CRIMSON CIRCLEN MATERIAALEJA
Löytäminen-sarja
SHOUD 11: “Löytäminen 11” – Adamus Saint-Germain Geoffrey Hoppen kanavoimana
Esitetty Crimson Circlelle 5.7.2014
www.crimsoncircle.com
5.7.2014 Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Tärkeä huomautus: Tämä informaatio ei luultavasti ole sinua varten, ellet ota täyttä vastuuta omasta elämästäsi ja luomuksistasi.

***
 
Minä olen mitä olen, täysivaltaisen alueen intohimoinen Adamus.
 
Tervetuloa, tervetuloa, rakkaat ystävät. Tervetuloa Shaumbra-saarelle, missä voitte rentoutua valaistumiseenne.
 
Jonain päivänä puhutte minulle ja sanotte: "Adamus, miksi et kertonut minulle heti silloin Tobiaksen lähtemisen jälkeen? Miksi et vain kertonut minulle, että voisin rentoutua valaistumiseeni? Miksi annoit minun käydä läpi koko tämä helvetin, koko tämän helvetin?" Minä sanon: "Rakas ystäväni, kehotin sinua kerta toisensa jälkeen rentoutumaan valaistumiseen."
 
Se on luonnollista. Se on itse asiassa … no, "helppo" ei kenties ole oikea sana. Se on luonnollista. (Adamus naureskelee) Se tapahtuu. Sitä tapahtuu juuri nyt, kun puhumme. Rentoudutte valaistumiseen.
 
Tänään aion puhua asioista, jotka saattavat näyttää ristiriitaisilta, mutta ne eivät ole. Kaikki on hyvin yhdenmukaista.
 
Vetäkää siis syvään henkeä ja vain rentoutukaa valaistumiseen. Aah.
 
Valokehon salliminen
 
Viime kuussa puhuimme valokehosta. On oleellista jokaiselle mestarille saada tuo keho, missä kokea tämän upean asian nimeltään "ruumiillistunut mestaruus". Oletteko huomanneet noin viimeisen kuukauden aikana tai luulen sen tapahtuneen viime viikkojen aikana – oletteko huomanneet tunteneenne, että tarvitsette ylimääräisen suihkun? Tunteneet itsenne vähän normaalia likaisemmaksi? Tunteneet, että jos laitatte päällenne täysin uudet vaatteet, teistä ei tunnu puhtaalta? Hmm, joo.
 
Yritätte ostaa uusia vaatteita, kuten rakas Linda tekee koko ajan, ja seisotte sovituskopissa. Olen kanssanne tavallaan – en kurki, mutta olen kanssanne. (Naurua) Ja riisutte vaatteet, mitä teillä on päällä kaupassa, ja sovitatte uusia vaatteita, mutta teistä ei tunnu oikealta. Ne ovat liian puhtaita eikä teistä tunnu riittävän puhtaalta. No, se on vain osa valokehointegrointia, koska vanha fyysinen kehonne vapautta valtavia määriä vanhaa energiaa tällä hetkellä. Sitä tulee ulos huokosistanne, ihostanne, jokaisen osanne kautta. Olette ehkä tunteneet, että hiuksenne tuntuvat vähän erilaiselta tai näkökykynne tai mikä tahansa. Nämä ovat vain joitain kohtia valokehoon siirtymisessä.
 
Teissä ei ole mitään vikaa. Ei ole. Se vain vapauttaa elämien aikaista vanhaa, vanhaa energiaa, mistä olette nyt valmis vapautumaan. Olette valmis päästämään irti.
 
Ottakaa siis ylimääräinen suihku, jos tahdotte, mutta ennen kaikkea vetäkää syvään henkeä ja sallikaa valokehonne.
 
Ja kyllä, tulemme puhumaan, tulemme puhumaan … Sandra, oletko unessa? Oletko unohtanut Adamuksen? Kahvia? Kerman kera? (Muutama naurahdus) Tiedän, että olet lumoutunut keskustelustamme, mutta …
 
Mestarin muistelmia
 
Niin rakkaat ystävät, kirjoitan muutamaa uutta kirjaa tällä hetkellä ja se mistä olen innostunein, koska se perustuu löyhästi teidän kokemuksiinne – minun kokemuksiini teidän kanssanne – on nimeltään "Mestarin muistelmia". Joo, mielenkiintoista. Se on helppolukuinen monille ihmisille. Se ei ole erityisen pitkä kirja, mutta se on täynnä mielenkiintoisia ja hyvin syvällisiä tarinoita tapaamisistamme.
 
Minäpä kerron teille yhden tarinoista tänään. Teen tätä toisinaan shoudeissamme ja kokoontumisissamme. Jos siis saisin valot hieman himmeämmälle ja vähän tunnelmaa tänne. Aa, kyllä, paljon parempi.
 
Siis Mestarin muistelmia, tarina mestarista ja oppilaasta.
 
Uudella oppilaalla joka oli ollut mysteerikoulussa muutaman kuukauden, oli lopultakin tapaaminen mestarin edessä. Uusi oppilas oli kuullut tarinoita, millaista on mennä mestarin eteen, ja hän oli täynnä ahdistusta, mutta myös innostusta. Hän tiesi, että silloin kun tapaaminen mestarin kanssa tuli, se merkitsi, että oppilas oli saavuttanut tietyn tason tai valaistumisasteen – menestysasteen, voitaisiin sanoa.
 
Niinpä oli uuden oppilaan – nimeltään Henry, Henry Smith – päivä. Nuori mies, hyvin kiinnostunut henkisyydestä ja valaistumisesta, mutta myös hyvin viaton, hyvin naiivi. Henryn tuli siis aikaa lähestyä mestaria – mestaria joka tietysti istui tuolissaan kahvikupin kanssa. (Naurua, kun Adamus ilmehtii, koska hän ei ole saanut vielä kahviaan)
 
Ja Henry lähestyi mestaria, vähän hermostuneena tietysti, mutta ennen kaikkea innostuneena, koska no, tämä olisi kuin todistuksen saamista teidän ollessanne koulussa. Arvion saamista, arvostelun saamista mestarilta. (Linda tuo hänelle kahvia, mutta pysähtyy näyttämön ulkopuolelle)
 
Lähestykää. (Linda tuo kahvin ja kumartaa hänen jalkojensa juuressa; paljon naurua ja vähän taputuksia; Adamus ottaa hörpyn) Asiaankuuluvaa, asiaankuuluvaa.
 
Siis … (naureskellen) Henry lähestyi mestaria, joka joi nyt kahviaan tuolissa, ja sanoi mestarille: "Mestari, miten pärjään? Olen ollut muutaman kuukauden täällä ja olet tehnyt kovasti töitä ja yrittänyt, ollut hyvin ahkera kaikessa täällä Mysteerikoulussa. Mestari, miten pärjään?"
 
Ja mestari istui rennon mestarillisesti, silmät suljettuna ja sanoi: "Oppilas" – sillä mestari ei koskaan puhuttele oppilasta oikealla nimellä. "Oppilas, minun tehtäväni ei ole mitata tai arvostella."
 
Tietysti Henry oli vähän pettynyt, koska hän halusi oikeasti mestarin arvion. Niinpä Henry veti syvään henkeä, keräsi energiansa, ajatteli asiaa toiselta kannalta ja sanoi: "Mestari, mestari, tarkistaisitteko henkioppailtani, miten pärjään."
 
Ja mestari veti syvään henkeä, puri vähän hammasta ja sanoi: "Oppilas, sinulla ei ole henkioppaita. (Vähän naurua) Sinulla oli henkioppaita ja he olivat kanssasi monta, monta, monta elämää. Mutta oppilas, he kyllästyivät ja lähtivät." Minusta se oli hauska juttu. (Naurua) Kirjastani ei ehkä tule bestselleriä. (Lisää naureskelua)
 
Nyt Henry oli hyvin lannistunut ja pettynyt, mutta Henry oli päättäväinen, kuten kaikki oppilaat. Kaikki oppilaat ovat hyvin päättäväisiä, mutta joskus niin naiiveja, etteivät he tajua. Niinpä Henry keräsi taas itsensä, veti syvään henkeä ja sanoi: "Mestari, miten pärjään arkkienkelien mielestä?" (Vähän naureskelua)
 
Ja mestari istui silmät suljettuna pitkän aikaa, ravisti hyvin, hyvin hienoisesti päätään, veti syvään henkeä ja sanoi: "Oppilas, arkkienkelit ovat kaikki hyvin kiireisiä, koska nyt hyvin monet ihmiset kanavoivat arkkienkeleitä (naurua), paitsi Rafaelia. Emme ymmärrä, miksi kukaan ei halua kanavoida Rafaelia."
 
LINDA: Oi.
 
ADAMUS: "Mutta keneltäkään arkkienkeliltä ei ole mitään palautetta."
 
Nyt Henry on jo hyvin, hyvin pettynyt, lannistunut ja järkyttynyt. Hänestä tuntui, että tässä pelattiin jotain peliä ja hänen kanssaan leikittiin. Mutta oppilas oli niin päättäväinen, niin jääräpäinen tavallaan, että hän veti syvään henkeä ja sanoi itselleen: "Mestari pelaa kanssani vain jotain peliä. Hän yrittää nähdä, miten päättäväinen olen. Yritän vielä kerran." Ja oppilas sanoi: "Mestari, miten pärjään Jumalan mielestä? Tarkistaisitteko Jumalalta?"
 
Mestari veti syvään henkeä ja sanoi: "Pieni hetki" ja meni transsimaiseen tilaan. Ja muutaman minuutin jälkeen hän palasi ja sanoi: "Mikä nimesi on?" (Vähän naureskelua) Ja oppilas sanoi: "Se on Henry. Se minä olen, Henry." Mestari sanoi: "Pikku hetki."
 
Ja mestari odotti jonkin aikaa – näytellen tietysti – ja tuli yhtäkkiä takaisin, avasi silmänsä, katsoi oppilasta suoraan silmiin ja sanoi: "Jumala ei tiedä, että sinä olet olemassa." (On hiljaista, sitten Adamus elehtii "hauska juttu", vähän naureskelua)
 
Oppilas lähti ulos lannistuneena, ahdistuneena ja järkyttyneenä. Seuraavana aamuna hän pakkasi tavaransa ja lähti mysteerikoulusta. Hän toimii nyt ashramissa, missä työstetään tietysti ääntä ja yhteyttä Henkeen. (Muutama naurahdus)
 
Tuon kohtaamisen jälkeen mestari oli illalla Ruumiillistuneiden mestarien klubilla, kun joku toinen mestari sanoi: "Miten meni Henryn, oppilaan kanssa?" Ja mestari sanoi: "Ei hyvin, ainakaan nyt. Ei lainkaan hyvin. Oppilas ei vielä oivalla yhtä valaistumisen perusperiaatetta."
 
Ja toinen mestari sanoo:" No, miten se kuuluu? Mitä tarkoitat sillä?" Ja hyvin viisas seniorimestari sanoo toisille: "Koska silloin kun yksilö ei tunnista itseään, Henkikään ei tunnista häntä."
 
Se on suurin myötätuntolahja, minkä Henki voi antaa. Hmm, hmm, hmm.
 
Silloin kun ette tunnista omaa olemassaoloanne, kun luotatte toisten mittareihin ja arvionteihin siinä, teettekö oikein vai väärin, kun ette näe itseänne omin silmin ja kuule itseänne omin korvin, Henkikään ei tunnista teitä. Henki tietää olemassaolostanne vasta sillä hetkellä, kun te tiedätte olemassaolonne.
 
Tämä on siis yksi luku Mestarin muistelmista – jokseenkin tosi tarinoita, jotka perustuvat löyhästi kokemuksiini shaumbrojen kanssa.
 
LINDA: Ai jaa! (Vähän naureskelua ja taputuksia)
 
ADAMUS: Nämä eivät ole välttämättä sellaisia tarinoita, jotka saavat ihmiset hurraamaan ja taputtamaan tarinan aikana. Mutta pointtini on tehdä nämä tarinat ja saada aikaan: "Hmm, hmm, nyt tajuan sen."
 
Okei, emme tiedä, milloin kirja ilmestyy, mutta olen varma, että se on, hmm, mielenkiintoinen.
 
Pistokkaat
 
Pistokkaiden aika. Pistokkaat ovat jotain, minkä pidämme hetken mielijohteesta, ja Linda juoksuttaa mikrofonia yleisön joukossa. Siinä tarkistetaan, arvioidaan, missä te olette, millaisia vastauksia annatte.
 
Tänään siis pistokkaidemme, "hetkessäkokeemme", aihe liittyy todellisuuteen versus havaintoon.
 
LINDA: Oho!
 
Ensimmäinen kysymys – totta vai havainto?
 
ADAMUS: Oho, oo. Mielenkiintoinen kysymys, totuus vai havainto.
 
Linda, ole siis valmiina mikrofonin kanssa. Voit kävellä, kun esitän kysymyksen. (Vähän naureskelua)
 
Onko totta vai havainto, että alle 5% planeetan ihmisistä kontrolloi 95%:ia kaikesta varallisuudesta? Onko se totta vai havainto? Viisi prosenttia kontrolloi valtaosaa, valtavaa valtaosaa varallisuudesta planeetalla – kyllä vai ei, totta vai havainto?
 
KAREN (nainen): Totta.
 
ADAMUS: Nousisitko seisomaan? Kyllä.
 
KAREN: Totta.
 
ADAMUS: Totta. Miksi sanoisit niin? Minkä perusteella?
 
KAREN: Oman kokemukseni.
 
ADAMUS: Oman kokemuksesi. Okei, hyvä. Hyvä vastaus. Ja Linda näyttää – teille kaikille – että pidä mikrofonia suun edessä, joo.
 
KAREN: Okei.
 
ADAMUS: Hyvä, okei. Eikä tässä ole oikeaa tai väärää. Pointti on: totta vai havainto.
 
Se on itse asiassa havainto. Havainto. Fakta tosiaan on, että hyvin pieni määrä ihmisiä tai sukuja tai hallituksia – tai paremminkin liikeyrityksiä – kontrolloi valtaosaa planeetan rahoista. Se on kuitenkin havainto. Se on havainto, koska vain se, että hänellä on paljon rahaa – sanotaan, että hänellä on 20% maailman kaikesta varallisuudesta – ei merkitse, ettei sinulla voi olla varallisuutta tai sinulla ei voi olla varallisuutta tai sinulla ei voi olla varallisuutta. Ei ole mitään rajaa tai kattoa sille varallisuusmäärälle, mitä tällä planeetalla voi olla, puhutaan sitten rahoitusvälineistä, luonnonvaroista tai puhtaasta energiasta. Sille ei ole kattoa.
 
On se havainto, että tietyt ihmiset kontrolloivat sitä eivätkä toiset ihmiset voi saada sitä. On se havainto, että planeetalla on rajallinen määrä rahallista yltäkylläisyyttä, ja tuohon havaintoon ihmiset jäävät jumiin, että nämä 5% tai vähemmän kontrolloivat – käytän hyvin harkitusti sanaa "kontrolloivat".
 
He eivät kontrolloi lainkaan. Heillä on, heillä on. Heillä on sitä, toisilla ei ole. Mikään ei sano, ettei sinulla voisi olla sitä ja sinulla ja sinulla. Ei lainkaan ja riippumatta siitä, miten paljon he ehkä haluaisivat kontrolloida omaa prosenttiosuuttaan, dollari- tai euromääräänsä pankissa, he eivät voi. He eivät voi.
 
Siis rakkaat ystäväni, totuus, asioiden tämänhetkinen tila, on, että on muutama, joilla on enemmän kuin toisilla. Mutta mikään ei sano, ettei jokaisella teistä voisi olla juuri sitä, minkä valitsitte, ja enemmän kuin sallitte.
 
Siis totta versus havainto, hyvä.
 
Seuraava. Seuraava kysymys. Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa on enemmän saasteita kuin 15 vuotta sitten – totta vai havainto?
 
DAVE (Crash): Kyllä.
 
ADAMUS: Kyllä. Millä perusteella?
 
DAVE: Tieteellisen datan perusteella.
 
ADAMUS: Hyvä, havainnon perusteella. Ehdottomasti on vähemmän saasteita kuin koskaan 15 viime vuoden aikana – sanoin Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. On paljon uutta teknologiaa, mikä vähentää päästömääriä. On paljon enemmän huolta ympäristöstä ilman ja veden osalta. Vaikka on enemmän ihmisiä, enemmän kulkuneuvoja, enemmän koneita kuin koskaan ennen, saastemäärä laskee.
 
Maailmanlaajuisesti ei välttämättä, koska on …
 
DAVE: Kuten Kiina, Intia.
 
ADAMUS: … muita maita, jotka lisäävät paljon. Mutta sanoin erityisesti Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa.
 
Siis todellisuus on itse asiassa "ei" ja havainto – esittäessäni tämän kysymyksen, ihmiset sanovat yleensä: "Voi kyllä, tilanne pahenee."
 
Tuon tämän esiin, koska tämä toteamus tehdään tietämättä oikeasti faktoja – valitettavasti – mutta myös uskotaan, että kaikki nämä pahuudet, kaikki nämä kamalat asiat tehdään katsomatta, mitä tehdään.
 
Samaan aikaan on valtavaa kiinnostusta ympäristöä kohtaan, koska oivallatte kaikki, että tämä kuuden miljardin asukkaan planeetta pystyy todellisuudessa käsittelemään vain noin 10 miljardia ja olette nopeasti lähestymässä tuota lukemaa. Täytyy siis huolehtia enemmän maasta, ilmasta, vedestä ja eläinkunnasta. Se on kuitenkin myös valtavan kontrolloinnin ja manipuloinnin kohde.
 
Tämä on hedelmällistä "ruokkimismaaperää" niille, jotka ovat kiinnostuneita kontrolloinnista, ja usein tietämättä oikeasti mitään itse aiheesta – viittaamatta tietenkään sinuun, Dave, vaan toisiin jotka ovat ympäristöfanaatikkoja – käytetään lukumääriä ja informaatiota, mikä ei ole oikeasti totta. Se on eräänlaista kontrollointia. Se on vain yksi asia, minkä lisään hypnoosi- ja massakontrollointilistaani.
 
Todellisuudessa tilanne paranee monissa paikoissa ja toisissa on pitkä matka kuljettavana. He vahingoittavat itseään, omaa kansaansa eikä ole tosiasiassa tietoisuutta. Mutta erityisesti Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa on tietoisuutta ja se muuttaa asioita. Kenties ei riittävän nopeasti, kuin haluaisitte. Kenties on edelleen niitä, joilla ei ole tietoisuutta tästä planeetasta, tästä kappaleesta minkä pinnalla asutte, mutta se on tulossa. Mutta olkaa samaan aikaan myös tietoisia omista havainnoistanne – mikä on totta, mikä ei ole, mikä on kontrollointia tai hypnoosia ja mikä ei ole. Hyvä.
 
Seuraava kysymys samassa linjassa: onko nyt enemmän vai vähemmän rikollisuutta kuin 15 vuotta sitten – merkittävää rikollisuutta enemmän vai vähemmän?
 
DAVID McMaster: (pitäen pienen tauon) No, en halua lähteä vessamatkalle. (Naurua)
 
ADAMUS: Vapaasti vaan. (Adamus naureskelee)
 
DAVID: Ja tunnen, että vähemmän.
 
ADAMUS: Vähemmän. Onko jotain erityistä syytä siihen?
 
DAVID: Kyllä. Maailman lisääntynyt tietoisuus, erityisesti sen jälkeen kun shaumbrat ovat tulleet kuvaan mukaan viimeisten 15 vuoden aikana.
 
ADAMUS: Niin sitä pitää. Niin sitä pitää, joo. Kiitos. (Yleisö taputtaa)
 
Joskus on tunne, että on enemmän, sellaisten asioiden vuoksi kuin internet, uutiset, blogit ja hyvin, hyvin nopea tiedonvälitys, mutta ns. kehittyneemmissä maissa on itse asiassa vähemmän rikollisuutta. Olet oikeassa.
 
Taas kerran, toisissa paikoissa rikollisuutta on edelleen valtoimenaan, mutta tietoisuus on se asia, joka saattaa sen paremmin tasapainoon.
 
Samaan aikaan kun sanon, että on tilastollisesti vähemmän rikollisuutta useimmissa paikoissa kuin 15 vuotta sitten, on kuitenkin suurempi potentiaali ns. katastrofaaliseen rikollisuuteen, terrorismin tyyppisiin hyökkäyksiin. Ja terroristit, ne jotka eivät välitä toisten ihmisten hengistä, jotka tappaisivat suuren määrän ihmisiä oman henkilökohtaisen aatteensa vuoksi – siihen on suurempi mahdollisuus kuin koskaan ennen teknologian ja heidän päättäväisyytensä vuoksi.
 
Niinpä tavallaan roikkuu jatkuva pelkopilvi, erityisesti teillä, ja teillä netissä kuuntelevilla, koska voitte tuntea sen. Voitte aistia sen. Se on melkein: "Milloin jotain pahaa tapahtuu? Milloin pohja putoaa?" Tunnette sen ikään kuin vatsakuopassa tai joskus sydämen tai kurkun alueella – "Mitä seuraavaksi?"
 
Se on vaikea tapa elää – murehtia jatkuvasti, mitä seuraavaksi, ja pyydän teitä vetämään vain syvään henkeä ja elämään omaa elämäänne parhaan kykynne mukaan ja mahdollisimman tietoisesti. Edes yrittämättä estää niitä, joilla on omat poliittiset, uskonnolliset tai taloudelliset agendansa, ja elämään omaa elämäänne ruumiillistuneen mestarin korkeimmassa muodossa. Se vaikuttaa eniten tällä planeetalla. Se lisää tietoisuustekijän, mikä puuttuu hyvin monista paikoista.
 
Kuten olen sanonut uudestaan ja uudestaan, suurin asia minkä voitte tehdä tämän planeetan hyväksi – itse asiassa tämän universumin, koko luomakunnan hyväksi – on olla se mestari, mikä todella oikeasti olette.
 
Vedetäänpä siis syvään henkeä tälle.
 
Voisimme jatkaa ja jatkaa, mutta pointtini tässä on: totta vai havainto. On todella monia havaintoja. Kun todella aletaan katsoa asiaa, havainnot eivät välttämättä sovi todellisuuteen. Mutta luullakseni voitaisiin sanoa, että kaikki on havaintoa riippumatta siitä, mitä se on.
 
Niinpä pyydän teitä katsomaan omia havaintojanne – havaintoanne maailmasta, havaintoanne paikastanne maailmassa, havaintoanne valaistumisesta, havaintoanne siitä, mitä valaistumisen, ruumiillistuneen valaistumisen salliminen vaatii. On edelleen paljon havaintoja, että teidän on tehtävä kovasti töitä tai kärsittävä, että se on syvälle juuttuneena tuohon pikku huoneeseen, melkein kuin pikkuruiseen kaappiin ihmistietoisuuden talossa. Pikkuruisessa kaapissa joka on sullottuna sivuun, on ovessa sana "valaistuminen" hädin tuskin luettavissa. Ja tuossa pikkuruisessa varastossa on valaistumisen tai tietoisuuden perusta. Se on myös hyvin lähellä paljon, paljon suurempaa huonetta nimeltään filosofia. Mutta tässä pikkuruisessa, sivuun sysätyssä kaapissa on tietoisuus valaistumisesta – mitä se on.
 
Olemme kokoontumisissamme ja työpajoissamme pelanneet aiemmin peliä, missä sanon: "Mitä valaistuminen on?" Ja tehtyäni sitä monta vuotta lopetin tuon kysymyksen esittämisen, koska ei ollut hyviä vastauksia. Ei … No, oli joitain huonoja vastauksia, mutta erittäin harvoja hyviä vastauksia. Ja perimmiltään oikea vastaus on, että se on tunne. Valaistumista ei voi oikeastaan määritellä. Luullakseni voitaisiin määritellä valaistumisen nettotulos, se mitä ihmisosa saa – parempi elämä, terveempi keho, enemmän onnellisuutta, vaikka onnellisuus on todella huono havainto. Voisin sanoa joitain hassuja asioita onnellisuudesta.
 
Mutta koko tässä valaistumisjutussa on kyse myös havainnosta, siitä havainnosta, mitä teidän täytyy tehdä. Tässä piilotetussa pikkukaapissa on muutama tunnettu mestari, jotka ovat saavuttaneet valaistumisen, mutta heidän tarinansa eivät ole kovin hyviä, kuten olemme puhuneet. Ne olivat täynnä kärsimystä. Ne olivat täynnä vastoinkäymisiä, yksinäisyyttä, ahdistusta ja lopussa oli – kenties voitaisiin sanoa – täydellinen romahdus tai kuolema. Ei kovin hyvä havainto.
 
Pyydän teitä katsomaan tuota totuutta ja havaintoa todellisuudesta. Pyydän teitä katsomaan sitten sitä tunnetta, mikä teillä on valaistumisesta. Tämä on asia, mikä on kaikkien muiden asioiden yläpuolella teidän useimpien elämässä. Tärkein asia, syynne tulla tälle planeetalle. Mutta kuitenkin siitä on edelleen kummallinen havainto – havainto, miten kovasti teidän on tehtävä työtä ja kaikkia filosofisia, uskonnollisia ja henkisiä opintoja päästäksenne siihen ja hyvin usein keskeneräisyyden, täyttymättömyyden, tyytymättömyyden tunne tai tunne, ettei tiedä vastausta, havainto, että jokin on edelleen pielessä, on edelleen jotain, mitä ette ole selvittäneet.
 
Monet teistä menevät illalla sänkyyn sanoen: "On edelleen jotain, mitä en tajua", kuin tämä olisi testi tai jonkinlainen sokkelo, minkä läpi teidän täytyy päästä. Sanotte edelleen itsellenne: "Mitä se on? Mitä se on? En ole aivan vielä perillä." On päiviä, jolloin tunnette ns. edistyvänne vähän, mutta hyvin usein sanotte: "Mitä en tee oikein?"
 
Se mitä ette tee oikein, on valaistumisen ajatteleminen – havaintonne valaistumisesta, havaintonne siitä, mitä täytyy tehdä ja millainen olette valaistuneena.
 
Rakkaat ystäväni, teidän ei oikeasti tarvitse tehdä mitään muuta kuin sallia. Mutta se on luultavasti yksi vaikeimmista asioista ihmiselle, koska on suuri taipumus sanoa: "Minun täytyy jatkaa kovaa yrittämistä. Minun täytyy tehdä jotain, kuten meditoida tai laulaa mantraa tai valella itseni öljyillä" tai jokin asia toisensa jälkeen. Ihmistietoisuudessa on osa, mikä ei voi hyväksyä, että voitte vain sallia valaistumisen. Teidän ei tarvitse pakottaa sitä. Teidän ei tarvitse tehdä töitä sen eteen. Ei ole mitään valta/voimapeliä.
 
Teidän ei tarvitse puskea sitä. Teidän ei tarvitse painia sen kanssa. Se ei ole mitään, minkä demonit tai pimeys tai edes saatana estää teiltä. Pimeys, teidän pimeytenne itse asiassa toivoo, että sallitte sen, koska se vapauttaa tuon pimeyden. Se vapauttaa tuon kärsimyksen ja tuon syvän sisäisen haavan.
 
Siis havainto ja totuus, havainto ja totuus valaistumisesta. Kuten ylösnousseet mestarit sanoisivat, havainto valaistumisesta on hyvin kaukana totuudesta, totuus valaistumisesta on hyvin lähellä juuri tässä ja nyt.
 
Okei, vedetään syvään henkeä. Siirrytään eteenpäin.
 
Toinen kysymys – mitä olette löytäneet?
 
Tämä on viimeinen kanavointimme, kokoontumisemme Löytäminen-sarjassa. Niinpä kysymys tänään on – Linda taas mikrofonin kanssa – mitä olette löytäneet tämän sarjan 11 osassa? Ja tarvitsen fläppitaulua täällä, jos voisitte. Mitä olette löytäneet? Ja Linda, kuka tahansa.
 
Meillä on ollut tämä Löytäminen-sarja. Tavallaan te valitsitte nimen, en minä. Mitä olette löytäneet? Ja se voi olla jotain onnellista tai surullista, hyvää tai huonoa – kuten sanottaisiin – sillä ei ole merkitystä. Mutta mitä olette löytäneet itsestänne? Kiitos, herrat (Larrylle ja Sartille, jotka toivat fläppitaulun) Carol Merrill (visailuohjelman isäntä) ja hänen apurinsa. Hyvä. Ole hyvä.
 
Mitä olet löytänyt, Edith?
 
EDITH: Olen saanut monia erinomaisia muistutuksia siitä, että minä olen mitä olen, olen olemassa ja olen luova suuri mestari.
 
ADAMUS: Kuulostaa hyvältä. Mitä se merkitsee? (Vähän naureskelua) Tuodaanpa se suppiloon. Tiivistetään se ja anna minulla alle kymmenen sanaa. Mitä olet löytänyt?
 
EDITH: Minä olen mitä olen.
 
ADAMUS: Hyvä. Ja olet löytänyt sen?
 
EDITH: No, olen saanut muistutuksia. Olemme työstäneet sitä ikuisuuden.
 
ADAMUS: Kyllä, niin olemme! (Naurua) Voi kyllä! Mistä tuo muistutus tuli?
 
EDITH: Sinulta. (Lisää naureskelua)
 
ADAMUS: Tuliko se sinulta?
 
EDITH: Kyllä.
 
ADAMUS: Heräsitkö koskaan keskellä yötä ja sanoit: "Joo! Tajuan sen viimeinkin."
 
EDITH: Ei, nukun erittäin hyvin öisin.
 
ADAMUS: Okei. (Vähän naureskelua) Kokeillaanpa tätä eri kulmasta. Oletko koskaan ajanut autoa katua pitkin ja tiellä keskellä päivää yhtäkkiä todennut: "Tajuan sen! Minä olen mitä olen."
 
EDITH: No, tiesin se jo.
 
ADAMUS: Ai jaa. Okei, hyvä. Ja mitä löysit elämisestä tänä vuonna?
 
EDITH: (huokaisten) Liikaa puhuttavaksi tässä.
 
ADAMUS: Okei. (Adamus naureskelee) Yksi asia?
 
EDITH: No, tota … (hän pitää tauon)
 
ADAMUS: Ole varovainen. Olet "Mestarin muistelmia" –kirjassani. (Adamus naureskelee) Edith, olet ikoni.
 
EDITH: Olen kuin David. En halua mennä vessaan.
 
ADAMUS: Aivan. Voisimme mennä sinne yhdessä, jos haluat. (Adamus naureskelee ja joku yleisöstä nauraa) Edith, olet ikoni, kyllä.
 
EDITH: Sain vain hyviä muistutuksia. Minä … hmm … koska en tiedä, mitä kertoa … tarkoitan, etten voi sanoa "en tiedä". Katsotaanpa, hmm … minä vain …
 
ADAMUS: Hoipertelemme tuolla näppärällä reunalla. (Naurua)
 
EDITH: Se tuo …
 
ADAMUS: Hoipertelemme.
 
EDITH: Iloa.
 
ADAMUS: Iloa, kiitos. Olin juuri sanomassa: "Sano mitä tahansa!" (Lisää naurua) Tämä on hyvin, hyvin tosi toteamus. Silloin kun mestari epäilee, kun mestari ei pysty enää ajattelemaan, hän teeskentelee. Keksi mitä tahansa. Sano mitä tahansa. Iloa. Rakastan sitä, kiitos.
 
Tuntuuko hyvältä sanoa "iloa"?
 
EDITH: Kyllä. Kyllä!
 
ADAMUS: Kiitos! Näetkö, miten helppoa se on. Kaksi sanaa. Paljon iloa. Okei. (Hän huokaa ja kirjoittaa taululle) "Paljon iloa (paljon puhetta)". Okei. (Muutama naurahdus) Hyvä. Olet kirjassani. Muutan kyllä nimet. Joo, mutten sinun nimeäsi. (Adamus naureskelee)
 
Hyvä. Seuraava. Mitä löysit tänä vuonna?
 
SHAUMBRA 1 (nainen): Hei. Löysin sieluni.
 
ADAMUS: Ai jaa, missä se oli?
 
SHAUMBRA 1: Hah, hah, hah. Aloin yhdistyä sen kanssa ja sitten yhtenä päivänä yhtäkkiä oivalsin, tunsin, että olin nukkunut koko elämäni …
 
ADAMUS: Ahaa, joo, joo.
 
SHAUMBRA 1: … ja tunsin herääväni.
 
ADAMUS: Joo, kumpikin on totta. Kyllä, kyllä.
 
SHAUMBRA 1: Tiedäthän, aloin aistia elämää.
 
ADAMUS: Mitä kieltä sielusi puhuu sinulle? Espanjaa tai ranskaa? (Nainen naureskelee)
 
SHAUMBRA 1: Ei.
 
ADAMUS: Useimmat sielut puhuvat nimittäin ranskaa. Olen vähän ennakkoasenteinen.
 
SHAUMBRA 1: Se on enemmän tunne.
 
ADAMUS: Tunne.
 
SHAUMBRA 1: Se on enemmän aistimus.
 
ADAMUS: Okei, kyllä.
 
SHAUMBRA 1: Se on enemmän tietämistä.
 
ADAMUS: Joo, joo.
 
SHAUMBRA 1: Ja sitten tavallaan olen hengittänyt sieluani kehoon enemmän ja enemmän ja enemmän ja tunnen alkavani integroitua ja olen todella hyvin innostunut. Yhtäkkiä minusta tuntuu, että voin nähdä valoa tunnelin päässä ja on mahdollista, että valaistun tässä elämässä.
 
ADAMUS: Joo.
 
SHAUMBRA 1: Ja tiedäthän, minä …
 
ADAMUS: Mikä estäisi sinulta sen? Sanot "valoa tunnelin päässä", mutta tiedätkö mitä?
 
SHAUMBRA 1: Mitä?
 
ADAMUS: Se on …No, se ei ole juna, mutta on kenties uusi tunneli ja uusi valo sen jälkeen. Kenties tuo valo on vain katuvalon tyyppinen valo.
 
SHAUMBRA 1: En usko.
 
ADAMUS: Oletko varma?
 
SHAUMBRA 1: Voi, olen varma. (Nainen naureskelee)
 
ADAMUS: Koska emmekö ole käyneet tämän läpi … me. Etkö ole käynyt tämän läpi aiemmin? Paljon valoa tunnelin päässä, paljon lähestymistä, mutta …
 
SHAUMBRA 1: En ole koskaan kokenut tätä aiemmin.
 
ADAMUS: Okei, pidän tavastasi sanoa sen. Rakastan tuota intohimoa. Pysäytit minut.
 
SHAUMBRA 1: Joo.
 
ADAMUS: Kyllä.
 
SHAUMBRA 1: Ja haluan todella käyttää tämän tilaisuuden ja kiittää sinua, koska sinä …
 
ADAMUS: Olen tehnyt hyvin vähän.
 
SHAUMBRA 1: Ei, todella olet! Olet oikeasti opastanut minua tämän läpi ja kiitos sinun, alan …
 
ADAMUS: Voi jukra! Sinä teet kaiken. (Naurua, kun hän näyttelee hyvin vaatimatonta)
 
SHAUMBRA 1: Siis, eikä vain …
 
ADAMUS: Voi, kyse on täysin sinusta!
 
SHAUMBRA 1: Ei vain minusta.
 
ADAMUS: En voi ottaa siitä mitään ansioita.
 
SHAUMBRA 1: Niin kuin monet shaumbrat.
 
ADAMUS: Palkinto! (Adamus teeskentelee antavansa itselleen palkinnon, naurua)
 
SHAUMBRA 1: Meitä on joko joukko ja alamme …
 
ADAMUS: Voi, se on ok. Sinun ei tarvitse sanoa enempää. (Lisää naurua)
 
SHAUMBRA 1: Joka tapauksessa.
 
ADAMUS: Okei, Adamus. (Hän kirjoittaa taululle "Adamus", yleisö taputtaa)
 
SHAUMBRA 1: (naureskellen) Kiitos.
 
ADAMUS: Kiitos.
 
SHAUMBRA 1: Voinko saada halauksen sinulta?
 
ADAMUS: Toki! Jotain muuta?
 
SHAUMBRA 1: Oi, oi-joi.
 
ADAMUS: Suukko, suukko. (He halaavat) Kiitos. Hyvä. Meidän täytyy … Mestari nauraa. Meidän täytyy nauraa, täytyy nauraa. Hyvä.
 
Seuraava, sama kysymys. Mitä olet löytänyt tänä vuonna? Hyvää, huonoa, rumaa, mitä tahansa. Mitä olet löytänyt?
 
SUE: Halusin kertoa tarinan tänä aamuna peilin edessä ja osa minusta sanoi: "Haluan olla rokkitähti, aivan kuin Edith."
 
ADAMUS: Joo!
 
SUE: Tiedäthän. (Naurua ja vähän taputuksia) Ja …
 
ADAMUS: Katso, mitä olet luonut itsellesi, Edith. Tällä hetkellä ihmisiä ympäri maailmaa katselee sinua ja he rakastavat sinua. Olen tosissani. He rakastavat sinua, Edith, koska edustat hyvin monia – kysymykset ja vaarat, mutta kuitenkin läpimurrot ja kaunis viattomuus tästä heräämisestä. He näkevät, mitä käyt läpi, ja he ovat nähneet uurtamasi uran. Olet siis todella ikoni ja rokkistara, kyllä. (Vähän taputuksia)
 
SUE: Silloin tuli vastaus, että minä olen.
 
ADAMUS: Minä olen.
 
SUE: Minä olen.
 
ADAMUS: Kyllä.
 
SUE: Minä olen.
 
ADAMUS: Hyvä.
 
SUE: Ja se on kuin …
 
ADAMUS: Oletko tuntenut oikeasti sen tänä vuonna?
 
SUE: Kyllä, kyllä. Ja nauroin ja se oli kuin "kyllä, tajuan sen".
 
ADAMUS: Joo, hyvä.
 
SUE: Tajuan sen.
 
ADAMUS: Koska on "minä olen mitä olen". (Hän sanoo sen vaisusti)
 
SUE: Häh, mitä. Ei.
 
ADAMUS: Ja sitten on "minä olen!!" Ja silloin haluat sanoa sanat, ei koska ne ovat epämiellyttäviä, vaan se on kuin "Vi- …! (Naurua) Jessus! Miksei minulle kerrottu tätä aiemmin?!! Minä olen!" Ja sitten yhtäkkiä tämä koko nauhoitus ikään kuin soi äänennopeudella mielesi läpi kehoon. Ja sinä tavallaan sanot: "Voi! Muistan, kun Adamus oli kimpussani omalla äänelläni puhumisesta, sanomisesta "Käsken sinua palvelemaan". Pidin sitä silloin typeränä ja nyt tajuan sen. Ja muistan, kun Adamus sanoi: "Olen olemassa" ja pidin sitä kaikkien aikojen tyhmimpänä asiana. Koirani on olemassa ja minä sanon "olen olemassa". Nyt tajuan sen!"
 
SUE: Olen olemassa.
 
ADAMUS: "Tajuan sen!"


SUE: Joo.
 
ADAMUS: Kyllä.
 
SUE: Ja on kiva huutaa autossa. (Lisää naureskelua)
 
ADAMUS: Niin on, niin on. Erinomaista. Okei, kaksi vielä. Mitä löysit tänä vuonna? Ole hyvä.
 
KERRI: Löysin … Löysin, että minulla on merkitystä, että voin rakastaa itseäni enkä tarvitse mitään itseni ulkopuolelta.
 
ADAMUS: Maaakyoa!
 
KERRI: Mitä?!
 
ADAMUS: Makyoa.
 
KERRI: No, on se parempi kuin "en tiedä". (Naurua) Keksin jotain!! (Naurua ja taputuksia)
 
ADAMUS: Löysit, miten kierretään kysymykseni. Se on hyvä juttu.
 
KERRI: Minä, minä …
 
ADAMUS: Siis (kirjoittaen taululle) "Adamus x 2". Kertaa kaksi. Olet löytänyt. Hienoa, ja se on saavutus.
 
KERRI: Mikä oli saavutus?
 
ADAMUS: Minun kiertämiseni. Sen sijaan että sanoit "en tiedä" ja jouduit menemään vessaan.
 
KERRI: En tee sitä uudestaan. Otin niin paljon paskaa naisilta.
 
ADAMUS: Kyllä.
 
KERRI: He olivat pettyneitä minuun.
 
ADAMUS: Joo, ei ole tarkoitus leikkiä sanoilla, mutta kyllä. (Naurua) Joo, hyvä. Löysit siis, miten ainakin …
 
KERRI: Ainakin.
 
ADAMUS: … seistään mestarin edessä. Sinäkin olet kirjassani.
 
KERRI: Ai oikeasti?
 
ADAMUS: Joo, joo.
 
KERRI: Suosikkisi, mitä?
 
ADAMUS: Kyllä. Voi, en sanonut … (Lisää naurua)
 
KERRI: Se on vale. Älä valehtele.
 
ADAMUS: Panit minut sanomaan sen.
 
KERRI: Aivan, aivan.
 
ADAMUS: Ymmärsit, miten seistään mestarin edessä.
 
KERRI: Helvetti, joo.
 
ADAMUS: Kyllä, ja siksi …
 
KERRI: Pidän puoleni sinua vastaan.
 
ADAMUS: Ja siksi puolustat itseäsi.
 
KERRI: Kyllä.
 
ADAMUS: Kyllä. Voinko olla hyvin rehellinen?
 
KERRI: Voi luoja, joo, se on ok.
 
ADAMUS: Voi luoja, heidän pitäisi vain sanoa "ei". Olet oppinut – ja opettelet edelleen, harjoittelet edelleen – mutta olet oppinut puolustautumaan tuota kakaramaista pikkutyttöä vastaan …
 
KERRI: (kuiskaten) Voi, haista vittu. Okei, mutta kyllä, kiitos.
 
ADAMUS: … sisälläsi. Ja olet oppinut, ettet anna tuon aspektin juoksuttaa sinua …
 
KERRI: Käskin sitä matkalla tänne pitämään - p.t.k. Sanoin sen.
 
ADAMUS: Voit sanoa sen ääneen.
 
KERRI: Pidä turpasi kiinni jo.
 
ADAMUS: Kiitos.
 
KERRI: Se ei ole minun.
 
ADAMUS: Ei, mutta …
 
KERRI: Eikö?
 
ADAMUS: Mutta sen sinulta vaati lopultakin sanoa: "Ei enää, minä olen" ja olla antamatta tuon pienen, pilalle hemmotellun ja erittäin loukkaantuneen pikkukakaran jatkaa elämäsi pyörittämistä.
 
KERRI: Okei, kiitos.
 
ADAMUS: Kiitos. (Vähän taputuksia) Mutta eikö tunnu hyvältä …
 
KERRI: Kyllä!
 
ADAMUS: … sanoa …
 
KERRI: Tiesin olevani kakara ja pilalle hemmoteltu. En …
 
ADAMUS: Ei, ei, ei, ei. Lopeta. Sinä et ole.
 
KERRI: En ole enää.
 
ADAMUS: Se on totta.
 
KERRI: Tiesin, että …
 
ADAMUS: Tuo aspekti joka pyöritti elämääsi – tuo pilalle hemmoteltu pikkukakara – pelkäsi itse asiassa helvetisti elämää ja mitä seuraava hetki toisi. Se pelkäsi olla yksin, mutta sillä oli kuitenkin aina kurjaa monien muiden seurassa …
 
KERRI: Jeesus Kristus, anna tulla vaan. Päästä se kaikki ulos. (Naurua)
 
ADAMUS: Jeesus on jossain muualla tänään. Hän hoitaa toista asiaa. Olet vain sinä ja minä.
 
Mutta oli varsinainen löytö sanoa viimeinkin: "En tarvitse sitä enää." Ja ystäväni, elämässänne ei ole toisia ihmisiä, jotka tekevät teidät hulluksi – se olette te itse. Se ei ole perheenjäsenet tai ystävät. Se olette te ja te teette itsenne hulluksi.
 
Ja ensinnäkin, vaatii tiettyä selkeyttä tunnistaa, että "sinä" on monia, monia asioita, monia, monia aspekteja, että "sinä" ei ole vain tuo sumuinen, tavallaan iso kaikkien eri tunteiden, tuntemusten, ajatusten ja ohjeiden sotku, että teissä on monia eri puolia tai säteitä, mutta älkää antako minkään puolen tai säteen – erityisesti jos se on toimimaton säde – pyörittää koko show'ta. Vasta sitten löydätte, että te pyöritätte show'ta joka tapauksessa.
 
No niin, sinulla on valtavaa päättäväisyyttä, valtavaa draivia ja jääräpäisyyttä ja käytät sitä lopultakin etkä anna tämän aspektin käyttää sitä. Ja silloin asiat elämässäsi muuttuvat, rakas ystäväni. Voit puhua siitä, ettet kenties tee elämäsi intohimoa, sitä mitä todella haluat tehdä ihmisten kanssa yltäkylläisesti, koska olet antanut tuon pikku kakaran pyörittää asioita. Ei enää.
 
KERRI: Tiedätkö, miten monet naiset täällä sanovat: "Lopultakin hän sanoi tuolle pahasisuiselle ämmälle sen, mitä olen halunnut sanoa!"
 
ADAMUS: (nauraen) No, miehet myös. (Naurua)
 
KERRI: Joo, juuri niin! Lopultakin!
 
ADAMUS: Mutta vielä enemmän miehet, luulisin.
 
KERRI: Voi no, he …
 
ADAMUS: Lakatkaa nyökyttelemästä, hyvät herrat. (Lisää naureskelua) Hyvä, erinomaista, kiitos. Voi, joitain läpimurtoja täällä.
 
KERRI: Kiitos.
 
ADAMUS: Kyllä. Viimeinen vastaus. Mitä löysit?
 
CAROL: Yhdentymisen.
 
ADAMUS: Yhdentymisen. Hyvä, pidän siitä. Ja mitä löysit siitä? Mikä yhdistyi?
 
CAROL: Siis kuvana, jos olisi kaksi polkua ja ne yhdistyvät – ihmisosani toisella ja muu osani toisella. Polut yhdistyvät. Ensimmäisenä tulet tietoiseksi, että on toinen polku, mutta sitten tiedostat, että ne yhdistyvät. Eikä tarvitse mennä tuolle toiselle polulle … ne yhdistyvät. Nyt ne ovat hyvin lähellä, niin lähellä, että voi pitää kädestä toisella polulla olevan kanssa.
 
ADAMUS: Kyllä!
 
CAROL: Se on upeaa!
 
ADAMUS: Kyllä!
 
CAROL: Ja ensin piditte kädestä tuossa ulottuvuudessa. Mutta nyt kuljet ihmisenä. Tavallaan "pidät kädestä minua, joka kulkee täällä maan päällä". Näin lähellä se on. Siis pointtina on, että se on täällä, ja niinpä kun sanot "rentoudu", se ei ole kuin: "Okei, sinun on tehtävä jotain, plaa, plaa, plaa …"
 
ADAMUS: Aivan. Voi, on taipumusta ajatella niin.
 
CAROL: Ai jaa!
 
ADAMUS: Joo, joo.
 
CAROL: On paljon stressiä, mutta sanot vain: "Ei, se on luonnollista. Pidätte jo kädestä. Mikä on siis ongelma? Saavutte tuohon pisteeseen yhdessä."
 
ADAMUS: Kyllä. Kysymys: milloin aiotte lakata pitämästä kädestä ja rakastelette?
 
CAROL: Joo! Sen haluan tietää. Mutta sitten mieli! Mieli! (Adamus naureskelee) Jos aloitan sen enkä rentoudu, niin mieli: "Mitä minun täytyy tehdä? Miten teen sen? Miksi en rakasta itseäni? Miksi en ole jo valaistunut?" Ja sitten: "Olet jo valaistunut." Olen tavallaan: "Ok, ok, mutta milloin se toteutuu täällä maan päällä?" Mutta älä puske, joten.
 
ADAMUS: Luulen, että se on toinen luku Mestarin muistelmissani.
 
CAROL: Luku? Se on kokonainen kirja!
 
ADAMUS: Tiedäthän: "Kädestä pitämisestä rakasteluun".
 
CAROL: Kyllä!
 
ADAMUS: Ja tuon suuren askeleen ottaminen, salliminen.
 
CAROL: Kyllä.
 
ADAMUS: Puhun tietysti itsensä rakastamisesta.
 
CAROL: Itsensä, juuri niin.
 
ADAMUS: Ja voit pitää kädestä pitkän aikaa, mutta jonkin ajan kuluttua se on kuin "pus kii", tiedäthän.
 
CAROL: Joo, se on "pus kii!"
 
ADAMUS: Pelkkää puhetta, ei toimintaa, joo.
 
CAROL: Okei! (He nauravat)
 
ADAMUS: Pelkkää ajattelua, ei integroitumista.
 
CAROL: Miten olisi ainakin pussaaminen?!
 
ADAMUS: Kyllä, kyllä.
 
CAROL: Jotain!
 
ADAMUS: Hyvä.
 
CAROL: Joo.
 
ADAMUS: Erinomaista. Rakastan tätä. Rakastan tätä tarinaa. Hyvä.
 
Kolmas kysymys – mitä olisitte toivoneet löytävänne?
 
Okei, seuraava kysymys, ja tämä on johdatteleva kysymys – johdattelee teitä ja seuraavaan osaan. Mitä olisitte toivoneet löytävänne, mutta ette löytäneet? Mitä olisitte toivoneet löytävänne, mutta ette löytäneet? Hmm, aha.
 
JANE: Aha.
 
ADAMUS: (kuiskaten) Keksi jotain. Teeskentele. (Vähän naureskelua)
 
JANE: Olisin halunnut löytää aiemmin sen, mitä löysin.
 
ADAMUS: Joo, pidän tästä. Pidän tästä. Kyllä, tavallaan zen-mäistä. Joo, kyllä. Halusit löytää … Miten paljon aiemmin?
 
JANE: Elämiä sitten. (Adamus naureskelee)
 
ADAMUS: Miksi?
 
JANE: Koska olisin nauttinut elämästä paljon enemmän.
 
ADAMUS: Ahaa!! Rakastan tätä. Rakastan tätä. Lämmitit Cauldren sydäntä. Hänellä on kuitenkin suuri syylä sen päällä. (Muutama naurahdus) Kyllä. Ei siksi, että on kilpailua, että yrität lyödä toiset valaistumisessa tai mitään, vaan olisit voinut vain nauttia elämästä vähän enemmän.
 
Itse asiassa tulet katsomaan taaksepäin ja sanot: "No, se oli tavallaan hauskaa, kaikki nuo hullut asiat, kaikki nuo kahjot hetket ja kaikki stressi ja pelko." Mutta kieroutuneella tavalla se oli tavallaan hauskaa, muuten et olisi tehnyt sitä. Joo.
 
JANE: Totta.
 
ADAMUS: Totta. Mutta joo, tietyssä pisteessä siitä tulee vanhaa. Siitä tulee tylsää.
 
Osa … Ihmiselämä tarjoaa hyvin paljon, mutta osa haastetta on, että sillä on taipumusta joutua malleihin, uriin ja toistaa itseään uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Ja sitten ihmiset sanovat: "En tiedä, miten pääsen ulos. En tiedä." Ja sitten he vain odottavat eikä mitään muuta tapahdu, paitsi muodostuu suurempi ura. Ja vaatii erittäin rohkeaa, urheaa, pöyristyttävää ja uskaliasta ihmistä sanomaan: "Ei enää. Ei enää. Olen valmis sen osalta."


Sanotte "ei enää", mutta sitten tapahtuu outo asia ja ihmisitse, pikkuitse tulee sisään ja sanoo: "No, nyt minun on tehtävä jotain." Ei, olette jo tehneet sen sanomalla "ei enää". Silloin kun todella tarkoitatte sitä, kun todella oikeasti tarkoitette sitä – "ei enää" – se muuttaa koko tietoisuusmääränne, sen tietoisuusmäärän mitä pystytte hyödyntämään ja käyttämään jokapäiväisessä elämässänne. Se on kuin suuri magneetti, joka vetää puoleensa energiaa. Se tuo energiaa, mikä automaattisesti muuttaa kaikki nuo asiat elämässänne.
 
Monta kertaa pieni ihminen sanoo: "Joo, mutta se ei tapahtunut naps! tuosta vaan." No, ei. Joskus se tapahtuu armollisesti. Joskus paljon muita energioita monissa muissa ulottuvuuksissa ja myös monia muita ihmisiä on järjesteltävä. Mutta todellinen mestari vetää syvään henkeä ja sanoo: "Työni on tehty. Minulla on syvä sitoutuminen. Sanoin "ei enää" ja siksi odotan, että kaikki muuttuu, eikä minun tarvitse tehdä mitään muuta kuin nauttia elämästäni."
 
JANE: Joo.
 
ADAMUS: Siis upeaa. Kyllä, ole hyvä ja nauti elämästäsi.
 
JANE: Kyllä, kiitos.
 
ADAMUS: Ehdottomasti, kiitos. (Taputuksia)
 
Mitä olisit toivonut löytäväsi tässä Löytäminen-sarjassa? Koska sinulla on vielä tilaisuus. Meillä on 47 minuuttia jäljellä sen löytämiseen. Mitä olisit toivonut löytäväsi? (Seuraava henkilö irvistää, kun Linda antaa hänelle mikin) Hän on vain viestintuoja mikrofonin kanssa.
 
Voisinko pysäyttää hetkeksi, koska aioit ajatella liikaa tässä. Voisitteko vain tuntea energiaa hetken? Se melkein kihelmöi. Se on hyvin kaunista, hyvin todellista täällä ja toivottavasti myös kaikilla katselijoilla. Joo, okei.
 
SUSAN: Toivon, että olisi löytänyt vapauteni aiemmin.
 
ADAMUS: Vapauden, hmm. Ja mitä olisi tehnyt sillä, jos olisit löytänyt?
 
SUSAN: Kaikkea. (He naureskelevat)
 
ADAMUS: Hyvä. Onko jotain syytä, miksi se vei näin kauan?
 
SUSAN: Vanhat tarinat, vanhat mallit, vanhat tavat, vanhat …
 
ADAMUS: Vanha paska.
 
SUSAN: … kahleet, jotka ostin edelleen.
 
ADAMUS: Myös monista muista ihmisistä huolehtiminen.
 
SUSAN: Joo.
 
ADAMUS: Joo, joo, joo. Se on vaikea rasti, monista muista ihmisistä huolehtiminen. Sitä kutsutaan "viivytetyksi valaistumiseksi". "Odotan, kunnes kaikista muista on huolehdittu." No, tuollaisella havainnolla vedätte ainoastaan elämäänne lisää tarvitsevia ihmisiä. Ja huolehditte monista muista ihmisistä ja todella viivytätte tai lykkäätte tai mitä tahansa, omaa valaistumistanne. Ja perimmiltään sitä valaistuminen on – vapautta. Viittaan korkeampaan itseen tai kultaiseen enkeliin tai mihin tahansa – se on oikeasti vain vapaa Itse, ja ihmisitse on tavallaan pikkuitse, vangittu itse. Ja hassu asia on, että voitte olla kumpikin vain vetämällä syvään henkeä ja valitsemalla.
 
Mutta useimmat ihmiset eivät tee sitä. He eivät vedä syvään henkeä. He ajattelevat sitä. He ajattelevat ja sitten haluavat harkita: "No, katsotaanpa. Pikkuihmisitseni, vapaa Itsen- …" He joutuvat tähän mielen hetteikköön eivätkä koskaan tee sitä. He ajattelevat tehneensä.
 
Minulle on tullut tässä elämässä shaumbra-kokoontumisiimme ihmisiä, jotka ovat edellisissä elämissä luulleet tehneensä valinnan. Ja sitten he ovat vihaisia minulle, koska he sanovat: "No, sitä ei tapahtunut. Se ei toiminut." Ja – yksi luku Mestarin muistelmissani – itse asiassa he eivät koskaan tehneet valintaa.
 
"Ai jaa", he sanovat. "Kyllä tein valinnan. Tein yltäkylläisyysvalinnan." Ei, ajattelit yltäkylläisyyttä ja uneksit vähän yltäkylläisyydestä. Mutta havaintosi oli, että kaikilla muilla oli rahaa ja sinulla ei ollut etkä ollut vapaa ja he käyttivät hyväkseen sinua. Et siis koskaan tehnyt valintaa. Ajattelit sitä ja tavallaan ajattelit, miten kivaa se olisi, mutta sitten lähdit ulos mysteerikoulun ovesta, luokan ovesta – mikä tahansa se olikin – ja palasit takaisin vanhoihin tapoihisi.
 
Siis vapaus – se tulee tuon valinnan tekemisen myötä.
 
SUSAN: Mm hmm.
 
ADAMUS: Joo.
 
SUSAN: Joo.
 
ADAMUS: Niinpä olen iloinen, että olet … On vaikea antaa muiden ihmisten mennä. Todella vaikeaa ja ymmärrän sen oikeasti. Saada heidät ottamaan vastuu omasta elämästään. Ja sinä olet – sinä, te kaikki – olet ollut niin ohjelmoitu tarpeeseen huolehtia toisista ja tietysti pitämään huolta ensin tosista. Se on hyvin, hyvin vanha, mutta voimakas dynamiikka tällä planeetalla. Ja on syyllisyyden tunnetta, kun sanotaan: "Ei, vaan pidä huolta itsestäsi. Kuluta rahat itseesi. Ota aikaa itsellesi. Rakasta itseäsi." Ja sitten tulee tämä välitön ajatus: "Joo, teen sitä vähän enemmän kuin ennen." Ei, vaan tavallaan se on, että teet sen täysin tai unohdat sen, koska muuten olosi on aina kurja. Yrität huolehtia toisista, yrität huolehtia itsestäsi ja epäonnistut kummassakin. Tee se täysin. Kiitos.
 
SUSAN: Joo. Ja nyt paljon uusia asioita alkaa avautua minulle, koska olen tehnyt tuon valinnan ja jättänyt vanhan elämäni. Uusi intohimo kuplii sisälläni ja uusia tilaisuuksia, uusia ovia avautuu, yltäkylläisyyttä. Sain sen tehtyä.
 
ADAMUS: Ja sitten ajatus on: "Miksi en tehnyt tätä aiemmin?"
 
SUSAN: Mm hmm.
 
ADAMUS: "Miksi en tehnyt?" Joo. Ja sitten vaikea kohta on, toinen osa sitä on, että kun alat tehdä sitä, yltäkylläisyyttä, tilaisuuksia ja kaikkea muuta tulee, mutta voi olla vähän yksinäistä, koska suurin osa ihmisistä joiden kanssa olet ollut tekemisissä, ovat edelleen tuossa toisessa ulottuvuudessa, tuossa toisessa tietoisuudessa. On vähän yksinäistä, mutta se muuttuu, kun useammat ja useammat ihmiset vetoavat itseensä oman makyonsa vuoksi ja ymmärtävät, milloin se on todellinen häiriötekijä, ja lopulta sallivat oman vapautensa. Ehdottomasti.
 
Vapaus on edelleen suurin tämän planeetan kohtaama ongelma. Suurin ongelma ja ihmiset puhuvat vapaudesta, mutta hyvin harvat oikeasti ymmärtävät, mitä se on. He luulevat vapautta kyvyksi käydä jossain toisessa kaupassa tai saada tällainen tai tuollainen työpaikka. Se ei ole vapautta. Se ei ole vapautta. Vapaus on itsensä rakastamista, vastuun ottamista itsestä ja vain sallimista. Joo, hyvä. Vielä yksi.
 
Mitä olisit toivonut löytäväsi tänä vuonna, muttet löytänyt?
 
KATHLEEN: (pitäen tauon) Löysin, että kokonaisuuteni on maadoittunut tänne, rakastan itseäni täysin ja annan oman itseni loistaa.
 
ADAMUS: Hyvä. Mitä et löytänyt?
 
KATHLEEN: Niinpä en …
 
ADAMUS: Mitä olisit toivonut…
 
KATHLEEN: Tantra-kumppanin.
 
ADAMUS: Tantra. Oi, se on hyvä. Joo, tantra-kumppanin.
 
KATHLEEN: Jonkun jonka kanssa jakaa energeettisesti.
 
ADAMUS: Joo. Onko vapaaehtoisia? (Vähän naureskelua) He ovat kaikki liian ujoja. (Adamus naureskelee) Ei, vaan itse asiassa se on erittäin, erittäin hyvä juttu. Nimittäin tässä oli kyse löytämisestä ja … Pääsimme puhumaan kehosta ja biologiasta, kumppanin saamisesta jakamaan sen – uskomatonta.
 
Siis osa ongelmaa – kuten juuri sanoin - on yksinäisyys, vähän sitä, koska ei ole vielä paljon olentoja, jotka ovat valmiita. Seksissä on hyvin paljon kyse energiaepätasapainosta – valitettavasti – tai puutteellisuudesta. Mutta hyvin usein se ei ole vapaata jakamista. Siihen liittyy hyvin paljon syyllisyyttä. Hyvin monia estoja.
 
Minulla on sinulle kuitenkin kumppani. Minulla …
 
KATHLEEN: Missä?
 
ADAMUS: Hän pitää mikrofonia. (Adamus naureskelee)
 
KATHLEEN: Tiedän sen. Omistan sen.
 
ADAMUS: Hyvä.
 
KATHLEEN: Mutta joo, silti jonkun saaminen fyysisesti lähelle jakamaan sen.
 
ADAMUS: Kyllä, voisit myös saada.
 
KATHLEEN: Rakastan itseäni todella täysin.
 
ADAMUS: Kyllä, se on hyvin tärkeää. Hyvin tärkeää. Ja läpimurto, löytö siinä on, että yksilö voi todella jakaa fyysisellä ja henkisellä tasolla avoimesti ja vapaasti vain, silloin kun hän rakastaa itseään avoimesti ja vapaasti. Hyvä.
 
LINDA: Kathleen siis sanoo, että hän on sinkku ja vapailla markkinoilla. Muuten, hän on Crimson Circlen Facebookissa. (Vähän naureskelua)
 
ADAMUS: (naureskellen) Joo, joku luultavasti aloittaa shaumbra-tantran. Kyllä. Siis kiitos.
 
Vedetäänpä syvään henkeä, kun siirrymme varsinaiseen ytimeen, varsinaiseen …
 
LINDA: Ai jaa.
 
ADAMUS: Linda luuli, että olimme jo valmiita. Ei, ei, ei. Me vasta lämmittelemme. Mennäänpä sen varsinaiseen ytimeen, mitä varten olemme täällä tänään.
 
Kaiko
 
Tämä oli Löytäminen-sarja ja monet teistä löysivät eri asioita, paljon siitä on edelleen älyllistä. Se edelleen leijuu täällä: "Minä olen, minä olen olemassa", mutta te ette ole tunteneet sitä. Ette ole oikeasti kokeneet siihen pisteeseen saakka, että se olisi kuin rakastelua itsenne kanssa. Se olisi kuin fyysinen, henkinen ja älyllinen massaorgasmi. Ja jos ette löytäneet sitä tänä vuonna, no, teillä on vielä noin 36 minuuttia sen tekemiseen.
 
Osa ongelmaa, haastetta on kenties keskinkertaisuus, omahyväisyys ja valaistumisen ajatteleminen sen sijaan, että on intohimoinen siitä. On eräs sana, minkä aion laittaa shaumbra-sanastoon – sana mikä kuulostaa vähän tutulta. Tuo sana on "kaiko", kirjoitetaan tai lausutaan myös "kaiho". Mutta pidän enemmän kaikosta, koska joku tekee pilaa sanasta kaiho ja vääntää sen joksikin. Joo, sinä. (Linda nauraa ja yleisö nauraa) Minun ei tarvitse olla selvänäköinen tietääkseni, että hetken kuluttua hän sanoo: "Eikö se kuulosta kovasti "reiältä"?" (Lisää naurua) Siis pelkästään sinun vuoksesi minun oli keksittävä uusi sana, kaiko.
 
LINDA: Okei-ho. Okei-ho. (Hän kikattaa)
 
ADAMUS: Kaiko. Kaiko on intohimoa. Kaiko on syvää ja merkityksellistä. Kaiko on melkein räjähtävää. Ja monet teistä eivät löytäneet kaikoa kaikista niistä upeista asioista huolimatta, joita ehkä löysitte. Kaiko on tuo intohimo sisällänne, mutta olette sementoineet sen. Olette sinetöineet sen. Olette laittaneet teräsovet sen ympärille. Olette piilottaneet sen. Olette tukahduttaneet sen. Panitte sen matalaksi ja sitten ajattelitte sitä liikaa niin, että se näytti hävinneen.
 
Kaiko on tuo syvä pohjakerros, tuo intohimo mikä menee niin syvälle, että pelkäätte päästää sen ulos (puhuen hyvin intohimoisesti). Kaiko – syvä sisäinen totuus. Se on karjuva leijona, mutta olette oppineet tukahduttamaan sen. Opitte panemaan sen matalaksi, muuttamaan sen maksimissaan kissanpennuksi. Ja sitten sanotte, että olette henkinen, haluatte valaistua, kun koko ajan päädytte keskittymään sellaisiin asioihin, kuin yltäkylläisyys, kumppani, hemmetin terveys ja kaikki muu, koska olette tukahduttaneet kaikon.
 
Olette kätkeneet tämän kaikon, tämän syvän tunteen, koska jos ette olisi tehneet sitä, ette istuisi täällä. Tanssisitte parkkipaikalla kaikkien muiden istuessa täällä. Teillä olisi niin paljon poltetta, intohimoa ja innostusta, että te ette pystyisi hillitsemään sitä, hädin tuskin pystyisitte hillitsemään sen kehoon. Kaiko ajaisi demonit pois mielestänne, aspektit kauas teistä – tuo syvä intohimo. Mutta sen sijaan olette tyytyneet omahyväisyyteen ja keskinkertaisuuteen valaistumisessa.
 
"Otamme muutaman askeleen joka kuukausi matkan varrella. Opimme vähän lisää. Löydämme vähän lisää", ja minä sanon: ei helvetissä. Kyse on tuon intohimon antamisesta tulla ulos, sen antamisesta tulla esiin.
 
Elämässänne ei pitäisi olla mitään tärkeämpää kuin vapautenne ja valaistumisenne. Ei työnne, ei perheenne, eivät lapsenne, ei terveytenne, ei statuksenne, eivät mitkään prenikat rinnassanne. Mikään ei ole tärkeämpää, siihen pisteeseen saakka, että sanon se olevan sellaista, kun ennen mysteerikouluissa otin oppilaita tukasta – mitä en tee täällä – ja pidin heidän päätään veden alla, kunnes he olivat kohta vetämässä viimeisen kerran henkeä tässä elämässä. Sitten vedin heidän päänsä vedestä – tätä pystyi tekemään ennen lakimiehiä. (Naurua) Vedin heidän päänsä vedestä ja sanoin: "Millaista oli haluta hengittää niin epätoivoisesti ja mennä mielen tuolle puolen yrittämättä selvittää, mitä tapahtui ja minkä oppitunnin yritin opettaa? Millaista tuollainen epätoivo oli, tuo päättäväisyys saada henkeä? Se on ainoa asia, millä oli merkitystä." Ja he sanoivat: "Kyllä, vain sillä oli merkitystä. En pystynyt ajattelemaan mitään muuta. Halusin vain hengittää, jotta voin elää." Ja sanoin: "Nyt olet alussa, kaikon ymmärtämisen aivan alussa." Tuon intohimon, tuon karjuvan intohimon, mikä on hyvin syvällä teissä jokaisessa, mutta olette jotenkin onnistuneet kätkemään sen.
 
On annettava teille kunnia sen piilottamisesta niin hyvin. Jonkin joka on niin kaikenkattavaa, joka on niin suurta ja niin karjuvaa. Annan teille kunnian siitä, että olette jotenkin onnistuneet tukahduttamaan sen. Mutta tiedättekö mitä? Se on edelleen siellä. Se on edelleen siellä. Ja se teidän olisi pitänyt löytää tänä vuonna. Tuo karjuva ja huutava intohimo omaa vapauttanne kohtaan, koska vain Jumala tietää, miten kauan siitä on, kun teillä on ollut vapaus. Miten kauan siitä on, kun olette olleet tyytyväinen itseenne, onnellinen itsenne kanssa. Miten kauan siitä on, kun kaikki vain tapahtui elämässänne synkronistisesti, vaivattomasti ja helposti. Mutta kuitenkin jatkatte kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen ja elämästä toiseen jonkinlaisessa henkisessä omahyväisyydessä.
 
Usein mietin, onko tuo omahyväisyys ja keskinkertaisuus itsenne osalta pahempi asia kuin täysi tiedostamattomuus. Mietin joskus, onko parempi pysyä tietoisesti unessa, kunnes olette todella oikeasti valmis heräämään, koska mitkä askeleet voisivat olla kurjempia kuin pikkuaskeleet valaistumiseen.
 
Nuo pikkuaskeleet sattuvat, ovat tuskallisia, aiheuttavat kaikki tunteet, tuntemukset ja hämmennyksen. Tuo keskinkertaisuus, tuo jonkin vähemmän sietäminen kuin täydellinen vapaus ja valaistuminen tekee polusta ja matkasta hyvin vaikeaa.
 
Kenenkään teistä ei tarvitse sietää sitä. Kukaan ei kontrolloi teitä. Ja jos luulette kontrolloivan, tarkastelkaa omaa perspektiiviänne. Kukaan ei estä teiltä valaistumista. Kukaan ei pidättele teitä – ei edes massatietoisuus, ei lainkaan. Se on omahyväisyys. Se on halukkuus vain raahustaa eteenpäin.
 
Rakkaat ystäväni, se sattuu. Se on tuskallista. Minulle on tuskallista katsoa. Minulle on tuskallista joutua keksimään uusia temppuja joka kuukausi yrittäessäni saada ajanvietettä, yrittäessäni saada jotain liikkeelle.
 
Kaiko on intohimoa, mikä ei halua mitään muuta kuin oman valaistumisensa.
 
Pyydän teitä vetämään kunnolla syvään henkeä ja tuntemaan sitä. Antakaa sen tulla esiin.
 
(Tauko)
 
No, se oli melko kurja esitys. (Muutamia naurahduksia) Yritetäänpä uudestaan.
 
Kaiko tai kaiho merkitsee syvää kaipausta, syvää kaipausta, sielukasta kaipausta, hyvin syvää ja voimakasta kaipausta. Se on halua ja intohimoa. Se ei ole ihmisluonteen ahneutta. Se ei ole vain paremman elämän haluamista. Se on tämän vapauden haluamista tai muuten ei eletä lainkaan. Ei eletä.
 
Ja miten moni teistä on ollut niin rohkea ja uskalias, että on sanonut: "En välitä hetkenkään elämisestä, jos se ei tapahdu vapaudessa. En välitä, jos kuolen." Eikä teidän pitäisi. Teidän ei pitäisi. Vapauden pitäisi olla tärkeämpää kuin kaikki nämä säännöt, määräykset, omahyväisyydet, ajattelut ja "mitä-jossit". "Kuolisin mieluummin tällä hetkellä kuin eläisin hetkeäkään rajoittuneisuudessa." Näin sen pitäisi olla, mutta kukaan teistä, jonka voin nähdä, ei ole vielä siinä. Ajattelette sitä. Luulette tehneenne päätöksen ja valinnan valaistumisesta ja vapaudesta ja rakkaat ystäväni, se on hyvin hatara. Siinä ei ole intohimoa. Se on hyvin paljon ajatuksia ja ajattelua, asioiden pohdiskelua ja raahustamista, myönnytysten tekemistä ja omahyväisyyttä.
 
Minun on paljon helpompi katsoa niiden ihmisten tekojen yli, jotka eivät ole hereillä, jotka eivät ole edes maistaneet Henkeä ja vapautta. Minun on paljon helpompi katsoa heidän tasapainottomuutensa ja heikkoutensa yli kuin jonkun teidän silmiin, joka tietää paremmin, joka on istunut näillä tunneilta aikakaudesta toiseen, joka kutsuu itseään opettajaksi ja joka luulee olevansa henkinen, mutta missä on kuitenkin kaiko? Missä on tuo syvä ja karjuva sisäinen polte, jolloin millään muulla ei ole merkitystä? Ei millään. Ja vasta sitten kun pääsette siihen, ymmärrätte valaistumisen ja vapauden.
 
Muuten se on peliä. Se on peliä, mitä voitte pelata pitkän aikaa – ajatellen, että olette tehneet valinnan, ajatellen, että olette tehneet jonkinlaisen löydön, kun todellisuudessa olette kaivaneet itsellenne vain syvemmän kuopan. Olette vain laittaneet kiiltoa päälle, maalanneet ja lakanneet sellakalla tämän todellisen sisäisen intohimon nimeltään kaiko. Millään muulla ei ole merkitystä. Ei perheellä, ei hengellä, ei terveydellä – ei millään. Silloin alatte olla tosissanne itsenne kanssa.
 
Silloin emme kuule paljon makyoa tässä huoneessa. Silloin ei ole paljon sanoja ilman … Tunnetteko joskus sanoja ilman tunnetta? Ilman merkitystä? Kuin matkimista tai papukaijana olemista, jonkin sanomista, mutta no, te luulette, että on oikein sanoa jotain.
 
Jos haastan teidät kaikon kera, annatte takaisin ja sanotte: "Haista vittu, Adamus" ja tuntisin sen ja lakkaisin kiusaamasta teitä. Todellisen kaikon kera tanssisitte. Säteilisitte. Säteilisitte. Karjuisitte. Olisitte täällä edessäni sanomassa: "Adamus, mennään eteenpäin. Olen kyllästynyt kaikkeen tähän puheeseen. Olen kyllästynyt …"
 
LINDA: Adamus! Mennään eteenpäin! (Yleisö hurraa ja taputtaa)
 
ADAMUS: Kiitos! Kiitos!
 
Vapaus (hän sanoo vaisusti, sitten naureskelee). Vapaus (taas vaisusti). Ei, vaan se on VAPAUS! NÄIN!!!! (Yleisö huutaa "vapaus!")
 
Kuulen sen nyt ja kuulen suuret sananne, mutta milloin aiotte oikeasti tarkoittaa sitä? Kuulen: "Voi kyllä, vapaus. Haista vittu, Adamus", mutta milloin aiotte oikeasti sanoa sen? Ja milloin aiotte sanoa sen itsellenne? Aa, on yksi asia käskeä minut painumaan vittuun, mutta käskeä itsenne. (Muutama naurahdus) Käskeä itsenne …
 
KERRI: Minä käskin.
 
ADAMUS: … intohimoisesti. Tavallaan, et oikeasti.
 
KERRI: Ei, vaan oikeasti.
 
ADAMUS: Ei, et kovin paljon.
 
KERRI: Ei, vaan oikeasti!
 
ADAMUS: Se oli tukahdutettua. Se oli piilotettua. Se oli, se oli …
 
KERRI: Haista vittu! Sanoin sen! Okei! Sanoin sen.
 
ADAMUS: Siinä tuo pikku tyttö huutaa minulle. Haluan kuulla sinun huutavan minulle.
 
KERRI: Mitä haluat minun sanovan nyt? (Adamus huokaisee) Pidä turpa kiinni jo!
 
ADAMUS: Pidän tästä. Pidän tästä! Ja eikö tuntunutkin hyvältä?
 
KERRI: Se tuntuu upealta. Rakastan sanoa niin. P.T.K. (Adamus naureskelee) Haluan oikeasti sanoa sen, kun juon ja poltan samaan aikaan. Se on elämistä.
 
ADAMUS: Okei, hakekaa joku hänelle olut ja savuke. (Naurua) Tänne ylös. (Adamus kutsuu hänet näyttämölle)
 
KERRI: Ai jaa!
 
ADAMUS: Tule nyt. Tule nyt. Tule nyt! (Joku huutaa "vou!" ja taputtaa)
 
KERRI: Sinä oikeasti …
 
ADAMUS: Joo. Okei, siis nyt – kaiko.
 
KERRI: Kaikooo!! Kaikoooo!! Sen on oltava kuin karateisku. Kaikooo!
 
ADAMUS: Se tavallaan on.
 
KERRI: Näin tekeväni sen kuin haiyaaa!!!! Chakaaa!
 
ADAMUS: Joo, joo. Anna palaa. Oikeasti …
 
KERRI: Tein se juuri.
 
ADAMUS: Ei, tee se oikeasti.
 
KERRI: (hän potkaisee jalallaan) Kaikoooo! Kaikooo! Haiyaa! (Vähän naurua ja taputuksia)
 
ADAMUS: Siinä oli vähän intohimoa.
 
KERRI: Olen kaivannut sitä. Tiedän, että olen kaivannut sitä.
 
ADAMUS: Tiedän!
 
KERRI: Olen kuin, missä … Onko tämä sitä?
 
ADAMUS: Voisinko olla …
 
KERRI: Se on kuin tuo pieni liekki.
 
ADAMUS: Voisinko olla taas rehellinen kanssasi tässä?
 
KERRI: Voi luoja, joo.
 
ADAMUS: Tavallaan olet kuin … Astun pois tältä näyttämöltä, jottet potkaise minua. (Vähän naureskelua) Tavallaan olet kuin malliesimerkki …
 
KERRI: Ai jaa.
 
ADAMUS: Ei, vaan …
 
KERRI: Täysin häiriintynyt tunari? Vai … (Vähän naurua)
 
ADAMUS: Jessus. En aikonut sanoa niin, mutta nyt kun ajattelen asiaa ... (Lisää naurua)
 
KERRI: Hyväksyn sen!
 
ADAMUS: No, joo! Se on siinä! Tavallaan malliesimerkki sellaisesta, jolla on ollut paljon saavutuksia menneisyydessä – entisissä elämissä, myös joitain tässä elämässä – malliesimerkki sellaisesta joka huijaa itseään. Huijaa itseään siinä mielessä, että hajottaa itsensä liikaa eikä ole mitään substanssia. Ei ole syvyyttä. Sinulla on valtavasti kapasiteettia. Sinulla on valtava keskittymiskyky.
 
Keskittyminen on yksi enkeliaisti. Hän voisi olla keskittymisen malliesimerkki. Mutta mitä hän tekee? Hän hajoaa, laimentuu ja vuotaa kaikkialle. Ei ole mitään fokusta.
 
Ja sinä …
 
KERRI: (puhuen jollekin yleisössä) Sinä toivot. Sinä olet iloinen, että se olen minä, eikö vain? Näen sen kasvoiltasi. Olet kuin: "Voi paska! Olen iloinen, että se on hän."
 
ADAMUS: Joo, sinä olet seuraava. Sinä olet seuraava. (Vähän naureskelua) Et siis keskity ja sitten sanot itsellesi, että sinulla on liian monia ongelmia ja elämä on ollut liian vaikeaa etkä tiedä, mitä tehdä. Sanot itsellesi koko ajan: "En tiedä."
 
KERRI: Tiedän. Niin teen.
 
ADAMUS: Ja sitten toivot, etten minä kuullut. Minä kuulen. Pidän lukua. Olet kirjassani.
 
Rakkaani, sinulta puuttuu yksi asia – vähän intohimoa.
 
KERRI: Kyllä! Tarvitsemme saavin. Olen valmis. Pidä päätäni! Olen kyllästynyt tähän paskaan! En halua tehdä tätä enää kahta vuotta!
 
ADAMUS: Me menemme vain …
 
KERRI: Hakekaa saavi!
 
ADAMUS: Joo, kiitos. Me vain …
 
KERRI: En välitä meikeistä. Painetaan pää vain alas.
 
ADAMUS: Menemme vain naisten …
 
KERRI: Okei. (Linda ja Sandra etsivät sankoa) Siinä on verkkoa. Se ei pidä vettä.
 
ADAMUS: Menemme naistenhuoneeseen.
 
KERRI: Linda on niin valmis videoimaan sen. (Naurua)
 
ADAMUS: Naistenhuoneen vessanpönttöön.
 
KERRI: Ei vessanpönttöön, Linda! Ei vessanpönttöön! (Lisää naurua) En mene sinne.
 
ADAMUS: Tarvitsemme kaukokameran seuraamaan meitä vessaan, kun upotan hänen päänsä.
 
KERRI: Ei, ei – ei vessanpönttöön. Meidän pitäisi painia.
 
ADAMUS: Minäpä kysyn sinulta.
 
KERRI: Häh?
 
ADAMUS: Kun aloin puhua kaikosta, tunsitko jonkin pienen alkavan sisälläsi helistä?
 
KERRI: Kyllä, kyllä, kyllä. Tavallaan kuulin tuon "kaikooo!" (pienellä ja kimeällä äänellä) todella syvältä sisältä.
 
ADAMUS: En sanonut "kaikooo"! (Matkien häntä)
 
KERRI: No, se kulkee …
 
ADAMUS: Kaiko!!
 
KERRI: Joo.
 
ADAMUS: Tällä tavalla.
 
KERRI: Oikeasti, oikeasti.
 
ADAMUS: Ai jaa! Ja muuten, se ei ole … Se on itse asiassa vanha lemurialainen sana. Se ei ole välttämättä aasialainen sana tai japanilainen.
 
KERRI: Mutta se kuulostaa paremmalta.
 
ADAMUS: Tiedätkö, mistä se tulee? Mistä maasta alun perin?
 
KERRI: Ai, Romaniankielestä?
 
ADAMUS: Uudemmassa historiassa.
 
KERRI: En tiedä miksi, mutta Romaniankielestä?
 
ADAMUS: Suomenkielestä.
 
KERRI: Ai jaa.
 
ADAMUS: Suomenkielestä mikä … joo, joo. Niin, niin suomalaista – syvää kaipausta. He täyttävät sankoa. (Naurua, Linda täyttää sankoa)
 
SART: Löydämme vain vessanpöntön! (Naurua)
 
KERRI: Hän on kuin, voi hyvä luoja … Ei, ei. Hän oikein tosissaan auttaa minua tekemään sen.
 
ADAMUS: Voi toki. Voi toki. Kyllä.
 
KERRI: Nyt minua pelottaa.
 
ADAMUS: Miten syvälle siinä voi mennä? (Lisää naurúa, joku sanoo "se on melko syvä")
 
KERRI: Hän ikään kuin …
 
ADAMUS: Pystytkö ottamaan kameralla kuvan, kun teemme sen … (Linda tuo vesiämpärin)
 
KERRI: Voi hyvä luoja! Et voi pilata mattoasi. Miten pääni muka mahtuu tuohon?! Oletko menettänyt järkesi?
 
LINDA: (näyttäen sankoa Adamukselle) Haluatko enemmän vettä vai riittääkö tämä?
 
KERRI: Voi hyvä luoja! Mitä helvettiä?!
 
ADAMUS: Luuletko, että voisin laittaa tuon suuren pään tänne?! (Naurua) Ei, se on suuri kuin …
 
KERRI: Se on likainen! Oletko hullu? Ei helvetissä! Vessanpönttö on parempi kuin tuo. (Lisää naurahduksia)
 
ADAMUS: Okei, tule nyt.
 
KERRI: Sinun täytyisi pitää – sinun täytyisi painia kanssani. Se olisi hauskaa. (Lisää naurahduksia)
 
ADAMUS: No niin, näet …
 
KERRI: Mutta olen vakavissani. Hankimme suuren saavin.
 
ADAMUS: Jokin hänen sisällään herää ja se on viihdyttävää. Se on hauskaa tietyssä määrin, tietyssä määrin. Voisitko kuvitella hukkuvasi tuohon?
 
KERRY: En helvetissä.
 
ADAMUS: Miten se selitettäisiin?
 
KERRI: En tiedä, pystyisitkö pitämään minut alhaalla. Se on osa haastetta.
 
ADAMUS: Voi kyllä! (Adamus naureskelee)
 
KERRI: Ikään kuin se olisi hauskaa katseltavaa. (Naurua)
 
ADAMUS: Voi kyllä!
 
KERRI: Koko päivän.
 
ADAMUS: Mutta, mutta – tästä tulee yksi mestaritarinoistani – en aio pitää päätäsi alhaalla. Pyydän sinua tekemään sen itse.
 
KERRI: Ei hitossa! Voi, ei helvetissä. En tee sitä. En! Linda, oikeasti? Likaiseen sankoon? Pilaan kaiken tämän?
 
LINDA: Se on melkein uusi. (Naurua)
 
ADAMUS: Ei se niin paha ole. Kuthumi sanoisi sinulle, että Intiassa on paljon pahempaa.
 
KERRI: Voi kyllä. He kakkaavat ja pissaavat samaan paikkaan, minne he menevät pesulle.
 
ADAMUS: Oikeasti? Onko se havainto vai totta?
 
KERRI: Tota, totta.
 
ADAMUS: Okei. (Adamus naureskelee)
 
KERRI: Ja tiedät sen. Okei.
 
ADAMUS: Siis rakas Kerri, rakas shaumbra, rakas shaumbra, tuo intohimo.
 
No niin, kosketimme sitä vähän tässä, mutta todennäköistä on, että kun olemme valmiita tämän päivän osalta, kävelet ulos ovesta, sytytät savukkeen ja menet hakemaan oluen. Menet ulos ovesta ja sanot: "No, jukra, että tänään oli tosi hauskaa. Tuskin maltan odottaa ensi kuuhun." Ja sitten palaat vanhoihin tapoihisi tehdä asioita. Palaat takaisin keskinkertaisuuteen, omahyväisyyteen ja tekosyihin ja annat tuon pikku kakaran pyörittää elämääsi.
 
KERRI: Sanoit juuri, että olen päässyt siitä ohi. Se oli niin eilistä jo. Olen kuin …
 
ADAMUS: Joo, mutta …
 
KERRI: Löytäminen-sarjaa viisi minuuttia.
 
ADAMUS: Mutta sitten istuttuasi tuolissa vähän aikaa se tuli takaisin.
 
KERRI: Paskat.
 
ADAMUS: Mutta ei, ei. Sano "ja paskat" niin, että tarkoitat sitä.
 
KERRI: Ja paskat!!
 
ADAMUS: Niin että tarkoitat sitä. Hyvä.
 
KERRI: Ja paskat.
 
ADAMUS: Okei, kiitos.
 
KERRI: Se tyttö on kuollut.
 
ADAMUS: Kiitos, kyllä.
 
KERRI: Ei likaista sankoa! (Vähän taputuksia)
 
ADAMUS: Aa, kysymys. Kysymys on: merkitseekö se, että teidän pitäisi läksyttää ihmisiä, silloin kun teistä tuntuu siltä? (Jotkut ihmiset sanovat "kyllä" ja toiset "ei") Miten moni sanoo "kyllä"? Antaa vain lentää. Oi, kiitos! Miten monta kättä nousi? Okei. Meillä ei siis ole riittävästi Adamus-palkintoja, mutta sinun olisi tarvinnut tuoda enemmän. Meillä on siis muutamia. Kaikki jotka nostivat kätensä, kysykää Lindalta Adamus-palkintoa. Kyllä!
 
LINDA: Ai jaa, te kaikki kolme. Niin monta minulla juuri on.
 
ADAMUS: Ei, ei. On noin 12, 15, enemmän. (Adamus naureskelee, kun lisää ihmisiä nostaa kätensä)
 
Vedetäänpä syvään henkeä.
 
Kysymys on – ja se on erittäin hyvä kysymys – "Tarkoitatko, että minun pitäisi vain kertoa ihmisille, miltä minusta tuntuu? Käskeä painumaan vittuun? Pitämään tupansa kiinni?" Teoriassa kyllä. Muuten teillä on tämä säätelijä, tukahduttaja päällä. Muuten ei ole kaikoa. On joukko tekosyitä ja on pidättelyä.
 
Niinpä voitte antaa itsellenne luvan sanoa, mitä ikinä haluatte. Tämä tuo esiin ongelmia – "Voi peijakas" – koska sanoitte itsellenne kauan sitten: "En tee sitä enää koskaan. En puhu enää koskaan pahaa. En loukkaa enää koskaan ketään. Aion aina yrittää sopia joukkoon. En keikuta venettä. En suutu, kun olen puhelimessa jonkun asiakaspalvelijan kanssa. En sano ihmisille, mitä oikeasti ajattelen." (Vähän naureskelua)
 
Totuus on nyt – kyllä, haluaisin teidän antavan itsellenne luvan tehdä sen – että te vain avaudutte. Ja jos teillä on itse asiassa jotain vihaa … Nimittäin jokainen oppilas joka tulee valaistumiseen, yrittää tukahduttaa vihansa, mutta oppii olemaan vihainen. Päästämään sen ulos. Taas sanotte välittömästi: "No, mitä jos tapan nämä ihmiset?" No, te ette tapa. Te ette tapa. Teillä on liikaa tietoisuutta tehdäksenne sen. Mutta sanotte: "Kyllä, mutta Adamus, et näe ajatuksia, joita minulla on mielessäni." Voi, kyllä näen. (Vähän naureskelua) Joo, siksi minulla on luodinkestävät liivit. (Lisää naurua)
 
Mutta se on neuvottelua itsenne kanssa. "No, en voi antaa itseni suuttua" ja "Valaistuneet ihmiset eivät suutu." Saanen olla eri mieltä. Jokainen mestari joka on kulkenut edellänne, on käynyt läpi kiihkeän vihan. Se on yksi valaistumisen viidestä vaiheesta – viha. Viha, ja sitten …
 
CAROL: Soimaavatko he itseään jälkeenpäin? Ei.
 
ADAMUS: Ovatko itsensä jälkeenpäin?
 
CAROL: Joo, tehtyään oman intohimonsa ja läksytettyään ihmisiä.
 
ADAMUS: Kysymys on: soimaavatko he itseään jälkeenpäin? Tuntevatko he syyllisyyttä? Eivät! Tiedättekö miksi? Koska he eivät päädy tekemään sitä. He vapauttavat paljon energiaa, kun he pääsevät kaikoon, kun he sanovat: "Annan itselleni luvan sanoa juuri sen ja olla juuri sitä, kuka olen. Annan itselleni luvan tehdä sen ilman kaikkia näitä itseni tukahduttajia ja kontrolleja, ilman koko havaintoa, että minun täytyy kontrolloida." Ja sitten he antavat itselleen vapauden ja nauravat. He nauravat, koska oivalletaan, että teillä on vapaus tehdä se, huutaa kurkku suorana kuulle ja käskeä Jumalan painua vittuun. Teillä on lupa tehdä se ja tuntuu hyvältä vain tietää, että teillä on se. On todennäköistä, että kun oivallatte sen, teidän ei luultavasti tarvitse koskaan tehdä sitä tai ette koskaan halua tehdä sitä. Pelkästään oivallatte.
 
Alkakaa olla todellisia. Alkakaa olla vapaita. Saakaa kaikoa elämäänne. Ei, se ei ole mikään lisäravinne. (Naurua) Luoja! Kuulin juuri neljä internetissä kuuntelevaa ihmistä: "Ahaa! Kirjoitan sen muistiin. (Lisää naurua) Joo! Kaiko, tehty luonnollisista meren antimista. Ai jaa!" Ei, ei, ei.
 
EDITH: Voinko esittää kysymyksen sinulle?
 
ADAMUS: Lindan antaman mikrofonin kanssa voit ehdottomasti esittää kysymyksen.
 
EDITH: Miksi …
 
ADAMUS: Eikä tunnu hyvältä? Äläkä seuraavalla kerralla pyydä lupaa. Sano vain: "Linda, anna minulle se vitun mikrofoni." (Naurua)
 
LINDA: Et halua vastaustani.
 
EDITH: Et pidä kysymyksestäni. Kysyn sinulta, miksi sinusta vapauden täytyy olla karkeaa.
 
ADAMUS: Ei tarvitse, ei tarvitse. Ja luonnostaan te ette ole sitä, minä en ole. Mutta joskus teillä on niin paljon tukahdutettuna sisällenne. Älä anna minun kiusata itseäsi, koska sinulla on valtava määrä tukahdutettua energiaa. Yrität tehdä oikein, yrität – kuten olemme puhuneet – pitää muut ihmiset tyytyväisinä ja se on kaikki roskaa.
 
EDITH: Ei, vaan elämää.
 
ADAMUS: Karkeaa. Ensinnäkään se ei merkitse mitään. Kaikossa voit sanoa "vittu" 8000 kertaa peräjälkeen eikä sillä ole merkitystä. Sillä ei ole merkitystä.
 
EDITH: Sillä on minulle. Se sattuu korviini.
 
ADAMUS: Miksi?
 
EDITH: Se vain sattuu korviini. En halua kuulla sitä.
 
ADAMUS: No, vittu! Mikä on tärkeämpää – valaistuminen vai muutama pikku asia joka sattuu korviisi? (Taputuksia)
 
EDITH: Pidän intohimosta ja ihmiset voivat olla intohimoisia haluamallaan tavalla.
 
ADAMUS: Kontrolloidusta intohimosta.
 
EDITH: Ei!
 
ADAMUS: Voi luoja! Siitä puhumme tässä! (Hän haluaa iskeä turhautuneena näyttämön taustakangasta, mutta pysähtyy) Ai. (Naurua) Näin sen (henkilökunnalle) Äh! En voi sille mitään! (Hän kaataa vesiämpärin matolle, jotkut yleisössä kirkuvat) Tällä tavalla, Edith!!! Tällä tavalla!!! (Lisää naurua) Edith, Edith …
 
EDITH: Intohimo voi olla kaunista ja upeaa. Sen ei tarvitse olla …
 
ADAMUS: Kyllä, intohimo voi olla kaunista.
 
EDITH: … hävytöntä, vastenmielistä ja mattojen pilaamista. Sen ei tarvitse olla moskaa!
 
ADAMUS: Se ei pilannut mattoa. Edith, olen iloinen, että suutut minulle. Lopultakin! Voi luoja! Saat sen ulos! Mutta se vaatii minua suuttumaan sinulle. Ei ole luontainen tilani olla aggressiivinen. (Edith nauraa) Mutta mitä sillä on merkitystä? Miten paljon aiot kontrolloida tätä valaistumiseen pääsemistä?
 
EDITH: Olen siinä. En kanna huolta sen kontrolloimisesta. Nautin siitä. Se on upeaa. Tiedän, että minä olen mitä olen.
 
ADAMUS: Kyllä. Nyt takaisin pointtiini. Ympyrä sulkeutuu. Aloitin päivän kehottamalla rentoutumaan valaistumiseenne. Ja sanoin, että olisin ristiriidassa itseni kanssa, koska nyt puhun intohimosta. Puhun kaikosta. Puhun tuosta syvästä kaipauksesta.
 
EDITH: Se on mahtavaa. Se on mahtavaa!
 
ADAMUS: Kyllä. Ja palaan nyt siihen ja sanon, että sitten kun tunnet sen, tuon niin syvän halun, Edith, millään muulla ei ole merkitystä. Ei tehdä myönnytyksiä. Sillä ei ole merkitystä, miten monta pahaa sanaa tai vesisankoa tai lisäkiloa tai ikävuotta tai huonoa suhdetta tai rahanpuutetta on. Millään muulla ei ole merkitystä kuin vapaudella. Tuolla intohimolla! Tuolla tunteella.
 
Ja en välitä, onko teidän suututtava löytääksenne sen. En välitä, onko teidän huudettava ja kiruttava. En välitä, mitä sen löytäminen vaatii, mukaan luettuna kuolema. Sitten kun palaatte tuohon paikkaan, tuohon kaikoon, niin olette vapaa. Sitten voitte todella rentoutua, vetää syvään henkeä ja palata siihen samaan asiaan, mikä toi teidät henkiselle polulle, tuohon tietämiseen mistä olemme puhuneet aiemmin ja mikä tapahtui muutama elämä sitten, tuo asia mikä sanoi: "On oltava enemmän, mitä sallin itseni kokea. Elämässä on oltava enemmän."
 
Ja se johti sinut ulottuvuuksien, vaihtoehtoisten menetelmien ja Jumalan eri versioiden tutkimisen polulle. Mutta matkan varrella se kuitenkin laimeni ja kadotti intohimonsa. Ja on jotain, mitä et löytänyt tänä vuonna. Se oli intohimo. En puhu vain sinulle, puhun kaikille.
 
Kuka välittää sangollisesta ei kovinkaan likaista vettä – se ei ollut kovin huono asia. Kuka välittää? Tiedättekö, mitä tämän maton vaihtaminen olisi maksanut, jos se olisi mennyt pilalle, mitä ei tapahdu? Se on kuin pyhää vettä (naurua), paljon sitä. Se on sivuseikka. Vaikka se maksaisi 1000 tai 5000 dollaria, vaikka sanoisitte: "Adamus, on hyvin vastenmielistä, että kaadat vettä tälle uudelle näyttämöllesi. On vastenmielistä, että teet sen." Joskus minun täytyy saada oma intohimoni liikkeelle, jotta voisin kenties sytyttää omanne.
 
Rakkaat ystäväni, sanotte kyllästyneenne vanhoihin tapoihin. Olette kyllästyneet tähän pitkään ja kiemurtelevaan, kieroutuneeseen henkiseen polkuun. Kehotan tuomaan esiin kaikon, tuomaan esiin tuon intohimon, mutta se tuo esiin ongelmia. Ja kerron teille nyt, että te neuvottelette, teette myönnytyksiä, sanotte: "Okei, menen ulos ovesta ja olen vähän intohimoisempi" ja huomisaamuun mennessä olette unohtaneet sen, mistä puhuimme tänään.
 
EDITH: Voi ei.
 
ADAMUS: Kyllä!
 
EDITH: Ei.
 
ADAMUS: Kyllä. Mallit. Mallit ja todennäköisyydet. Mallit.
 
EDITH: Ei.
 
ADAMUS: Ei. Kerro minulle sitten, mikä muuttaa sen, Edith?
 
EDITH: Miksi unohtaisin sen? Kuuntelen sitä joka ilta mennessäni nukkumaan. En koskaan unohda sitä.
 
ADAMUS: Aivan, hyvä. Et koskaan unohda mitään siitä?
 
EDITH: En tavallisesti.
 
ADAMUS: Et tavallisesti. Etkä tee myönnytyksiä siihen?
 
EDITH: Minun täytyy saada sinut määrittelemään, mitä tarkoitat myönnytyksien tekemisellä siihen. Minä …
 
ADAMUS: Laimennat sitä. Vesität sitä. Joo, se on kuin …
 
EDITH: Olemme tällä polulla. Olemme olleet sillä pitkään. Me rakastamme sitä. Me valitsimme sen. Me …
 
ADAMUS: Mitä, olenko Mooses?
 
EDITH: Rakastamme itseämme. (Naurua) Kyllä, olet Mooses. Rakastamme itseämme. Tarkoitan …
 
ADAMUS: Ja se on ollut enemmän … Tiedäthän, että Mooses ja juutalaiset olivat vain 40 vuotta ja me olemme tehneet tätä elämien ajan.
 
EDITH: Tiedän sen.
 
ADAMUS: Lopetetaan erämaassa vaeltelu. On aika jatkaa eteenpäin.
 
EDITH: En vaella. Tiedän, että olen Jumala, ja rakastan itseäni. Vaikene siis.
 
ADAMUS: (naureskellen) Hyvä. Olet pääsemässä siihen. Se oli noin 2 asteikolla 1-100. Se on kuin: "Turpa kiinni, Adamus!" Hyvä. Ja sitten voimme nauraa. Ja sitten voimme rentoutua valaistumiseen.
 
Rakkaat ystäväni, haluan teidän tekevän läpimurron, koska tunnen, että haluatte tehdä läpimurron. On suurta kaipausta tehdä läpimurto, suurta oivalluksen ja yksinkertaisuuden kaipausta. Mutta sitten juoksette ympyrää. Ajattelette sitä. Laimennatte sen. Vesitätte sen. Teette myönnytyksiä siinä. Sitten pelkäätte sellaisia asioita kuin, vanhenetteko, kuoletteko, tuleeko teistä köyhä. Sillä ei ole merkitystä! Sillä ei ole merkitystä. Ja minäpä esitän sen toisella tavalla.
 
Menetätte kaiken matkalla valaistumiseen. Ja luulitte jo menettäneenne paljon. Menetätte kaiken, ellette vedä syvään henkeä ja anna tuon sisällä raivoavan tulen tulla esiin. Teidän ei tarvitse kantaa huolta ihmisten päiden katkaisemisesta. Te ette tee sitä. Mutta antakaa itsellenne lupa, että voitte tehdä sen, jos haluatte. (Adamus naureskelee ja yleisö nauraa vähän) Tarkoitan sitä vertauskuvallisesti. Toisin sanoen, jos joku syöttää teille paskaa, lakatkaa olemasta joku kiva ja epätodellinen new age –makyoihminen. Sanokaa: "Haista vittu! Olen mestari. Haluan parempaa palvelua nyt!" (Yleisö taputtaa) eikä "Voi, levitän valoa sinulle". Se on kuin: "Turpa kiinni!" (Lisää naureskelua)
 
On nimittäin paljon ihmisiä, jotka tyytyvät vain harrastelemaan ja harrastelemaan ja harrastelemaan henkisyyttä. Te ette ole täällä sitä varten. Te ette ole. Olen kitkenyt nuo ihmiset pois jo kauan sitten. (Adamus naureskelee) Te ette ole. Olette täällä sitä varten nyt. Mutta kun tarkastelin Löytäminen-sarjaa – katoimme monta asiaa, teimme monia upeita asioita – sanoin: "Adamus …" Viekää tuo likainen ämpäri pois täältä näyttämöltäni. (Vähän kikatusta) Sanoin itselleni: "Adamus, mitä meiltä jäi puuttumaan? Mitä emme tehneet? On jotain … " Onko teillä koskaan sitä? Tiedätte, että on jotain, mutta ette tiedä, mitä se on? No, minä tiesin, mitä se oli.
 
Niinpä sanoin: "Se on intohimo. En tunne intohimoa. En tunne palon tulevan esiin. Tiedän, että sitä on. En tunne sen tulevan esiin."
 
Olen saarnannut ja paasannut viimeiset 28.5 minuuttia kaikosta havainnollistaakseni sitä vähän, koska jos olisin sanonut vain: "Okei, on kiva sana "kaiko", mmmmm" … (Muutamia naurahduksia) Haluan teidän ymmärtävän. Haluan teidän tuntevan sen sisällänne. Se on siellä. Teidän ei tarvitse mennä todella kauas etsimään sitä. Teidän täytyy antaa vain itsellenne lupa sen esiintulemiseen.
 
Unohtakaa se, suututteko. Sillä ei ole merkitystä. Mitä sitten jos suututte? Unohtakaa se, menetättekö kaiken. Mitä sitten? Se on kaiko. Mitä sitten jos menetätte kaiken? Muutama teistä ehkä olisi valmis siihen. Ja tiedättekö mitä? Teidän ei tarvitse. Teidän täytyy olla vain valmis siihen. Se ei merkitse, että menetätte. Teidän täytyy olla vain valmis siihen.
 
Silloin kun tuo intohimo tulee esiin, se vapauttaa teidät.
 
Kaiko-merabh
 
Pyydän teitä siis tuntemaan sitä. Teemme pienen merabhin. Soitamme musiikkia 14.5 minuuttia ja tuskin puhun lainkaan. Niinpä John voi laittaa musiikin vähän kovemmalle. Tämä ei ole tyypillistä merabh-musiikkia. Toisin sanoen, se ei ole vain tuikkivaa pikku musiikkia. (Joku nousee ylös) Olen pahoillani, vessat on suljettu. Ei, ei, ei. Ole hyvä ja istu alas, koska kyse on kaikosta. Sinun täytyy haluta pissalle niin kovasti, niin kovasti, kyllä.
 
HEATHER: Ulkona sataa!
 
ADAMUS: Siis tule takaisin ja istu alas. Sinulta menee ohi tämän hämmästyttävä merabh. Mikä on tärkeämpää?
 
HEATHER: Tulen takaisin!
 
ADAMUS: Mikä on tärkeämpää – kuivat housut vai valaistuminen? (Naurua)
 
Vetäkää kunnolla syvään henkeä ja himmennetään valoja vähän. Vetäkää kunnolla syvään henkeä.
 
Siis valitsemani musiikki ei ole tyypillistä merabh-musiikkia, mutta sen ei myöskään tarvitse olla kovaa ja rajua. Siinä on vähän aistillisuutta.
 
(Musiikki alkaa: PremiumBeat.comin "Liquid Groove")
 
Pyydän teitä tuntemaan tätä tulta, tätä kaikon tulta – syvällä sisällä. Se on siellä.
 
Se on se, joka sanoo: "Vain vapaus, millään muulla ei ole merkitystä." Ei tekosyitä. Ei kompromisseja. Ei pidättelyä.
 
Kaiko.
 
(Pitkä tauko)
 
Sinun ei tarvitse suuttua antaaksesi tämän kaikon tulla läpi. Joskus se auttaa. Sinun on oltava vain todellinen.
 
Tunteva. Tiedostava.
 
Kun musiikki soi, haluan sinun vain tuntevan hetken, miten paljon olet peittänyt tämän. Tämän tulen. Tämän intohimon. Ja sitten pelkästään sen ajattelemisen sijasta pyydän sinua tekemään valinnan, päätöksen, selkeän ja fokusoituneen päätöksen.
 
Oletko valmis sallimaan tämän syvän sisäisen kaipauksen, tämän kaikon, vapaudenhalun, tulla elämääsi?
 
Ja sitten sallimaan itsesi tuntea sen?
 
(Pitkä tauko)
 
Kaiko. Se on sisällä palava polte, syvä sisäinen palava intohimo, kaipaus, kyltymätön sisäinen jano.
 
Se on intohimoa.
 
Mutta se voi olla tuli, mikä ei polta, tuli mikä ei tuhoa, muuntamistuli omahyväisyydestä intohimoon, tuli mikä liikuttaa energiaa, mikä on ollut jumissa hyvin pitkään, tuli mikä palaa mielessä, mutta polttamatta mieltä, tuli mikä avaa asioita, jotka ovat olleet suljettuna pitkän aikaa – viileä tuli kun tarvitaan viileää, kuuma tuli kun tarvitaan kuumaa.
 
Kaiko voi olla intohimoa. Se voi tuntua vihalta toisinaan. Mutta se on fokus. Se on todellinen.
 
Kaiko voi toisinaan näyttää raivoavalta myrskyltä, mutta todellisuudessa se on myös lempeä valosadekuuro.
 
Kaiko voi näyttää paljolta intohimolta, mutta ilman vallan/voiman tarvetta, paljolta energialta, paljolta halulta, mutta ilman ahneutta. Pelkästään halua elää, tuntea ja olla vapaa sen tehdessään.
 
Miten helppoa henkistä polkua kulkevan on täyttyä omahyväisyydestä.
 
Miten helppoa valaistumistiellä olevan on harhauttaa itsensä, laimentaa itsensä, pettää itseään ja unohtaa tuo tuli, mikä on syvällä sisällä, tuo kaipaus. Kaipaus mitä jotkut teistä sanoisivat kaipuuksi mennä takaisin Kotiin, mutta oikeasti se on kaipuuta olla Koti – olla oma Kotinne.
 
Miten helppoa se on peittää kaikilla säännöillä, kontrolleilla ja havainnoilla elämästä.
 
Miten helppoa on neuvotella itsenne pois valaistumisesta.
 
Mestarit, ne muutamat mestarit jotka ovat tulleet ennen teitä, ovat kaikki käyneet läpi tämän kokemuksen, ajattelun, uskomisen, havaitsemisen, että he olivat polulla, ja jossain määrin he olivatkin. Mutta matkan varrella he muuttivat tuon kauniin henkisen polun hyvin ihmistieksi – ja ajattelivat koko ajan kulkevansa edelleen henkistä polkua, kunnes jotain hyvin dramaattista, hyvin valtavaa oli tultava heidän elämäänsä.
 
Eikä se ollut ulkopuolinen käsi tai olento, joka tuli sekoittamaan heidän elämänsä täysin. Se oli heidän oma kaikonsa, tuo syvä sisäinen halu. Sen täytyi repiä heidät – repiä heidät irti omahyväisyydestään, irti harhakuvitelmistaan, irti – voitaisiin sanoa – laiskuudestaan.
 
Tuo kaiko ei välitä. Se ei välitä, oletko edelleen inkarnoituneena fyysiseen kehoon. Se ei välitä, miten paljon rahaa tai miten monia ongelmia sinulla on. Se ei välitä kaikista ihmisen kitinöistä ja paasauksista.
 
Kaiko on tuota intohimoa, sielun intohimoa tuntea ja kokea itsensä. Tuon pienen ihmiskakaran sekaantumatta asiaan. Noiden aspektien kontrolloimatta, jotka eivät tiedä, mitä todellisuudessa haluavat.
 
Kaiko on tuli, mikä on ikuinen. Olet tehnyt suuren työn sen tukahduttamisessa, sen sivuuttamisessa ja selkäsi kääntämisessä sille, mutta se on edelleen siellä.
 
Aivan yhtä paljon kuin se voi olla erittäin kuuma liekki, hyvin kaoottinen, se voi olla myös viileä liekki. Se voi olla myös oma lempeytensä. Se voi olla myös oma lahjansa.
 
Kaikosi, tämä syvä sisäinen kaipaus kysyy sinulta, oletko valmis siirtymään eteenpäin nyt, valmis siirtymään eteenpäin, myös todellisuuden ja havaintojen tuolle puolen, valmis siirtymään syvään totuuteesi.
 
Tunne hetki sitä.
 
Se on siellä. Oletko valmis tekemään, mitä ikinä, mitä tahansa se vaatii?
 
(Pitkä tauko, kunnes musiikki loppuu)
 
Se on kuuma liekki tai viileä liekki – sytytetään valot – kuuma liekki tai viileä liekki. Se ei välitä. Mitä tahansa se vaatii. Kyse on vain siitä, että teet valinnan. Teet valinnan. Olet valmis tuomaan tämän intohimon takaisin. Valmis avaamaan sen.
 
Jos teet valintasi, se on siinä. Mutta ole kitti ja tee valinta. Älä vain ajattele sitä. Meidän ei tarvitse palata seuraavassa elämässä tekemään tätä uudestaan.
 
Ja riippumatta siitä, minkä valinnan teet – joko "kyllä, olet valmis" tai "ei, et ole" – älä murehdi sitä, koska no, kaikki on hyvin koko luomakunnassa.
 
Kiitos, kiitos. (Yleisö taputtaa)