CRIMSON
CIRCLEN MATERIAALEJA
"Kulje
eteenpäin – vallaton elämä" -sarja
SHOUD 3:
"Kulje eteenpäin 3" – Adamus St. Germain, Geoffrey Hoppen kanavoimana
Esitetty
Crimson Circlelle
[Omistettu
Pete Gibbonsille, pitkäaikaiselle shoudeihin osallistujalle, joka teki
siirtymän 29.10.2015]
Minä olen mitä olen, täysivaltaisen alueen Adamus.
Tervetuloa, rakkaat shaumbrat. (Sandra tuo hänen
kahvinsa) Aah! Kuin tilauksesta – taianomaista, intuitiivista. Gracias. (Yleisö
sanoo "jee!" ja joku taputtaa) Kiitos. Mm. Voinko saada hitusen
vaniljaa siihen?
SANDRA: Vähän mitä?
ADAMUS: Vaniljaa.
SANDRA: Mistä? (Naurua)
ADAMUS: Tuota, takataskustasi? Lähikaupasta? Sillä
ei ole … Anna olla (lisää naurua)
Rakkaat ystäväni, ainakin pystytte hymyilemään ja
nauramaan. Kerron teille lopun tässä alussa: silloin kun ette pysty enää
nauramaan kaikelle, kun ette pysty hymyilemään kaikelle, peli on menetetty. Se
todella on. Sitten koko tämä oleminen todellisen psykoosin keskellä (naurua) on
totta… olette yhtäkkiä tuon todellisuuden vankina. Se ei ole enää vain
peliä.
Ja miten moni teistä tuntee ihmisiä, jotka eivät
pysty nauramaan elämälle? He eivät pysty. He ottavat sen niin hiton vakavasti.
He eivät pysty hymyilemään ja nauramaan ja saamaan silmiään säteilemään. Ette
te. Ei kukaan teistä, mutta miten monia ihmisiä tunnette – ystäviä ja
sukulaisia – ja he ovat vankina tässä elämän psykoosissa ja elämästä on tullut
psykoosia hyvin monilla ihmisillä.
Palaan siihen myöhemmin, mutta nyt tervetuloa
pyhään kokoontumiseemme. Ja minun on kysyttävä, miksi sana "pyhä"
(sacred) on niin lähellä sanaa "peloissaan" (scared)? (Naurua)
Vaihdetaan vain pari kirjainta ja saadaan "peloissaan". Miksi on niin,
että on yhtä pelottavaa kuin pyhää? Mmm. Se on pelottavaa, koska menette normin
ulkopuolelle.
Menette kaiken koulutuksen, kaikkien sääntöjen
ulkopuolelle. Menette kaiken sen ulkopuolelle, minkä teille kerrotaan olevan
normaalia, koska hyvin yksinkertaisesti, ette voi sietää enää normaalia. Ette
voi. Tiedätte, että on jotain enemmän, ja onkin, mutta miten sinne pääsee?
"Miten sinne pääsee", on iso kysymys. Tiedätte sen, teillä on ollut
sitä jokapäiväisessä elämässänne. Olette valmis sen osalta. Tiedätte, että on
jotain enemmän. Teistä tulee hyvin intohimoton, hyvin loppuun kulunut,
ylirasittunut – tunnen vain teidän energioitanne – hyvin kyllästynyt siihen
kaikkeen. Ette halua kuolla, mutta ette oikeasti halua enää elääkään, ette sillä
tavalla.
Siitä syystä pystytte itse asiassa nauramaan.
Tiedätte, että on enemmän. Voitte laskea leikkiä siitä, koska tiedätte, että kaikki
on yhtä suurta psykoottista harhaa. Ja se on. Voi, suututan tänään jotkut
ihmiset. Se saatatte olla te (naurua). Kyllä, tarkoituksella. Harkittua
suututtamista. HS – harkittua suututtamista.
LINDA: Mikä siinä on uutta? (Lisää naureskelua)
ADAMUS: Teen sen vähän paremmin tänään kuin
aiemmin. Teen sitä vähän enemmän. Vähän harkittua suututtamista, koska a) sitä
te tarvitsette, b) sitä te haluatte ja c) sen tekemisestä minä pidän (naurua).
Olemme siis siinä.
Sanon joitain asioita, jotka eivät mene kovin hyvin
läpi shaumbra-perheemme ulkopuolella ympäri maailmaa.
LINDA: Auts.
ADAMUS: Ja ne otetaan pois asiayhteydestä, niitä
vääristellään ja kaikkea muuta. Mutta te kaikki jotka aiotte lähettää
sähköpostia myöhemmin, tiedätte, että siinä on totuutta, mitä sanon. Siksi …
(Linda huokaa äänekkäästi) Siksi se … (Adamus nauraa) Luulen, että tarvitsemme
nauhoitettuja taputuksia, naurua ja kaikkea muuta. Saamme vain huokailua
täältä. "Ai jaa! Huolta, ahdistusta – mitä hän aikoo tehdä tänään?"
Teen, mitä te haluatte minun tekevän ja mitä te haluatte tehdä (Linda huokaa
taas) - läpimurron (taputuksia ja joku huutaa "vouvou!")
LINDA: Nyt te kyllä taputatte. Nyt te kyllä
taputatte!
ADAMUS: Kerron siis teille heti, että aion sanoa
muutamia asioita, jotka otetaan pois asiayhteydestä. Mutta ystävät, kaikessa
siinä on vähän, ei vaan, paljon totuutta. Kaikessa siinä.
Pete
Ennen kuin menemme pidemmälle, haluaisin myös –
Pete haluaa, että puhun vähän hänen siirtymästään, koska useita asioita
tapahtui. Ja Pete on täällä. En puhu hänen kuolleen ruumiinsa takana (Adamus
naureskelee, vähän yleisön kikatusta). Se oli hauskaa – okei, suututtaminen
numero yksi. "Voi! Hän puhuu kuolleista ihmisistä." Te kaikki
kuolette. Naurakaa sille. Pete nauroi tehdessään siirtymän.
Hän oli tehnyt puolitietoisen päätöksen jokin aikaa
sitten, että hän halusi todella työskennellä kaikkien teidän kanssa – kaikkien
teidän. Miten hän voisi palvella parhaiten? Hän katsoi elämäänsä, hän katsoi
ikäänsä, hän katsoi kehoaan – esi-isäkehoaan – ja sanoi: "Voin
työskennellä ja auttaa shaumbroja parhaiten toisella puolella." Hän sanoi,
että kaikesta siitä huolimatta, mitä olemme puhuneet ruumiillistuneesta
valaistumisesta, hän ei tuntenut sen olevan häntä varten. Ja se on ok. Teidän
ei tarvitse valita sitä. Se ei ole itse asiassa tavoite.
Hän sanoi: "Se ei ole minua varten. Olen
valmis." Eikä Pete pelännyt kuolemaa. Hän pystyi ylittämään sen, mitä
pelkoa vähän oli. Ja niinpä hän teki siirtymän hyvin hiljaa.
Ja tärkeä asia on, että todellinen siirtymä
tapahtui neljä päivää ennen hänen fyysisen kehonsa kuolemista. Ette tee
siirtymää, silloin kun fyysinen kehonne lähtee, kun olette kuollut. Siirtymä
tapahtuu ennen sitä, myös melkein kaikissa niissä tapauksissa, joita
sanottaisiin katastrofaalisiksi onnettomuuksiksi, myös väkivalta- tai
sotatapauksissa, tällaisissa tilanteissa. Sielu tietää, että sen ihmistila
lopettaa ilmaisunsa, ennen kuin se tapahtuu.
Monet ihmiset näkevät unta omasta kuolemastaan,
ennen kuin kuolevat. En puhu niistä unista, joissa putoatte, putoatte, putoatte
maahan. Mutta he tavallaan harjoittelevat kuolemaa, ennen kuin kuolevat. Joo,
se antaa heille tavallaan tietoa, lohtua, sitten kun he lopulta menevät rajan
taa. Ei tietoa kaikista yksityiskohdista, vain todellisesta siirtymästä. Pete
siis lähti neljä päivää ennen kehonsa kuolemista.
Kuvitelkaa, millaista se on Petelle, jolla on leveä
hymy kasvoillaan ja joka katselee kehoa ja sanoo: "Mene! Mene! Ole valmis!
Ulos! Pois!" Ja häntä turhauttaen täällä lääkärit yrittivät elvyttää
kehoa. Lääkärit yrittivät saada selville, mikä oli vikana, eivätkä he
tietenkään pystyneet siihen, koska mitään ei sinänsä ollut vikana – oli vain
Peten aika.
Perhe kerääntyi ympärille ja itki epämääräisiä ja
vilpillisiä kyyneliä, jotka … (Muutama naurahdus) Suututtamispäivä! (Lisää
naureskelua) Okei (Adamus naureskelee), tässä sitä mennään. Okei? Tässä on
rehellisyyden paikka.
LINDA: Ooi!
ADAMUS: Miten moni teistä on ollut hautajaisissa ja
itkenyt krokotiilin kyyneleitä, jotka eivät olleet kovin vilpittömiä? Miten
moni teistä tuntee ihmisiä, jotka ovat menneet hautajaisiin ja juuri viikko tai
pari sitten ennen tuon ihmisen kuolemaa ovat puhuneet siitä, millainen
paskiainen hän oli (Linda haukkoo henkeään), ja hautajaisissa he sanovat:
"Voi, voi, voi!" (Ikään kuin itkien)
Se ei siis huolestuttanut Peteä erityisesti. Se ei
ollut mikään iso asia. Hän oli jo mennyt yli suuresta osasta perheyhteyksiään.
Oli jo mennyt yli. Mutta on kummallista katsella – ja kerron teille tämän,
koska se on tavallaan surrealistista ja jotkut teistä ovat jo tavallaan
kokeneet sen. Mutta on kummallista katsella itseään – en halua sanoa, että
katsotaan alaspäin, se on tavallaan ihmisperspektiivi – mutta sitä tavallaan
vain on siinä ja tavallaan ei ole. Olet tavallaan huoneessa, mutta et tavallaan
ole. Tavallaan Pete on täällä tänään, mutta hän on myös minun kanssani toisella
puolella – tavallaan kumpaakin. Ja lääkärit – pum, pum, pum – takovat rintaasi
ja pistelevät neuloilla – ja tavallaan sanot: "Antakaa minun vain
mennä."
Ja perhe kerääntyi ympärille kyynelissä, mutta
oikeasti – ollaanpa rehellisiä – miettien testamenttia. (Adaumus naurahtaa
vähän) Edith, se on totta. Niin tapahtuu. Nimittäin ihmiset tekevät niin –
"Nyyh, mutta entä testamentti?"
Siis …
LINDA: Hmm. (Adamus naureskelee)
ADAMUS: Aa! Hyvä. Pete siis katselee alas ja
oikeastaan melkein kärsimättömänä odottaa kehoa päästämään irti, ja on jo ennen
sitä tullut toiselle puolelle ja oivaltanut: "Tämä on enemmän
todellisuutta kuin toisella puolella." Tietysti minä olin siellä. Tietysti
muut shaumbrat jotka ovat lähteneet aiemmin, erityisesti kuluneina kahdeksana,
kymmenenä vuotena, tekemään juuri saman asian – ollakseen siellä, ollakseen
toisia shaumbroja varten, jotka menevät ruumiillistuneeseen valaistumiseensa,
ollakseen siellä, koska on vaikeaa jäädä tänne. Pete kertoo sen teille oitis.
Se on erittäin vaikeaa. Eikä siinä ole mitään hävettävää, että menee toiselle
puolelle. Kuolemassa ei ole mitään todellista tuskaa, jos joku teistä on
pelännyt sitä. Ei ole pahaa. Pete ei tunne itseään lainkaan epätäydelliseksi.
Hän tuntee itsensä hyvin, hyvin täydelliseksi.
Ja hän oivaltaa, että siellä missä hän on nyt, ei
ole kyse ylösnousemuksesta. Hän ei ehkä koskaan palaa uuteen elämään. Hänen ei
tarvitse. Ei ole kyse ylösnousemuksesta. Itse asiassa todellisuudessa ei ole
kyse valaistumisesta, tavallaan. On kyse vain olemisesta "minä olen".
Ja Pete on valtavan onnellinen tällä hetkellä verhon kummallakin puolella – myös
täällä ollakseen teitä jokaista varten, joka jää. Ja jos ette jää, siinä ei ole
mitään hävettävää.
Pete oli valtavan helpottunut päästessään
fyysisestä kehosta. Hänen kehonsa oli taakka hänelle, kuten se on monille
teistä. Mutta ennen kaikkea Pete oli helpottunut ollessaan vapaa ihmismielen
monista rajoituksista.
Ihmismieli ei kuole tai lähde, silloin kun olento
lähtee. Ja itse asiassa, silloin kun keho kuolee, kun fyysinen keho pysähtyy,
mieli – tietoisuuden ihmisosa, ihmismieli – jatkaa jonkin aikaa. Se ei
integroidu välittömästi, ellei ihminen ole hyvin tietoinen. Se vie jonkin
aikaa.
Pete oli yllättynyt, että vaikka keho kuoli, mieli
oli edelleen olemassa, edelleen hölötti ja hän sanoi tavallaan: "No, keho
on kuollut. Eikö mielen, ajatusten pitäisi loppua?" Ei, ne voivat jatkua.
Petellä vain muutaman päivän, toisilla vuosia – monia vuosia – jälkeenpäin.
Kaikilla teillä siitä tulee helppoa. Mielen jutut loppuvat välittömästi, koska
alatte ymmärtää jonkin, mitä sanotaan "tietoisuudeksi".
Petellä on useita mielenkiintoisia asioita
sanottavana ja hän haluaisi itse asiassa tulla käymään shoudeissa hyvin usein.
Yksi asia jonka hän oivalsi, oli hyvin syvällinen ja hän sanoi: "Eläkää
elämää täysillä tai lähtekää. Eläkää ehdottomasti täysillä". Ja hän
oivalsi tehtyään siirtymän, että hän pidätteli elämässään. Kaikki ihmiset
pidättelevät jossain määrin.
Eläkää sitä täysillä. Eläkää sitä pidättelemättä.
Eläkää niin, kuin näitte tässä kauniissa videossa*. Se on elämää. Se on elämää.
*Viitataan "Vida la Vida" -videoon, jossa
esiintyi David Garrett ja joka näytettiin juuri ennen kanavointia.
Ei pidättelyä. "Sillä ei ole merkitystä",
Pete sanoi minulle. "Sillä ei ole merkitystä, mitä muut ihmiset ajattelevat.
Sillä ei ole oikeasti merkitystä, koska heidän tuomitsemisensa on
merkityksetöntä. Ja kaikki mitä he ajattelevat sinusta, perustuu heidän
määritelmäänsä siitä, mitä he ajattelevat, että heidän pitäisi tehdä ja mitä
sinun pitäisi tehdä. Eläkää elämää ehdottomasti täysillä. Hullusti, jos toiset
kutsuvat sitä niin. Sillä ei ole merkitystä. Vastuuttomasti – eli
vastuuttomasti toisille ihmisille. Vastuullisesti itselle, mutta
vastuuttomasti, huolimatta toisista ihmisistä. Eläkää sitä täysillä tai lähtekää."
Ja hän pyysi minua tuomaan tämän esiin tänään,
koska hän lähti. Hän tiesi, ettei hän elänyt sitä itselleen täysillä – hän ei
tuntenut fyysisesti tai taloudellisesti voivansa. Niinpä hän lähti ja oli
onnellinen, että lähti, onnellinen, ettei pitkittänyt sitä enää 5, 10, 20
vuotta.
Elä täysillä tai lähde
Eläkää elämäänne ehdottomasti täysillä tai
lähtekää. Tämä on vaikea paikka, koska useimmat ihmiset sanovat: "No, minä
yritän. Minä vain yritän ja jatkan." Kuten Pete huomasi oitis, se on
säälittävää. On säälittävää, kun jatkatte samoilla vanhoilla tavoilla,
silloinkin kun tiedätte paremmin. On säälittävää, kun pelkäätte elää täysillä.
On säälittävää, kun elätte pienesti, kun elätte vähän. Eläkää täysillä tai
lähtekää, aivan kuten hän teki. Lähtekää, koska perimmiltään turhautatte vain
itseänne. Perimmiltään te tavallaan periaatteessa tuomitsette itsenne, silloin
kun elätte valheellisesti, kun elätte pienesti.
Siinä kohtaa "pyhä" ja
"peloissaan" tulee sisään. Se mitä teette, on pyhää. Se oikeasti on.
Mutta se on pelottavaa, ja se on kenties asia, mitä ette odottaneet, kun
lähditte kaikkeen tähän. Se on pelottavaa, koska kehonne tuntuu erilaiselta
toisinaan. Ihmettelette, mitä sille tapahtuu, ja shaumbroilla erityisesti, noin
99% siitä, mitä kehollenne tapahtuu, on sopeutumista korkeampaan
tietoisuustilaan. Kyse ei ole siitä, että olette sairas. Te sairastutte, mutta
se on eräänlaista irtipäästämistä ja puhdistumista. Ja tiedän, että se tuntuu
kamalalta. Teistä tuntuu toisinaan, että kuolette. Ja menette mieleenne:
"Mikä minussa on vikana? Mitä olen tehnyt väärin?" Ette mitään. Kyse
on sopeutumisesta. Ja jos lähdette, jos kehonne antaa periksi, ainoastaan
kuolette ja te kuolette joka tapauksessa. Nauretaan siis sille. (Adamus
naureskelee, mutta kukaan muu ei) Ei kai, vaikea ryhmä. (Adamus naureskelee
taas) Aa! Silloin kun voitte nauraa kuolemalle, ongelmanne ovat oikeasti ohi.
Mutta se on pelottavaa, koska myös fyysisen
kuoleman jälkeen on pelottavampaa se, mitä täällä (osoittaen mieltä) tapahtuu.
Keho on itse asiassa helpompi käsitellä kuin se, mitä tapahtuu täällä. Ja asiat
alkavat muuttua ja niistä tulee kummallisia ja se on hämmentävä ja se on
pelottavaa ja mietitte, teettekö oikeita asioita. Tunnette tulevanne
vainoharhaiseksi. Oikeasti ette tule, mutta teistä tuntuu siltä, ja teistä
tuntuu, että kaikki ajatuksenne ovat hulluja. Mikään mielen järjestys, mitkään
kontrollit, mitkään vanhat temput eivät toimi enää. Ja sitten tuntuu
epätoivoiselta. Tuntuu erittäin epätoivoiselta. Mitä teette?
Tietysti yritätte mennä takaisin, kulkea
taaksepäin, palata siihen, mitä teitte aiemmin, ja tiedätte, ettei se toimi.
Tiedätte, ettei se toimi.
Sitten teistä tuntuu, että olette pimeässä
kuilussa, tyhjiössä jossa ei ole mitään, ja te olette. Se on kova paikka. Se on
todella vaikea kohta, mutta silloin tutustutte Itseenne parhaiten. Ette
itseenne ihmispersoonana, vaan silloin tutustutte "minä olen"
–olemukseen. Silloin havaitsette, kuten Pete: "Olen olemassa. Myös tässä
tyhjyydessä olen olemassa." Se on siinä.
Siis pyhää, kyllä – pelottavaa, erittäin. Erittäin.
Ja mielenkiintoista on, että olette kova ryhmä, koska pyydätte jatkuvasti lisää
(pari naurahdusta). Ja jatkatte nauramista. Kaksi teistä nauroi. Pyydätte
jatkuvasti lisää. Se on vaikea juttu, ystäväni, mutta meillä on pieni
keskustelu parin kuukauden kuluttua. Taisin mainita muutama shoud takaperin,
että 14.2. keskustelemme: "Missä olemme? Miten pärjäätte valaistumisen
oivaltamisen sallimisessa?" Ja
käytän noita sanoja hyvin huolellisesti – oivaltamisen salliminen. Kyse ei ole
sen työstämisestä. Kyse ei ole sen työstämisestä.
Ihmisitse ei voi tehdä sitä eikä sen pitäisi
yrittää. Kyse on sallimisesta. Ja miten te kamppailettekaan sen kanssa, miten
työstätte sitä, miten raadatte sen kanssa ja miten turhautuneeksi tulette. On
kyse sen sallimisesta.
Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta on konstikasta,
koska se vaatii luottamusta, antamista mennä, sallimista. Minkä sallimista?
Saatte sen selville. Saatte sen selville.
Vedetäänpä kunnolla syvään henkeä sille.
Kysymys
Minulla on kysymys. Tarvitsemme kirjoitustaulua
tänne, Linda mikrofonin kanssa. On parasta aikaani …
LINDA: Voi ei!
ADAMUS: … silloin kun meillä on kysymyksiä ja
vastauksia shaumbrojen kanssa.
LINDA: Voi ei!
ADAMUS: Kyllä. Tiedän, että rakastaisitte vain
istua kuuntelemassa minua, mutta haluan saada teidän panoksenne.
Siis kunnolla syvään henkeä. Kysymys on, kun Linda
on valmis mikrofonin kanssa – enkä pyydä mitään makyo-vastauksia tässä. Muuten,
se on yksi asia, jonka Pete mainitsi heti siirtymän jälkeen: "Voi! Minulla
oli paljon makyoa." Ja se on tavallaan: "Niinkö Pete? Oikeasti?"
Joo. Ja hän itse asiassa sanoi, että yksi upeimmista asioista on oivaltaa oma
makyonsa ja nauraa sille. Oivaltaa oman makyonsa.
Okei, kysymys: mikä on suurin asia, josta olet huolissasi
jokapäiväisessä elämässäsi ihmisenä? Suurin asia josta olet huolissasi –
viitsisitkö kirjoittaa nämä? (Tadille) – jokapäiväisessä ihmiselämässäsi, huoli
joka vie hyvin paljon aikaa ja on pakkomielle jokapäiväisessä ihmiselämässäsi?
LINDA: Ja hyvää syntymäpäivää, Andy.
ADAMUS: Hyvää syntymäpäivää, Andy (vähän
taputusta). Hyvää syntymäpäivää, ja monia vielä lisää.
ANDY: Mikä kysymys oli? (Naurua)
ADAMUS: Kanavoitko Peteä?! (Lisää naurua) Mistä
olet eniten huolissasi? Ihmisitsenä, jokapäiväisessä elämässä, mistä olet
eniten huolissasi?
ANDY: Valitettavasti olen huolissani toisten
hyvinvoinnista. Ja olen alkamassa käsittää, että minun täytyy olla huolissani
itsestäni.
ADAMUS: Okei. Olet huolissasi toisista. Ja miten
suuren osan ajasta käytät toisista murehtimiseen?
ANDY: Puolet tai enemmän.
ADAMUS: Huh! Auts! Siinä menee yksi hyvä elämä
ollen huolissaan muista.
ANDY: Joo!
ADAMUS: Joo! (He naureskelevat) Mmm. Houston,
meillä on ongelma. Okei, hyvä. Anna minulle mutu-tuntumasi siitä, miksi teet
niin?
ANDY: Minusta tuntuu, että minun täytyy pelastaa
maailma.
ADAMUS: Miltä?
ANDY: On käymässä ilmi, että minun täytyy pelastaa
se minulta (naurua).
ADAMUS: Hyvä. Annan sinulle vähän apua tässä. Suuri
osa ajasta, jonka käytät toisista murehtimiseen, on mahtava häiriötekijä
itsellesi. "Olen huolissani maailmasta" – pyh, minkä takia, minä en
tiedä. "Aion olla huolissani maailmasta, jotta voin harhauttaa itseni
itsestäni." Oo, se on itse asiassa upean luova häiriötekijä. Miten paljon
olet auttanut maailmaa kaikella tällä murehtimisella?
ANDY: En tippaakaan.
ADAMUS: (naureskellen) Miten paljon olet estänyt
sitä?
ANDY: Tota, luulen, että on ehkä ollut jotain
aikoja, jolloin olen saattanut tehdä sitä …
ADAMUS: Eiii! Et tippaakaan. Et tippaakaan, ei.
ANDY: En ollenkaan?
ADAMUS: Sillä ei ole ollut mitään vaikutusta.
ANDY: Kiitos.
ADAMUS: Kyllä, kyllä.
ANDY: Pääsin eroon ainakin syyllisyydestä, eikö?
ADAMUS: Joo, joo. No, syyllisyyttä tai voitaisiin
sanoa: "Jessus! Se vei paljon aikaa eikä se vienyt mihinkään." Siis
voisi olla syyllisyyttä siitä. Joo, okei.
ANDY: Joo.
ADAMUS: Mahtavaa. Mutta sanotaan, mikä on tuo pieni
asia, jonka sallit tulla itsellesi pakkomielteeksi? Mistä olet huolissasi –
silloin kun otat vähän aikaa ollaksesi huolissasi sinusta – mistä olet
huolissasi?
ANDY: Ilostani tulevaisuudessa.
ADAMUS: Okei.
ANDY: Ja sen tekemällä poistan sen tietysti
nykyhetkestä.
ADAMUS: Sanos muuta! Hyvä.
ANDY: Olen oppimassa! Olen oppimassa! (Vähän
naureskelua)
ADAMUS: Mutta se on tavallaan hauskaa, kun sen
oivaltaa. Nimittäin kun voi nauraa sille, se on tavallaan hauskaa. Se on kuin:
"Voi luoja! Katso, mitä teen – olen huolissani ilosta tulevaisuudessa,
joten minulla ei ole sitä nyt. Tulevaisuutta ei koskaan tule. Minulla ei ole
iloa. Olen sen sijaan huolissani toisista ihmisistä." (Vähän naurua)
ANDY: Hyvä on, joo.
ADAMUS: Joo! Ei, ja kun oivallat sen, se on itse
asiassa hyvin hauskaa, koska yhtäkkiä et ole enää kiinni siinä, joo. Sitten se
on vain peliä.
ANDY: Ja sitten asioita alkaa tapahtua.
ADAMUS: Niin alkaa. Hyvä. Hyvää syntymäpäivää.
ANDY: Kiitos.
ADAMUS: Joo, hyvä. Seuraava. Mistä olet eniten
huolissasi jokapäiväisessä ihmiselämässäsi? Mistä olet eniten huolissasi? Ja
muuten, lopetamme Peteen. Hän haluaa jakaa näkemyksensä. Nimittäin sitä kuolee
ja on sitten yhtäkkiä filosofi (naurua). Hän nauraa. Anna palaa. Mistä olet
eniten huolissasi?
JANE: Voinko saada kaksi vastausta?
ADAMUS: (naureskellen) Saat vaikka kahdeksan, jos
haluat, ja se on tuskin riittää.
JANE: Terveys ja raha.
ADAMUS: Terveys ja raha. Ai, hyvä, hyvä. Miten
paljon aikaa kulutat terveytesi murehtimiseen?
JANE: Melko hyvän määrän.
ADAMUS: Miten paljon rahaa kulutat asioihin …
JANE: Paljon!
ADAMUS: (naureskellen) Nyt meillä on rahaongelma!
Haa! Hassua, miten asiat ratkaistaan – terveys ja raha. Mitä tässä tapahtuu
oikeasti?
JANE: Annan itselleni muuta ajateltavaa.
ADAMUS: Joo, joo. Miksi?
JANE: Koska on pelottavaa.
ADAMUS: Terveytesi vai häiriötekijä?
JANE: Eläminen.
ADAMUS: Joo, se on.
JANE: Tämän prosessin läpikäyminen.
ADAMUS: Joo. Minun täytyy kysyä, mistä olet
huolissasi terveydessäsi. Tarkoitan, mikä terveydessäsi saa sinut huolestumaan?
Oletko sairas?
JANE: En (he naureskelevat).
ADAMUS: Näetkö, miten paljon tolkkua tässä on?
JANE: No, minulla on paljon …
ADAMUS: Oletko ollut koskaan todella, todella,
todella, todella sairas? Tarkoitan "kuolen huomenna" –sairas?
JANE: En.
ADAMUS: Flunssaa, vilustumista?
JANE: Toisinaan.
ADAMUS: Joo, joo, toisinaan.
JANE: Joo.
ADAMUS: Vesirokkoa, tuhkarokkoa?
JANE: Luultavasti.
ADAMUS: Joo. Ja sukupuoli- … Ei, en mene siihen
(naurua). Ei. Kerrot siis minulle, ettei sinulla ole koskaan ollut mitään
merkittäviä terveysongelmia. Sukusi – onko suvussasi paljon terveysongelmia?
JANE: Joillain on, joo.
ADAMUS: Ei henkisiä, vaan fyysisiä.
JANE: Joo.
ADAMUS: Joo, okei. Mutta mitään joka todella
erottuu …
JANE: MS-tauti.
ADAMUS: … enemmän kuin muut? MS-tauti, okei. Onko
sinulla MS-tauti?
JANE: Ei.
ADAMUS: Okei, hyvä. Siis olet kaiken tämän ajan
pakkomielteinen siitä ja se maksaa paljon rahaa. Ja sitten jatkat työn
tekemistä jossain, mitä et oikeasti halua tehdä, saadaksesi rahaa
terveyspakkomielteiden maksamisen, jottet joudu vararikkoon.
JANE: Kyllä.
ADAMUS: Käsitätkö, ettei tässä ole mitään tolkkua?
JANE: No, minulla on ollut paljon kehojuttuja
viimeisten viiden vuoden aikana. Paljon hermosärkyä ja sellaisia juttuja. Mutta
kyse ei ole siitä, että minulla on syöpä …
ADAMUS: Mitä lääkärit ovat sanoneet hermosärystäsi?
JANE: He eivät koskaan tiedä, mikä on vikana.
ADAMUS: Ai jaa! Jessus! Olenko selvänäköinen? Aha!
Mitä tapahtuu, Jane?
JANE: Ylösnousemusoireita?
ADAMUS: (naureskellen) Totta kai. Joo …
JANE: Nimittäin jalkani. Kaksi ja puoli vuotta
jalkoihini on sattunut.
ADAMUS: Joo.
JANE: Ja vaikka tekisin mitä, sattuminen vain
jatkuu.
ADAMUS: Ja ajattelematta, mihin jalat liittyvät
symbolisesti?
JANE: Eteenpäin liikkumiseen. Kyllä, tiedän.
ADAMUS: Minkä tekemiseen?
JANE: Eteenpäin liikkumiseen.
ADAMUS: Liikkumiseen … vain olemiseen maan päällä,
maadoittumiseen!
JANE: Joo, se on totta.
ADAMUS: Joo, olemiseen stabiloituneena.
JANE: Jalkapohjat, joo.
ADAMUS: Sinulla on siis tämä joko juttu menossa. Se
on mielenkiintoista peliä, jos et välitä, että sanon niin – kenties suututan
sinut.
JANE: Et lainkaan.
ADAMUS: Se on mielenkiintoista peliä. Haluat päästä
pois.
JANE: Kyllä.
ADAMUS: Tiedän sen.
JANE: Kyllä.
ADAMUS: Me puhumme.
JANE: Kyllä.
ADAMUS: Muttet tiedä miten.
JANE: Aivan.
ADAMUS: Okei. Tänään menemme siihen, muttet usko
sitä. Tänään menemme kaikki kokemaan sen, miten päästään pois. Menemme koko
tähän "aika-avaruus, bon, tuolle puolen" -juttuun. Et usko sitä
ensin.
JANE: Okei.
ADAMUS: Ja useimmat teistä eivät usko. Mutta sitten
alatte oivaltaa: "Voi paska! Jos se on ainoa ovi, niin valitsen sen. Jos
se on ainoa tie tuolle puolen, valitsen tuon tien, vaikka vaikuttaakin siltä,
että se on yksisuuntainen katu, joka menee väärään suuntaan, vaikka vaikuttaakin
siltä, että kun menee tuosta ovesta, se vain johtaa hulluuteen." Mutta
mitä "hullu" on? Mitä "hullu" on? Menen siihen hetken
kuluttua – se suututtaa ihmiset todella.
Okei. Voin kertoa tämän sinulle nyt. Katson sinua
silmiin – siellä on pimeää, joten on saatava valoa – eikä sinussa ole mitään
fyysistä vikaa. On muutamia pienempiä outoja tasapainottomuuksia, mutta ne ovat
sellaisia, että ne muuttuvat itsestään. Ei ole mitään …
JANE: Miten?
ADAMUS: Anteeksi kuinka?
JANE: Miten ne muuttuvat itsestään?
ADAMUS: Annat niiden muuttua. Sallit kehosi
muuttua. Se muuttuu. Keho on fiksumpi kuin mieli. Keho on fiksumpi kuin mieli.
Siis vain sallit. Ihmisen kehossa menee aina asioita pieleen, syntymästä
kuolemaan saakka. Jokin on muuttumisprosessissa. On kemiallisia tasoja,
sähkömagneettitasoja. On elinten välistä epätasapainoa. Pidät turpasi kiinni,
annat niiden palata tasapainoon ja ne palaavat. Ne tekevät sen automaattisesti.
Se on kehon kauneus. Mutta täytyy kyetä sallimaan ja se on pelottavaa, koska
tavallaan jos et valvo kaikkea sitä, mikä voi mennä pieleen?
JANE: Mm hmm. Se voi pahentua.
ADAMUS: No, itse asiassa ainoastaan silloin kun
valvot sitä, asiat menevät pieleen ja menet vararikkoon ja otat kaikkia näitä …
Joka kerta – yksi näistä suututtamistoteamuksista – kun otatte lisäravinteita,
joka kerta jokin ulkoinen terapia on pakkomielteen, muu kuin jokin fyysinen
"kehotyöskentely", jota te kaikki tarvitsette – hieronta,
sinunlaisesi työ (Laralle) – joka kerta kun teette tätä – otatte pillereitä,
menette kummallisiin terapioihin, juotte kristallivettä ja kaikkea muuta roskaa
– kerrotte kehollenne, että te ette luota siihen. (Linda tekee inhoavaa ääntä)
Ja keho on niin hyvä, niin fiksu, että se sanoo: "Okei, leikin kanssasi ja
menen pois tasapainosta, koska rakastan sinua, ja tätä vaikutat haluavan."
Niinpä sillä on sitten aina oikkuja ja outoja asioita tapahtuu. Ja menette
lääkärille ja hän sanoo: "Sinussa ei ole mitään vikaa." Niinpä menette
toiselle lääkärille, kunnes löydätte sellaisen, joka on valmis sanomaan:
"Sinussa on jotain vikaa", mutta ei oikeasti ole! Se on siis
kummallinen asia.
Voinko kysyä sinulta jotain, Jane?
JANE: Kyllä.
ADAMUS: Oletko valmis – tarkoitan todella valmis,
hullun valmis, vihaisen valmis – pääsemään tästä pois?
JANE: Kyllä!
ADAMUS: Vai onko se ok?
JANE: Ei, se ei ole ok.
ADAMUS: Okei. Ja oletko valmis siihen, ettei tavallaan
ei ole merkitystä – Pete nauraa ja katsoo sinua tällä hetkellä – oletko valmis
elämään tai lähtemään? Elämään tai … (Linda reagoi) Mitä?! Elämään vai
lähtemään. Tarkoitan vain lähtemään rakennuksesta, lähtemään Crimson Circlestä
(vähän naurua). Minun on kysyttävä sitä – oletko valmis elämään tai lähtemään?
Oletko jo siinä kohdassa?
JANE: Kyllä! Kysyn sitä itseltäni koko ajan.
ADAMUS: Okei.
JANE: Ja olen valmis elämään.
ADAMUS: Joo.
JANE: En vain tiedä miten.
ADAMUS: Okei, menemme siihen. Menemme siihen. Ja
sanot: "Ai tämä – ei. Se ei toimi", ja sitten oivallat, että se
toimii, joo. Se tuntuu vähän oudolta ensin. Se saa kehosi tuntumaan todella
kummalliselta.
JANE: Mahtavaa (naurua).
ADAMUS: No, sitten naurat kehollesi. Hah, hah, hah,
hah, haa! Nimittäin on oikeasti hyvin tärkeää nauraa, silloin kun näitä
fyysisiä asioita tapahtuu. Silloin kun olette siinä kohdassa, kun voitte nauraa
itsellenne, myös fyysisesti, niin olette siinä – olette valmis
ruumiillistuneeseen valaistumiseen. Mutta silloin kun keho on iso hirviö ja se
aiheuttaa aina teille ahdistusta ja häiritsee teitä, niin ette ole valmis
ruumiillistuneeseen valaistumiseen.
Hyvä. Pari lisää, kyllä, David?
DAVID: Niin.
ADAMUS: Mistä olet huolissasi ihmisen jokapäiväisellä
tasolla?
DAVID: Elämänvoimaenergiastani.
ADAMUS: Elämänvoimaen- … Ai jaa, millainen se on?
DAVID: No, se on perseestä ja suoraan sanottuna, en
ole elänyt. Olen ollut … joo.
ADAMUS: Elämänvoima, tarkoitatko, ettei ole
energiaa?
DAVID: Kyllä.
ADAMUS: Loikoilet koko päivän?
DAVID: Kyllä.
ADAMUS: Joo. Saatko hädin tuskin kasaan energiaa
tullaksesi shoudiin?
DAVID: Ei, se on …
ADAMUS: Se on hyvä juttu.
DAVID: Se on hyvä juttu.
ADAMUS: Okei, hyvä.
DAVID: Joo.
ADAMUS: Vaikeuksia mennä ostoksille?
DAVID: Itse asiassa nautin ostoksilla käymisestä.
ADAMUS: Okei. Vaikeuksia mennä hyvälle aterialle
hyvään ravintolaan?
DAVID: Nautin menemisestä.
ADAMUS: No, jessus! Mikä tässä on ongelmana?!
(Paljon naurua)
DAVID: Tiedäthän minä … Mutta ei, en tee sitä kovin
usein (Adamus naureskelee). Ja …
ADAMUS: Miksi et tee sitä kovin usein?
DAVID: No, rahakysymys.
ADAMUS: Okei. Tämä on kummallista.
DAVID: Mikä on roskaa, tiedän.
ADAMUS: Joo, se on. Se on. Nimittäin voisit itse
asiassa saada kunnon aterian … Cauldre sanoo minulle "Taco Bellissä".
(Yleisö sanoo "yäk") Eikö? Missä tahansa muualla kuin siellä, mutta
okei.
Kuulen, David – ja tämä pätee teihin kaikkiin ja
Pete on suuri osa tätä kaikkea – että silloin kun teet jotain, mistä pidät,
energiaa sattuu vain olemaan. Mutta usein et tiedä, mitä oikeasti haluat tehdä.
Usein rajoitat itseäsi, koska sanot, että kyse on rahasta, eikä ole.
DAVID: Aivan.
ADAMUS: Se on tavallaan kuin Janen ongelma –
terveys ja raha. Ne kulkevat käsi kädessä. Käytät paljon terveyteen, joten ei
ole rahaa, koska se kaikki … ja sitten hänen täytyy tehdä töitä ja kaikkea
tätä. Tämä on hullua. Tarkoitan, tämä on todella hullua, mutta tiedättekö mitä?
Joka päivä miljardit ihmiset – noin kuusi miljardia – ympäri maailmaa nousevat
ylös ja tekevät juuri sitä, mistä puhumme, mutta he eivät voi puhua siitä,
koska he eivät oivalla, ja he eivät naura sille, koska he ovat niin kiinni
siinä. Mutta me olemme siinä kohtaa, missä voimme puhua siitä ja nauraa sille.
Olen tarkistanut sinut, jos ei haittaa – tein
pikkututkimuksen puhuessamme.
DAVID: Kiitos.
ADAMUS: Joo. Ja … (Adamus ravistaa kättään)
LINDA: Oho! (Naurua) Mitä?!
ADAMUS: Se oli energiatutkimus.
LINDA: Mitä?!
ADAMUS: Ja se oli … (naurua)
LINDA: Jessus!!
ADAMUS: Sinua ei haittaa pieni …
DAVID: Ei, itse asiassa …
ADAMUS: … ei-tungetteleva energiatutkimus.
Energiatasosi on ok. Se on ok. Siinä ei ole oikeasti mitään vikaa. Kyse on – ai
niin, Linda, kirjoita muistiin – intohimosta. Kyse on intohimosta. Ja hyvin
monet teistä ovat jääneet kuin tuolle välialueelle – elämään elämää, joka on
tavallaan perseestä, elämään epäinhimillistä elämää ja ihmettelemään, miksi
kehoonne sattuu, missä energianne on ja miksi olette rahaton. Ystäväni, tässä
ei ole tolkkua, ei ollenkaan, ja tiedätte sen.
DAVID: Minä tiedän sen.
ADAMUS: Ja voitte nauraa sille ja se on tavallaan …
DAVID: Hah, hah, haa!! Ei enää!
ADAMUS: Ja se on tavallaan hauskaa. Ja int- …
Haluan tehdä uudestaan Intohimo-kurssimme. Tiedän, että Tobias teki alun perin
Intohimo-kurssin. Voimme tehdä Intohimon kahdessa, kenties kolmessa, sessiossa.
LINDA: Sinulla on intohimo tehdä uudestaan kaikki,
mitä Tobias teki.
ADAMUS: Ehdottomasti (Linda kikattaa). Mutta se on
yksi ongelma tällä hetkellä, intohimo. Kun näännytte elämässä, jonka tiedätte
psykoottiseksi – ei teidän elämänne, mutta maailma on psykoottinen – kun se ei
ole oikein, mutta ette tiedä, miten siitä pääsee ulos, se kuluttaa rahanne,
energianne, intohimonne, ilonne ja kaiken sen muun. Siis tehdään se uudestaan.
Joo, okei.
DAVID: Kiitos.
ADAMUS: Shaumbroille, joo.
DAVID: Kiitos.
ADAMUS: Ja nyt aion suututtaa todella jonkun täällä
– Lindan.
LINDA: Haa! Miksi olen sinun tutkassasi?
ADAMUS: Koska siitä tulee ilmainen kurssi.
LINDA: (ulvoen) Voi eiii!
DAVID: Jees! (Yleisö hurraa ja taputtaa, Linda
nauraa ääneen) Jooo!! Okei!
ADAMUS: Okei.
LINDA: Voi! Meillä ei olekaan mitään parempaa
tekemistä! Tehdään se!
ADAMUS: Ei ole mitään parempaa tekemistä.
LINDA: Tehdään se! (Hän jatkaa kikattamista)
ADAMUS: Se on suuri juttu. Se on jotain, mikä on
osa teitä kaikkia. Katselen huonetta ympäri. Yritän olla osoittamatta ketään erityisesti,
mutta tämä koko juttu – Jane, ilmaisit sen erittäin hyvin – "Olen
huolissani terveydestäni ja olen huolissani rahasta", mutta sitten menette
töihin ja se vie ilon ja intohimon. Tämä on Peten shoud monin tavoin. Elä hyvin
tai lähde. Se on siinä. Se on siinä. Ja olemme tuossa kohtaa, ja tämä on hyvä –
minulle. Teille se on perseestä. Se on rankkaa (naurua). Elä tai lähde. Elä
suuresti, elä mahtavasti, elä hyvin. Elä tyylillä tai lähde. On tultu siihen,
koska tämä toinen tapa ei toimi kovin hyvin.
Okei, vielä kaksi. Nopeasti, nopeasti, meillä on
paljon tehtävää tänään. Ole hyvä. Ahaa!
TIFFANY: Ai jaa.
ADAMUS: Yllätimme sinut, eikö niin?
TIFFANY: Jep.
ADAMUS: Luulit, että olit piilossa siellä takana.
TIFFANY: Aivan, tavallaan.
ADAMUS: Joo, joo, joo.
TIFFANY: Minun ei sallita käyttää makyoani, eikö?
ADAMUS: Joo. Ei, ei.
TIFFANY: Okei. Hmm …
ADAMUS: Voit kuitenkin tehdä, mitä haluat.
TIFFANY: Tiedäthän, on shoud-päivä. Pääsen tänne ja
en ole ikään kuin huolissani mistään. Istun täällä ja kaikki … ratkeaa todella
hyvin.
ADAMUS: Totta kai.
TIFFANY: Tarkoitan, todella oikeasti hyvin.
ADAMUS: Joo.
TIFFANY: Mutta sitten …
ADAMUS: Ennen kuin tulet tänne vai sitten kun
pääset tänne?
TIFFANY: Ei, ei. Shoud-päivänä oivallan, miten
upeasti kaikki on.
ADAMUS: Meidän pitäisi sitten pitää shoud useammin.
TIFFANY: Joo, joka päivä (Adamus naureskelee). Joka
ikinen päivä. Ei, vaan olen vakavissani, koska kun istun täällä ja esität tuon
kysymyksen, en ole tavallaan huolissani mistään. Kaikki on hemmetin upeasti. Ja
kuitenkin …
ADAMUS: Kuitenkin.
TIFFANY: Ja kuitenkin …
ADAMUS: Kuitenkin.
TIFFANY: … se ei ole aina totta.
ADAMUS: Okei. Kerro minulle sitten ne asiat …
TIFFANY: Mutta se on tavallaan noloa enkä
oikeastaan halua puhua siitä.
ADAMUS: Ai, joo, joo. Miten kukaan voi olla nolona
siitä, että shaumbroja katselee ympäri maailmaa? (Joku naureskelee)
TIFFANY: Se on vähän noloa.
ADAMUS: Minäpä ilmaisen sen toisella tapaa. Silloin
kun joku on todella avoin ja totuudenmukainen, kaikki tuntevat sen ja se auttaa
kaikkia.
TIFFANY: Totta.
ADAMUS: Katso siis, mitä teet pelastaaksesi
maailman.
TIFFANY: Se on tositarina. Okei.
ADAMUS: Ai jaa! Se oli jonkun toisen juttu, ei
sinun (pari kikatusta).
TIFFANY: Totuus on, että silloin kun menen todella
typerään pakkomielteiseen huolehtimiseen, kyse on ikääntymisestä.
ADAMUS: Mitä vikaa siinä on?
TIFFANY: Haluan olla kaunis ja nuori ikuisesti.
ADAMUS: Okei, mutta se ei ole ... Tarkoitan, miksi
se on … Luulin, että aioit kertoa meille jotain …
TIFFANY: Minulla ei ole aavistustakaan miksi.
ADAMUS: … todelle mehukasta.
TIFFANY: En tiedä, miksi se on tärkeää.
ADAMUS: Tarkoitan, pelkkä ikääntyminen?
TIFFANY: Joo!
ADAMUS: Mitä siis teet tässä ikääntymisasiassa?
TIFFANY: No, yritän vain pysyä nuorena kaikin
tavoin, mihin pystyn.
ADAMUS: Miten teet sen?
TIFFANY: Tunnen itseni nuoreksi.
ADAMUS: Miten teet sen?
TIFFANY: Hmm …
ADAMUS: "Olen nuori, olen nuori, olen
nuori." (Adamus naureskelee)
TIFFANY: Hoidan ihoani ja juoksen ja joogaan.
ADAMUS: Okei.
TIFFANY: Ja pelaan.
ADAMUS: Joo.
TIFFANY: Siis tunnen itseni nuoreksi. Siis se on
typerää.
ADAMUS: Voinko olla todella avoin kanssasi?
TIFFANY: Ole hyvä.
ADAMUS: Et halua. (Adamus naureskelee)
TIFFANY: Ole hyvä.
ADAMUS: Rääkkäät itseäsi.
TIFFANY: Joo-o.
ADAMUS: Miksi?
(Tiffany pitää tauon)
Tarkoitan, myös henkisesti …
TIFFANY: Jostain syystä minä …
ADAMUS: Itsensä henkinen rääkkääminen, se on suurin
juttu.
TIFFANY: Joo.
ADAMUS: Joskus sitten teet sen toisilla tavoilla,
mutta miksi? Pum! Pum! Pum! Pum!
TIFFANY: Luulen, että se on vain tapa. Olen samaa
mieltä kanssasi, se on väkivaltaista.
ADAMUS: Okei. Mutta osoitan …
TIFFANY: Ainakin se on minusta huvittavampaa koko
ajan.
ADAMUS: Hyvä, hyvä. Ainakin naurat sille …
TIFFANY: Joo, nauran.
ADAMUS: … ennen kuin piiskaat itseäsi (Adamus
naureskelee).
TIFFANY: Nauran, nauran. Ja kuten sanoin,
shoud-päivänä tulen ja kaikki on upeasti. Tarkoitan, että katson kaikkea. Ansaitsen
rahaa, pidän hauskaa, teen vain työtä, jota haluan tehdä. Minulla on kaikki
nämä upeat ystävät.
ADAMUS: Joo.
TIFFANY: Tarkoitan, että kaikki on mahtavaa.
ADAMUS: Mutta entä ahdistus, lähes masennus
toisinaan? Mistä se tulee? Miksi sitä on? Miksi rääkkäystä on?
TIFFANY: Luulen sen johtuvan siitä, että minun
täytyy olla tekemisissä toisten ihmisten kanssa (naurua, erityisesti Linda
nauraa). Jos olisi vain minä ja ystäväni, olisi helppoa.
ADAMUS: Joo.
TIFFANY: Mutta toiset ihmiset sanovat asioita ja
ajattelevat asioita ja tekevät asioita, ja sitten minusta tulee vähän, minusta
tulee vähän …
ADAMUS: En aio ostaa tuota vastausta, jos ei
haittaa.
TIFFANY: Okei.
ADAMUS: Se on hyvä tekosyy, mutta – tarkoitan, että
se on osittain totta, toiset ihmiset voivat todella viedä energiaa – näen, että
synkimmät aikasi ovat silloin, kun olet itsesi kanssa. Ja …
TIFFANY: Okei, miten lopetan sen?
ADAMUS: Hyvä kysymys (Tiffany kikattaa).
TIFFANY: Olen valmis.
ADAMUS: Ai jaa, haluat minun vastaavan!
TIFFANY: Joo.
ADAMUS: Ai, okei.
TIFFANY: Joo, haluan sinun …
ADAMUS: Aion mennä siihen hetken kuluttua, mutta
haluan sinun oivaltavan, että sinä – kuten hyvin monet – otat askeleen
eteenpäin ja sitten piiskaat itseäsi ja tunnet syyllisyyttä askeleen
ottamisesta. Siinä ei ole tolkkua. Okei? Se on psykoottista.
TIFFANY: Mm hmm.
ADAMUS: Hyvä, kiitos. Ja kiitos avoimuudestasi.
TIFFANY: Kiitos.
ADAMUS: Yksi vielä ja sitten Pete.
LINDA: Yksi vielä.
ADAMUS: Kyllä.
LINDA: Okei.
ADAMUS: Saamme kaikkia näitä hyviä kohtia –
ikääntyminen. Kyse ei ole oikeasti ikääntymisestä. On paljon muita asioita. Ole
hyvä.
SAMUEL: Kyllä. Mistä olen huolissani?
ADAMUS: Niin.
SAMUEL: Miten minä vastaanotan ja miten minut
vastaanotetaan.
ADAMUS: Erittäin hyvä, erinomaista.
SAMUEL: Ja …
ADAMUS: Ja … jatka.
SAMUEL: No, samaistun tuohon edelliseen – otan
askeleen eteenpäin, olen ahdistunut siitä ja sitten piiskaan itseäni siitä
vähän.
ADAMUS: Joo. Ja perimmiltään kyse on oikeasti
tavallaan siitä, miten vastaanotat itsesi …
SAMUEL: Joo.
ADAMUS: … nähtynä toisten silmin.
SAMUEL: Joo, joo.
ADAMUS: Joo. Ja miten pärjäät siinä?
SAMUEL: En hyvin viime aikoina.
ADAMUS: (naureskellen) Hyvä. Ja tarkoitan sitä.
Miksi? Miksi se ei toimi kovin hyvin?
SAMUEL: Hmm …
ADAMUS: Jos sinun täytyisi sanoa, miten muut
ihmiset määrittelisivät sinut, mitä sanoja käyttäisit?
SAMUEL: Miten toiset ihmiset määrittelevät minut?
ADAMUS: Joo, joo.
SAMUEL: Itsenäinen.
ADAMUS: Joo, se on huono juttu. "Voi, tuo
hemmetin itsenäinen kaveri". (Vähän naureskelua) Mitä muuta?
SAMUEL: Älykäs.
ADAMUS: "Yäk! Tyyppi luulee olevansa niin
fiksu."
SAMUEL: Joo, siis apinoit prosessia ja sitä, miten
käytän sitä itseäni vastaan.
ADAMUS: Voi, ehdottomasti, joo.
SAMUEL: Joo.
ADAMUS: Ja mitä muuta?
SAMUEL: Hauska.
ADAMUS: Hauska. He käyttävät sitä negatiivisena
asiana?
SAMUEL: Ei. En sano, että nämä ovat negatiivisia
asioita.
ADAMUS: Okei. Miten he hahmottavat sinut? Okei.
SAMUEL: Joo. Se oli kysymys, eikö?
ADAMUS: Oletko hauska?
SAMUEL: Nauran itselleni joskus (naurua).
ADAMUS: Hyvä.
SAMUEL: Joo, joo.
ADAMUS: Mitä muuta? Tässä on muukin asia, siinä
miten luulet ihmisten hahmottavan sinut.
SAMUEL: Vähän naurettava kenties.
ADAMUS: Naurettava.
SAMUEL Joo, tai piittaamaton.
ADAMUS: Joo.
SAMUEL: Joo.
ADAMUS: Piittaamaton tai kenties epärealistinen.
SAMUEL: Joo, joo.
ADAMUS: Joo, epärealistinen. Ja millaista työtä
teet, ystäväni?
SAMUEL: Tällä hetkellä olen konsultoinnissa,
myynnissä ja olen tekemisissä asiakkaiden unelmien kanssa.
ADAMUS: Niin sitä pitää, kiitos.
SAMUEL: Tiedäthän.
ADAMUS: Niin, mutta tämä sopii mukaan
täydellisesti. Siis näet heidän hahmottavan sinut älykkääksi, mitä he
sanoisivat "ylimieliseksi", ja hauskaksi, mitä he sanoisivat
"kieroutuneeksi huumorintajuksi", tavallaan hulluksi. Itsenäisyyden
merkitessä …
SAMUEL: Ei välitä paskaakaan.
ADAMUS: Juuri niin.
SAMUEL: Joo.
ADAMUS: Joo, kaikessa on kyse sinusta eikä mistään
muusta.
SAMUEL: "Mitä tämä kaveri tekee minun
hyväkseni?" Joo.
ADAMUS: Joo, joo. Ja teet hyvin luovaa työtä ollen
tekemisissä ihmisten unelmien kanssa, mikä oikeastaan … Työssä jota teet, on
perimmiltään kyse sinun unelmistasi.
SAMUEL: Joo.
ADAMUS: Mutta käytät alustana tuota työtä, jossa
konsultoit heidän mahdollisia patenttejaan ja tekijänoikeuksiaan, koska käytät
toisia itsesi hahmottamiseen.
SAMUEL: Joo.
ADAMUS: Ja voit nähdä omat unelmasi heidän
unelmiensa kautta.
SAMUEL: Joo.
ADAMUS: Se on upea järjestely.
SAMUEL: Joo-o.
ADAMUS: Mutta mitä tapahtuu, jos lakkaat
käyttämästä toisia itsesi hahmottamiseen?
SAMUEL: Se on pelottava ajatus. En pääse kovin
pitkälle siinä.
ADAMUS: Joo, joo, okei.
SAMUEL: Tai pääsen ja siitä tulee suurta erittäin
nopeasti. Siitä tulee tavallaan sellaista, joka on ulottumattomissani tällä
hetkellä.
ADAMUS: Aivan, helpompi nähdä itsesi toisten silmin.
SAMUEL: Joo.
ADAMUS: Toiset ihmiset ovat mahtavia peilejä
sinulle, koska näet välittömästi, ovatko he, kuin olisit jokin paha haju vai
nauravatko he sinulle, tuntevatko he vetoa sinua kohti vai sinusta poispäin. Ja
se antaa tavallaan mittarin: "Pitäisikö minun vetäytyä itseeni vai
loukkaanko itseni?"
SAMUEL: Joo.
ADAMUS: Se on hyvin yleistä. Kiitos, kiitos.
Ja viimeisenä Pete. Antaisitko Petelle mikrofonin?
Pete, sinun vastauksesi tähän. Mistä asiasta olit eniten huolissasi? (Linda
laittaa mikin Peten tyhjälle tuolille) Okei, kiitos. Se oli hyvä vastaus, ja
laittaisitko sen taululle, kiitos. Siis … (Naurua, Tad kirjoittaa "ei
mitään") Ai jaa! Pete sanoo, että minun pitäisi ehkä sanoa se ääneen.
Ettekö kuulleet Peteä? (Joku sanoo "ei") Vähän kovempaa, Pete.
(Pieni tauko)
Ei, se ei toimi, Pete. Peten vastaus on, että hän
oli eniten huolissaan siitä, tekikö hän oikein. Se oli suurin huoli:
"Teenkö oikein?" – toisten ihmisten silmissä tai siinä, miten näkee itsensä
toisten silmin. "Teenkö oikein" siinä mielessä, että "Kontrolloiko
itseäni riittävästi pitääkseni terveyteni ja talouteni?" "Teenkö
asiat oikein?" tai myös "Mitä teen väärin? Energiatasoni on matala.
Mitä teen väärin?" Ja sitten sitä yrittää ajatella tiensä tämän kaiken
läpi eikä se toimi. Se ei toimi. Ja tätä Pete tarkoittaa sanoessaan:
"Eläkää hyvin tai lähtekää." Se on siinä.
Hän käytti – kuten moni teistä – valtavan määrän
aikaa murehtien: "Teenkö oikein?", oli kyse sitten henkisyydestä,
työpaikasta, terveydestä, ikääntymisestä tai mistä tahansa muusta. "Teenkö
oikein?"
Ei ole mitään oikeaa. Ei ole enää – ei teillä. Ihmisille
tuolla muualla on kenties oikea ja väärä, mutta te pääsette tähän kohtaan eikä
ole enää mitään oikeaa tai väärää. Se on erittäin vaikea asia, koska mielenne
huutaa. Mielenne melkein vaatii sitä, koska se on tottunut tuomitsemiseen
perustuvaan elämään, oikeaan ja väärään.
Pääsette tähän kohtaan ja se on erittäin
turhauttava kohta. Haluatte tehdä oikein. Haluatte tehdä monia asioita oikein.
Haluatte tätä ns. valaistumista tai ruumiillistunutta oivaltamista, koska
tiedätte sen olevan olemassa, mutta ette tiedä, teettekö sen oikein vai ette.
Ja sitten ihminen yrittää epätoivoisesti tehdä sen oikein. Se ei pysty, ja
haluan teidän muistavan sen, kunnes se on täysin oivallettu sisällänne. Se ei
pysty. Tuo ihminen ei lainkaan pysty.
Useimmat ihmiset yrittävät koko elämänsä tehdä
pikku ihmiselämästään parempaa. He rukoilevat jumalilta vähän helpompaa elämää.
He rukoilevat Jumalalta – eivät lainkaan valaistumista, eivät oivaltamista,
eivät selkeyttä, vaan muutamaa lisädollaria käytettäväksi muutamaan
lisälääkäriin. He rukoilevat, että muutama useampi ihminen pitäisi heistä vähän
enemmän. He rukoilevat helpompaa elämää. Ja ystäväni, sitä ei tapahdu. Sitä ei
tapahdu, ja sanon sen leveästi hymyillen.
Ihmiselämä
Elämä on todella riesa (muutama naurahdus).
Ihmiselämä on todella riesa, ja tässä kohtaa aloitan "Suututan monia
ihmisiä" –vuodatukseni.
Ihmiselämä on epäinhimillistä. Se on. Elämä ja
ihmiset ovat tulleet siihen pisteeseen, että ne ovat säälittäviä. Säälittäviä –
se on todella surullista ja Pete jos kukaan, nyökyttää päätään ja sanoo
"kyllä", koska hän käsittää sen. Hän on uusi tyyppi, hän on juuri
ylittänyt rajan (vähän naureskelua) ja hän käsittää, että on kaikkea tätä
puhetta: "Voi, meidän pitäisi rakastaa elämää. Meidän pitäisi rakastaa
toisia ihmisiä." Ei hitossa. Tarkoitan oikeasti "ei hitossa",
koska näen jatkuvasti ihmisten yrittävän kovemmin ja kovemmin ja
epätoivoisemmin tehdä pienestä itsekkäästä ihmiselämästä parempaa. Ja tiedätte,
ettei se toimi.
Olette menneet tuon kohdan yli, missä sanotte:
"Siivoan vain pienen laatikkoni, jossa asun. Yritän tehdä siitä
siistimmän. Teen itsestäni onnellisemman. Jatkan onnellisuuskursseilla käymistä
ja onnellisuuspillerien ottamista." Se ei toimi. Tullaan kohtaan, jossa
oivallatte, että elämä on todella säälittävää.
Elämän pitäisi olla kokemista, mutta sitä ei ole
pitkään aikaan ollut tämän planeetan ihmisten elämässä, oikeasti. Elämä voi
olla hämmästyttävä ja kaunis kokemus, mutta sitä ei ole pitkään aikaan ollut
tällä planeetalla. Ihmiset kärsivät. Ihmisistä tulee hulluja ja se jatkuu.
Tarkoitan, että tulevina vuosina näette sitä enemmän ja enemmän. Heistä tulee
hulluja, koska elämästä on tullut epäinhimillistä. Elämästä on tullut … No,
kuvitelkaa tämä.
Menette eläintarhaan päiväksi ja ajattelette:
"Eläintarhaan meneminen on mahtava kokemus ja näen eri eläimiä. Ostan
kotiin eläintarhan pehmoeläimiä ja syön eläintarharuokaa ja hattaraa ja popcornia
ja limsaa ja kaikkea sitä. Tulee hauska päivä." Menette eläintarhaan ja
alatte kävellä ympäri. Menette apinataloon ja menette leijonahäkeille ja näette
elefantteja. Jäätte niin kiinni siihen, että unohdatte olevanne eläintarhassa.
Unohdatte, että tulitte tänne saamaan kokemuksen, tulitte käymään. Ja melko
pian ulkopuolinen maailma, todellisuus, oikea todellisuus, häviää pois.
Unohdatte. Nyt olette vankina eläintarhassa ja melko pian olette yhdessä
häkissä. Ja melko pian olette jumissa. Olette ansassa. Melko pian istutte
häkissä ja huomaatte, että ihmisiä tulee pilkkaamaan teitä, katsomaan teitä, ja
sitten melko pian murisette heille (vähän kikatusta).
Olette häkkinne vankina eläintarhassa ja yritätte
siivota häkkiänne ja rukoilette vähän parempaa ruokaa. Rukoilette vähän lisää
lämpöä kylminä öinä. Rukoilette vähän parempaa kaveruutta toisilta, jotka on
lukittu samaan häkkiin kanssanne. Unohditte, ettei se ole todellisuus.
Unohditte, ettei se ole totta. Mutta väitätte niin. Työstätte sitä. Yritätte
olla parempi häkkieläin eläintarhassa. Yritätte olla vähän fiksumpi kuin
muutama muu eläin. Yritätte olla vanhenematta eläintarhassa. Yritätte olla
hyvin sievältä näyttävä apina eläintarhassa. Unohditte, että te ette kuulu
sinne. Ja vielä pahempaa, kaikki muutkin ympärillänne ovat unohtaneet.
Se on psykoottista. Tarkoitan, että se on todella
psykoottista. Todellista psykoosia eivät ole ne ihmiset, jotka yrittävät olla
itsenäisiä, ette te, eivät ne jotka sanovat: "Tämä ei ole oikein." Ne
ovat psykoottisia, jotka yrittävät tehdä häkistään eläintarhassa vähän
paremman, ettekä te ole niitä.
Olette siis tässä pulmatilanteessa, ystäväni, ja
tämä pulmatilanne on jumissa tavallaan tuossa välitilassa. Elämä, vanhan tavan
elämä, joka oli psykoottista, on psykoottista. Maailma on tällä hetkellä
epäinhimillinen. Pelkkä reunojen kiillottaminen – teeskennellen, että olemme
kaikki onnellisia ja elämä on parempaa huomenna – on perseestä. Se ei toimi ja
tiedätte sen. Olette siinä kohtaa.
Olette tuossa kohtaa – eikä se ole myöskään huono
kohta – olette melkein läpimurtokohdassa. "Mitä seuraavaksi on? Minne
menemme tästä tässä hullussa, psykoottisessa ja säälittävässä maailmassa?"
On niitä, jotka sanovat: "Voii! Adamus puhuu
pahaa ihmisistä. Me rakastamme ihmisiä. Teemme rukouspiirin tänä iltana
kynttilöiden ja mantralaulun kera." Te teette sen häkissänne. Teette sen
eläintarhassa eikä se ole totta. Ja voitte tehdä sen. Teistä tuntuu paremmalta
huomisaamuun saakka tai kenties seuraavaan päivään – sitten olette taas siinä,
missä olitte.
He sanovat: "Adaums ei pidä ihmisistä. Adamus
on ylimielinen." Ei. Tiedän ja tunnen tuskanne. Tunnen tunteenne, että
räjähdätte ettekä tiedä, haluatteko jäädä vai lähteä. Se on pahinta, kuten Pete
kertoo teille.
Eläkää hyvin tai lähtekää, muuten teette itsenne
hulluksi. Ei tee vain ihmismielestä hullua, mikä menee lopulta pois, vaan
sieluhullun. Tarkoitan syvästi hullun. Ette halua sitä – sitä mihin mielelläni
viittaan "punainen leijona" –hulluna, eikä siihen ole ollenkaan
mitään tarvetta.
Tämä maailma on psykoottinen. En puhu pahaa
ihmisistä. Ihmiset ovat ok, mutta he uskovat näihin juttuihin. He uskovat rakkauteen.
He puhuvat rakkaudesta ja minä näen monissa tarvitsevuutta. He puhuvat
hyväntekeväisyydestä ja minä näen monnissa syyllisyyttä. He puhuvat
onnellisuudesta ja minä näen vain porkkanan hevosen edessä, mikä saa heidät
läpi uudesta päivästä. He puhuvat uskonnoistaan ja jumalistaan, mutta minä näen
vain kontrollointia. He puhuvat edistyksestä ja minä näen vain häiriötekijöitä.
He puhuvat oikeiden asioiden tekemisestä kaikkien hyväksi ja minä näen vain,
että he yrittävät saada enemmän itselleen.
Olenko vähän tympääntynyt ihmisiin? Ei, vaan
rakastan ihmisiä. Minä olen, minä olin ihminen. Sanon "minä olen, minä
olin", koska olen ollut siinä ja edelleen olen. Samaistun edelleen siihen.
Säteilen edelleen ihmisyyttäni siellä, minne menen, mutta olen päässyt myös
ulos eläintarhasta. Se vei 100000 vuotta. Olenko koskaan kertonut teille tuota
tarinaa? (Naurua, joku sanoo "en ole kuullut sitä" ja "kerro
toki") "Kerro toki, ole kiltti." Joku päivä tulee elokuva, jonka
David on aina halunnut tehdä. Elokuva "St. Germain ja hänen
100000-vuotinen kristallinsa". Aa, siitä tulisi upea elokuva. Ja kuka
siinä olisi tähtenä? Joku – Cauldre sanoo "Robert Downey, Jr". Kyllä.
Siis 100000 vuotta vain istumista kristallissa.
Tämä on tuo elokuva. Ja sitten yhtenä päivänä: "Ai niin, sain itseni
tänne, voin saada itseni myös pois." Ja tämä on tuo elokuva. Sen tekeminen
vie noin viisi minuutti. Se on siinä! (Adamus naureskelee)
Kyllä, olen tällä hetkellä vähän tympääntynyt
ihmiskuntaan, koska se on niin jumissa. Kommunikointiyhteydet ovat tavallaan
auttaneet ihmisten vapaudessa ja itsenäisyydessä, mutta tiedättekö, mitä
tapahtui? Kaiken tuon upean teknologian, kommunikointiyhteyksien,
maailmanlaajuisen yhteyden ja kaiken sen muun myötä, ihmiset nauttivat lyhyen
hetken vähän suuremmasta vapaudesta ja sitten se uppoutui tuon saman
teknologian ja noiden kommunikointiyhteyksien ja kaiken muun kanssa syvemmälle
häkkiinsä eläintarhassa. He ovat käyttäneet tuota samaa juttua, joka olisi
voinut antaa vapautumisen ja lisää vapautta tälle maailmalle, vielä suurempaan
psykoosin ja jumiutumiseen.
Olette hassussa paikassa – hah, hah, haa –
hassussa, kun olette aivan sen keskellä. Tuo gravitaatio vetää teitä joka päivä
ja joka hetki ja kuitenkin tiedätte, että se ei ole totta. Tiedätte, että on
jotain enemmän. Olette kiinnostavia, koska niin vaikeita kuin asiat ovat
olleetkin, haluatte silti lisää. Ja vaaditte sitä, minkä vuoksi rakastan teitä.
Vaaditte sitä, kunnes olette ulkona siitä, kunnes olette kävelleet ulos häkistä
ja eläintarhasta, ja voitte nauraa sille.
Ja sitten kun se tapahtuu, ystäväni, oivallatte,
että ne asiat joista olette huolissanne tässä, olivat vain kokemus – sitten kun
menette sen yli, kun pääsette ulos eläintarhasta, kun seisotte porttien ulkopuolella
ja nauratte sille . Pääsette ulos ja sitten tuossa kohtaa voitte kävellä
takaisin sisään koska tahansa ettekä jää enää koskaan jumiin. Eläintarhan ja
häkin ja kaiken muun gravitaatio ei enää koskaan saa vedettyä teitä siihen. Ei
koskaan.
Silloin, rakkaani, ikääntyminen lakkaa tavallaan,
koska olet ajaton tuossa kohtaa. Mutta ette voi ajatella tietänne sen läpi
säälittävästä – anteeksi vain – säälittävästä ihmisnäkökulmasta, itsekkäästä
ihmisestä käsin katsottuna. Ette voi voittaa terveys- tai talousongelmianne
niiden sisältä. Ette voi, ja tämä on asian ydin tänään.
Olen sanonut sen aiemmin – jos kuuntelette ja
yritätte saada jotain uutta. Jatkan sen sanomista eri tavoin, kunnes saatte
tuon suuren ahaa-elämyksen.
Terveysongelmat, keskittyminen terveyteen, on
itsessään psykoottista – neuroottista, kumpaakin – eikä ole mitään syyttämistä.
Ettekä korjaa sitä. Se vain pahenee. Se pahenee, koska uppoudutte jatkuvasti
syvemmälle ja syvemmälle, kuten kaikissa muissakin asioissa. Gravitaatio on
ottanut teitä jaloista kiinni ja vetää teitä sisään.
Ette pääse perille ihmisyytenne kautta. Siis sitten
kun oivallatte sen, kun olette valmis päästämään irti ja oivallatte, että tämä
on yksi suuri hullu maailma ettekä te sovi mukaan, ette lopeta ikääntymistänne
tai terveysongelmianne tai mitään noita muita asioita eläintarhan häkin
sisältä. Ette vain lopeta. Sitten kun oivallatte sen, kaikki asiat selviävät
yhtäkkiä itsestään. Ei siksi, että työstätte terveyttänne tai ikääntymistänne
tai rahaanne tai mitään muuta, vaan koska olette menneet tuolle puolen. Olette
kulkeneet tuon kaiken tuolle puolen.
Sitten ne tasapainottuvat. Sitten ette enää koskaan
ole huolissanne terveydestä tai jos olette, olette sitä hauskalla tavalla.
Tavallaan nyt se on vain peliä, mutta sitten kyllästytte tuohon peliin ja
siirrytte johonkin muuhun.
Olen järkyttynyt maailmasta tällä hetkellä, koska
tiedän, mitä se voi olla. Tiedän, millainen kokemus se voi olla. Olen
järkyttynyt, koska näen tuon gravitaation, näen massatietoisuuden vetävän
ihmisiä syvemmälle ja syvemmälle ja syvemmälle sisään. Ja mitä he tekevät? He
ottavat pillereitä. He käyvät kaikenlaisessa terapiassa. He tappavat toisiaan.
He sotivat. Tämä on planeetta, joka jatkaa sotimista. He ovat varkaita. He ovat
ryöstäjiä. He ovat sotureita. Ja tiedän, että jotkut teistä kirjoittavat jo
sähköpostejaan: "Adamus sanoo kaikkia näitä pahoja asioita
ihmisistä." Valehtelenko minä? Keksinkö kaiken? (Yleisö sanoo
"ei") Tuskinpa. Minusta on psykoottista teeskennellä, ettei sitä ole.
Ja asian ydin on, että siitä on tulossa selvempää.
Mutta te ystäväni, olette hassussa, kummallisessa,
epätavallisessa ja epämukavassa kohdassa. Olette maailmassa ja ette ole siinä.
Yritätte tehdä ihmiselämästänne vähän parempaa ihmisyydestänne käsin. Puhun
siitä erityisesti keahakissa, tuosta itsekkäästä ihmisestä joka yrittää korjata
asioita, yrittää tehdä asioita paremmaksi. Siistitte vain vähän häkkiänne
eläintarhassa. Se on siinä. Mitä siis tehdä? Mitä tehdä? Hmm.
Ymmärtää – ymmärtää ensin mieli ja keho, ymmärtää
tietoisuus, mistä olemme puhuneet usein, ja sitten tulla hulluksi, ja olemme
siinä kohtaa nyt.
"Hullu" on jotain, mikä määritellään
normin ulkopuolella olemiseksi. Siis hullu on ok. Psykoottinen määritellään … Psykoottisella
ihmisellä ei ole enää suuntautumista tai maadoittumista tai yhteyttä
todellisuuteen. Mutta silloin kun yksi eläintarhan hoidokki kirjoittaa
"psykoottisen" määritelmän käyttäen itse eläintarhaa määritelmänä
maadoittumisesta, siinä on jotain pielessä. Ja siksi sanon tämän – ihmiset ovat
psykoottisia ja he ovat epäinhimillisiä, ei-ihmisiä.
Ihmisyys, perusihmisyys on upeaa. Mutta
ihmisyydessä oleminen on tarkoitettu kokemukseksi. Se ei ole rangaistus. Sen on
tarkoitus olla kokemus. Siinä kaikki. Sitä ei ole tarkoitettu viimeiseksi
asiaksi. Ette pysty koskaan, ei koskaan, ei koskaan, ei koskaan tekemään
ihmisyydestänne täydellistä. Sen ei ole tarkoitus olla sitä. Se on tarkoitettu
vain koettavaksi ja kaikki eläintarhan hoidokit yrittävät tehdä siitä
täydellistä.
Fantasia
Mitä teemme? Menemme johonkin hyvin
yksinkertaiseen. On monia eri tapoja määritellä tämä. Pidän sen mahdollisimman
yksinkertaisena, koska perimmiltään siinä on kyse kyvystä mennä mielen tuolle
puolen. Sitä kutsutaan fantasiaksi. Fantasiaksi. Niin haluan kutsua sitä.
Fantasia merkitsee, ettei tarvitse miettiä kaikkea
loppuun saakka, tehdä kaikesta loogista. Silloin kun ajatellaan fantasiaa,
siinä on tietty määrä onnellisuutta. "Oi, fantasia, fantasiamaailma!"
Ja sitten teille sanotaan: "Se on kaikki fantasiaa." Kuka tässä on
hullu? Ne jotka uskovat elämän epäinhimilliseen tietoisuuteen? Vai ne jotka
sanovat: "Ei enää, ei enää"?
Fantasia – yksinkertainen, puhdas fantasia. Koette
paljon sitä nähdessänne unta. Unennäkö on tavallaan mielenkiintoinen olotila,
koska unet eivät ole peräisin aika-avaruudesta. Unilla ei ole sitä tavallista
gravitaatiota kuin ihmiselämässänne, sitä normaalia vetoa joka ihmisyydessänne
on.
Silloin kun näette unta, erityisesti te jotka
muistatte unenne, oivallatte: "Mieleni, ihmismieleni ei ole voinut keksiä
sitä." Mistä tämä tulee, koska mieli ei olisi voinut keksiä sitä? Se on
tavallaan puolifantasiaa, mutta mieli tulkitsee sen tasoilla, jotka se voi
ymmärtää, symboleina jotka se voi ymmärtää. Mutta silloin kun näette unta,
päästätte tavallaan irti. Ette täysin, mutta tavallaan.
Tavallaan unennäkö on kuin fantasiaa, mutta on
vielä suurempaa fantasiaa, suurempaa irtipäästämistä ja sen haluaisin tehdä
tänään. Saamme musiikin valmiiksi aivan hetken kuluttua.
Fantasiat ovat mielenkiintoisia. Lapset rakastavat
niitä, koska lapset ovat melko … Voi, ennen lapset pysyivät avoimena 8- tai
9-vuotiaaksi, nyt 2- tai 3-vuotiaaksi. He joutuvat eläintarhaan. Heistä tulee hyvin
älyllisiä. Heistä tulee hyvin ohjelmoituja.
Tässä olette menossa fantasiaan – ette tietenkään
enää pieniä lapsia. Ja mieli sanoo teille, kun sallitte itsenne tehdä tämän:
"Voi, keksin tämän" tai "Tämä on vain fantasiaa" tai
"Minulla ei ole mitään kontrollia" tai "Tämä ei vaikuta
elämääni". Ei lainkaan totta.
Fantasia on menemistä logiikan tuolle puolen,
mielen konventionaalisten kontrollien tuolle puolen. Fantasia ei ole asioita,
jotka ovat keksittyjä. Ette voi keksiä mitään, koska kaikki mistä olette
tietoinen, on totta – kaikki mistä olette tietoinen. Ette voi keksiä jotain.
Ette voi. Voitte ohjata ajatuksianne siihen, mutta mikään mitä tulee, ei ole
keksittyä. Se on hyvin, hyvin totta.
Kysymyksenä on ollut hyvin kauan: "Miten
menemme tuolle puolen? Miten kuljemme eteenpäin?" Aloitamme fantasialla.
Tässä on haaste – soitamme musiikkia aivan hetken
kuluttua – ja mielenne höpöttää ja se on ok. Älkää yrittäkö pysäyttää sitä.
Mietitte, teettekö se oikein. Ette voi tehdä sitä väärin. Voitte miettiä, oletteko
hyvä fantasioinnissa. Ei ole hyvää tai huonoa. Mietitte omaa määritelmäänne
fantasiasta. Ei ole mitään. Fantasia merkitsee vain menemistä tuolle puolen.
Emme eliminoi mieltä tai tavallisia ajatuksia. Koemme vain menemisen tuolle
puolen. Niin kokemuksellista, etten halua teidän yrittävän pakottaa mitään – ei
mitään. Se tuntuu epämukavalta.
Työskentelemme fantasian kanssa. Työskentelemme
tämän avoimuuden kanssa ja teistä tuntuu hullulta. Aivan kuten sanoin aiemmin,
"pyhä" ja "peloissaan" liittyvät hyvin läheisesti yhteen.
Teistä tuntuu epämukavalta. Teistä tuntuu tavallaan: "Voi, tämä ei ole
minua varten. Tämä on lasten leikkiä. Keksimme tämän." Haluan teidän
vetävän syvään henkeä. Haluan teidän pysähtyvän hetkeksi. Mikä muu ovi teillä
on? Mikä muu ovi teillä on päästäksenne hyvin rajoittuneen ja nyt
epäinhimilliseksi muuttuvan maailman tuolle puolen? Mikä muu ovi teillä on
mennäksenne tuolle puolen?
Fantasia on aivan tässä. Se on käytettävissä. Ja se
on tuo käytävä, tuo käytävä ulos eläintarhasta. Se saa teidät ihmettelemään:
"Mitä tapahtuu? Tavallaan eläintarhassa oli turvallisempaa, koska kaikki
eläimet olivat häkeissä. Mitä tapahtuu täällä ulkona?" Annan teille yhden
pienen vihjeen. Olette olleet siellä aiemmin. Se on itse asiassa oikea kotinne,
ei tämä eläintarha. Se ei ole oikeasti tuntematon maailma. Se ei vain ole ollut
kovin tietoinen viime aikoina – "viime aikoina" tarkoittaa viimeistä
viittä miljoonaa vuotta (vähän naureskelua). Se ei ole vain ollut teille oikein
tuttu.
Vedetään siis kunnolla syvään henkeä. Himmennetään
valoja. Fantasia. Lisätään lämpöä asteella. Jäädytämme osallistujat täällä
tänään. Saamme heidät lähtemään ennen hauskanpitoa.
Vedetään kunnolla syvään henkeä ja rentoudutaan.
Kyllä, laittakaa takki päälle. Okei. Onko lämpöä nostettu? Joe? Sammutetaan
ilmastointi kokonaan. Emme pidä tuosta äänestä. Okei. Täytyy olla mukavasti
kyetäkseen olemaan fantasiassa.
Ja muuten, muutamille teistä: en sanonut
"seksifantasia". Sanoin vain "fantasia". (Naurua) Voi
luoja! Aina on pari, aina on pari. Olen pahoillani, Sart.
SART: Joo!
ADAMUS: Olen pahoillani (Adamus nauraa).
Fantasiaan
Vedetään kunnolla syvään henkeä ja soitetaan vähän
musiikkia tässä ja vain rentoudutaan. Rentoudutaan.
Nimittäin tuolla on maailma – on aina ollut …
(Musiikki alkaa)
… joka on ajattelun tuolla puolen, joka on
rutiinien ja elämän huolien tuolla puolen. On fantasia, kuten sitä kutsutaan,
mutta itse asiassa se on todellisuus. Haluan sanoa "fantasia", koska
se antaa teille luvan mennä pois mielestä. Ja kenties sinulle fantasia
merkitsee yksisarvisia ja haltioita, menninkäisiä. Ne ovat osa sitä. Ne ovat
totta. Ne ovat itse asiassa hyvin, hyvin totta.
Fantasiasta voi tulla tieteisfantasiaa, tavallaan
sciense fictionia. Sitä on, kun puhumme aika-avaruuden liikkumisesta
lävitsenne. Useimmat ihmiset sanoisivat: "Se on fantasiaa. Se on kaikki
vain keksittyä", mutta se ei ole. Ja rakastan sitä, että te tiedätte, te tiedätte
intuitiivisesti, että se on totta.
Voit laajentaa itsesi fantasiaan. Ei niin, että ole
vain enemmän ihmisitse, vaan "minä olen" –itsesi. Oivallat, miten
vaikeaa "minä olen" –tietoisuudellesi on ollut, kun olet ollut hyvin
pitkään lukittuna häkkiin eläintarhassa. Se ei voinut sietää sitä enää. Se ei
vain voinut. Ja kaikki tuo kalvaminen, tuo ärsytys, kaikki tuo kärsimättömyys
ja ahdistus oli hyvä asia. Se oli hyvä asia, usko tai älä – kaikki
terveysongelmat ja varallisuusongelmat ja kaikki muu – koska se esti sinua
uppoutumasta syvemmälle tuohon pieneen haisevaan häkkiin eläintarhassa.
Se olit Sinä. Se oli "minä olen" –olemus,
joka sanoi: "Tämä ei ole oikein. Tämä ei ole oikein. On enemmän."
Se esti sinua menemästä enemmän ja enemmän ja
enemmän elämiin, joissa olet rajoittunut, massatietoisuudessa, häkkieläin ja
epäinhimillisessä maailmassa. Tavallaan kaikki tämä oli siunaus. Oli toisia,
jotka olivat hyvin unessa, hyvin tyytyväisiä häkkiinsä, mutta et sinä. Sanot:
"On enemmän. On oltava enemmän." Ja niin on.
Et pääse sinne ajattelemalla tietäsi sinne. Et
pääse sinne sisältä. Niinpä lopulta tulet sallimiskohtaan. Tulet
fantasiakohtaan.
Voin jo kuulla sanoja ja ihmiset shaumbrojen ja
Crimson Circlen ulkopuolella sanovat: "Ai jaa, katsokaa heitä. Fantasiaa.
He keksivät sen." Ei, ei. Tullaan vain takasin sinuun. Tullaan vain
takaisin sinuun.
Nimittäin tässä fantasiassa emme vedä mukaan mitään
muuta. Emme tuo sisään ulkopuolisia voimia ja pyhiä kristalleja ja
arkkienkeleitä ja kaikkia muuta. Tässä on kyse vain sinusta, tulemisesta
takaisin sinuun.
Olet lähtenyt etsimään ja löysit Itsesi.
Olet mennyt ulos, etsinyt pitkään ja yrittänyt
löytää vastauksia elämän tarkoitukseen, vastauksia luomiseen, vastauksia
ongelmiin ja löysit Itsesi. Ei itsekästä ihmisitseä, tuota pientä ihmisitseä
joka ajattelee, että sen pitäisi kulkea seinien läpi. Ei. Pientä ihmisitseä
joka ajattelee, että se teleportoi itsensä maailman toiselle puolelle kehonsa
ja mielensä kera. Ei, ei. Pientä ihmisitseä joka haluaa hieroa käsiään ja sanoa
muutaman taikasanan ja yhtäkkiä ilmestyy kultaa. Ei. Tämä on vain eläintarhan
ja häkin kalterien kiillottamista. Ei.
Se mitä on tuolla, mitä on tuolla puolen, mitä on
fantasiassa – mikä merkitsee vain enemmän, ei enemmän samaa, vaan enemmän –
mitä on tuolla, ei ole vain siistitty ihminen, ihminen joka ei vanhene tai
ihminen joka ei koskaan sairastu. Ei. Se mitä on tuolla, olet Sinä ihmisyyden
ulkopuolella. Olet edelleen ihminen. Se on "ja". Mutta tuolla sinun
ei tarvitse ajatella, sinun ei tarvitse enää ajatella.
Jotkut ihmiset pelästyisivät kovasti sitä, mutta
sinä pääset tähän fantasiassa ja oivallat, ettei sinun tarvitse ajatella ja
suunnitella ja työskennellä niin kovasti ja ponnistella ja käyttää valtaa.
Tässä kaikki vain on. Ei ole taisteluja. Ei ole
tappeluja. Ei ole arvoituksia. Ei ole salaisuuksia. Ei ole mielen
monimutkaisuutta.
Tuolla puolen, tässä fantasiapaikassa, oivallat,
ettei ole asioiden tekemistä oikein tai väärin. On tietenkin kokemista, mutta
ei ole sen tekemistä oikein tai väärin.
Täällä ei ole kehoa, josta olla huolissaan, ei
fyysistä kehoa josta olla huolissaan.
Täällä on niin luovaa, niin upean luovaa, että mitä
tahansa tuleekin sydämestäsi, se toteutuu. Se on luovuutta – tietoisuuden
säteilemistä bonin näyttöruudulle, mikä kutsuu kaikkia energioita, jotta voit
kokea Itsesi.
Et pääse sinne ajattelemalla tietäsi, paljastamalla
suuria salaisuuksia tai mysteerejä tai mitään muuta sellaista. On kyse vain
fantasiasta.
Sinut haastetaan ajatuksilla: "No, keksinkö
vain tämän? Onko tämä vain harhautus tai häiriötekijä? Tekeekö tämä oikeasti
mitään?"
Se riippuu täysin sinusta. Minun tehtäväni on
näyttää sinulle tuo ovi, näyttää, että on täysin toinen maailma, täysin toinen
tietoisuus, täysin toinen olemistapa. Ja sinun täytyy vain antaa itsesi kokea
se. Fantasia.
Ihminen sanoo: "No, mitä se merkitsee? Miten
teen sen?" Shh! Fantasia.
(Tauko)
Minun oli vähän aikaa mietittävä, mikä on paras
sana, mikä on tuo ovi. Sitten tunsin teitä kaikkia, tunsin shaumbroja ympäri
maailmaa ja se oli tavallaan yksi yhteinen sana – sana joka saa teidät
hymyilemään, sana joka tuo tavallaan paljon lapsuusmuistoja. Voi! Joitain
mahtavia fantasioita, joita teillä oli lapsena, ja ne olivat totta.
Voitaisiin kai sanoa, että tavallaan ympyrä
sulkeutuu. Lapsuuden fantasia, avoimuus – lapsena et ajatellut kaikkea loppuun
saakka, sinulla ei ollut ahdistusta kaikesta, menit vain kokemaan – ja tulemme
tavallaan takaisin, mutta eri tavalla.
Tulemme siis tässä kohtaan, jossa sanotaan:
"Oletko valmis antamaan itsellesi luvan olla fantasiamaailmassa?" Se
ei merkitse hankkiutumista eroon vanhasta maailmasta. Sinulla on edelleen
ihmisjuttusi, mutta annatko itsellesi luvan? Voi, jotkut teistä ajattelevat
kovasti tällä hetkellä.
Annatko itsellesi luvan olla myös eläintarhan
ulkopuolella, olla myös fantasiassa?
Sanotte: "No, mitä se tekee? Mitä se tekee
ajatuksilleni? Mitä muut ajattelevat minusta? Vaikuttaako se terveyteeni?
Jäänkö siihen jumiin? Rakastanko tuota fantasiamaailmaa niin paljon, etten tule
takaisin? Olenko harhainen? Putoanko jyrkänteeltä pikkufantasioissani?"
Ystäväni, vaihtoehtona on vain palaaminen takaisin
eläintarhaan ja portti suljetaan takananne. Menette pikkuhäkkiinne –
ällöttävään pikkuhäkkiinne – teille heitetään vähän ruokamurusia joka päivä ja
lukitaan ovi. Se on vaihtoehtona. En usko, että kukaan teistä on valmis siihen
– muuten ette olisi täällä.
Fantasia on sallimista, mutta sallimista tuon
rajoittuneen ihmisen rajojen ulkopuolella.
Sinusta tuli erittäin hyvä tässä eläintarhaelämisen
pelissä, erittäin hyvä. Sinulla on siis nyt haaste mennä tähän fantasiaan.
Vähän haaste. Mitä tehdä? Yrität tehdä kumpaakin. Ei ja-tavalla, vaan pidät
fantasioinnista aina silloin tällöin ja sitten sinut vedetään takaisin. Kaunis
asia tässä shaumbra-fantasiassa, tässä ovessa on, että sitten kun oikeasti
annat itsesi kokea sen, oivallat, miten vapauttavaa se on.
Oivallat, miten oikeasti psykoottisia ovat ne,
jotka elävät eläintarhassa eivätkä koskaan yritä paeta. Se on psykoottista.
Tämä siis olisi upea aika ja paikka, jos niin
valitset, antaa itsellesi lupa olla fantasiassa – tavallisessa maailmassa,
mutta saada myös fantasia sen tuolla puolen. Ja kaunis asia siinä on, ettei
sinun tarvitse tehdä mitään. Se tulee sinulle.
Muistatko, mistä puhuimme viime kuussa? Se tulee
sinulle.
Sinun ei tarvitse istua työstämässä sitä. Se tulee
sinulle.
Oletko siis valmis?
Vedetään kunnolla syvään henkeä, kunnolla syvään
henkeä.
Kunnolla syvään henkeä. Voi!
Haluan kiittää erityisesti Peteä täällä olemisesta.
Hän sanoo tulevansa takaisin shoudeihin. Teidän ei tarvitse varata paikkaa
hänelle, hän leijailee. Hyvin erityiskiitos hänelle siitä työstä, jota hän
tekee auttaessaan, tavallaan ollessaan täällä.
Yksi suurimmista haasteista tässä koko jutussa on
tuo gravitaatio, tuo imu joka vetää teitä sisään, mutta kuitenkin on halu
päästä ulos, ja sitten jäätte siihen välille tuntien, että tulette hulluksi.
Ette tule. Ette lainkaan tule, ehdottomasti ei.
Vedetäänpä siis kunnolla syvään henkeä, shaumbra.
Tuntekaa päivän energioita. Oooh! Ja sen myötä, sanotaanpa nämä viimeiset sanat
yhdessä. Kuten aina …
ADAMUS JA YLEISÖ: … kaikki on hyvin koko
luomakunnassa.
ADAMUS: Kiitos, kiitos (yleisö taputtaa).