"Vastatkaa myöntävästi tanssikutsuun"

Esitetty Crimson Circlelle
7.4.2001
Suomentanut Lea Lintunen

Tobias: Ja niin se on rakkaat ystävät, Shaumbrat ja opettajat, että kokoonnumme jälleen kerran rakastavaan piiriimme. Kiitämme teitä siitä Shaumbrat, että toivotatte meidät tervetulleiksi tähän tilaan ja seuraanne tänä päivänä. Meillä on niin paljon puhuttavaa, niin monia asioita käsiteltävänä. Tulemme välittämään teille uutta tietoa, joka saa teidät uudelleen ajattelemaan entisiä toimintatapojanne. Se saa teidät ajattelemaan uudelleen keitä olette, pitämään itseänne todellisina luojina.

Pyydämme teitä seuraavien minuuttien aikana yksinkertaisesti avaamaan sydämenne ja olemuksenne kaikkien enkelien ja entiteettien virratessa tähän tilaan. Ne liittyvät seuraanne tänä Luoja-sarjan yhdeksäntenä oppituntina. Koska astutte ensimmäisinä uuteen energiaan, olette sen opettajia. Te olette niitä, jotka ovat matkustaneet pitkää polkua ja suostuneet astumaan ensimmäisinä uuteen tilaan ja ulottuvuuteen.
Olette suostuneet toimimaan opettajina muille.

Olemme kertoneet teille aikaisemminkin, ettei Cauldre (Geoffrey Hoppe) kanavoi Tobiasta tai  Crimson Councilia. Tobias istuu täällä ja kanavoi teitä Cauldren kautta. Me kanavoimme teitä! Me keräämme teidän kokemuksenne, energianne, ajatuksenne ja unenne, ja käännämme ne sitten Cauldren kautta takaisin teille. Kerromme näiden tapaamisten aikana vain hyvin vähän teille täysin uutta tietoa. Viestiemme pitäisi herättää teissä vastakaikua, sillä me todellakin kanavoimme teitä. Keräämme kaiken tietonne ja oppimanne, ja sitten esitämme sen teille erilaisesta näkökulmasta. Me kanavoimme teitä. Tämä lausuntomme sisältää paljon muutakin, jonka tulette ymmärtämään omaksuessanne oman jumalallisuutenne, puhjetessanne kukkaan uudessa talossanne. Me kanavoimme teitä ja olemme niin iloisia siitä, että olette kutsuneet meidät tänne.

Rakkaat ystävät, käyttäkää muutama hetki tietoiseen hengittämiseen. Hengittäkää syvään, sisimpäänne asti. Hengittäkää sisään rakkaus, jota tuomme mukanamme tänä päivänä. Hengittäkää sisään kunnioituksemme. Hengittäkää sisään ystävien, perheen ja Shaumbrojen energiaa, jota virtaa tähän tilaan tunnksi, tai ehkä sittenkin yli tunniksi.
(hykertelyä) Hengittäkää sisään. Hengittäkää sisään kunnioitus, jota tunnemme saadessamme istua kanssanne täällä tänään. Kunnioitamme matkaanne, sitä että siirrytte uuteen energiaan, läpikäytte muutoksia ja päästätte irti vanhoista asioista voidaksenne toimia uuden energian opettajina.

Tiedämme, että jotkut teistä arastelevat.
Ette tunne olevanne tämän hetken arvoisia ettekä ansaitsevanne suurta sisäänvirtaavaa rakkautta. Näemme teidät ja hymyilemme teille. Tunnemme teidät hyvin, sillä olemme yhtä perhettä, vaikka teidän voikin olla vaikea ymmärtää sitä. Tiedämme, että kuulumme samaan perheeseen. Olette ujoja ja hiljaisia, jotka tuntevat polttavaa intohimoa sisimmässään. Mielissänne pyörii monia kysymyksiä. Tiedätte että jotain on tekeillä, mutta silti istutte nurkassa hiljaa. Ette oikein ymmärrä miksi Henki, minä Tobias tai Crimson Council kunnioittaisi teitä ja polvistuisi jalkojenne juureen kuten me teemme. Teillä on aikaa ujot, hiljaiset ja epävarmat. Teillä on aikaa. Tiedätte kyllä milloin on sopiva aika ottaa askel eteenpäin. Tiedätte kun aika koittaa olla rohkeita, sanoa sanottavanne ja ryhtyä toimiin uudessa energiassa.

Ottakaa sillä välin vastaan hymymme ja rakkautemme. Hyväksykää kunnioituksemme. Kunnioitamme teitä, koska menneisyytenne on ollut niin pitkä. Polkunne on ollut täynnä monia, monia kokemuksia. Tiedämme mitä olette tehneet. Olemme nähneet ja tunteneet kaiken.
Kaikki on tallennettu. Arat, ujot ja hiljaiset… pian koittaa aika, jolloin voitte hyväksyä sisimmästänne kumpuavan jumalallisuuden. Tulette ymmärtämään – jos ette nyt niin myöhemmin – teille tuomamme energian. Käännymme erityisesti teidän puoleenne tänä iltana. Olette aivan yhtä erityisiä ja rakastettuja kuin kuka tahansa täällä istuva tai tätä kuunteleva ja lukeva. Näemme sydäntenne hohtavan. Puhumme juuri teille.

Kuten aina näin kokoontuessamme, seuraamme liittyy kutsuvieraita. Ne tulevat tänne ottaakseen osaa tähän upeaan tapahtumaan. Ne tulevat tänne tarkkailemaan, katsomaan miltä näyttää omaa jumalallisuuttaan integroiva ihminen. Meidän puolellamme on monia, monia uteliaita, jotka jonottavat päästäkseen tänne. Tänään joukkoomme liittyy erityinen ryhmä vieraita, jotka tulevat istumaan toiseen ympyrään. Te ihmiset istutte ensimmäisessä ympyrässä. Sitten istuvat vieraamme, jotka tulevat tänne tarkkailemaan ja seisomaan vierellänne, kunnioittamaan teitä ja jakamaan kanssanne muutaman hymyn ja kyyneleen.
Ne istuvat toisessa ympyrässä. Kuluneiden minuuttien aikana ne ovat ottaneet paikkansa seurassanne.

Tiedättekö, että kokoontuessamme näin luomme uutta energiaa, uuden ulottuvuuden? Se ei ole osa Maata eikä myöskään osa meidän puoltamme. Se on uusi jumalallisuuden ulottuvuus. Sitä luodaan, kun avaatte sydämenne ja vastaanotatte ei-fyysisessä muodossa olevat entiteetit. Sellaista ulottuvuutta luodaan täällä juuri tällä hetkellä.


Tänä iltana toisessa ympyrässä istuvat tuntevat teitä ja matkaanne kohtaan erityistä kiinnostusta. Ne tuntevat erityistä kiinnostusta sitä kohtaan, että jatkatte matkaanne uuteen energiaan tullaksenne opettajiksi. Vieraidemme henki tulee vierailemaan tänä päivänä, sillä ne kuten monet muutkin haluavat varmistuksen siitä, että olette oikealla polulla. Ne tulevat takaisin luoksenne tässä elämässä kuukausien tai vuosien kuluttua. Silloin ne istuvat kanssanne ihmismuodossa.


Tänään toisessa ympyrässä istuvat tulevat olemaan oppilaitanne. Ne tulevat saapumaan luoksenne opetusta ja parantumista etsien. Ne tulevat ilmaantumaan elämiinne mystillisin tavoin. Ne etsivät teidät. Ne eivät tiedä miten ja miksi, mutta ne tulevat luoksenne. Ne näkevät, tuntevat ja aistivat polun kulkeneen ihmisen viisauden. Ihmisen, joka on hyväksynyt oman jumalallisuutensa, siirtynyt uuteen energiaan ja työskentelee nyt tuosta ulottuvuudesta ja värähtelystä käsin.
Toiseen ympyrään kerääntyvät täyttävät nyt huoneen. Ne seuraavat teidän jälkiänne vanhasta energiasta uuteen. Ne tulevat tarvitsemaan ihmisoppaita. Ne tulevat tarvitsemaan opettajia, jotka ovat ylittäneet kuilun vanhasta uuteen ja voivat vakuuttaa oppilailleen, että se on mahdollista.

On mielenkiintoista huomata, että olette olleet vieraidemme opettajia myös menneisyydessä. Olette istuneet entisissä elämissä temppeleissä, kirkoissa ja luokkahuoneissa yhdessä.
Olitte niiden opettajia. Tämä ei siis tule olemaan uusi kokemus teille kummallekaan. Olette läpikäyneet yhdessä samoja asioita ennenkin.

Ne tiesivät teidän kävelevän ensimmäisten joukossa uuteen energiaan. Ne nostivat kätensä pyytäen puheenvuoroa ja sanoivat: "Kun olette päässeet läpi, olkaa meidän opettajiamme. Näyttäkää meille kuinka keho ja mieli parannetaan, ja kuinka rakastaa omaa henkeä." Vieraamme ovat paikalla hyvästä syystä. Ne hurraavat teille oikeutetusti. Ne tietävät, kuinka vaikeaa on olla ensimmäisinä ja joutua luopumaan kaikista rakkaista asioista kuten perheestä, urasta, terveydestä ja jopa omasta identiteetistä. Ne tietävät kuinka haasteellista se on. Sen vuoksi ne eivät ilmoittautuneetkaan vapaaehtoisiki! (yleisö nauraa) Mutta ne tiesivät, että teistä tulisi hyviä opettajia. Ne tulevat tänne tänään tietäen, että käytte läpi näitä oppitunteja ja irtipäästämisen kokemuksia pystyäksenne hyväksymään kaikki asiat niin kuin ne ovat, ja loppujen lopuksi voimaantumaan.

Ne ovat yhtä lailla hämmästyksissään tekemänne työn johdosta kuin mekin. Teette väkevää ja uskomatonta työtä palvellaksenne Henkeä ja Kaikkea Mitä On. Ettekä edes vielä tajua mitä teette! Ette ymmärrä keitä olette ja millainen vaikutus teillä on muihin ihmisiin. Ette myöskään ymmärrä millainen vaikutus teillä on Maa-planeettaan ja sen tietoisuuteen. Ette näe vielä kuinka muutatte koko universumia ja Kotia. Tänään, huomenna ja tulevaisuudessa tekemänne työ muuttaa kaikkea ympärillänne. Aivan, se muuttaa Kotianne, Kuningaskuntaa josta saavuitte maapallolle.

Olemme puhuneet paljon Jack-nimisen prinssin tarinasta (edellisissä kanavoinneissa), joka on teidän tarinanne. Olemme puhuneet Kotoa lähdöstänne, seikkailijaluonteestanne, maapallolle saapumisestanne ja siitä, kuinka otitte itsellenne fyysisen muodon ja unohditte keitä olette. Istuessanne täällä tänään ajatuksenne, tekonne ja toimintanne todellakin muuttavat myös Kotia.


Meistä on käsittämätöntä, että ette huomaa tekemänne työn mahtavuutta.
Luulette, että elämäänne ei kuulu muuta kuin fyysinen keho ja selviytyminen päivästä toiseen. Teidän työnne muuttaa Kotia, ja siksi teitä kunnioitetaan ja kiitetään. Ja kuten olemme sanoneetkin, niin joskus koittaa päivä, jolloin hurraamme ja nauramme tälle asialle yhdessä. Kun pystytte avaamaan henkiset silmänne, niin näette millainen vaikutus teillä on koko luomakuntaan, ei pelkästään tähän universumiin vaan koko luomakuntaan.

Meiltä on usein kysytty tätä kysymystä: "Palaammeko Kotiin siirtyessämme elämästä toiseen?" Vastaus kuuluu – henkilölle joka aikoi kysyä tätä myöhemmin illalla – "Ei." Siirrytte kuolemanne jälkeen paikkaan, joka ominaisuuksiltaan muistuttaa Kotia. Tapaatte siellä perheenne ja enkelit, jotka työskentelevät kanssanne saavuttaaksenne tasapainon kuoleman jälkeen. Ne työskentelevät valmistaakseen teidät seuraavaa elämää varten, mutta tämä paikka ei ole teille kerran niin tuttu Koti. Jos palaisitte Kotiin, ette koskaan suostuisi inkarnoitumaan uudelleen Maan päälle. Olisi liian vaikeaa palata takaisin. Ja sen lisäksi, rakkaat ystävät, jos palaisitte nyt takaisin Kotiin, ette tunnistaisi sitä samaksi paikaksi kuin se oli teidän lähtiessänne. Teidän ja muiden ihmisenkeleiden tekemä työ on muuttanut sen luonnetta ja värähtelyä sekä erityisesti sen syvyyttä.


Jonain päivänä pystytte muistamaan koko matkanne. Teillä tulee olemaan käytössänne ns. kirjasto, josta voitte poimia muistoja. Ja jos vielä puhutaan paluusta Kotiin, niin kyllä me teidät tunnemme! Tiedämme, että olette seikkailijoita. Kun siirrytte uuteen energiaan ja teette "kvadhypyn" numero neljän energiaan – voi hyvät ystävät, tunnemme teidät liiankin hyvin. Haluatte jälleen matkalle tuntemattomaan, luomaan uusia ulottuvuuksia ja paikkoja. Jalkanne eivät koskaan pysy paikoillaan. Olemme vierellänne lähtiessänne uudelle matkalle, aivan kuten olemme aina olleet.


Rakkaat ystävät, huone on nyt asianmukaisesti tasapainotettu ja se on täynnä entiteettejä, jotka odottavat jonossa päästäkseen työskentelemään kanssanne. Teillä on paljon opetettavaa niille. Kyllä, ne tulevat väittelemään kanssanne monesta asiasta, aivan kuten tekin väittelette Tobiaksen kanssa. (hykertelyä) Joskus ne kiroavat teitä, mutta tuntevat myös mitä syvintä rakkautta ja kunnioitusta teitä kohtaan. Vieraamme täyttävät nyt huoneen ja odottavat innolla aikaa, jolloin muututte jumalallisiksi opettajiksi, sisäistätte uuden roolinne.


Tänne kokoontuneet arat ja ujot, puhumme myös teille, sillä olette osa tätä matkaa aivan kuten kuka tahansa muukin.
Olette vain yksinkertaisesti valinneet pysyttelevänne taka-alalla. Teette aivan yhtä paljon töitä, kohtaatte yhtä paljon haasteita ja olette aivan yhtä arvostettuja kuin kuka tahansa  täällä istuva. Rakkaat ujot ja hiljaiset, omistamme tämän kanavoinnin energian teille. Tänne tänään kokoontuneet tietävät, että on aika liittyä seuraanne muistaaksenne yhteisen menneisyytenne. Ne tietävät, että on aika lähestyä teitä kunnioittaen, sillä tulette työskentelemään yhdessä.

Pyydämme Cauldrea olemaan hetken hiljaa, jotta energiat voisivat lopullisesti sulautua yhteen. Tulevat oppilaanne ottavat nyt askeleen eteenpäin. Ne kävelevät pitkin käytäviä.
Ne kiittävät teitä kyyneleet silmissään ja rohkaisevat teitä jatkamaan työtänne, jotta voisitte toimia niiden virkaan nimitettyinä opettajina. Olemme hetken hiljaa.

(tauko)

Ne sanovat teille:"Voi rakkaat opettajat, vastaanottakaa teitä odottava tehtävä. Vastaanottakaa tämä teitä odottava kunniatuoli, uuden energian opettajan rooli." Ne odottavat innolla mahdollisuutta istua seurassanne ja saada teiltä jälleen opetusta. Ne tietävät, ettette aina luota itseenne, mutta pyytävät teitä silti jatkamaan matkaanne. Ne pyytävät teitä kuuntelemaan tänään esiintulevia sanoja ja energioita tarkasti. Ne tulevat olemaan tärkeä elementti muuntautumisprosessissanne. Ne kiittävät teitä ja siirtyvät paikoilleen toiseen ympyrään meidän jatkaessamme keskustelua.


Rakkaat ystävät, nämä yhteiset hetkemme ovat suloisia ja kallisarvoisia. Joskus voisimme vain istua seurassanne hiljaa, mutta jatkamme nyt kuitenkin keskustelua.


Ennen kuin tulitte Maan päälle tapahtui monia asioita.
Energianne omaksui biologian ja fyysisen muodon. Valmistautuminen tähän kesti ikuisuuksia. Vierailitte maapallolla ennen fyysisen muodon ottamista valokehossanne. Kun universumi alkoi muotoutua, vierailitte täällä valokehossa tottuaksenne tämän planeetan ominaisuuksiin ja "kahden" ulottuvuuteen, materiaan.

Tarvitsitte näitä vierailuja, ja niitä tehtiin pitkällä aikavälillä ei-fyysisessä muodossa. Tulitte tänne aluksi valokehossanne, sillä teidän piti säätää olemuksenne tähän uuteen matalan värähtelyn energiaan.
Olitte tottuneet värähtelemään hyvin nopeasti. Teidän oli totuteltava tekemään se hitaasti, jotta pystyisitte omaksumaan fyysisen kehon.

Tullessanne tänne ensimmäistä kertaa Maa oli jokseenkin karu paikka. Tulitte tänne kylvämään energianne ja totuttelemaan hitaan värähtelytason tilassa kaksinaisuuteen. Tulitte tänne ja asetitte tietoisuutenne ja energianne Maahan itseensä. Asetitte niin sanotusti energianne kiviin ja kallioihin.
Sijoititte energianne ja tietoisuutenne myös maahan. Kun elämän ydin alkoi muotoutua maapallolla, sijoititte värähtelynne ensin kaikkein alkeellisimpiin olomuotoihin kokeaksenne millaista on syntyä eläväksi organismiksi tälle planeetalle. Aikojen kuluessa asetitte energianne yhä kehittyneempiin olomuotoihin, joita alkoi esiintyä maapallolla. Tähän kului ikuisuuksia. Tosin aika ei tuntunut ollenkaan niin pitkältä teidän tuolloisesta ulottuvuudestanne katsottuna.

Kun vierailitte maapallolla ensimmäisiä kertoja valokehossanne, huomasitte että kaikkein mukavimmalta ja sopivimmalta tuntui asettaa energianne veteen, sillä se ei tuntunut olemuksessanne niin ankaralta kuin maa. Vietitte paljon aikaa asettamalla energiaanne planeetalle muodostuviin vesiperäisiin olomuotoihin. Rakkaat ystävät, teidän suosikkejanne olivat valaat, pyöriäiset ja delfiinit. Vietitte paljon aikaa niiden parissa, sillä rakastitte niiden energiaa ja leikkisyyttä. Piditte siitä, että kykenitte ilmaisemaan henkistä viisautta niiden fyysisten kehojen kautta.
Vielä tänäkin päivänä tunnette yhteenkuuluvuutta näiden olentojen kanssa.

Voitte olla varmoja siitä, että te ja muut tänne tulleet enkelit kylvitte tähän planeettaan energian, joka on muuttanut avaruudessa sijainneen kivenmurikan eläväksi organismiksi, Gaiaksi, versovaksi elämäksi. Tulitte tänne valokehossa ja asetitte Maan energiamallit, muutitte tämän planeetan dynaamiseksi, eläväksi ja kasvavaksi voimaksi. Gaia on yhtä kuin te, sillä te tulitte tänne ja kylvitte siemenen. Meret ja järvet ovat yhtä kuin te, sillä te uitte niissä ennen kuin edes otitte fyysisen muodon. Puut, kukat ja teitä ruokkivat kasvit… ovat yhtä kuin te.

Tulitte maapallolle ja loitte tämän planeetan rakenteet, kuviot ja arkkitehtuurin, kylvitte tänne siemenen.
Gaia on elävä organismi. Se on yhtä kuin te. Kun katsotte ylös tähtiin, ette löydä sieltä Gaian kaltaista paikkaa. Tämä johtuu siitä, että ette käyneet muissa paikoissa kylvämässä siementä. Teitte sen vain maapallolla. Aivan, kävitte myös muilla planeetoilla ennen kuin päätitte tulla Maahan. Tutkitte valokehossa muita tähtiä ja planeettoja, mutta rakkaat ystävät, valitsitte Maan kaikkein sopivimmaksi paikaksi omaksua biologia.

Vaadittiin paljon valmisteluja ennen tänne tuloanne.
Tiedettiin etukäteen, että kun aloittaisitte energianne sijoittamisen materiaan ja kehoon, tarvitsisitte tiimin työskentelemään kanssanne. On olemassa entiteettejä, joita olemme kutsuneet "oppaiksenne." Yleensä kaksi muuta enkeliä matkusti aina seurassanne. Ne eivät ottaneet itselleen fyysistä muotoa kuten te, vaan pitivät valokehonsa. Ne pysyttelivät rinnallanne monien elämienne ajan Maan päällä. Ne ovat olleet ikuisuuksien ajan seurassanne. Niiden rooli oli yksinkertainen – säilyttää energiatasapaino, henkinen osamäärä, pitää teidät tasapainossa. Ne toimivat ikäänkuin verhon toiselta puolelta tulevina viestinviejinä ja pitivät teille seuraa. Jos olisitte tulleet Maan päälle ilman tätä enkelioppaiden saattuetta, olisitte saattaneet upota kaksinaisuuteen niin perusteellisesti, että ette olisi ehkä koskaan päässeet siitä irti.

Oppaanne toimivat kanavina toiselle puolelle verhoa, kanavina meidän ja teidän välillänne. Ne viipyivät seurassanne ikuisuuksien ajan. Ja kuten tiedättekin, ne ovat lähteneet tai lähtemässä. Teidän on aika hyväksyä Kaikki Mitä Olette, jotta voitte vastaanottaa oman jumalallisuutenne. Pitäkää sitä kohteliaisuutena kaikkein korkeimmalta tasolta, että pystytte nyt huolehtimaan omasta tasapainostanne.


Useita vuosia sitten tässä samassa huoneessa Kryon selvitti oppaiden muita ominaisuuksia. Kryon kertoi, että kun keräätte kokemuksia ja saavutatte uutta ymmärrystä ihmisenkeleinä, niin energianne täyttää oppaidenne kantamat astiat. Nämä mahtavat astiat täyttyvät ikäänkuin kultaisella, nestemäisellä valolla. Ne täyttyvät valaistumisella ja uudella ymmärryksellä. Oppaat keräsivät tätä upeaa tiedon ja viisauden kultaista energiaa, jota tihkui teistä. Ja vastauksena äänettömästi esitettyyn kysymykseen: te suostuitte luovuttamaan sen oppaillenne. Ne eivät vohkineet sitä teiltä. (hykertelyä) Siitä ei olisi ollut teille hyötyä täällä Maan päällä.


Oppaat keräsivät tätä energiaa, ja sitten toinen ryhmä tuli hakemaan täydet astiat ja tuomaan tyhjät tilalle. Ne ottivat tämän uskomattoman aineen – kultaisen, makean ja ravitsevan – takaisin toiselle puolelle verhoa.
Sitä käytettiin universumissa yhä jatkuvaan luomistyöhön. Tämä energia löysi tiensä takaisin Kuningaskuntaan. Tämä teidän Maan päällä kokemusten ja ymmärryksen lisääntymisen kautta tuottamanne kultainen ja hunajainen energia löysi tiensä Kuningaskuntaan muuttaakseen siellä Kodin luonnetta, laajentaakseen Kaikkea Mitä On. Se oli suurin rakkauden lahja minkä yksikään entiteetti oli koskaan antanut.

Ja te vielä ihmettelette, miksi kunnioitamme teitä ja itkemme tietäessämme, että ette tunnista itseänne!


On olemassa ryhmä, jota me kutsumme "juoksijoiksi." Ne kulkevat koko ajan meidän puoleltamme teidän puolellenne ja takaisin. Ne toimivat lähetteinä ja energian säätäjinä. Ne poimivat asioita teidän kaksinaisuuden ulottuvuudestanne ja tietoisuudestanne. Ne auttavat sitten tuomaan nämä energiat takaisin meidän puolellemme verhoa. Ne ovat juoksijoita, sillä ne juoksuttavat energiaanne meidän puolellemme verhoa ja tuovat sieltä teille takaisin tullessaan uusia välineitä, uusia astioita ja uutta energiaa. Nämä juoksijat ovat näinä päivinä erittäin kiireisiä, sillä niin olette tekin! Ne eivät
  enää työskentele oppaiden kanssa kuten ennen. Oppaat olivat aina aivan kuin rakkauden pylväät molemmilla puolillanne teidän ja juoksijoiden välissä. Rakkaat ystävät, nyt juoksijat työskentelevät suoraan teidän kanssanne. Sallikaa meidän selittää miten.

Pyydämme jokaista teistä nyt ottamaan mukavan asennon, jotta voimme siirtyä oppituntiin numero yhdeksän. Siirtäkää itsenne ja energianne uuteen taloonne. Rakkaat Shaumbrat, astukaa uuteen taloonne, jumalallisuutenne tilaan, jossa opitte tulemaan luojiksi.

(tauko)


Kerromme teille jotakin mielenkiintoista sillä aikaa kun säädätte energianne. Siitä hetkestä lähtien kun tulitte maapallolle fyysisessä muodossa ja aina tähän hetkeen asti, ette ole pystyneet luomaan sanan varsinaisessa merkityksessä. Suunnittelitte elämäänne eteenpäin tiiminne, enkeleidenne kanssa.
Työskentelitte tiettyjen tarkoitusten ja oppituntien parissa. Kehititte ns. henkistä liiketoimintasuunnitelmaa. Tämän jälkeen inkarnoiduitte takaisin maapallolle. Otitte jälleen kerran ihmiskehon. Kävelitte niiden parametrien kautta, jotka olitte itsellenne määritelleet. Kun saavutitte tietyn tavoitteen, siirryitte seuraavaan etukäteen suunniteltuun etappiin. Rakkaat ystävät, tällaista tapaa käyttäen on vaikea olla todellinen luoja. Tällä tavoin olitte keräämässä kokemuksia ja oppimassa. Mutta oli siis vaikeaa olla todellinen luoja, sillä parametrit oli säädetty etukäteen.

Olitte turhautuneita sisimmässänne, sillä ennen Maan päälle tuloanne olitte luojia. Olitte aina ilmaisseet itseänne ulospäin. Olitte turhautuneita monien elämienne aikana, koska ette tunteneet pääsevänne irti etukäteen määritellyistä parametreistä ettekä siten pystyneet ilmaisemaan itseänne yhtä avoimesti ja sujuvasti kuin olitte tottuneet. Tähän on nyt tullut muutos. Olette kirjoittaneet elämänkirjanne kaikki luvut loppuun. Ja uusi kirjanne on täynnä tyhjiä sivuja, jotka odottavat täyttyvänsä teidän luomistöillänne.


Kun istutte uudessa talossanne, rakkaat ystävät, niin monia uusia asioita tapahtuu. Kun otatte siveltimen käteenne ja vedätte sillä leveän vedon, niin silloin alkaa tapahtua. Energia alkaa ilmaista itseään. Toimintanne luo värähtelyn, joka aloittaa kaikuefektin ja kasvaa. Se voimistuu aivan kuin itsestään. Siihen asti kunnes vedätte leveän siveltimenvedon, kaikki asiat pysyvät neutraaleina. Mutta kun vedätte ensimmäisen leveän siveltimenvedon, niin siitä kaikki alkaa. Leveän siveltimenvedon avulla panette alulle värähtelyenergian, joka alkaa toimia syvimmillä ydintasoilla.


Nämä energiat alkavat kaikua uuden talonne sisältä. Seuraavaksi lisäätte värähtelyyn intohimonne – Ruusun hedelmän.
Tämä lisää polttoainetta värähtelyyn, jonka loitte leveällä siveltimenvedolla. Tämä uusi luojaenergia vaikuttaa samalla tavalla kuin veteen heitetty kivi. Se saa veden väreilemään ulospäin. Luojaenergia luo energia-aaltoja, jotka läpäisevät uuden talonne.

Rakkaat ystävät, kuten olette huomanneetkin, emme ole sisällyttäneet tähän aikomusta. Emme kehoittaneet teitä esittämään tiettyä aikomusta luodessanne leveän siveltimenvedon tai lisätessänne siihen intohimonne. Tähän on olemassa syy. Leveä siveltimenveto aloittaa ilmaisun.
Intohimo lisää polttoainetta ilmaisuun, mikä puolestaan saa aallot aikaan. Uuden luojan rakkautta täynnä olevat energia-aallot leviävät uuden talonne ja sitä ympäröivän matalan muurin ulkopuolelle. Nämä aallot leviävät teitä ympäröiviin ihmisiin, kotikaupunkiinne ja ympäri maapallon, jota te olette olleet luomassa. Lukematon määrä rakkauden täyttämiä aaltoja leviää ympäriinsä. Miksi teidän pitäisi kertoa noille aalloille mitä tehdä tai olla? Nehän tulevat teistä. Ne ovat te.

Kun nämä aallot alkavat leviämään, ne muuttavat värähtelyä sekä sisimmässänne että ympäristössänne. Sisimmästänne virtaava värähtely koskettaa muita ihmisiä. Se koskettaa koko Maata, taivasta ja vesistöjä. Se koskettaa ihmistietoisuutta. Nämä rakkauden aallot eivät tarvitse aikomusta.
Niissä vallitsee jo henkinen tasapaino, "4:n tasapaino". Ne eivät tarvitse aikomusta. Tasapainossa olevalla "4:n " värähtelyllä on mahdollisuus auttaa tasapainottamaan ja uudistamaan kaikkia muita siitä kosketuksen saaneita energioita. Riippuu kuitenkin vastaanottavasta energiasta itsestään miten se reagoi, jos reagoi.

Teistä, jumalallisesta olemuksestanne ja uudesta talostanne tuleva energia on itsessään täydellinen ja täyteläinen. Ei ole mitään syytä lisätä siihen agendaa, suuntaa tai mitään sellaista. Se virtaa teistä puhtaana, täydellisenä ja rakkaudessa. Älkää lisätkö siihen ihmisvivahteita ja -mieltä. Hyväksykää se, että se tulee teistä kaikkein täydellisimmällä tavalla. Se on jo täydellinen lähtiessään teistä.


Tässä vaiheessa tapahtuu jotakin mielenkiintoista. Kun heitätte kiven veteen, aallot alkavat laajentua ulospäin ja sitten loppujen lopuksi heikkenevät. Lopulta ne katoavat kokonaan. Asia ei ole sama niiden aaltojen kohdalla, jotka luotte vetämällä leveän siveltimenvedon ja lisäämällä siihen rakkautenne ja intohimonne. Rakkaat ystävät, kun aallot lähtevät teistä ja vaikuttavat kaikkeen ympärillänne, niin niiden heijastuma palaa takaisin teihin.


Energia palaa takaisin luoksenne parhaalla mahdollisella tavalla.
Aina kun näitä rakkausvärähtelyn aaltoja lähtee teistä ulospäin, seuraavat "juoksijat" niitä. Ne varmistavat, että nämä aallot löytävät oikean paikan. Juoksijat ovat väliintulijoita, välittäjiä energioiden välillä. Kun aallot heijastuvat takaisin teihin juoksijoiden avustuksella, ne tuovat teille mukanaan kaikki tarvitsemanne tarkoituksenmukaiset asiat oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Silloin kuulette sellaisen jysähdyksen ovellanne, että sellaista ette ole ennen kuulleetkaan!

Rakkaat ystävät, oppitunti numero yhdeksän: Vastatkaa myöntävästi ulko-ovellanne esitettyyn tanssikutsuun.


Luoja-sarjan oppitunti numero yhdeksän: Vastatkaa myöntävästi ulko-ovellanne esitettyyn tanssikutsuun. Siirtyessänne uuteen energiaan monet teistä kuulevat jyskettä, koputusta ja jopa ovikellon soivan uudessa talossanne.
Mutta te piiloudutte ettekä avaa ovea! Jotkut teistä taas avaavat oven ja jättävät täysin huomiotta koputuksen aiheuttajan, koska se ei vastaa heidän odotuksiaan. He paukauttavat ovensa kiinni ja jäävät odottamaan Hengen toimittavan heille sellaisen paketin, jonka he itse luulevat tarvitsevansa.

Rakkaat ystävät, oppitunti numero yhdeksän: Vastatkaa myöntävästi teille esitettyyn tanssikutsuun. Se on tarkoituksenmukaista. Teille tuodaan vain tarkoituksenmukaisia asioita. Toisessa ympyrässä istuvat tulevat ulko-ovellenne esittämään teille tanssikutsun. Ne ilmestyvät elämiinne tietämättä miksi, keitä olette ja miten ylipäätänsä päätyivät ulko-ovellenne. Niiden kasvoilla tulee olemaan omituinen ilme, pelokas ja ehkä hermostunutkin, mutta ennen kaikkea hämmentynyt ja ällistynyt. Ne eivät ymmärrä, miten ovat joutuneet ulko-ovellenne. Nehän eivät näe niitä saattavia juoksijoita. Teidän ja niiden omat juoksijat tuovat ne luoksenne.

Ei haittaa kuka tai mitä ulko-ovellenne ilmestyy, vastatkaa vain myöntävästi tanssikutsuun. Se ON tarkoituksenmukaista.

Vastatkaa myöntävästi tanssikutsuun. Nyt on vuorovaikutuksen aika. On aika kerätä kokoon kaikki mitä tiedätte itsestänne, kaikki mitä olette oppineet, ja alkaa soveltaa sitä. On aika sulautua yhteen sen kanssa, mitä ulko-ovellenne tuodaan, olkoon kyse sitten ihmisistä, esineistä tai ajatuksista. Voi kyllä, voi se olla rahalähetyskin! (yleisö nauraa) Mitä tahansa ulko-ovellenne ilmaantuukin, on se tuotu sinne tarkoituksella. Juoksijanne ovat johdatelleet sen sinne värähtelynne perusteella.
On vuorovaikutuksen aika. On aika tanssia ja sulautua sen kanssa, ja asettaa energianne siihen. Se on tarkoituksenmukaista, jos se on tuotu ulko-ovellenne.

Haluamme keskustella kanssanne joistakin vanhan energian ominaisuuksista. On ihmisiä, joita kutsumme "tammenterhojen metsästäjiksi". He ovat ihmisiä, jotka keräävät ulkoa pähkinöitä ja tammenterhoja vähän niin kuin oravat, ja kantavat ne sitten vanhan energian taloonsa, koska  pelkäävät resurssiensa loppuvan kesken. Joten he keräävät tammenterhoja maassa kyyristellen ja vievät ne sitten taloonsa talven varalle. He ovat todella varovaisia. Mutta rakkaat ystävät, tähän toimintaan liittyy varovaisuuden lisäksi myös pelkoa.

Sitten on vanhassa energiassa eläviä ihmisiä, jotka ovat "tahtojia." He "tahtovat" asioiden tapahtuvan. He yrittävät saada asiat rullaamaan pelkällä tahdonvoimalla. He yrittävät luoda pakottamalla. Silloin tällöin se toimiikin, rakkaat ystävät, mutta yleisesti ottaen nämä ihmiset ovat väsyneitä ja turhautuneita. He yrittävät pakottaa epäsopivaa energiaa luodakseen tavalla, joka ei ole kovinkaan onnistunut.


Sitten on "kuvittelijoita," jotka luulevat että visualisoimalla, luomalla tiettyjä kuvia mielen avulla, he pystyvät saavuttamaan visualisoimansa asian. Joskus tämäkin keino tepsii, jos siihen keskittää tarpeeksi energiaa.


Mutta rakkaat ystävät, miksi väsyttää ja turhauttaa itseään?
Uuden energian tapa luoda on parempi. Ottakaa leveä siveltimenne, lisätkää intohimonne ja odottakaa sitten tarkoituksenmukaisten asioiden ilmestymistä ulko-ovellenne. Kun näin käy, on vuorovaikutuksen aika. On aika sijoittaa energianne ja ihmistaitonne, samoin kuin jumalalliset taitonnekin, siihen mitä ulko-ovellenne ilmestyy.

Jos ovellenne tuodaan oppilas – jopa sellainen jonka ulkonäöstä, käyttäytymisestä tai hajusta ette pidä – on aika tanssahdella hänen kanssaan. (yleisö nauraa) Menkää lähemmäksi ja ryhtykää tuttavallisiksi. Nämä ihmiset on tuotu luoksenne tarkoituksenmukaisista syistä.


Unohtakaa ihmisille tyypillinen tuomitseminen ja tietäkää, että kaikki on tarkoituksenmukaista. Jos ulko-ovellenne ilmestyy jotakin, niin siihen on olemassa hyvä syy. Jos menetätte työpaikkanne – tietäkää, että se on ulko-ovellenne tuotu tapahtuma. Siihen on olemassa syy. Tanssikaa sen kanssa. Ilmaiskaa tunteenne. Jos tunnette vihaa ja kipua, niin tanssikaa ja ilmaiskaa tunteenne. Teidän ei tarvitse olla pyhimyksiä. Ymmärrämme, että tällaisiin tapahtumiin liittyy tuskaa. Mutta kun tanssitte ja ilmaisette itseänne, kun syleilette tuota hetkeä, niin löydätte siitä ennen piilossa pysyneitä asioita. Vastatkaa ulko-ovellanne esitettyyn tanssikutsuun myöntävästi.


Tämä tulee olemaan monelle teistä haasteellista.
Olette tottuneet suunnittelemaan. Olette tottuneet määrittelemään etukäteen, miltä asioiden tulisi näyttää tai miten haluaisitte niiden olevan. Tämä tulee olemaan paradigman muutos "4:n" magnitudissa. Sen sijaan että huolehtisitte, suunnittelisitte, keräisitte tammenterhoja ja yrittäisitte luoda asioita tahdonvoimallanne, voitte luoda hyvin yksinkertaisesti. Ottakaa leveä siveltimenne ja luokaa sen avulla leveä veto. Tämä aloittaa värähtelysarjan korkeimmilla henkisen fysiikan tasoilla. Kun tähän lisätään intohimonne, värähtelyaallot lähtevät liikkeelle. Ne vaikuttavat muihin, jotka ovat valmiita vastaanottamaan. Ne muuttavat asioiden luonnetta uuden talonne ulkopuolella, jos vastaanottaja niin haluaa. Sitten aaltojen heijastuma tuo teille kaiken mitä tarvitsette ja on teille tarkoituksenmukaista. Tämä saattaa merkitä ihmisiä, suhteita, rahaa tai terveyttä. Aallot tuovat ne teille heijastuessaan takaisin. Juoksijat auttavat tässä prosessissa varmistaakseen ettei mikään pääse tukkimaan näiden tarkoituksenmukaisten asioiden pääsyä luoksenne.

Ymmärrättekö mitä yritämme sanoa? Olkaa jumalallisuudessanne ja tietäkää, että kaikki tarkoituksenmukaiset asiat tuodaan teille. Älkää vedotko Henkeen älkääkä kerjätkö itsellenne näitä asioita. Luominen on niin yksinkertaista, että se on teille haasteellista. Pelkonne nousevat pintaan, ja jos ette välillä kuule koputusta ovellanne, luulette tekevänne jotakin väärin. Tähän prosessiin ei pitäisi liittyä mitään vaikeuksia eikä haasteita. Sitä ei voi opetella tekemään oikein. Se on niin yksinkertaista.


Jos ette kuule heti koputusta ovellanne, niin se merkitsee sitä että värähtelyaallot tekevät vielä työtään. Teidän ei tarvitse muuta kuin istua uuden talonne lepotuolissa. Odottakaa koputusta.
Nyt on aika rentoutua, ei huolehtia. Kun huolehditte ettekä luota jumalallisuuteenne, niin värähtelyaallot muuttuvat eivätkä tuo takaisin heijastuessaan korkeimmalla mahdollisella tasolla sitä, mitä todella haluaisitte luoda. Älkää murehtiko aaltoja lähettäessänne.

Rakkaat ystävät, oppitunti numero yhdeksän: Vastatkaa ulko-ovellanne esitettyyn tanssikutsuun myöntävästi. Kun kuulette koputuksen, kun jotakin tuodaan teille, niin se on parasta mitä voisi tapahtua ja myös tarkoituksenmukaisinta.
Sitten on teidän vuoronne aloittaa vuorovaikutus, tehdä työnne.

Kysytte: "Tobias, mistä me tiedämme mitä tehdä, kun avaamme oven ja näemme sen takana jotakin?" Vastaamme teille rakkaat ystävät, että vastaus tuli ilmi viime tapaamisessamme. Älkää katsoko vasemmalla, oikealla tai keskustassa olevia vaihtoehtoja. Katsokaa KAIKKEEN. Kun ovenne takana seisoo juoksijoidenne paikalle johdattama henkilö ja mietitte, aivan kuten tämä henkilökin, miten hän on sinne joutunut, niin katsokaa ilmiselvän ohi. Sukeltakaa KAIKKEEN. KAIKKI on ymmärryksen neljäs taso, sen ylin taso. Vastaus piilee siellä ja tiedätte mitä tehdä. Yht´äkkiä osaattekin tanssia.

Vastatkaa ulko-ovellanne esitettyyn tanssikutsuun myöntävästi. On vuorovaikutuksen aika.
Käytämme sanaa "tanssi", koska ymmärtääksemme se on kaunis tapa ilmaista itseänne… vaikka  Cauldren kohdalla kyse ei olekaan kovin pitkälle jalostetusta taidosta! (yleisö nauraa) Se on kaunista vuorovaikutusta ja ilmaisua kahden elementin välillä. Se virtaa sulavasti. Emme käytä sanoja "reagoikaa ulko-ovellenne ilmestyviin asioihin." Käytämme sanaa "tanssi", koska se on täydellistä ja kaunista. Se on taidetta. Yksinkertaisesti tanssikaa, aloittakaa vuorovaikutus. Kun katsotte KAIKKEEN, tiedätte täsmälleen mitä tehdä teille tuodun esineen, ajatuksen, henkilön tai tunteen suhteen… mitä tahansa ulko-ovellenne ilmestyykin.

Tässä teille haaste opettajat: Voitteko unohtaa päivittäiset suunnitelmanne? Pääsettekö sen yli, että asiat eivät aina ole niin kuin te LUULETTE että niiden pitäisi olla? Olette aina asettaneet itsellenne päämääriä ja tavoitteita, ja se onkin palvellut teitä hyvin tähän pisteeseen asti. Olette suunnitelleet asioita mielessänne, mutta nyt on aika päästää siitä irti. Voi, miten haasteellista tämä tuleekaan olemaan joillekin teistä! Puhumme nyt tietenkin omasta elämästänne. Tiedämme, että teidän täytyy edelleenkin toimia työpaikkojenne sääntöjen mukaisesti, mutta uudessa energiassa alatte huomaamaan näihin vanhoihin suunnitelmiin liittyvät harhat. Tulette huomaamaan kuinka rajoittavia ne ovat omassa elämässänne.


Ette tarvitse näitä suunnitelmia. Ette tarvitse vaikeita järkiperäisiä tahdonvoima-, keskittymis- ja visualisointiharjoituksia. Rakkaat ystävät, ne uuvuttavat teidät! Tämän vuoksi teillä on energiavuotoja! Yritätte parantaa tahdonvoimalla terveyttänne. Ei onnistu kovin hyvin! Yritätte hankkia tahtomalla rahaa, ja löydätte itsenne tallattuina maahan… pennittöminä!


Uudessa energiassa, rakkaat ystävät, teistä säteilee ulos värähtelyä, joka heijastaa teille takaisin täsmälleen sen mitä tarvitsette.
Kun näin käy, tanssikaa. Ehkä kyseessä on uusi työpaikka. Ehkä uusi hoitomuoto, joka tuntuu sopivaan uuteen energiaan ja parantaa ruumistanne runnelleet vaivat. Ehkä teille tuodaan kumppani, uusi ihmissuhde. Rakkaat ystävät, ehkä saatte mahdollisuuden nähdä todellisen minänne ja ymmärrätte pitkän matkanne tarkoituksen. Ymmärrätte, miten tekemänne työ on muuttanut Kaiken Mitä On luonnetta!

Oppitunti numero yhdeksän, hyvin helppo oppitunti, joka saa teidät miettimään uudelleen vanhoja toimintatapojanne. Pelkästään uudessa talossanne istuminen, levein siveltimenvedoin luominen ja sitten intohimonne lisääminen lähettää ulos rakkauden aaltoja ilman aikomusta ja agendaa. Se ON täydellistä ja heijastaa teille takaisin täydellisesti sen mitä tarvitsette.
Tämä oppitunti tulee haastamaan teidät! Kun alatte ymmärtää, ihmettelette miten olette tulleet toimeen ilman sitä.

Rakkaat ystävät, seuraavat kolme oppituntia sisältävät paljon opittavaa. Pyydämme teitä työskentelemään kuukauden ajan tämän oppitunnin parissa – tanssikaa ulko-ovellenne ilmestyvien asioiden kanssa. Mikä tahansa seuraavien 30 päivän aikana elämäänne ilmestyvä asia on tarkoituksenmukainen.
Ajattelutapanne haastetaan. Ette ehkä ymmärrä, miten ovellenne ilmestyvä asia voisi mitenkään olla tarkoituksenmukainen. Ehkä ajattelette Hengen lähettävän teille hirveitä asioita, mutta jos aloitatte tanssin, huomaatte kaiken olevan tarkoituksenmukaista ja sisältävän mittaamattoman määrän lahjoja teitä varten.

Tämä oppitunti on virstanpylväs ja tulee olemaan teille haasteellinen. Kun opetatte sitä muille, se haastaa oppilaanne ylittämään kuilun, siirtymään luottamuksen ja tietämyksen paikkaan, ja vapauttamaan monia vanhoja tapoja. Ne ovat toimineet rajoittavina tekijöinä heidän elämissään.


Teillä ei ole sopimuksia eikä suunnitelmia. Elämä ei tässä vaiheessa tarjoa teille mitään oppitunteja. Elämänkirjojenne sivut ovat avoimet ja tyhjät. Olette nyt luojia. Välitämme teille tämän oppitunnin, jotta todella alkaisitte luomaan omissa elämissänne.


Ennen kuin lopetamme tämän päivän osalta, haluamme vielä kertoa yhdestä vieraastamme, jonka kanssa jokainen teistä on kulkenut jossain vaiheessa menneisyydessä. Hän pani alulle perhe-energian, joka on kestänyt tähän päivään asti. Se jatkuu ja voimistuu mitä suurimmassa rakkaudessa. Hän jota kutsumme Yeshua Ben Josephiksi saapuu seuraamme kunnioittamaan teitä ja hymyilemään teille. Vastaamme kyllä äänettömästi esitettyyn kysymykseen – Hänen energiansa on ollut täällä koko päivän. Hän on seisonut vierellänne. Hän liittyy seuraamme juuri ennen ylösnousemuksen juhlaa, uudistumista ja pääsiäistä, pyytääkseen teitä iloitsemaan. Hän pyytää teitä ymmärtämään, ettei mielikuva rististä ja kuolemasta ole kovinkaan onnistunut! Kyllä, hän koki haastavan kokemuksen, joka oli täynnä iloa. Sen tarkoituksena oli näyttää koko ihmiskunnalle, että rakkaus, armo ja uudistuminen ovat mahdollisia jokaisen sisimmässä.


Kun Yeshua oli ristillä, Hänen henkensä astui alas ja kulki paikalla olleiden keskuudessa. Hänen henkensä ulottui maan halki ja hyvin, hyvin, hyvin monet ihmiset ajattelivat nähneensä Hänet vierellään juuri tuolla hetkellä. Monet teistä olivat tuolloin paikalla ja toiset teistä taas muissa maissa. Tunsitte silloin Kristus-energian kantajan astelevan vierellänne.
Ihmettelettekö, miten Hän pystyi olemaan monessa paikassa samanaikaisesti? Miten Hän pystyi olemaan ristillä mäen päällä ja samanaikaisesti kulkemaan teidän kaikkien rinnalla? Hän tuli näyttämään teille, että elämä uudistuu ja niin tekin.

Hän on tänään paikalla kertoakseen teille, että uudistutte jälleen kerran. Te nuorrutte, mutta ei teidän vanha ihmismielenne, kehonne ja energianne. Te nuorrutte ja muututte niin kuin Hänkin teki
 2000 vuotta sitten. Rakkaus vyöryy Hänestä ja meistä kaikista teihin, jotka jatkatte 2000 vuotta sitten alkanutta Shaumbra-värähtelyä.

Ja niin se on...
 


Crimson Councilin Tobiasta kanavoi Geoffrey Hoppe eli "Cauldre",  joka asuu  Goldenissa, Coloradossa.  Tobiaksen tarinan, kuten se esiintyy raamatullisessa Tobitin Kirjassa,voi löytää Crimson Circlen nettisivuilta www.crimsoncircle.com.  Tobias materiaaleja on tarjottu ilmaiseksi valotyöläisille ja  Shaumbroille ympäri maailmaa elokuusta 1999 lähtien, jolloin Tobias ilmoitti ihmiskunnan siirtyneen tuhoutumisen mahdollisuuden yli Uuteen Energiaan.

Crimson Circle on maailmanlaajuinen ihmisenkelien verkosto, joka siirtyy ensimmäisten joukossa Uuteen Energiaan. Kun he kohtaavat ylösnousemuksen ilot ja haasteet, he auttavat samalla muita ihmisiä heidän matkallaan jakamalla, välittämällä ja opastamalla. Yli 70,000 ihmistä vierailee Crimson Circlen nettisivuilla kuukausittain lukeakseen uusimman materiaalin ja keskustellakseen kokemuksistaan.

Crimson Circle tapaa joka kuukausi Denverissä, Coloradossa, jossa Tobias esittää viimeisimmän tiedon Geoffrey Hoppen kautta.

Crimson Circlen tapaamiset ovat avoimia kaikille. Crimson Circleä rahoittavat Shaumbrat ympäri maailmaa.

Crimson Circlen tarkoitus on toimia ihmisoppaina ja opettajina niille, jotka vaeltavat sisäisen henkisen heräämisen polkua. Tämä ei ole evankelinen missio. Pikemminkin sisäinen valo johdattaa ihmiset ovellenne myötätunnon ja välittämisen toivossa. Tulette tietämään miten toimia ja mitä opettaa hetkellä, jolloin omalle matkalleen lähtevä kallisarvoinen ja ainutlaatuinen ihminen saapuu luoksenne.

Jos lukiessanne tätä aistitte totuuden ja yhteyden, olette todellakin Shaumbra. Olette opettaja ja ihmisopas. Sallikaa jumalallisuuden siemenen kukoistaa sisällänne nyt ja aina. Ette ole koskaan yksin, sillä perheenne on vieressänne ja enkelit  ympärillänne.

Voitte vapaasti jakaa tätä tekstiä ilmaiseksi ja ei-kaupallisessa mielessä. Jakakaa tieto kokonaisuudessaan mukaan lukien nämä sivuhuomautukset. Kaikkeen muuhun käyttöön on saatava kirjallinen lupa Geoffrey Hoppelta, Goldenista, Coloradosta. Yhteystiedot löydätte nettisivulta: http://www.crimsoncircle.com