"Jäähyväiset oppaille"

Esitetty Crimson Circlelle
21.8.1999

Suomentanut Lea Lintunen

Huomautus: Tämä kanavointi annettiin Crimson Circlen tapaamisessa Woodland Parkissa, Coloradossa, James ja Azaya Deuelin kotona. Heidän maalaistalonsa rajoittuu suureen kansallismetsään. Oli myöhäinen ja aurinkoinen iltapäivä ja paikalla oli noin  25 valotyöläistä. Itse kanavointi pidettiin ulkona suuressa piirissä nuotion palaessa keskellä. Kun itse kanavointi alkoi, taivas tummui ja läheltä alkoi kuulua ukkosen jyrinää.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------

TOBIAS:

Ja niin se on rakkaat ystävät, että kokoonnumme yhdessä tässä pyhässä energiassa. Aiemmin tänään ystävämme, jonka kautta tämän viestin saatte – hän, jota kutsumme Cauldreksi (Geoffrey Hoppe) – tuli tähän paikkaan yksinään valmistellakseen energiat ja kutsuakseen meidät paikalle. Kerroimme hänelle odotettavissa olevista muutoksista. Muutoksista, jotka muuttavat sydäntänne ja Maatanne. Ei ole sattumaa, että kuulitte ukkosen jyrisevän. Ei ole sattumaa ystävät, että tunnette pelkoa lähestyvän myrskyn vuoksi, sillä niin kuuluu ollakin. Sillä tänä iltana puhumme peloista. Puhumme kaaoksen ja myrskyn keskellä elämisestä. Ja puhumme siitä, kuinka säilyttää tyyneytensä, kun kaikkialla ympärillä kuohuu. Asiat ovat niin kuin niiden kuuluukin olla. Tai kuten olemme sanoneet aiemminkin, sattumia ei ole.

Pyydämme nyt lupaanne johdattaa teidät hieman erilaiseen paikkaan. Kuulette sanat. Tiedätte fyysisen ruumiinne pysyvän tässä ympyrässä – tässä pyhässä paikassa – mutta luvallanne oppaanne, Henki ja perheenne johdattavat teidät toiseen tietoisuuteen tänä iltana. Jälkeenpäin saatatte muistaa tekemänne matkan tai sitten ette. Näin energia välittyy selvemmin ja ymmärrätte paremmin rakkauden, jota tunnemme teitä kohtaan. Saatte mahdollisuuden olla hetken yhdessä Todellisen Minänne kanssa. Joten pyydämme teitä nyt antamaan suostumuksenne joko ääneen tai sydämessänne. Ottakaa oppaitanne ja Henkeä kädestä, jotta voimme viedä teidät toiseen tietoisuuteen. Pyydämme Cauldrea olemaan hetken hiljaa.

(Hiljaisuus)

Energiankutojat – ja heitä on paljon – tulevat mukananne. He tulevat tähän toisenlaisen tietoisuuden paikkaan, jota   nyt luodaan. Sillä aikaa, kun transformaatio tapahtuu, minä, Tobias, puhun Cauldren kautta. Siirrän energiaa Tohtorin (Tri. Melanie Wolf) kautta; ja kirjaimellisesti kanavoin kaikkien teidän kauttanne tänä iltana.

Crimson Councilin teemana on ollut alusta lähtien ne monet muutokset, jotka joudutte läpikäymään. Olette äskettäin siirtyneet Uuteen Energiaan. Tämä mahdollistaa uuteen tietoisuuteen siirtymisen. Siitä haluamme keskustella kanssanne tänä iltana.

Pyydämme kaikkia täällä tänä iltana mukana olijoita tunnustamaan pelotta luonnon läsnäolon; tunnustamaan oppaittensa läsnäolon ja ennen kaikkea enkelinsä läsnäolon – Todellisen Minänsä läsnäolon. Pyydämme teitä istumaan pelkäämättä ympärillänne riehuvaa myrskyä, sillä se on vain metafoora tulevista tapahtumista. Istukaa rauhassa, vaikka Maa järkkyy ja taivas jyrisee. Valaistunut ihminen voi tehdä niin.

Ennen kuin jatkamme tämän illan opetusta, viimeistelemme energioiden sulautumisen tälle kerralle. Joku haluaa lähestyä teitä henkilökohtaisesti, koskettaa teitä, yhdistyä kanssanne. Olkaa hetki hiljaa, kun hyväksytte todellisuuteenne, Todellisen Minänne, Jumalallisen Minänne. Sillä tämä Minänne haluaa syvästi olla kanssanne, sillä on kulunut ikuisuuksia siitä, kun olette tietoisesti yhdistyneet. Sallikaa halaus. Sallikaa sulautuminen. Tuntekaa rakkaus. Minä-Minälle. Yksi ja Ainut-Yhdelle ja Ainoalle. Henki-Hengelle.

(Hiljaisuus)

Jokainen teistä täällä tänä iltana on erityisessä paikassa erityiseen aikaan. Puhumme hetken siitä, missä olette olleet, keitä olette ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Kuten kaikki sydämessänne tiedätte, olette mahtavia enkeleitä naamioituneina 3D-ihmisiksi. Todellakin olette mahtavia enkeleitä. Tämä mahtava enkeli ei tule ylhäältä yhtyäkseen kanssanne. Se ei tule paikalle mahtavissa taivaallisissa vaunuissa. Tämä mahtava enkeli tulee sisältänne ja tiedätte sen aina olleen siellä.

Kaikki teistä ovat olleet universumin työntekijöitä. Ette pälkästään tässä tiedostamassanne universumissa, vaan myös monissa sitä ympäröivissä universumeissa. Olette olleet monissa paikoissa ja ulottuvuuksissa ja olette kokeneet paljon. Olette kaikki työskennelleet yhdessä kaikissa noissa paikoissa. On vaikea selittää tätä lineaarisesti, joten ajatelkaa asiaa ympyränä. Monet entiset kokemuksenne tapahtuvat tällä hetkellä. Ei ole kyse pelkästään Maan päällä viettämistänne elämistä. On kyse monista, monista identiteeteistä, joita olette esittäneet, ja monista paikoista, joissa olette olleet.

Ja tuli aika Hengen ymmärtää energioiden tasapaino, sillä universumissa oli taisteltu ja sodittu paljon ja pitkään. Kaikki osapuolet olivat väsyneitä. Luonnollista ratkaisua ei löytynyt, joten luotiin paikka nimeltä Maa. Energiat ja niiden mallit asetettiin paikoilleen ja mahtava asia nimeltä kaksinaisuus käynnistettiin. Ja sitten kutsuttiin mahtavimmat enkelit paikalle. He olivat niitä, joilla oli eniten kokemuksia ja saavutuksia. He tulivat tähän paikkaan, jota olemme kutsuneet Ensimmäisen Luomistyön viimeiseksi kokeiluksi.

Ystäväni, nuo enkelit ovat te ja muut Maan ihmiset. Tulitte tänne ja elitte (suurin osa teistä) monia, monia elämiä Maan päällä. Mutta historianne ja sukuperänne juurtavat paljon kauemmas universumiin. Ne jatkuvat kaikkeen luotuun. Aikanne Maan päällä on ollut vain silmänräpäys. Olette eläneet verhon peittäminä tietämättä kuka olette ja uskomatta suuria mestareita, jotka ovat yrittäneet kertoa teille sen. Kun enkelit ilmestyivät öisin, ette uskoneet heidän sanojaan. Kaksinaisuus, verho, oli niin voimakas, että valitsitte inkarnoitumisen Maan päälle uudestaan ja uudestaan. Palasitte, koska tiesitte sen loppujen lopuksi hyödyntävän koko luomakuntaa – Kaikkea Mikä On.

Olemme itkeneet tänään, sillä meidän on vaikea kuvitella millaista on olla tuntematta yhteys Kaikkeen Mikä On. Tämä on todellakin suurin tuska. Tätä kirkkonne ovat kutsuneet perisynniksi. Mutta ei kyse ole synnistä. Se on teidän valitsemanne kunnianosoitus. Suostuitte unohtamaan, kuka todellisuudessa olette.

Ystäväni, katsomme teitä kaikkia tänä iltana. Ettekä vieläkään ymmärrä… vieläkin järkeistätte tätä konseptia… ette vielä ymmärrä sydämissänne mistä on kyse. Mutta sekin päivä koittaa pian.

Polkunne Maan päällä… puhutaan siitä hetki. Ensin meidän on selvennettävä jotakin, mikä liittyy ihmisiin ja eritoten valotyöläisiin. Se, mitä sanomme teille tänä iltana on annettu meidän ja Hengen totuudessa. Tarkoitus ei ole leimata ketään paremmaksi tai huonommaksi, sillä tiedätte Kaiken Olevan Yksi. Mutta kerromme teille valitsemastanne erityisestä polusta ja asetamme teille haasteen.

Kaikkien niiden Maan päälle tulleiden enkeleiden joukossa oli erityinen ryhmä. Ryhmä, joka on perhe. Te kuulutte tähän ryhmään yhdessä noin 8 miljoonan muun valotyöläisen kanssa. Teissä kaikissa on erityisiä ominaisuuksia, joita muilla ihmisillä ei ole. Jokainen teistä tuli tänne tiettyjen poikkeavien energeettisten ominaisuuksien kanssa. Jos jäljitätte omaa ja muiden valotyöläisten polkua, huomaatte olleenne paljon tekemisissä uskontojen kanssa entisissä elämissänne. Ja henkisen etsinnän kanssa. Ja energian parissa työskentelyn kanssa.

Muillakin Maan päällä olevilla ihmisillä on omat ainutlaatuiset energeettiset ominaisuutensa. Mutta tänä iltana puhumme teistä. Jokaisella teistä on ominaisuus kantaa ja kannatella suuria määriä sitä, mitä valoksi kutsutte. Valo piilotettiin teiltä, mutta kytkettiin Maan ja sen yläpuolella oleviin verkkoihin, jotta tietty tasapaino säilyisi. Tämä kevyt kristallivalo teissä ja muissa valotyöläisissä on säilyttänyt tarvittavan valon tasapainon ja yhteyden kolmannen ulottuvuuden ja korkeimpien ulottuvuuksien välillä. Olette kantaneet näitä energioita hyvin, vaikkette ole edes tiedostaneet näin tekevänne.

Tiesitte kuten Henkikin, että oikeaan aikaan Maan historiassa paljastettaisiin nämä energeettiset ominaisuudet, tämä nestemäinen valo. Ennen kuin edes kuulette sanamme, tiedätte, että aika on nyt tullut. Siksi jokainen teistä tuntee sisällään haasteen. Siksi olette täynnä intoa ja odotusta. Ystäväni, kuulemme jokaisen teistä lupaavan päivittäin jatkavansa polkunsa kulkemista. Sillä sisimmässänne tiedätte, miksi olette Maan päällä juuri nyt.

Tiedätte hyvin Maan käyvän läpi muutosta. Ehkä muut ihmiset eivät ole tarpeeksi herkkiä tunteakseen tämän, mutta te olette. Olette tietyllä tavalla kulkemassa tunnelin läpi. Tämä on ulottuvuuksien, ajan ja paikan tunneli, energiatransformaation tunneli. Käytte läpi jotakin, joka muuttaa ensin teidät itsenne. Sitten autatte muita ihmisiä läpikäymään saman muutoksen ja sen jälkeen autatte koko Maata ja universumia.

Tämä ryhmä, täällä kokoontuva perhe ja valotyöläisten perhe tällä planeetalla, ovat ensimmäisten joukossa läpikäymässä muutosta. Siihen kuuluu ennen kaikkea pelon muodonmuutos sisällänne. Kun kuljette pelkojen läpi, muunnatte kaikki energiat ja muutatte ne rakkauden energiaksi. Tätä energiaa käytetään (kuten olemme päättäneet kutsua sitä) Toisen Luomistyön kylvämiseen. Teette erittäin vaikuttavaa työtä edes tietämättä keitä olette!

Kaikista suurimmat teitä kohtaavat haasteet liittyvät pelkoihin. Nämä pelot ovat ulkopuolellanne ja sisäpuolellanne. Pyydämme teitä yksinkertaisesti tanssimaan niiden läpi. Kuten tänä iltana, kun lähestyvä myrsky pelotti teitä ja siitä huolimatta pysyitte paikoillanne ja kohtasitte pelkonne. Tiesitte myrskyn olevan pelkästään illuusio. Tiesitte voivanne muuttaa sen. Tiesitte olevanne turvassa.

Pelot jatkavat ilmestymistä elämäänne. Ne ovat kuin nilkkoihinne asetetut painot, jotka yrittävät pitää teidät paikoillanne. Joskus ne näyttävät läpipääsemättömiltä muureilta, joiden ympäri tai lävitse ei voi päästä. Ystäväni, kun näin tapahtuu, muistakaa kuka olette. Muistuttakaa itseänne sanoin: "Minä Olen Se Kuka Olen. Olen Kaikkea Mitä Olen. Olen Kaikkea Mitä Olen ja Olen Kaikki Mitä On. Olen Yksi".

Ottakaa tämä energia, rakkaat ystävät, ja kulkekaa elämäänne saapuvien pelkojen läpi. Kulkekaa niiden läpi nopeasti, sillä jos jähmetytte paikoillenne tai odotatte ja viivyttelette, alkavat pelot kasautua nopeasti. Alkuperäinen kiven kokoinen pelkonne muuttuu ensin lohkareen ja sitten vuoren kokoiseksi. Kulkekaa pelkojenne läpi nopeasti. Muistakaa kuka olette.

Olette kulkeneet pitkän matkan tässä elämässä. Olette kohdanneet monia emotionaalisia haasteita. Tämä on ollut valotyöläisen merkki. Olette kohdanneet monia vaikeuksia elämä toisensä jälkeen. Olette kulkeneet vaikeaa, mutta palkitsevaa ja kaunista polkua, erittäin värikästä polkua. Olette nyt saapuneet vaikeaan etappiin. Kaikkina päivinä, kaikkien elämienne aikana teitä on ohjattu. Apunanne on ollut enkeleitä. Ympärillänne on ollut oppaita. Ne ovat vaihtuneet, mutta ympärillänne on aina ollut ryhmä auttamassa.

Kuten olette oppineet viime kuukausina ja vuosina, nämä oppaat eivät ole voineet tehdä asioita puolestanne, mutta ne ovat pystyneet kuiskaamaan rakkauden ja rohkaisun sanoja korvaanne. Ne ovat pystyneet lohduttamaan teitä, kun halusitte antaa periksi. Ne ovat pystyneet vierailemaan luonanne öisin ja itkemään puolestanne kyyneleitä, jotka huuhtoivat osan vaikeuksista ja kivusta pois. Teillä on aina ollut apua ympärillä, sillä meidän tehtävämme on ollut olla perheenne ja parhaat ystävänne.

Olemme nyt tulleet polulla kohtaan, jossa on kuilu. Kuilun yli ei kulje siltaa, rakkaat ystävät. On vain syvä rotko. Ette voi nähdä kuilun toista päätä, koska sitä ympäröi sumu. Ette tiedä, kuinka pitkälle teidän on hypättävä. Ette edes tiedä yksityiskohtaisesti, miksi teitä on pyydetty hyppäämään.

Ja tässä kohdassa polkua meidän on aika hyvästellä teidät. Oppaanne ja seuralaisenne on aika sanoa teille hyvästit. Sillä tällä kertaa emme voi tulla mukananne. Eivät elämästä toiseen teitä seuranneet oppaanne, taivaalliset ystävänne, joiden luona vierailette öisin eikä perheenne Crimson Council  voi tulla mukananne. Ja niin on hyvä. Saatatte kysyä miksi – miksi teidän on lähdettävä tälle matkalle yksin – ja se on varsin yksinkertaista. Ette voi tunnistaa omaa jumalallisuuttanne, Jumalaa itsessänne, jos meidän energiamme ovat liian lähellä, jos energiamme ympäröivät teitä. Siksi sanomme hyvästit ainakin joksikin aikaa ja lähetämme teidät matkalle yksin. On teidän kaikkien aika yhdentyä siihen, kuka todellisuudessa olette.

Nyt pelot ilmestyvät! Seisotte kuilun partaalla tietämättä kuinka leveä se on ja osaamatta edes lentää. On aika teidän kaikkien tutkia sieluanne, muistaa kuka olette, kohdata suurimmat pelkonne ja yksinkertaisesti kävellä niiden läpi. Kaikki järkiperäiset, rationaaliset ajatuksenne eivät toimi nyt. Tämä on totuus. Olemme sanoneet tälle ryhmälle ja muillekin jo aiemmin, että nyt ei ole oikea aika mennä etsimään kirjoista ohjeita kuilun ylittämiseen, sillä niitä ei ole kirjoihin kirjoitettu. Nyt ei ole oikea aika etsiä lohtua ennen lukemistanne sanoista. Nyt ei ole oikea aika kutsua oppaita apuun. Sillä on olemassa korkeampi voima, suurempi rakkaus, joka kiihkeästi odottaa kutsuanne.

Suurin haaste, jonka tulette kohtaamaan, on luottamus. Ihmisinä ette ole onnistuneet oikein hyvin luottamaan itseenne. Olette oppineet luottamaan mieleenne. Joutuessanne vaikeuksiin olette luottaneet oppaisiinne ja Henkeen. Mutta teitä ei ole koskaan haastettu luottamaan itseenne kuten nyt. Ystäväni, ette voi nyt kääntyä muiden kuin Itsenne puoleen. Taikasanoja ei ole. Eivät edes mahtavimmatkaan arkkienkelit, joista monet ovat täällä läsnä, voi olla kanssanne, kun ylitätte kuilun. Kyse on luottamuksesta. Pelko on haasteenne, jumalallisuus tavoitteenne.

Tämä on siunattu hetki. Kaikki teistä käyvät läpi tämän siunatun ajan. Tietäkää se, kun rohkeasti kävelette pelkojenne läpi. Tietäkää se, kun kutsutte Kaikkea Mitä Olette, kun valitsette sydämessänne haluavanne olla jumalallinen ihminen. Sallikaa järkenne ohjata teitä3D:ssä, mutta antakaa sydämenne kantaa teidät Kotiin.

Tämä on jumalallista aikaa. Ympärillänne tulee olemaan myrskyjä. Älkää kiinnittäkö niihin huomiota. Älkää ruokkiko niitä energialla, sillä teillä ei tule olemaan paljoakaan ylimääräistä energiaa muille jaettavaksi. Teidän on annettava kaikkenne sille, mitä tulette käymään läpi. Se tarkoittaa, että teidän on nukuttava mahdollisimman paljon pysyäksenne vireessä. Se tarkoittaa, että teidän on tasapainotettava ravintonne ja juomanne, jotta saisitte niistä kaiken tarpeellisen. Ja se tarkoittaa ystäväni, kuten olette kirjoittaneet papereihinne tänä iltana (tarkoittaa aikaisemmin tapahtunutta vapauttamisseremoniaa) että vapautatte kaiken teitä pidättelevän. Sen pitäisi olla suuri hetki, kun annatte tulen viedä vanhat, itseänne pidätelleet energiat ja muuttaa ne uusiksi energioiksi, jotka kantavat teidät kuilun yli.

Emme anna aikarajaa tälle prosessille. Se tapahtuu teille kaikille lähitulevaisuudessa. Kun valmistaudutte tähän, kun prosessi käynnistyy, tulette ensin näkemään muutokset Maan päällä. Sillä Maa on päättänyt vapauttaa vanhoja energioita.

Maa tulee jyrisemään maailmanne eri osissa. Monet ihmiset tulevat jättämään fyysiset ruumiinsa näinä aikoina. He tietävät sielunsa tasolla, etteivät he ole valmiita ylittämään kuilua. Ja he tietävät teidän tarvitsevan sitä energiatasapainoa, jota heidän lähtemisensä täältä merkitsee. He luovat tasapainon kolmannen ulottuvuuden ulkopuolella toimittaakseen teille tarvitsemanne energian. Kyllä, voi todellakin sanoa heidän antavan henkensä, jotta te pääsisitte eteenpäin. He tietävät sydämissään, etteivät he ole valmiita kulkemaan vaikeuksien läpi saavuttaakseen jumalallisuuden, kuten te olette valmiita tekemään.

Saatamme käyttää suureellisia sanoja tänä iltana. Jotkut täällä eivät edes muista niitä myöhemmin. Toistamme, että kaikki teille välittämämme tulee totuudesta.

Tulevaisuudessa, kun tunnette pelon energiat ympärillänne, yksinkertaisesti kävelkää niiden läpi. Pystytte tekemään niin. Kun mielenne haastaa teidät ja kysyy, kuka oikein luulette olevanne, kertokaa sille olevanne yhtä Hengen kanssa. Ja muistuttakaa sitä, että sillä on Maan päällä kaunis tarkoitus, mutta se ei ohjaa ja näytä suuntaa elämällenne.

Ja ystäväni, oppikaa luottamaan itseenne. Oppikaa luottamaan itseenne syvimmillä tasoilla. Älkää laskeko meidän varaamme. Älkää laskeko oppaidenne tai enkeleiden varaan, sillä me emme voi auttaa teitä tällä kertaa. Suoriudutte tästä yksin. Oppikaa tuomaan esiin syvä luottamuksenne itseenne. Rukoukset, joita rukoilette saadaksenne voimaa, tulisi suunnata omaan Jumala-itseenne.

Tulee päivä, jolloin heräätte ja tunnette, että matto on vedetty altanne. Tietäkää, että kyseessä on yksinkertaisesti pelon tuntemus. Sillä tuolla hetkellä ne, jotka ovat olleet ympärillänne, joutuvat vetäytymään. Se voi tuntua hyvin epämiellyttävältä, mutta muistakaa silloin tämän iltaiset sanamme.

Muistakaa, että myös perheenne käy tätä läpi. Perheenne, joka istuu täällä tänään ihmisten ympyrässä. Tietäkää,.että jonakin päivänä oppaanne ja Crimson-perheenne tapaavat teidät jälleen. Kun näin tapahtuu, näytätte erilaisilta   ja tunnette eri tavalla kuin ne ihmiset, jotka istuvat täällä tänään. Tulette olemaan hyvin erilaisia.

Rakastamme teitä kaikkia syvästi. Pudistamme edelleenkin päätämme ihmetyksestä, kun katsomme tekemäänne työtä. On todellakin suurin mahdollinen uhraus unohtaa, kuka todellisuudessa on. On aika herätä nyt.

Ja niin se on.

 

 

Crimson Councilin Tobiasta kanavoi Geoffrey Hoppe eli  "Cauldre", joka asuu  Goldenissa, Coloradossa.   Tobiaksen tarinan, kuten se esiintyy raamatullisessa Tobitin Kirjassa,voi löytää Crimson Circlen nettisivuilta www.crimsoncircle.com.  Tobias materiaaleja on tarjottu ilmaiseksi valotyöläisille ja  Shaumbroille ympäri maailmaa elokuusta 1999 lähtien, jolloin Tobias ilmoitti ihmiskunnan siirtyneen tuhoutumisen mahdollisuuden yli Uuteen Energiaan.

Crimson Circle on maailmanlaajuinen ihmisenkelien verkosto, joka siirtyy ensimmäisten joukossa Uuteen Energiaan. Kun he kohtaavat ylösnousemuksen ilot ja haasteet, he auttavat samalla muita ihmisiä heidän matkallaan jakamalla, välittämällä ja opastamalla. Yli 70,000 ihmistä vierailee Crimson Circlen nettisivuilla kuukausittain lukeakseen uusimman materiaalin ja keskustellakseen kokemuksistaan.

Crimson Circle tapaa joka kuukausi Denverissä, Coloradossa, jossa Tobias esittää viimeisimmän tiedon Geoffrey Hoppen kautta.

Crimson Circlen tapaamiset ovat avoimia kaikille. Crimson Circleä rahoittavat Shaumbrat ympäri maailmaa.

Crimson Circlen tarkoitus on toimia ihmisoppaina ja opettajina niille, jotka vaeltavat sisäisen henkisen heräämisen polkua. Tämä ei ole evankelinen missio. Pikemminkin sisäinen valo johdattaa ihmiset ovellenne myötätunnon ja välittämisen toivossa. Tulette tietämään miten toimia ja mitä opettaa hetkellä, jolloin omalle matkalleen lähtevä kallisarvoinen ja ainutlaatuinen ihminen saapuu luoksenne.

Jos lukiessanne tätä aistitte totuuden ja yhteyden, olette todellakin Shaumbra. Olette opettaja ja ihmisopas. Sallikaa jumalallisuuden siemenen kukoistaa sisällänne nyt ja aina. Ette ole koskaan yksin, sillä perheenne on vieressänne ja enkelit ympärillänne.

Voitte vapaasti jakaa tätä tekstiä ilmaiseksi ja ei-kaupallisessa mielessä. Jakakaa tieto kokonaisuudessaan mukaan lukien nämä sivuhuomautukset. Kaikkeen muuhun käyttöön on saatava kirjallinen lupa Geoffrey Hoppelta, Goldenista, Coloradosta. Yhteystiedot löydätte nettisivulta: http://www.crimsoncircle.com

© Copyright 1999 Geoffrey Hoppe, Golden, CO 80403. All rights reserved.