyllä.
 
ADAMUS: Kyllä, hyvä. Voisit siis heittää heidät ulos koska tahansa.
 
ADAMUS: Joo, minulla on hallinta …
 
ADAMUS: Aloitetaan niin. Aloitetaan siitä, että se on sinun talosi. Heitä kaikki muut pois nyt.
 
STEPHAN: Okei, se on minun taloni ja voin kutsua ihmisiä ja …
 
ADAMUS: Enimmäkseen ei. (Adamus naureskelee)
 
STEPHAN: Ehkä ei.
 
ADAMUS: Yritän vain auttaa sinua tässä.
 
STEPHAN: Okei.
 
ADAMUS: Joo, koska on tavallaan taipumusta … Tarvitset omaa tilaa.
 
STEPHAN: Se on totta.
 
ADAMUS: Joo, joo. Tiedän sen olevan totta. En valehtelisi. Mutta joka tapauksessa …
 
STEPHAN: Se on hyvä asia, jos talo on minun. Von tehdä, mitä haluan. Niinpä voin …
 
ADAMUS: Kyllä, sinä voit, itsesi kanssa.
 
STEPHAN: Juuri niin.
 
ADAMUS: Okei. Voit pitää päivälliskutsuja silloin tällöin, mutta mikään tämä muuttaminen …
 
STEPHAN: Sinut on kutsuttu.
 
ADAMUS: Joo, kiitos. Hyvä. Mitä on päivälliseksi? Mitä tarjoat?
 
STEPHAN: Mitä tarjoan? Hmm, filet mignonia ja punaviiniä.
 
ADAMUS: Joo.
 
STEPHAN: Ja … joo, ja sitten …
 
ADAMUS: Kuulostaa tylsältä päivälliseltä tähän mennessä. (Adamus naureskelee)
 
STEPHAN: Annamme sinulle yksityiskohdat myöhemmin.
 
ADAMUS: Okei, mahtavaa. Hyviä toiveita. Ne ovat olemassa. Ne ovat niin tapahtuneet.
 
No niin, pyydän sinulta tätä. Vedä kunnolla syvään henkeä ja todella ilmennä ne. Se on tehty, tuosta vaan. Minulta vaadittiin vähän yllytystä ja tönimistä, jotta kaikki tuotiin ulos ja sinut saatiin verbalisoimaan se ihmetellen, voitko todella pyytää näitä asioita. Ehdottomasti. Voit pyytää mitä tahansa haluat.
 
EDITH: Ei pahvilautasia.
 
ADAMUS: Ei pahvilautaisia. (Naurua)
 
STEPHAN: Okei!
 
ADAMUS: Lähden, jos ruoka tarjotaan pahvilautaselta.
 
Se on jo tehty, koska sinulla oli visio siitä. Se vaati vähän tönimistä, mutta se on jo tehty. Ja se on hyvin helppoa. Nämä fyysiset asiat – talo, työpaikkasi myyminen, green card – hyvin helppoja. Nämä ovat todella toiveita joulupukilta. Tarkoitan, että hän on hyvä siinä, sinä olet hyvä siinä, ja minä olen hyvä sen auttamisessa tuomaan ulos, mutta se vain tapahtuu.
 
Siis älä tästä eteenpäin kanna huolta yksityiskohdista. Et murehdi, miten kaikki toteutuu. Et stressaa sitä. Et suunnittele yhtään, vaan olet hetkessä. Sitten kun prosessi alkaa rullata, kun se alkaa tapahtua, olet kuin sulavaliikkeinen mestari ja pidät nuo energiat liikkeessä. Et tuki niitä. Et ihmettele, miten jokin tapahtui. Et ihmettele mitään siitä, edes silloin, kun matkan varrella vaikuttaa olevan nikottelua.
 
STEPHAN: Juuri niin.
 
ADAMUS: Aa!  Jos lakimiehesi soittaa yhtäkkiä ja sanoo: "Meillä on tässä ongelma." Tavallaan vedät syvään henkeä ja ajattelet tai jopa sanot: "Ei, teillä on ongelma. Ei minulla. Se on jo tehty, pankaa se nyt tapahtumaan."
 
STEPHAN: Koko vuosi oli sellaista. Se oli mielenkiintoista. Se on kuin: "Vau! Mikä persevuosi!", mutta sitten katsot eri tavalla ja se on kuin: "Vau! On taianomaista, miten kaikki toimii täydellisesti."
 
ADAMUS: Miten olisi "ja"! Se on "ja".
 
STEPHAN: Joo!
 
ADAMUS: Se oli sekasotkuvuosi – minun ei anneta kiroilla enää suorassa lähetyksessä. (Adamus naureskelee)
 
STEPHAN: Joulupukki toteuttaa hänen toiveensa. Voit sinä!
 
ADAMUS: Mutta se oli "haastava vuosi" ja "voi, miten hämmästyttävä vuosi".
 
STEPHAN: Joo.
 
ADAMUS: Kyllä, kyllä. Ja lakimies soittaa ja sanoo: "Meillä on pieni ongelma green cardin kanssa" ja vedät syvään henkeä ja sanot: "Ja?"
 
STEPHAN: Ratkaise se!
 
ADAMUS: "Ei ole minun ongelmani!" Joo, joo, kaunista. Hyvä, kiitos.
 
STEPHAN: Kiitos.
 
ADAMUS: Hyvä. Kaksi vielä, rakas Linda.
 
LINDA: Kaksi vielä?
 
ADAMUS: Varmistan tämän asian.
 
LINDA: Okei, minusta tuntuu …
 
ADAMUS: Joo, kolme toivetta joulupukilta, joka on hyvin totta. Hyvin totta. Kolme toivetta.
 
LINDA: (juosten jonkun luo) Minua kutsutaan. Minua kutsutaan.
 
ADAMUS: Kyllä, kyllä. Kolme toivetta.
 
LARRY: Lisää rahaa! Lisää rahaa! Lisää rahaa! (Naurua)
 
ADAMUS: Hyvä, hyvä. Hyvä, okei.
 
LARRY: Se on siinä.
 
ADAMUS: Ja ystäväni, se tapahtuu. Nyt …
 
LARRY: Hyvä.
 
ADAMUS: Nyt, ja mitä aiot tehdä sillä?
 
LARRY: Ostaa paljon paskaa. (Naurua)
 
ADAMUS: Ennen kuin vastaat tähän kysymykseen, muistatko kertomani tarinan – joka tulisi jymymenestykseeni, tulevaan menestyskirjaani "Mestarin muistelmia" – oppilaasta, jolle mestari antoi lainan ja joka tuli vuoden päästä takaisin kaksi kertaa rahattomampana. Aiotko olla se vai aiotko olla jotain erilaista … (Kännykkä soi ja Adamus keskeyttää ja kurtistaa kulmiaan)
 
LARRY: Kuka välittää?
 
ADAMUS: … energisoidaksesi … Minä otan sen. Minä otan sen. (Adamus naureskelee)
 
LARRY: Jollain oli puhelin päällä.
 
LINDA: Älä anna sitä hänelle! Oletko hullu?! (Naurua) Älä anna sitä hänelle!
 
ADAMUS: Minun on soitettava joulupukille.
 
LINDA: (nauraen) Sammuta se ja istu päälle!
 
ADAMUS: Joulupukki, Sheema on ollut tuhma tyttö. Hän antoi kännykkänsä soida kesken minun esitystäni. Joulupukki, ota hänet siis pois listalta.
 
Siis paljon rahaa, paljon rahaa, paljon rahaa. Ja mitä aiot tehdä sillä?
 
LARRY: Tuhlata.
 
ADAMUS: Ja?
 
LARRY: Tuhlata!
 
ADAMUS: Ja?
 
LARRY: Tuhlata lisää!
 
ADAMUS: Okei, kunnes mitä? Kunnes olet täysin rahaton?
 
LARRY: Saan lisää.
 
ADAMUS: Hyvä, kiitos.
 
LARRY: Ole hyvä.
 
ADAMUS: Kiitos, kyllä. Kyllä, minun huuliltani sinun huulillesi. Tota noin, ei aivan sillä tavalla, mutta … (Naurua)
 
LINDA: Oho! Oho! Vau!
 
ADAMUS: Hyvä, hyvä. Ja toivottavasti olen tehnyt menneisyydessä sinusta – ja monesta teistä – riittävän vihaisen ja suuttuneen minuun, että menet kotiin ja sanot: "Voi hemmetti sitä Adamusta! Krrrr!" – juuri riittävästi saamaan energiat taas liikkeelle.
 
Yksi vielä, kiitos.
 
LINDA: Okei.
 
ADAMUS: Joulupukki ja kolme toivetta. Mitä aiot pyytää? Mitä aiot pyytää?
 
LINDA: Oi, odota, odota! Meillä on oltava sekoitus. Mies, nainen, mies, nainen. (Hän kikattaa)
 
SHEEMA: Ai jaa!
 
ADAMUS: Miksi? Onko sillä enää merkitystä?
 
LINDA: Ei. Se on vain peliä.
 
ADAMUS: Okei.
 
SHEEMA: Olen tuhma tyttö.
 
ADAMUS: Miten olisi valaistunut, valaistumaton? Valaistunut, val- …
 
LINDA: Oho!
 
ADAMUS: Oho! (Yleisökin sanoo "oho")
 
Jatka, ole hyvä. Kolme.
 
SHEEMA: No, ensimmäiseksi haluan tulla valaistuneeksi.
 
ADAMUS: Joo.
 
SHEEMA: Mutten usko, että joulupukki voi auttaa minua siinä.
 
ADAMUS: Ei, ei, ei.
 
SHEEMA: Haluan talon.
 
ADAMUS: Haluat talon?
 
SHEEMA: Joo.
 
ADAMUS: Hyvä.
 
SHEEMA: Haluan todella kivan talon.
 
ADAMUS: Joo, joo.
 
SHEEMA: Kolme, neljä makuuhuonetta.
 
ADAMUS: Okei, joo. Kenties voisit muuttaa Stephanin luo.
 
SHEEMA: Eiii! (He naureskelevat) Haluan oman taloni.
 
ADAMUS: Kiitos. Voi, kyllä! Ja mitä muuta?
 
SHEEMA: Hmm …
 
ADAMUS: Se on tehty, okei. Mitä muuta?
 
SHEEMA: No, tämäkin on henkilökohtainen. Haluan luovan puoleni todella räjähtävän ja tulevan ulos.
 
ADAMUS: Miksi se ei ole tullut?
 
SHEEMA: Miksi se ei ole tullut?
 
ADAMUS: Joo – no, huhuu? (Adamus naureskelee) Kaiku, kaiku, kaiku. (Vähän naureskelua) Miksi se ei ole tullut?
 
SHEEMA: Koska …
 
ADAMUS: Tuo "peura ajovaloissa" –katse.
 
SHEEMA: … olen tavallaan kiireisenä pohdiskellut valaistumistani.
 
ADAMUS: Eivätkö ne ole sama asia? (Sheema naureskelee) Eivätkö ne ole sama asia? Tarkoitan, että pohdiskelet niitä kumpaakin. (Sheema naureskelee taas) Oivaltamatta kumpaakaan. Mutta eivätkö ne ole sama asia? Luova räjähdyksesi sekä …
 
SHEEMA: Se alkaa tulla ulos.
 
ADAMUS: Alkaa.
 
SHEEMA: Kyllä.
 
ADAMUS: Hitaasti mutta varmasti?
 
SHEEMA: Olen pelännyt sitä.
 
ADAMUS: Miksi? Sinun pitäisi pelätä, ettei sinulla ole sitä.
 
SHEEMA: No, kun kuulin ääneni ensimmäisen kerran, seitsemisen vuotta sitten, se oli niin uskomaton, että pelästyin.
 
ADAMUS: Jep.
 
SHEEMA: Ja lakkasin laulamasta seitsemäksi vuodeksi.
 
ADAMUS: Ai jaa. Tiedät, mitä nyt tapahtuu, eikö vain?
 
SHEEMA: No, alan taas laulaa.
 
ADAMUS: Joo, juuri nyt.
 
SHEEMA: Voi ei!!! (Naurua) Eiiii!! (Vähän taputuksia) No, minä vain …
 
ADAMUS: Valkea joulu, yksi suosikkini.
 
SHEEMA: Eiii, ei, ei, ei, ei.
 
ADAMUS: (laulaen) Taas valkeata …
 
SHEEMA: Opettelen …
 
ADAMUS: (jatkaa laulamista) … joulua (yleisö liittyy mukaan) keskellä suurten hankien. Anna palaa. Lauloimme kaikki, nyt on sinun vuorosi.
 
SHEEMA: Vihaan tuota laulua. (Naurua)
 
LINDA: Feliz Navidad!
 
ADAMUS: Kulkuset tai mitä tahansa.
 
SHEEMA: Okei, tämä on se juttu. Koko ikäni olen laulanut kurkulla …
 
ADAMUS: Harhautusta!
 
SHEEMA: Ei, se on totta!
 
ADAMUS: Harhautusta. Minusta tulee helposti … ole kiltti.
 
SHEEMA: Ei!
 
ADAMUS: Sinulla on puoli minuuttia.
 
SHEEMA: Hädin tuskin osaan laulaa todellisella äänelläni.
 
ADAMUS: Kyllä.
 
SHEEMA: Mutta lupaan sinulle, että pian laulan sinulle jonkin laulun.
 
ADAMUS: En osta sitä. Pian on nyt, kyllä. Haluatko valaistumisen?
 
(Nainen pitää tauon, kun yleisö sanoo "tee se")
 
Tee se! (Adamus naureskelee) Anna palaa. Julma yleisö. "Tee se! Tee se! Tee se! Tee se! Tee se!"
 
SHEEMA: En!
 
ADAMUS: Minä lauloin juuri. En hyvin, mutta lauloin. (Nainen naureskelee)
 
EDITH: Hän on valaistunut ja hän on erittäin luova. (Vähän naureskelua)
 
LINDA: Voisit olla seuraava, Edith. (Lisää naurua)
 
ADAMUS: Näetkö, Edith? Edith, yrität pelastaa tässä.
 
Sinulla on tämä kaunis tilaisuus, joulupukkihetkemme, missä toiset tuosta vaan – naps! –tekevät todeksi taloja, rahaa, liiketoimintakauppoja suurella voitolla. Naps! tuosta vaan. Se on näin helppoa.
 
Mitä epäröinti on? Sanoit juuri, että oivalsit oman äänesi. Kehotan päästämään sen ulos. Sanoit, että haluat luovuuspurkauksen. En usko. Luulen, että haluat pohdiskella sitä. Luulen, että haluat leikkiä sillä. En usko, että haluat sen. Otan mikrofonin pois. Laulat tai ei mitään. (Yleisö sanoo "laula!")
 
SHEEMA: Feliz Navidad? (Yleisö sanoo "kyllä!") Okei, yritän …
 
ADAMUS: Ja sitten liitymme mukaan jossain kohtaa.
 
SHEEMA. Okei, mutta tämä … Kurkkuni tulee ulos. Okei? Siis …
 
ADAMUS: Shh! Shh! Shh! Shh! Shh! Shh! Shh! Shh! Shh! Näetkö nyt?! Näetkö, mistä puhun?! Voi!!! Sanoin, että se on hyvin helppoa, ja sanoin, että elämä on hyvää ja …
 
(Sheema keskeyttää Adamuksen ja alkaa laulaa espanjaksi, Adamus kuuntelee hymyillen)
 
Aah! (Yleisö taputtaa ja joku huutaa "bravo", Adamus ja Sheema halaavat) Kiitos. Aah!
 
Rakastan sitä, miten todella toteutamme. Olemme hyvin demonstratiivisia emmekä vain puhu. Ja käsitän, että saatan joskus venyttää Lindan mukavuusalueita, teidän mukavuusalueitanne, mutta se oli noin yksinkertaista. Olit juuri todennut, että yksi toiveesi oli tämä luova ilmaisu, tämä purkaus ja valaistumisesi. Mutta kuitenkin annettaessa tilaisuus: "No, pohditaanpa sitä. Mietitään sitä. Puhutaan."
 
Se on tämä
 
Rakkaat ystäväni, pointtiini: sitoutuminen. Jokainen teistä on tehnyt tässä elämässä sitoumuksen, että se on tämä. Ei mikään muu. Ei mikään muu. Teitte sitoumuksen ennen tätä elämää. Teitte sitoumuksen edellisessä elämässä, elämien välissä. Kun olitte pikku vauva, teillä oli tuo sitoumus – "Se on tämä, kaikki tai ei mitään". Se tuli joka riehui sydämessänne ja koko olemuksessanne, toi teidät tänne, tuo sitoutuminen, että tämä on se elämä – se elämä. Sitoutuminen, että te ette aio haaskata sitä, ette aio antaa harhauttaa itseänne. Sitoutuminen, että se on tämä – kaikki tai ei mitään – syvällä suonissanne. Hyvin paljon osa kaikkea, mitä olette tehneet tässä elämässä. Se on ainoa asia.
 
Ja rakkaat ystäväni, joulupukki tai ei, Adamus tai ei, se on tässä. Se on tehty. Ei ole enää mitään, mihin teidän täytyy tehdä työtä. Ei ole mitään, mitä teidän täytyy opiskella. On aika oivaltaa/toteuttaa se, mikä jo on.
 
Käytin tätä sanaa "kasama" keahakissa äskettäin. Koemme sen, me kaikki, monin eri tavoin. Se on jo tehty, on jo olemassa. On se sitten valaistuminen, muutama lisädollari taskussanne, terveytenne tai valokehonne tai mitään tästä, se on jo tehty. Se tuli vision avulla, halun avulla. Se on tässä – ei tuolla jossain. Tuon laulun ei tarvinnut jäädä jonnekin tulevaisuuteen. Tuon hurjan luovuusilmaisun tai yltäkylläisyyden tai tietämisen tai yksinkertaisuuden ei tarvitse olla tuolla jossain kaukana. Ei ole mitään tavoiteltavaa. Se on tässä. Kasama on sielun kohtalo.
 
No niin, olen sanonut monta kertaa, ettei ole kohtaloa. Ei ole kohtaloa, ei lineaarisesti. Ei ole mitään tuolla jossain. Ei ole korkeampaa kättä ohjaamassa elämäänne ja saamassa asioita tapahtumaan. Ei ole enkelineuvostoa tai muukalaisolentoja tai maanalaisia olentoja tai myöskään hallitusolentoja, jotka manipuloivat elämäänne. Ei ole ulkopuolista kohtaloa, mutta on sielukohtalo. On se, mikä on jo sisälläsi, Edith. Tehty jo.
 
Raha – ja raha on vain jäävuoren huippu – ja sen oivaltaminen. Oivaltaminen.
 
Olemme tehneet … Minä olen tehnyt – tota, me olemme kaikki tehneet – tehokasta työtä viimeiset viisi vuotta ja kitkeneet ja työntäneet pois ne, antaneet niiden mennä, jotka eivät olleet sitoutuneet. Crimson Circlessä ei ole sijaa niille, jotka eivät ole ehdottoman sitoutuneita valaistumiseensa. Tämä ei ole täyteohjelmaa. Tämä ei ole viihdettä. No, se on viihdettä, mutta … (vähän naureskelua) Se on enemmän kuin viihdettä. Se ei ole vain yksi ajanviete. Se on tämä. Se on tämä.
 
Kuten olen kertonut Cauldrelle ja joillekin muille shaumbroille, on se vuosi, on se aika – juuri nyt popcornit alkavat poksahdella. Niitä on kuumennettu. Tiedätte, millaista on, kun laitetaan popcorneja kattilaan, se alkaa kuumentua ja ihmettelette, milloin nuo ytimet alkavat poksahdella. Erityisesti jos olette todella nälissänne, on iltamyöhä, teillä on elokuva menossa ja haluatte vain noiden ydinten alkavan räjähdellä luomisorgasmista. Ja …
 
SART: Joo! (Naurua ja jotkut muutkin huutavat "joo!!")
 
ADAMUS: Mutta sanon sen ja aloitin sessiomme tänään sanomalla, että se on todella hyvin helppoa. Ja te kaikki sanotte: "Joo, joo. Voi, se on helppoa." Mutta sitten kun tullaan teihin, kun se on aivan siinä valmiina oivallettavaksi, aloitatte tekosyillä ja "mutilla" ja "odotetaan" tai "en tiedä" tai mitä tahansa.
 
Rakkaat ystäväni, joulupukki on totta, hyvin totta. Voitaisiin sanoa, että joulupukki on sisällänne. Autoitte luomaan sen upealla lapsenomaisella, lapsuuden uskollanne joulupukkiin.
 
Se on aivan tässä ja olemme menossa oivaltamaan sen. En halua kuulla enää tekosyitä, "muttia". Kaikki työkalut ovat tässä ja kyse on nyt itsenne antamisesta räjähtää siksi, kuka olette, joo. Kaunis räjähdys Itseksi.
 
Palaamme puhumaan siitä vähän lisää aivan hetken kuluttua, mutta nyt haluan kertoa viimeisen tarinani ensimmäisestä "Mestarin muistelmia" –kirjasta.
 
LINDA: Ahaa, ensimmäisestä osasta.
 
ADAMUS: Ensimmäisestä osasta, kyllä, kyllä.
 
LINDA: Ai jaa!
 
ADAMUS: Mestarin muistelmia. Ja käsittäkää toki, että sanon sitä omaksi kirjakseni, mutta se on meidän kirjamme. Se on lyhyitä tarinoita kuvaamaan, havainnollistamaan hyvin yksinkertaisia pointteja.
 
Tajuavatko ihmiset ne? Muutamat. Kenties vähän useammatkin. Muuttaako se maailmaa? En välitä. Sillä ei ole merkitystä. On hauskaa tehdä tarinoita. On hauskaa todella kerrata pääkohdat. Kun kerron jonkin tarinan, hyvin usein mietitte, kerronko oikeastaan tarinaa teistä. Heh! Joo. Joskus siinä on teidän nimenne, joskus mietitte, olenko muuttanut vain nimeä. Ne ovat meidän tarinoitamme.
 
Niinpä ennen kuin menemme eteenpäin, haluaisin kertoa viimeisen tarinan ensimmäisestä "Mestarin muistelmia" –kirjasta.
 
Ja muuten, Cauldre murehtii joskus, Linda ehkä paljon ja he sanovat: "Adamus, on suuri toteamus sanoa, että tästä tulee jymymenestyskirja." Ei, koska en toivo sitä. En yritä projisoida positiivisia ajatuksia – phyi! – siihen, sillä se ei toimi. Me käsitämme sen. Sori vaan, se ei toimi kovin hyvin. (Vähän naureskelua) En yritä ripotella siihen enkelipölyä. Minun on hyvin yksinkertaista sanoa niin, koska näen sen. Tiedän sen. Se on jo olemassa. Se on jo julkaistu. Se on jo levinnyt kulovalkean tavoin ympäri maailmaa. Se on jo käännetty monille kielille. Kustantajat ovat jonossa Lindan ovella anelemassa sopimusta ja hän vastustaa, kunnes hän saa siitä ehdottomasti sen, mitä haluaa.
 
Se ei ole toiveajattelua ja tämä on ero. Tämä on ero siihen, mitä monet teistä ovat tehneet elämässään – "Toivon, että se on olemassa. Toivon tai ajattelen positiivisia ajatuksia." – eikä se toimi. Se ei ole kovin tehokasta. Minä vain tiedän, että se on olemassa. Näen sen ja sitten niin tapahtuu.
 
Se on kaunis tapa muokata todellisuuttanne. Näen sen jo, siksi se on olemassa. Siksi sillä ei ole merkitystä, mihin suuntaan asiat menevät. Kenties asiat elämässänne eivät ole menneet kovin hyvään suuntaan. Sillä ei ole merkitystä. Teillä on vain visio ja silloin kaikki muuttuu.
 
Kyse on tavallaan ajalla ja ajattomuudella leikkimisestä. Voi, meillä oli ihania keskusteluja ajasta Egyptissä. Ihania kokemuksia ajattomana olemisesta pääsemällä ulos aikarajoitusulottuvuudesta ja oivaltamalla, että se on jo tehty. Ei tulevaisuudessa, ei 20 vuoden päässä, vaan juuri nyt, ja tämä muuttaa kaiken. Tämä muuttaa menneisyyden – kaiken, kaiken.
 
Voi, mahtavin hetkeni on, kun joku teistä poksahtelijoista, joku joka on todella avautunut … Ja käytän popcorn-analogiaa, koska monet teistä haluavat sen olevan hidasta paistamista. Laitatte sen uuniin ja annatte sen hautua noin kuusi tuntia, kunnes se paistuu hitaasti. Popcorn – sitä kuumennetaan todella ja sitten pum! Se räjähtää. Mutta se räjähtää täksi hämmästyttäväksi, tavallaan maukkaaksi, rapeaksi ja herkulliseksi jutuksi, mikä te olette. (Joku sanoo "oi")
 
Siis kyllä, "oi". (Adamus naureskelee) Niin, rakkaat ystäväni, meillä oli Egyptissä upeita kokemuksia ajan tuolla puolen. Ja suurin hetkeni on, kun joku teistä tulee luokseni ja sanoo todella tietäen, ei millään makyo-sanoilla: "Tajuan sen lopultakin, mistä olet puhunut menneisyydessä. Tajuan lopultakin, en vain älyllisesti, vaan tajuan, kun sanot, että menneisyys ei ole lainkaan sitä, mitä luulin sen olevan, mitä muistin." Kun joku teistä sanoo: "Luulin, että minulla oli todella huono lapsuus ja huonot vanhemmat ja tein pahoja asioita ja tein huonoja päätöksiä ja tein huonoja käännöksiä elämässä." ja sitten yhtäkkiä oivallatte, ettei se ollut lainkaan sitä, mitä luulitte sen olevan. Oivallatte yhtäkkiä, että se tapahtuu edelleen, se ei ole huono ja itse asiassa voitaisiin sanoa, että upealla tavalla sitä ei oikeasti tapahtunut koskaan.
 
Kun joku teistä tulee luokseni ja sanoo: "Oivalsin juuri, mitä tarkoitit menneisyydellä. Tajuan sen vihdoinkin." Oi! Yksi ratkaisevista hetkistäni. Mutta sitä odotellessa mennäänpä tarinaamme.
 
Tarina
 
Vedetään syvään henkeä, kun vaihdamme siirrymme tarinaan "Mestarin muistelmista".
 
Harold rakasti joulua. Rakasti niin paljon, että päätti laittaa viimeiset koristeet valtavan joulukuusen latvaan henkisen koulun suuressa salissa. Hän tuli paikalle jo, ennen kuin toiset olivat edes heränneet tuona aamuna, jotta hän voisi viimeistellä kuusen, mikä oli melkein seitsemän metriä korkea. Se oli valtava.
 
Hän otti esiin valtavat tikkaat. Hän otti esiin koristeet ja asetteli ne ympärilleen, että hän pääsisi niihin helposti käsiksi, ja alkoi kiivetä tikkaita pitkin, pitäen tietysti kädessään tuota latvakoristetta, tuota kaunista enkeliä, kristallienkeliä joka laitettaisiin korkealle kuusen latvaan. Ja kun hän teki näitä viimeistelyjä korkealla, hän kuuli suuren salin oven avautuvan, kääntyi katsomaan ja näki, että se oli mestari. Mestari.
 
Ja tuolla kuusen viimeistelyhetkellä, tuolla varhaisaamun hetkellä, kun hän katsoi olkansa yli nähdäkseen mestarin, voitte arvata, mitä tietysti tapahtui Harold-paralle. Hän menetti tasapainonsa. Hän rojahti alas tikkailta, putosi lattialla koristelaatikoiden päälle ja katkaisi näin käsivartensa, mursi kaksi kylkiluutaan, sai haavan kasvoihinsa yhdestä lasikoristeesta ja menetti tajuntansa.
 
LINDA: Voii!
 
ADAMUS: Mestari seisoi huoneen takaosassa olematta vähääkään pahoillaan siitä, mitä Haroldille oli juuri tapahtunut, vaan ymmärtäen, että se oli täydellistä hänelle.
 
Mestari käveli sinne, missä Haroldin keho makasi velttona, pitäen edelleen kädessä sitä kristalli- tai lasienkeliä, mikä oli tarkoitettu kuusen latvaan, mutta se oli osittain rikki ja sen osia oli hänen kasvoissaan. Mestari katsoi häntä, katseli, kun verta virtasi hänen kasvoistaan, veti syvään henkeä ja veti esiin Apple iPhone 6:n – sijoitamme tuotteita nyt tarinoihimme (naurua) – ja soitti 911 (USA:n hätänumero). Ihastuttava tarina tähän mennessä. (Adamus naureskelee)
 
Seuraavaksi mestari on sairaalassa Harold-paran sängyn vieressä, jonka käsi oli nyt kipsissä, jolla oli kovaa kipua murtuneista kylkiluista ja jolla suuri side peitti monia tikkejä hänen päässään. Ja yhtäkkiä oppilas, Harold, alkoi herätä juuri, kun mestari tuli huoneeseen, ja mestari sanoi: "Rakas Harold, mitä sinä ajattelit? Mitä mielessäsi liikkui tuolla hetkellä, kun putosit tikkailta? Mitä mielessäsi liikkui? Mitä ajattelit?"
 
Harold mietti hetken, ajatteli tapahtunutta ja sanoi: "No, mestari, oli kaksi pääasiaa. Ensimmäinen oli, jäisinkö henkiin. Tikkailta oli pitkä matka alas. Maassa oli paljon laatikoita. Jäisinkö henkiin? En ole nuorukainen enää. Se oli pitkä pudotus. Jäisinkö henkiin?" Ja mestari sanoi: "Aivan. Mitä muuta?" Harold sanoi: "Olin yksin tuossa huoneessa viimeistelemässä kuusta. Ajattelin itsekseni, että minulla on hyvä elämä. Minulla on kaksi upeaa lasta. Minulla on kiva vaimo, olen ollut jonkin aikaa naimisissa ja meillä on kiva talo. Mutta mietin, mitä olen oikeasti tehnyt. Olen ollut mukana sinun henkisessä yhteisössäsi, mestari, viimeiset viisi vuotta. Mutta mitä olen oikeasti tehnyt? Hankinko itselleni vain ajanvietettä? Olenko oikeastaan oppinut mitään? Haaskaanko vain aikaa? Onko se vain muuta ajateltavaa elämässä, mihin saattaisin muuten olla kyllästynyt? Sitä ajattelin."
 
Mestari sanoi: "Täydellistä. Ehdottoman täydellistä." Ja hän sanoi Haroldille: "Kun asioita tapahtuu – kun putoat, kun joudut onnettomuuteen, kun jotain tällaista tapahtuu – palaa aina siihen, mitä mielessäsi liikkui tuolla hetkellä, koska se pohjustaa tilanteen.
 
"Olit siinä koristelemassa kuusta joulua varten ja ajattelit edistymistäsi ja sitä, olitko tehnyt hyvää työtä henkisessä etsinnässäsi. Harold, ajattelit omaa sitoutumistasi ja sitä, olitko uskollinen itsellesi, olitko tosissasi. Ja yhtäkkiä kaikki meni pois tasapainosta. Et pudonnut tasapainosta, koska minä tulin sisään. Tulin sisään, koska olit pois tasapainosta. Olin täydellinen häiriötekijä, täydellinen syy sinulle kääntyä tikkailla, menettää tasapaino ja pudota. Ja tämä teki monia asioita. Se sai sinut miettimään, oletko oikeasti elossa. Oletko oikeasti elossa? Olet nyt täällä sairaalassa, luultavasti kiitollisena siitä, ettei käynyt pahemmin. Se ei ole pysyvää. Parannut hyvin nopeasti. Mutta sinun oli mietittävä elämäsi.
 
"Ihmiset ovat tavallaan mielenkiintoisia. Hyvin mielenkiintoisia, koska he haluavat ennen kaikkea tuntea olevansa elossa, mutta he eivät aina tiedä miten. Ihmiset tekevät kummallisia asioita tunteakseen olevansa elossa, Harold – kuten tikkailta putoaminen. Ajattelet ehkä, että se oli jokin merkki ylhäältä, mutta se ei ollut. Se oli sinulle tapa tuntea olevasi elossa. Viittoileva kuolema sai sinut tietysti tuntemaan olevasi elossa. Tuskissaan oleminen, kuten olet nyt, muistuttaa sinulle itse asiassa, että olet elossa. Kipu on sillä tavalla hassu asia. Vaikka kipu on erittäin vaikeaa ja tuskallista, se muistuttaa sinulle kummallisella tavalla, että olet elossa.
 
"Miksi ihmiset tekevät asioita, joskus salakavalia ja tuskallisia asioita, tunteakseen olevansa elossa? Miksi ihmiset ajavat tietä pitkin uskomatonta vauhtia, pelottavaa vauhtia, tunteakseen jännitystä elossa olemisesta? Miksi ihmiset kääntävät musiikin erittäin kovalle, yli sen mitä heidän korvansa oikeastaan edes kestävät? Miksi näin on? Koska se saa heidät tuntemaan olevansa elossa. Tuo melu, tuo värähtely, tuo ulkoinen voima ja energia, mikä tulee korvien kautta ja vääristää aivoja – se saa heidät tuntemaan olevansa elossa.
 
"Miksi ihmiset riitelevät toisten ihmisten kanssa, niiden joita he väittävät rakastavansa? Koska se saa heidät tuntemaan olevansa elossa. Kyllä, Harold, myös riitely saa olosi tuntumaan, että olet elossa. Se saa jotain liikkeelle muuten kenties tylsässä elämässä, elämässä missä ihmetellään, ollaanko oikeasti elossa, ollaanko oikeasti jonkun arvoisia, tehdäänkö oikeasti jotain arvokasta.
 
"Miksi ihmiset pelaavat ekstreme-pelejä? Miksi ihmiset viiltelevät itseään tahallaan? Miksi ihmiset ottavat huumeita tai juovat liikaa, Harold? Koska se saa heidät tuntemaan, että he ovat elossa.
 
"On todellakin parempia tapoja tuntea olevansa elossa, mutta hyvin harvat ihmiset oivaltavat sen. Niinpä he turvautuvat näihin ulkoisiin haasteisiin. He tekevät kummallisia ääriasioita vain tunteakseen olevansa elossa, koska ei ole mitään pahempaa – ei mitään pahempaa – kun tuntea olevansa kuollut, turta, arvoton, vaikka on edelleen fyysinen keho.
 
"He siis tekevät hyvin, hyvin kummallisia asioita. Putoamisesi tikkailta, Harold, oli tavallaan vastaus kysymykseen, mikä sinulla oli noilla tikkailla: teetkö mitään merkittävää elämässäsi, oletko oikeasti elossa?
 
"Ja oikea kysymys on, Harold: annatko itsesi tuntea? Annatko itsesi tuntea elämää? Vai sulkeudutko? Teetkö kompromisseja? Täytyykö sinun aina tyydyttää ihmisiä? Antaa toisille ensin? Et voi sillä tavalla tuntea olevasi elossa. Ei. Itse asiassa, kun teet näin, kun laitat toiset aina etusijalle, tunnet joka päivä olevasi vähän enemmän kuollut, koska he ottavat energiaa ja sallit sen.
 
"Kun putosit tikkailta, sinulle tuli sietämätöntä kipua ja sitten menetit tajuntasi sen vuoksi, tuo kipu sai sinut tuntemaan, että olet hyvin elossa. Eikö olekin kummallista?
 
"Harold, olen tuntenut sinut viisi vuotta. Olet ollut hyvä oppilas. Mutta Harold, kyseenalaistat. Kyseenalaistat itsesi. Pidättelet itseäsi. Tunnet edelleen, että on hyvin tärkeää tehdä kaikkea kaikkien muiden hyväksi, että kaikkien on oltava onnellisia. Rajoitat edelleen itseäsi. Häpeät edelleen sitä, että elämässäsi on enemmän.
 
"Harold, tavallaan siis tapat itseäsi hitaasti päivästä toiseen. Ja kerrot itsellesi, että no, olet hyvä isä, sinulla on hyvä työpaikka, sinulla ei ole laskuja, mutta tiedät yhtä hyvin kuin minä, ettet oikeasti tunne olevasi elossa."
 
Tässä kohtaa Harold purskahti itkuun, koska hän tiesi tarkkaan, mistä mestari puhui, ja itkeminen tuntui hyvältä. Eikä mestari yrittänyt neuvoa Haroldia tai taputtaa häntä olkapäälle tai päähän sanoen, että kaikki selviää, koska hän tiesi, että tämä itkemisen hetki oli tunne elossa olemisesta taas kerran. Hän tiesi, että kun nämä kyyneleet, nämä tunteet ja tämä vapautus tuli, se avasi Haroldin sielulleen.
 
Juuri tuolla hetkellä ovi avautui ja sisään astui ryhmä vapaaehtoisia iloisia laulajia, jotka alkoivat laulaa kaunista joululaulua, ja mestari sanoi: "Kuule, Harold, enkelit laulavat". (Vaikerointia ja naurua Adamuksen joululaulusanaleikille) Ja Harold voihki ja vaikeroi – ei vammojensa aiheuttamasta tuskasta, vaan mestarin huonosta huumorintajusta.
 
Ja näin loppuu Mestarin muistelmat. (Adamus naureskelee ja yleisö taputtaa)
 
Ja asian ytimeen, rakas shaumbra. Elossa, elossa.
 
Selviytyä vai olla elossa
 
Olemme tulleet pitkän matkan yhdessä ja voitaisiin sanoa, että siitä tulee intensiivisempää ja se on hyvä asia, koska tunnette olevanne enemmän elossa. Olemme tulleet pitkän matkan yhdessä eikä ole enää sijaa sille, että vain selviydytte, vain pärjäätte. Ei ole sijaa.
 
Kyse on joko selviytymisestä tai elossa olemista. Tämä on se kysymys – selviytyä vai olla elossa? Tässä ei ole välimaastoa. Tässä ei enää pidätellä. Olen empaattinen tästä tulevana vuonna. Sillä ei ole mitään tekemistä vuoden kanssa, mutta on hyvä aika. Rakastan joulua. Juhlimme, lepäämme vähän ja valmistaudumme seuraavaan kierrokseen. Mutta seuraavassa kierroksessa ei ole kyse selviytymisestä.
 
Selviytyminen ei ole kovin hauskaa, eihän? Ei, ei. Ette tulleet tänne selviytymään, ja tämä on osa ristiriitaa. Tämä tekee teistä erilaisen kuin muut ihmiset. Siksi ajattelette joskus olevanne kummallinen ja erilainen ja kaikkea muuta. Tämä johtuu siitä, että te ette siedä selviytymistä. Putoatte hyvin korkeilta vertauskuvallisilta tikkailta, jos selviydytte vain tästä läpi.
 
Ette anna itsenne tehdä sitä. Harold putosi noilta tikkailta. Mestari ei tehnyt sitä. Mestari vain sattui kävelemään huoneeseen täydelliseen aikaan, kuten tapahtuu synkronistisesti. Mutta mestari ei pudottanut häntä. Se oli Haroldin tietämys, että hän vain pärjäsi, tunne tuosta kalvavasta tiedosta, että oli muutakin, mutta myös tunne, että hän tukahdutti sen. Hän halusi olla hyvä isä, hyvä aviomies, hyvä oppilas, hyvä kaikkea, eikä se toiminut enää. Hän vain selviytyi. Hän ei ollut oikeasti elossa.
 
Sanotte haluavanne, että luovuutenne purkautuu, räjähtää. Haluatte valaistumisen, mikä on oikeasti vain oivaltamista. Haluatte sen tapahtuvan, ja aloitin tämän keskustelun sanoen, että se on helppoa, todella helppoa, jos ette mene itsenne tielle ettekä anna tekosyitä. Ja jos mikrofoni tulee teille, laulatte sydämestänne – ja tarkoitan tätä vertauskuvallisesti. Jos elämä tulee luoksenne, syleilette sitä. Käskette sitä. Tanssitte sen kanssa. Tunnette olevanne elossa sen kanssa.
 
Mahtavin asia sieluolennolle on tuntea "minä olen" ja myös tuntea olevansa elossa. He, te, tulette tälle planeetalle ruumiillistuaksenne biologiaan. Se on tavallaan vieras, mutta nyt olette tottuneet siihen. Tulette tänne tunteaksenne olevanne elossa. Ei ole parempaa tapaa tuntea olevansa elossa kuin saada viisi ihmisaistia ja fyysinen keho, mikä voi kokea kipua. Lineaarisessa todellisuudessa oleminen, koko sen kapeudessa, auttaa tavallaan teitä tuntemaan, että olette elossa. Mutta tietyssä pisteessä jäätte kiinni rutiineihin ja uriin, massatietoisuuteen, omiin oppeihinne, omaan törkyynne – energiatörkyyn – ja pysähdytte. Teette myönnytyksiä. Pidättelette. Kerrotte minulle, että aiotte laulaa joskus tulevaisuudessa. Kerrotte minulle, että olette oikeasti valmis siihen – mitä tahansa "se" sattuu olemaan – mutta te vain odotatte. Mitä? Te vain odotatte.
 
Ja sitä odotellessa … Enkä oikeasti välitä, koska se on jo joka tapauksessa tapahtunut. Voin nähdä sen, kun katson sinua, Pete, tai ketä tahansa teistä. Se on tehty. Oivaltaminen, mestaruus, valaistuminen, mikä tahansa – se on tehty. En siis ole huolissani siitä. Minusta on tuskallista vain se, kun te vain selviydytte, kun ette todella elä. Minusta on vaikeaa vain katsella teitä tietäen, että se on jo olemassa, että pelkäätte oivaltaa sitä, kenties. Lykkäätte sitä. Odotatte toisen ytimen viedessänne poksahtavan ensin varmistaaksenne, ettei se vain poksahtaessaan muutu samalla näkymättömäksi. (Adamus naureskelee)
 
Ystäväni, emme voi odottaa enää. Emme voi odottaa. En usko, että haluattekaan, mutta kuitenkin sitä tapahtuu. Kuitenkin on epäröintiä. Emme voi odottaa enää.
 
Olen sanonut aiemmin, että valaistuminen, oivaltaminen on sellainen asia, mitä haluatte enemmän kuin itse elämää. Pitäisikö minun pitää päätänne veden alla, kun suljen tuon popcorn-kattilan kannen, jos haluatte sitä enemmän kuin itse elämää – mutta on edelleen epäröintiä, pidättelyä.
 
Tullaan siis siihen pisteeseen, missä pelkästään selviydytte. Teissä on osa, joka tietää sen, ja se aikoo työntää teidät tikkailta. En minä. Ei mikään salaliitto, vaan te itse työnnätte itsenne alas noilta tikkailta, jotta voitte tuntea olevanne elossa. Se on upea asia kuoleman lähikokemuksissa. Voi! Ne ovat hämmästyttäviä, pelottavia eivätkä ne ole aina vain lähellä kuolemaa. Joskus ne ovat kuolemakokemuksia. (Adamus naureskelee) Tämä on hämmästyttävä asia, koska voisi mennä toisella tavalla. Mutta yhtäkkiä se saa teidät tuntemaan, että olette elossa.
 
Meidän ei tarvitse mennä tuota reittiä. En itse asiassa suosittele sitä. Meidän ei tarvitse mennä tuota suuren auto-onnettomuuden reittiä, mikä on joidenkin teidän energioissa, tai pelottavaa syöpäreittiä. Se on karmiva reitti, joo. Meidän ei pitäisi edes puhua siitä, eikö vain? Ei, vaan puhutaan siitä, koska se pelästyttää teidät helvetisti – ja sen pitäisi.
 
Lääkäri kertoo teille uutisen: "Sinulla on syöpä." Mmm. Voi pojat, kun yhtäkkiä alatte arvostaa elämää, häh? Yhtäkkiä kyse ei ole enää selviytymisestä. Tavallaan sanotte nyt: "Minun täytyy elää. Minun täytyy tehdä kaikkea, mitä haluan, että olisin tehnyt."
 
Ja sitten tulette minun luokseni. Se on hassu osa. Sitten tulette luokseni ja sanotte: "Jessus, Adamus, sain juuri uutisen. Ei kovin hyvää. Voitko tehdä jotain?" Sanon tavallaan: "En. Tarkista joulupukilta. Hän saattaa pystyä auttamaan sinua" (naureskellen). Ei kovin hyvä asia, ei kovin hyvä.
 
Mutta se on upeaa. Ja … (Hän katsoo Lindaa)
 
LINDA: Minä kuuntelen.
 
ADAMUS: Hyvä osa on, että saatte uutisen, menette paniikkiin ja mietitte, onko jotain ihmeparannusta. Ei. Mutta alatte pohdiskella elämää. Aah! Ja sitten tulette luokseni ja käymme mahtavia keskusteluja – ja tiedätte, keitä olette – ja ensin yritätte neuvotella. Se ei toimi. Mutta sitten sanotte: "Toivon, että olisin …" – täyttäkää puuttuva kohta. "Toivon, että olisin sallinut. Toivon, etten olisi lykännyt omaa valaistumistani, omaa oivallustani. Toivon, että olisi ollut vähän rohkeampi. Toivon, etten olisit tehnyt niin paljon myönnytyksiä. Toivon, että minulla olisi ollut silloin tämä selkeä visio, mikä minulla on nyt. Voi, minulla on visio. Kuoleman viittoillessa ja kaiken sen kivun ja muun kera, mitä tähän koettelemukseen liittyy, minä todella toivon."
 
Rakkaat ystäväni, haetaan vain tuo visio nyt. Paljon helpompaa.
 
Sanoin tämän alussa, että se on itse asiassa helppoa, ellette mene itsenne tielle. Saadaan tuo visio nyt.
 
Ja visio – en tarkoita visiota, kuvaa silmillänne. Visio on tiedostamista. Sitä visio merkitsee. Se on tiedostamista.
 
Cauldre antaa minun kertoa mielenkiintoisen tarinan. Hänellä oli kokemus yhtenä iltana, kun hän päivällisen jälkeen istui katsellen jotain idioottimaista televisio-ohjelmaa ja rentoutuen – hän sanoo. Hän rentoutui. Ja yhtäkkiä hän pystyi näkemään ennen kokemattomalla tavalla. Ei ainoastaan silmillään. Hän pystyi näkemään 360 astetta. Vaikka hänen silmänsä oli suljettu, hän pystyi näkemään kaikkeen, takan kiveen, kaappien puuhun, kaikkeen. Hän pystyi näkemään asioihin ja niiden läpi. Hän pystyi aistimaan kaiken ponnistelematta. Ponnistelematta, edes yrittämättä. Yhtäkkiä tietoisuus vain oli siinä. Sellaista se on – yhtäkkiä koko tietoisuus.
 
Eikä tiedostaminen ole lainkaan älyllinen asia. Se vain on siinä. Teidän ei tarvitse tehdä työtä siihen. Yhtäkkiä oivallatte rakenteen. Oivallatte, miten energiat toimivat, miten ne tulevat palvelemaan teitä. Oivallatte, miten olette paras ystävänne ja pahin vihollisenne. Oivallatte, miten menette itsenne tielle. Oivallatte, miten teette myönnytyksiä. Aioin sanoa "jänistätte", mutta teette kovasti myönnytyksiä.
 
Vision muistaminen
 
Tiedätte, miksi olette täällä tässä elämässä. Tunnette tuon sitoutumisen, tuon syvällä palavan sitoutumisen, mutta sitten teette myönnytyksiä. Mennään sen yli. Haetaan tuo visio.
 
Nyt pyydän valoja himmennettävän vähän, jotain kivaa jouluisaa merabh-musiikkia. Aa, kyllä.
 
Visio – se ei merkitse silmiä. Se on sitä tietämistä, mistä olemme puhuneet.
 
(Pehmeä joulumusiikki alkaa)
 
Se ei merkitse, että sinun täytyy tietää kaikki yksityiskohdat siitä, mitä tapahtuu. Se on visio. Visio valaistumisestasi tässä elämässä on aivan tässä.
 
(Tauko)
 
Se ei ole mielen kuva. Sinun ei tarvitse loihtia sitä mielessäsi. Se on visio, se on tietämistä, että tulit tähän elämään sanoen, että on viimeinen elämäsi. Tulit tähän elämään niin sitoutuneena, ettei mikään mene tiellesi. Et edes sinä itse.
 
Pidin aina siitä kohdasta, kun sanoit: "Mikään ei mene tielleni, en edes minä itse."
 
Jos se merkitsee, että on pudottava tikkailta, jouduttava auto-onnettomuuteen – mitä tahansa – et antaisi minkään mennä tiellesi. Sinulla oli sellainen visio – sellainen visio siitä, miksi olet täällä.
 
Se on edelleen olemassa.
 
Tämän kauneus on siinä, ettei sinun tarvitse tehdä mitään. Sinun ei tarvitse työstää tuota visiota. Sinun ei tarvitse selvittää, miten se saadaan tehtyä. Se on jo tehty.
 
Sinun on vain palattava tuohon visioon. Valaistuneeseen ruumiillistuneeseen mestariin. Ei kymmenen vuoden päästä, ei myöhemmin.
 
Juuri nyt.
 
Pelkästään tuo visio, tuo jälleenyhdistyminen riittää. Se siirtää vuoria ja laivoja. Tuo visio, tuo tietäminen ilman epäilyä, tuo rohkea visio on kaikki, mitä tarvitaan. Kaikki muu alkaa vain loksahtaa paikoilleen.
 
Silloin sinulla, mestarilla, voi olla vain vanha kunnon hymy kasvoillasi. Silloin voit sallia energioiden palvella sinua. Silloin et ivaa tai pidättele vaurautta ja rikkauksia, terveyttä. Et laita jalkaa jarrulle.
 
Tuo visio … toit sen tähän elämään.
 
Tuo visio oli toinen kahdesta asiasta, mitä pidit niin kallisarvoisena, niin hyvin kallisarvoisena, että kätkit sen. Et halunnut minkään vääristävän, saastuttavan tai turmelevan tuota visiota. Niinpä kätkit sen niin, ettei se altistuisi tämän maailman koville asioille. Kätkit sen, koska tiesit, että olisit hyvin haavoittuva pimeydelle tässä elämässä, enemmän kuin muissa elämissä.
 
Toistan tämän. Tiesit, että olisit tässä elämässä haavoittuva pimeydelle, enemmän kuin missään muussa. Niinpä kätkit tuon vision, ettei sitä turmeltaisi.
 
Olisit haavoittuvampi pimeydelle, koska olisit herkempi, olisi enemmän tutkimusmatkailija ja tiesit, että tulisi aika, jolloin et voisi juosta enää karkuun pimeyttä – omaasi tai kenenkään toisten. Et voisi juosta sitä karkuun enää. Et voisi piiloutua valoon enää.
 
Todellinen integrointi on kaiken integroimista – pimeyden ja valon, korkean ja matalan, hyvän ja pahan, maskuliinisen ja feminiinisen – joten kätkit tuon valaistumisvisiosi niin hyvin, että voitaisiin melkein sanoa, että unohdit, minne laitoit sen.
 
(Tauko)
 
Mutta minä en unohtanut. Näin, minne kätkit sen. Tiesin, että istuisimme täällä tällä tavalla juuri ennen joulua, pian historiallisen 2012-merkin ohittamisen jälkeen. Tiesin, että tulisi kohta, jolloin et sietäisi enää selviytymistä. Et kestäisi pelkästään kuukausittaisia puheita siitä, miten upeaa valaistuminen voisi olla. Tiesin, että tulisi kohta, jolloin meillä olisi kapina täällä Crimson Circlessä, jos emme edistyisi siinä.
 
Minulla oli siis tuo visio, sinulla oli tuo visio, että istuisimme täällä, pehmeän vuodenaikaan sopivan musiikin soidessa taustalla, kivan hanukkapuun seistessä näyttämöllä, ja tiesin, että puhuisimme taas kerran visiosta. Tuosta visiosta mikä sinulla oli – visio, tietäminen, että valaistuminen oli jo täällä. Ei jossain muualla, vaan täällä.
 
Tuo visio, tuo tietoisuus – ja sitten tämän kasaman muodossa, mikä merkitsee, että se on jo tapahtunut, sanoin: "Vaatii todella uskaliasta ja rohkeaa olentoa hakemaan ja sallimaan tuo visio." Hyvin uskaliasta ja rohkeaa.
 
On yksi asia, että on visio, tietämys valaistumisesta ja pitää sitä etäällä, paljon samaan tapaan kuin pidetään porkkanaa hevosen edessä. On toinen asia, täysin toinen asia sallia se.
 
Tavallaan voitaisiin sanoa, että on johonkin pisteeseen saakka melkein hauskaa, että on tuo visio ja jatkuvasti tehdään työtä sitä kohti ja pidetään se toteutumattomana. Tavallaan hauskaa, tiettyyn pisteeseen saakka. Mutta sitten, no, sitten elämä alkaa valua pois sinusta. Et tunne olevasi enää elossa. Tunnet, että vain selviydyt. Sitä tapahtuu itse asiassa paljon niissä, jotka jatkavat henkistä työtä.
 
Sanoisin, että kaikilla jotka ovat mukana henkisyydessä ja jossain määrin uskonnoissa, on todellinen ja vilpitön halu tuntea jotain suurempaa. Mutta sitten hyvin usein henkinen työ, ryhmät, kirjat, tuotteet ovat vain selviytymiskeino. Ne ovat vain ajanvietettä. Ne ovat vain yksi toteamus Itselle, että Itse ei ole valmis.
 
Ennemmin tai myöhemmin … ennemmin tai myöhemmin väsytte siihen kaikkeen ja tulemme totuuden hetkeen. Se on jo tapahtunut ja se tapahtuu.
 
Hassu asia on, että tällä totuuden hetkellä nyt se ei tapahdu ainoastaan tässä. Se tapahtuu itse asiassa kaikessa menneisyydessäsi. Sen mitä tunnet nyt, tuntee sinä, pikku lapsi jouluaikaan, nuori aikuinen jouluna 20-25 vuotta sitten. Se kaikki tunnetaan.
 
Se on tuon vision muistamista, tuon kauniin vision, tuon sitoutumisen "se on tämä".
 
Nyt kun tunsimme tämän vision ja valaistumissitoumuksen tässä elämässä, seuraava askel on olla rohkea, pöyristyttävä, uskalias ja antaa sen tulla sinuun. Ei enää odottamista tai pidättelyä. Ei enää tyytymistä mihinkään muuhun kuin täyteen oivallukseen. Ei enää ajattelemista. Ei enää epäilemistä. Ei enää pelejä. Se on tämä.
 
Se on tämä.
 
Se on "tee tai kuole". Siis tehdään.
 
(Tauko)
 
Ymmärrän, miksi kätkit vision, miksi teeskentelit, ettei sitä ollut. Voin ymmärtää, miksi et halunnut sen koskaan turmeltuvan. Olisit mieluummin oivaltamatta tai omistamatta sitä, kuin antaisit itsesi tai muiden vääristää sen.
 
Mutta vedetään se ulos taas. Otetaan se sieltä, minne se on kätkettynä, avataan se, aivan kuin avaisit joululahjan. Joo, juuri nyt. Älä odota. Älä odota ensi joulua.
 
Avaa se, aivan kuin se olisi ollut kuusen alla odottamassa sinua.
 
Ole kiltti ja avaa se. Se on valaistumisesi. Se on tiedostamisesi. Se on täyttymyksesi.
 
Tunne se.
 
(Tauko)
 
Näetkö, se oli oikeasti helppoa. Se ei ollut lainkaan vaikeaa.
 
Tuo se nyt vain suoraan sinuun. Tuo se suoraan sisään.
 
(Tauko)
 
Kehoosi, tuo se kehoosi ja mieleesi. Se on elossa. Näe, että se on elossa.
 
Se ei ollut salaisuuksien kirja. Se ei ollut taikasauva. Se olit sinä. Visiosi. Se on elossa.
 
Sinun ei tarvitse tehdä sellaisia asioita, kuin pudota tikkailta tai joutua auto-onnettomuuteen tai saada huonoja uutisia lääkäriltä. Ne ovat vääriä tapoja tuntea olevansa elossa.
 
Tämä visio on elossa. Tuo se itseesi, kehoosi, silmiisi, nenääsi, suuhusi. Anna sen virrata korviisi, vatsaasi, jalkoihisi, päiviisi ja öihisi.
 
Se on elossa.
 
(Pitkä tauko)
 
Vetäkää syvään henkeä. Vetäkää kunnolla syvään henkeä, rakkaat ystäväni.
 
Rakastan tätä aikaa vuodesta. Se on niin taianomainen, niin taianomainen. Taika on hyvin todellista, jos annatte sen olla.
 
Kuten sanoin aloittaessamme, se on helppoa. Se on melko helppoa. Menette joskus itsenne tielle, joo. Menette itsenne tielle epäilyillä ja pidättelyllä. Mutta se mihin menemme nyt, mihin shaumbrat jotka ovat vielä jäljellä, menevät, on oivaltaminen, kokeminen, sen eläminen. Ei vain elämästä selviytyminen ja siitä puhuminen, vaan sen eläminen. Siihen olemme menossa.
 
Se on itse asiassa paljon helpompaa, paljon helpompaa monessa mielessä. Mutta se vaatii teitä olemaan tavallaan pöyristyttävä, tavallaan rohkea – no, todella rohkea – ja olemaan oma itsenne.
 
Tämän myötä, rakkaat shaumbrani, on ollut suuri ilo olla täällä kanssanne. Nyt minun täytyy mennä valmistautumaan juhliinne. Kyllä, olen paikalla. Ja olkaa kilttejä – mitä tahansa teettekin, älkää tarjoilko minulle tai itsellenne mitään muuta kuin parasta. Ei ainoastaan tämän illan juhlissa, vaan elämässä yleensä.
 
Vedetäänpä tämän myötä syvään henkeä ja muistakaa, että …
 
YLEISÖ JA ADAMUS: … kaikki on hyvin koko luomakunnassa.
 
ADAMUS: Hyvää joulua, rakas shaumbra. Kiitos, kiitos. (Yleisö taputtaa)