ILMAN MÄÄRITELMÄÄ
 
Tobias (Crimson Circle) -henkiolentoa kanavoinut Geoffrey Hoppe alias Cauldre (www.crimsoncircle.com)
7.4.2007
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
 
Ja niin se on. Ketä odotitte? (Naurua) Mutta minä, Tobias, tulin. Keräännymme nyt yhteen Shaumbran, Opettajien, teidän kaikkien kanssa tähän uuden energian luokkahuoneeseen.
 
Itse asiassa päätettiin vasta viime hetkillä, kuka pitäisi tämän Shoudin. Minun oli vähän painittava Kuthumin kanssa ja voitin! (Naurua, Tobias hykertelee) Tämän aiheen luonne, josta aiomme puhua tänään, on sellainen, että me molemmat halusimme pitää sen. Meillä oli oma yhteentörmäyksemme hyvällä tavalla. Ja koska olen läheinen jokaisen teidän kanssa - voi, Kuthumikin on, mutta te ja minä olemme viettäneet paljon aikaa yhdessä. Elämien ajan. Tienin temppelin elämä, Yeshuan ajan elämä, myöhempiä elämiä ja nyt täällä maan päällä. Ruumiillistuitte näiksi hassuksi, hassuiksi ihmisiksi, kuten Kuthumi sanoisi. Minäkin tietyllä tavalla ruumiillistuin - en ole vielä käsittänyt sitä - osa on täällä, osa siellä. Mutta minä todellakin haluisin tulla jakamaan tämän teidän kanssanne tänään.
 
Aloitetaan hengittämällä syvään, koska menemme tänään uusiin paikkoihin.
 
(Tauko)
 
Hyväksyntä
 
Katsokaahan, kuten tiedätte, silloin kun hyväksytte itsenne tällä tavalla, kuin teette juuri nyt tässä turvallisessa ja pyhässä paikassamme, kun rentoudutte siihen keitä olette - olette mukavasti kehossanne, ihmisyydessänne ja sielussanne - niin voimme todellakin tulla sisään. Voin tulla hyvin, hyvin lähelle. Silloin kun hyväksytte itsenne, voitte myös juoda minut sisäänne. On paljon helpompaa, silloin kun olette tässä turvallisessa ja mukavassa paikassa, antaa minun virrata sisään suoraan kehoonne.
 
Ei ole mitään huolestuttavaa. Tiedätte, etten yritä ottaa kehoanne. Minulla on omani. Tiedätte, etten yritä varastaa energiaa. En tarvitse sitä. Tiedätte, etten yritä vakuuttaa teitä mistään, koska ette nimittäin tee kompromissia itsenne osalta. Tiedätte, kuka olette.
 
Istuessanne tässä tilassa, tässä pikku-ulottuvuudessa, jonka luomme parhaillaan yhdessä, tunnette todella tuntevanne itsenne. Silloin energiat muuttuvat. Voin tulla hyvin lähelle. Voin tulla suoraan kehoonne. Voin sulautua yhteen tietoisuutenne kanssa ja tanssia sen kanssa. Ette koskaan menetä kosketusta siihen, kuka olette, mutta kuitenkin voimme muodostaa tämän kauniin energioiden yhteensulautuman. Ensiksi tanssimme kaksistaan, sitten kutsumme mukaan muut Shaumbra-energiat, meidät kaikki. Ne jotka yhdistyvät mukaan tällä tietoisuuden hetkellä kaikkialta maailmasta, ne jotka kuuntelevat ja lukevat tätä tulevina päivinä.
 
Silloin kun tunnette ja hyväksytte itsenne niin kuin juuri nyt, voitte avautua tosille ulottuvuuksille, enkeliolennoille, jotka ovat nimittäin osana mahdollistamassa Shoudimme, koska tämä on muutakin kuin vain sanoja, jotka puhutaan ihmistasolla. Se mitä tunnette tänään, minne tietoisuutenne siirtyy tänään, tunnetaan muissakin ulottuvuuksissa. Se mitä teette tässä juuri nyt, vaikka ette kenties liikauta fyysisesti lihastakaan, muuttaa koko tietoisuutta kaikkialla.
 
Vedetään syvään henkeä. Tuntekaa itsenne…
 
(Tauko)
 
… ja juokaa kaikki loputkin meistä sisään.
 
(Tauko)
 
Kuolleista nouseminen ja päätös jäädä
 
Shaumbra, olemme siis täällä tänään, erityisenä päivänä. Erityisenä koska on aika, jota kutsuttaisiin pääsiäiseksi monissa uskonnoissa ja henkisissä liikkeissä maan päällä. On kuoleman ja kuolleista nousemisen aika. Koska ihmiset ovat hyväksyneet tämän, ihmiset ovat hyväksyneet Jeesuksen tarinan, se luo tietyn energian, joka tekee mahdolliseksi muodonmuutoksen, tavallaan vanhan itsen kuoleman. Mutta kuten tiedätte, todellisuudessa ei ole kuolemaa, vaan kuoleman energia joka ei enää palvele mestaria. Irtipäästäminen - se on kuolema. Vain irtipäästäminen. Irtipäästäminen vanhoista rakenteista, vanhoista tavoista, vahoista tavoista havaita asiat. Antaa niiden kuolla niin, että energia voi palata puhtaaseen ja luonnolliseen tilaansa.
 
Ja sitten herätä kuolleista, mikä sallii teidän nousta, kehittyä tietoisuuden uuteen tilaan. Joskus tämä kuolleista herääminen, muutos, voi olla haastavaa, ylivoimaista. Mutta tiedättehän, että tapahtuu luonnollinen prosessi ja jos sallitte sen tapahtua, se vie teidät - viette itsenne - tälle uudelle tietoisuuden ja ymmärryksen tasolle.
 
Koska hyvin monet ihmiset hyväksyvät tämän kuoleman ja kuolleista heräämisen tarinan tietoisuuden, nämä energiat ovat parhaillaan kaikkialla ympärillänne. Ne ovat olleet kovasti läsnä viimeisen kuukauden ajan. Tiedämme teidän tunteneen ne. Olette tunteneet ihmistietoisuuden - sen vanha osa kuolemassa, sen uusi osa on valmiina heräämään.
 
Mutta kun tietoisuus, tämä ihmistietoisuuden seuraava taso, valmistautuu heräämään, on ahdistusta. On pelkoa. On halu palata vanhoihin tapoihin. Voi, teillä on itsellänne ollut tämä kokemus hyvin monta kertaa. Kun olette käyneet tätä omaa ylösnousemustanne läpi, miten monta kertaa olette halunneet palata? Kuljitte yksin, joskus yksinäisenä, ette olleet enää kosketuksissa vanhaa itseenne, koska uutta synnytettiin. Miten monta kertaa olette halunneet palata takaisin? Miten monta kertaa olette katuneet sitä, että koskaan ryhdyitte tähän matkakokemukseen? Tätä muut ihmiset käyvät läpi, erityisesti tänä vuodenaikana, jota kutsuttaisiin pääsiäiseksi - kuolleista heräämiseksi - ja te olette tunteneet sen. Olette kokeneet sen.
 
On kiinnostavaa huomata, että kun katsomme Shaumbra-energiaa ja Enkelihuipulta yleisnäkymää siitä, mitä tapahtuu, näemme tämän olevan myös sitä aikaa vuodesta, jolloin maapallon energia muuttuu kuolemasta, talvesta, heräämiseen, kuolleista heräämiseen. Tiedättekö, että kalenteri itse asiassa alkoi ennen ja oikeammin keväällä? Miksi se koskaan muutettiinkaan tammikuuhun, talven kuolemaan!
 
Teillä on siis parhaillaan tämä muutoksen, muodonmuutoksen energia. Viime kuukausi oli teidän aikaanne, Shaumbra. Te esititte kysymyksen, en minä, Tobias, tai Saint Germain tai kukaan muukaan, vaan te itse. Peräännyimme ja katselimme. Annoimme neuvojamme ja kommenttejanne, kun niitä pyysitte. Olemme katselleet viimeisen kuukauden ajan. Se oli kiinnostavaa, koska hyvin monet teistä kysyivät itseltään unissaan ja hereillä ollessaan: "Pitäisikö minun enää jatkaa tässä fyysisessä kehossa, tässä harhatodellisuudessa? Pitäisikö minun lähteä nyt?" Lähtemisestä ei muuten tule mitään rangaistusta. Ette menetä mitään, tietyssä mielessä te saavutatte muutamia asioita. "Pitäisikö minun lopettaa tämä elämä nyt?" Kenties hiljaa, kenties dramaattisesti, sillä ei ole merkitystä.
 
Mutta hyvin monet esittävät tuon kysymyksen itselleen viime Shoudimme jälkeen. Mietitte, olitteko tehneet työnne. Mietitte, miksi jatkatte joidenkin fyysisen todellisuuden vaikeuksien läpi kahlaamista. Mietitte, millaista olisi olla taas täällä Saint Germainin, minun, Einsteinin, Teslan ja kaikkien muiden suurien olentojen kanssa, jotka odottavat teidän palaamistanne. Olemme kovia juhlimaan täällä. Nautimme olostamme täällä. Emme ota asioita liian vakavasti. Pysymme itsemme rakastamisen, myötätunnon, läheisyyden tilassa. Täällä on mahtavaa. Mahtavaa.
 
Monet teistä kysyivät itseltään: "Miksi helvetissä olen tällä hetkellä maan päällä?" Olette kuulleet tämän ennenkin. Olette kuulleet tämän äänen, mutta nyt se oli vähän erilainen, koska te kysyitte itseltänne. Se ei ollut ulkopuoleinen ääni. Nyt se oli sisäinen ääni: "Pitäisikö minun jäädä vai pitäisikö minun lähteä?" Me tarkkailimme, katselimme. Tunsimme energianne liikkuvan, muuttuvan ja joskus törmäävän ja joskus romahtavan, ja olimme itse asiassa yllättyneitä. Meillä oli enkelijoukkoja odottamassa lähiulottuvuuksissa teidän tulemistanne! Voi, se olisi tietenkin ollut upeaa. Teitä olisi kunnioitettu. Teitä olisi juhlittu, olisimme juhlineet kanssanne.
 
Olimme yllättyneitä. Hyvin, hyvin harvat Shaumbrat ympäri maailmaa tekivät sen. Hyvin harvat Shaumbrat päättivät tulla takaisin. Useimmat teistä jäivät. Ja taas kerran, ei teidän ole pakko. Itse kuolema ei ole ollenkaan niin vaikea siirtymä teille, Shaumbra. Tunnette, millainen se prosessi on. Ette pelkää lähiulottuvuuksia. Ette pelkää jotain paikkaa, jota ei todellisuudessa ole olemassa ja jota kutsutaan helvetiksi. Se olisi siis ollut helppoa. Mutta hyvin harvat tekivät sen. Se oli kiinnostavaa, ja olemme tutkineet asiaa ja sanoneet: "Mitä tämä on? Miksi?"
 
Olemme katsoneet energiaanne ja Shaumbran energiaa, ja johtopäätöksemme on, että alatte löytää iloa omasta elämästänne. Alatte ymmärtää sen dynamiikan, miten energia toimii ja mitä se todella on ja mitä ei. Alatte ymmärtää, että olette luojia. Ette enää vain kuuntele sanoja, ette vain selitä niitä, vaan todella olette noissa sanoissa ja energioissa.
 
Hyvin monet teistä ovat myös tunteneet, että kun olette päässeet näin pitkälle, miksi lähteä nyt. (Vähän naurua) Monet teistä ovat tunteneet: "On vain muutama kuukausi kvanttihyppyyn. Odotan ainakin niin kauan. (Naurua) Haluan mennä tuohon maan juhlaan!" Uskokaa meitä, mekin olemme siellä suurin joukoin. Kvanttihyppyjuhlassa tulee olemaan enemmän enkeleitä kuin ihmisiä. Mekin olemme odottaneet sitä.
 
Olette katsoneet eri tavalla itseänne, elämäänne ja suhteitanne muihin ihmisiin. Olette päässet kaikkein pahimman läpi tässä ylösnousemusprosessissa. Olette päässeet kuolemaosuuden läpi ja nyt olette heräämis-, kuolleista heräämisosuudessa, ja kyllä, se voi edelleen olla vaikeaa, koska teillä on kaikenlaisia asioita muiden ihmisten lailla. Teillä on sellaisia asioita, kuin hyvin vanhaa kamppailua energioiden välillä kaksinaisuudessa - hyvin, hyvin, hyvin vanhaa energiaa - ja te aistitte ja tunnette tämän.
 
Mutta olette päättäneet jäädä. Olette päättäneet jatkaa tätä ja haluan käyttää tämän hetken vain kiittääkseni ja kunnioittaakseni teitä. Teidän ei ole pakko jatkaa. Teidät on vapautettu henkisestä palveluksesta. Teidät on vapautettu vanhoista sopimuksista. Teidät on vapautettu Shaumbra-energiastakin, vähintäänkin velvollisuutena. Se on vaihtoehto, jos haluatte olla Shaumbra-energiassa. Teidän ei ollut pakko olla täällä.
 
Niin, meidän puoleltamme on muutamia vuosia tuotu esille teidän päätöksenne jäädä, teidän päätöksenne olla maan päällä. Tiedätte tämän olevan uuden energian luokka - SE uuden energian luokka. Olemme tietoisia monista muista ryhmistä ympäri maailmaa ja myös työskentelemme niiden kanssa - henkisiä ryhmiä, new age -ryhmiä, metafyysisiä ja uskonnollisia ryhmiä. Työskentelemme enkeliolentojen kanssa, jotka auttavat opastamaan näitä ryhmiä. Mutta meidän näkökulmastamme, täältä Enkelihuipulta katsottuna, ei ole yhtään Shaumbran kaltaista ryhmää. Ei yhtään.
 
Katsokaa itseänne. Kuten Cauldre sanoi aiemmin, teitä eivät pidä yhdessä säännöt. Useimpia järjestöjä pitää. Teitä eivät pidä yhdessä määritellyt uskomusjärjestelmät. Useimpia järjestöjä pitää. Teitä ei pidä yhdessä jokin hierarkia, jolle teidän on raportoiva. Useimpia ryhmiä pitää. Teitä pitää yhdessä ja te pysytte yhdessä valinnasta, sydämestä ja palvelusta niitä ihmisiä kohtaan, joiden opettajia olette. Tämä on hämmästyttävä käsite, tämä koko Shaumbraksi kutsumanne.
 
Tämä on uuden energian luokkahuone. Olette niitä, jotka liikkuvat sen läpi. Voi, kyllä on yksilöitä ympäri maailmaa. Mutta ryhmänä olette SE ryhmä, joka leikkii uudella tietoisuudella, uudella fysiikalla, joka ylittää sen vanhan kaksinaisuuden kolmannen ulottuvuuden fysiikan, jonka olette tunteneet hyvin pitkään.
 
Tämä on SE uuden energian luokkahuone. Kuten olen sanonut ja olette kuulleet Cauldren sanovan tänään: "Uusi energia, mitä se on?" Mitä se on - ja kerromme teille sen juuri nyt, se on ilman määritelmää. Ilman määritelmää, ja aiomme tutkia sitä tänään. Aiomme tutkia "ilman määritelmää" -energiaa.
 
Vedetäänpä syvään henkeä, Shaumbra…
 
(Tauko)
 
Ei kompromissia
 
Puhuimme viime kokoontumisessamme kompromissittomuudesta, ja haluan tarkastella tässä sitä lyhyesti. Haluan rohkaista jokaista teitä jatkamaan tämän energian tunnustelemista sisällänne. Mitä kompromissi on sisäisellä tasollanne?
 
Kompromissi on periaatteessa rajoittamista. Kompromissi voi syntyä sellaisten asioiden kautta kuin pelko tai epävarmuus tai se mitä kutsuisimme ehkä myös vanhaksi uskomusjärjestelmäksi oikeasta ja väärästä, siitä mitä pitäisi ja ei pitäisi tehdä. Kompromissi on sitä, kun vaimennatte itseänne, kun annatte itsenne pois, kun annatte toisten ottaa itsestänne. Kompromissi on sitä, kun tiedätte, millaista on tuntea sisällään, tiedätte, missä keskuksenne, ytimenne on, mutta sitten teeskentelette, että ette tiedä sitä. Annatte sitten ulkopuolisten tilanteiden ja olosuhteiden olla opastava voima elämässänne.
 
Kompromissi on sitä, kun sanotte: "Minä olen luoja", mutta todellisuudessa tunnette olevanne ainoastaan pieni luoja - pikkuluoja. Tunnette, että kaikki vaikutukset elämässänne ovat suurempia luojia kuin te. Se on kompromissi. Joko olette luoja, täysin ja puhtaasti, tai ette ole luoja. Jos ette ole luoja, olette uhri. Jos ette ole luoja, olette ehdottomasti uhri. Kaiken muun uhri - toisten ihmisten, massatietoisuuden, avaruusolentojen, kaiken itsenne ulkopuolisen. Teistä tulee uhri. Annatte energianne pois.
 
Kompromissittomuus merkitsee sen ymmärtämistä, muistamista ja hyväksymistä, kuka olette, sen hyväksymistä, että olette myös Jumala, olemista tekemättä kompromissia siitä, olemista menemättä puolitiehen.
 
Tuomme tämän kohdan esille. Se on hyvin, hyvin tärkeä. Toimme sen esille viime Shoudissa, koska taas kerran, kun otamme seuraavan askeleemme uuteen energiaan, mitä ei voi määritellä, ette voi mennä siihen tehden kompromisseja. Ette voi mennä siihen puolittain. Avaudutte sille täysin.
 
Jatkakaa siis työskentelemistä tämän "ei kompromissia" -energian kanssa. Jatkakaa elämänne katsomista, koska joskus… joskus se piiloutuu. Joskus se pelaa pelejä teidän kanssanne. Joskus vakuutatte itsellenne, että teidän tarvitsee tehdä kompromissi selviytyäksenne. Joskus tämä kompromissienergia saa teidän oman henkilökohtaisen energianne niin alhaiseksi, että ette edes tunnista tekevänne kompromissia.
 
Kompromissi on jotain, minkä tunnistatte mielessänne, mutta enimmäkseen tunnistatte sen tunteissanne ja sydämessänne. Joskus ette pysty täysin ymmärtämään, mitä tapahtuu, mutta voitte todellakin tuntea, milloin teette kompromissin. Kuten sanoin viime Shoudissamme, energianne romahtaa. Teistä tuntuu, että olette pettäneet itsenne. Tunnette, että olette pieni ettekä suuri. Tätä tapahtuu, kun teette kompromissin.
 
Katsokaa omaa henkilökohtaista elämäänne, työtilannettanne. Katsokaa siellä tekemiänne kompromisseja ja sitä miksi teette niitä? Olen kertonut teille aiemmin ja kerron taas - ennemmin tai myöhemmin, Shaumbra, teidän on pakko tehdä töitä itsellenne. Ennemmin tai myöhemmin.
 
Siis teette kompromissin. Luulette tarvitsevanne tuota työtä saadaksenne shekin, mikä ruokkii teidät ja perheenne. Luulette tarvitsevanne sitä, koska teitä varten ei ole mitään muuta. Teette kompromissin ja sanotte: "No, kun sitä tai sitä tapahtuu, niin sitten ehkä lähden. Sitten kun kaikki tämä bisnes tulee luokseni ja minulle vakuutetaan, että minulla on paljon työtä uudessa yrityksessäni, niin lähden." Tämä on kompromissi. Tämä on kompromissi.
 
Ja tapahtuu niin - energian toimintatavan vuoksi - että ette koskaan saavuta sitä, ja sitten turhaudutte. Energianne laskee hyvin matalalle, fyysinen kehonne reagoi vastaavasti ja sitten tulette juhlimaan kanssamme. Mutta te ette ole onnellisia niiden tapahtumien vuoksi, jotka tapahtuivat teidän pääsemiseksenne tänne. Koko tämä kompromissienergia on hyvin tärkeä, kun menemme seuraavalle tasolle. Saamme siitä vähän esimakua tänään.
 
Tänään ei ole ketään vieraita. Se kertoo teille jotain. Ei vieraita, vain minä, Tobias. Meillä on enkeliolentoja, ei-fyysisiä olentoja, jotka auttavat tukemaan tämän ulottuvuuden energiaa, jonka tänään yhdessä luomme. Ei vieraita tänään. Tarvitsemme sellaisen energian tutkiaksemme jotain uutta.
 
Ottakaa hetki hengittääksenne sisään. Tuntekaa itsenne maadoittuneeksi tähän nyt-hetkeen.
 
(Tauko)
 
Vierailu Shaumbra-huoltokeskuksessa
 
Tuntekaa itsenne, kun vedätte henkeä sisään. Tuntekaa itsenne. Teidän ei tarvitse yrittää analysoida, ainoastaan tuntea itsenne. Se olet sinä - kehosi, mielesi, sielusi - kaikki tässä tilassa.
 
Ja nyt laajennutaan nyt-hetkestä. Älkää jättäkö kehoanne, vaan laajentakaa tietoisuuttanne. Se on kuin kiven heittämistä veteen. Samankeskeiset renkaat kulkevat ulommas ja ulommas ja ulommas. Tämän voitte tehdä omalle energiallenne. Olette kivi, olette keskus. Laajennetaan nyt energioitamme. Haluaisin viedä teidät tänään toisiin ulottuvuuksiin. Haluaisin viedä teidät takaisin Shaumbra-huoltokeskukseen.
 
Mikä on Shaumbra-huoltokeskus? Se on Shaumbran energia. Se on teidän ryhmäenergianne. Shaumbra-huoltokeskus on paikka, jonne voitte tulla milloin tahansa haluatte - uudistumaan, oppimaan, opettamaan. Se on virtuaalitila, mutta kaikkien Shaumbrojen tietoisuuden ja sopimuksen vuoksi, se on todellisuus. Se on täällä.
 
Se tulee näyttämään vähän erilaiselta jokaiselle teistä oman todellisuushavaintonne mukaisesti - se mukaisesti miten katsotte todellisuutta. Jos siis puhutte yhden Shaumbran kanssa, hän sanoo: "Shaumbra-huoltokeskus näyttää tältä", toinen Shaumbra sanoo: "Mutta sehän näyttää tältä". Miltä se näyttää? Kaikelta yllä olevalta. Miksei energialla nimittäin voi olla monia eri puolia? Miksei jokin voi näyttää erilaiselta riippuen siitä, kuka katselee tai tarkkailee sitä? Miksei Shaumbra-huoltokeskus voi muuttaa sitä tapaa, miltä se teistä itsestännekin näyttää tai tuntuu kullakin ajan hetkellä?
 
Olette tottuneet elämään lukitussa tietoisuudessa, hyvin keskittyneessä tietoisuudessa kolmannessa ulottuvuudessa, ja silloin kun katsotte esimerkiksi näitä kukkia huoneen edessä, on yleinen yhteisymmärrys siitä, miltä ne näyttävät. Vai onko? Vai onko? Ja nämä kukat voivat muuttua. Kukat voivat alkaa tehdä asioita, jotka haastavat silmän ja mielen, koska ne ovat paljon muutakin kuin ruukullinen kukkia. Ne ovat paljon enemmän kuin värien juhlaa. Ne osaavat laulaa, luultavasti paremmin kuin minä. Ne voivat muuttua ja muuttaa muotoaan.
 
Mieli ei tiedä, miten hyväksyä sen. Mieli sanoo: "Mutta Tobias, puhut hyvin esoteerisin termein. Käytännöllistä todellisuutta on se, etteivät kukat muutu. No, ne kenties muuttuvat kuollessaan, mutta ollessaan tällä juuri nyt, ne eivät muutu." Mutta tämä, rakkaat ystävät, on yksi pääkohta tänään. Mitä todella tapahtuu? Mitä todella on meneillään?
 
Shaumbra-huoltokeskus voi siis näyttä erilaiselta kuin viime kerralla ollessanne täällä. Sillä voi olla erilaisia ominaisuuksia. Sen ei tarvitse olla yhdenlainen. Se voi olla nimittäin monenlainen. Sillä ei tarvitse olla vain yhtä identiteettiä. Sillä voi olla monia, monia, monia puolia yhtä aikaa.
 
Tämän päivän työtämme varten Crimson Councilin enkeliolennot ovat auttaneet valmistelemaan energiaperustan Shaumbra-huoltokeskukseen. Virratetaan energiamme yhdessä sisään. Mennään läpi… oven, jos havaitsette niin, tai voitte mennä halutessanne ikkunankin läpi. Kenties ei ole sisäänkäyntiä ollenkaan. Voitte leijua vain seinän läpi. Sillä ei ole merkitystä. Päästetään irti siitä havainnosta, mitä ajattelette, että sen pitäisi olla, jotta se voi todellakin olla kaikkea sitä, mitä se on.
 
Mennään kaikki Shaumbra-huoltokeskukseen. Voi, sisällä on paljon tilaa, ei tungosta.
 
(Tauko)
 
Sanojen huone
 
Käyttäkää hetki tuntien sen huoneen energiaa, jossa parhaillaan olemme. Muistatteko, kun viime kerralla ollessamme täällä puhuimme vedestä? Vesi on tärkeä dynamiikka, ei ainoastaan teidän ulottuvuudessanne, teidän puolellanne, vaan myös meillä. Meidän vetemme ei ole tehty niistä fyysisistä ominaisuuksista kuin teillä maan päällä, vaan vesi on täällä nestemäistä, vilvoittavaa, rauhoittavaa energiaa. Ne meistä, joilla on ollut elämä maan päällä, voivat tuoda näihin ulottuvuuksiin - enkeliulottuvuuksiin -näkemyksellisemmän tai syvemmän näkökulman vedeksi kutsuttuun energiaan. Mutta kaikki enkelit - useimmat enkelit - työskentelevät veden kanssa. Vesi merkitsee täällä parantavaa, virtaavaa, rauhoittavaa. Se on energiatyyppi myös täällä. Huoltokeskuksessamme on siis paljon vettä.
 
Menkää istumaan, jos haluatte. Rentoutukaa vähän. Nauttikaa tästä hetkestä, joka meillä on yhdessä huoltokeskuksessa.
 
Tässä huoneessa käytän sanoja. Käytän sanoja määritelläkseni sellaisia ominaisuuksia kuin vesi. Käytän sanoja määritelläkseni tuolin, sanoakseni: "Istu tuolille". Käytän sanoja auttamaan todellisuuden muotoilemisessa tässä kohtaa.
 
Sanat ovat hyvin kiinnostavia, niissä on erityisiä energioita. Käytämme sanoja määritelläksemme seinät tässä huoneessa. Jotkut teistä ehkä näkevät kiviseinän, toiset näkevät väriseinän tässä huoneessa.
 
Tässä huoneessa on monia kukkia. Ne on tuotu teitä varten. Eksoottisia kukkia. Tuoksuvia kukkia. Kukkia jotka kukkivat värikkäästi, hehkuvat väriä, värähtelevät energioitaan, lähettävät energioitaan teille, kun istutte tuoleissa.
 
Lattia yhteisessä huoneessamme… lattia tukee teitä tällä hetkellä. Se on alusta, perusta. Jotkut teistä näkevät ehkä kauniin tiililattian. Jotkut teistä valitsevat tällä hetkellä istuvansa ehkä hyvin ylellisellä ja paksulla kokolattiamatolla. Jotkut teistä haluaisivat mieluiten istua maalattialla, koska haluatte yhdistyä jatkuvasti Gaian, maan energioihin. Jotkut teistä ovat lasilattialla. Muutamat leijuvat pilvilattialla. Teillä kaikilla nimittäin voi olla erilainen näkökulma samantyyppiseen kokemukseen.
 
Käytän tässä sanoja määrittelemään, koska niin ihmiset kommunikoivat. Sanat ovat hyvin kiinnostavia - ja hyvin rajoittuneita. Teillä on maan päällä monia eri kieliä. Kielet kehittävät sanoja, jotka synnyttävät energian, on se sitten kuva tai tunne, mutta sanat välittävät hyvin erityistä värähtelyä. Ja puhuessani nyt teille sanojen kautta, muutamme värähtelyjä, leikimme sanojen värähtelyjen, symboliikan kanssa. Kieli tulee mielestä ja sanat tulevat kielestä. Sanat ovat siis mielen juttu.
 
Sanat ovat hyvin rajoittuneita, mutta niin ihmiset kommunikoivat, ja teidät on johdatettu uskomaan, että niin teidän täytyy kommunikoida. Sanat rajoittavat todellista energiaa, mutta kuitenkin te käytätte sanoja kaikessa, mitä teette. Näin tapahtuu. Käytätte sanoja niilläkin alueilla, jotka ovat periaatteessa sanattomia. Käytätte sanoja määrittelemään asioita. Käytätte sanoja muotoilemaan jonkin energiaa.
 
Kieli on uskomaton näky. Sanat ovat uskomatonta energiaa. Ne ovat symboleita. Puhuessani nyt täällä, teillä joillakin sanat alkavat hämärtyä. Ette näytä edes ymmärtävän, mitä sanon, koska alamme mennä sanojen yläpuolelle. Te sanotte: "Cauldren suusta tulee parhaillaan vain ääniä." Silloin kun olette erittäin määritellyssä 3D-ulottuvuudessa, kun havaitsette ainoastaan 3D:ssä, sanoilla on hyvin erityinen merkitys. Mutta kun nyt laajennumme, sanat näyttävät hämärtyvän. Niissä ei ole yhtä paljon järkeä. Symbolit eivät ole aivan yhtä johdonmukaisia, koska alatte työskennellä toisella tasolla. Alatte mennä sanojen yläpuolelle.
 
Ajatuksen huone
 
Minun on joskus naurettava sille, mitä ihmiset kutsuvat todelliseksi ja mitä eivät. Houndini ja muutamat muut suuret taikurit ja ne, jotka työskentelevät Merlin-energian kanssa, ymmärtävät, ettei yhtään mikään ole todellista. Ei mikään. Kaikki on harhaa. Tai paremmin sanottuna kaikki on väliaikaista luomusta. Koska myös luomukset, joita te luotte, joita toiset luovat, tulevat muuttumaan. Energia jatkaa laajentumistaan.
 
Se on yksi puoli Hengessä, Jumalassa, miksi tahansa haluattekin kutsua tätä yleisenergiaa. Se etsii aina laajentumista ja ilmaisua. Se on yksi puoli Hengessä - se haluaa aina ilmaista itseään ja sitten laajentua. Ilmaista itseään ja laajentua. Tiedättekö miksi? Koska Henki on ilossa. Henki on rakkaudessa ja sitä rakkauden energia tekee - jatkaa laajentumista ja ilmaisemista.
 
Olemme siis laajentuneet seuraavaan huoneeseen. Tämä on ajatuksen huone. Ajatuksen. Minun tarvitsee jatkaa sanojen käyttämistä jonkin aikaa, koska niin ihmiset yhdistyvät ja sopivat energiadynamiikasta. Pyydän teitä nyt olemaan tässä ajatuksen huoneessa, mutta laajentumaan sanojen yläpuolelle, sen yläpuolelle, mitä tässä välitetään sanallisen tai kirjoitetun kielen kautta.
 
Ajatuksen huone on kiinnostava. Ajatus ei vaadi sanoja. Ajattelette koko ajan, muttei sitä tarvitse ilmaista sanallisesti. Jos jokainen sana täytyisi ilmaista sanallisesti, ette koskaan lakkaisi puhumasta! Mutta se ajattelussa on totta - ja se on rajoittavaa - että käytätte sanoja tai kieltä ajatellaksenne.
 
Vetäkää syvään henkeä. Ajatelkaa jotain juuri nyt.
 
(Tauko)
 
Ajatelkaa esimerkiksi Teslaa. Olette juuri käyneet läpi sarjan sanoja määrittelemään ajatuksenne. Kenties ajattelitte: "Tesla - taika, luovuus, keksintö, energia, Edison." Mutta ajatellessanne aivonne liittivät siihen sanan. Olette hyvin koulutettuja liittämään sanoja ajatuksiin. Näin kommunikoitte tai olette kommunikoineet itsenne kanssa menneisyydessä. Siitä tulee teille kiinnostavaa, kun tästä lähtien leikitte, katselette, miten laitatte ajatuksia sanoiksi.
 
Käyttäkää hetki ajatellaksenne tätä Shaumbra-huoltokeskusta, jossa olette.
 
(Tauko)
 
Te määrittelette energiat mielessänne ajattelun kautta sanoiksi. Teidän täytyy. Teitä on kasvatettu niin. Teidän on muutettava se sanoiksi, vaikkette puhukaan niitä. Se käännetään silti sanoiksi. Ajattelu muuttuu sanoiksi.
 
Tunteen huone
 
Vetäkää syvään henkeä ja laajennutaan nyt seuraavaan huoneeseen. Leijukaa sinne, hypätkää sinne - vain olkaa siellä. Kuljettakaa itsenne hetkessä, silmänräpäyksessä ja olemme nyt Shaumbra-huoltokeskuksen kolmannessa huoneessa.
 
Vetäkää syvään henkeä…
 
(Tauko)
 
Tämä on tunteen huone. Tunteen. Tuntekaa nyt energiat tässä huoneessa…
 
(Tauko)
 
… tuomitsematta ja rajoittamatta. Tuntekaa energiat tässä huoneessa.
 
(Tauko)
 
Voisi olla rakkautta. Lohtua. Myötätuntoa. Jotkut teistä tuntevat sen, miten energiat näyttävät olevan melko ailahtelevia, liikkuvan nopeasti, syöksyvän edestakaisin. Jatkakaa hetken aikaa tämän tunnehuoneen energioiden tuntemista.
 
(Tauko)
 
Jotkut teistä tuntevat väriä. Jotkut teistä tuntevat sellaisia asioita kuin irtipäästäminen. Muutamat teistä tuntevat tuskaa. Jotkut teistä tuntevat uutta energiaa.
 
Katsokaahan, myös tässä tunteen huoneessa, mikä menee mielen, ajatuksen yläpuolelle, käytätte edelleen sanoja määrittelemään, mitä tunnette. Tunteet, joita havaitsette tällä, virtaavat ajatteluun, mieleen ja sitten liitätte sen ympärille sanoja. Taas kerran, teitä on kasvatettu tekemään tätä varhaisista päivistänne lähtien, elämästä toiseen käyttämään kieltä luodaksenne symboleja määrittelemään havaintoja.
 
Sanoja käytetään määrittelemään havaintoja kaikilla tasoilla, ja tässä on yksi energiatyön esteistä tai harhakäsityksistä. Se on virrannut mielen kautta sanoiksi. Se on melkein hallitsematonta. Se on tapa, johon energianne on kasvatettu, ja se on palvellut teitä hyvin. Se on auttanut teitä ymmärtämään asioita. Se on auttanut teitä määrittelemään energioita. Se on auttanut teitä jakamaan määritelmiä tunteistanne ja ajatuksestanne itsenne ja sitten toisten ihmisten kanssa. Se on eräänlainen yleisesti hyväksytty toimintatapa. Laitamme tunteet ja ajatukset sanoiksi. Joskus sanat puhutaan, joskus ne kirjoitetaan, mutta niistä kaikista tulee sanoja ennemmin tai myöhemmin. Se on eräänlainen kanava - energioita kanavoidaan alas ja alas ja alas, kunnes ne voidaan muuttaa sanoiksi.
 
Sana voi sisältää monia energiatasoja. Silloin kun sanon sellaisen sanan kuin "puu", siinä on monia tasoja, mutta se on edelleen sana. Se on edelleen määritelmä ja sillä on rajoituksensa. Nämä energian ilmaisemisen rajoitukset tekevät teistä nyt hulluja, vaikka ne ovatkin palvelleet teitä hyvin. On jotain sen yläpuolella ja te tiedätte sen, mutta ette vain osaa muuttaa sitä sanoiksi. Tunsitte sen, mutta ette tienneet, miten se määritellään, koska ihmiset, jopa enkelit, on kasvatettu siihen, että tietoisuudessa on tiettyjä rajoituksia.
 
"Ei määritelmää" -huone
 
Vetäkää syvää henkeä ja siirrytään nyt seuraavaan huoneeseen.
 
(Tauko)
 
Älkää hidastelko. Meillä on Shoud pidettävänä. Vetäkää syvään henkeä ja siirrytään seuraavaan huoneeseen.
 
Pyydän teitä tekemään havainnon tästä huoneesta. Tehkää havainto tästä huoneesta, missä olemme.
 
(Tauko)
 
Monet teistä havaitsevat suurta, tyhjää, pimeää, eivät ole aivan varmoja. Jotkut teistä havaitsevat energioiden muuttuvan niin nopeasti, että te ette näytä pystyvän saamaan niistä kiinni. Sen energiat eivät näytä asettuvan tarpeeksi, että pystyisitte määrittelemään ne.
 
Vetäkää syvään henkeä ja havaitkaa energiat tässä huoneessa.
 
(Tauko)
 
Tämä on "ei määritelmää" -huone. Ei mitään määritelmää. Siksi se saattaa vaikuttaa olevan suuri ja pimeä ja tyhjä tai muuttuvan hyvin nopeasti. Sitä ei voi määritellä.
 
Ja tämä on uutta energiaa. Sitä ei voi määritellä.
 
Nyt meidän täytyy määritellä se, mitä ei voi määritellä, joten tämä näyttää vähän ristiriitaiselta, mutta todellisuudessa menemme tässä sen yläpuolelle. Tämä on luokkahuone, muistatteko? Tänään menemme sen yläpuolelle ympäri maailmaa olevien Shaumbrojen kanssa.
 
Minun on kerrottava teille jotain. Tässä "ei määritelmää" -huoneessa koko käsite… annamme sille nimen "ilman määritelmää". Se on jotain, johon useimmat enkelit enkeliulottuvuuksissakaan eivät uskaltaudu. Useimmat enkeliolennot jatkavat määrittelemistä.
 
Silloin tapahtui kiinnostava asia, kun maapallon olivat asuttaneet enkeliolennot, jotka muuttuivat ihmisiksi, ja kehitettiin kieliä auttamaan selittämään sitä, mitä oli vierasta ja hyvin outoa enkeleille. Kun kielet kehitettiin ja ihmisiksi muuttuneet enkelit kuolivat ja palasivat ei-fyysisiin ulottuvuuksiin, kielet alkoivat tulla heidän mukanaan. Erityisesti sinne, minkä olemme määritelleet lähiulottuvuuksiksi - ne ulottuvuudet jotka ovat edelleen yhteydessä maan energiaan - ja siellä on monia. Monia enkeliolentoja on lähiulottuvuuksissa - ei-fyysisissä, maasidonnaisissa todellisuuksissa.
 
Kieli on tullut niin paljon tänne niiden kanssa, jotka tulevat tänne elämien välissä, että huomataan yleisesti enkeliolentojen lähiulottuvuuksissa alkavan puhua kieliä. Yleensä he ovat myös hyvin kiintyneitä siihen äidinkieleen, jota he käyttivät edellisessä elämässään. Kirjaimellisesti lähiulottuvuuksissa siis on enkeliolentoja, jotka eivät pysty ymmärtämään toisiaan. Jotkut puhuvat saksaa. Jotkut puhuvat englantia. Jotkut puhuvat japania. Siis enkeliulottuvuuksissakin huomataan kieliä käytettävän energian määrittelemiseen, tunteen ja ajatuksen määrittelemiseen. Tämä tapa on jopa tihkunut ohi lähiulottuvuuksien ja kielen energia on mennyt jopa kristalliulottuvuuteen ja sen yläpuolellekin.
 
Nyt kun se menee sinne, mitä pidettäisiin laajentuneempina ulottuvuuksina, se ei välttämättä ole varsinaista maan kieltä, vaan käytetään hyvin erityisiä "taivutuksia" kommunikoimaan tunteita ja ajatuksia ei-fyysisissä ulottuvuuksissa. Sanomme sitä, ettei tämä ole vain ihmisten asia. Se koskee muitakin ulottuvuuksia.
 
Olemme parhaillaan "ilman määritelmää" -huoneessa. Täällä ei ole mitään sanoja. Täällä ei ole mitään sanoja, joilla voi määritellä asioita.
 
Se on kiinnostava käsite ja sellainen, jonka kanssa pyydämme teidän alkamaan työskennellä. Miten voi olla muuttamatta jotain sanoiksi? Miten voi olla tunnetta tai ajatusta, jota ei määritellä sanoilla? Miten mielenne, edes kehonne, voi ymmärtää jotain, jota ei lopulta anneta teille sanoina? Ja tämä on ihana ja kaunis haaste Shaumbralle.
 
Kauan sitten joissakin maapallon henkisissä tai uskonnollisissa ympäristöissä tai ryhmissä ei puhuttu Jumalan sanaa. Ei lausuttu hänen nimeään. Se ei ollut paha asia. Ei heitä rangaistu siitä, jos he lausuivat sanan "Jumala" tai "Jahve" tai "Jehova" tai jotain tällaista. He yrittivät välittää sitä, minkä muutamat tiesivät kauan sitten, että se oli määrittelemätön. Se oli määrittelemätön. Miten voisitte vääristää sitä laittamalla sen ihmisen sanaksi, koska sillä hetkellä, jolla sen teette, olette antaneet sille rakenteen, olette vanginneet sen energian - ja todellista Henkeä ei voi vangita.
 
Todellinen energia on ehdottomasti neutraalia. Energia on neutraalia, kunnes aktivoitte sen tunteiden, ajatusten tai erityisten tahdonilmausten tai valintojen kautta. Sitten se aktivoituu. Mutta se on tuolla suuressa epämuodollisessa, suuressa määrittelemättömässä, suuressa… emme halua sanoa tuntemattomassa - siinä on väärä energia - vaan suuressa olemisessa.
 
Ymmärrättekö? Ymmärrättekö, mitä täällä tapahtuu? Sitä on hyvin vaikeaa määritellä. Ei voida edes sanoa sen olevan, koska se ei ole sitäkään. Ei voida sanoa sen olevan suurta, koska se ei ole yhtään mitään. Se on neutraalia energiaa. Sitä ei voi alkaa muotoilla. Sitä ei voi edes alkaa kuvailla tai määritellä, koska missä ollaan sillä hetkellä, kun se tehdään? Taas mielessänne, ajatuksissanne ja rajoituksissa.
 
Tämä on ihana, kaunis ja yksinkertainen käsite ja Shaumbralle siinä kohtaa, missä olette parhaillaan elämässänne, se tulee olemaan yksi muuntavimmista. Mutta se voi olla myös yksi haastavimmista.
 
Ilman määritelmää
 
Minä, Tobias, ja Crimson Circle pyydämme teitä joka päivä menemään määrittelemättömään, tilaan ilman kuvausta, ilman rakennetta, ilman määritelmää. Aluksi se tuntuu teistä hyvin vaikealta, koska joudutte peliin mielenne kanssa. Se haluaa määritellä, ja se määrittelee täsmällisesti sen, missä tällä hetkellä olette. Olemme "ei määritelmää" -huoneessa, mutta mitä mieli yrittää tehdä? Määritellä sen. Vangita sen. Lassota sen. Antaa sille rakenteen. Muotoilla sen. Tähän teidät on kasvatettu, ehdollistettu. Mutta nyt uuden energian luokan on aika mennä sen yläpuolelle, päästää irti tarpeesta määritellä.
 
Tässä tapahtuu kiinnostava asia, koska… jotkut teistä yrittävät tehdä sitä parhaillaankin - yritätte tyhjentää mielenne. Yritätte mennä ei-mihinkään. Teidän täytyy tunnustella uudestaan sen energioita. Tämä ei ole ei-mitään, tämä on kaikki. Tämä on valtava potentiaali. Tämä on rajaton energiavarasto. Tämä on suuri energia-astia.
 
Emme sano tämän olevan Jumala tai Henki. Se on eri asia. Sanomme tämän olevan määrittelemätön, mutta täällä tapahtuu. Tämä on suurin kaikista mahdollisuuksista, koska sitä ei ole mieli rajoittanut sanojen kautta. Sitä eivät ole tunteet rajoittaneet sanojen kautta. Pyydämme siis teitä aloittamaan määrittelemättömään tulemisen joka päivä.
 
Shaumbra, jotkut teistä nyökyttävät päätään nyt, mutta tiedämme, että nämä kotitehtävät laitetaan kaikkien muiden tehtävien asioiden pinoon - ja jätetään tekemättä. Mutta kerromme teille nyt, että te kaikki olette menossa uuteen energiaan ja haluatte tämän kokemuksen. Haluatte tehdä tätä kaunista laajentumista joka päivä, noin kymmenen minuuttia.
 
Jotkut teistä huomaavat tätä olevan mukavaa tehdä illalla, kun olette vaipumassa uneen. Jotkut teistä tekevät sitä aamulla herätessään. Yrittäkää olla tekemättä sitä ajaessanne autoa tai käyttäessänne sähköisiä työkaluja. Tehkää sitä rauhallisella hetkellä.
 
Tämä on kuin uskomaton arvoitus, jonka annamme teille, mutta tämä ei ole arvoitus ratkaistavaksi. Tämä on arvoitus vain koettavaksi. Haasteena tässä on se, miten olla määrittelemättä energiaa. Miten olla muuttamatta sitä sanoiksi. Ja te sanotte: "Mutta Tobias, miten sitten koen sen? Miten ymmärrän sen?" Te näette sen ja tämä on sen kauneus, mitä teemme.
 
Ilmeisesti on erilainen tapa kokea. Ilmeisesti on erilainen tapa havaita energiaa. Olette käyttäneet vain yhtä tapaa sen tekemiseen - ajatuksen kautta, sanoiksi, rakenteeksi, jotta voisitte ymmärtää sen. Kuten sanoin, se on palvellut teitä hyvin maan päällä. Se on auttanut teitä ymmärtämään sitä dynamiikkaa, mitä ympärillänne tapahtuu. Menemme sen yläpuolelle.
 
Kerron teille muutaman asian. Tämä ei ole sitä, mitä luulette sen olevan, koska ajattelullanne on ennakkoajatus tai -käsitys. Tämä ei ole meditatiivinen tila, missä tyhjennätte mielenne ja tietyssä mielessä annatte itsenne lakata olemasta. Tämä on olemassaoloa täysin eri ulottuvuudessa. Tämä ei ole mitään, josta voitte kirjoittaa ja laittaa sen saman tein ilmoitustaululle, koska hetkellä jolloin teette sen, vääristätte sitä, ajattelette sitä.
 
Se on hyvin henkilökohtainen ja intiimi kokemus, jonka tulette käymään läpi. Se on jotain, joka hämmentää teitä, saattaa teidät ymmälle ja saa teidät suuttumaan minulle, Tobiakselle. Mutta kun jatkatte työskentelemistä sen kanssa - ei määritelmää, ei määrittelyä - se alkaa tulla esiin itsestään. Ymmärryksenne tulee uudesta ja eri paikasta - ei välttämättä kehossanne ja ehdottomasti ei mielessänne.
 
Ollessanne tässä "ilman määritelmää" -energiassa, jotkut teistä luulevat tulevansa hulluksi, mutta teidän ajattelunne on tulossa hulluksi. Ja havaintonne todellisuudesta alkaa tulla hyvin "löysäksi"/irtonaiseksi. Se on ollut sidottuna solmuille. Se on ollut pakotettuna teräkseksi. Se on ollut hyvin kiinteä, ja kun menette tähän "ilman määritelmää" -tilaan, kun menette sen yläpuolelle, todellisuushavainnostanne tulee kuin vettä. Sellaista kuin vesi on täällä meillä - hyvin virtaavaa, nestemäistä ja avointa - ja toisinaan teistä tuntuu hyvin maadoittumattomalta. Vetäkää silloin syvään henkeä. Muistakaa, että olette nyt-hetkessä, mutta hyvin laajentuneessa nyt-hetkessä.
 
Toisinaan teistä tuntuu, että kadotatte kosketuksen itseenne, koska se on ollut aivoissanne. Kosketuksenne - tietoisuutenne itsestä - on ollut rajoittunut sanoihin, joita on käytetty määrittelemään ja muotoilemaan itseä. Se siis tuntuu epämiellyttävältä toisinaan. Se tuntuu ehkäpä vähän ylivoimaiselta toisinaan. Mutta Shaumbra, sanomme teille, että meidän puolellamme on monia olentoja auttamassa teitä, opastamassa teitä tämän kokemuksen läpi. Mistään ei voi pudota. Teidän ei tarvitse huolestua tuon itsetuntonne kadottamisesta, koska kehitätte tässä kokonaan uuden itsetunnon.
 
Kun jatkatte työskentelemistä tämän "ilman määritelmää" -energian kanssa, myös jokapäiväisessä elämässänne, tuokaa se maan päälle ja yrittäkää olla määrittelemättä jotain, jonka olette aina määritelleet. Kukkamaljakkoa. Vain jo vilkaistessanne sitä, mielenne analysoi nopeasti, muodostaa sanan siitä ja antaa sille rakenteen. Keksitte värit. Keksitte painon tai määrän. Tämä kaikki tehdään ajattelun ja sanojen kautta. "Ilman määritelmää" -tilassa, sen yläpuolella, siirrytään havainnoimisen täysin eri tasolle ja täysin eri ymmärrykseen todellisuudesta, mikä menee mielen yläpuolelle.
 
Meille on hyvin epätavallista, että meidän täytyy käyttää sanoja puhumiseen jostain, missä ei ole sanoja. Meidän on erittäin vaikeaa ilmaista tätä energiaa edes ajatusmuodossa, kuten olemme ennen tehneet kanssanne. On vaikeaa välittää tunteitakin, koska niilläkin on rajoituksensa. On kyse menemisestä täysin uudelle energia-alueelle, täysin uuteen ulottuvuuteen, joka ylittää tarpeen rakenteeseen, määritelmään, rajoittuneeseen havaintoon.
 
Tämä on uutta energiaa. Tämä on uutta energiaa. Uusi energia ei tällä kertaa halua, ei tarvitse minkäänlaista määritelmää tai rakennetta. Ei voida todellisuudessa ottaa uutta energiaa puhtaassa tilassaan ja pakottaa sitä vanhan energian kaksinaiseen ympäristöön, koska näillä kahdella on hyvin erilaiset ominaisuudet.
 
Uusi energia on mahdollisuus. Se on tällä hetkellä hyvin läsnä elämässänne. Se on yhtä paljon nyt-hetkessä kuin havainto itsestänne. Se on täällä kanssanne. Ette ole välttämättä nähneet tai tunteneet sitä, koska sitä ei voi määritellä. Olette yrittäneet määritellä uutta energiaa ja kuulemme monien teidän sanovan: "Tämä on uutta energiaa ja tuo on uutta energiaa." Sitä ei voi määritellä niillä nykyisillä työkaluilla, resursseilla, joita teillä on asioiden määrittelemiseen.
 
Tämä työ, jota teette joka päivä "ei määritelmää" -tilassa, tuntemattomassa ja määrittelemättömässä, laajentaa tietoisuuttanne suuresti. Ja se sallii teidän myös aloittaa täysin erilaisten havainto-, arviointi- ja ymmärtämistyökalujen käyttämisen elämässänne. Nämä työkalut - kutsumme niitä ymmärryksen ja havaintotapojen työkaluiksi - ovat jo teillä. Ette vain pysty näkemään niitä sen tavan vuoksi, että yritätte selittää ja määritellä energiaa. Näettekö paradoksin tässä, mistä puhumme? Menemisestä johonkin, johonkin jota ei voida jäsentää, määritellä tai kuvailla niillä nykyisillä energiatyökaluilla tai resursseilla, joita teillä on.
 
Älkää luovuttako, Shaumbra. Yritätte kerran, yritätte toisen kerran ja sanotte: "Tämä ei toimi. Kamppailen. Aivoni yrittävät ymmärtää tätä enkä pysty kääntämään niitä pois päältä." Aivonne tekevät sitä, mitä niiden on pyydetty tekemään. Aivonne yrittävät käsitellä informaatiota tavalla, millä osaavat. Ne yrittävät jäsentää ja määritellä aivan samalla tavalla kuin savenvalaja yrittää muotoilla savea ja määritellä sitä.
 
Savenvalajasta tuntuisi kamalalta, jos hän menisi yhtenä päivänä sujauttamaan sormensa saven läpi eikä sitä voitaisi enää määritellä tai muotoilla. Hän tuntisi epäonnistuneensa. Hän turhautuisi kovasti, koska joka kerta koskettaessaan tuota savea se kadottaisi määritelmäänsä eikä saisi rakennetta, ja sen sijaan että siitä tulisi maljakko, se muuttuisi eri elementeiksi ja ainesosiksi. Se periaatteessa sulaisi hänen edessään, ja tällaista on työskennellä "ilman määritelmää" -energian kanssa - sen havainnon ulkopuolella, joka teillä nyt on.
 
Se tulee tuntumaan siltä, että asiat romahtavat, luiskahtavat raoista. Teistä tuntuu, että yritätte laittaa käsivartenne jonkin ympärille ettekä pysty. Mietitte, onko tämä jonkinlainen temppu, jonka teemme teille, mutta se ei ole. Se on siirtymistä yläpuolelle, siirtymistä uusiin ulottuvuuksiin.
 
Uusi energia
 
Sitten kun pystytte… taas tässäkin, sanat rajoittavat sitä, mitä yritämme välittää, mutta sitten kun pystytte siirtymään jäsentämisen ja määrittelemisen tarpeen yläpuolelle, olette todella uudessa energiassa. Ja sitten kun olette uudessa energiassa, ymmärrätte todella, miten sitä voidaan soveltaa elämässänne, maailmassanne, todellisuudessanne. Ja taaskaan sanat eivät voi kuvata sitä.
 
Olemmeko menossa kohti erityyppistä kieltä? Kyllä, mutta ei sellaista kieltä, joka virtaa mielen kautta. Olemmeko menossa kohti erilaista kommunikointitapaa? Kyllä, mutta ei sellaista kommunikointia, jolla on nykyiset rajoitukset. Olemmeko matkalla täysin uutteen ymmärrykseen todellisuuksista? Ehdottomasti. Ehdottomasti.
 
Voitteko antaa, Shaumbra, uuden energian luokka, itsenne mennä yläpuolelle, sinne missä ette ole olleet koskaan aiemmin? Tämä ei ole tajuntaa laajentava trippi. Tämä ei ole ajatusleikki. Tämä ei ole kilpailu. Se on itsensä sallimista, se on olonsa tuntemista niin mukavaksi itsensä kanssa, että voi mennä ulottuvuuksiin, jotka uhmaavat kuvailemista. Ette ole menneet sinne aiemmin, kerron sen teille nyt. Ette ole menneet sinne aiemmin. Olette menneet joihinkin uskomattomiin ulottuvuuksiin - kristalliulottuvuuksiin, synnyttämisulottuvuuksiin. Olette menneet sinne, mitä kutsuisitte avaruusolentojen ulottuvuuksiksi, mutta ette ole koskaan menneet tänne. Tämä on uutta energiaa. Tämä on täysin eri huone.
 
Siksi olimme hyvin empaattisia viime kokoontumisessamme, kun sanoimme Shaumbralle, että älkää tehkö kompromissia itsenne osalta. Koska kun siirrymme tähän seuraavaan ulottuvuuteen, tulette huomaamaan, että jos teette kompromissin, meneminen selittämättömään ja määrittelemättömään murskaa teidät. Ei tietenkään kirjaimellisesti, mutta se periaatteessa tulee romahduttamaan sen, minkä tuntisitte olevan mielenne ajattelun, mukavuustasonne, nyt-hetkessä olemisenne turvallinen paikka. Ja kun tunnette todellisuutenne romahtavan, palaatte suoraa päätä sinne ja yritätte määritellä ja muotoilla sen uudelleen ja tarttua siitä taas kiinni.
 
Sielu
 
Kerron teille toisenkin ominaisuuden tässä "ilman määritelmää" -energiassa. Kyllä, sitä voitaisiin kutsua suureksi tuntemattomaksi, suureksi määrittelemättömäksi. Täällä alatte myös todella ymmärtää, mikä sielu on - mikä sielunne on. Sielu on identiteetti, ainutlaatuinen identiteetti, ainutlaatuinen ilmaisunne siitä, mitä kutsuisitte Jumalaksi tai Hengeksi. Se on sielunne. Mutta sielunne on myös määrittelemätön, rakenteeton, hallitsematon. Mieli ei voi ottaa hallintaansa sieluanne - tarkoituksella ja sopimuksesta.
 
Se mitä kutsuisitte sieluitseksenne - ja taas tätäkin sanaa tarvitsee rukata - todellinen itsenne on näissä ulottuvuuksissa. Se ei ole pystynyt eikä tietyssä mielessä halunnutkaan tulla rajoittuneeseen, ylijäsennettyyn, hallitsevaan ja tukahduttavaan ympäristöön, missä mieli hallitsee ja missä todellisuus on liian yksityiskohtainen ja liian joustamaton. Määrittelemättömässä tulette tuntemaan itsenne siis täysin uudella tavalla.
 
Työskennelkää sen kanssa, Shaumbra. Se on määrittelemätöntä, selittämätöntä. Työskennelkää näiden energioiden kanssa. Turhautukaa niihin, jos haluatte, ei teidän tarvitse pidätellä. Se muuten on kompromissin tekemistä. Voitte suuttua. Voitte järkyttyä. Voitte turhautua, mutta jatkakaa niiden kanssa työskentelemistä. Teillä on valtavasti tukea.
 
Tämä muuten liittää Shoudimme viime kokoontumisemme energioihin, Teslan, uuden keksimisen ja uuden ymmärryksen energioihin. Tämä kaikki liittyy yhteen. Toimeksiantonne, kotitehtävänne, miksi haluattekin sitä kutsua, laajentumisenne, on yksinkertaisesti mennä määrittelemättömään.
 
Mitä tapahtuu mielelle? Mitä tapahtuu sanojen ja määritelmien tarpeelle? Mitä tapahtuu, kun yritätte ymmärtää sitä, mitä ei voi ymmärtää. Menkää tutkimaan, Shaumbra.
 
Ette ole koskaan yksin, koska olemme teidän kanssanne tällä matkalla uuteen energiaan.
 
Ja niin se ei ollut.
 
- - - - - - - - -
 
Geoffrey Hoppe eli Cauldre esittää Crimson Councilin Tobiasta Golden Coloradossa. Tobiaksen tarina, Raamatussa olevasta Tobin kirjasta, löytyy Crimson Circlen nettisivuilta osoitteesta www.crimsoncircle.com. Tobias-materiaalia on tarjottu veloituksetta valotyöntekijöille ja Shaumbroille ympäri maailmaa elokuusta 1999 saakka, jolloin Tobias sanoi ihmiskunnan siirtyneen tuhon mahdollisuuden ohi ja Uuteen Energiaan. Crimsom Council on maailmanlaajuinen verkosto ihmisenkeleitä, jotka ovat ensimmäisien joukossa siirtymässä Uuteen Energiaan. Kun he kokevat ylösnousemustilan iloja ja haasteita, he auttavat muita ihmisiä näiden matkalla jakaen, välittäen ja opastaen. Yli 50.000 vierailijaa tulee Crimson Circlen nettisivuille joka kuukausi lukemaan viimeisintä aineistoa ja keskustelemaan omista kokemuksistaan.
Crimson Circle kokoontuu kuukausittain Deneverissä, Coloradon alueella, missä Tobias esittää viimeisintä tietoa Geoffrey Hoppen kautta. Tobias sanoo, että hän ja muut taivaallisesta Crimson Circlestä itse asiassa kanavoivat ihmisiä. Tobiaksen mukaan he lukevat meidän energioitamme ja kääntävät meidän oman informaatiomme takaisin meille niin, että me voimme nähdä sen ulkoapäin samaan aikaan, kun koemme sen sisällä. ”Shoud” on kanavoinnin se osuus, missä Tobias astuu sivuun ja Geoffrey Hoppe kanavoi suoraan ihmisten energiaa.
Crimson Circlen kokoontumiset ovat avoimia ja yleisiä. Crimson Circle saa runsautensa (varallisuutensa) ympäri maailmaa olevien Shaumbrojen avoimen rakkauden ja lahjojen kautta.
Crimson Circlen perimmäinen tarkoitus on palvella ihmisoppaina ja opettajina niille, jotka kulkevat sisäistä henkisen heräämisen polkua. Tämä ei ole julistustehtävä. Pikemminkin sisäinen valo tulee johtamaan ihmisiä sinun ovellesi myötätuntoa ja välittämistä varten. Sinä tulet tietämään, mitä tehdä ja mitä opettaa sillä hetkellä, kun joku ainutlaatuinen ja kallisarvoinen ihminen, joka on juuri aloittamassa ”Miekkojen Sillan” matkaansa, tulee sinun luoksesi.
Jos sinä luet tätä ja tunnet totuuden ja yhteyden tunteen, sinä olet todellakin Shaumbra. Sinä olet opettaja ja ihmisopettaja. Salli jumaluuden siementen kukoistaa sinussa tänä hetkenä ja kaikkina tulevina aikoina. Sinä et ole koskaan yksin, sillä perhettä on ympäri maailmaa ja enkeleitä sinun ympärilläsi olevissa ulottuvuuksissa.
Ole hyvä ja jaa vapaasti tätä tekstiä epäkaupalliselta pohjalta, veloituksetta. Ole hyvä ja ota mukaan tieto kokonaisuudessaan, tämä lopputeksti mukaan luettuna. Kaikki muu käyttö pitää olla Geoffrey Hoppen (Golden, Colorado) kirjallisesti hyväksymää. Katso yhteystiedot sivuilta http://www.crimsoncircle.com.