"Luokaa levein siveltimenvedoin"

Esitetty Crimson Circlelle
10.2.2001
Suomentanut Lea Lintunen

Tobias: Ja niin se on rakkaat Shaumbrat, että kokoonnumme jälleen piiriimme. Tuntuu kuin edellisestä tapaamisesta olisi kulunut vain hetki, mutta tiedämme teidän tällä välin kokeneen monia hienoja ja haasteellisiakin kokemuksia! On hienoa tuntea tässä huoneessa istuvien (ja tätä lukevien) ihmisten energiat. On hienoa kuunnella kanssanne musiikkia, joka omalla värähtelyllään kertoo matkanne tarinan (viittaa ennen kanavointia kuultuun Aryeh Davidin musiikkiin). Minä, Tobias, arvostan näitä hetkiä. Odotan innolla näitä perhetapaamisiamme.

Tasapainotamme seuraavien minuuttien aikana energioita yhdessä kanssanne. Meidän puoleltamme verhoa tulee entiteettejä auttamaan teitä kaikkia sekä yksilöllisesti että ryhmänä, jotta saisimme sulautettua ihmis- ja jumalaenergianne meidän energioidemme kanssa.


Rakkaat Shaumbrat, tunnen teistä jok’ikisen niin hyvin! Tunnistan teidät energianne perusteella. Olemme työskennelleet menneisyydessä yhdessä, yhtenä perheenä. Tämän pitäisi tuntua jokaisesta teistä tutulta.Teidän pitäisi tunnistaa tämä energia.


Olette nyt turvallisessa tilassa ja voitte antaa sydämienne avautua, kun aloitamme tämän piirin laajentamisen. Avatkaa sydämenne ja antakaa sisimmässänne elävien rakkauden, valon ja Kristus-tietoisuuden virrata tähän tilaan, jota rakennamme yhdessä. Hengittäkää syvään. Hengittäkää syvään ja antakaa sen kulkea koko olemuksenne, fyysisen ja henkisen ruumiinne läpi. Hengittäkää syvään ja tietäkää, että olette perheenne seurassa!


Tilaamme saapuu nyt entiteettejä tasapainottamaan energiaa. Ne auttavat kutomaan tämän paikan värähtelyjä. Ajan, jonka vietämme kanssanne – noin tunnin tai enemmän, tai ehkä sittenkin vähemmän (hykertelyä) – olemme yhdessä kanssanne uudessa energiassa, uudessa juuri luodussa ulottuvuudessa. Tämä on uuden Maan energiaa. Uutta henkistä energiaa. Se ei katoa teidän lähtiessänne koteihinne, vaan siitä tulee osa teidän olemustanne. Se piirtyy sisimpäänne ja tarjoaa tietyntyyppisen energiamallin, jota edelleen kantamanne vanhat energiat alkavat kopioida ja matkia.


Vanhat energianne alkavat tarkastella tänään luomianne uusia energioita. Ne tarkastelevat niitä ja toteavat: "Tätä voi todellakin kutsua valoksi. Tämä on jotakin, mitä me DNA:n sekundaaritasoilla alamme kopioida ja matkia." Kyseessä on hyvin mielenkiintoinen prosessi – miten nämä syvimmillä tasoillanne olevat energiakomponentit reagoivat. Ne, aivan kuten tekin, etsivät otollista värähtelyä, sopivaa tasapainoa. Tämä prosessi on käynnissä sisimmässänne juuri nyt.


Tämän piirin energia siirtyy olemukseenne. Se pysyy siellä eikä katoa minnekään. Nämä yhdessä jakamamme aika, ulottuvuus ja paikka tarjoavat teille mahdollisuuden parantua. Tämä on tasapainottumisen aikaa kaikille paikalla istuville ja myös niille, jotka lukevat tai kuuntelevat tätä energiaa läpi aikojen ja avaruuksien. Vaikka lukisitte tätä viikkoja tai kuukausia myöhemmin, niin energia on silti sama. Vaikka ette fyysisesti istukaan tässä huoneessa, on energia aivan sama teillekin. Nekin jotka lukevat tai kuuntelevat tätä myöhemmin ovat, mielenkiintoista kyllä, paikalla kanssamme aivan kuten kuka tahansa täällä tällä hetkellä fyysisesti istuva.


Meillä on paljon keskusteltavaa tänään. Jatkamme Luoja-sarjan oppituntiin numero seitsemän. Tiedämme, että olette kaikki tehneet kotiläksynne. Olette kokeneet monia mielenkiintoisia kokemuksia viime aikoina! Kotiläksynne eivät liity pelkästään mielissänne liikkuviin asioihin. Ne eivät liity pelkästään tuohon hetkeen, jolloin seisotte matalan muurin takana. Kotiläksynne ei liity pelkästään siihen, mitä laitatte Armon uuniinne. Kotiläksynne ovat kaikki elämissänne tällä hetkellä tapahtuvat asiat.


Ajatelkaa sitä hetki, kokemusta joka teillä oli kolme päivää, kaksi viikkoa tai vain vuorokausi sitten. Ja ainakin yksi paikallaolijoista koki jotakin ajaessaan tänä aamuna tänne vuorille. Siinä teidän kotiläksynne ja luomistyönne tulos. Tällaisia asioita te luotte itsellenne – haasteita, olosuhteita ja kokemuksia – jotta teistä todella muotoutuisi jumalallisia ihmisiä.


Joskus kokoonnumme kanssanne kuten nyt, emmekä saa sanotuksi sanaakaan. Emme voi muuta kuin istua seurassanne ja päästää tunteemme valloilleen.Yleensä ne purkautuvat kyyneleinä – ilon ja onnen kyyneleinä – mutta ennen kaikkea uskomattomana kunnioituksena. Olette kuulleet tämän aiemminkin meiltä ja muilta. Ette edelleenkään näe itseänne kuten me teidät näemme! Ette vieläkään ymmärrä keitä olette ja mitä teette. Jotkut teistä heräävät aamuisin ja tuntevat itsensä pieniksi, arvottomiksi ja yksinäisiksi. Ette ole edes alkaneet ymmärtää mitä teette ja keitä olette! Luulette, että liioittelemme kuvaillessamme tehtäväänne täällä Maan päällä. Voi rakkaat ystävät, teitä odottaakin aikamoinen yllätys! Toivottavasti kohtaatte sen vielä ihmismuodossa ollessanne, todellisten voimienne aiheuttaman yllätyksen.


Olemme kertoneet teille Jack-nimisen prinssin tarinaa, teidän kaikkien tarinaa. Tapamme kertoa ei tee tarinalle oikeutta, ei kerro koko totuutta sen sisältämästä kunniasta, suuruudesta, rakkaudesta ja uhrautumisesta. Se ei ole mikään ylipöyhkeä tarina jota minä, Tobias, tai muut kertovat. Itse tarina tuskin edes raapaisee pintaa. Tässä te olette, entiset Kaiken Mitä On valtakunnan prinssit ja prinsessat. Jätitte Kuningaskunnan omasta valinnastanne uskomattoman kunniakkaan asian puolesta. Täällä te elätte pikkuriikkisessä Maa-nimisessä paikassa luullen, että olette vain ihmisiä ja
  elätte korkeintaan 90 vuotta kamppaillen selviytymisenne ja oikean asian puolesta. Ette alkuunkaan ymmärrä keitä olette!

Osa Crimson Councilin tehtävää on auttaa teitä heräämään ymmärrykseen sisimmässänne. Kuten aiemmin sanottiin, on turha yrittää järkiperäistää tätä asiaa. Voitte ymmärtää vain sydämellänne, tarkemmin sanottuna yhden chakranne, sisällänne asuvan Kristus-siemenen kautta. Olkaa "järjettömiä" hetken aikaa. Se on upea kokemus! (hykertelyä) On huumaavia aineita, joiden avulla voi saavuttaa saman ”järjettömyyden” kokemuksen, mutta rakkaat ystävät, omin voimin se onnistuu parhaiten!


Aina kun muodostamme piirin ja liitymme seuraanne, tuomme mukanamme "kutsuvieraita". Rakkaat ystävät, tuntekaa hetki toiseen ympyrään kokoontuvien vieraidemme energiat. Aivan, te ihmiset istutte ensimmäisessä ympyrässä. Teidän ympärillänne istuvat energiassa ja rakkaudessa entiteetit, jotka tulevat tekemään havaintoja. Aah, ne ovat aivan haltioissaan. Joka kerta kun kokoonnumme, on paikalla uusi "kutsuvierasjoukko." Aivan, niillä täytyy olla kutsukortit voidakseen istua seurassanne! (hykertelyä)


Tänään kutsuvieraat tuovat mukanaan teknistä energiaa. Meidän puolellammekin on ryhmiä tai perheitä, jotka kantavat tientyntyyppisiä energioita.On olemassa enkelientiteettien ryhmä, jonka tehtävänä on tarkkailla ja mitata Maan ja sen asukkaiden värähtelyä. Tänä iltana toisessa ympyrässä istuvat teknikot. Ne ovat – ja Cauldren (Geoffrey Hoppe) mielestä tämä on huvittavaa – mutta kyllä, ne ovat "taivaallisia insinöörejä." Ne ovat täällä tiettyä tarkoitusta varten. Ensinnäkin ne tulevat tänne nauttimaan seurastanne, hymyilemään teille. Ne ovat niitä, jotka seuraavat työnne "mittoja" ja "metrejä" sekä mittaustulosten vaikutusta kaikkeen mahdolliseen. Ne kokoontuvat yhteen tänä iltana, sillä viime aikoina ne ovat olleet erittäin kiireisiä mitatessaan Gaian ja ihmiskunnan värähtelyä. Tämäniltainen vierailu on osa niiden suorittamaa tutkimusta.


Ne tulevat tänne koska ne näkevät ryhmän, joka läpikäy intensiivistä muuntautumisprosessia aikomuksenaan integroitua jumalallisuuteensa kanssa. Ne liittyvät seuraamme, sillä te värähtelette eri tavalla kuin suurin osa ihmisistä. Te olette ilmoittautuneet palvelukseen.Te olette tutkineet minänne sekä ihmisten henkisiä aspekteja monien, monien elämien ajan. Te olette viettäneet vuosikausia sekä ihmiskouluissa että verhon toisella puolella olevissa kouluissa opiskellen ylösnousemusprosessia. Te, rakkaat ystävät, ette ainoastaan opiskele vaan myös elätte sitä jok’ikinen päivä!


Tämänkertaiset vieraamme mittaavat, seuraavat ja tallentavat kokemuksianne. Ne seisovat vierellänne mittauslaitteineen ja muistivihkoineen, vertauskuvallisesti puhuen. Ne ovat erittäin uteliaita teidän suhteenne.Vastaus juuri nyt ilmassa leijuvaan kysymykseen on - ei. Ne eivät puutu asioihinne. Ne eivät työnnä nenäänsä joka paikkaan. Ne pysyttelevät tietyn välimatkan päässä koko ajan. Ne ovat olleet viime aikoina kiireisiä, eivätkä ainoastaan teidän vuoksenne. Maa ja sen asukkaat ovat pitäneet ne työn touhussa. Käynnissä oleva mittaus on – kuinka sen sanoisi – kiireellinen.


Mittaustulokset muuttuvat nopeammin kuin koskaan.Värähtelyt liikkuvat ylös ja alas. Ne eivät enää seuraa vanhaa kuviota. Ja jälleen joku teistä kysyi mielessään kysymyksen ja vastaamme siihen - kyllä, seuraamme myös pörssimarkkinoita, sillä ne toimivat indikaattorina tietyille ihmisvärähtelyn aspekteille. Muutoksia värähtelyssä tapahtuu nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Vauhti kiihtyy koko ajan. Tätä asiaa voisi verrata pyörään, joka ensin alkaa pyöriä hitaasti ja sitten yhä nopeammin ja nopeammin. Kun katselette pyörivää pyörää, sen sisällä olevat kuviot alkavat muuttua erilaisiksi.Välillä myötäpäivään pyörivä pyörä saattaa näyttää pyörivän vastapäivään.Vauhti muuttuu ja kuviot käsitetään välillä muuksi kuin mitä ne ovat.


Ne jotka mittaavat, jäljittävät ja tallentavat värähtelyjä, ovat erityisen kiinnostuneita tämän planeetan Valotyöläisistä. Ne näkevät ristiriitaisuuksia. Ne näkevät teidän energioidenne luovan uutta polkua ja seuraavat tekemisiänne intensiivisesti.


Aivan, vauhdin ja muuttuvien värähtelyjen lopputuloksena tulette näkemään Maan muuttuvan, Gaian tekevän säätöjään. Tulette näkemään muutokset myös itsessänne. Tulette näkemään tiettyjä kvanttihyppyjä teknologian saralla, mutta ennen kaikkea tulette näkemään niitä omassa valaistumisessanne. Elätte suuren muutoksen aikaa. Pitäkää lujasti kiinni, sillä hurja vauhti jatkuu vielä jonkin aikaa! (hykertelyä)


No niin rakkaat ystävät, suoritetaan loppuun energioiden sulauttaminen ennen kuin jatkamme eteenpäin. Sallikaa meidän lähestyä, koskettaa ja halata teitä. Antakaa meidän rukoilla omalla tavallamme ja pyytää teitä muistamaan keitä olette. Antakaa meidän lähettää teille muistamisen energiaa, jotta muistaisitte keitä oikeasti olette!


Pyydämme Cauldrea olemaan hetken hiljaa. Pyydämme jokaista teistä hyväksymään tämänpäiväisen energian.


(tauko)


On todellakin upeaa olla täällä teidän kanssanne. Näemme loistavan aikomuksen, aikomuksen palvella. Kahdeksan päivää sitten istuimme yhdessä pienen Shaumbra-ryhmän kanssa. Puhuimme heidän kanssaan ja kerroimme heille, että olemme aivan ihmeissämme seuratessamme touhujanne päivisin ja työskennellessämme kanssanne öisin. Olemme aivan kummissamme siitä, että Shaumbrat eivät kysy meiltä miten rikastua, tulla terveiksi tai saada lisää valtaa. Sen sijaan yleisin kysymyksenne on "rakas Henki, miten voin olla avuksi? Rakas Henki, miten voin auttaa ihmiskuntaa? Rakas Henki, miten voin olla hyödyksi?"


Ymmärrättekö mitä tarkoitamme? Olette hyvin epäitsekkäitä! Ette pyydä itsellenne. Kysytte miten voitte palvella Henkeä. Se todella hämmästyttää meitä! Se kummastuttaa minua, Tobiasta, sillä jos kävelisin teidän kengissänne niin taatusti pyytäisin lisää rahaa! (yleisö nauraa) Haluaisin myös täydellisen terveyden! Pyytäisin varmasti jotakin alemman värähtelyn omaavaa ja vähemmän rakastettavaa kuin mitä kuulen teidän pyytävän! Ei, te sanotte "rakas Henki, miten voin auttaa tänään? Rakas Henki, mitä haluat minun tekevän?" Kun ihminen on tässä pisteessä, tiedämme hänen todella valaistuneen. Tiedämme hänen olevan polulla!


Rakkaat ystävät, kerromme tämän teille, sillä tässä vaiheessa teidän ei tarvitse pelätä kompastuvanne. Teidän ei tarvitse huolehtia maan pettämisestä jalkojenne alla tai joutuvanne ottamaan takapakkia. Älkää enää huolehtiko siitä, että palaisitte vanhoihin rutiineihin. Rakkauden ja auttamisen värähtelynne on voimakas.


Jatkamme jälleen Jack-nimisen prinssin tarinaa ja matkaa, joka loppujen lopuksi toi hänet Maan päälle. Käytämme Jackin tarinaa kuvaillaksemme teille tapahtuneita asioita, sillä te olette Ensimmäisen Luomistyön Kuningaskunnan prinssejä ja prinsessoja. Kerromme teille tätä tarinaa osissa, jotta teidän olisi helpompi omaksua se ja ymmärtää alkuperänne. Tarina jatkuu vielä tämänkin illan jälkeen. Jatkamme sen käsittelyä vielä jonkin aikaa.


Varoitamme jo nyt, että jotkut ihmiset eivät saata pitää tästä tarinasta. Muut valotyöläiset saattavat kohottaa kulmakarvojaan ja jopa heristellä nyrkkejään. Pyydämme Cauldrea olemaan häiritsemättä välittäessämme teille tätä tietoa. Hän tietää mitä on tulossa eikä oikein pidä siitä, että aiomme sohaista ampiaispesää! (hykertelyä)


Jack oli sIAMin Kuningaskunnan prinssi. Hän oli intohimoinen matkustelija, tutkimusmatkailija ja luoja. Hän kyllästyi nopeasti Kuningaskunnan tutkimiseen ja matkusti sen rajamaille, laski siellä veneensä vesille. Jack tuli Tulimuurille, joka merkitsi tuolloin tunnetun luomistyön reunaa. Jack pelästyi. Hän yritti palata Kuningaskuntaan, mutta energiaa vailla oleva tyhjiö ja Tulimuurista tuleva imu vetäisivät hänet sisäänsä.


Tulimuurin sisässä vietetty aika tuntui Jackista ikuisuudelta. Hänen olemuksensa pirstoutui moniksi, moniksi palasiksi. Osa näistä palasista vaipui pitkään uneen "kotelossa", kääntyi sisäänpäin. Jack oli aina ollut ulkopuolelta etsivä luoja ja olento. Osa Jackin energiasta ei kuitenkaan vaipunut uneen kotelossa, tässä sisäänpäin kääntyneessä energiassa, vaan jatkoi matkaa.


Jack ei mennyt suoraapäätä maapallolle. Ennen sitä oli tietty välivaihe. Tätä on vaikea kuvailla, mutta teemme parhaamme yhdessä Cauldren kanssa. Tulimuurin toisella puolella ei ollut muuta kuin tyhjiö, täydellinen pimeys. Tuosta tyhjiöstä tuli myöhemmin fyysinen universuminne. Kun Jack siirtyi tyhjiöön, siellä ei ollut tähtiä eikä galakseja. Siellä ei ollut edes energioita vaan yksinkertaisesti tyhjää.


Olomuodoltaan Jack ei ollut enää hänelle tutussa valokehossa, mutta ei myöskään vielä tiheässä fyysisessä muodossa. Hänen energiansa kieppui nopeammin kuin ihmisten, mutta merkittävästi hitaammin kuin Ensimmäisessä Luomistyössä olevien. Emme nyt puhu rakkauden värähtelystä tai osamäärästä, vaan olomuodosta. Jack ei ollut vielä kiinteässä muodossa. Hän ei myöskään ollut enää "valoa." Hän oli jotakin siltä väliltä (hykertelyä). Voisi sanoa, että hän oli kaasumaisessa olomuodossa.


Kun Jack (te) tulla tupsahti Tulimuurin läpi, näki hän vastakohtansa, peilikuvansa. Hän alkoi kerätä kokemuksia, ensin yksinään ja sitten muiden entiteettien kanssa. Nämä ensimmäiset kokemukset loivat energiaa, joka virtasi hänestä (teistä) ja muodosti sitten ennen tyhjän universumin rakenteet ja energiakuviot. Jack (te) koki kokemuksia, jotka sitten loivat energiakudelmia – perustukset tähdille, galakseille ja aurinkokunnille. Tämä oli hyvin mielenkiintoista aikaa Jackille (teille).


Kokemustensa kautta Jack alkoi omaksua uutta identiteettiä. Hän alkoi ryhmittyä muiden Tulimuurin läpi tulleiden entiteettien kanssa, joilla oli samanlaiset energiat kuin hänellä. Hän alkoi
  luoda suhteita muiden kanssa ja muodostaa "energiaryhmittymiä". Nämä tietyn energian omaavat perheryhmittymät matkustelivat ja tavallaan asustelivat universumin tietyissä osissa. Ja kuten tiedättekin omien kokemustenne perusteella, perheiden sisällä syntyy taisteluita. Jack ja muut alkoivat tapella keskenään. Syttyi sotia. Ryhmät murenivat ja hajosivat.

Elettiin hyvin kaoottista aikaa. Jack opetteli edelleenkin sopeutumaan muutoksiin, joita oli tapahtunut hänen kulkiessaan Tulimuurin läpi. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin tuntenut mitään tällaista. Hän yritti muistaa ja ymmärtää kuka oli, mutta omaksui samanaikaisesti uusia ominaisuuksia, joita ei pystynyt vertaamaan mihinkään entuudestaan tuttuun. Hän alkoi omaksua omaan energiaansa liittyviä omituisia tuntemuksia ja värähtelyjä. Kun Jackilla oli aiemmin ollut vain valokeho, alkoi hän nyt omaksua materian tiheyttä, olemassaolon raskautta, josta myöhemmin muodostui keho.


Jackille tämä ei ollut erityisen miellyttävä tunne. Hän ei pitänyt energiansa hidastumisesta, vajoamisesta valokehosta aineelliseen muotoon. Hän ei pitänyt siitä pätkääkään ja yritti vaikuttaa tilanteeseen. Hän ei vain tiennyt miten. Hän muuttui yhä kiinteämpään muotoon. Universuminne kävi samanaikaisesti läpi samaa prosessia. Planeetat alkoivat muotoutua ja kerätä itseensä ainetta.


Rakkaat ystävät, Jack – te – ette pitäneet tästä pätkääkään.Teistä tuntui siltä kuin putoaisitte yhä syvemmälle ja syvemmälle. Energianne ja värähtelynne hidastuivat. Taistelitte sitä vastaan. Teistä tuntui siltä, että jos prosessi vielä jatkuisi, niin ette enää koskaan muistaisi keitä olitte tai mistä tulitte.Yrititte epätoivoisesti pitää kiinni Kuningaskunnan värähtelystä. Kirositte päivää, jolloin ylititte Tulimuurin!


Olitte keskellä täyttä sekasortoa.Universumissanne käytiin hirvittäviä taisteluja. Tuolloin ilmaantuivat ensimmäistä kertaa käsitteet tappamisesta ja kuolemasta. Tunsitte vihaa muita ja itseänne kohtaan. Oli ryhmiä, jotka harhailivat ympäri yhä kiinteämpään muotoon muuttuvaa universumianne yrittäen anastaa voimaa muilta. Ne luulivat, että jos ne onnistuisivat viemään muiden energiat, niin niiden oma värähtelytaso kohoaisi ja ne pääsisivät takaisin Kotiin.


Aloitte matkustella ympäriinsä ryhmissä, isoissa ja pienissä. Tehdessänne näin… kun tavallaan piditte toisianne käsistä ja yhdistitte energianne, niin ryhmänne ympärille muodostui "energia-alus." Elitte ja matkustitte sillä kokien monia, monia kokemuksia. Se oli mielenkiintoista, koska pystyitte matkustelemaan varsin mukavasti universumiinne kehittyneillä energiakäytävillä. Tiesitte kuinka siirtyä paikasta toiseen, vaikka ne nykyistä mittausjärjestelmäänne käyttäen olisivatkin olleet miljoonien valovuosien päässä toisistaan. Siihen ei kulunut teiltä kuin hetki. Olitte siinä erittäin taitavia.


Mutta koko ajan jokainen teistä vastusti hidastumista, vastusti olomuotonne ja koko universuminne muuttumista kiinteään muotoon. Aloitte kokea omituisia asioita. Aloitte törmäillä esineisiin! Ette pystyneetkään enää kulkemaan niiden läpi. Energia ei enää kulkenutkaan energian läpi. Kaikki alkoi muuttua niin kiinteäksi, niin hitaaksi, että aloitte törmäillä tähtiin, planeettoihin, meteoreihin ja asteroideihin. Tämä oli teistä omituista ja masentavaa. Ja sodat jatkuivat jatkumistaan. Taistelut lisääntyivät koko ajan. Ajat eivät olleet siis hyvät. Oli kourallinen niitä, jotka yrittivät löytää tien takaisin Kotiin, yrittivät löytää oikean värähtelytason ja oivalsivat energioihin, rakkauteen ja valoon liittyviä asioita. Mutta pääasiassa alamäki jatkui.


Kuten olemme jo kertoneetkin, jossain vaiheessa ajauduttiin umpikujaan. Asiat eivät voineet enää jatkua niin. Konfliktit, taistelut teidän termienne mukaisesti valon ja pimeyden välillä, olivat ajautuneet pattitilanteeseen. Jopa universuminne kasvu pysähtyi. Tässä vaiheessa tehtiin yhteinen päätös, sopimus maapallolle lähtemisestä, verhon viimeisenkin rippeen jättämisestä. Päätitte yhteisestä sopimuksesta poistaa viimeisenkin esteen ja kirjaimellisesti pukeutua kiinteään ihmismuotoon, ottaa itsellenne ruumiin. Suostuitte elämään muistinne menettäneinä, kokemaan elämän ja kuoleman sekä karman, kuten te sitä kutsuisitte. Suostuitte tekemään täyden ympyrän saadaksenne muistinne takaisin.


Siksi te olette täällä! Siksi te olette olleet maapallolla satojen elämien ajan. Olette kulkeneet täällä elämästä toiseen sulkeaksenne ympyrän. Teitte sopimuksen parantaaksenne menneet; ajan jolloin kuljitte Tulimuurin läpi, ajan jolloin loitte tyhjiöstä universumin. Olette kulkeneet elämästä toiseen parantuaksenne ja oivaltaaksenne jälleen.


Toisessa ympyrässä istuu tänään vieraita. Ne mittaavat ja seuraavat tekemisiänne. Ne ovat paikalla, koska ympyrä on sulkeutumassa. Olette matkanne viimeisellä etapilla, joka on kestänyt ajanjakson, jota emme edes yritä selittää teille. Mutta ympyrä on nyt sulkeutumassa teidän tekemänne työn ansiosta.


Arkielämän vaikeuksien ei pitäisi tulla teille yllätyksenä. Kyse ei ole vain teistä! Ette paranna pelkästään tämänkertaista elämäänne vaan olette jo parantaneet satoja entisiä elämiänne. Suurin osa niistä on parantunut ja poistunut, ja Gaia vapauttaa niiden Maan päälle jääneet viimeisetkin energiat. Todellisuudessa parannatte siis tällä hetkellä aikaa, jolloin loitte tyhjiöstä, kuljitte Tulimuurin läpi maapallolle. Parannatte aikaa, jolloin vaeltelitte ympäri universumia kokien aineellisten asioiden alun. Tuohon aikaan pystyitte vapaasti matkustelemaan avaruudessa, mutta ette pitäneet näkemästänne. Elitte suuren sekasorron keskellä.


Rakkaat ystävät, ne joita kutsutte "avaruusolioiksi," ovat vain omia aspektejanne menneisyydestä, ajalta jolloin loitte tyhjiöstä. Olemme kertoneet teille jo aikaisemminkin, että kun katselette tähtiä ja universumia, niin eipä siellä ole paljoa muuta kuin se mitä näette. Tarkoitamme juuri sitä mitä sanommekin. Näette rajallisen kuvan fyysisestä universumistanne. Ja siellä ei todellakaan ole paljoakaan! Siellä on vain menneisyytenne energioita, jotka kulkevat ristiin rastiin ja leikkaavat joskus tämänkertaista elämäänne Maan päällä.


Käyttäkäämme seuraavaa analogiaa talosta, koska se sopii tarkoitukseemme hyvin. (hykertelyä) Kuvitelkaa seisovanne olohuoneessa ja katselkaa ympärillenne. Näette vain olohuoneen, vaikka talossa on muitakin huoneita. Ette näe niitä, koska seisotte tietyssä paikassa tiettynä hetkenä. Muissakin huoneissa on toimintaa, mutta ette tiedosta sitä, koska ette näe ja kuule noihin huoneisiin. Sama pätee universumiinne. Se sisältää monia huoneita, monia ulottuvuuksia. Kun katsotte taivaalle ja näette tähdet – siinä huoneessa ei ole paljoakaan muuta kuin tähdet. Ei todellakaan, jos etsitte sieltä elämää. Siellä on paljon energiaa, mutta ei elämää. Universumissanne on vieri vieressä huoneita ja ulottuvuuksia, joita ette pysty näkemään tai kuulemaan. Jotkut teistä ovat alkaneet aistia ne. Ne ovat kaikki saman katon alla sijaitsevia eri huoneita.


Joskus epätavallisten energiaolosuhteiden vallitessa saattaa universumissa esiintyä vuotoa tai rajanylitys. Näette toisiin huoneisiin tai olento toisesta huoneesta kävelee vahingossa teidän huoneeseenne. Kun näin tapahtuu, niin kyse on vain menneisyydestänne! Voi, kyllähän tuo olento näyttää ja vaikuttaa avaruusoliolta, mutta kyse on menneisyydestänne. Tällä hetkellä käynnissä olevan intensiivisen parannustyön avulla te tavallaan rinnastatte sen itseenne. Olette tässä huoneessa nyt, mutta samanaikaisesti hoidatte myös toisen huoneen asukasta, joten joskus tapahtuu vuotoja ja
  ylityksiä. Onko universumissanne sitten avaruusolioita, jotka ovat viisaampia, mahtavampia ja älykkäämpiä kuin te? Ei todellakaan! On vain menneisyytenne aspekteja. Kuinka ne voisivat olla viisaampia, älykkäämpiä tai vahvempia? Nämä aspektit ovat samanaikaisesti osa menneisyyttänne ja nykyhetkeänne. Jopa täällä istuessanne on paikalla myös se osa teitä, joka rakentaa tyhjästä universumin perustuksia.

Emme halua eksyä aiheesta alternatiivisten todellisuuksien tai multidimensioiden käsitteiden viidakkoon. Haluamme yksinkertaisesti painottaa sitä, että “avaruusoliot” ovat menneisyyden aspektejanne ja siirtyvät joskus omasta huoneestaan teidän huoneeseenne. Rakkaat ystävät, tärkeintä on tietää, että ympyrä on sulkeutumassa teidän ansiostanne. Olette kokeneet traumaattisia asioita Tulimuurin ylittämisen jälkeen. Älkää luovuttako omaa voimaanne kenellekään, ei yhdellekään ainoalle olennolle, ei edes “avaruusolioille”.


Vaikka ne ovatkin menneisyytenne aspekteja, yrittävät ne esittää teille ja muille olevansa mahtavia ja älykkäitä olentoja. Ne yrittävät kertoa teille – ja siinä kyllä piilee totuuden murunen – että ne ovat esi-isiänne, ja että saitte alkunne niistä. No, ne todellakin kuuluvat menneisyyteenne! Mutta älkää antako niiden petkuttaa itseänne uskomaan, että ne ovat kaiken tietäviä mahtavia olentoja. Rakkaat ystävät, sana "avaruusolio" värähtelee "valetta." (Suom. huom. englanniksi avaruusolio on “
alien” ja vale “a lie”). Älkää luovuttako voimaanne kenellekään. Olette niin lähellä ympyränne sulkeutumista. Elätte nyt niin intensiivisiä aikoja, että jopa oman itsenne aspektit menneisyydestä tulevat takaisin ja yrittivät petkuttaa ja vähätellä teitä, väittävät teille olevansa viisauden huippuja. Vaikka siis yritätte parantaa menneisyytenne, yrittää se tavallaan johtaa teidät harhaan.

Minä, Tobias, haluan teidän muistavan tämän hetken energian, joka kertoo että sisimmässänne on ja on aina ollut Kristus-siemen. Älkää seuratko ketään tai mitään muuta paitsi Jumalaa sisimmässänne! Teidät tullaan haastamaan tulevina päivinä sulkiessanne ympyränne viimeistä lenkkiä. Haasteet tulevat olemaan vaikeita ja siksi olemme ottaneet tämän asian esille tänään. Yritämmekö siis kertoa teille, että tulette kohtaamaan muukalaisia avaruudesta? Tavallaan kyllä, se on tarkoituksemme. Se ei luultavasti kuitenkaan tapahdu puolenyön aikaan ajaessanne yksin autolla junaradan yli. (yleisö nauraa) Se voi tapahtua nukkuessanne. Kaikista luultavimmin se tapahtuu vanhan muistikuvan muodossa, joka jyskyttää tietoisuuteenne kuin tavarajuna ja tuo mukanaan pelkoa, saa teidät jähmettymään paikoillenne ja lamauttaa. Rakkaat ystävät, kun näin tapahtuu, haluamme teidän muistavan tämän tapaamisemme energian. Haluamme teidän muistavan tämän hetken, jolloin Henki, Yeshua, Crimson Council ja Tobias istuivat teitä vastapäätä ja sanoivat: "Rakkaat, te olette heräämässä olevia Jumalia. Kukaan ei ole teitä parempi tai ylevämpi. Älkää luovuttako voimaanne kenellekään."


(hykertelyä) Tämäpä vasta herättääkin monia kysymyksiä avaruusolioista! Olemme valmiit vastaamaan niihin kaikkiin. Ja Cauldre, saat meiltä tarvittavat välineet vastataksesi kaikkiin kysymyksiin.


Siirrymme nyt energiasta toiseen eli Luoja-sarjan seitsemänteen oppituntiin. Pyydämme teitä tekemään olonne mukavaksi. Rakkaat ystävät, kerromme teille pienen tarinan auttaaksemme teitä ymmärtämään tätä oppituntia. Oppitunti numero seitsemän on hyvin yksinkertainen. Saatatte kamppailla sen kanssa, koska se on niin yksinkertainen.Yritätte tehdä siitä monimutkaisemman kuin se on.


Oppitunti numero seitsemän on ensimmäinen oppitunti käytännöllisen ulospäin suuntautuvan luomisen sarjassa. Tähän mennessä olemme keskustelleet enimmäkseen perusteista ja käsitteistä, vanhojen tasapainotusta tarvitsevien energioiden prosessoimisesta. Alamme nyt sarjamme toisessa osassa ottaa askeleita proaktiiviseen luomiseen. Joistakin se saattaa tuntua oudolta tai epätavalliselta. Jokaisen ihmisen sisimmässä nimittäin elää pelko omia luomisvoimia kohtaan. Tunnette haluttomuutta luoda, sillä viime kerrasta on kulunut pitkä aika. Siihen liittyvät edelleenkin häpeän ja syyllisyyden tunteet johtuen tavastanne hahmottaa menneisyytenne.


Hahmotatte nimittäin Tulimuurin läpi kulkemisen perisynniksi. Teistä tuntuu, että menitte liian pitkälle. Teillä on tunne siitä, että taistelitte kaaoksen energiassa rakentaessanne tyhjiöstä. Voi rakkaat ystävät, ne taistelut saavat Tähtien sodan näyttämään lastenleikiltä! Joten kun puhumme todellisten luomisvoimienne käyttämisestä, jotkut teistä kavahtavat. Mietitte, onko oikein ottaa ne käyttöön juuri nyt.


(tauko)


Olipa kerran valotyöläinen nimeltä Anna, ihana valotyöläinen kuten te kaikki.Hän kävi monia henkisen alan kursseja viimeisten 30 vuoden aikana. Hän oppi mielen hallintaa, mikä jo sinänsä on huvittavaa. Hän oppi meditoimaan ja tyhjentämään mielensä, matkimaan meditointiin liittyviä rituaaleja. Mutta me kaikki tiedämme, ettei hänen mielensä ollut koskaan täysin tyhjä. Hän istui kaksi kertaa päivässä kahdenkymmenen minuutin ajan epämukavassa asennossa, koska luuli että näin kuuluu tehdä. (yleisö nauraa) Mutta tavallaan tämä teki hyvää hänen sielulleen ja olemukselleen, sillä se auttoi häntä pääsemään eteenpäin polulla. Se tarjosi rakenteen.


Rakas Annamme oppi monilla eri kursseilla erilaisiin aiheisiin liittyviä
  menetelmiä – kuinka olla levollinen, rauhallinen ja kiltti, kuinka muistuttaa Jumalaa ja totella Jumalaa, kuinka löytää Jumala ja kuinka päästä Häntä karkuun. (yleisö nauraa) Nämä kurssit olivat kuin askelmia hänen polullaan ja auttoivat häntä pääsemään tähän pisteeseen.

Mutta pinnan alla Annan pohdiskelu jatkui. "Jos kerta opin ja kehityn niin paljon, niin miksi en sitten pysty vaikuttamaan omaan olemukseeni, elintilaani? Miten on mahdollista, etten pysty mieleni avulla avaamaan ja sulkemaan vesihanaa?" Hän oli kokeillut sitä. Ja epäonnistunut. "Miksi en pysty muuttamaan mieleni avulla kynttilän liekin lepatuksen suuntaa? Sillä tiedämmehän minä ja Henki kumpikin, että viimeksi kokeillessani se oli tuulenvire joka liikutti liekkiä, ei minun mieleni".


Anna oli turhautunut, koska haasteet ja kokemukset jatkuivat. Hän ei ymmärtänyt, että pärjäsi aivan hyvin pelkästään selviytymällä elämästään ja kasvamalla henkisesti. Anna ei oivaltanut, että työ ja ponnistelut rakensivat jotakin hänen sisimmässään. Ne herättelivät jotakin, mutta hän ei ymmärtänyt sitä ja oli turhautunut, koska todellisuus ei näyttänyt muuttuvan kaikista ponnisteluista huolimatta. Ulkonaiset asiat eivät muuttuneet. Tähän oli montakin syytä. Yksi niistä oli se, että aika ei ollut oikea. Se ei vain olisi ollut sopivaa, vaan – kuinka sen sanoisi – lopahtanut lyhyeen kuin kanan lento. Aika ei ollut ihan vielä oikea.


Te kaikki olette joutuneet odottamaan kauan.Ymmärrämme sen. Annan oma energiatasapaino – kolme marmoria joista puhuimme aiemmin, läpinäkyvä, valkoinen ja musta – pelasivat yhä upeaa peliään hänen sisimmässään. Tuon pelin oli vielä jatkuttava. Hän myös luovutti edelleenkin voimansa muille. Hän osallistui kurssille tai luki kirjan ja alkoi sitten seurata niiden opetuksia. Ja luojathan eivät kulje kenenkään perässä! Perässä hiihtäjä ja luoja ovat toistensta vastakohtia.


Mutta nyt, rakkaat ystävät, aika on juuri sopiva. Kuten jo kerroimmekin, toiseen ympyrään kokoontuneet vieraamme ovat mittaajia ja tarkkailijoita. Ne ovat erittäin kiinnostuneita, koska ne tietävät ajan olevan nyt oikea. Ne tietävät ensimmäisten ihmisten alkavan käyttää luojakykyjään. Ja tämä tarkoittaa teitä.


Anna oli hyvin turhautunut, koska ei pystynyt kontrolloimaan ympäristöään, ulkoista elintilaansa. Eräässä vaiheessa hän, kuten niin monet teistäkin, heitti pois kaikki kirjansa ja välineensä ja sanoi:
  "Nyt saa opiskelu riittää. Nämä kirjat ja kurssit eivät ole tehneet muuta kuin maksaneet omaisuuden!" (yleisö nauraa) Rakkaat ystävät, tämä ei ihan täysin pidä paikkaansa, sillä kuten olemme jo sanoneetkin, kaikki kurssit, kurinalaisuudet ja tekniikat ovat toimineet astinlautana ja yhdistäneet hänet jälleen perheensä kanssa. Nimenomaan näillä kursseilla hän tapasi perheensä muita jäseniä. Erilaisten kokoontumisten energia on niin kallisarvoista, koska se yhdistää perheenjäsenet jälleen kerran.

Anna siis oppi uusi talo-nimisen paikan olemassaolosta. Hän ei oikein ymmärtänyt mistä oli kyse, mutta hyvältä se joka tapauksessa tuntui. Se tuntui oikealta, ja jos ei muuta niin siellä sai ainakin olla hetken rauhassa! (hykertelyä) Joten hän vietti aikaa uudessa talossaan, kuten me olemme pyytäneet teitäkin tekemään. Asettautukaa nyt uuden talonne energiaan. Tuntekaa sen sävel. Jos ette kuule sitä kovin hyvin, niin yksinkertaisesti tunnustelkaa sitä. Jos ette pysty tuntemaankaan niin yksinkertaisesti tietäkää, että talollanne on tietty ydinvärähtely.


Anna, joka oli turhautunut kyvyttömyyteensä luoda proaktiivisesti, luoda tietystä yleissuunnasta kiinni pitäen ja voimallisesti, saavutti vanhoista tavoista irtipäästämisen pisteen. Hän tuli pisteeseen, josta todellinen luominen voi alkaa.


Uuden talonsa olohuoneen lattialla Anna näki suuren siveltimen ämpärissä, joka oli täynnä hohtavaa, upeaa maalia. Hän tiesi, että maaliämpärillä oli jokin tarkoitus, sillä hän itse ei ollut sitä sinne laittanut. Se ei myöskään ollut uudessa talossa Annan edellisellä vierailulla. Mutta sen olemassaolo tuntui oikealta. Sivellin oli valtavan kokoinen. Se oli suuri, paljon suurempi kuin yksikään Annan aikaisemmin näkemä sivellin. Hän katsahti ympärilleen. Hän katseli ympärilleen uudessa talossaan ja mietti, mitä siveltimellä ja maalilla pitäisi tehdä. Ja koska hän oli uuden talonsa upeassa energiassa, päätti hän pähkäilyn asemesta yksinkertaisesti kysyä itseltään: "Mitä minun pitäisi tietää tästä hohtavasta, kauniista maalista ja suuresta siveltimestä?" Vastaus tuli hänen sisimmästään – ei oppaalta tai Tobiakselta – ja kehoitti häntä yksinkertaisesti ottamaan siveltimen, kastamaan sen maaliin ja vetämään sillä leveän vedon mille tahansa uuden talon seinälle. Näin tehdessään Anna oppi oppitunnin numero seitsemän.


Oppitunti numero seitsemän: Luokaa levein siveltimenvedoin. Luokaa levein vedoin. Tämä on yksinkertainen mutta syvällinen oppitunti. Seuraavien kolmenkymmenen päivän aikana tulette ensimmäistä kertaa todella ymmärtämään, mitä luominen tarkoittaa. Ette ole enää uhreja ettekä pelkästään reagoi elämässänne tapahtuviin asioihin. Te tulette todellakin luomaan. Pyydämme teitä istumaan talossanne ja tuntemaan sen värähtelyn. Kun tunnette olevanne valmiita, tarttukaa suureen siveltimeen, kastakaa se maaliin ja luokaa levein siveltimenvedoin. Vain yksi veto, ei enempää. Laskekaa sitten sivellin kädestänne, istukaa lattialla ja seuratkaa, mitä maalaamallenne leveälle siveltimenvedolle tapahtuu. Tarkkailkaa sitä. Se tulee muuttumaan. Se muuttaa muotoaan ja löytää oman tasapainonsa. Te olette uudessa talossanne, jossa vallitsee jumalallinen tasapaino. Ensimmäinen luomuksenne – ensimmäinen leveä siveltimenvetonne – löytää jumalallisen tasapainonsa.


Mitä te sitten voisitte luoda? Viime tapaamisessamme puhuimme ihmiskokemusten neljästä eri alueesta. Puhuimme resursseista, joita myös rahaksi kutsutaan. Puhuimme terveydestänne ja biologiastanne. Puhuimme ihmissuhteista. Ja puhuimme itsenne arvostamisesta. Valitkaa mikä tahansa noista neljästä. Hellikää valintaanne sydämessänne. Luokaa sitten levein siveltimenvedoin, yksinkertaisesti sanottuna luokaa tasapaino valitsemallenne alueelle. Luotte tasapainon. Ette tarvitse erityistä asialistaa tai aikomusta Henkeä tai itseänne varten. Luotte jumalallisen tasapainon tilasta. Mutta tällä kertaa luottekin levein siveltimenvedoin. Toimitte proaktiivisesti.


Mitä tämä kaikki sitten tarkoittaa? Mitä tapahtuu seuraavaksi? Ensin saatatte tuntea pelkoa. Saatatte miettiä mitä oikein olette luomassa ja mikä on uuden luomistyönne lopputulos. Tämä pelko liittyy aikaan ennen Maan päälle tuloanne. Se liittyy häpeään, jota tunsitte Tulimuurin ylityksen johdosta, Kuningaskunnan jättämisen vuoksi. Puhukaa tälle pelolle. Istukaa sen kanssa uudessa talossanne. Ymmärtäkää sitä ja puhukaa sille. Tämä pelko saattaa olla paras ystävänne tai pahin vihollisenne. Jos jätätte pelkonne huomiotta, palaa se takaisin jossain vaiheessa. Se palaa takaisin ja näyttää avaruusoliolta. (yleisö nauraa) Olemme aivan vakavissamme. Jos annatte tämän pelon kasvaa ja voimistua, se vie teidät mukanaan synnyinseudulleen.


Oppitunti numero seitsemän: Luokaa levein siveltimenvedoin. Älkää murehtiko mekaniikkaa tai yksityiskohtia. Tämä huone on tänä iltana täynnä mekaanikkoja ja insinöörejä, joiden huoleksi voitte jättää yksityiskohdat. Teidän luojien ei tarvitse nyt välittää niistä. Luokaa levein siveltimenvedoin. Teillä on taipumusta sotkeutua asioiden kulkuun ohuet siveltimet sormissanne ja alkaa neuvoa Henkea ja jumalallista minäänne. Vastustakaa houkutusta. Istukaa tätä luomaanne kaunista, leveää siveltimenvetoa katsellen. Antakaa sen yksinkertaisesti ottaa haltuunsa oma jumalallinen tasapainonsa. Tämä on yksinkertaista, rakkaat ystävät, mutta erittäin haasteellista.


Otetaan esimerkiksi vaikka ihmissuhteet. Teidän ei tarvitse selittää Hengelle tai itsellenne, mistä on kysymys teidän kohdallanne. Teidän ei tarvitse mennä yksityiskohtiin. Valitkaa tämä yksi alue ja hellikää sitä sydämissänne. Luokaa sitten levein siveltimenvedoin ja tietäkää rakkaat ystävät, että jumalallinen tasapaino, teidän oma jumalallinen tasapainonne hoitaa loput.


Ymmärrättekö tapahtumien kulun? Opitte luottamaan omaan jumalallisuuteenne ja antamaan sen tehdä työnsä. Olette aikaisemmin yrittäneet hoitaa itse kaikki yksityiskohdat! Olette olleet niin kauan erossa Kuningaskunnasta, että luulette että teidän täytyy hoitaa kaikki itse. Nyt on aika luottaa. Kun sallitte oman jumalallisuutenne hankkia sopivan tasapainon, niin voi hyvät ystävät kuinka paljon helpompaa elämänne onkaan! Teistä tulee kauniiden siveltimenvetojen mestareita. Manifestoinnin mekaniikka hoidetaan muilla tasoilla. Ja elämänne on paljon hauskempaa.


Miksi sitten seinä? Ja maali? Kävelkää ulos uudesta talostanne maalattuanne leveän siveltimenvedon. Siellä näyttää erilaiselta kuin ennen. Ulkona näyttää erilaiselta sisäpuolella tekemänne työn johdosta! Siellä näyttää yksinkertaisesti erilaiselta. Alatte nähdä ilmiselvän yläpuolelle. Alatte nähdä miten palaset todella loksahtelevat paikoilleen. Pystytte näkemään niiden ihmisten sisimpään, joita olette aiemmin surkutelleet tai säälineet. Näette ilon heidän elämässään. Olette ensin levein siveltimenvedoin muuttaneet jotain sisimmässänne ja sitten huomaattekin ympäristönne näyttävän erilaiselta.


Ette ole muuttaneet kenenkään muun elämää, vain omanne. Kuten jo sanoimmekin teille, älkää laittako muita Armon uuniinne. Älkää yrittäkö muuttaa heitä. Teidän ei tarvitse tehdä niin, koska ympäristönne tulee näyttämään erilaiselta ja tulette saavuttamaan ennennäkemätöntä ymmärrystä.


Oppitunti numero seitsemän: Luokaa levein siveltimenvedoin. Rakkaat ystävät, vastustakaa houkukutusta yrittää viimeistellä luomustanne ohuella siveltimellä. Se tehdään teidän puolestanne. Kun olette vetäneet leveän siveltimenvedon, istukaa lattialla ja ihailkaa luomustanne. Olemme puhuneet teille Armon uunista ja ohjanneet teitä laittamaan sinne haasteellisia tilanteita. Armon uuni
  on loistava väline niitä varten, mutta se toimii myös uusien luomistöidenne prosessorina ja tasapainottajana. Se on kuin koko uuden talonne energiajärjestelmä. Kun luotte levein siveltimenvedoin, Armon uuninne tasapainottaa ja prosessoi energiat. Toisin sanoen luomistyön käsittely armon energiassa takaa jumalallisen tasapainon. Armon energia takaa sen, että luomistyönne manifestoituu ja tasapainottuu parhaalla mahdollisella tavalla. Teidän ei tarvitse huolehtia, luotteko kaikkein sopivimman tai valaistuneimman asian. Oma jumalallisuutenne huolehtii tasapainosta.

Teissä kaikissa elää synnynnäinen pelko siitä, että saatatte luoda jotakin epäsopivaa. Tämä pelko on lamauttanut monia teistä. Olette olleet vastahakoisia luomaan, koska ette ole olleet varmoja asian oikeellisuudesta. Olette odottaneet Hengen kertovan teille kuinka ja mitä luoda, koska ette halunneet jälleen kerran luoda jotakin epäsopivaa. Armon uuni, oma jumalallisuutenne ja Hengen rakkaus varmistavat sen, ettette voi epäonnistua. Neljän marmorin ja sisimmässänne asuvan tasapainon ansiosta ette luo mitään pahaa tai pimeää. Sisimmässänne elävän rakkauden johdosta ette luo mitään, mikä ei olisi tarkoituksenmukaista.


Mitä teidän sitten pitäisi luoda? Hyvin yksinkertaista. Luotte levein siveltimenvedoin uuden tasapainon ihmissuhteisiinne, taloudelliseen tilanteeseenne, terveyteenne tai itsenne arvostuksen alueelle. Kun vedätte leveän siveltimenvedon, luotte uuden tasapainon. Älkää huolehtiko siitä, kuinka monta dollaria tuo tasapaino tarkoittaa tai miltä uusi rakastettunne tulee näyttämään. Jumalallisuus huolehtii tasapainosta ja tuo teille kaiken tarkoituksenmukaisen. Kun muutatte asioita sisimmässänne, muutatte samalla värähtelytasoanne. Muutatte energiakuviotanne siten, että kun kävelette ulos uudesta talostanne näette asiat erilaisesta näkökulmasta. Muutatte todellisuuttanne vaikuttamatta muihin ihmisiin. Tämä on hyvin mielenkiintoista. Siksi olemme sanoneet: "Älkää rukoilko muutosta maailmaan. Rukoilkaa ainoastaan heräävänne." Näin tehdessänne muutatte sitä, miltä todellisuutenne näyttää. Keskustelemme asiasta lisää tulevaisuudessa.


Oppitunti numero seitsemän, hyvin yksinkertainen oppitunti, ensimmäinen proaktiivisen luomisen sarjassa: Luokaa levein siveltimenvedoin. Valitkaa yksi neljästä ihmisiä askarruttavasta alueesta. Aivan, edistyessämme siirrymme hienosäätöisempiin ja intensiivisempiin oppitunteihin, mutta työskentelette tietyn ajan tämän oppitunnin parissa. Luokaa levein siveltimenvedoin.


Rakkaat ystävät, toisessa ympyrässä istuvat mekaanikot ja insinöörit hymyilevät nyt. Ne tuntevat ja näkevät värähtelytason, jonka ne ovat havainneet vain hyvin harvoilla ihmisillä ennen teitä. Tämä värähtely liittyy sisimmässänne hohtavaan rakkauteen. Ne hymyilevät nähdessään miten rehtejä, rakastavia ja omistautuneita olette. Täällä säteilee rakkaus.


Vieraamme tulevat mittaamaan Shaumbroja ja maapalloa vielä monen monta kertaa. Ne kehoittavat teitä odottamaan Maan päällä tapahtuvia muutoksia. Tulette näkemään vallan vaihtuvan. Tulette näkemään muutoksia Gaiassa. Ja muutokset tulevat edelleenkin kiihtymään tulevaisuudessa. Viimeaikaiset maanjäristykset Etelä-Amerikassa ja Intiassa olivat vasta alkua. Lisää on tulossa ja se on tarkoituksenmukaista. Keskustelemme myöhemmin siitä, miten käsitellä näitä muutostilanteita.


Tapaamisemme ovat todellakin rakkauden ja jälleennäkemisen aikaa. Nautimme yhdessäolosta kanssanne. Nautimme näistä tapaamisista. Ottakaa näiden tapaamisten energia ja tuntemukset mukaanne. Hellikää niitä sydämissänne. Säilyttäkää ne sisimmässänne. Tehkää niistä opas, johon olemuksenne muut energiat voivat katsoa ja ottaa mallia. Rakkaat ystävät, verhon toisella puolella on lukematon määrä olentoja, jotka työskentelevät puolestanne ja kanssanne, huolehtivat teistä.


Ette todellakaan ole koskaan yksin.

Ja niin se on...
 


Crimson Councilin Tobiasta kanavoi Geoffrey Hoppe eli "Cauldre",  joka asuu  Goldenissa, Coloradossa.  Tobiaksen tarinan, kuten se esiintyy raamatullisessa Tobitin Kirjassa,voi löytää Crimson Circlen nettisivuilta www.crimsoncircle.com.  Tobias materiaaleja on tarjottu ilmaiseksi valotyöläisille ja  Shaumbroille ympäri maailmaa elokuusta 1999 lähtien, jolloin Tobias ilmoitti ihmiskunnan siirtyneen tuhoutumisen mahdollisuuden yli Uuteen Energiaan.

Crimson Circle on maailmanlaajuinen ihmisenkelien verkosto, joka siirtyy ensimmäisten joukossa Uuteen Energiaan. Kun he kohtaavat ylösnousemuksen ilot ja haasteet, he auttavat samalla muita ihmisiä heidän matkallaan jakamalla, välittämällä ja opastamalla. Yli 70,000 ihmistä vierailee Crimson Circlen nettisivuilla kuukausittain lukeakseen uusimman materiaalin ja keskustellakseen kokemuksistaan.

Crimson Circle tapaa joka kuukausi Denverissä, Coloradossa, jossa Tobias esittää viimeisimmän tiedon Geoffrey Hoppen kautta.

Crimson Circlen tapaamiset ovat avoimia kaikille. Crimson Circleä rahoittavat Shaumbrat ympäri maailmaa.

Crimson Circlen tarkoitus on toimia ihmisoppaina ja opettajina niille, jotka vaeltavat sisäisen henkisen heräämisen polkua. Tämä ei ole evankelinen missio. Pikemminkin sisäinen valo johdattaa ihmiset ovellenne myötätunnon ja välittämisen toivossa. Tulette tietämään miten toimia ja mitä opettaa hetkellä, jolloin omalle matkalleen lähtevä kallisarvoinen ja ainutlaatuinen ihminen saapuu luoksenne.

Jos lukiessanne tätä aistitte totuuden ja yhteyden, olette todellakin Shaumbra. Olette opettaja ja ihmisopas. Sallikaa jumalallisuuden siemenen kukoistaa sisällänne nyt ja aina. Ette ole koskaan yksin, sillä perheenne on vieressänne ja enkelit  ympärillänne.

Voitte vapaasti jakaa tätä tekstiä ilmaiseksi ja ei-kaupallisessa mielessä. Jakakaa tieto kokonaisuudessaan mukaan lukien nämä sivuhuomautukset. Kaikkeen muuhun käyttöön on saatava kirjallinen lupa Geoffrey Hoppelta, Goldenista, Coloradosta. Yhteystiedot löydätte nettisivulta: http://www.crimsoncircle.com

 

e='mso-ansi-language: EN-GB'>Hellikää niitä sydämissänne. Säilyttäkää ne sisimmässänne. Tehkää niistä opas, johon olemuksenne muut energiat voivat katsoa ja ottaa mallia. Rakkaat ystävät, verhon toisella puolella on lukematon määrä olentoja, jotka työskentelevät puolestanne ja kanssanne, huolehtivat teistä.

Ette todellakaan ole koskaan yksin.

Ja niin se on ...
 


Crimson Councilin Tobiasta kanavoi Geoffrey Hoppe eli "Cauldre",  joka asuu  Goldenissa, Coloradossa.  Tobiaksen tarinan, kuten se esiintyy raamatullisessa Tobitin Kirjassa,voi löytää Crimson Circlen nettisivuilta www.crimsoncircle.com.  Tobias materiaaleja on tarjottu ilmaiseksi valotyöläisille ja  Shaumbroille ympäri maailmaa elokuusta 1999 lähtien, jolloin Tobias ilmoitti ihmiskunnan siirtyneen tuhoutumisen mahdollisuuden yli Uuteen Energiaan.

Crimson Circle on maailmanlaajuinen ihmisenkelien verkosto, joka siirtyy ensimmäisten joukossa Uuteen Energiaan. Kun he kohtaavat ylösnousemuksen ilot ja haasteet, he auttavat samalla muita ihmisiä heidän matkallaan jakamalla, välittämällä ja opastamalla. Yli 70,000 ihmistä vierailee Crimson Circlen nettisivuilla kuukausittain lukeakseen uusimman materiaalin ja keskustellakseen kokemuksistaan.

Crimson Circle tapaa joka kuukausi Denverissä, Coloradossa, jossa Tobias esittää viimeisimmän tiedon Geoffrey Hoppen kautta.

Crimson Circlen tapaamiset ovat avoimia kaikille. Crimson Circleä rahoittavat Shaumbrat ympäri maailmaa.

Crimson Circlen tarkoitus on toimia ihmisoppaina ja opettajina niille, jotka vaeltavat sisäisen henkisen heräämisen polkua. Tämä ei ole evankelinen missio. Pikemminkin sisäinen valo johdattaa ihmiset ovellenne myötätunnon ja välittämisen toivossa. Tulette tietämään miten toimia ja mitä opettaa hetkellä, jolloin omalle matkalleen lähtevä kallisarvoinen ja ainutlaatuinen ihminen saapuu luoksenne.

Jos lukiessanne tätä aistitte totuuden ja yhteyden, olette todellakin Shaumbra. Olette opettaja ja ihmisopas. Sallikaa jumalallisuuden siemenen kukoistaa sisällänne nyt ja aina. Ette ole koskaan yksin, sillä perheenne on vieressänne ja enkelit  ympärillänne.

Voitte vapaasti jakaa tätä tekstiä ilmaiseksi ja ei-kaupallisessa mielessä. Jakakaa tieto kokonaisuudessaan mukaan lukien nämä sivuhuomautukset. Kaikkeen muuhun käyttöön on saatava kirjallinen lupa Geoffrey Hoppelta, Goldenista, Coloradosta. Yhteystiedot löydätte nettisivulta: http://www.crimsoncircle.com