"Pitkäkää huolta itsestänne"

Esitetty Crimcon Circlelle
11.12.2004
Suomentanut Lea Lintunen

www.crimsoncircle.com

Ja niin se on, rakkaat Energian Liikuttajat ja Shaumbrat, että kokoonnumme yhteen tänä juhlapyhien aikana. Aah, siitä tuntuu kuluneen vain hetken verran, kun viimeksi istuimme samassa energiassa ja puhuimme energian kannattelijan tehtävän jättämisestä. Aivan kuin olisimme vain hetkeksi kääntäneet katseemme muualle, ja olemmekin jälleen seurassanne. Ymmärrämme tietenkin, että teidän käsityksenne ajasta on erilainen.

Shaumbrat, lähestymme teitä tänään eri tavalla. Cauldre on sisäistänyt meidät, joten emme ole enää ulkopuolella. Sulkekaa hetkeksi silmänne ja hengittäkää syvään. Avatkaa sitten silmänne ja katsokaa ilmiselvän ohi. Voitte nähdä meidät eri tavalla, kirjaimellisesti omin silmin. Älkää yrittäkö liikaa. Näette meidän säteilevän Cauldren sisimmästä ja Lindasta.

Näette meidän myös säteilevän teistä kaikista. Kun käänsitte hetkeksi katseenne muualle, livahdimme sisään (naurua). Aivan, olette antaneet siihen lupanne. Minä, Tobias, ja kaikki muutkin tämänpäiväiset vieraamme puhumme teidän sisimmästänne.

Luulette kuulevanne tämän viestin ulkopuoleltanne, kuuloaistinne välityksellä. Kyllä, sekin on totta. Todellisuudessa kuulette kuitenkin nämä sanat sisimmästänne. Olemme täällä, koska tekin olette. Tämä on upea asia. Voimme puhua teille sekä ulko- että sisäpuoleltanne. Voitte kuulla meidät kuuloaistinne välityksellä, mutta myös luovuutenne ja herkkyytenne kautta.

Kiitos siis kaikille siitä, että olette päästäneet meidät tänään kauniisiin temppeleihinne. Se on mahdollista siksi, että olette vapauttaneet kantamianne ja tasapainottamianne Vanhoja Energioita. Tilaa on tehty uudelle. Olette jättäneet Vanhoja asioita taaksenne, joten sisimmässänne on nyt enemmän tilaa.

Aivan, näiden muutosten läpikäyminen ei ole aina helppoa. Se voisi olla, mutta joskus muutosten vaikutusten täydellinen tunteminen vaatii hiukan haasteellisuutta. Olette kuitenkin siirtyneet energian kannattelijoista Energian Liikuttajiksi. Puhumme tästä asiasta lisää tänään. Halusimme vain jakaa kanssanne tämän herkullisen sisimmästänne puhumisen hetken.

Ymmärrättehän… sisäistäminen voi olla hyvin täyteläistä ja antoisaa. Kun sisäistätte mitä tahansa, otatte asian omaksenne, niin voitte ymmärtää sitä paremmin. Joskus on vaikea ymmärtää asioita, olkoon kyse sitten muista ihmisistä, hengellisistä konsepteista tai meistä. On vaikea ymmärtää ulkopuolisia asioita. Luotte niiden ja itsenne välille melkeinpä luontaisesti dualismin ja erossa olemisen ominaisuudet. Katselette ja hahmotatte ulkopuolisia asioita eri tavalla.

Kun olette sisäistäneet jotakin – kuten tällä hetkellä minut, Tobiaksen – huomaatte voivanne luopua tarpeesta yrittää ymmärtää tai analysoida… voitte yksinkertaisesti aistia. Asiat vain ovat, yksinkertaisesti ovat. Saatte ehkä myöhemmin tietoa energian rakenteesta. Mutta miksi haluaisitte selvitellä energiarakenteitamme juuri tällä hetkellä? Miksi yrittäisitte analysoida, mistä tämä tieto tulee teille? Se vain tulee. Voitte nauttia tästä hetkestä yrittämättä ymmärtää sitä.

Shaumbrat, hengitetään siis yhdessä sisäistämisen hengenveto… jakaaksemme tämän pyhän energiatilan yhdessä… jakaaksemme tämän perheen… ja enkeleiden energian. Miten upea, upea tapaaminen meillä onkaan tänään!

Shaumbrat, palaatte niin usein Vanhoihin arviointimenetelmiinne. Yritätte niiden avulla määritellä muutosten ja edistymisen tasoanne. Yritätte ymmärtää, missä vaiheessa olette Vanhoja arviointimenetelmiä käyttäen. Palaatte siten Vanhaan Energiaan yrittäessänne ymmärtää tilannettanne Uudessa Energiassa. Aivan, onhan se ymmärrettävää, koska olette tottuneet käyttämään tiettyjä arviointimenetelmiä. Ne vaikuttavat kaikkein järkevimmältä tavalta arvioida suoriutumistanne. Olemme täällä kuitenkin auttaaksemme teitä oivaltamaan, että Vanhat arviointimenetelmät eivät enää sovi teille. Ette voi arvioida edistymistänne niiden avulla.

Monet teistä käyttävät esimerkiksi ulkonäköään ymmärtääkseen edistymistään. Huomaatte kuitenkin peiliin katsoessanne ikääntyvänne nopeasti. Tunnette läpikäyvänne hyvin nopeaa ikääntymisprosessia. Arviointimenetelmienne mukaisesti nuoruus on hyvä ja vanhuus huono asia. Mitä jos niin ei olekaan? Entä jos arviointitavat ovatkin muuttuneet?

Jotkut teistä hätäilevät huomatessaan eri asioita tapahtuvan mielessään ja kehossaan. Turvaudutte Vanhoihin arviointimenetelmiin hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä. Mutta mitä jos arviointimenetelmätkin ovat muuttumassa? Entä jos ne ovat erilaiset Uudessa Energiassa? Ennen kuin alatte ahdistua liikaa, kuten teille viime aikoina on käynyt, rohkaisemme tarkastelemaan  arviointimenetelmiä. Kelpaavatko ne vielä? Ja kyllähän se siltä vaikuttaa sanoessanne: “No tietenkin, Tobias, minulle kelpaa hyvin näyttää nuoremmalta peiliin katsoessani.”

Mutta entä jos jotakin tapahtuu sisimmässänne? Entä jos osa teitä – ette te kokonaan, vaan osa teitä – onkin kuolemaisillaan ja ikääntyy nopeasti; se osanne, jonka näette peilistä? Näette asian omasta näkökulmastanne katsottuna ryppyinä… tai ihonne entisen hehkun katoamisena… tai kehonne loppuun kulumisena tai väsymyksenä. Mutta entä jos kyseessä onkin vain yksi aspektinne, joka on muuttumassa, ikääntymässä ja siirtymässä tietyn vaiheen yli? Mitä jos se onkin Vanhan Energian ihmisaspektinne, joka ei voi enää olla Uuden Energian fyysisessä kehossa… ymmärrättekö?

Olemme pyytäneet teitä aikaisemminkin tarkastelemaan asioita eri näkökulmasta – tarkastelemaan kaikkea eri tavalla – koska asiat eivät ole niin kuin ennen. Tällä hetkellä on niin monia eri asioita, jotka täytyy ottaa huomioon. Katsoessanne peiliin näette vain yhden aspektinne. Haluatteko nähdä jotakin yllättävää? Sulkekaa hetkeksi silmänne peiliin katsoessanne. Hengittäkää syvään ja avatkaa silmänne, mutta katsokaa tällä kertaa peilin ylitse näkyvää epäsuoraa kuvajaistanne. Alatte nähdä Uusia asioita. Saatatte jopa nähdä vauvan kasvot peilissä.

Näette todellakin omat peilikuvanne. Myös muut näkevät teidät samalla tavalla, koska pystytte heijastamaan oman energianne ja ennen kaikkea myös uskomusjärjestelmänne muille. Kyllä, yhtenä päivänä teille voidaan sanoa: “Kylläpä sinä näytät väsyneeltä, jotenkin vanhemmalta.” Ja seuraavana päivänä taas: “Vau, kylläpä sinä näytät nuorelta.” Te kirjaimellisesti muututte päivästä toiseen.

Kiinnittäkää huomiota arviointimenetelmiinne, siihen, miten arvioitte edistymistänne. Joskus tarkkailette, miten selkeitä ajatuksenne ovat. Se mittaa mielestänne ihmisyyttänne, mieltänne ja teitä itseänne. Shaumbrat, entä jos tuntemanne selkeyden onkin kadottava? Sen on poistuttava, jotta aivan uudentyyppistä älykkyyttä voitaisiin ottaa käyttöön.

Tiedättehän, että aivonne ovat kuolemaisillaan. Ihan totta. Jotkut teistä tuntevat tämän asian paremmin kuin hyvin (naurua). Itse asiassa tämä tarkoittaa sitä, että Vanha tapanne käsitellä informaatiota mielenne kautta tekee tilaa Jumalalliselle Älykkyydelle. Niitä ei voi edes verrata toisiinsa. Kyse ei ole suuremmasta ja tehokkaammasta mielestä. Niitä EI voi verrata toisiinsa. Kyse on kokonaan uudesta tavasta ymmärtää, aivan erilaisesta – kuten te saattaisitte sanoa – toimintajärjestelmästä.

Toisesta on tulossa hyvin arkaistinen, Vanha ja dualistinen. Silti se yrittää joskus saada teidät vakuuttumaan siitä, että “on parempi pitää kiinni Vanhoista ajattelutavoista. Minun on yritettävä säilyttää Vanha selkeyteni ja Vanhat tiedonkeruutapani.” Sitten jouduttekin paniikkiin ja ajattelette: “Mitä oikein on tapahtumassa?” Tarkastelkaa asioita eri näkökulmasta. Muuttakaa arviointimenetelmiänne.

Mielenne tekee kirjaimellisesti tilaa Jumalalliselle Älykkyydelle… joka ei muuten sijaitse ainoastaan aivojen alueella… vaan kaikissa muissa ulottuvuuksissa. Se kerää itsensä tähän ulottuvuuteen. Se on jo alkanut toimia puolestanne. Jotkut teistä näkevät välähdyksiä siitä. Ja jotkut teistä tekevät ilmiömäisiä läpimurtoja, saavuttavat uutta ymmärrystä, joka on paljon aikaansa edellä. Joka tapauksessa Jumalallinen Älykkyytenne alkaa toimia puolestanne.

Kiinnittäkää siis huomiota siihen, miten arvioitte itseänne. Laittakaa kaikki uusiksi, sillä muututte nopeasti. Jos käytätte Vanhoja arviointimenetelmiä, on teidän vaikea ymmärtää elämissänne tapahtuvia asioita.

Haluamme seuraavaksi esitellä tämänpäiväiset vieraamme. Toisessa Ympyrässä istuukin tänään monia, monia eri energioita. Paikalla ovat tietenkin Yeshuan energiat, sopivathan ne tähän vuodenaikaan. Yeshua on mielellään mukana tämän Kristusenergian ajan monissa juhlissa. Yeshuasta on mukavaa olla ihmisten seurassa aikana, jolloin he lopettavat uurastuksen, rentoutuvat, antavat ja jopa suostuvat ottamaan itse vastaan.

Myös Quan Yinin energiat ovat paikalla. Niillä on paljon myötätuntoa tekemäänne työtä kohtaan, varsinkin siirryttyänne tähän Uuteen, Energian Liikuttajan tehtävään. Myös Ohamah’n energiat ovat täällä auttamassa teitä Uuden selkeyden suhteen, olemaan rohkeita monella eri tapaa, paneutumaan tämän ylösnousemusprosessin olennaiseen osaan. Ohamah auttaa myös ymmärtämään maapallolla esiin tulevaa uutta fysiikkaa. Aivan, vihjeitä siitä nähdään elokuvassa “Mitä todella tiedätte?” Mitä muuta tarvitseekaan tietää?

St. Germainin energiat ovat seurassamme tänään… auttavat teitä muuntautumaan oikeiksi taikureiksi… ymmärtämään muutosprosessia… ja sitä, miten tärkeää on vapautua Vanhoista ajatusmalleista ja uskomusjärjestelmistä. Muuttakaa arviointimenetelmiänne. Niin St. Germaininkin piti kirjaimellisesti tehdä päästäkseen fyysisen kuoleman yli. St. Germainin piti muuttaa omia arviointimenetelmiään.

St. Germain johti monia testejä ja kokeita, jotka liittyivät todellisuuteen ja muuntautumiseen. Nuorena se oli paljon vaikeampaa, koska silloin St. Germain käytti Vanhoja arviointimenetelmiä. Kuten kaikki kunnon tiedemiehet tietävätkin, joskus on muutettava perusteita. Teidän on muutettava parametrejä ennen kuin pystytte muuttamaan lopputulosta. Muussa tapauksessa saatatte langeta ansaan, toistaa samoja prosesseja yhä uudelleen ja uudelleen, koska luulette löytävänne salakäytävän tai taikurin hatusta vedettävän vastauksen. Sellainen onkin olemassa, nimittäin arviointimenetelmänne. Muuttakaa niitä.

Kuthumin energiat ovat täällä tänään, kulkevat joukossanne leikitellen ja nauraen. Ne yrittävät saada nekin, jotka eivät ole pitkään aikaan nauraneet, nauttimaan prosessista, oli se sitten kuinka vaikea tahansa. Nauttikaa vaikeuksistakin, koko kokemuksesta.

Koko jengi on siis paikalla, täysin läsnä tässä pyhässä energiassa teidän kaikkien kanssa, myös niiden, jotka kuuntelevat internetin välityksellä. Näiden mahtavien enkeleiden ja meidän kaikkien energiat ovat kanssanne.

Pyydämme nyt teitä kaikkia, kuuntelittepa tai luittepa tätä, kutsumaan joukkoomme oman vieraanne, joka on jo poistunut maapallolta… jonkun, joka on tullut takaisin meidän puolellemme, ehkä aivan hiljattain… kyseessä voi olla myös lemmikkieläin… ehkä vanhempanne… lapsenne… ystävänne… työtoverinne… kumppaninne. Pyydämme teitä kutsumaan heidät mukaan. Tiedättehän, että omat vieraanne ovat aina tervetulleita joukkoomme.

Kun petaatte varta vasten energian vastaanottamaan heidät, tuntevat he olonsa paljon mukavammaksi. Se saa heidät tuntemaan, että haluatte heidän todella tulevan verhon läpi tervehtimään teitä. Heidän on hyvin vaikea – kuten joidenkin meistäkin – peruuttaa verhon läpi eli siirtää energiansa ihmisulottuvuuksiin. Jos kuitenkin kutsutte jonkun erityisesti seuraanne, tekee se asiasta paljon helpomman.

Joten pyydämme jokaista teistä hengittämään syvään ja kutsumaan jonkun tähän tilaan. Jonkun, jonka kanssa todella haluatte jakaa tämän kokemuksen. Teidän ei tarvitse pakottaa tai rukoilla heitä tulemaan… esittäkää yksinkertaisesti kutsunne. Aina ympärillänne pyörivät Juoksijat varmistavat kutsun perillemenon, olivatpa vieraanne missä tahansa. Ne varmistavat sen, että vieraanne pääsevät tähän turvalliseen ja pyhään energiaan meidän kaikkien kanssa.

Shaumbrat, esittelemme myös päävieraamme, joka on työskennellyt kanssanne viimeisen kuukauden ajan. Ette ehkä ole tiedostaneet vieraamme nimeä, mutta olette joskus kironneet sen energiaa. Pyydämme teitä hengittämään syvään ja kutsumaan sisään Metatronin – jumalallisuutenne äänen. Pyydän teitä yksinkertaisesti tuntemaan, miten Metatronin energia on muuttunut siitä hetkestä, kun esittelimme sen teille ensimmäisen kerran… miten Metatronin energia lähestyy teitä eri tavalla… hellemmin… läheisemmin… olette ehkä sisäistäneet sitä enemmän… kehonne pystyvät nyt todella vastaanottamaan ja hyväksymään kaikki nämä energiat. Aivan, Metatron on yhtä kuin te, kollektiivinen, mutta myös monessa mielessä yksilöllinen energia.

Metatronin energiat ovat hyvin vahvat, selkeät ja joskus vaikeasti lähestyttävät, sillä ne vaikuttavat ihmisten biologiaan ja elektromagneettisiin järjestelmiin. Rakkaat Shaumbrat, ollessanne maadoittuneita ja täysin läsnä tulevat nämä energiat auttamaan teitä vapauttamaan energioita, joista olette pitäneet kiinni. Jotkut näistä energioista eivät halua jättää teitä. Ymmärrättehän, että samalla tavalla kuin teidänkin on vaikea päästää irti joistakin kannattelemistanne energioista – perheiden, entisten elämien tai vaikkapa Gaian energioista – eivät nekään välttämättä halua jättää teitä. Jotkut niistä ovat kiintyneet teihin.

Ne ovat tottuneet saamaan ravintonsa teiltä… kyllä, aivan kuten vauva saa ravintonsa äidiltään. Niinpä ne saattavat jatkaa ruokkimista. Se auttaa teitä ikuistamaan tarinanne… ymmärrättehän. Ne eivät halua päästää tarinasta irti, sillä tällaiset Vanhat aspektit luulevat siinä tapauksessa katoavansa. Niin ei kuitenkaan käy. Ne eivät lakkaa olemasta. Mitä tahansa on koskaan tapahtunut tai luotu, säilyy ikuisesti. On kuitenkin aspekteja, joko entisten tai nykyisten elämienne aspekteja, jotka haluavat niistä pidettävän kiinni. Kannatteleminen voi olla lohdullista ja rakastettavaa.

Kyllä, Metatron ohjaa juuri nyt joihinkin teistä hyvin, hyvin hohtavaa energiaa tietäessään, että kannattelemienne aspektien on aika lähteä. Tiedätte, että teidän pitäisi päästää irti, mutta jatkatte silti näiden aspektien suojelemista… yritätte edelleen riippua niissä kiinni… jopa tarjota niille turvapaikkaa. Rakkaat Shaumbrat, eivät nämä energiat pahoja ole… eivät ollenkaan. On vain aika vapauttaa niiden ympärille rakennetut puitteet, jotta ne voisivat löytää uuden ja korkeamman potentiaalinsa.

Ette kiellä näiden menneisyyden energioiden olemassaoloa. Ette yritä päästä niistä eroon. Päästätte vain rakenteista irti. Olette kuin kuvanveistäjiä, jotka käyttävät savea muotoillakseen siitä tarinan, elämänkerran ja todellisuuden. Ja siinä muotissa se sitten pysyy, rakenteessa, johon olette sen muotoilleet.

Jossakin vaiheessa kaiken on kuitenkin vapauduttava Vanhoista rakenteista. Niin on tapahduttava. Energian on jatkettava virtaustaan ennemmin tai myöhemmin. Kuolema on olemassa siksi, että sen ansiosta voi vapautua rakenteista ja kehittyä. Sama koskee omia tarinoitanne, osianne ja aspektejanne. Ennemmin tai myöhemmin rakenteiden on mentävä. Sitä me kaikki teemme – vapautamme rakenteita.

Metatron on tänään paikalla auttaakseen siinä. Metatronin energia on niin, niin kirkasta, että teidän on ollut – kuinka sen sanoisi – jossain määrin vaikea käsitellä sitä sen ollessa hyvin lähellä teitä viimeisten viikkojen aikana. Se on jopa liikaa – kuinka sen sanoisi – elektromagneettisille ja elektronisille laitteille. Joillakin teistä on ongelmia tällaisten laitteiden, ehkäpä tietokoneiden ja valolamppujen kanssa. Jotkut teistä pudottavat ja rikkovat astioita; luulette olevanne kömpelöitä.

Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että Metatronin energia on ollut seurassanne viime Shoudista lähtien. Se tuntuu vahvasti. Joskus jopa kadotatte fyysisen olemuksenne. Törmäilette yllättäen seiniin. Rikotte tavaroita ymmärtämättä lainkaan, miten sen teitte. Kyse on vain käynnissä olevasta energian muutoksesta.

Aloittaessamme energioiden kokoamisen tätä Shoudia varten aiheutti se jossain määrin järjestelmien ylikuormittumista, erityisesti viime päivien aikana. Se saattaa jopa vaikuttaa tähän internetyhteyteen. Tällainen energia ei ole helppoa sähkölaitteidenkaan kannalta.

Joten Shaumbrat, pyydän teitä hengittämään syvään ja auttamaan tuomaan tänne Metatronin energiat, sisäistämään ne olemuksiinne. Metatron työskentelee kanssanne tämän prosessin aikana, jolloin siirrytte energian kannattelijoista Energian Liikuttajiksi. Metatron näyttää teille, miten voi säilyttää oman eheytensä, vaikka liikuttelee ja prosessoi energiaa. Metatron näyttää teille, miten vaivatonta energian liikuttelu voi olla. Luulevathan jotkut teistä, että siihen kuuluu – kuinka sen sanoisi – tietyntyyppinen kitka, dualistinen vaikutus. Energian liikuttaminen voi olla kuin lentämistä. Voi, tiedätte unienne kautta, miten riemukasta lentäminen voi olla. Energian liikuttaminen voi olla samanlainen kokemus, hyvin vapauttava.

Kuvitelkaa hetki. Kyllä, käyttäkää upeaa mielikuvitustanne. Kuvitelkaa lapsijoukko leikkimässä koulun pihalla, tusinoittain lapsia leikkimässä välitunnilla. Tiedättehän, millaisia lapset ovat. He muodostavat omia pikku ryhmiään. Osa lapsista leikkii keinujen luona… antaa toisilleen vauhtia… ja nauraa… keinuu vuoron perään… katsoo, miten korkealle kukin pääsee… tuntee edestakaisin keinumisen kokemuksen jonkun toisen antaessa vauhtia.

Pihalla on toinenkin ryhmä lapsia… poikia ehkä… jotka tappelevat… kinastelevat… heristelevät nyrkkejään… alkavat painia keskenään toisten poikien… ja ehkä muutamien tyttöjenkin… seisoessa ympärillä yllyttämässä… huutamassa luuta ja verta… hurraamassa voittajalle… ja myös häviäjälle.

Sitten on vielä kolmaskin ryhmä… ehkä tyttöjen muodostama… joka juttelee keskenään opettajista… luokkatovereista… ja viimeisimmistä muoti-ilmiöistä koulun pihalla. Toisella puolella pihaa saattaa olla lapsia, jotka ovat keränneet erilaisia materiaaleja… hajanaista rojua… puun-… metallin-… ja narunpalasia. He yrittävät saada niistä jotakin aikaan rakentamalla. He ovat aivan innoissaan haasteen edessä. He rakastavat kokemusta, jossa Vanhoista palasista rakennetaan jotakin uutta. Heidän mielensä ja kätensä työskentelevät ahkerasti.

Pihan laidalla on vielä yksi ryhmä, haaveilijoiden ryhmä. He istuvat nurmikolla kaukana muista lapsista… ja uneksivat… puhuvat siitä, millaista voisi olla… puhuvat siitä, mitä aikovat tehdä aikuisina… puhuvat asioista, joista ihmiset eivät välttämättä yleensä puhu. He ovat haaveilijoita. He ovat filosofeja jo nuorella iällä. He puhuvat konsepteista, mahdollisuuksista ja potentiaaleista.  

Shaumbrat, te tiedättekin olevanne haaveilijoita. Uneksitte ihmiskunnan puolesta. Olette konseptien kehittäjiä, niitä, jotka siirtyvät asioiden yläpuolelle. Olette niitä, joilla on visio uudesta todellisuudesta ja potentiaalista.

Olette jo leikkineet muita pihan leikkejä. Olette tapelleet. Olette keinuneet ylös ja alas, rakentaneet ja lörpotelleet. Olette jo kokeneet ne. Tiedätte, miltä niiden kokeminen tuntuu. Kaikkien elämienne aikana olette kokeneet eri asioita. Ja nyt sitten olette haaveilijoita. Olette mahdollisuuksien luojia. Autatte luomaan uuden tulevaisuuden. Olette niitä, jotka miettivät muutoksia.

Haaveillessanne pienessä ryhmässä – tai yksiksenne – jotakin tapahtuu koko ryhmälle. Sanoessanne: “Olen valmis muutokseen, uneksin siitä”, aloittaa se uuden energian kaikkien pihalla leikkivien keskuudessa… ymmärrättehän. Jos ette haaveilisi, muutoksia ei tapahtuisi. Jos ette olisi uneksineet ja harkinneet muutoksia, uusia potentiaaleja ja todennäköisyyksiä, status quo olisi säilynyt.

Mutta sillä hetkellä, kun haaveilija tai ryhmä haaveilijoita astuu esiin ja pohtii – mitä seuraavaksi… entä jos… mitä voisimme tehdä… miten oppisimme lentämään – ei se pelkästään muuta heidän omaa energiaansa – tai tässä tapauksessa teidän energiaanne – vaan koko ryhmän energiaa. Koululaiset pihalla – jotka ovat haaveilijoita, miettivät tulevaisuutta – vaikuttavat kaikkien energiaan… ymmärrättehän. Sillä hetkellä, kun he alkavat haaveilla ja punnita muutosta, miettiä mitä seuraavaksi tapahtuu, muuttuu koko ryhmän dynamiikka. Se muuttaa pihalla kaiken… ymmärrättehän. Ja yhtäkkiä uusia asioita alkaa tapahtua.

Ehkä yhtälöön astuu mukaan uusi oppilas, joka muuttaa koko ryhmän energeettistä tasapainoa. Tai pihalle astuu valvova opettaja, joka tuo mukanaan myös uutta viisautta. Ehkä pihan viereisellä kadulla tapahtuu jotakin, joka saa kaikki oppilaat kiinnittämään huomionsa sinne. Yhtäkkiä saattaa puhjeta myrsky, joka kastelee lapset ja pihan.

Yritämme selventää, Shaumbrat, että haaveilijat, pioneerit, petaavat pedin muutokselle. Sitten he kokevat muutoksen ensimmäisinä. Se muuttaa kaiken kaikkien osalta. Se luo muutoksen potentiaalin. Sitä te teette.

Se, mitä minä, Tobias – ja Metatron tänään – yritämme tehdä, on auttaa teitä ymmärtämään jälleen kerran, miksi olette maapallolla. Olette ihmiskunnan tietoisuuden haaveilijoita. Olette ryhmä, joka on vetäytynyt pohtimaan uusia todellisuuksia. Status quota ei voi enää olla, ei ainakaa teidän osaltanne. On muutoksen ja jonkin uuden aika.  

Kysymys kuuluukin osittain – ovatko muut ihmiset valmiita muutoksiin? Vai joudutteko jättämään Vanhan Maapallon ja siirtymään Uudelle pystyäksenne todella kokemaan haaveilemanne asiat? Haasteenanne on ainakin osittain ollut haaveilijan rooli maapallolla, jossa muut eivät ole haaveilijoita. Se on vaikeaa… yksinäistä… ja turhauttavaa. Ihmettelette, missä muiden unelmat ovat. Ne ovat teissä… ymmärrättehän. Muut ihmiset haaveilevat teidän kauttanne. Puhumme tästä ja Energian Liikuttajana olemisen tärkeydestä hetken päästä lisää.

Monet ihmiset eivät osaa haaveilla eivätkä ole valmiita omiin unelmiinsa. He kokevat sen sijaan, millaista on elää maapallolla. He kokevat omaa tarinaansa, elävät siinä todellisuudessa. Heidän elämissään ei ole tilaa haaveille, joten he haaveilevat teidän kauttanne.

Shaumbrat, teette tämän ette vain itsenne, vaan kaikkien muidenkin puolesta. Te petaatte pedin muutokselle. Te autatte luomaan tämän tapahtuman, jota kutsutte “kvanttihypyksi.” Te haaveilitte siitä jo monta elämää sitten, Shaumbrat. Olette haaveilleet siitä yhä uudelleen ja uudelleen Atlantiksen ajoista lähtien. Olette haaveilleet siitä hetkestä lähtien, kun synnyitte maapallolle. Ensimmäisistä hengenvedoistanne lähtien tämänkertaiset elämänne ovat koskeneet unelmia, uusia potentiaaleja ja kvanttihyppyä. Olette haaveilleet siitä ikuisuuksien ajan.

Shaumbrat, samalla kun olette olleet haaveilijoita olette myös yrittäneet käyttäytyä normaalisti, sopeutua muiden joukkoon (naurua). Se ei ole toiminut. Tiedämme teidän tietävän sen. Se ei toimi. Kuinka monta vuotta elämistänne olette yrittäneet kuulua joukkoon ja olla normaaleja? Haaveilijat vain eivät ole. Teillä ei riitä kärsivällisyyttä normaaliuteen (naurua). Olette nähneet ja kokeneet sen ja tiedätte, että nyt on aika siirtyä eteenpäin.

Kun yritätte pakottaa itsenne osallistumaan muiden pihalla leikkien koululaisten puuhiin, tunnette tukehtuvanne. Se sattuu ja tuntuu vaikealta. Aivan, muut tekevät teistä pilkkaa. He sanovat: “Katsokaa noita haaveilijoita. Katsokaa, miten he leikkivät omalla mielikuvituspihallaan.” Mutta kenen piha itse asiassa on mielikuvitusta, Shaumbrat? Kenen on mielikuvitusta? Ehkä muut ovat nimitelleet teitä. Ehkä he ovat sanoneet teidän olevan outoja tai erilaisia. Shaumbrat, te olette haaveilijoita. Te autatte muuttamaan muiden puolesta energiaa.

Se ei ole mikään helppo tehtävä. Voi, tulemme keskustelemaan siitä, miten siitä voidaan tehdä helpompaa. Olette aina olleet tietoisia siitä, että pioneerin ja haaveilijan tehtävä on vaikea. On vaikeaa olla niitä, jotka auttavat muutosprosessissa ja luovat kvanttihypyn Kaiken Mitä On puolesta. Se ei ole helppo tehtävä, mutta silti olette omistautuneet sille. Olette pysyneet järkähtämättöminä. Olette pysyneet siinä itsepintaisesti kiinni. Ja tässä me nyt sitten olemme. Mutta helppoa työtä se ei ole, Shaumbrat.

Jopa new age -piireissä teistä on tehty pilkkaa. Siellä mukana olevat ihmiset ihmettelevät, miksi ette halua puhua ufoista, menneistä elämistä ja muista ns. mysteereistä. Niihin ei liity mitään mysteeristä. Ne ovat elämää ilmaistuna teidän ja jumalallisuutenne kautta. Siinä kaikki. Jotkut new age -piireihin kuuluvat eivät ymmärrä, miksi ette halua juosta oikopäätä uudelle ennustajalle… tai ostamaan uutta – kuinka sen sanoisi – sensaatiomaista kirjaa… tai uppoutua jokaiseen uuteen salaliittoteoriaan. Voi, tiedämme näiden asioiden tuntuvan joskus houkuttelevalta vaihtoehdolta.

Shaumbrat, olemme sanoneet teille alusta lähtien – että tämä työ ei ole kaikkia varten. Kuka tahansa ihminen tai metafyysikko ei pysty siihen. Olemme alusta lähtien pyytäneet teitä kääntymään sisimpäänne niin syvälle, että pystytte jälleen rakastumaan itseenne; ei ollenkaan helppo tehtävä ihmiselle. Kerroimme vievämme teidät polulle, joka on aito, mutta ehkä vaikeampi kuin muut polut.

Kyllä, on helppo langeta noihin yllä mainittuihin viihdykkeisiin. Tiedätte sen. On helppo uppoutua draamoihin, joskus jopa hauskaakin. Tulette huomaamaan pystyvänne liikkumaan draamoihin ja niistä ulos joutumatta niiden vangeiksi. Draamat ovat upeita niin pitkään kuin pystytte ne halutessanne jättämään. Vain silloin, kun huomaatte joutuvanne niihin tahtomattanne ja kannattelevanne draamojen energiaa, on niistä vaikea päästä ulos. Shaumbrat, olette kuitenkin hyväksyneet tämän hyvin ainutlaatuisen… hyvin erityisen tehtävän… elää maapallolla tähän aikaan… olla haaveilijoita… ja auttaa energiat jälleen kerran liikkeelle.

Puhutaan nyt hetki Energian Liikuttajien tärkeästä tehtävästä. Olette olleet hyvin pitkään energian kannattelijoita. Puhutaan nyt Energian Liikuttajien tärkeydestä, erityisesti tänä suurena ja mahtavana muutosten aikana.

Energia on olemukseltaan neutraali olotila. Energia puhtaimmillaan – myös Hengen energia – on neutraali olotila. Tiedämme, että jotkut eivät ole samaa mieltä kanssamme. Jumalan tai Hengen energia ei ole valon tai “hyvyyden” muodossa. Se vain on. “Oleminen” on neutraalia ainakin tämänhetkisen ymmärryksenne mukaisesti. “Oleminen” on neutraalia.

Energia haluaa kehittyä… kokea… ja oppia tuntemaan itsensä. Siksi sen on löydettävä alkulähde, joka on valmis aktivoimaan sen ja leikkimään sen kanssa. Energiaa siirtyy jokaiseen ihmiseen ja elämänmuotoon maapallolla. Sitä siirtyy jopa elottomiin kappaleisiin. Energialla on halua ja rakkautta ilmaista itseään, vaikka se onkin neutraalia.

Tämä asia on ristiriidassa nykyisen tieteen ja fysiikan näkökulmasta tarkasteltuna. Jos kuitenkin katsotte ilmiselvän läpi, huomaatte energian voivan olla neutraalia. Ja sillä voi olla tämä upea halu ilmaista, kokea, integroitua ja tulla sisäistetyksi. Energiaa on tuotava kokeiltavaksi.

Mutta jos siitä pidetään kiinni, se lamaantuu ja muuttuu vanhaksi. Se haluaa vapautua. Ja se löytää tiensä ulos heikoimman lenkin kautta. Tällaisia heikkoja lenkkejä ovat yleisesti ottaen alakuloisuus… surullisuus… pimeys… masennus… turhautuminen… ahdistuminen. Ne ovat heikkoja lenkkejä tai – yritämme käyttää sanoja varoen – mutta kyllä, ne ovat ihmisluonteen heikoimpia lenkkejä. Joten Vanhat, pidätellyt Energiat tulevat etsimään tiensä vapauteen tavalla tai toisella näiden heikoimpien lenkkien kautta. Voitte joko taistella energiaa vastaan tai auttaa sitä liikkumaan… ymmärrättehän.

On tärkeää jatkaa energioiden liikuttelua, auttaa niitä jatkamaan virtaustaan. On tärkeää, että energiat löytävät nyt tiensä tähän – kuten te sitä kutsuisitte – ihmistodellisuuteen ja -tietoisuuteen. Energiat muista valtakunnista… muista ulottuvuuksista… energiat, jotka ovat puhtaan neutraalissa olomuodossa… tai yksinkertaisesti unelmien tulosta… potentiaalien luomuksia… ne kaikki haluavat tulla nyt ihmistodellisuuteen.

Ne kaikki tarvitsevat alkulähteen virratakseen. Siksi Energian Liikuttajia tarvitaan – ei energian kannattelijoita – vaan Energian Liikuttajia. Siksi olemme puhuneet Shaumbroille siitä… että on aika olla Energian Liikuttajia. Se tarkoittaa neutraalien energioiden vastaanottamista… ja niiden siunaamista jumalallisuudellanne… sekä ihmisyydellänne tässä todellisuudessa… ja ulottuvuudessa… ja sitten niiden läpipäästämistä. Kyse on erityisesti Uusien Energioiden auttamisesta – Uusien Energioiden, joista aina puhumme –  ankkuripaikan… sekä kulkyväylän tarjoamisesta tähän todellisuuteen kauttanne… sen jälkeen ne voivat raivata tiensä muiden ihmisten luo… muihin jumittuneisiin tietoisuuksiin tässä ulottuvuudessa… jotka tarvitsevat tätä… tätä virtausta.

Me sanomme heidän tarvitsevan sitä. Enemmän kuin mitään muuta he pyytävät sitä. He pyytävät keinoa saada energiansa liikkeelle. He ovat eläneet omia tarinoitaan. He ovat olleet kiinni rakenteissaan hyvin, hyvin pitkään ja etsivät keinoa vapautuakseen. Mikä on Uusien Energioiden virta? Se on nyt kauttanne kulkeva virta, joka auttaa prosessissa.

On tärkeää, että maapallolla on juuri nyt energiatyöntekijöitä – tai Energian Liikuttajia – jotta virtaavat energiat jatkaisivat kulkuaan, varsinkin lähestyessämme kvanttihyppyä. Maapallolle virtaa nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin neutraalia, puhtaassa muodossa olevaa energiaa. Sitä tulee nopeasti… hyvin nopeasti. Maapallolla tapahtuvat asiat ovat kiinnittäneet sen huomion. Samoin sitä kutsuvat ihmiset. Sitä vetävät puoleensa teidän haaveenne muutoksesta.

Tätä energiaa saapuu sekä fyysisestä universumista että muista ulottuvuuksista. Näette todisteita energioiden saapumisesta fyysiseen universumiinne esimerkiksi joidenkin mielenkiintoisten ja epätavallisten tähtiin, planeettoihin ja komeettoihin liittyvien tapahtumien kautta.

Energioita virtaa myös muista ulottuvuuksista. Kun ne löytävät tiensä Maan ulottuvuuteen ja ihmistietoisuuteen, on niiden liikuttava nopeasti. Muuten ne heijastuvat takaisin – mielenkiintoista kyllä, ne heijastuvat takaisin – tai eivät löydä paikkaa laskeutua maapallolle, joten ne jäävät piilevään tilaan sopivan paikan löytymiseen asti. Jos kuitenkin on Energian Liikuttajia kuten te, voivat nämä energiat löytää sopivan väylän maadoittua ja kulkea lävitsenne.

Teette siten uskomattoman palveluksen sekä ihmiskunnalle että Gaialle. Olette Energian Liikuttajia. Se on hyvin tärkeä tehtävä. Siitä on teille hyötyä siten, Shaumbrat – huomaamme teidän jo pohtivan asiaa (naurua) – että saatte siitä itse energiaa. Se auttaa teitä laajentumaan näiden nykyisten ihmistietoisuuden rakenteiden yli.

Se antaa teille… aivan uuden tunteen vapaudesta ja ymmärryksestä. Sillä on potentiaali auttaa fyysisiä kehojanne uudistumaan hyvin, hyvin nopeasti… kunhan vain annatte itsellenne luvan olla turvallisessa energiassa… ja läsnä tässä hetkessä. Tämän energian mukana tulevat myös monet  yhteydet ja kulkuväylät muihin ulottuvuuksiin ja todellisuuksiin. Voisi tavallaan sanoa, että liikuttaessanne energiaa avautuu tietoisuutenne ja kykynne ymmärtää asioita tavalla, joka ei ole aikaisemmin ollut ihmismielelle mahdollista. Saatte hyvin nopeasti syvän tietoisuuden tunteen asioista, jotka eivät tapahdu maapallon ulottuvuudessa.

Sen lisäksi saatte tietää ensimmäisinä. Teillä tulee olemaan hyvin syvällistä tietämystä siitä, miten energiat toimivat tällä hetkellä maapallolla, ja missä vaiheessa muut ihmiset ovat. Teillä tulee olemaan – kuinka sen sanoisi – asioista kokonaiskuva, jollaista teillä ei ole aikaisemmin ollut. Lisäksi jokainen lävitsenne kulkeva energian hiukkanen palvelee teitä. Ette pelkästään päästä energiaa sisään ja ulos, vaan se koskettaa teitä ja tanssii kanssanne. Siunatessanne sitä siunaa se teitä. Energia on paikalla palvellakseen teitä. Se on paikalla palvellakseen teitä.

Metatron on pyytänyt meitä keskustelemaan tänään joistakin energian liikuttamiseen liittyvistä ohjeista. Esitämme ne yksinkertaisesti ja ymmärrettävästi.

Ensinnäkin, kaikkein tärkein ohje on PITÄÄ HUOLTA ITSESTÄNNE. Teidän on pidettävä huolta itsestänne. Tämä on niin tärkeää – että emme oikeastaan edes haluaisi puuttua muihin ohjeisiin. Tämä kohta on siis määräävä ja ylittää kaikki muut ohjeet. PITÄKÄÄ HUOLTA ITSESTÄNNE.

Olette olleet hyvin välinpitämättömiä. Ollessanne energian kannattelijoita tunsitte monessa suhteessa, että oli tärkeää pitää huolta kaikista muista. Hyväksyitte jopa uskomuksen, jonka mukaan on epäsopivaa huolehtia itsestänne. Olette sanoneet sen olevan itsekästä, joten olkoon se sitten itsekästä, ja olkoon itsekkyys mahtava asia. Teistä tuntuu, että teidän pitäisi aina olla antamassa muille ja tekemässä asioita muiden puolesta. Tunnette, että teillä ei saisi koskaan olla enemmän kuin muilla, koska se olisi jotenkin väärin. Olisitte muka epätasapainossa ja riistäisitte joltakin toiselta. Riistätte heiltä itse asiassa heidän omat tarinansa ajatellessanne, että teidän on kiellettävä itsenne heidän vuokseen. Energiaa on yllinkyllin kaikille.

Pitäkää huolta itsestänne. Antakaa itsellenne lupa olla vauraita, Shaumbrat. Näyttäkää muille esimerkkiä uskomattomasta vauraudesta. Luulette joskus olevanne rahattomia, koska ette tiedä miten rikastutaan… ette osaa takoa rahaa… mutta itse asiassa ETTE halua tietää, miten rikastutaan. Tämä asia, josta pidätte kiinni, on Vanha. Suurella osalla teistä se juontaa juurensa kristinuskon alkuaikoihin. Nyt on aika olla mielettömän rikkaita.

Ja jos ette ole, tarkastelkaa yksinkertaisesti omaa tarinaanne ja sitä, miksi kiellätte itseltänne vaurauden. Ei enää tekosyitä vääränlaisesta perhetaustasta… kunnon koulutuksen… tai mahdollisuuksien puutteesta. Tarkastelkaa OMIA arviointitapojanne ja parametrejänne… OMIA arviointimenetelmiänne. On aika pitää huolta itsestänne.

Energian saapuessa ja halutessa kulkea lävitsenne muistuttaa se rahtijunaa. Se tulee nopeasti… vauhdilla… ja vaikuttaa jokaiseen sisimmässänne olevaan Vanhaan järjestelmään. Se on siunaus. Olette tunteneet näin viime aikoina. Meidän puolellamme on hyvin, hyvin monia, jotka auttavat tasapainottamaan ja tarkkailemaan tätä prosessia. Joka tapauksessa tämä energia kulkee vauhdilla.

Siksi Energian Liikuttajien on oltava hyvin itsekkäitä… ymmärrättehän. Heidän on huolehdittava omista kehoistaan. Toisin sanoen sallikaa itsellenne ruumiillisen työn siunaus… hierontojen muodossa. Antakaa itsellenne vaihteeksi hyvän ruoan siunaus (naurua)… Shaumbrat syövät joskus liikaa kaninruokaa (naurua). Kehonne tulevat tarvitsemaan suuria määriä ravintoa. Ja joskus se tarkoittaa ylisuuria pasta-annoksia. Aah, pastaa! Huomaattehan… alatte heti säteillä negatiivista energiaa. “Voi, en minä voi pastaa syödä.” Joinakin päivinä tarvitsette sitä, toisina taas suuria määriä lämmintä vettä… lämmintä vettä, litroittain.

Kuunnelkaa kehojanne älkääkä minua, Tobiasta. Älkää alkako kirjoittaa listoja tyyliin “minun on juotava lämmintä vettä.” (naurua). Kuunnelkaa kehojanne. Ne kyllä kertovat teille. Suklaata! Kyllä!

Joinakin päivinä kehonne eivät ehkä halua ruokaa ollenkaan. Ruoka saattaa aiheuttaa teille pahoinvointia, koska vastaanotatte niin paljon energiaa, että kehoillanne ei oikeastaan ole – kuinka sen sanoisi – aikaa prosessoida ruokaa. Olemme puhuneet tästä aikaisemminkin, Shaumbrat. Olemme puhuneet tästä aikaisemmin. Kuunnelkaa kehojanne älkääkä mieltänne näissä ravintoasioissa.

Teillä tulee olemaan hyvin vaikeaa, jos yritätte noudattaa jotakin tiukkaa dieettiä, olkoon se sitten millainen tahansa. Tulee olemaan hyvin vaikeaa vastaanottaa suuria määriä Uutta Energiaa ja liikutella sitä, jos pidätte kiinni jostakin Vanhasta dieetistä. Kuunnelkaa kehojanne. Ne kertovat teille tarkalleen ja rakkaudella, mitä ne tarvitsevat. Joten pitäkää huolta itsestänne. Pitäkää huolta itsestänne.

Jos roikutte väkisin jossakin ihmissuhteessa – pieni vihje monille teistä (naurua) – joka kuluttaa energiaanne ja pitää teidät kiinni menneissä, niin päästäkää irti. Päästäkää irti. Kumppaninne osaavat pitää huolta itsestään. Uskokaa tai älkää, kyllä he osaavat. Päästäkää irti, jotta voisitte pitää huolta itsestänne. Tehdessänne niin syntyy dynamiikka, haaveilijoiden dynamiikka, joka tuo teille ITSELLENNE sopivat ihmissuhteet.

Pitäkää huolta itsestänne kaikin tavoin. Kun teitä väsyttää ja haluatte olla rauhassa, niin jättäkää muiden ihmisten seura. Ette ole täällä – kuinka sen sanoisi – yrittämässä pelastaa maailma. Olemme sanoneet teille… että kukaan ei pelasta maailmaa… koska sitä ei tarvitse pelastaa. Vain silloin, kun ihmiset itse pyytävät muutosta, voi muutos tapahtua… ymmärrättehän.

Enkelit eivät ole täällä yrittääkseen jatkuvasti pelastaa maailmaa. Suurimman osan ajasta niitä huvittaa maailmanmeno (naurua). Mutta ne rakastavat ja kunnioittavat maailmaa, eivätkä yritä pelastaa sitä. Ne eivät yritä pelastaa sitä. Ne odottavat… ne yksinkertaisesti odottavat vuoroaan. Kun joukko haaveilijoita sanoo: “Olemme valmiit muutokseen”, silloin enkelit voivat alkaa toimia. Silloin ne aloittavat työnsä. Ne alkavat sukkuloimaan energiaa edestakaisin. Enkelit tulevat paikalle ajan ollessa kypsä, ihmisten pyytäessä muutosta, haaveilijoiden halutessa kokea jotakin uutta ja siirtyä seuraavalle tasolle.

Enemmän kuin mitään muuta, Shaumbrat, pitäkää huolta itsestänne. Emme voi kylliksi painottaa tätä asiaa. Haluamme kirjoittaa tämän – kuinka sen sanoisi – isoilla kirjaimilla. Niin tärkeä tämä asia on. PITÄKÄÄ HUOLTA ITSESTÄNNE älkääkä tunteko oloanne itsekkääksi. Älkää tunteko oloanne itsekkääksi.

Jos ette pysty tekemään jotakin jonkun toisen puolesta, ette pääse sovittuun tapaamiseen tai mitä muuta tahansa, niin sanokaa suoraan: “En voi.” Jotkut ihmiset pelaavat pelejä, soittavat teille ja sanovat: “Voitko tehdä sitä tai tätä?” Täytätte heidän toiveensa ja sitten vihaatte itseänne.  Shaumbrat, sanokaa heille: “Ei, en voi. Minulla on kiire pitää huolta itsestäni.”

On tärkeää pitää huolta itsestänne, jos aiotte olla tehokkaita Energian Liikuttajia. Siinä ei ole mitään itsekästä. Ymmärtäkää, mitä teette kaikkien muiden puolesta. Siirrätte massoittain energiaa kauttanne koko maapallon ja muiden ihmisten puolesta. Teette paljon, eikä teidän tarvitse tehdä kaikkea.

Seuraava kohta Energian Liikuttajien ohjeissa on antaa energian virrata sisään ja ulos. Teidän ei tarvitse pitää siitä kiinni. Teillä on taipumusta ajatella, että teidän pitää kannatella, pakottaa tai tehdä mitä tahansa energialla. Antakaa sen vain virrata sisään ja ulos.

Antamalla yksinkertaisesti lupanne voi energia tanssia kanssanne. Se tapahtuu – tätä on vaikea määritellä sanoin – mutta se tapahtuu hetken murto-osassa; siunatun, pyhän silmänräpäyksen ajan energia tanssii kanssanne. Teidän ei tarvitse manipuloida tai uudelleen muotoilla sitä. Energia tanssii räjähtävällä voimalla sisimmässänne. 

Jotkut teistä ajattelevat, että teidän pitäisi jotenkin jättää energiaan jälkenne. No, niinhän te jätättekin. Jotkut teistä ajattelevat, että teidän kuuluisi jotenkin määritellä ja muuttaa kauttanne kulkevaa Uutta Energiaa. Älkää tehkö sitä, sillä satutatte vain itseänne. Teidän ei tarvitse tehdä muuta kuin antaa sille siunauksenne ja tarjota paikka maadoittua. Antakaa energian virrata sisään ja ulos.

Ilman agendoja… Shaumbrat, ilman agendoja. Energian virratessa lävitsenne se muuttuu muutoksen, energetiikan ja uuden viisauden potentiaaliksi kaikkea ja kaikkia halukkaita varten. Älkää asettako odotuksia lopputuloksen suhteen. Sekin liittyy Vanhoihin arviointimenetelmiinne.

Jotkut teistä ovat jo liikuttaneet energioita, saaneet ne virtaamaan. Olette kuitenkin pettyneet, sillä teillä on ollut ennakko-odotuksia lopputuloksen suhteen. Silloin asiat muuttuvat teille vaikeiksi. Ennakko-odotukset perustuvat usein Vanhoihin arviointimenetelmiin ja Energioihin. Luulette, että jos kauttanne kulkee tietty määrä Uutta Energiaa, niin ulkopuolellanne pitäisi tapahtua jokin tietty reaktio. Se on osa Vanhaa ”energiaa sisään ja ulos” -yhtälöä. Mutta yhtälökin muuttuu Uuden Energian myötä. Se ei ole samanlainen kuin ennen.

Vain siksi, että käytitte alussa tiettyjä valmistusaineita ei tarkoita sitä, että lopputuloksenkin pitäisi muodostua samoista aineista. Kaikki muuttuu. Energian osamäärä muuttuu, ja siksi lopputuloksenkin pitää muuttua. Teidän ennakko-odotuksenne rajoittavat lopputulosta ja saavat teidät turhautumaan. Älkää siis luoko niitä.

Seuratkaa, mitä tapahtuu antaessanne energian virrata. Alatte saamaan aivan uudenlaistä käsitystä siitä, millaisia tulokset voivat olla. Juoksuttaessanne ja liikutellessanne energioita kauttanne antakaa niiden elää omaa elämäänsä. Antakaa niiden ilmaista itse itseään.

Ihmiset vastaanottavat energiaa ja pitävät sitä sitten – kuinka sen sanoisi – niin tiukasti kiinni tietyissä rakenteissa tai tarinoissa, että se ei pysty elämään omaa elämäänsä. Kaikki energia on samanlaista kuin tekin – suunniteltu elämään omaa elämäänsä ja ilmaisemaan itse itseään. Olette erilaisia siinä suhteessa, että olette Luoja-olentoja, mutta silti kaikki kauttanne virtaavat energiat, jokainen ajatus, kokemus ja elämä tarvitsee itseilmaisua.

Joten antaessanne energioiden virrata lävitsenne älkää supistako ja rajoittako niitä. Antakaa niiden elää omaa elämäänsä. Tämä tapahtuu antaessanne niiden virrata lävitsenne ja siunatessanne ne. Siunaatte ne elämän todellisuuteen ja ilmaisuun. Antakaa niiden virrata lävitsenne.

Toistamme, että Shaumbroilla on taipumusta haluta tehdä jotakin tällä muista ulottuvuuksista tulevalla energialla, ohjata sitä suuntiin kuten maailman rauha, jonkun toisen ihmisen parantaminen tai voinnin hyväksi muuttaminen. Se on kunnioitettava pyrkimys, ja ymmärrämme halunne toimia niin, Shaumbrat. Tarkastelkaa kuitenkin asioita uudelleen. Muuttakaa arviointimenetelmiänne ja ennakko-odotuksianne.

Mitä jos ottaisitte vastaan sekoittamatonta energiaa ja siunaisitte sen olemassaolollanne, Jumala-minällänne, ja antaisitte sen sitten virrata ulos ilman agendaa? Kuvitelkaa, mitä se voisi saada aikaan ihmisissä, jotka valitsevat parantumisen? Tai rauhan? Tai luovuuden? Kuvitelkaa, mitä se voisi saada aikaan, jos ette rajoittaisi sitä tai asettaisi sille agendoja?

Shaumbrat, teidän ei tarvitse tehdä muuta kuin antaa lupanne. Se on yhtä yksinkertaista kuin säännöllinen hengittäminen, mikä auttaa energioita kulkemaan lävitsenne.

Taustanne vuoksi teillä on taipumusta silloin tällöin haluta kannatella, varastoida tai muotoilla energiaa. Ei siinä mitään niin kauan kuin myönnätte sen ja ymmärrätte, että valitsette tämän vaihtoehdon tarkoituksella ja tietoisesti. Joskus haluatte leikkiä energian kanssa kuten lapset leikkivät leikkikentällä. Ymmärtäkää ja myöntäkää toimivanne niin, ja että ennemmin tai myöhemmin energian on päästävä virtaamaan vapaasti. Teette sen hengityksen kautta… hengittämällä… se pitää energian liikkeellä.

Kauttanne kulkevat energiamäärät… haluatte joskus maistaa niitä itse kokemuksen vuoksi. Se on ihan ok. Ei siinäkään mitään. Voitte maistella niin paljon kuin haluatte. Ymmärtäkää kuitenkin, että teette niin. Olette tehneet tietoisen valinnan. Joskus teidän on kuitenkin päästettävä irti energiasta ja annettava sen virrata jälleen.

Teidän ei tarvitse varastoida mitään energioita itseänne varten. Teidän ei tarvitse. Energiaa on aina saatavilla. Sitä on aina saatavilla… ei ole mitään syytä varastoida sitä. Energiaa virtaa aina lävitsenne.

Shaumbrat, tämä on todellakin tärkeää työtä, jonka tekijöitä tarvitaan juuri nyt, eikä tämä työ ole kaikkia varten. Tulette oppimaan tästä asiasta paljon seuraavien kuukausien aikana omien kokemustenne kautta. Kyllä, tulette kohtaamaan haasteitakin, sillä osittain vastustelette ja ehkä jopa pelkäättekin tätä tehtävää. Myöntäkää sekin. Tarkastelkaa asiaa ja tuntekaa se. Haluatte osittain – kuinka sen sanoisi – pitää kiinni Vanhasta, vaikka teettekin työtä Uuden parissa… kunhan vain myönnätte tekevänne niin. Ennemmin tai myöhemmin energian on kuitenkin päästävä virtaamaan.

Joskus arviointimenetelmien muuttaminen aiheuttaa haasteita ja konflikteja sisimmässänne. Ette ole tottuneet siihen. Se kuuluu osana prosessiin. Sen ei tarvitse koskea eikä olla tuskallista, vaan sen voi tehdä helposti ja arvokkaasti. Koska läpikäytte prosessia ensimmäisinä, on se teille haasteellisempaa kuin muille.

Kyllä, teidän on tukeuduttava toisiinne useammin. Kokoontukaa yhteen ja keskustelkaa. Puhukaa siitä, miten teillä menee. Keskustelkaa myös Metatronin viimeisestä ohjeesta Energian Liikuttajille: PITÄKÄÄ HUOLTA ITSESTÄNNE. Se on ensimmäinen ja viimeinen ohje. Kaikki muu on melkeinpä merkityksetöntä. Kyllä, antakaa energian virrata. Antakaa sen kulkea lävitsenne ilman agendoja. Mutta muistakaa pitää huolta itsestänne.

Huomaatte, että energia voi olla hyvin hankalaa. Muistatteko ensimmäisen kerran, kun toimme  Metatronin vieraaksenne… miten kovalta se tuntui teistä? Energiaa voi olla hyvin vaikea käsitellä, jos ette pidä huolta itsestänne, jos ette salli itsellenne vaurautta, onnea ja iloa. Pitäkää huolta itsestänne. Emme voi kylliksi painottaa tämän asian tärkeyttä.

Haluamme tämän Shoudin nimeksi tulevan “Pitäkää huolta itsestänne.” Se on hyvin tärkeä asia. Aiomme toistaa tätä samaa asiaa teille yhä uudelleen ja uudelleen.

Jotkut teistä sanovat: “Minähän pidän huolta itsestäni. Yritän pitää oikein hyvää huolta itsestäni.” Ja me haluamme teidän tarkastelevan sitä, mitä itsestänne huolta pitäminen teidän mielestänne tarkoittaa. Millä keinoin arvioitte sitä? Mikä estää teitä? Mistä Vanhoista, teitä pidättelevistä Energioista pidätte edelleen kiinni?

Kukaan tai mikään meidän puolellamme ei pidättele teitä, ei edes Henki. Teette sen itse. Tiedämme, että ette halua kuulla tätä. Mutta tarkkailkaa silti itseänne. Jotakin siellä on. Jos elämistänne puuttuu vaurautta, rakkautta ja iloa, niin ottakaa selvää, mistä se johtuu. Energia voi virrata ja liikkua teidänkin lävitsenne. Jokin vain tukkii sen tällä hetkellä. Ottakaa selville mikä. Pitäkää huolta itsestänne.

Aiomme pyytää teitä Energian Liikuttajina tarkkailemaan jatkuvasti. Onko kyse teistä vai jostakin ulkopuolisesta asiasta? Onko todellisuus teidän vai jonkun muun? Monet viime viikkojen aikaiset kokemuksenne… suurin osa tuntemistanne asioista ei ole ollut teidän omianne… ymmärrättehän, Energian Liikuttajat?

Liikuttaessanne energiaa ja avautuessanne teistä tulee paljon herkempiä. Houkuttelette puoleenne ulkopuolisia energioita… todellakin. Se vetää puoleenne muiden ihmisten ulkopuolisia energioita, vaikka he eivät itse olisikaan tietoisia siitä, sillä ainakin osittain he haluavat vapautua ja muuntautua.

Ja he löytävät teidät – miksi te niitä kutsuttekaan – psyykkisten ulottuvuuksien ja niiden välisten käytävien kautta. He ovat pommittaneet teitä jo viikkoja, etsineet tietä todellisuuteenne. Ja te luulette näiden tunteiden olevan omianne. Luulette ahdistuksen ja masennuksen tunteiden kuuluvan teille. Osittain ne kuuluvatkin, mutta suurin osa tulee ulkopuoleltanne. Luulette joidenkin tuntemusten, jotka – kuinka sen sanoisi – liittyvät ansassa olemiseen ja vankeuteen kuuluvan teille, mutta suurimmaksi osaksi ne tulevat ulkopuoleltanne.

Teidän täytyy olla hyvin tarkkanäköisiä. Mikä tulee teidän todellisuudestanne ja mikä ei? Nämä energiat löytävät tiensä luoksenne hyvin nopeasti. Ette liikuttele pelkästään Uusia, vaan myös muiden ihmisten energioita… ette siis kannattele energioita heidän puolestaan, vaan liikuttelette niitä.

Otetaan esimerkiksi työtoverinne toimistossa. He ovat tottuneet siihen, että kannattelette heidän energioitaan, vaikka ette edes keskustelisi toistenne kanssa tai riitelisitte kovaäänisesti silloin tällöin. Tässä käyttämässämme esimerkissä kannattelette heidän energioitaan. Nämä energiat tulevat huomaamaan löytävänsä teidät uudella tavalla. Olette jo saattaneet kokeakin tämän. Yhtäkkiä työtoverinne haluavatkin keskustella kanssanne. He yrittävät päästä lähemmäksi teitä.

Ja te ihmettelette, mitä oikein on tekeillä. Työtoverinne tuntevat vetoa teidän puoleenne. Heidän dynamiikkansa tuntee vetoa teihin. Osittain he haluavat teidän energian prosessoijien ja liikuttajien prosessoivan heitä. Osittain heidän energiansa haluaa teidän vain kannattelevan sitä, vastaanottavan tätä energiaa sisimpäänne jopa enemmän kuin ennen. Nyt ei ole oikea aika tehdä sitä, sillä nyt on aika liikutella, ei kannatella, energiaa.

Tulette huomaamaan eläinten, jopa puiden, kasvien ja Maan lähestyvän teitä tullakseen liikutelluiksi. Ne ovat ansassa, vankilassa. Jos näette öisin unia, joissa yritätte päästä ulos vankilasta tai olette hautautuneita maan alle ja – kuinka sen sanoisi – yritätte huutaa apua saamatta ääntänne kuuluville, niin poimitte silloin muiden ihmisten energioita ja tarinoita, jotka haluavat vapautua. Kohtaatte näitä asoita, koska olette antaneet lupanne.

LIIKUTELKAA ENERGIOITA… ÄLKÄÄ PIDÄTELKÖ NIITÄ… näiden kahden asian välillä on suuren suuri ero! Antakaa itsellenne lupa liikutella energioita. Miten teette sen? Toistamme, että teidän ei tarvitse muuta kuin antaa itsellenne lupa ja yksinkertaisesti hengittää. Kärpäsestä ei tarvitse tehdä härkästä. Ette tarvitse vuosien harjoittelua tehdäksenne sen. Kyse on vain sen hyväksymisestä, että liikuttelette, ette kannattele energiaa.

Kun autatte liikuttelemaan muiden ihmisten, eläinten tai kasvien puolesta energiaa, niin ennen kaikkea se tarkoittaa sitä, että annatte asialle jumalallisuuden ja pyhyyden siunauksen. Sen jälkeen energia palaa takaisin muiden luokse. Se palaa takaisin ja puhuttelee niitä – energian alkuperäisiä omistajia ja luojia – ja sanoo: “Mitä aiot seuraavaksi tehdä minulla? Minuun sisältyy potentiaali, joka auttaa sinua muuttumaan.” Ette siis tee asioita muiden puolesta, vaan annatte yksinkertaisesti liikuteltavalle energialle siunauksenne.

Tarkastelkaa elämiänne tällä hetkellä. Mitkä asiat ovat TEIDÄN omianne? Mikä sisimmästänne esiin nouseva asia liittyy entisiin elämiinne? Mitkä asiat ovat ulkopuolisia? Yllätytte huomatessanne – Cauldre haluaa meidän heittävän ilmaan jonkin luvun – joten sanomme, että 93.5 prosenttia kaikista (naurua) nyt tuntemistanne energioista on ulkopuolisia. Tiedämme, että on helppoa pitää niitä ominanne. On niin helppoa tuntea olonne raskaaksi kaikkien näiden asioiden vuoksi. “Miksi nämä asiat nousevat yhtäkkiä pintaan sisimmästäni”, kysytte. Ne eivät nouse pintaan teistä, vaan ulkopuoleltanne. Hengittäkää ne sisäänne… siunatkaa ne… ja päästäkää sitten menemään.

Pyydämme Shaumbroja ympäri maailmaa järjestämään energian liikuttelutilaisuuksia keskenään. Yksinkertaitsesti hengittäkää yhdessä ja pitäkää sitten huolta itsestänne juhlimalla (naurua), pitämällä hauskaa. Sen pitäisi olla tärkeä osa tätä prosessia.

Muistakaa, että ETTE yritä pelastaa maailmaa. Ja meidän on pakko näpäyttää teitä sormille, jos edes yritätte (naurua). Maailma ei kaipaa pelastamista. Osittain se haluaa muuttua. Siksi me ja te olemme täällä. Muu maailma pitää hauskaa leikkikentällään, kertoo tarinoitaan, pelaa pelejään ja tappelee. Se rakastaa leikkimistä. Kunnioittakaa sitä siksi.

Toistamme, että Shaumbroilla on taipumusta… yrittää pelastaa maailma. Maailma ei kaipaa pelastamista. Jotkut muutosta ja muuntautumista kaipaavat energiat ovat kuitenkin valmiita. Ne ovat väsyneet Vanhoihin rakenteisiin. Ne haluavat vapautua. Ja ne alkavat virrata lävitsenne. Vastaanotatte virtaavia ja liikkuvia energioita muista ulottuvuuksista… enkelten valtakunnista… Uuden Energian… ja Maan ulottuvuuksista… ne kaikki virtaavat yhdessä… tapaavat teidän todellisuudessanne… teissä… virtaavat lävitsenne.

Pystyttekö hoitamaan homman?

Shaumbrat vastaavat: Kyllä.

Aioimme kyllä vastata puolestanne (naurua), mutta kiitos kuitenkin. Kyllä, te osaatte hoitaa homman (naurua). Tämä on sulavaa ja kaunista työtä, jota varten ennen kaikkea olette tulleet maapallolle. Kaikki muu on ollut esileikkiä (naurua), mutta nyt aloitatte todellisen työnne.

Tehdäksenne työtänne rasittamatta järjestelmiänne teidän on muistettava muuttaa arviointimenetelmiänne. Teidän on muutettava sitä, miten arvioitte itseänne ja muita. Kyllä, joskus se on epämukavaa, koska arviointimenetelmät auttavat teitä keskittymään tai ymmärtämään tekemisiänne. Mutta kaikki muuttuu nyt, Shaumbrat, kaikki – olette jo huomanneet sen – kaikki. Muuttakaa arviointimenetelmiänne.

Toistamme jälleen – pitäkää huolta itsestänne… pitäkää huolta itsestänne. Antakaa itsellenne tarvitsemanne. Antakaa itsellenne lupa vaurastua. Lopettakaa sisäisten aspektien kanssa väitteleminen ja taisteleminen ja ymmärtäkää, että suurimmaksi osaksi kyse ei enää ole teistä.

Haluamme puhua vielä yhdestä asiasta tässä Shoudissa. Haluamme puhua asiasta, joka on vaivannut  joitakin teistä syvästi … itse asiassa kahdesta asiasta. Meidän on käytettävä – kuinka sen sanoisi – termejä, jotka eivät ole aivan asiaankuuluvia, mutta muitakaan ihmissanoja niitä kuvailemaan ei ole. Kutsutte näitä asioita “masennukseksi” ja “ahdistukseksi.” Olette taistelleet niiden kanssa, Shaumbrat. Teillä on ollut vaikeaa. Meidänkin on ollut vaikea katsella teitä. Se on niin ylitsevuotavaa, niin vaikeaa. Valitettavasti se on myös luonnollinen osa prosessia. Mutta sen ei tarvitse olla aivan niin vaikeaa kuin siitä teette.

Tämä johtuu tiettyjen, tekeillä olevien asioiden yhdistelmästä. Osa teistä on kuolemassa, joten sisimmässänne on meneillään kuolemiseen liittyvä masennus. Vanha minänne muuttuu. Uusi minänne huutaa ja haluaa pitää siitä kiinni. Tämä saattaa vaikuttaa Vanhan ja Uuden minänne tavoitteiden tai halujen yhteentörmäykseltä. Se aiheuttaa meidän näkökulmastamme tarkasteltuna energiainversion, joka puolestaan aiheuttaa masennusta. Tämä masennus on hyvin todellista ja syvää. Se on ylitsevuotavaa, kuten tiedättekin.

Ette ole yksin masennuksen ja pimeyden keskellä. Teitä ympäröi varsinainen asiantuntijoiden joukko meidän puoleltamme verhoa, joka auttaa säilyttämään tasapainon, auttaa teidät tämän hyvin vaikean prosessin läpi. Haluamme teidän tietävän, että olemme perillä tästä asiasta. Olemme tietoisia siitä, mitä joudutte kokemaan. Pääsette sen yli vielä täällä maapallolla ollessanne. Teidän ei tarvitse kuolla päästäksenne yli tai muuttaaksenne tämän masennukseksi kutsumanne asian.

Tämä on vaikea asia, Shaumbrat. Ettekä pysty taistelemaan tietänne ulos siitä. Monet teistä ovat yrittäneet nyrkkeillä tietään läpi. Monet ovat yrittäneet ruokkia masennustaan mauttomuuksilla, kliseillä ja pikkuruisilla voi hyvin -fraaseilla. Eivätkä nekään auta. Kyse on läpikäymienne intensiivisten ja syvien muutosten tunnustamisesta. Sanomme tavallaan, että antakaa itsenne olla tämän masennukseksi kutsumanne asian syövereissä. Teette kaikkenne yrittäessänne kompuroida siitä ylös.

Kyse on siitä, että annatte itsenne sisäistää masennuksen kokonaisuudessaan. Tiedämme, että ette odottaneet meiltä tällaista vastausta. Täydellisestä masennuksen ja ahdistuksen sisäistämisestä syntyy Uudentyyppistä energiaa ja liikettä. Sisäistäessänne syvällisesti tämän asian, johon ette halua uppoutua ollenkaan, tulevat esiin menneisyytenne energiat, jokaisen koskaan luomanne todellisuuden energiat. Ne rynnivät paikalle. Ne tulevat työskentelemään kanssanne, kuljettamaan teidät masennuksen läpi.

Monet teistä ovat hyvin ahdistuneita juuri nyt, koska tunnette muutoksen uhan. Tunnette, että jotakin on tapahtumassa. Kysymys kuuluukin – tuleeko tämä tunne sisimmästänne vai ulkopuoleltanne? Tunnette ahdistusta, koska olette herkempiä kuin koskaan aikaisemmin. Kyllä, avaatte kaikki aistinne ja tunnette kaiken. Tunnette ahdistusta sisimmässänne JA ulkopuolellanne. Se voi tuntua ylitsevuotavalta. Ahdistus ja kaikki muutkin energiat voivat olla ylitsevuotavia.

Vielä yksi Energian Liikuttamiseen liittyvä asia on tarkkailu, jopa oman masennuksenne ja ahdistuksenne tarkkailu. Tarkkailkaa niitä. Tällä hetkellä taistelette niitä vastaan, nyrkkeilette ja yritätte eliminoida ne. Joskus ajattelette, että jos lopetatte masennusta vastaan taistelemisen, saa se teistä yksinkertaisesti yliotteen. Se auttaa energian liikuttamisessa, mutta ei se teistä yliotetta saa. Se auttaa prosessissa, mutta ei tuhoa teitä.

Shaumbrat, meidän on sanottava teille kaikille, että vaikka ette kokisikaan ahdistusta ja masennusta, olette kuitenkin herkempiä kuin koskaan, ja siten haavoittuvaisia. Teillä on taipumusta haluta sulkeutua. Pyydämme teitä jatkamaan energioiden liikuttelua, antamaan itsellenne luvan tarkkailla ja olla samanaikaisesti herkkiä. Aistinne avautuvat, koska niin te olette pyytäneet. Kaikki muuttuu, koska te olette pyytäneet muutosta.

Antakaa tämän prosessin jatkua, mutta muuttakaa arviointimenetelmiänne, sitä miten arvioitte omaa edistymistänne. Joskus kaikki näyttää suurelta ja hämmentävältä energiapyörteeltä. Se johtuu siitä, että energia liikkuu nopeasti sisimmässänne. Muistakaa kuitenkin, että olette tietyllä tasolla luoneet itse tilanteen. Olette antaneet itsellenne kaikki tarvittavat vastaukset, välineet ja energian. Annoitte itsellenne sekä kokemuksen että täydellisen ymmärryksen.

Lopuksi vielä yksi asia… nyt on hyvin helppoa langeta draamaan. Se on mukavaa ajanvietettä. Palaatte tavallaan sen avulla mukavaan ja kodikkaaseen Vanhan Energian paikkaan (naurua). Joka puolella on käynnissä draamoja, joihin on helppo langeta. Toistamme, että jos haluatte ottaa niihin osaa, niin ainakin myöntäkää se. Siten pääsette niistä helpommin ulos.

On hyvin helppoa mennä mukaan salaliittoteorioihin. Niitä ei ole olemassa, Shaumbrat, ei teidän kohdallanne… paitsi jos niin valitsette. Salaliitto muuten tarkoittaa yksinkertaisesti ihanteiden, tavoitteiden ja ajatusten yhdistämistä mitä tahansa tarkoitusta varten. Jotkut ajattelevat yhdessä, että pahat voimat ovat valtaamassa maailmaa… ja niin ne ovatkin… siihen uskovien osalta.

Shaumbrat, on hyvin helppoa langeta näihin asioihin, koska ne vievät huomionne ja tuottavat energiaa, Vanhaa, dualistista Energiaa, joka huumaa teidät tilapäisesti. Tiedätte kuitenkin, mitä jälkeenpäin tapahtuu. Laskeudutte alas pilvistä. Tämä puolestaan lisää masennusta ja ahdistusta. Joten jos yritätte palata draamoihin, salaliittoteorioihin tai mihin tahansa dramaattisiin energioihin, niin tunnette olonne hetken paremmaksi, mutta sitten masennuksenne ja ahdistuksenne syvenevät. Jos haluatte leikkiä tällaista peliä, niin ei siinä mitään. Annamme teille vain – kuinka sen sanoisi – pienen varoituksen sanan.

Teidän on hyvin helppoa langeta tällä hetkellä olemaan uhreja, hyvin helppoa, koska aistitte muiden ihmisten uhreina olemisen energiat. Tunnette myös joitakin tuntemuksianne omista uhreina olemisen ajoistanne. On hyvin helppoa langeta siihen ja sanoa: “Tobias, minä en ole Luoja, koska kaikkia näitä asioita tapahtuu minulle.” Olkoon sitten niin. Myöntäkää, että valitsette tilapäisesti uhreina olemisen, mutta että hetken kuluttua olette valmiita palaamaan Luojiksi.

Cauldre sanoo meille, että olemme olleet tänään aivan liian puheliaita. Niin siinä käy, kun vieraana on Metatron (naurua).

Pyydämme siis tätä ihastuttavaa Shaumbra-ryhmää hengittämään syvään. Antakaa energian virrata lävitsenne. Älkää pitäkö mistään kiinni. Siunatkaa energia jumalallisuudellanne sen virratessa lävitsenne. Ja antakaa meidän istua hetki tässä turvallisessa ja täydellisessä tilassa yhdessä… yrittämättä korjata mitään… ei edes itseämme… yrittämättä parantaa mitään… vain istua tässä kallisarvoisessa tilassa.

Turvallinen tila on sellainen, jossa biologianne pystyy luonnollisesti uudistamaan itsensä. Se tietää, mitä tehdä. Se tietää jo. Istuessanne turvallisessa tilassa se voi tehdä oman osuutensa. Henkinen tasapainonne osaa tasapainottaa itsensä ja pysyä… sekä mielenne, että tunteenne... tässä turvallisessa energiassa yhdessä… se voi tehdä oman osuutensa.

Ymmärrättehän… meidän ei tarvitse tehdä mitään. Teidän ei tarvitse tehdä mitään. Olette luoneet luonnollisen prosessin. Energian liikuttelu on luonnollinen prosessi. Teidän ei tarvitse tehdä mitään. Voimme vain istua yhdessä tässä turvallisessa ja pyhässä tilassa ja liikuttaa energioita. Energian liikuttaminen ei tarvitse ympärilleen dramatiikkaa tai karskiutta. Annamme energioiden vain liikkua.

Shaumbrat, voitte tehdä tämän koska tahansa… olla turvallisessa energiassa… antaa kehojenne uudistua… antaa mielenne löytää uuden tasapainon tilan… antaa jumalallisuutenne tulla Uudelle leikkikentällenne.

Ja niin se on!


Crimson Councilin Tobiasta kanavoi Geoffrey Hoppe eli "Cauldre",  joka asuu Goldenissa, Coloradossa. Tobiaksen tarinan, kuten se esiintyy raamatullisessa Tobitin Kirjassa,voi löytää Crimson Circlen nettisivuilta www.crimsoncircle.com.  Tobias materiaaleja on tarjottu ilmaiseksi valotyöläisille ja  Shaumbroille ympäri maailmaa elokuusta 1999 lähtien, jolloin Tobias ilmoitti ihmiskunnan siirtyneen tuhoutumisen mahdollisuuden yli Uuteen Energiaan.

Crimson Circle on maailmanlaajuinen ihmisenkelien verkosto, joka siirtyy ensimmäisten joukossa Uuteen Energiaan. Kun he kohtaavat ylösnousemuksen ilot ja haasteet, he auttavat samalla muita ihmisiä heidän matkallaan jakamalla, välittämällä ja opastamalla. Yli 50,000 ihmistä vierailee Crimson Circlen nettisivuilla kuukausittain lukeakseen uusimman materiaalin ja keskustellakseen kokemuksistaan.

Crimson Circle tapaa joka kuukausi Denverissä, Coloradossa, jossa Tobias esittää viimeisimmän tiedon Geoffrey Hoppen kautta.

Tobias sanoo, että taivaallisen Crimson Councilin jäsenet itse asiassa kanavoivat ihmisiä.  Tobiaksen mukaan ne lukevat energiamme ja kääntävät sitten oman tietomme takaisin meille, jotta voisimme sekä tarkastella asioita ulkopuolisen silmin että kokea ne sisimmässämme.  "Shoud" on kanavoinnin se osa, jonka aikana Tobias astuu sivuun  ja ihmisten energiaa kanavoidaan suoraan  Geoffrey Hoppen kautta.

Crimson Circlen tapaamiset ovat avoimia kaikille. Crimson Circleä rahoittavat Shaumbrat ympäri maailmaa.

Crimson Circlen tarkoitus on toimia ihmisoppaina ja opettajina niille, jotka vaeltavat sisäisen henkisen heräämisen polkua. Tämä ei ole evankelinen missio. Pikemminkin sisäinen valo johdattaa ihmiset ovillenne myötätunnon ja välittämisen toivossa. Tulette tietämään, miten toimia ja mitä opettaa hetkellä, jolloin omalle matkalleen lähtevä kallisarvoinen ja ainutlaatuinen ihminen saapuu luoksenne.

Jos lukiessanne tätä aistitte totuuden ja yhteyden, olette todellakin Shaumbroja. Olette opettajia ja ihmisoppaita. Sallikaa jumalallisuuden siemenen kukoistaa sisällänne nyt ja aina. Ette ole koskaan yksin, sillä perheenne on vierellänne ja enkelit ympärillänne.

Voitte vapaasti jakaa tätä tekstiä ilmaiseksi ja ei-kaupallisessa mielessä. Jakakaa tieto kokonaisuudessaan mukaan lukien nämä sivuhuomautukset. Kaikkeen muuhun käyttöön on saatava kirjallinen lupa Geoffrey Hoppelta, Goldenista, Coloradosta. Yhteystiedot löydätte nettisivulta: http://www.crimsoncircle.com